HIFKin ensimmäinen vuosikuudennes

Lehdistötiedote
HIFKin historian eka sarjakierros sujui varsin kohtalaisissa merkeissä. 16 pistettä jäi kasaan 14 ottelusta, mihin voi olla tyytyväinen harrastamallamme sosiaalipeluutuksella. Vastuuta tuli jaettua varmaan laajimmalle rintamalle kaikista kliigan tiimeistä.

Puolustajista kentällä ovat viihtyneet pääasiassa Turhapuro, Inca ja craps, myös zonk on korkannut divaneitsyytensä. Hyökkäyspäässä soheltamassa ovat olleet tasaisen ahkerasti soma, M.Bolan, zippi, Goljat, Gila sekä Herra, ja Merjakin on kentällä piipahtanut. Nettipokeria, kaljottelua ja luistelua harrastava kessumme on pelannut peräti yhdessä ottelussa täydet minuutit. Extremer on edelleen kateissa tapahtuman johdosta.



Pelaajamuutoksista sen verran, että 2 kärkkäintä turvanaukojaa (Gila ja craps) päättivät nostaa kytkintä pariin epämääräiseen syyhyn vedoten. M.Bolan taas vittuuntui saamattomuuteensa ja päätti ripustaa hokkarit naulaan muutamaksi hetkeksi. Mainitsemisjärjestyksen  mukaan kasvavat kiitokset näille jannuille. Paikkaajiksi on otettu Herra ja Khistar (Khioya), pari kakaraa, jotka kuitenkin osaavat pelata.



Kevennykseksi vielä hiskiläisten mietteitä alkukauden ajalta:



07/02/23(09:39:06) • @kmdou

zonk is searching for himself + goatsex on yahoo. WEEE 22 hits!



07/02/23(18:44:20) (Herra) kiitos paljon luottamuksesta :)



07/02/12(00:21:47) (@craps) hmm.. mä olen ens viikon vineemättä, hermostumatta, sanomatta kirosanaakaan jne.



Turhis kuittaa.
Tietoja
Kirjoittanut: Turhapuro
Joukkue: HIFKHIFK
Julkaistu: 24.02.2007 01:12
Luettu: 641 kertaa

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.