Kiekkoliiga
Lehdistötiedote

HiPy:n eka kausi Kiekkoliigan alaisuudessa.

HiPy:n ensimmäinen kausi Kiekkoliigan alaisuudessa - vuoristorataa ja rulettia.

Hyvin sujuneen OHL-loppukauden jälkeen Septic siirtyi Adoniksien vahvuuteen ja hankinnoissa peräpäähän epäonnistuttiin rumasti, tilalle hankittu mediota näkyi vain kokoonpanossa, harvemmin kaukalossa. Vaikka Fan pystyi pelaamaan viikkoisinkin kesällä, pakiston aktiivisuus oli heikkoa.

Vahva buusti, joka lähti jo oikeestaan OHL:n playoffeista kantoi läpi karsintojen, mutta sitten tuli äkkipysähdys, seinä, nimeltä Pirates ja ensimmäisessä matsissa rumin 5-0 luvuin tauluun. Siitä lähti myös jonkinlainen epäaktiivisuus liikkelle ja toiseen matsiin mennessä joukkueessa ei ollut kuin yksi pelaaja joka oli pelannu OHL:ää tai karsintoja joukkueessa. Lähteneiden lista olisi heikontanut mitä tahansa jengiä; Jope, Rubi, Risey, mediota, Fan ja J.Liskis.

Joukkueeseen jäi siis vain allekirjoittanut edelliskaudesta. Tilalle tuli veljespari jugee ja zek, joista jugee ei kauaa jengissä viihtynyt ja zekkikin sai lähteä kesken kauden. Hongan ja Niinimäen tultua jeesaamaan uponnutta laivaa, josta rotat olivat loikkineet muille maille, jengiin sai jonkinlaisen järjestyksen, pakistoon hankittiin Rogen ja make1. Naiminen myös oli lähtenyt vietettyään 9 kuukautta jengissä (kuusi niistä tossun alla ilman kunnollista nettiä), kun netti oli vihdoin hankittu, Naippa siirtyi Ylämummoon takaisin. Hyökkäyksessä kävi myös Muppet hetken aikaa kääntymässä.

Kausi sujuikin mollivoittoisissa merkeissä, yhtä voittoa lukuunottamatta, turpaan tuli lähes järjestelmällisesti, josta kertoo surullinen saldo: 14 ottelua 1 voitto, 3 tasapeliä ja 10 tappiota, maalierolla 34-71.

Jopen ja J.Liskiksen palattua, myös Rubi, Fan ja Risey palasivat ja vanha poppoo oli kasassa, sillä erotuksella, että J.Liskis ja Fan eivät saaneet pelata enää tällä kaudella, molemmat myös myöhemmin kauden aikana poistuivat toistamiseen joukkueesta. Uudet hankinnat saivat lähteä, vaikka olivatkin pitäneet jengiä pystyssä.

Uusi nousu oli tosiasia, sillä joukkue otti pisteitä kaikista 10 loppukauden pelistään; 7 voittoa ja 3 tasapeliä, maalieron ollessa 45-21. Myös edelliskaudelta tuttu tuittupää Rodr palasi jengin vahvuuteen ja myös Fud uutena pelaajana joukkueen alakertaan. Kausi saatiin ajallaan pelattua ja kausi päättyikin runkosarjan osalta 2-0 voittoon Evolution Uvexista.

Kausi päättyi 1.divakarsinnoissa puhtaaseen 3-0 tappioon ottelusarjassa ACDC:tä vastaan. Samalla päättyi yksi era, sillä Jonte (aka allekirjottanut) jättää jengin muiden hoidettavaksi.

Ps. saa kysellä!

Vielä ISO KIITOS hongalle ja Niinimäelle kesken kauden tulleesta avusta, vaikka tilanne ei ollu hääppönen, hienoja miehiä.

Kirjoittanut: HiPy
Julkaistu 07.08.2010 01:18
Luettu: 252 kertaa

Kommentit
Ei kommentteja.
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.