Kiekkoliiga
Johdon tiedote

Lisäaika

Viimeiseltä jaksolta jäi pelaamatta kaksi ottelua. Ottelut ovat runkosarjasijoitusten kannalta tärkeitä otteluita, jonka takia johtokunta antaa lisäaikaa pelata pelaamattomat ottelut pois maanantaihin klo 22 asti.

Kaudenaluskyselyn tulosten perusteella tällä kaudella säälikierros ja puolivälierät pelataan siis samalla viikolla, joten joukkueiden on syytä varautua tiukkoihin aikatauluihin ja sopia vastustajansa kanssa ajankohta pelaamiselle jo hyvissä ajoin. Säälikierros aloitetaan heti, kun pelaamattomat ottelut on saatu selvitettyä joko pelaamalla tai sitten johtokunnan päätöksen avulla. Säälikierroksen deadline tulee olemaan keskiviikkona 17.5. klo 22.

Puolivälierien deadline on sunnuntaina 21.5. ja niitä saa alkaa pelaamaan heti, kun lopulliset runkosarjasijoitukset on saatu selville.

Kirjoittanut: Johtokunta
Julkaistu 15.05.2017 13:16
Luettu: 853 kertaa

Kommentit
Reckless 15.05.2017 21:26
Ei jumalauta.. Kiekkoliiga ja sen johtokunta on kyllä yks vitun iso vitsi nykyää.
Etelä 15.05.2017 21:42
Miks saatiin 2 jakson lopus -1 pistettä yhdestä pelaamattomasta pelistä eikä silloin annettu lisäpäivää? Nyt kun on pelaamattomia ni annatte lisäpäivän ettekä rankaise syyllisiä miinuspisteillä... voisitte jonku tiukan linjan ottaa tähä ettekä vaa perstuntumalta heitellä päätöksiä kun nyt saattaa vaikuttaa meidän tulokseen nämä päätökset
kuminalli 15.05.2017 21:48
Kyl hienoo et niitä kovasti mainostettuja sääntöjä noudatetaan prikulleen. :DD säännöissä kun lukee:
"Jaksojen takarajat ovat ehdottomia. Laiminlyönnit johtavat harkinnanvaraiseen rangaistukseen, esim. pistevähennyksiin tai hylkäykseen tai ottelun tuomitsemiseen syyllisen joukkueen tappioksi.
a. toistuvat tai törkeät väärinkäytökset johtavat kovempiin rangaistuksiin"
Joten missä helvetissä on rangaistukset näistä pelaamattomista?
Ei vittu, ootte te melkosia sankareita siellä norsunluutorneissa. :DD
Trn 15.05.2017 21:49
Eipä tullu itelkää heti ajateltua. Johtis vois tulla tähän vaikka selittämään minkä takia vikan dl pelaamattomista ei jaettu miinuspisteitä. Me (ja monet muut) saatiin pelaattomista "lisäaikaa", kiitos siitä, mutta ottaisitteko ystävällisesti miinuspisteen tuosta pois kanssa.
sharb 15.05.2017 22:23
4. jakson jälkeen ratkaistaan kuitenkin poffpaikkoja ja juuri tässä nimenomaisessa tapauksessa johtokunta olisi joutunut kabinettipäätöksen avustamana radikaalisti päättämään kumpi kahdesta joukkueesta pääsee pudotuspeleihin. Mielestäni on siis perusteltua antaa lisäaikaa 4. jakson jälkeen, jotta viimeinen pudotuspelisija voitaisiin ratkaista pelillisin tavoin. 2. jakson jälkeen kun on kuitenkin vaikea sanoa, kuinka paljon silloiset mahdolliset miinuspisteet tulevat vaikuttamaan lopullisiin pisteisiin ja sitä myötä runkosarjasijoitukseen. Sen verran tapauskohtausta osaamista täältäkin suunnasta löytyy.
Trn 15.05.2017 22:29
Joo. Eiköhän johtis itekki tajua jo tehneensä virheen ja nyt tulee väsynyttä selittelyä, ja virheen oikaiseminenkin olisi aika kova veto tähän kohtaan, kun se virhe tosiaan tehtiin jo. Ei mitään, ensi kerralla vain otatte kaikki asiat huomioon.
Trn 15.05.2017 22:31
Tai jos virhettä ei sitten mielestänne edes tapahtunut, niin tämä antaa lohduttavan viestin tulevia viimeisia deadlineja silmällä pitäen. Ei tarvitse turhaa koittaa sovitella aikatauluja.
snidi 15.05.2017 22:39
Lisäajan käyttö tässä tapauksessa oli mielestäni perusteltua kuten sharbikin sanoi, luovarit/miinuspisteet olisivat suoraan ratkaisseet poffipaikkoja, mukaan lukien joukkueen, jossa pelaa 2 johtokuntalaista. Ymmärtänet, että tämänkaltaisia päätöksiä ei kabinetissa mielellään tehdä. Lisäaikaa ei ole ennen käytetty eikä tulla enää ehkä käyttämään, mutta tähän tilanteeseen se oli paras vaihtoehto.
kuminalli 15.05.2017 22:43
Nää teidän perustelut on niin koomisia. :D viimeksi 3.jakson jälkeen kysyin, miksei näitä voitaisi katsoa tapauskohtaisesti (tapaus pirates-kjr ottelu). Vastaus oli, että säännöissä selvästi lukee miten toimitaan joten mennään sen mukaan. :D
Nyt johtis ylpeänä toteaa toimineensa tapauskohtaisesti. :D
Ymmärrättekö vieläkään miten ristiriitaisesti toimitte?
Etelä 15.05.2017 22:49
Näitä kun katsotaan ''tapauskohtaisesti'' niin aika vitun epäreiluu muille jotka saanut miinuspisteitä deadlinepäivän pelaamattomista otteluista... nytkin me tiputtiin yksi sija ja HC Tyrmäyksen sijaan saadaankin vastaan Romuluut.
Etelä 15.05.2017 22:50
Voisitte edes ottaa meidän miinuspisteen poissa jos haluutte kohdella yhtään tasa-arvoisesti joukkueita
Reto 15.05.2017 22:59
etelä pää kii :D:D
Etelä 15.05.2017 23:00
reto pelle
kekki 15.05.2017 23:02
Etelämuna näytä niille!!!! :DD
poro12 15.05.2017 23:04
#teametelä #ketäsulmukana
Brunswick 15.05.2017 23:13
#eriäijii #xiirollapaskaavitussa FAZDDDDXDDDDDDDdddd:DDDDdd
tättäpupu 15.05.2017 23:39
kyllä mä ainakin olen johtiksen kanssa samaa mieltä, kyllä viimeses jaksossa pitäs ratkasta pelilillisesti.
tättäpupu 15.05.2017 23:40
ja iha sama okc ja manhattan molemmat ottais tyrmäykseltä turpaa
Brunswick 15.05.2017 23:56
ETKÖ SÄ VITTU TAJUA ETTEI NETTIPELISSÄ VOI LYLEÄ TOISIA TURPAAN VITUN PÖNTTÖ
Ratakses 16.05.2017 01:57
En tiedä tykkääkö kaverit tästä, mutta ehkä on ihan hyvä avata vähän tän päätöksen taustoja. Voi sanoa, että päätös oli kehno, pahoittelut siitä. Virhe tuli tehtyä.

