Habs vääriin karsintoihin!

Lehdistötiedote
Kauden mustaksi hevoseksi ennustettu ja kovalla itseluottamuksella kerrankin onnistuneen pre-seasonin kautta varsinaiseen runkosarjaan lähtenyt Habs sai kylmän suihkun. Ennakkoon piti olla selvää, että ainakin 9. sija on varma. Olisihan se ollutkin, jos Zambolaatio oltaisiin viimeisessä pelissä onnistuttu voittamaan.



Vaan kuten usein Habsin peleistä saa kirjoittaa, toisin kävi. Surkean kauden jälkeinen päätös saattaa siis olla vaikka putoaminen kakkosdivariin, sillä karsinnoista on tulossa vastaan todella kovia joukkueita. Habs on kuitenkin jossain määrin saanut peliään kuosiin loppukaudesta, joten luottoa riittää yhä.



Mutta miten se runkosarja sitten menikään? Alkukaudesta tuntui ettei maaleja saada tehtyä ja niitä kyllä saadaan päästettyä senkin edestä. Puolustus ei oikein tahtonut sujua koko kauden aikana, sillä Habs sijoittui hienosti päästetyissä maaleissa toiseksi viimeiseksi, päästämällä massiiviset 85 maalia. Ja oikeastaan viimeisellä eli RB:llä oli aivan sama määrä päästettyjä. Maalinteko kuitenkin parani huimasti loppua kohden ja Habs onnistuikin tekemään 6. eniten maaleja. Pisteissä jäätiin kuitenkin 10. Yksilötasolla joukkueen peli ei ollut niin huonoa, mutta jotenkin koko pakka ei vaan kyennyt pelaamaan yhdessä, etenkään puolustuspäässä, mikä osittain selittää valtavaa päästettyjen maalien määrää.



Kuten Preda muutaman ryypyn jälkeen totesikin: "No mieluummin karsintoihin ku ollaa 9. ettei tää kausi ihan kesken lopu"



- Saarinen
Tietoja
Kirjoittanut: Saarinen
Joukkue: HabsHabs
Julkaistu: 26.03.2006 12:04
Luettu: 619 kertaa

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.