---> 1.divariin

Lehdistötiedote
FC Kiviniemi ylsi tavoitteeseen jota lähdettiin alusta asti hakemaan. Eli runkosarjan voitto ja nousu divariin puhtaalla pelillä. Röyhkiät vaikuttivat ainakin allekirjoittaneelle pahimmalta mahdollisimmalta vastukselta divarikarsintoja ajatellen, mutta homma hoidettiin tyylikkäästi suoraan kolmella ottelulla. Jatkopelejä ei siis tarvittu koska zambot luovuttivat paikan. Iso käsi heille :)



Nyt on siis aika divarin. Nousu (joidenkin mielestä) mutadivarista ykköseen on kova juttu ja taso tulee nousemaan huimasti. Ensi kauteen lähdetään kuitenki ahneesti ja tavoitteena on nousu liigaan. Voi kuitenkin olla että uuteen sarjaan totutteleminen vie aikaa :)



Ensi kaudella kiviniemessä nähdään vähän erinlainen kokoonpano kun aijemmalla kaudella. Puolustus tulee olemaan kivenkova Nirpe-JTurro-Metroman-orke ja R1KU ehkä, asiaa ei ole vuoren varmasti vielä päätetty. Hyökkäkseen odotellaan takaisin känniääliö Juiznyä joka angstipäissään lähti tiimistä kesken loppukauden. Hyökkäyksessa tullaan näkemään muitakin muutoksia joista lisää myöhemmin. Nyt on kuitenkin yksi kiven kova hööki haussa! Kokemus kiekkoliigan alaisuudesta olisi pakollinen ja asiasta voi tulla lähemmin kyselemään #fc_kiviniemi (ircnet) tai lähetellä notea esim turrolle.. Kiitos vielä kerran kaikille ja soulooooon.



Np: Kauko Röyhkä - Steppaillen



-JTurro
Tietoja
Kirjoittanut: JTurro
Joukkue: FC KiviniemiFC Kiviniemi
Julkaistu: 09.04.2006 20:42
Luettu: 582 kertaa

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.