Kiekkoliiga
Mitalistit – Kiekko Cup XII
Manhattan
Ravers
HC TeamJoukkue
Paitsio

Välieräennakko MAN - HuHu

Pikkukylä Satakunnasta vastaan New York. Asetelmat eivät onneksi oikeasti ole aivan näin karut vaan odotettavissa on tiukka kamppailu finaalipaikasta. Toisessa välieräparissa kohtaavat siis Romulauman kaatanut Manhattan sekä yllättäen välieriin tiensä taistellut Huittisten Huima.


 

 

Manhattanilla paketti kasassa

Jos puolivälieriin mentäessä joukkueen yllä leijui kysymysmerkkejä, voidaan ne viimeistään tässä vaiheessa kuitata vastatuiksi. Puolivälieräsarjassa ei Retoa juuri kaipailtu ja joukkue tuntuu vihdoin saaneen pelinsä kuntoon, juuri sopivasti kauden tärkeimpiin peleihin. Pitkään yhdessä pelannut hyökkäyskaksikko Trn ja Yan löysivät yhteisen sävelen viimeistään toisessa puolivälieräpelissä. Etelän koordinoima puolustuspeli yhdessä Akonin kanssa osoittautui Romuluille todella vaikeaksi ohitettavaksi.

Ensimmäisessä puolivälieräpelissä Romuluut veivät voiton, mutta loppu oli newyorkilaisten hallintaa. Spliffin ja patin lyödessä päätään muuriin Manhattan iski tarvittavista paikoista maalit. Sarja ei kuitenkaan ollut helppo ja pienikin lipsahdus puolustuksessa olisi voinut kääntää ottelusarjan Romuluille, kuten ensimmäinen ottelu todisti.

Manhattan painostaa vastustajaa heidän omasta päästään asti ja tekevät pelin rakentelun todella vaikeaksi. Kurinalaisessa pelisysteemissä ei rynnitä vaan vastustaja pakotetaan huonoon ratkaisuun ja hyökkäykset katkotaan usein viimeistään omalla sinisellä Etelän toimesta. Ne muutamat tilanteet, jotka saadaan rakenneltua Etelän ohi, nappaa Akon. Puolustus on kivenkova.

Joukkueesta on vaikea löytää heikkoutta, mutta Etelän viittä tehopistettä puolivälieräsarjassa voidaan pitää varsin alhaisena. Intensiivinen keskittyminen puolustukseen vie tehoja hyökkäyksestä, oli kyseessä kuinka hyvä pelaaja tahansa. Huittisten Huima ei luultavasti hyökkää ihan niin kovalla intensiteetillä kuin Romuluut, joten nähdäänkö Etelältäkin nyt enemmän pelinrakentelua?

 

Onko Manhattan liikaa Trnin ja Yanin tehojen varassa?

 

Seuraa häntä: Yan

Pelipaikan muutos ylemmästä puolustajasta takaisin hyökkääjäksi teki Yanille hyvää. Jos jatkaa samalla linjalla, ei Manhattanilla ole ongelmia maalinteon kanssa. 10 maalia Romuluita vastaan iskeneen hyökkääjään tuleekin onnistua myös tässä sarjassa.

 

Manhattanilta saatiin joukkueen luottohyökkääjä Trn vastaamaan muutamaan kysymykseen:

Ennakkoon hieman vahvemmaksi arvioitu Romuluut jäi lopulta varsin helpon oloisesti jyrän alle puolivälieräsarjassa. Mikä käänsi sarjan eduksenne?

”Tiedossa oli, että jos saadaan vaan oma peli pyörimään, niin ollaan vahvoilla. Ennakkoon pelkoa aiheutti Romuluiden vaarallinen ja tehokas hyökkäyspelaaminen, mutta ekan ottelun jälkeen saatiin sekin kuriin. Varsin onnistunut ottelusarja kokonaisuudessaan.”

Kokoonpanonne on kokenut joitain muutoksia ja pelipaikan vaihdoksia kauden mittaan, muun muassa Reton lähtemisen ja Etelän siirtymisen ylemmän puolustajan tontille. Miten nämä muutokset ovat vaikuttaneet peliinne, ja onko muutos ollut positiivinen vai negatiivinen?

”Reton lähtö ehdottomasti positiivinen juttu pelin kannalta, vaikka ei ikinä kivaa olekkaan kesken kauden ruveta miettimään, että saadaanko 4 miestä pelaamaan pelit. Vaikka Reto kiistatta on kiekon paras tekeen maaleja, niin yhteispeliä ei löydetty ollenkaan ja pelaaminen oli itelle ainakin hirveintä mitä joutunut kokemaan aikoihin. Reton pelityylin toki tiesin jo entuudestaan, mutta uskoin, että saadaan jonkinlainen yhteinen sävel peliin, ja sitähän ei sitten saatu. Ja tuskin oltaisiin ikinä saatukaan.

