pArty rock

Lehdistötiedote
Everyday im shufflin raikuu oulun yössä Maaliskuussa, kun kaksi juopunutta henkilöä..lue(Tanguay, Peyja) jutustelevat vanhasta kunnon nettilätkä tikku-ukko 2D-pelistä, joka aikoinaan oli kova sana.  Viinalle haisevilla ja paskasilla käsillä he lyövät kättä päälle, ja päättävät, että  laitetaa Sverigee kasaan. Aamulla vapinoissaan kirjautuvat sisään kiekkoon ja edellämainittu nykyisin intissä hajoileva Peyja alkaa huutaa vanhoja pelikonkareita takaisin jengiin.

Kättä lyödään Lastun, Lidströmin, Fafin, opsterin ja Favorin kanssa yhteen ja kullan kiilto silmissä pojat alkavat hakkaa horisonttia alas ja tuomaan Sverigeä jälleen kiekkomaailmaan.Muutaman kuukauden pojat jaksavat hakata ja sitten tapahtuu kesäkuun 4.päivä, aktiivisuus laskee lomien myötä,opsterin hauisreenit vievät kaiken ajan ja  porukkaa ei saada kasaan edes yhtä kertaa viikkoon. Kiekko Cuppiin ilmoittauduttiin, mikä tosin lähti loistavasti liikeenteeseen kaksi ensimmäistä kierrosta Sverigen pojat hoitavat tyylipuhtaasti kotiin, mutta sitten tulee muuri, joka on isompi kuin opsterin pää eli Frankfurt Lions ja putoaminen kolmannella kierroksella tapahtuu..Tästä johtuen alkaa armoton drafti pelaaja pelaajalta käydään yksitellen läpi ja ensimmäisenä Ruotsin paidan päälle ylleen pukee Hc Mosen kasvatti A-non (Helsingin kuningas).  Sopimus tehty ja oulunpojat pitävät palaverin kotikunnillansa ja sopivat nostaa svärjen liigakartalle.



Näin ollen Sverige pääsee karsimaan kiekkoliigan alaisuuteen ja hoitaa karsintansa 4 voitolla ja yhdellä tasapelillä, mikä kertoo joukkueen kiimasta ja onnistuneista grillaushetkistä..3.divari paikka on varma ja joukkue saa lisävahvistuksia, kun alakertaan saadaan luutimaan hoki-liigasta tuttu jugee ja hyökkäyskalustoa vahvistamaan Pehmo, pönni ja Shabe.



Tulevan kauden tavoiteet:

Joukkueen fiilis on hyvä ja harkkapelit on menny peruspaskasti, mutta silti Sverige lähtee nousemaan suoraan kakkosdivariin, sillä joukkueen hyökkäysmateriaali on aivan järkyttävän kova 3divariin sillä pelkästään hyökkääjillä on kiekkoliigan alaisuudesta 428 peliä takanapäin, ja pisteitä ropissu paria vaille 900 pojoa, ja kuten opsterin sanoin "me ei osata puolustaa, joten hyökätään". Eli toisin sanoen jos apollon eurot ja nettipiuhoja vetävät tyttöystävät eivät ole tiellä, Sverige tullaan näkemään aivan kärkikastissa tulevalla kaudella..
Tietoja
Kirjoittanut: Tanguay
Joukkue: SverigeSverige
Julkaistu: 01.08.2011 10:46
Luettu: 771 kertaa

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.