The truth to be told

Lehdistötiedote
Kuten moni jo tietää, on TJHH:n kiekkoliigan alaisuudessa pelaaminen tämän kauden myötä ohi. Ratkaisuun vaikuttivat monet syyt, joita voisimme hieman tässä valaista.



Suurimpana yksittäisenä syynä on se, että suurin osa runkopelaajistamme "lopettaa" tai ainakin vähentää kiekon peluuta kuluvan kauden jälkeen. Kaksi joukkueen jäsentä väittävät, jopa löytäneensä vastakkaista sukupuolta lauantai-iltojen seuraksi. Uskomatonta pelleilyä! – kommentoi diktaattori. Noh mutta kuitenkin tästä olisi pakoltakin seurannut se, että uusia pelaajia olisi pitänyt värvätä ensi kautta ajatellen, eikä tähän meiltä olisi oikein enää löytynyt puhtia. Kuitenkin olemme jo n. seittemänsataa kertaa koottu ja viilattu kokoonpanoa, eri syiden takia, ilman haluttua tulosta.



Olihan niitä muitakin syitä kuten aktiivisuuden ja joukkuepelin puuttuminen, jotka ovat alkaneet allekirjottaneita tässä viime aikoina pännimään. Kesken kauden alkoi tuntua sille, että paikalla oli aina vain kaksi samaa naamaa. Tämä ja monet muut asiat toivat tulevaisuuden puheenaiheena kaikkien huulille. Päätökseksi syntyi sarjapaikan luovuttaminen ja eri teille lähteminen. Onneksi kuitenkin joukkue kokosi itsensä ja sai pelattua kauden kunnialla loppuun.

Suuri kiitos kaikille vastustajille ja tuomareille. Mukavaa on ollut.



-Jurgeni, pussisusi & TJHH:n muu miehistö

”Take a look to the sky just before you die, it is the last time you will.”
Tietoja
Kirjoittanut: Jurgeni
Joukkue: Team JälkiHiki-HockeyTeam JälkiHiki-Hockey
Julkaistu: 01.04.2007 20:25
Luettu: 584 kertaa

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.