Kiekkoliiga
Lehdistötiedote

Mietteitä Kuoletuksen kuluneesta kaudesta.

Hyvää iltaa arvon lukutoukat! MaDDiksen ja GoSSun (miten jotkut voivat keksiä noin tyhmät nimimerkit?) painostuksesta päätin kirjoittaa pienen kirjoitelman Kuoletuksen ensimmäisestä kaudesta Kiekkoliigan alaisuudessa! Siittä lähtee

Kuoletus oli liigattomana katastrofaalisen, Hoki-liigassa vietetyn, kauden jälkeen ja ajattelimme, että nyt on pakko löytää jostain uusi sarja, missä pystyisimme jatkamaan ailahtelevaa liigataivaltamme jälleen. Yhtäkkiä rukouksiimme löytyi vastaus ja MaDDis löysi aikuisviihdesivustojen selaamisen yhteydessä uuden liigan, nimeltä Sisuliiga, aloittavan toimintansa kesän loppupuolella. Hän ilmoitti asiasta välittömästi joukkueelle ja päätimme yksissä mielin pistää hakemusta kyseiseen liigaan. Päivät matelivat, kun odotimme ja odotimme karsintajoukkueiden julkistamista, mutta yhtäkkiä löysimmekin itsemme Kiekkoliigan 4.Divarista. Mitä ihmettä? Meidän oli kuitenkin totuteltava nyt ajatukseen siitä, että meidän täytyi ruveta pelaamaan kunnian saavuttamiseksi ja sen me myös teimme.

Kausi tärähti käyntiin ja koko Kuoletus lähti tavoittelemaan 4.Divarin voittoa. Sieltähän se loppujen lopuksi napsahti, mutta tähän ei olisi varmaan ikinä päästy ilman kausiennakon mukanaan tuomia paineita, sillä paineen alla joukkueemme on parhaimmillaan (vinkkinä muille joukkueille). Runkosarjan ensimmäinen puolisko meni oikeastaan täydellisesti ja olimme sarjataulukon kärkikastissa. Huomasimme jo oikeastaan heti kauden alussa, että GHETTO BIRDS tulee olemaan kovin uhkaaja voittotaistelussa. Emme myöskään sulkeneet pois sitä, etteikö kokeneita pelaajia pullollaan oleva Delirium Tremens pystyisi taistelemaan myös voitosta. Sarjan loppua kohden kävi vain entistä ilmeisemmäksi se, että nämä kaksi muuta joukkuetta ja me, tulisimme pelaamaan runkosarjan voitosta. Saimme kuitenkin käännettyä tilanteen eduksemme, vaikka loppua kohden vahva vireemme alkoikin hiipua. Jos otteluita olisi pelattu muutama enemmän, lopullinen tilanne olisi voinut olla aivan toinen. Tämä tilanne kuitenkin kelpaa meille ja nyt odottelemme jatkoa siitä, miten tästä eteenpäin!

Joukkuetoverieni pyyntönä oli vielä, että kerron heistä jokaisesta muutaman sanasen tähän loppuun ja sen myös teen! Jebou

GoSSu – Tältä pikkupojalta odotettiin paljon, mutta hän tekikin enemmän. 40 maalia kaudessa kertoo armoitetusta maalivainusta (lähinnä oneja ja läpiajoja). Oikeutetusti Kuoletuksen sisäisen pistepörssin voittaja. Ilman kasvukipuja jopa 50 maalin raja olisi saattanut rikkoutua. Omistaa myös kovimman bassoäänen, minkä olen koskaan kuullut.
GReddy – Kauden floppi. Mahdollisuudet olisivat olleet rajattomat, mutta ei halunnut ottaa vastuuta. 6 maalia 11 ottelussa kertoo karua totuutta siitä, että peli ei ole maistunut. Naisissa pyöriminen on ilmeisesti kikeä tärkeämpää. 6+18 ”ominaiset” hyökkääjän tehot.
Hendrix – 3 peliä, 0 pistettä. Tästä voi päätellä, että kaveri on täysi nolla. Opiskelu on vienyt kaiken ajan ja se on suoraan verrannollinen menestykseen kiken parissa. Pystyykö hän vielä haastamaan Xepman taistelussa joukkueen parhaan alemman puolustajan tittelistä? Se selviää ensi kaudella.
MaDDis – Kauden positiivisin yllätys! Kuka olisi uskonut kaverilta, joka pelaa mokkulalla, olevan mahdollisuuksia 28 pisteeseen kauden aikana. Täysi-ikäisyyden saavuttaminen kuitenkin nakersi usean pisteen hänen saaliistaan. Kaveri on myös todella väkivaltainen ja hänen mottonsa kuuluukin: ”sinisen jälkeen en ajattele mitään muuta kuin violenttia”. Tottelee myös nimeä ”Joukkueen musta lammas”.
pelimiesx (MaDDiksen arvio) – tämä puolustuksemme kulmakivi kovia peliaikoja tahkoava lukiolainen joka ei pysty keskittymään kahteen asiaan yhtä aikaa ja viettää viikonloppuisin enemmän aikaa kapakissa kun maddis ja silti saalistaa tämmösiä tehoja (tuurilla) kummiskin heitin vaa iha läpällä tähän et hänen puolestaan kausi menny aika hyvin vaikka pien yliyrittäminen tällä ''fairplay'' kaverilla oli ilmassa. ( oikeinkirjoitus loistavassa kunnossa)
Ric – Pystyi pitämään tasonsa naishuolista huolimatta. 49 pistettä 13 ottelussa kielii oivallisesta pelisilmästä. Pisteitä ottelua kohden kertyi 3.77, mikä on 4.Divarin kovimpia suorituksia. Tulevaisuudessa pystyy ratkaisemaan otteluita myös itsestään.
Xepma – Kauden huikean menestyksen takana häärivä alempi puolustaja, joka pystyy tarvittaessa korvaamaan jopa MaDDiksen hyökkäyspäässä, ei jätä ketään kylmäksi kermaisilla lätyillään. Nuoresta iästään huolimatta kokenut pelimies Kuoletuksen takalinjoilla. 6 maalia 11 ottelussa kertovat puolustajan omaavan kovan sekä tarkan lyöntilaukauksen.

Kiitämme kaikkia 4.Divarin joukkueita antoisasta sekä jännittävästä kaudesta ja palaamme asiaan jälleen ensi kaudella. Kiitos!

- pelimiesx halus toivottaa kaikille hyvää joulua, koska on tänkin asian tiimoilla vähä liian ajoissa. (anteeksi pmx t: musta lammas)

-pelimiesx

Kirjoittanut: Kuoletus
Julkaistu 03.11.2010 20:20
Luettu: 304 kertaa

Kommentit
Ei kommentteja.
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.