Miehistä kauneimmat.

Lehdistötiedote
Sinappikone lähti kauteen 1/2011 kovin odotuksin liikkeelle, olihan taustalla viime kaudelta ensimmäinen pleijaripaikka plakkarissa ja avainpelaajat olivat kaikki pysyneet joukkueessa. Kausi lähti melko nihkeästi käyntiin maalinteko-ongelmien sävyttämänä ja etenkin joukkueen parhaan ylemmän puolustajan Timothyn harrastaessa lomailua. Allekirjoittanut kävi kuitenkin parissa pelissä sähläämässä ja vahingossa saatiin voittosarakkeen nollakin rikottua kauden alkuvaiheessa Roikkulämyä vastaan.



Kokonaisuutena kautta värittivät lukuisat tasapelit, huolimatta ottelun hallinnasta otteluita ei pystytty kääntämään voittoon asti. Loppujen lopuksi playoff-paikkaa jouduttiin jännittämään viimeisiin otteluihin saakka, ja niinhän siinä kävi, että neljä joukkuetta sijoittui pisteen sisälle ja meidän epäkiitollinen asema oli pelata runkosarjan voittajaa, Nightmarea vastaan.



Kuitenkin, kautta voi sanoa yhdeksi Sinappisen historian parhaaksi kaudeksi. Koen oikeudekseni arvoida pelaajan kerrallaan ja kertoa tulevaisuuden näkymistä:



Ubeli: Teki paljon tehoja kuten odotettiinkin, oli aktiivinen ja nälkäinen, mutta kauden tärkeimmissä peleissä pudotti tasoaan. Siinä parannettavaa ensi kaudeksi.



Cobbapop: Kauhajoen huligaani palasi yhden välikauden jälkeen sinappipaitaan ja oli tehokas koko kauden ajan. Pudotuspeleissä myös tältä ikisinapilta olisi kaivattu enemmän tehoja.



Timothy: Vietti alkukauden Thaimaassa poltellen ruohoa ja harjoitellen thaiboksingia. Nousi omalle tasolleen kauden loppupuolella, mutta vähäinen maalimäärä kertoo terävimmän iskun puutteesta.



Kaarto: Pelasi neljä peliä ja oli joukkueen tehokkain pelaaja. Intti loppuu heinäkuun alussa, jaksaako tämä kiekon paras kahdensuunnan pelaaja jatkaa vielä uraansa? Sinappikoneen avainpelaaja näin tehdessään.



Teisa: Sai paljon vastuuta alempana puolustajana. Välillä oli huikaiseva, välillä ailahteleva. Tasaisuuden parantuessa yksi tulevaisuuden parhaista alemmista puolustajista.



Septic: Tämä Tampereen ihme Sinappikoneen puolustukselle, pelasi jälleen huikeita minuutteja ja oli yksi takuumiehistä siinä, että SK pääsi pleijareihin. Dominoisi liigajäitä, jossei hunajahuuli ja trikookyykkä (paini) veisi leijonanosaa ajasta.



Kalkku: Kovin odotuksin kauteen lähtenyt pelaaja kärsi epäaktiivisuudesta. Paljon potentiaalia ja annettavaa joukkueelle.



Jamsu: Lähti inttiin melkein heti kauden alkaessa. Kotiutuessaan tulee olemaan vaarallinen peloite vastustajalle.



Hate: Ei pelannut peliäkään tällä kaudella. Parhaimmillaan erinomainen, mutta riittääkö mielenkiinto?



Amado: Allekirjoittaneen on vaikea arvioida itseään. Ehkä paras saavutus on siinä, että MYLLYJEN sallimisen kannalla on kaikki liigatasot huomioiden noin 30% pelaajista, entisen 5% sijaan.



Lopuksi haluan kiittää kaikkia pelaajia, jotka ovat mahdollistaneet tämän hienon pelin pelaamisen. Aluksi HC RISPEKT:in jätkät, sitten Lied, seuraavana Jyppi, sitten Nemesiksen posse ja lopuksi Sinappikone Sharin johdolla, etenkin  Kaarto.



Sinappikone ei hiljene tämän tiedotteen myötä, vaan yrittää edelleen päästä kiekon ehdottomaan eliittiin. Eli jos sinä haluat pelata kiekon mukavimmassa ympäristössä, niin lähesty ihmeessä Sinappikonetta!



Kiitos kaikille, jätän kaukalot ainakin toistaiseksi nuoremmille pelaajille! Toivottavasti joskus liigakaukaloissa nähdään myllyt ja kunnon taistelut!



t:Late
Tietoja
Kirjoittanut: Amado
Joukkue: SinappikoneSinappikone
Julkaistu: 22.02.2011 01:45
Luettu: 734 kertaa

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.