Puolivälieräennakko HCT - Karhu

Artikkeli

 

HC TyrmäysÄrsytetty Karhu

Vuoden 2016 kolmannen ja viimeisen kauden ratkaisupeliviikot ovat alkaneet puolivälierien merkeissä. Kiekkoliigan ylimmällä sarjatasolla melkeinpä jokaisen otteluparin lopputulema on vaikea ennustaa – varsinkin kun viime kausia dominoinut PePo jouduttiin sulkemaan ulos pudotuspeleistä. Runkosarjan peräkkäisille sijoille päätyneet HC Tyrmäys ja Ärsytetty Karhu tulevat esittämään kiekkokatsojille erityisen kiinnostavan sarjan, sillä molemmat joukkueet esittävät hyvinkin erilaista kiekkoa ja noudattavat toisistaan poikkeavaa pelitapaa. Lisäksi joukkueiden historiat eroavat toisistaan selvästi. Tämä ennakko käy läpi keskeisimmät asiat, jotka innokkaan katsojan on hyvä tietää, ennen kun joukkueet aloittavat keskinäisen taistelunsa.

Joukkueet ovat kohdanneet Kiekkoliigassa yhteensä kolme kertaa, joista jokainen ottelu on pelattu tällä kaudella. Kahden tavallisen runkosarjaottelun lisäksi joukkueet kohtasivat myös tasauskierrosottelun merkeissä; kaksi otteluista päättyi Karhun voittoon, kun kerran HC Tyrmäys onnistui vetämään pitemmän korren. Jokaisessa ottelussa voittajajoukkue onnistui myös pitämään oman maaliverkkonsa puhtaana, joten on mielenkiintoista nähdä, jatkuuko sama trendi myös pudotuspeleissä. Vaikka runkosarjaotteista ei yleensä paljoakaan kannata vetää suoria johtopäätöksiä, on hyvä tuoda esille merkittävimmät seikat molempien joukkueiden tilastoista. Seuraava yhteenveto koostaa molempien joukkueiden runkosarjaotteet.

HC Tyrmäys

Runkosarjasijoitus: 4.
Voitottappiottasapelit - jatkoaikavoitotjatkoaikatappiot: 109010
Tehdyt maalit: 72
Päästetyt maalit: 68
Paras pistemies: Hjerpe, 20gp 34 + 17 = 51 +4

Ärsytetty Karhu

Runkosarjasijoitus: 5.
Voitottappiottasapelit - jatkoaikavoitotjatkoaikatappiot: 9 – 10 – 00 – 1
Tehdyt maalit: 63
Päästetyt maalit: 55
Paras pistemies: selänne10, 17gp 15 + 22 = 37 +11

HC Tyrmäys – maalintekovoimalla välieriin?

Juhlakauttaan liigatasolla pelaava HC Tyrmäys teki parhaan tuloksen historiansa aikana tämän kauden runkosarjassa. Kymmenennen liigakauden kunniaksi tyrmääjät kuittasivat kiitettävät 32 pistettä runkosarjaotteluista, mikä nosti perinteikkään joukkueen neljännelle runkosarjasijalle – tätä paremmista asetelmista HCT ei ole aiemmin onnistunut pudotuspeleihin lähtemään. Useimmiten sarjataulukon alemmassa keskikastissa taistellutta Tyrmäystä voidaan pitää potentiaalisena yllättäjänä myös pudotuspeleissä, sillä joukkueesta löytyy kokemusta ja taitoa, jotka monien kausien odottelun jälkeen näkyvät myös tuloksessa. Joukkue onnistui voittamaan jokaisen liigajoukkueen tämän kauden runkosarjassa vähintään kerran, joten oranssiryhmän mahdollisuuksia historian ensimmäisiin mitaleihin voidaan pitää vähintäänkin hyvinä.

