Kohti uusia kokemuksia

Lehdistötiedote
Kun Vaasan Sportin Juhani Tamminen juo itseään hengiltä epäonnistuneen liiganousun johdosta ja samalla kritisoi järjestelmää, Lihapullat nostaa Kiekkoliigalle hattua, mahdollisuudesta tehdä mahdottomasta mahdotonta.

Vuoden 2008 alussa mietiskelimme, mihin me tällä porukalla pyrimme? Huumoripohjalta eräs kasvo antoi seuraavan lausunnon: "Kiekkoliigaa kaudella 3/09." Mutta nyt vitsi on muuttunut todeksi.



Runkosarja tilastojen valossa kokonaisuudessaan yllätti varmasti kiekkoa seuraavat, mutta myös allekirjoittaneen. Tällä kertaa joukkueen valtiksi asettui tasaisuus - voittoja tuli tasaiseen tahtiin, mutta pistemenetyksiäkään ei kenellekään annettu helpolla, sillä tappio tuli vain yhden maalin erolla, eikä tasapelitkään huonoja pelejä olleet kummaltakaan joukkueelta. Runkosarjassa teimme maaleja 102 kappaletta, ja päästimme 35, jolloin maaliero lukemaksi syntyi +67, sama kuin edellisen Hoki-Liiga kauden maaliero! Runkosarja myös loppui 10 ottelun voittoputkeen, josta oli helppo lähteä kohti kauden tärkeimpiä pelejä.



Pelaajiston osalta alkukausi oli tärkeää kokemusta kohti jatkoa, sillä kellään ei ollut kokemusta divaripeleistä. Kauden loppua kohden löytyi kuitenkin tietty rutinoituminen, joka johti toimivaan peliin ilman harjoituspelejäkin. Ja kokemattomuudesta voidaan nostaa esimerkiksi alempi puolustaja nimeltä Pzi, joka pelasi puolentoista vuoden tauon jälkeen 2 viikkoa kiekkoa, ja nousi divarikokoonpanoomme. Pzi ei aikaisemmin ollut pelannut yhtään Kiekko- tai Hoki-Liiga peliä, vain muutaman ottelun Datsun-Liigaa edesmenneen Leningrad Cowboysin paidassa.



Liigakarsintaan lähdettiin tietynlainen apina niskassa - ulkopuoliset uskoivat nousuun, mutta samalla loivat paineita nousua kohtaan. Ensimmäisestä ja toisesta kierroksesta selvisimme ehjin nahoin 3-0 voitoilla, mutta ratkaisevalla kierroksella eteen asettui kivikova Darra Oy. Sarja oli trillerimäinen ja äärimmäisen tiukka, sillä 2 ensimmäistä ottelua päättyi yhden maalin voittoon meidän eduksemme, mutta 2 seuraavaa olikin sitten Darran näytöstä. Viimeinen ottelu kuvastikin koko sarjaa - tasaista vääntöä, joka päättyi lopulta yhden maalin eroon. Kaikki kunnia Darralle, Darra pelasi, me vikisimme, mutta playoff-kiekko korostui tässä tuurimaalien voimin.



Joukkueessa tulee tapahtumaan muutoksia ajatellen ensimmäistä liigakautta, sillä allekirjoittanut väistyy sivuun tärkeämpien tehtävien myötä, mutta myös yksi hyökkääjä on tulokasjoukkueeseen mahdollisesti etsinnöissä. Paikasta voi ottaa yhteyttä Lisbeen irkin puolella (#Lihapullat).



Lihapullat kiittää kaikkia aikaisempia pelaajia, tukijoita, kannustajia ja vastustajia - ilman teitä näin pitkälle ei olisi ikinä ollut mahdollista päästä! Nyt on aika uusille haasteille ja kokemuksille.



Terkuin Roope!
Tietoja
Kirjoittanut: Roope
Joukkue: LihapullatLihapullat
Julkaistu: 13.04.2009 15:29
Luettu: 651 kertaa

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.