Ja paskaa sataa...

Artikkeli
Virallinen paskalista by Gempason



Ideahan tähän listaan syntyi D:n suusta perjantai-iltana vai olikohan se jo yötä, mutta teknisten ongelmien jälkeen D:n juttua ei ainakaan näillä näkymin julkaista, joten päätin tehdä hieman D:n ideasta poiketen listan pelkästään johtokunnasta. Sopiva agressio juttuun löytyi kun jääkaapistani hajosi oluiden painosta lasitaso, mutta mikä tärkeintä "pojat" eivät kärsineet vaurioita ja Gempan mielenterveys ei sen enempää järkkynyt.



Paskalistan ideahan on, että alaiset saavat vapaasti kertoa tuntojaan esimiehistään, tässä tapauksessa kiekkoliigan johtokunnasta. Niin kuin "paskalista" nimikin jo kertoo, sanojaan ei todellakaan tarvitse säästellä vaan sana on todellakin vapaa. Normaalistihan paskalistaa kerätään nimettöminä isommalta joukolta mutta tässä tapauksessa mielipiteet ovat suurelta osin allekirjoittaneen omia, toivottavasti kukaan ei tätä liian vakavissaan ota ja kunnianloukkaus, herjaus ym. syytteiltä vältytään :). Toki muutama vihamies lisää on aina tervetullut. Kaikista johtokunnan jäsenistä minulla ei vaan ollut pahaa sanottavaa, joten parissa tapauksessa jouduinkin turvautumaan ulkopuolisten apuun. Näissä tapauksissa mielipiteet on nimettömiä ja maininta "arvostelun" yhteydessä. Tätä kirjoittaessani Gempa:n edessä näkyy tyylikkäästi @ merkki, otankin nyt tietoisen riskin ja nähtäväksi jää osaako johtokunta sulattaa tervettä kritiikkiä. :)



Johtokuntahan koostuu seuraavista henkilöistä: Blizk, Poro24, Ozolinsh, Creak, Wyx, Mabo, Tenkrat, Nomadic, D-fence, PakkiH ja Yuizy. Ilman sen kummempaa järjestystä, otan tuosta jokaisen yksitellen hellään käsittelyyni ja katsotaan mitä tuleman pitää. Nyt riittää paskanjauhanta ja on aika päästää Gempa irti kahleistaan.





Yuizy: Tämä Wannabe euroopan omistaja, joka sitä jo luulee olevansa. Heittää kuivaa "läppää" ja paniikissa joku norbo hänelle muka naurahtaa, onhan se ihan hyvä että joku hänelle ":D" hymiön omistaa sillä muutenhan tämä "euroopan omistaja" bännäisi jonkun täysin syyttömän ikuisiksi ajoiksi ja meillä olisi yksi mahdollinen tulevaisuuden tähti vähemmän.



Blizk: Ja jälleen erittäin kuiva tyyppi, jonka ennakot ovat aivan kauheaa luvettavaa. Jännää miten näistä johtokunnan poikasista tulee täysin sokeita omille jutuilleen. Luulisi noinkin huonon kirjoittajan tajuavan että ei pysty suoltamaan kuin pelkkää paskaa joka ei kiinnosta ketään. Jätähän kirjoittaminen suosiolla sen osaaville.



Tenkrat: MunQ, RunQ, ItQ, TenQ. Käsittämätöntä miten tällaisia tyyppejä voi olla johtokunnassa, en ymmärrä. Todella huonoa käytöstä public huoneissa kun johtokunnan jäsenten pitäisi näyttää esimerkkiä muille niin tämä herra vajoaa jopa kiekko.tk:n keskitasoa alemmaksi. Miehen hyväksi on todettava että viime aikoina käytös on parantunut, liekö murrosikä löysäämässä otettaan vai onko Mjysiinin poijaat saanu pojan ruotuun?



PakkiH: Erittäin yksinkertainen persoona, joka vaikuttaa vähintäänkin vajaaälyiseltä. (olen pettynyt itseeni mutta nyt ei PakkiHoosta irtoa enempää)



Nomadic: Tämäkin herra kuvittelee itsestään liikoja ja luulee olevansa arvostettukin henkilö eikä ymmärrä, että kulisseissa hänestä ei kenelläkään ole hyvää sanottavaa. Och samma på Svenska, Täysi Nolla!.



Ozolinsh: Tehnyt todella loistavan kiekkoliigan tilastointi systeemin, jonka vuoksin tämän kohdalla pidän mölyt mahassa vaikka se sotiikin paskalistan periaatteita vastaan.



Creak: Yllättävää kyllä miten johtokunnasta löytyykin näitä uusavuttomia tyyppejä. Mies ilman persettä eikä munaakan hirveästi löydy. Omia mielipiteitä ei ole tai sitten niitä ei uskalleta tuoda esille, surullista mutta totta.



Mabo: Nimikin jo kertoisi kaiken tarvittavan. Tästäkään pojasta ei ole muuhun kuin MarlBoron imemiseen ja sekin tuottaa jo vaikeuksia, EI NÄIN!



Wyx: Hmm... kukahan se tämä on? aa, nyt muistan jotain, lapsellista rähinää joskus vääntäny kiekkoliiga kannulla. Muuta en tästä herrasta tiedäkkään ja jos Gempa ei tämän enempää tiedä niin se ei voi olla hyvä asia, eihän?



D-fence: Itselläni ei löydy pahaa sanottavaa, joten turvaudun erään "ulkopuolisen" mielipiteeseen. Ennen sitä on vielä pakko todeta, että loistava Paitsio kirjoittaja -Kiitos hyvistä lukuhetkistä D. "D-fence on vitun ihme tapaus. Siitä jätkästä ei ymmärrä, ymmärtääkö se mistään mitään. Esim. jos heität läppää niin se suhtautuu kuivasti, ihan ku sillä ei ois huumorintajua lainkaan. Toisaalta sitä ei taas tiedä, aukesko se läppä sille lainkaan. Plus sit et se yrittää olla ylipätevä joka lävessä, lievästi katkera selvästi jostain."



Poro24: Henkilö, josta on vaikea kuvitella kenelläkään olevan pahaa sanottavaa mutta suureksi yllätyksekseni tälläinen henkilö on olemassa ja tässäpä hänen mietteitä. "Huhu kertoo, että tämä sarvipää on joko mielikuvitusta tai homo ja hetken asiaa pohdittuani tulin tulokseen: näinhän sen täytyy olla, Kyllä!"





Sota on alkanut ja ensimmäiset laukaukset on ammuttu, jäämme odottamaan johtokunnan vastinetta.



Että tämmöistä ja kuten tekstistäkin varmaan käy ilmi ei Gempa ole liiemmin äidinkielen tunneilla pätenyt, mutta yksi asia sieltä on jäänyt korvien väliin. Elikkäs esitelmä on hyvä lopettaa kysymykseen, joka laittaa kuulijat miettimään niinpä heitän ilmaan kysymyksen: Olisiko korkea aika tuoda uusia tuulia johtokuntaan?







-Gempa
Tietoja
Kirjoittanut: Gempa
Julkaistu: 11.12.2004 23:15
Luettu: 1456 kertaa

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.