A trip down the memorylane

Lehdistötiedote
Viimeistä erää jäljellä kolme minuuttia, Les Boys 5-2 tappiolla ratkaisevassa kiekkoliigan 2.divarikarsintamatsissa. Exteban iskee 5-3. Maali tuntuu kuitenkin vain numeroiden kaunistelulta, ja katsomossa harmitellaan LB:n jo varmaksi uskotun kakkosdivaripaikan lipumista sormien välistä. Ja vielä mitä! Viimeiseen kahteen minuuttiin Les Boys saa punakonemaisen draivin päälle, mikä saa lopulta kruununsa 5-6 voittomaalin syntyessä vain 20 sekuntia ennen loppua. Näin alkoi jälleen yksi tarina kiekkoliigan värikkäässä maailmassa, tällä kertaa se oli oranssi.



Kakkosdivarissa oranssipaidat hakivat runkosarjan ajan pelikuvioitaan, ja playoffpaikka varmistettiin vasta aivan viimeisillä kierroksilla. Tosipelien alkaessa ei päätä kuitenkaan paleltanut, vaan mm. runkosarjan voittaja lähetettiin suvereenisti dominoiden kesälomille. Vielä kun viimeisessä nousukarsintavaiheessa Kiekko-Hobiitit kaatuivat, oli divaripaikka tosiasia. Les Boys nousi kansan tietoisuuteen, ja useat kokeneet konkarit ihastelivat joukkueen hyökkäysvoittoista pelitapaa. Ainekset jollekin suurelle olivat todella olemassa.



No, sama runko jatkoi kohti kiekkodivaria. Kuviot olivat ennestään tutut, joten runkosarjassa hätyyteltiin kärkipaikkoja sijoituksen lopulta ollessa 3. Laajennuksien myötä Les Boysin ja suuren ja maagisen liigan välissä oli enää koko kauden rämpinyt Hc Humba. Ja kuten monet ennakkoon odottelivatkin, tie kauneimpaan raivattiin konemaisen varmasti otteluvoitoin 3-1 Exercitumin käynnistäessä voitonjuhlat neljännen ottelun jatkoajalla. Kulisseissa spekuloitiin, onko kokemattomasta, mutta innokkaasta kaksi vuotta yhdestä tahkonneesta porukasta SSK-hattrickin tekijäksi (kolmessa kaudessa kakkosdivarista kiekkoliigan mestariksi). Kaikki edellytykset suuren luokan tuhkimotarinaan olivat olemassa.



Liigakauteen joukkue lähti varovaisen toiveikkaana, olihan riveihin kauden kynnyksellä saatu kiinnitettyä hallitseva liigan maalikuningas divarin parhaaksi valitun Jalliksen yhä jatkaessa. Iskuvoimaa joukkueessa siis ehdottomasti oli. Kausi menikin erittäin hyvin, voittoja tuli tasaiseen tahtiin, ja pistepussin saldo oli lopulta viidenneksi muhkein, ja puolivälierissä vastaan asettui runkosarjassa vain turpaanottoja Les Boysilta kerännyt Hc Ylikunto. Tulevat mestarit näyttivät kuitenkin kokemuksellaan innokkaille pyrkyreille kaapin paikan, ja näin unelma SSK-hattrickista kaatui. Liekö tappion karvas kalkki sitten ollut liian hapokasta voittamaan tottuneille nouseville kyvyille, mutta seuraavat liigakaudet eivät totutunlaista hohdokkutta enää aiheuttaneet, vaan käteen jäi rutiininomaiset 11. ja 8. sija.



Matkan edetessä, erityisesti sen lopputaipaleella, yhä useammalle alkuperäispelaajalle kävi kuitenkin niinkuin useille täysi-ikäistyville nuorille käy. Kiekon ulkopuoliset asiat alkoivat viedä yhä enemmän ja enemmän aikaa, ja vähän vapaa-ajan käyttö kiekottamiseen kuulosti yhä kaukaisemmalta vaihtoehdolta. Baarissa piti ehtiä käydä, tyttöystävällä piti pesetyttää pyykit, ja ylioppilaaksikin piti kirjoittaa. Myös valtion täysylläpito harvensi rivejä, joten vierastyövoimaan jouduttiin turvautumaan yhä enenevissä määrin, mikä myös osaltaan laski haluja kuluttaa aikaa kiekon parissa. Eihän se nyt voi millään olla sama asia puolustaa, kun vierellä ei enää ole samaa paria kuin mitä on edelliset kaksi-kolme vuotta ollut. Pelejä pelattiin yhtä harvemmin, ja homma alkoi maistua yhä enemmän pakkopullalta.



Kaudelle 1/08 tehtiin kuitenkin vielä ehkä vähän aikaisempien periaatteiden vastainen linjaveto. Kokoonpanossa oli ennätysmonta ei alkuperäistä ’poikaa’, ja kauteen lähdettiin mestaruus mielessä, kun samalla eläteltiin toivoa, että originelleillä heräisi vielä mielenkiinto ottaa Oranssi Helmi taas komentoonsa kaudelle 2/08. Vierastyövoimaan ei enää toista kautta peräkkäin voinut tukeutua, sillä silloin seurasta katoaisi sen identiteetti. Se, minkä vuoksi on tehty töitä jo pitkälle kolmatta vuotta. Se, minkä vuoksi on pelattu lähemmäs 3000 harjoitusottelua ja pitkälle toistasataa virallista sarjaottelua. Se, mikä tekee Les Boysista Les Boysin. Se, mikä on jotakin ainutlaatuista, uniikkia.



Mielenkiinto on kuitenkin kiekossa toisinaan katoava luonnonvara. Sitä ei tällä kertaa ollut riittävästi. Ja sen myötä valitettavasti yhteisissä palavereissa päädyttiin tulokseen, että alkuperäisten LB-legendojen edellytykset jatkaa kiekkoliigan vaatimalla aktiivisuus- ja pelillisellä tasolla ovat puutteelliset. Näin loppuu siis taas yksi aikakausi kiekkoliigan historiassa. Näiden sanojen saattelemana Les Boys vetäytää kiekkoliigasta kauden 1/08 päätteeksi. Tulette kuitenkin törmäämään meihin vielä ranking-otteluissa, jotka ovat tästä lähtien LB:lle se ainoa oikea tasomittari.



Kiittäen,



Old school Les Boys

Jallis (wihtanen), MZA, exteban, Kerkko, Kilger, ElMano, Exercitum, Iiro, Örkki, Deny ja uusimpana tulokkaana Sute.
Tietoja
Kirjoittanut: wihtanen
Joukkue: Les BoysLes Boys
Julkaistu: 02.03.2008 23:59
Luettu: 597 kertaa

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.