Ihan hyvä kiekko.tk-joukkue

Lehdistötiedote
Nuovvaa kausi on saatu päätökseen jo paria viikkoa sitten ja lopulta voitaisiin jotain jälkipuintia laittaa. Sinappikoneen kausi voitaisiin kutistaa komeasti seuraaviin sanoihin: "Kausi alkoi loistavasti, mutta loppukaudesta pelin taso tippui kuin lehmän häntä"



Palataan siis kauden alkuun heti aluksi: Jo pitkään voimassa ollut kova nousukiito pelin tasossa jatkui koko offseasonin ja Sinapit lähtikin kauteen samalla kokoonpanolla millä edellinen kausi päätettiin. Yhtä hyökkääjää koitettiin hakea paikkaamaan, mutta lopulta päädyttiin siihen ettei me ketään tarvita ja karsittiin samalla kokoonpanoa rajulla kädellä pienemmäksi miljöön viihtyvyyden lisäämiseksi.



Alkukausi näytti erittäin dominoivalta, voittoja tuli joukkueesta kuin joukkueesta ja ensimmäistä kertaa liigakentillä Sinappikoneen pelityyli oli tappavaa ja itseluottamus oli huipussaan. Kapean ringin heikkous alkoi näkyä noin puolivälissä kautta, kun kaksivuorotyöt, yo-kokeet, lämpeävät kelit ynnämuut aikaa vievät in real life-asiat alkoivat syödä joukkueen aktiivisuutta jolloin esiin tuli turhautuneisuus ja pelejä ei saatu pelattua lähellekkään iskussa olevalla kokoonpanolla. Kauden lopulla Sinappikone oli runkosarjassa sijalla 4. Playoffeissa aikataulu oli todella vaikea, kun kaikki kiireet osuivat juuri samalle viikolle, vain parina päivänä sai tarpeeksi väkeä Kilpureiden kanssa yhtä aikaa Kiekkoon ja silloinkin kentällä pööpöili kolmea pakkia ja seitsemää maalivahtia. Heti kahdessa ottelussa Kilpurit pääsivät tasaisuudesta huolimatta 2-0 ottelusarjassa johtoon ja kolmannessakin väsynyt Sinappikonekoneisto joutui taipumaan tasaisessa ottelussa Kilpailijoille. Kiekko Cup meni suunnitellusti hälläväliä-asenteella ja seinä tulikin vastaan heti ensimmäistä kovaa joukkuetta vastaan. Täten Sinappiareena täyttyikin rantapalloista ja kesäloma alkoi.



Syksyyn Sinappikone lähtee jälleen vahvempana vaikka rekryjä nyt tuskin tulee pahemmin tapahtumaan. Ja miksi? No syystä että saamme jo tällä kaudella liigakentillä loistaneen jamsun pois valtion leivistä ja kyseinen Espoon herrasmies vaikuttaakin Sinappikoneen ykkösmiehistössä pystyen pelata joka päivä. Lisäksi Kaarron armeija päättyy ja Sinappikoneella on melkeimpä ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen neljä pelikelpoista hyökkääjää nykyisen ubeli/cobbapop-kaksikon lisäksi.



Lopuksi jaetaan kunniakkaasti eniten kaudella loistaneille Sinappipelaajille tähdet.



1. ***** kalkku (ylempi puolustaja, löi itsensä lopullisesti läpi ja oli äärimmäisen tärkeä Sinappipelaaja koko kauden)

2. **** jamsu (hyökkääjä, erittäin taitava hyökkääjä ja pelaaja, hieno ihminen, tärkeä pelaaja)

3. *** Septic (alempi puolustaja, kova pakki, paljon hasardeja ja aivopieruja mutta ne kun saa pois niin liigan kovimpia nimiä)

4. ** ubeli (hyökkääjä, jyräsi alkukaudesta, loppukauden lähinnä idlasi ja vältti pelikenttiä)

5. * Timothy (ylempi puolustaja, kova mutta jäi harmillisesti kalkun varjoon, johtaja)



t. Hannes Tapani Karhu



Ja suuren ja mahtavan Epicalin luvalla julkaisemme Sinappikoneen virallisen kolmen sanan tarinan, joka ehti olla keräämässä täytettä vajaat puoli vuotta. Tarina päätettiin keskeyttää liian sairaan sisällön vuoksi 250. viestin kohdalla. Tarina ei sovellu kukkahattutädeille, herkkähermoisille eikä itsetunto-ongelmista kärsiville. Itse asiassa se ei sovi oikein kellekkään, joten suosittelen jättämään lukematta:



SINAPPINEN KOLMEN SANAN TARINA



Körsklieg pani suuhunsa ruokalusikallisen erittäin pehmeää kakkaa ja sanoi "HYI, väärän väristä" sitten körsklieg nylki ubelin hieroen samalla cobbapopilta saatua vaaleanpunaista dildoa joka värisi kivasti septicin reidellä joka oli spermainen.



Teisa nauroi kuinka Septic sai kiekon Körskliegin nimikirjoituksella varustettuna, joka oli kirjoitettu Tsekkoslovakiasta 1988 saadulla Timo Jutilan isän petrimaljassa säilytetyllä spermalla joka oli ruskeaa. Kaikkien läsnäolijoiden hämmästykseksi Körsklieg halasi Teisaa joka nuoli kiekkoa. Teisan kieli oli ruskea ja siitä alkoi kasvaa lumpeita. Lumpeet olivat erittäin isoja ja spermaisia , mutta mutta mutta! Taustalta saapui iso, pelottavasti amadoa muistuttava kuninkaallisen Myllwallin myllyjaostopäällikkö, jolla oli iso kulli, jolla hän siitti paljon valkoisia suurikokoisia huligaanimyllääjiä, jotka siitti lisää valkoisia ja mustia ihmisiä vailla huolen häivää ilman suojausta, silti Timppa löysi ladyboyn jolta hän sai elämänsä parasta kyytiä vanhan Mercedesin takapenkillä.



Iloisena Timppa asteli pitkin Bangkokin sivukujia, kunnes näki naisen joka näytti Hatelta puettuna vaaleanpunaiseen mekkoon. Pillunkiilto silmissä Timppa lähti etsimään naista Bangkokin suosituimmasta ilotalosta mutta lompakko oli jäänyt Kaarron takataskuun romanttisen hevosajelun päätteeksi joten Timppa jäi nuolemaan näppejään ja tyytyi käyttämään oikeaa pumpattavaa lammasta tyydyttääkseen sekä itsensä, että muut katsojat, jotka hieroivat ihraisia vatsojansa hänen pyllyään vasten. Sillä aikaa ubeli katsoi ikkunastaan strippibaari(i)n avaten samalla housujaan Timon kuva vieressä liukuvoide vasemmassa kädessä miettien, että missä myytäisiin halpoja fleshlighteja, joka olisi sopiva suureen ja mahtavaan tarkoitukseen, kuten Teisan lanseeraama superjumalallinen 17-kiloinen peniksen pidennys leikkaus.



Ubeli asetti penispumppunsa roskakoriin, koska se alkoi laulamaan falsetissa, joka oli äärimmäisen rasittavaa ubelin herkille korville, jotka aikoinaan räjähti uskomattoman paineen alaisena. Siksi ubeli on nykyään pökö.



Rannalla cobbapop paljasti omaavansa mahtavan ja kaikin puolin suurenmoisen, mutta hieman erikoisen kuusikiloisen ihmislapsen, joka muistuttaa hieman eltaannuttavalta tuoksuvaa taideteosta, jonka hän maalasi omalla siemennesteellään. Kun cobbapop oli vielä lapsi, hän leikki barbeilla teini-ikään asti Teisan märkäunissa. Märkäunissa esiintyi myös ulkoministeri Alexander Stubb jonka atleettisesta vartalosta on uneksinut myös cobbapop, mutta Teisa valehteli yläpuolisessa viestissä. cobbapop kiinnostui miehestä erittäen samalla spermaa tämän miehen alastonkuvalle.



