DSJ:n maratonin 21 ensimmäistä kilometriä hölkätty

Lehdistötiedote
Puolimatkan krouvi on saavutettu ja DSAJ:n ensimmäiset kiekkoliigan alaiset pelit ovat takana. Peleihin on mahtunut suuria tunteita: on kuritettu heikompia, saatu kunnolla turpaan ja väännetty nollanollaa. Suuntahan on kuitenkin ylöspäin, sillä viimeisistä neljästä pelistä on napattu kolme voittoa. Toisaalta se mukaan mahtunut voitoton olikin sitten komea tappio, kaikkien aikojen limaisin viimeinen erä, ja turpakäräjät Lugua vastaan numeroin 8-0(0-0, 0-0, 8-0). Valitettavasti maaliero ei kuitenkaan kuuntele tekosyitä, ja se onkin ikävästi päässyt lipsumaan pakkasen puolelle.

Mutta ketäpä joukkueen asiat kiinnostaisivat, keskitytään yksilöiden suorituksiin vaan suosiolla. Joskien kuuma nimi alkukaudesta on tietenkin ollut pby, joka johtaa joukkueensisäistä pistepörssiä 18 pisteellään. Porvoolainen on jättänyt pelaamatta vain yhden matsin ja onkin ollut ehdottomasti joukkueen tärkeimpiä pelaajia. Pbyn parina hyökkäyksessä on yleensä häärinyt vanhan tutun RestLessin lisäksi jompikumpi uusista kasvoista: Mige tai Beyer, jotka ovat molemmat lunastaneet odotukset ja ratkaisseet pelejä maaleillaan. Pakkiosastolla vastuun ovat odotetusti pääasiassa jakaneet tutut kasvot Mango, Nismo ja starman. Hollantilaisvahvistuksemme freek ei ole kerennyt kaukaloon ollenkaan, huhut kertovat dr. Philin viiksien ja tyttöystävän vievän kaiken ajan hänen kalenteristaan. Kirsikaksi lehdistötiedotteen päälle tavoite: pleijariviivan yläpuolelle.



Squ & Mango kuittaavat.
Tietoja
Kirjoittanut: Mango
Joukkue: Divine Scorers and JoskaDivine Scorers and Joska
Julkaistu: 25.02.2007 21:03
Luettu: 588 kertaa

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.