aasiaa alppien rinteiltä

Lehdistötiedote
Yksinäinen aasi seisoo ympäristöön nähden loivalla rinteellä ja mutustaa huolettomana ruohoa. Päivä on ollut lämmin ja leppoisa olotila on saanut kavioeläimen ajattelemaan yhtä sun toista. Tätä ei aasiasta välttämättä uskoisi, mutta sen ajatukset kulkeutuivat sen kiekko.tk:ssa olevan nimikkojoukkueen pariin. Joukkueen edellinen kausi ei sujunut odotuksiin nähden missään määrin hyvin.

Täksi kaudeksi alppien pinkki aasi on saatu kärrättyä kotosuomen kevätpakkasiin, minkä oletetaan tuovan aivan uutta meininkiä kavioeläinlauman otteisiin. Kauden ensimmäisistä kolmesta ottelusta on täysi pistetili, joskaan esitykset eivät vieläkään ole olleet samalla tasolla mitä ne olivat pre seasonin aikaan. Tiivis kokoonpano on alkanut vähitellen sulautua yhä paremmin ja paremmin yhteen ja realistiseksi tavoitteeksi on asetettu runkosarjassa neljän joukkoon sijoittuminen ja sitä kautta sarjanousun tavoittelu.

Koska tämä on joukkueen liigahistorian ensimmäinen lehdistötiedote lisätään vielä lyhyet pelaajaesittelyt koko laumasta, enjoy:

-Beyer- aka. Beje, jollain aivan omituisella tavalla maaleja mättävä kärki, joka liittyi äässien vahvuuteen päätettyään viime kaudella urakkansa Last Periodin riveissä. Tuttu yöllisistä sekoiluistaan, kuten maagisista ruuanlaittokyvyistään humalatilassa, sekä miljoonista vallatuista naisista.

Hlinka, joukkueen toistaiseksi komeimman takatukan omaava/omannut(???) hurmuri. Pelikentillä tämä hyökkäyspään pelaaja on usein esiintynyt sinä ratkaisevan syötön antavana pelaajana. Tällä kaudella odotettavissa myös kovia maalimääriä, nimi lehteen!

Hollow, your's truly, joukkueen dicktaattori. Viime aikoina pelikentillä yhä useammin ylemmän puolustajan roolissa. Koska olen erittäin nöyrä (paras) en kirjoita enempää.

pby, vaihtelevaa aktiivisuutta esittävä hyökkääjä (seksi vei), jonka tavoite tälle kaudelle saada miinuspisteitä imagokyselyssä.

pööpi, käytännössä ainoa vakituinen alemman puolustajan tontilla pelaava herrasmies. Joukkueen ainoa alaikäinen ja ylpeä siitä, not.

Surrender, Turun suurvallan edustaja. Alemmasta kauden vaihteessa ylemmäksi puolustajaksi käännyttäytynyt heebo tykkää omia kiekkoa ja möxää iät ja ajat jos ei onnistu jossain ottelussa tekemään maalia.

Viime aikoina on alkanut käydä ilmi, että kokoonpano on tietyiltä osin ehkä hieman liiankin tiivis. aasit täten ilmoittavat etsivänsä riveihinsä yhtä hyökkääjää sekä yhtä alempaa puolustajaa. Hakijoilta odotetaan korkeahkoa fyysistä sekä henkistä ikää, kokemusta ko. verkkopelin parista ja tervettä asennetta asiaan kuin asiaan. Olethan myös valmis sietämään sitä kuraa mitä meidän peli on. Vapaamuotoiset yhteydenotot noteitse taikka #aasit.tk kanavalla Hollowiin.
Tietoja
Kirjoittanut: Hollow
Joukkue: aasitaasit
Julkaistu: 27.03.2011 18:19
Luettu: 667 kertaa

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.