Roiq liigaan JEE MAALI osa 1

Lehdistötiedote
Näin siinä sitten kävi, että mentiin ja paukautettiin liigaan asti. Jos oltaisiin ennen kauden alkua kysytty, niin tuskin edes Pepsy, tuo tunteiden tulkki olisi osannut tälläistä ennustaa. Koostuihan joukkueen runko puolustuksen osalta viisi miljoonaa kertaa kiekon lopettaneesta Napoleonista, jäätymisten maailmanennätystä jatkuvasti yrittävästä Matruusista sekä vielä niin monelle ennen kautta tuntemattomasta jugista. Pepsy tuo Kiekkoliigan sarjojen oma Matti Hana lähti kauteen hakemaan sitä kauan kaivattua avausmaalia, joka kuitenkin jäi puuttumaan.



Hyökkäyksessä ahersivat vitosnikiksi ensin luulemani niso5, joukkueen "Jere Karalahti" Muppet sekä rajussa kurissa ja nuhteessa elävä tikru2. Oma lukunsa oli toki jedi, tuo naisasioiden ja herutuksen elävä legenda, joka tosin hoppasi kauden aikana Virkiään, joten tämä kaikkien foorumistien sankari ei päässyt kentälle karsintojen aikana.

Lisäksi joukkueessa pelasi jotain nevareita hyökkäyspäässä, joita emme jaksa mainita.
Tietoja
Kirjoittanut: Napoleon
Joukkue: HC RoikkuLämyHC RoikkuLämy
Julkaistu: 04.12.2007 00:34
Luettu: 613 kertaa

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.