Vuosien ja Kiekkoliiga-kausien kuluessa HC Tyrmäyksen vahvuudet ja heikkoudet eivät ole kuitenkaan muuttuneet lähes lainkaan, vaikka tulokset ovat olleetkin nousujohteisia. Joukkueenjohtaja Hjerpe on kannatellut joukkuettaan harteillaan monia kausia, mutta nykyään tuo taakka on keventynyt Milihin ja Tanguayn tuomien avujen ansiosta. HC Tyrmäyksen hyökkäystä voidaankin pitää tietyllä tapaa koko Liigan voimakkaimpana; joukkueesta löytyy runkosarjan maalipörssin voittaja Hjerpen lisäksi myös koko Liigan parhaimman piste/ottelu-suhteen itselleen haalinut Milih (9gp 12 + 24 = 35 +20 3.89). Lisäksi maalitykki Tanguay tuo pelottavaa voimaa hyökkäyspäähän, eritoten b-pisteiden tuntumaan.

Pudotuspelejä ajatellen on kuitenkin muistettava, että ainoastaan vahvalla hyökkäyspelillä ei pitkälle eteneminen ole mahdollista. HC Tyrmäys pelasi runkosarjan aikana useilla eri kokoonpanovariaatioilla otteluita hyvin tuloksin, mutta kuten usein aiemminkin on nähty, vakaan ja vastustajaan nähden oikeanlaisen kokoonpanon kokoaminen pudotuspeleihin on olennaisen tärkeää. Aiemmin kärkihyökkääjänä tunnettu Tanguay on tällä kaudella ottanut roolia ylemmän puolustajan tontilla; onnistuuko Archuletamainen pelipaikanmuutos myös pudotuspeleissä HC Tyrmäyksen riveissä? Tyrmäyksen kokoonpanosta löytyy myös puolustavampiakin pelaajia sanforin, HKlenkin ja FääFin muodossa. Jokaiselta äsken mainitulta löytyy rauhallisuutta ja paljon kokemusta puolustusroolissa, joten on mielenkiintoista nähdä, millaisella ryhmittymällä HCT lähtee pudotuspelikamppailuihin.

Ärsytetty Karhu ja nousijajoukkueen innokkuus

HC Tyrmäys hakee parhainta tulostaan myös pudotuspeleissä innokkaana, mutta tälle kaudelle Liigaan noussut Karhu haluaa murentaa nuo haaveet vahvalla kokoonpanolla ja uuden joukkueen intohimolla. Täysin raakileena liigakauteen lähtenyt joukkue hankki riveihinsä todella kovia nimiä kauden alkuviikoilla, mikä mahdollisti onnistuneen runkosarjan. Tästä kiittäminen lienee GM-vekaraa, joka signasi muun muassa snaipperi peakin ja Kiekon parhaimpiin puolustaviin puolustajiin kuuluvan Ficen Karhu-nuttuun. Samassa missä joukkue hankki elintärkeitä taitoja molempiin päihin kenttää, sai nuori joukkue myös liki 800 Kiekkoliiga-ottelua kokemusta kokoonpanoonsa, mikä ratkaisuotteluissa saattaa olla yksi käänteentekevistä tekijöistä.

Sekaisessa tilassa ollut joukkue ei onnistunut runkosarjan ensimmäisissä neljässä ottelussa keräämään ainuttakaan pistettä maalierolla 17-6. Seuraavissa seitsemässä ottelussa Karhu kuitenkin näytti näin kliseisesti sanottuna kyntensä pokkaamalla täydet 21 pistettä huimalla maalierolla 39-6. Nuo kynnet kuitenkin vetäytyivät takaisin tassuihin voittoputkea seuranneessa viiden ottelun tappioputkessa, kun joukkue ei onnistunut jälleen viiteen otteluun keräämään pistettäkään päästäen 32 maalia ja tehden ainoastaan kuusi. Tämä kuiva listaus on tärkeä tuoda esille, sillä samanlaista ailahtelevaisuutta ei yksinkertaisesti voida nähdä pudotuspeleissä, jos joukkue haluaa edetä päätyyn asti.

