Kiekkoliiga
Lehdistötiedote

Onko kaikki kaunis katoavaa?

Tietääkö kukaan kuka oikein on hän? Tuo mystinen hopeinen liskomies,
jonka aika on kullannut, ja jonka nimi on jo lähes unohtunut kiekkoveljiltä.
Mies, joka niin asiallisesti ja hiljaa vetäytyy sivuun julkisuudelta, mutta kuka
johtaa omiaan toimistosta käsin kuin parhainkin sotajoukkojen komentaja.
Aika on jo mennyt ohi ja jättänyt, mutta se henkinen johtajuus ja karisma
joka on yhä tallella johtaa pukukopista käsin anaheimin jälleen kohti
liiganousua.
Tämä kirjoitus on omistettu yhdelle kautta aikojen hienoimalle ihmiselle,
ystävälle, kiekkoveljelle, joka on henkisesti ollut aina läsnä
keskuudessamme, nostanut meidät suosta yhä uudestaan ja uudestaan
kohti sitä kirkkaana pilkistävää valoa, periksiantamattomalla, moitteettomalla
ja ennen kaikkea voitontahtoisella asenteella.
Jonkin suuren takana on aina jotain pientä ja kaunista. Nuhjuisen kopin
takaseinässä, poissa silmistä, mutta aina sydämmessä lepäävät sanat
"There/s no such thing as right and wrong; just personal choices." Sanat
tiivistävät kokonaisuudessaan tämän legendan perimmäisen
arvomaailmanja sanoman. On tärkeämpää kiekossa olla hyvä ihminen kuin
täydellinen pelaaja liitettynä perseestä vuotavaan apinaan. Hyvät
kiekkoveljet, haluan nyt vedota myös teihin. Tehdään tästä yhdessä parempi
paikka, jotta meillä olisi vielä jatkossakin se suuri kiekkoperhe kasassa,
johon me kaikki kuulumme. Ymmärretään se, että ilman toisiamme ei ole
enää sitä sykettä ja tunteita nostattavaa peliä, josta me olemme kohta
kymmenen vuotta nauttineet.

- Rakkaudella Chilelle.

Kirjoittanut: Anaheim Mighty Ducks
Julkaistu 10.05.2013 12:16
Luettu: 1449 kertaa

Kommentit
Ei kommentteja.
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.