Terve, minäpä tässä ajattelin hiukan aloitella tarinapalstaa leikkisille. Tarkoituksena on siis tehdä tällainen tarinaketju, jossa saisi päteä kaikenikäiset ja -kokoiset ihmiset omilla tarinoillaan, joiden haluaisin olevan mieluiten kielioppia jotenkin jäljitteleviä, ei kovin karua kieltä käyttäviä(ilmausten kaksimielisyys sallittua ja tarkoituksenakin ;))  tarinoita, (melkein) mistä aiheista tahansa, siis muuten äidinkielen kirjoitelmatyyliin kirjoitettuja.



Aloittelen itse omaa tarinasarjaa, jota jatkan, kun jaksan. Tietenkin saa potkaista vauhtia, jos miellyttää tarina tai sen tyyli. Aiheeni taitaa olla "hieman" varastettu, mutta menkööt tällä kerralla, eihän täällä mitään tekijänoikeuslekoja..lakeja ole, eihän...?



Jörri ja Kuhtamarja



Aamu hengittää raskaasti. Lintujen rääkynä kovenee ja kiihtyy. Linnunkoppipesien aukoissa ravataan tasaista tahtia ja punarintainen lintu tolpan päällä visertää. Yötöistä alkavat ihmiset valua kotiinpäin. Ovi avautuu, jolloin lintujen laulu, se intohimoinen viestitön rääkynä, loppuu kuin seinään. Hahmo astuu ovesta raskaasti ja tunnelma on kuin sadussa. Linnut jännittävät ulkona. Seuraavaksi räjähtää ilmaan armoton huuto: "MITÄ HELVETTIÄ!". Punarintaisen linnun viimeisetkin sävelet jyrätään tässä utuisessa ilmassa.



Samana päivänä eräs 16-vuotias tyttö, Kuhtamarja, näki elämänsä pojan. Matkalla kouluun puiston läpi hän melkein tukehtui tikkariinsa, kun vastaan käveli 190-senttinen futis_tähti_ . Kuhta punastui välittömästi, mutta hymy puuttuu. Jörri katsoo vastaan hieman toinen kulmakarva kohoillen, toistuvasti. Kuhta lipaisi terävällä kielellään huulia hitaanlaiskasti kunnioituksensekaisessaan mielentilassaan, jota myös kutsutaan

paniikiksi. Kuhdan naisellinen tilanteenhallinta onneksi nappasi hallinnan 65-prosenttisesti ja ensimmäinen tavutettu sana laukaistiin suusta: "m-möö"



No, siihen virnuileva nuuskanokare Jörri suussaan vastaa leikkisästi: "No terska!"



Kumpainenkin tarinanjäsen oli seissyt aloillaan viiden metrin etäisyydellä toisistaan jo kolme minuuttia silmäpeliä harrastellen, Jörri käytti myös kieltään. Tyttönen seisoi sirosti jalat yhdessä, pää hieman vinossa, selkä notkollaan ja suu leveästi, tällä kertaa, hymyillen. Samanikäinen poika katseli tyttöä varpaista poveen ennekuin avasi

suunsa sanoakseen jotain. Suu kävi, mutta ääni puuttui. Hetken aikaa tyttö luuli jo voittavansa tilanteen hallinnan, mutta poika ehti kaapata ensin:"Ootko samas koulus?". Kuhta nyökytteli innoissaan ja vastasi: "Joo, jos säkin tuolla parin korttelin päässä olevas koulus oot. Mennääkös samaa matkaa?" "Joo:d", Jörri vastasi.



Näin alkoi yhteinen taival tässä kellertävänpunaisessa aamuauringonpaahteessa, sattumoisin toiseen suuntaan, kuin missä koulu sijaitsisi. Linnut uskalsivat tulla paikan päälle katselemaan pitkän pojan pyllylle läpsäytyksiä, laulun hieman jäljitellessä epävireistä Ritari Ässää. Myöskin eräs haavoittunut kettu hyppäsi puskasta, jossa oli juuri ollut luultavasti naaraspuoleisen ketun kanssa leikkimässä vapaapainia. Kuitenkaan

kaikki tilanteen silminnäkijät eivät olleet vain eläimiä, sillä puskassa, josta iloinen kettu oli juuri leikkisästi ja puutuneesti loikkinut, astui esiin mustissa vaatteissa eräs kohtuullisen pitkälettinen ja parrakas hahmo, hieman paksunpuoleisia kulmiaan nyrpistellen, kuin olisi juuri saanut anteeksi pahimmat syntinsä...



Tarina jatkuu...



Ei kommentteja perään, vain tarinoita, kiitos



Ghosty