Mestaruus 1/09

Lehdistötiedote
Kaudesta 1/09 jäi käteen mestaruus. Joukkueen toinen kulta Kiekkoliigassa irtosi koko kauden kestäneen hyvän vireen ansiosta, mistä kertoo myös runkosarjan voitto. Tämän mestaruuden myötä S.S.K.:sta tuli Kiekkoliigan historian kautta aikojen menestynein joukkue mitalitilastolla 2-2-0. Erityiskiitokset tästä hienosta joukkuetason saavutuksesta menee joukkueen pitkäaikaiselle rungolle, joka on pitänyt joukkuetta pystyssä sekä pelillisesti että myös henkisesti läpi joukkueen taipaleen. Kiitokset myös kaikille ajan saatossa joukkueessa pelanneille.



Kauteen lähdettiin vain mestaruus mielessä. Takana oli monta pettymysten kautta sitten kauden 2/06, jolloin edellinen mestaruus saavutettiin. Tämän jälkeen joukkueessa kävi monia kiekon huippunimiä pelailemassa, mutta lopputulokset olivat aina vain kuudennesta sijasta hopeaan. 3/08 kaudelle lähtiessä luotettiin jälleen vanhaan kaavaan, johon sisältyivät aiemmin joukkueessamme pelanneet henkilöt. Vanhan porukan kasaaminen ja hyvien kemioiden yhdistely oli jälleen valttia, vaikka mestaruutta ei tullutkaan. Kauteen 1/09 lähdettäessä joukkueen runko pysyi samana ja tällä kertaa runkosarjan voiton lisäksi irtosi myös kultamitalit.



S.S.K. on pelannut nyt yhdeksän kautta Kiekkoliigaa, ja vain kolmena kautena joukkue on jäänyt mitalipelien ulkopuolelle. Yhdelläkään kaudella joukkue ei ole jäänyt pudotuspelien ulkopuolelle, mikä kertoo joukkueen pitkäaikaisesta onnistumisesta. Uskallan väittää, että näihin saavutuksiin ei kovin moni joukkue tule ainakaan hetkeen pääsemään…



Minulle henkilökohtaisesti on ollut hienoa olla kasaamassa tämä mestaruusjoukkue yhteen ja jatkamassa FuckUpin ”jättämää” perintöä. Näillä eväillä on ollut hyvä mennä ja on varmasti myös hyvä mennä jatkossakin. Kiitokset pelaajillemme ja ei muuta kuin seuraavaa mestaruutta kohti!



S.S.K. kiittää kaudesta tasokkaita vastustajiaan, Kiekkoliigan organisaatiota sekä tietenkin niitä joukkueen muutamia faneja, kiitos!
Tietoja
Kirjoittanut: Sekka
Joukkue: S.S.K.S.S.K.
Julkaistu: 09.04.2009 13:59
Luettu: 590 kertaa

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.