Ei kipuu, Ei hyötyy

Lehdistötiedote
Kausi on jo ovella ja Paris Saint-Germain aloittaa Kiekkoliigassa toisen kautensa.

Ajattelin heiman avata viime kautta ja mietteitä tulevaan kauteen.



Kuka oli kuullut ennen kautta Paris Saint-Germainista? en usko, että kovin moni koska vaihdettiin nimeä useaan otteeseen ja pelailtiin monissa eri joukkueissa, mutta täysin samalla kokoonpanolla.



Kauden alussakaan meitä ei vielä tiedetty (eikä kyl vieläkään) "ylivieskalaisia junnuja" tämän tiesi ne jotka olivat vähänkin seurannut meidän pelejä.



Haimme Kiekkoliigaan 3kertaa oikeastaan täysin samalla kokoonpanolla ja vasta kolmas kerta todensanoi ja pääsimme mukaan 2divarin karsintoihin ja omiin odotuksiin nähden karsinnat menivät paskasti, olimme A-lohkon #4, mutta 2.divariin pääsimme tulevalle kaudelle.



2.Divarin ennakossa meidät veikattiin sijoille 1-4, varmaankin osaksi siitä syystä, että Loui luotti siihen, että 4 pelaajan kokoonpanolla tullaan menemään vielä pitkälle ja niinhän siinä kävi:).



Kausi alkoi hyvin, avausottelussa turpaan FL:ltä 12-0, mutta sen jälkeen peli alkoi parantua pikkuhiljaa edes vähän omalle tasolle ja tappioita tuli enään 4 lisää kauden aikana, vaikkakin joukkuetta vaivasi paha epäaktiivisuus kauden aikana. Kaikki päättyikin kuitenkin hyvin ja kausi päättyikin runkosarjan #2 tilaan. Kauden aikana meitä kritisoitiin useaan otteeseen ylimielisiksi ja imagokyselyssä tuli parilta jengilta -3, johtuen varmaan siitä, että ottivat pataan mieltä divarissa ja ei turhaan nöyristelty ilman syytä jotain muka-asiallisia pelaajia.



Playoffeissa tulikin sitten vastaan joukkue, jota vastaan en todellakaan toivonut pelaavan. Playoff pari oli Jalattomat Puukädet, mukavia pelaajia joukkueessa, mutta pelityyli varmasti silloisen 2.divarin ärsyttävin.

Tiukkojen otteluiden jälkeen kuitenkin voitimme sarjan 3-2.



ennen 2 kierrosta minun kone rupesi menemään jatkuvasti tilttiin ja vaikeutti tietenkin harkan pelaamista, eli harkkoja ei pelattu yhtään Japu pelin jälkeen.

2 kierroksella vastaan tuli, ehkä ylimielisin jengi pelitaitoihin nähden koko Kiekkoliigassa, Lucky Eagles.

Pelisarja ei ollut kovin tiukka, ja sarja päättyikin 2-0 voittoon, koska viimeistä ottelua ei saatu pelattua Lucky Eaglesin epäaktiivisuuden takia.



Finaalissa vastaan tuli Frankfurt Lions, joilta tosiaan otettiin turpaan runkosarjassa 12-0 ja 10-1 ja vielä Kiekko Cupissa 6-0.

Puhuimme pariin otteeseen miten tullaan pelaamaan Frankfurttia vastaan, ilman että häviämme yhtä pahasti kuin runkosarjassa ja hyvän tyylin löysimmekin.

Ensimmäinen matsi päättyi meidän voittoon. Toinen matsi tiukasti Frankfurtin voittoon ja kolmas selvästi Frankfurteille ja neljäs ja Frankfurtin kannalta ratkaiseva ottelu tiukasti jatkoajalla minun kiekon menetyksestä poro12 kuljetti rauhassa etukulmaan kiekon.



Finaalin aikana minun kone-ongelmat vain pahenivat ja eränkin aikana jouduin buuttaamaan koko koneen ja siitä kiitos Fl:lle, että jaksoivat odottaa.



Tässä vielä vähän meidät pelaajista, jotka oikeastaan kaikki debytoivat 2divarissa viimekaudella:



Braxi



Minun kanssani perusti joukkueen 2011 ja oli mukana joukkueen toiminnassa vuoden ja sen jälkeen muutto Ouluun. Mutta hyvänä taustavoimana toiminut ja ehkä se ensimmäinen divaripeli PSG:n paidassa nähdään joskus:)



RUNORAATI



Joukkueen alempipuolustaja, helvetin varma pelaaja, johon pysty luottaan puolustuksessa, irlissä aikamoinen menomies, mutta kiekkoon saapui ainakun pyydettiin. olisi kuulunut olla minun tilaltani 2divarin tokaparas puolustaja.



Stammer



Joukkueen regittäjä ja maalintekijä, irlissä hiljainen ja mukava, mutta kiekossa ei paljon kysele, kun tekee maaleja ja niitähän totisesti tekikin viimekaudella ja päättyi pistepörssissä niukasti kolmanneksi, enskaudella muutos tähänkin.

Voitti joitain palkintojakin kauden päätteeksi.



Schtick (entinen Ovechkiin)



Joukkueen rääväsuu, niin irlissä kuin kiekossakin, Stammerin tutkapari, joka jäi runkosarjassa Stammerin varjoon pisteiden muodossa, mutta pleijareissa osoitti, että pisteitäkin pystyy tekemään todella hyvin.



Tässä nyt vielä hetki nautitaan kesästä ja palaillaan kiekkoon.

Tulevalle kaudelle lähdetään samalla neljällä pelaajalla ja kun kausi alkaa ja tavoite on toki olla 4 parhaan joukossa tuossa massadivarissa.



Onnea melkein kaikille 1.divarin jengeille tasapuolisesti tulevaan kauteen ja anteeksi kirjoitusvirheet, joita tässä tekstissä varmasti on, vika ei ole minun vaan ammattikoulun äidinkielenopettajan



-Suxman
Tietoja
Kirjoittanut: Suxman
Joukkue: Paris Saint-GermainParis Saint-Germain
Julkaistu: 27.07.2013 19:53
Luettu: 1893 kertaa

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.