Kiekkoliiga
Lehdistötiedote

Veni, vidi, vici!

Jec present: Aikamatka läpi kausien.

Joukkueemme nousi Kiekkoliigan eliittiin aina Hoki-liigasta asti, josta on myös alkanut mm. Kuoleman ja Elite Razorin taival. Hoki-liiga-aikana joukkue loi itselleen toimivan taktiikan, jossa oli 3 hyökkääjää sekä yksi pakki. Tämän taktiikan esikuvana voidaan sanoa olleen K-32, jonka hienoa kulmapeliä allekirjoittanut ihaili uransa alussa. Miksei vieläkin voisi ihailla? Nättiähän se on. Hoki-liigassa menestystä tuli hyvin ja olimme siellä kärkikahinoissa mukana kausilla joilla pelasimme.

Silti meitä ei valittu 2.divarin karsintoihin, kuin vasta kolmannella hakukerralla. Joten Hoki-liigan nähtyämme siirryimme EHL:n pariin pariksi kaudeksi, jotta saisimme vähän liigatouhuun tuntumaa. Myös siellä joukkue oli aina kärkikamppailussa osallisena parin pelatun kauden aikana. Kauden 2/06 päätteeksi meidät valittiin KL:n 2.divarin karsintoihin mukaan. Karsinnoissa sijoituimme 3., joka takasi paikan 2. divarissa kaudeksi 3/06!

Ensimmäinen kausi KL:n alaisuudessa lähti huonosti liikkeelle, koska oli ongelmia rosterin koon ja peluutuksien kanssa. Kuitenkin kauden aikana taistelimme itsemme hyville sijoille, vaikkakin kausi oli huonoin, mitä olemme koskaan pelanneet. Ensimmäisellä kaudella kuitenkin saimme hiottua viimeistään palikat kohdilleen. Ayosolle ja santerille tuli selvä työnjako, jota noudatetaan vieläkin. Toiselle KL:n alaiselle kaudelle divariin lähdimme uusituin asein ja tulos oli murhaavaa - Akademiks loi joukkueeseen aivan uuden liekin, joka paloi kuumempana kuin koskaan ennen. Akademiksin kyytipoikana hankittiin Homie, näiden kahden Salon karjun avustuksella KS oli valmista tavaraa liigaan.

Liigassa heti ensimmäisestä kaudesta asti olemme olleet voittotaistelussa mukana, eikä joukkueen runkoon ole suuria muutoksia kertaakaan tullut. Ainut, että hyökkäyskalustoon on aina hankittu yksi tähti muun rungon lisäksi Akademiks -> Hocke -> Hossa -> Tony. Tietysti puolustuksen tähtiä, Slo -> Fice -> Ookke -> Jolli, ei myöskään sovi unohtaa.. Runkiksessa hyviä sijoja, mitaleja, mutta kulta, missä on se kulta? Kyllä. Tällä kaudella se tuli! Vaikka kausi oli ehkä liigan tasottomin pitkään aikaan. Ensi kaudella toivottavasti vältytään suurilta jupakoilta, jotka varjostivat tätä liigakautta.

"Mestarit piinapenkissä"-kirjoitussarja tullaan julkaisemaan yksitellen yksi kirjoitus per päivä. Jokaisessa kirjoituksessa haastatellaan yhtä mestareista. Huomenna ensimmäisessä numerossa piinataan joukkueen yksi tarkeimmistä, Ayoso!

Kiitos kaudesta muut joukkueet, johtokunta, tuomarit ja tietysti fanit!

Kirjoittanut: Kouvola Sabres
Julkaistu 25.08.2008 12:36
Luettu: 247 kertaa

Kommentit
Ei kommentteja.
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.