H.C.A.P teki sen

Lehdistötiedote
Syksyn varma merkki; H.C.A.P Uhoaa alkukauden kirjoituksillaan noususta kolmen kärkeen. Pelit alkavat ailahtelevasti ja pieniä vaikeuksia on matkassa. Talven varma merkki; H.C.A.P:n uhot jäänyt vähemmälle ja peliin on keskitytty enemmän, mutta silti taistellaan vielä pleijaripaikasta. Kevään varma merkki; H.C.A.P:n peli alkaa kulkemaan ja joukkue alkaa tähtäämään seuraavaa sarjaporrasta.



Tavoitteemme kauden alussa oli sijoittuminen kolmen parhaan joukkoon. Suoritimme sen ja uhosimme samalla noususta divariin. Uho toi tulosta jälleen ja tässä tulos: H.C.A.P pelaa ensi kaudella 1 divarissa! Kuka olisi uskonut vasta toista kauttaan 2 divarissa pelanneelta joukkueelta nousua? Vahva aseemme on ollut läheiset suhteet toisiin ja rento meininki. Välillä saa epäonnistua ja se tuo selvää rentoutta peliin.



Karsintapelit olivat loistavaa herkkua, ainakin allekirjoittaneelle. Kauhava kaatui toisella kierroksella ja karsintakierros FO:ta vastaan meni todella tiukoille. FO johti ottelusarjaa 2-0, mutta yhdessä päätimme, että vielä noustaan. Näin kävi (taas) ja nousimme(!) Tätä nousua edesauttoi Laidan ja Hudlerin uskomattoman varma puolustus peli, Viisumin ja P.Katin hyökkäys peli oli tehokasta myös.



Näin sitten, H.C.A.P divariin. Täytyypi tästä lähteä  

Espoon Olarin kameliin jatkoille. Tryoutteja otetaan vastaan vielä muutama. Ensikauden rinkiä tarkkaillaan nyt kovasti ja jos kiinnostaa pelata seurassamme, niin ota yhteyttä!



Liigassa Tavataan!



-Majic
Tietoja
Kirjoittanut: Majic
Joukkue: H.C.A.PH.C.A.P
Julkaistu: 18.04.2006 23:20
Luettu: 722 kertaa

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.