GM-Keippari ärähti

Lehdistötiedote
Puolustuksen kehittäjänä ja jääkiekon keksijänä tunnettu GM-Keippari on kertonut olevansa täysin vittuuntunut KaVon munattomaan joukkuepuolustukseen. - Pakit hoitavat hommansa, mutta hyökkääjät jäävät diivailemaan kun pitäisi riistää kiekko kaverilta. Karpov ei ole saanut yhtään poikkaria perille koko kaudella, Shefki ei ole syöttänyt kertaakaan ylitettyään vastustajan siniviivan viimeiseen kahteen vuoteen, Tony on pyytänyt anteeksi jokaisen paitsioon menemisensä viimeisen 500 harkkapelin aikana, GM purki tuntojaan KaVon IRCissä ja kertoi samalla lemmikkihamsterinsa sairastuneen haimasyöpään.



KaVon viikon pelaajaksi sen sijaan nimettiin Tootoo, jonka tämän kauden Kiekkoliigadebyytti oli luokkaa maaginen plus miljoona. Kentällä 40 sekuntia KaVon playoff-avauksessa ja ensimmäisellä kosketuksella kiekko yläpanathinaikkokseen. Paikka oli myös toiseen maaliin, mutta vain Soneran paska nettiyhteys ja MalPon Marttin Brodöör estivät maalin syntymisen. Syöttöpistekin oli lopulta tarjolla, mutta Shefkin läpiajo 10 sekuntia ennen loppua oli niin jäätävä suoritus, että se voitaisiin pakastaa kuukaudeksi kuivauskaappiin pilaantumatta.



GM-Keippari on viime aikoina terästänyt kuntoaan publalla ja jakaa nyt vinkkinsä kikerahvaan kanssa. - Olen jumala ja minun ei tarvitse syötellä publalla ellen halua. Siksi vittuunnun täysin passia haluaviin local marty mcsorleyihin. Jos nobo haluaa passin, hakekoon sen poliisiasemalta, jyrähti GM, joka on huhun mukaan kehittämässä lääkettä syöpään.
Tietoja
Kirjoittanut: Shefki
Joukkue: Kangasalan VoittoKangasalan Voitto
Julkaistu: 03.08.2007 23:34
Luettu: 630 kertaa

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.