Saatiin sit onneks laadukas puolustaja Akonin muodossa jengiin ja Etelälläkään ei mennyt ypn paikalle sopeutumiseen aikaan, onhan hänen kiekon käsittelytaidot kiekon kärkitasoa ja joskus aikanaan ollut yp pelipaikaltaankin. Yanin kanssa taas pelattu pitkään yhdessä, ja meillä sujuu passailua kivasti, kuten koko joukkueella muutenkin.”

Vastaan asteleva Huittisten Huima huokuu itseluottamusta pudotettuaan yhden suurimmista ennakkosuosikeista. Millä mielin ottelusarjaan?

”Olin asennoitunut PePon kohtaamiseen jo, mutta hyvällä fiiliksillä kyllä HuHun kaatoon. Vaikka voittivat Raversin, ei se muuta käsitystä tiimistä. Puolustaa halutessaan todella hyvin varsinkin keskialueen ja hyödyntää paikat tehokkaasti. Lähtökohtasesti silti "helpoin" vastustaja muista välieräjengeistä, ja uskon, että omalla pelillä pystytään ottamaan tarvittavat voitot. Jokasesta voitosta kyllä varmasti joutuu taistelemaan loppuun asti.”





 

Huittisten Huima – joukkuepelin kautta finaaliin?

Puolivälieräennakkoa tehdessäni olin aika varma, etten enää pääsisi kirjoittamaan Huittisten Huimasta. Toisin kuitenkin kävi ja kauden yksi suurimmista ennakkosuosikeista, Ravers kaadettiin tyylikkäästi otteluvoitoin 3-1. Vaikka vastassa olikin vähän puolikuntoinen joukkue, ei saavutusta tule vähätellä. Huima sai ison itseluottamusbuustin sarjasta ja tulee entistä vahvempana välieriin.

Kuten Raversia vastaan huomattiin, huittislaiset pystyvät myös hallintapeliin ja pyörittämään kiekkoa vastustajan päädyssä. Joukkueesta löytyy tarpeeksi yksilötaitoa luomaan paikkoja pienessäkin tilassa. LoiBn ja Luccin johtama hyökkäys on vaarallinen ja voi yllättää joukkueen kuin joukkueen. Winnik jakelee taustalla millintarkkoja passeja ja LeeSweatt odottaa viivassa valmiina vapauttamaan kovan lämärinsä.

Manhattania vastaan hyvät maalintekopaikat ovat silti vähissä ja niistä täytyykin rankoa hyvällä prosentilla. Tässä parissa HuHun vahva vastahyökkäyspeli tulee olemaan suuremmassa osassa kuin Raversia vastaan. Ne muutamat ylivoimahyökkäykset tulee kyetä käyttämään hyväksi.

 

Hyvin tehoillut kaksikko kohtaa nyt tiiviimmän puolustuksen.

 

Seuraa tätä: HuHun joukkuepeli

Kiekko liikkuu parhaimmillaan todella sukkelasti pelaajalta toiselle ja melkein yhtä nopeasti vaihtuvat pelipaikat. Ei ole ollenkaan tavatonta, että alempi puolustaja pyörittää peliä vastustajan kulmassa tai että hyökkääjä varmistaa viivassa. Tätä on vastustajan todella vaikea lukea ja voi aueta hyviäkin paikkoja.

 

Huittisten Huiman leiristä haastatteluun saapui päävastuuhenkilö Lucci:

Ennakkoon arvioitiin, että puolivälierät olisivat Raversille läpihuutojuttu. Toisin kuitenkin kävi. Mitä tuossa ottelusarjassa oikeastaan tapahtui?

”Hieman ollaan itsekin yllättyneitä jatkopaikasta, sillä tie on aina tyssännyt puolivälieriin. Lähdettiin ehkä hieman normaalia pelitapaamme enemmän peliin puolustus edellä. Tiedettiin, että Ravers hyökkää kovaa ja ei haluttu lähteä maalintekokilpailuun heidän yksilöitä vastaan. Onnistuttiin pelitavassa varmasti Ravers-pelaajien mielestä rasittavan hyvin ja tulos on sen mukainen.”

Thomas73 pelasi sääliplayoffeissa, mutta LeeSweatt hoiti alemman pakin tonttia puolivälieräsarjassa. Onko toimivin kokoonpano jo löytynyt?

”Thomas päätyi sääliplayoffeihin tuuraamaan Swetua, tarkoitus on jatkaa puolivälierien nelikolla.”

Manhattan tarjoaa vähintäänkin yhtä kovan vastuksen kuin Ravers. Millä mielin ottelusarjaan?

”Asenne on tällä hetkellä todella kova. Meillä ei ole kuin voitettavaa, niin lähdetään tutulla remmillä nauttimaan mahdollisesti viimeisistä kiekkoliigapeleistämme yhdessä.”



