HC Ylikunto ilmottautuu tuleviin divarikarsintoihin.
HC Ylikunto on perustettu 17.10.2004 eli varsin tuore joukkue olemme kiekko.tk:ssa. Tiimin perustajina toimi kaasu sekä Pumppu, jonka jälkeen pojat haali kaveriporukastakin tutut hannun sekä allekirjoittaneen mukaan riveihin.
Qwer nimimerkillä vieraillut mystinen hahmokin kävi riveissämme, mutta pysyvää paikkaa hän ei saanut valitettavasti, päällimmäisenä syynä se, että sitoutuvuutta tiimiä ja tulevaa divarikarsintaa ajatellen ei löytynyt. Keski-ikä tiimillämme on 22w eli kypsyys ja veitikkamaisuus kulkevat hyvin käsi kädessä joukkuueemme sisällä. Eli tällä hetkellä joukkueessamme on 6 protason pelaajaa, mutta tarkoitus olisi vielä muutama kovan luokan vahvistus ennen karsintoja kytkeä mukaan mutta niistä myöhäisemmässä vaiheessa lisää sitten.
Juu, eli lyhyen historiamme aikana olemme pelanneet 183 ottelua, haastaneet joukkueita laidasta laitaan vaikkakin aina ensisijaisesti divari/liigajoukkueita vastaan pelattu. Voittoja/häviöitä molempia on tullut mutta ei olla lannistuttu vaikka tappioputkikin olisi painanut päällä. Nykyään olemme itsekin siirtymässä enemmän ja enemmän 4v4 peleihin, sillä karsintoja ja divaria tässä pitää jo ajatella.
Mutta miksi HC Ylikunto divarikarsintoihin?
Niinkuin D-fencen puheista kävikin ilmi, uutta verta kaivattaisiin sinne. Meillä kenelläkään ei ole kokemusta liigasta/divarista lainkaan, eli siltä saralta uusia oltaisiin. Toisekseen peliasenteemme on aina hyvä, emme karkaile kesken matsien sekä muutenkin naljailut etc ei kuulu meidän käyttäytymismalliimme. Tärkeintä kuitenkin on että kaikki nauttii pelistä, vai olenko nyt menettänyt kokonaan otteeni tästä surrealistisesta maailmasta.?
Tottakai meillä on tavoitteemme, nyt ensisijaisesti karsintoihin pääseminen ja siitä sitten eteenpäin, niin pitkälle kuin kokemuksemma ja suurensuuri egomme (ego, mikä se on?) vain antaa periksi, mutta näihin kysymyksiin vain aika voi antaa vastauksensa. Tähän loppuun kait ainut asia jolla enää on painoarvoa kirjoituksissa on, että me olemme kokoajan kehittyvä tiimi, eli emme junnaa paikallamme.
Mutta parempi lopettaa raapustaminen ennenkuin D saa harmaita hiuksia raapustuksistani.
Perustietoa:
Nimi: HC Ylikunto
Perustettu: 2004-10-17 06:37:55
Kokemustaso: Pro
Vastuuhenkilö: Lobotomia (pikkutassu81@hotmail.com)
IRC: #HCYlikunto irc-netissä
Otteluita: 184, Voitot: 90, Tasapelit: 26, Häviöt: 68
Aktiivisuus: 1-10 peliä päivässä (6½ peliä/päivä keskiarvo)
Värit: Punainen/punainen/valkoinen (koti), Oranssi/oranssi/vihreä (vieras)
Kokoonpano:
kaasu
Pumppu
Lobotomia
Hannu
stalker
Zebev
Joukkueen tavoitettavuus:
irc
Msn@messenger
Yahoo@messenger
Kiekko.tk (aktiivisia pelaajia kaikki)
Nykyinen ja mitä luultavimmin vähintään seuraavan kauden ajan käytössä oleva kokoonpano:
Mabo (pelikokemus: liiga 1/2004 (Habs), 2/2004, divari 3/2004, 4/2004, puulaaki 5/2004) (2. nickit - (Kennel veljen nick))
Renberg (pelikokemus: liiga 2/2004, divari 3/2004, 4/2004, 5/2004 (ML)) (2. nickit Janecky, Manic (Sundström eliwood veljien nickit))
darby (pelikokemus: liiga 2/2004, divari 3/2004, 4/2004, puulaaki 5/2004) (2. nickit Lind Kalteva Varis)
Luka (pelikokemus: divari 5/2004 (ML)) (2. nickit Aulin(?))
Pikkis (pelikokemus: liiga 3/2004 (TT), 4/2004 (UKRR), puulaaki 5/2004) (2. nickit -(?))
januzki (pelikokemus: divari 4/2004 (ML), 5/2004 (ML)) (2. nickit Sole(?))
insane (pelikokemus: divari 3/2004, puulaaki 5/2004) (2. nickit -)
Joukkueen kokoonpano (suluissa 2-nickit):
Walkeri (Walkeri_2, Paroc, Bluemoon){vastuuhenkillö}
TommyGun {vastuuhenkilö}
Hietsu
Jalkakynä (Footy)
Jolli (P.Saravo)
Koivu11. (Ovechkin8, Kallio)
Kryyker (Gruber)
MikGo
Raxa-Jacq (Dominator)
V.Sicak (_Judezki_, Tiskiaine, Janzek)
Vapahtaja (Ruutu, Harkins.)
0hho
maalaaja
zonk (A.Berg)
YHTEYS:
Lähinnä siksi, että joukkueen pelaajat viettävät suuren osan ajastaan kiekossa, meillä ei ole vielä IRC-kanavaa, mutta mikäli valintanne osuu tiimiinne, perustamme sen varmasti!