Jänis istui maassa torkkuen spermaisella kukkulalla, johon jänis myös pieraisi kulmikkaan laatikon täynnä kakkaa. jamsu on pökö, koska hänellä EI ole pippeliä, koska sukupuolitautinen nimeltämainitsematon, helsinkiläinen miespuolinen taksia ajava urosleijona kidnappaa viattomia pippeleitä iltatyökseen. Sama mies pissaa ohi pöntöstä yleensä keskiviikkoisin, koska munakarvat ovat erittäin pitkät ja punaiset vain keskiviikkoisin. "PERKELE!" huusi hän joka onnistui laukeamaan reisille , jotka olivat kuuluisan Mona Lisa Juniorin erittäin rasvapitoiset reidet. Septic joi kokista omasta karvaisesta navastaan samalla nauttien lämpimästä Teisan spermasta, joka kuplii kun sitä keittää ja maustaa sopivasti sokerilla ja kanelilla. Teisan sperma on erikoislaatuista, koska sitä pitää vatkata ja käyttää uunissa , jotta se hedelmöittäisi maailman vahvimman nallen vain parilla tipalla sekä kahdella työnnöllä silti yhtenä sessiona.



Apina ja gorilla väänsivät vuorotellen cobbapopin nilkan ympäri, jotta tämä olisi totta: "Neitsyt vei cobbapopilta e-pillerit joiden päiväys ja maku ovat vielä hyviä tänäänkin." Silloin cobbapop värväsi kolme iloista rosvoa rosvoamaan Körskliegin munat, jotka oli pakastettuna Teisan pyöreään pakastimeen cobbapopin tissien takia.



Veni, vedi, vici ja suvi suloinen olivat nimet jotka muistaa jokainen. Aurinko paistoi suoraan Körskliegin persvakoon, jonne aurinko oli piilottanut vesimelonin. Siellä on myös kävyn kokoinen kaktus joka oli jäätynyt ikuiseen routaan... voi, eli ruoka-aine Teisan, joka oli kuin ubeli hymyssä suin :)



Sinappikoneen aktiivisuus laski Körskliegin tekemää liukumäkeä kuin lehmän häntä Teisan peppuun iskettynä. Hän eih, mutta sitten hän joka huusi "jom, EI tässoo mitään järkee!" johon hän vastasi "jom, hyvää räkää" josta hän tykkäsi kuin Teisa omasta pienestä rusinanmuotoisesta kullistaan joka ejakuloituu aina, kun kusen yo-kokeet. Miksi unjinaz ei souda Joensuuhun, jossa nekrut ei juhli tiistaisin, sillä Teisa tiistaisin valvoo katuja samalla kun hän kaataa kahvikermaa pippelinsä karvoitukseen samalla hymähtäen: "oi laadilaadidaa, kun en pippeliäni handlaa".



Kas kun pieru pääs paukahtaen poies Teisan karvaisesta peräaukosta jossa asuu kolme vihreää pientä siiliä omissa pienissä lehtikasoissaan. joukolta pääsi pieru. Ahaa, kiva kuulla! KÖRSÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ pilasi tarinan. Niin taisin tehdä. :F schnii schnaa schnappiii schnappi schnappi schnappii kun housuissa on kakkiii, körsä vaan homoilee ja tekee sen mielellään alla omenapuun jonka omenat ovat ainaki punasia ja niissä on matoja :O :D . Septic ei tykännyt matoja syövästä Körsästä. Ei oo kivaa! Mä haluisin möx mut ei ku Teisa pitää kättään kieron pippelinsä ympärillä joka osoittaa kohti hevosen ajettua pillua.



KUN SATA SALAMAA ISKEE KÖRSÄÄÄÄÄN, KOKO SHARIN VASEN KIVI RÄJÄHTÄÄ! EI RAKKAUTTA voi sulattaa voi kun tom jones JÄLJELLE JÄÄÄÄÄ. KUN radiosta soi sexbomb sepi miettii itseään jonka häpykarva punainen loistaa pimeässä aina kuin shar habossa alaikäistä tenavaa kosketellessaan. Aina Timothy pilaa körsän mahikset saaha halaus tytöltä joka pursutti kermaa rinnoilleen valion tölkit heiluen. Sinapit on poffeissa juuret puna juuret, lautA potkuLAutA jumaLAUTA ei nyt auta :F Tarinan lopussa Septic laukesi koneensa näytölle cobbapopin kuvaa katsoessaan uljain adoniksen silmineen.



THE END
Tietoja
Kirjoittanut: cobbapop
Joukkue: SinappikoneSinappikone
Julkaistu: 20.06.2011 17:22
Luettu: 863 kertaa

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.