Taustat juontuu eritoten peliin TPR - KJR. Kyseessä oli viimeisen säälipleijaripaikan ratkaiseva peli, jota ei (käsittääkseni erityisesti Suomen skodacup-pelin) vuoksi saatu pelattua. Oon aika varma, ettei koskaan aiemmin ole lisäaikaa myönnetty näissä, ja voi sanoa, ettei nytkään olisi pitänyt.

Päällimmäisenä ajatuksena oli tosiaan saada pleijariparit selville ilman kabinettipäätöstä, jolla Anaheim olisi päässyt pleijareihin. Kaunis ajatus pelaamalla selville saaduista pleijaripareista lässähti, kun päätettiin antaa sama mahdollisuus sitten myös toiseen pelaamattomaan peliin, vaikka sitä ei olisi OKC ehkä ansainnutkaan. Tässä vaiheessa ajateltiin, että olisi outoa antaa vaan toiseen peliin tsäänssi pelata, mutta niinhän se olisi kai pitänyt tehdä. Täysin oikea ratkaisu edelliskausiin verraten olisi ollut vain miinuspisteiden jako ja senhetkiset sijoitukset olisivat ratkaisseet pleijaripaikat.

Note to self: ei enää lisäaikoja. Pahoittelut myös niille joukkueille, jotka hoitivat pelinsä kunniakkaasti rajatun ajan puitteissa. Olihan tämä vähän pyllistys sinne suuntaan.

Ainoa hyvä puoli päätöksessä tosiaan oli se, että kaikki joukkueet (ei-kaatuneet) saivat saman verran pelejä tililleen. Miinuksia sitten löytyykin roimasti enemmän, varsinkin kun OKC - LAK -peli vielä meni täysin pelleilyksi (osaltaan lisäajan tuottaman hämmennyksen vuoksi).

Pleijarit lähtivät nyt kuitenkin käyntiin, onnea kaikille vielä.
emil 16.05.2017 20:13
hyvä linja teil siel johtokunnas ku 2 äijjää koittaa perustella miks oli hyvä ratkasu ja sit kolmas tulee pari tuntii myöhemmi sanoo et joo oli paska ratkasu sorit siitä :DDDDD tsemii!
Archuleta 16.05.2017 22:15
eiköhän tää ollu ihan hyvä ratkasu, ettei luovutusvoitoilla ratkastu mitään poffipareja/-paikkoja... tietysti parempi ratkasu ois voinu olla miinuspisteet syyllisille ja silti lisäaika, ni olis ankakki saanu jänskättää paikkaa toden teolla :)
Etelä 16.05.2017 23:20
Paska ratkasuhan tämä oli koska tämä toilailu ratkasee poffipareja ja kyllähän toi tyrmäys ois meille ollu edullisempi vastus.
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.