Kun tuuli kuiskaa

Lehdistötiedote
Pieni valo kahvilassa yksin palaa saa,

ei tullut joukkueelle kultaa eikä kunniaa.

Tulevaan jo katse siirtyy vaan,

ajatuksen vie se mukanaan.

Vaikka tämä kausi pettymys lievä oli vainen,

ei siitä muodostu pelaajille painajainen.



Runkosarjasta suoriuduimme paremmin kuin koskaan,

mutta pudotuspeleissä astuimme loskaan.

Kärkipaikalta lähtiessä paineet ovat suuret,

meille sanottiin "pudotuspeleissä todellisuuden kuulet".



Puolivälierissä Metallurgista nopeasti jatkoon,

lähdimme sitä sarjaa jo kolmannessa ottelussa katkoon.

Vaikka jatkoajalle kaksi ottelua siirtyi vain,

ei meitä pelottanut yhtään, vähäänkään lain.

Kokemus sen puhui, kolmannenkin me voitimme,

ja puolivälieristä jatkoon loistimme.



Välierissä vastaan asettuivat PeliPojat,

tiesimme, että nämä pelaajat tasokkaita ovat.

Tasaisia pelejä väänsimme kokonaiset viisi,

eikä kentällä olisi pärjännyt yksikään noviisi.

Jatkoajalle neljä ottelua meni,

mutta vain kahdessa niistä sujui peli.

Viimeisessä ottelussa jatkoajalla PePo kiekon maaliin siirsi,

ja Voodoon unelmat liigakullasta palasiksi viilsi.



Vaikka kultaisen mitalin haaveet poissa olivat.

Ja vaikka tappiot PePolle ajatuksia kolhivat.

Joukkueen tavoitteena oli mitali, vaikkakin pronssinen vain,

PePo ja Turtleshan jo muut mitalit sai.



Kiekko tippui jäähän ja kohta menikin jo vastustajan maaliin,

hyvältä näytti, saimme ensimmäisen saaliin.

Toinen erä toi tullessaan toisen maalin meille,

luulimme jo, että pääsimme omalle tielle.

Mutta ristetyi tie:

Brutal kiekon meiltä vie, ja iskee maaliin.

Takaisku toinen sattui aivan hetken päästä,

Brutalit oli tehty kovasta aineesta, kivestä, jäästä.

Mutta tämä jää ei sulanutkaan lain,

ja tasaisena varsinainen peliaika päättyä sai.

Ottelu oli tasan, siirtyi jatkoaikaan,

jatkoajalla luotimme joukkuepelin taikaan.



Mutta Brutal teki maalin, pronssi meni heille.

Saimmehan sentään 4. sijoituksen meille.

Loppuhuipennus kaudelle saamatta jäi,

ikävä kyllä Kiekko Cupissakin kävi näin.



Vaikka kausi on nyt ohi ei meillä mieli ole maassa,

olemmehan Voodoo Peoplessa, joukkueessa parhaassa.
Tietoja
Kirjoittanut: Daasaman
Joukkue: Voodoo PeopleVoodoo People
Julkaistu: 22.02.2015 22:14
Luettu: 1680 kertaa

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.