Orjan oppipojat- Haastatteluja, sieltä ja täältä.

Artikkeli
Valokeilassa tänä iltana, 4.kesäkuuta 2006 on meillä Kauhavan oma poika, Mazter. Kiekko-oppinsa Jatkoajassa, _varjon_ alaisuudessa saanut Mazter on monien teiden kautta löytänyt tiensä kiekko.tk:n eliittiin. Ja nyt itse haastatteluun:



Orja: Mistä kuulit kiekko.tk:sta ja kuinka päädyit ensimmäisenä seuranasi juuri Jatkoaikaan?



Mazter: Kiekosta kuulin ensimmäisen kerran vuoden 2005 alussa, eräältä ystävältäni. Jatkoaikaan oli helppo päätyä. Porukka oli erittäin asiallista ja muutenkin tasokasta. Tietysti kirjoitusnikki ja:n keskustelussa olikin ainoa tie päästä joukkueeseen.



Orja: Tiet erkanivat silti, ja aloitus hahmo tuhotiin, miksi?



Mazter: Lähdin hakemaan uusia kokemuksia ja katselemaan, mihin taidot riittävät. Kauan pelasinkin näissä "ei-tunnetuissa" joukkueissa, kunnes piipahdin pelaamaan SSK:ssa puolustajana. Tämän jälkeen kutsuja sateli moniin tiimeihin, vaikkei skillssejä ollutkaan. Lopulta löysin oman paikkani Vintiöiden tiimissä, jossa Jäppiseltä sateli peliaikaa. Siellä pelattuani totesin, että ehkä maalinteko on se minun vahvuuteni. Sitä on sitten hiottu ja tietysti kehitellään edelleen.



Orja: Mistä kuulit kiekkoliigasta, ja minkä kautta päädyit sinne?



Mazter: Kiekkoliiga on kiekon änäri. Siitä ei ole voinut olla kuulematta. Kiekkoliigaan päädyin, kun Hocke kutsui ensimmäisen kerran HC Kauhavaan. Jostain syystä en ollut tyytyväinen pelaamiseen siellä, ja lähdin hakemaan isompaa roolia Zambolaatiosta. Siellä sitten kulkikin ihan mukavasti. Zambolaatiossa pelasin sitten ensimmäisen kauteni, mutta se päättyi jo aikaisessa vaiheessa, nettiyhteyden katkettua.



Orja: Nykyisen hahmosi vanhoissa joukkueissa lukee että Darra OY? Vanha suola silti janotti, vai miksi palasit Kauhavaan?



Mazter: Zambolaatiosta lähtemisen jälkeen janosin kunniaa ja menestystä. Juakko sitten kutsui minut Darraan harkkailemaan ja pelaamaan seuraavalla kaudella liigaa. Niin ei sitten käynytkään, vaan kenkää tuli kun nettiongelmat ja muutto vaikuttivat taustalla. Pari viikkoa oli kauden alkuun aikaa, ja Hocke lupasi suurta roolia Kauhavasta. Sinne sitten päädyin takaisin mukavien kavereiden pariin. Liiga Darrassa jäi siis haaveeksi, mutta 2 divariin Kauhavaan päästiin.



Orja: Mitä tavotteita tulevaisuuteen?



Mazter: Tulevaisuudessa ei ole muita tavoitteita, kuin tämä kliseinen eli pyrkiä kehittymään pelaajana. Tarkoitus olisi myös löytää joukkue, jossa on mahtava henki ja muutenkin mukava pelailla. Aika näyttää, onko tämä joukkue Kauhava.



Orja: Lempi?



-Pelaajasi: Mazter: Itse olen täysin hurahtanut Enckesin puolustamiseen. Hänen tyylinsä on erittäin eleetön ja hän tuo varmuudellansa myös tasaisuutta joukkueeseen. Ehdottomasti pelaaja, jonka ottaisin joukkueeseeni.



-Joukkueesi: Mazter: Joukkueena arvostan suuresti Ajaxia. Viime kauden mestaruus ja edelliset kaudet puhuvat puolestaan. Pelityyli on todella hyökkäävää, eli sitä jota itsekkin arvostan.



-Ruokasi: Mazter: Lehtipihvi.



Orja: Unelmakentällisesi jossa pelaisit (5v5)



Mazter: Hmm.. Vaikea kysymys, koska vaihtoehtoja olisi satoja. Laitetaan nyt kuitenkin, että itse pelaisin sentteriä... jne





lasse89    -       Mazter       -      Hocke

          Joppe         -         Enckes



Orja: Kiitos haastattelusta, terveisiä?



Mazter: Lopettakaa yleinen peeloilu ja riitely Kiekkoliigan kannulla, ja kunnioittakaa muita ihmisiä, pelaajia ja Orjaa!



psst, onko Kytis kiva?



Mazzzz.... : O.
Tietoja
Kirjoittanut: Orja
Julkaistu: 04.06.2006 23:58
Luettu: 1238 kertaa

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.