Ratkaisun paikat:

Puolustuspeli – Molemmat joukkueet pelaavat todella vahvaa ja kurinalaista puolustuspeliä. Sarjassa tuskin tullaan näkemään maali-ilotteluja. Huonoa ensimmäistä puolivälieräkamppailua lukuun ottamatta molemmat joukkueet päästivät vain 4 maalia kolmeen peliin. Paikat tulevat olemaan vähissä, josta päästäänkin seuraavaan pointtiin:

 

Vastaavanlaiset tarinat puolivälierissä, hävityn ensimmäisen pelin jälkeen kolme todella hyvin puolustettua voittoa.

Kärsivällisyys – kahden näin tarkasti puolustavan joukkueen kohtaaminen tulee varmasti olemaan vähämaalinen ja -paikkainen. Molempien tulee kyetä kärsivällisesti kyttäämään sitä paikkaa ja olla turhautumatta, jos paikka ei heti aukea. Tässä uskon edun olevan Manhattanilla. He ovat tottuneet pitämään kiekkoa vastustajan alueella pitkiäkin aikoja, odottaen sitä yhtä virhettä, joka avaisi maalintekopaikan.

On mielenkiintoista nähdä kumpi joukkue ottaa pelin hallinnan haltuunsa. Tässä sarjassa Manhattanin ei tarvitse puolustaa niin vahvasti, vaan hyökkäykseen tulisi käyttää enemmän resursseja. Tässä Etelällä on tärkeä rooli. Jos Manhattan antaa HuHulle mahdollisuuden pyörittää peliä, he varmasti käyttävät sen hyväkseen.


Osa-alueiden vertailu

Hyökkäys
MAN   http://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/CvcLPPM.png
HuHu http://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/CvcLPPM.png

Puolustus
MAN   http://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/k1QkQNL.png
HuHu http://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/CvcLPPM.png

Joukkuepeli
MAN   http://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/CvcLPPM.png
HuHu http://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/k1QkQNL.png

Kokemus
MAN   http://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/CvcLPPM.png
HuHu http://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/CvcLPPM.png

Pelikuri
MAN   http://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/CvcLPPM.png
HuHu http://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/k1QkQNL.png

Viretila
MAN   http://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/k1QkQNL.png
HuHu http://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/suv5h1D.pnghttp://i.imgur.com/CvcLPPM.png

 


Lopputulema:

Puolikuntoinen Ravers osoittautui HuHulle lopulta helpoksi palaksi, mutta tasapainoinen Manhattan tarjoaa jo huomattavasti tiukemman vastuksen. Ottelut ovat vähämaalisia ja tiukkoja, mutta lopulta Manhattan on parempi lukemin 3-1.

VEIKKAUSKILPAILU

Nyt myös te rakkaat pelaajat pääsette veikkaamaan sarjan lopputulosta! Kommentoi alle veikkauksesi seuraaviin kysymyksiin:

1) Sarjan lopputulos?

2) Eniten pisteitä tekevä pelaaja?

3) Sarjan maaliero?

Oikein kaikkiin kolmeen kysymykseen ensimmäisenä vastannut kuittaa itselleen 2 pelimerkkiä. Jos täysin oikeaa vastausta ei löydy, valitaan ensimmäisenä vähintään kahteen oikein vastannut.


Kirjoittanut: snidi
Julkaistu 22.05.2017 15:03
Luettu: 625 kertaa

Kommentit
Lupaschuk 22.05.2017 15:14
1. 2-3
2. Trn
3. 16-16
bartowski 22.05.2017 15:34
3-1
Trn
14-10
zuper 22.05.2017 15:41
3-0
Tony
14-1
jlo 22.05.2017 16:07
3-1
Yan
11-6
Kucherov 22.05.2017 16:42
2-3
2. Lucci
3. 12-14
Spears 22.05.2017 17:26
1. 0-3
2. Winnik
3. 4-7
tättäpupu 22.05.2017 18:38
1. 2-3
2. Winnik 11+6
3 10-24
Typho 22.05.2017 21:37
0-3
Thomas73
2-14
Hjerpe 22.05.2017 22:41
1-3
LoiB
9-14
vekara 22.05.2017 23:35
3-2
Trn
15-13
Nasu 23.05.2017 07:58
3-0
Yan
12-5
Hytönen 23.05.2017 08:12
2-3
LoiB
9-14
Ratakses 23.05.2017 14:04
Hieno ennakko

1) 3-2
2) Yan
3) 11-7
Fice 23.05.2017 20:09
0-3
Lucci
7-16
riazli 24.05.2017 12:27
1) 3-1
2)Trn
3) 9-4
perälä 25.05.2017 12:20
3-0
Trn
15-3
jlo 28.05.2017 23:23
GG ez merkit
bartowski 28.05.2017 23:28
jlo? kuinni
bartowski 28.05.2017 23:29
mulleha ne osu ainaki kommenttien perusteel
jlo 28.05.2017 23:56
nii siis emmä meinannukkaa et mulle
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.