Kiekkoliiga
Mitalistit – Kiekko Cup XIII
Manhattan
Oklahoma City Thunder
Anaheim Mighty Ducks
Lehdistötiedote

Leijonien loppukausi

Pohjolan Leijonat lähtivät toiseen puoliskoon jatkamaan siitä mihin ensimmäisellä puoliskolla jäi. Toisen puoliskon saldona oli 8-3-3 eli 19 pistettä, joten jäimme toisen puoliskon 20 pisteestä vain pisteen. Saimme pelimme pelattua jo melkein viikko ennen takarajaa eli mitään kiirettä ei pelien peluussa ollut. Ainoa ongelma mikä kauden aikana on ollut, on maalinteko, johon on parempi löytyä lääkkeitä divarikarsintaan.Lopullinen sijoituksemme tulee olemaan joko ensimmäinen tai toinen riippuu miten Nature Club pelaa. Kauden pahimmat vastukset ovat olleet FHR ja Nature Club. Ensi kauden alkuun tulee heti kova kolaus kun Cloudi on lähdössä armeijaan jolloin puolustukseen tulee iso aukko. Ensi kaudesta on sovittu kuitenkin jo alustavasti Waken kanssa, myös yhden kokeneen (nimeltä mainitsemattoman) pakin kanssa on ollut sopimusneuvotteluja ensikaudesta. Kauheata pelaaja liikennettä ei Leijonissa nähty toisellakaan puoliskolla, ainoastaan Kölli kävi piipahtamassa.

Kauden päättävään Divarikarsintaan joukkue lähtee kuitenkin luottavaisin mielin. Divarikarsinnoissa vastaan tulee joko Narrilauma tai Hc Humba, jotka lähdetään totuttuun tapaan voittamaan. Karsinnoissa sitten nähdään minne rahkeet riittävät.

Leijonat toivottaa kaikille hyviä loppupelejä ja tulevia divarikarsintoja.

-munakas

Kirjoittanut: Pohjolan Leijonat
Julkaistu 30.03.2007 16:21
Luettu: 299 kertaa

Kommentit
Ei kommentteja.
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.