Voodoo Peoplen kausikertomus

Lehdistötiedote
Kultaan päättyneen kauden jälkeen on aika tehdä pieni

yhteenveto kuluneista kolmesta kuukaudesta.



Syyskuun alussa Voodoo Peoplen pakka oli pahasti sekaisin,

eikä tulevalta kaudelta odotettu ihmeitä. Muutama päivä

ennen ensimmäistä sarjamatsia try-outilla pyöri iso kasa

pelaajia, mutta lopulta vain Guerreirosista haalittu Fice

päätettiin ottaa mukaan joukkueeseen. Tavoite oli lähteä vain

sarjapaikkaa säilyttämään, sillä melkein kaikki edelliskauden

hopeajoukkueen avainpelaajat olivat vaihtaneet maisemaa.



Kahdesta ensimmäisestä pelistä oli tuloksena pyöreät nolla

pistettä. Nopeasti homma lähti kuitenkin rullaamaan, kun -

piku- palasi urakkatöistä Espanjasta odotettua nopeammin ja

vapaiden agenttien listalta löytynyt JaKurri kiinnitettiin

hyökkääjäosastolle. Avaustappioiden jälkeen runkosarja

pelattiin lopulta läpi loistavalla saldolla 17-4-2. Peli oli koko

ajan tasaisen vahvaa, ja tehot kasaantuivat tasaisesti eri

pelaajille. Runkosarjan pistepörssissä Voodoon kolme

tehokkainta pelaajaa löytyivät vasta sijoilta 9, 17 ja 18.



Playoffien avauskierroksella Club Of Härmä kaatui

hyökkäävällä taktiikalla suoraan 3-0. Sarja oli numeroita

tiukempi, sillä kaksi ottelua venyi jatkoajalle.



Välierissä vastaan luisteli kolmen edelliskauden mestari

Nightmare, joka veikin ensimmäisen ottelun jatkoajalla. Tästä

ei kuitenkaan masennuttu, vaan erinomaisen

joukkuepuolustuksen ja vastustajaa terävämmän

hyökkäyspelin ansiosta sarja kuitattiin lukemin 3-1. Yleisökin

tuntui olevan tyytyväinen tulokseen.



Finaaleja päästiin tahkoamaan PePoa vastaan.

Ensimmäisessä pelissä vastustaja hermoili alussa pahasti, ja

nopeasti isketty 2-0-johto siivitti joukkueen avausvoittoon.

Toisessa matsissa paketti valui liian alas, joten PePo pääsi

kuittaamaan sarjan tasoihin. Kolmanteen kohtaamiseen

saatiin jälleen salama-alku, jonka turvin siirryimme jälleen

sarjassa johtoon. Neljäs ja viimeinen ottelu olikin koko

playoff-urakkamme tiukin ja ratkesi lopulta tyypilliseen

playoff-maaliin, kun toisen jatkoerän alussa JaKurri laukoi

kaukaa laidasta kiekon ohi maskissa seisoneen PePo-

veskarin. Voodoo Peoplen kuusivuotisen historian tärkein

maali räjäytti yleisön rapeaan publafloodiin.



Playoffeissa tulivoimasta vastasivat eniten -piku-, JaKurri ja

Fice. Ensiksi mainittu vei nimiinsä poffien maali- ja

pistepörssin. Kulta oli -piku-:lle uran ensimmäinen, kuten

myös Kiekkoliigan kauden 3/10 parhaalle puolustajalle

Ficelle, joka kuittasi syöttöpörssin voiton, vaikka touhusi

koko playoffit ap:n tontilla.



Pari kautta hiljaiseloa pitänyt JaKurri puolestaan näytti, että

mies on edelleen helposti kiekon parhaimpia hyökkääjiä.

Mestaruus oli JaKurrille viides, joten hänestä tuli samalla

Kiekkoliigan historian menestynein pelaaja. Viiden kullan

rinnalla palkintokaapissa seisoo kolme pronssia. Finaali- ja

välieräsarjassa ylemmän pakin roolia hoiteli toisen

mestaruutensa voittanut Shefki, jota Justi ja Eyemou

tuurasivat erinomaisesti muutaman erän verran. Joukkueen

kuumakalle Bisc hankki finaaleihin pelikieltoa, mutta oli

kuitenkin myös vaikuttamassa mestaruuteen pelaamalla

voittoisasti kaikki kolme puolivälieräottelua ylempänä

pakkina.



Kiitokset kaudesta myös runkosarjassa matsin pelanneille

MZA:lle ja Niinikselle sekä taustalla häärineille Kaasulle,

manalalle ja ennen kaikkea GM-Somelle, joka kauden

jälkeen palkitsi playoffeissa pelanneet avokätisellä pm-

shekillä.



Mestaruus on nyt voitettu, joten vuoden 2011 ensimmäiseen

kauteen lähdetään räiskimään rennoin mielin tutulla

ruusterilla, johon etsitään korkeintaan yhtä kovan luokan

vahvistusta.



Kiitos kaudesta 3/2010 kaikille vastustajille, erityisesti

PePolle ja Nightmarelle, joita vastaan tiukimmat pelit

väännettiin.



Hyvät joulut kaikille!



- Voodoo People tiedotusosasto
Tietoja
Kirjoittanut: Shefki
Joukkue: Voodoo PeopleVoodoo People
Julkaistu: 06.12.2010 19:04
Luettu: 646 kertaa

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.