Kokonaisuudessaan Ärsytetty Karhu vaikuttaa todella vahvalta joukkueelta juurikin pudotuspeleihin, jos edellä mainittu ailahtelevaisuus jätetään runkosarjan puitteisiin. Karhu on ennen kaikkea tasalaatuinen joukkue, jonka pelikuri ja –kirja voivat olla todellinen ase ratkaisuotteluissa. Ärsytetyn Karhun joukkuepuolustus ja yhtenäisyys tulevat tekemään eroa puolivälierävastustajaan ja kun muistetaan, että joukkueesta löytyy selänne10:n, raphaelin ja peakin kaltaisia monipuolisia hyökkääjiä, on menestyjäjoukkueen raamit valmiita. Puolustuskolmikosta vekara – Fice – bag ensimmäisenä mainittu ottanee roolia pudotuspeleissä ylemmän puolustajan tontilla, ellei kyseinen pelaaja ole tiimipalaverissa bagin kanssa loihtinut omanlaista taktiikkaa juuri Tyrmäystä vastaan. Ellei ihmeitä nähdä, Fice ottaa odotetusti suurimman roolin alemman puolustajan tontilla.

Ratkaisun paikat

Nostan yhteispelin ja –puolustuksen ylitse kaiken, kun puhutaan pudotuspelimenestymisestä. Tämän vuoksi Ärsytetty Karhu tulee etenemään välieriin.

Runkosarjassa HC Tyrmäyksen maalivahtia paukutettiin selkeästi eniten laukausten muodossa. Railakasta hyökkäyspeliä esittävä joukkue on haavoittuvainen vastahyökkäyksille, millä voidaan selittää kyseistä tilastoa; 20 ottelussa Tyrmäyksen maalivahti ehti kiekon eteen 227 kertaa, toisin sanoen hieman yli 11 kertaa yhtä ottelua kohden. Samainen lukema Karhulla oli noin 8. Ennakko-odotuksissa HC Tyrmäys lähtee hakemaan heti ensimmäisistä minuuteista lähtien voimakasta rummutusta vastustajan hyökkäyspäätyyn koko joukkueen voimin Ärsytetyn Karhun hakiessa kontrolloidumpaa lähestymistapaa otteluihin.

Kotiedun turvin sarjaan lähtevän HC Tyrmäyksen on välttämätöntä jatkaa vahvaa virettään hyökkäyspäässä, jotta välieräpaikka irtoaisi. Jos joukkue onnistuu vetämään Karhun mukaan maalintekokilpailuun, siirtyy asetelmat HCT:n kannalta erittäin myönteisiksi. On myös jännittävää nähdä, miten Karhu pystyy käsittelemään esimerkiksi aikaiset takaiskumaalit tai sarjassa tappiolle jäämisen, jos näin ylipäätään tapahtuu. Pienten marginaalien otteluissa tasaisempaa joukkuepeliä sekä kokonaisvaltaisempaa kiekkoa esittävä joukkue tulee kuitenkin vetämään pitemmän korren.
 

Osa-alueiden vertailu

Hyökkäys
HCT      
Karhu   

Puolustus
HCT      
Karhu   

Joukkuepeli
HCT      
Karhu   

Pelikuri
HCT      
Karhu   

Kokemus
HCT     
Karhu  

Lopputulema

Puolivälieristä jatkoon etenee Ärsytetty Karhu otteluvoitoin 1-3 maalieron ollessa 5-12.

Kirjoittaessa soi: Data MC - Vanity feat. Kimo Greene

Tietoja
Kirjoittanut: Ratakses
Julkaistu: 30.10.2016 01:40
Luettu: 1198 kertaa

Kommentit (1)

sharb, 30.10.2016 02:37
Maaginen Ratakses.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.