Kiekkoliiga
Mitalistit – Kiekko Cup XII
Manhattan
Ravers
HC TeamJoukkue
Paitsio

Kausiennakko 2/17 - osa 2/2

9. SC Bern

SC Bern yltyi viime kauden runkosarjassa aikamoiseen hurmioon ja todisti heti debyyttikaudellaan Kiekkoliigassa kuuluvansa pelin kovimpien joukkueiden joukkoon. Runkosarjan päätteeksi sijalta 3. löytyneellä joukkueella oli varmasti lupaavat odotukset myös pudotuspelien suhteen vahvan runkosarjan jälkeen. Toisin kuitenkin kävi ja toinen viime kauden debyyttijoukkue The Presidents oli Berniä vahvempi puolivälierissä voitoin 3-1. Itsevarmuutta uhkuva Bern sai ehkä jopa jonkinlaisen pudotuksen takaisin maanpinnalle saadessaan tajuta, että pudotuspeliottelut ovat täysin erilaisia otteluita tason ja tunnelman puolesta kuin runkosarjaottelut. Pudotuspeliotteluiden ja runkosarjaotteluiden ero Kiekkoliigassa korostuu vielä entisestään, sillä useat Kiekkoliigassa mukana olevat joukkueet pitävät itseään ’’pudotuspelijoukkueena’’, ja näin ollen alkavat pelata vasta tosissaan pudotuspeleissä. SC Bern osoitti kuitenkin pelaavansa nyt oikeassa liigassa ja lähtee varmasti jatkamaan loistavia suorituksiaan myös ensi kauden liigassa.

SC Bern kuuluu myös tiiviin ydinkokoonpanon omistaviin joukkueisiin. Bernin ydinkokoonpanon on aikaisemmilla kausilla Eliitti- ja Superliigassa sekä viime kauden Kiekkoliigassa muodostanut neljän pelaajan sakki. Alkavalla kaudella siihen tulee kuitenkin muutos, kun alempana puolustajana jo monia kausia Bernin väriä tunnustanut pasi88 palaa takaisin Superliigan maisemiin. Berniin tunnollisesti jääneet muut ydinkokoonpanon miehet saivatkin offseasonille tehtäväkseen hankkia pasi88:n tilalle uuden puolustajan. Korvaaja löytyikin suhteellisen nopeasti; useiden vuosien aikana monissa eri liigajoukkueissa lyhyenoloisia visiittejä tehnyt emil ottanee Bernin alakerran ensi kaudella komennukseensa. Paremmin nimellä secret tutuksi Kiekko-yhteisössä tullut miehenalku on aikaisemmin pelannut enemmän ylemmän puolustajan roolissa, joten on mielenkiintoista seurata, miten emil sopeutuu uuteen pelipaikkaansa. Alemman puolustajan paikalle Bernillä on laittaa myös miiq, joka ei viime kaudella pelannut kuitenkaan yhtäkään ottelua liigassa.

On odotettavaa, että Bern tulee alkavallakin kaudella pelaamaan liigassa tiiviillä kokoonpanolla laajasta kokoonpanosta huolimatta. Bernin pitkäaikaisiin avainpelaajiin kuuluu ehdottomasti ylemmän puolustajan tehtävästä huolehtiva Circle. Bernin hyökkäyksessä tulevat aiheuttamaan tuhoa peljätty kaksikko kuminalli-Jopi, joista ennen mainittu paukutti viime kauden runkosarjassa hurjat 43 maalia. Hyvän pelisilmän omaava Jopi ja liukas maalitykki kuminalli tuskin tulevat jakamaan muille hyökkääjille jääaikaa tälläkään kaudella. Bern lähtee tulevaan kauteen pakkivaihdosta lukuunottamatta samanlaisista lähtökohdista, kuin edelliseenkin. Tiiviiseen joukkuepelaamiseen nojautuvalla Bernillä kestää kuitenkin hetki jos toinenkin sopeutua pelaamiseen uuden alemman puolustajan kanssa, joka tulee rokottamaan Berniä sijojen osalta ensi kauden runkosarjassa.

Mitä seurata?

Sopeutuminen uuteen pelaajaan – Bernistä puhuttaessa jopa yhden pelaajan vaihtuminen uuteen saattaa olla suuri ja merkitsevä asia pelin sujuvuuden kannalta. Yhteispeliä rakennettiin SC Bernissä aiemmin vahvasti melkein pelkästään vain neljän pelaajan ympärille. Tämä pelaajanvaihdos tulee siten vaikuttamaan Bernin pärjäämiseen ensi kauden liigassa pidemmällä tähtäimellä. Bernillä on etunaan kuitenkin paljon pelejä sisältävä runkosarja, joka antaa mahdollisuuden pelata uusi pelaaja kunnolla sisään Bernin pelisysteemiin.

10. Anaheim Mighty Ducks

Kiekkoliiga-karkeloissa jo kauan mukana ollut ankkaryhmä on onnistunut kuutena edellisenä kautena selvittämään tiensä pudotuspeleihin asti. Yksi pronssimitalikin on onnistuttu repäisemään jollakin ihmeellä. On aika selvää, ettei Ankat ole olleet muutaman viime kauden aikana entisessä vedossaan, jossa se pystyi parhaimmillaan haastamaan pudotuspeleissä jopa Brutal Killersin kaltaisia joukkueita. Edellinen kausi antoi kuitenkin pieniä lupauksia paremmasta ja koordinoidummasta pelistä. Osasyy tähän parannukseen on uudelleenaktivoituneen, ankkalauman johtajan, Decon ansiota. Deco toi ankkojen peliin toivottua parempaa puolustuspelin kontrolloimista, vaikkei edelliskauden tilastot samaa mieltä olisikaan tässä asiassa. Tunnollisesti kausilta seuraaville jatkavaa ankkalaumaa ei näytä mikään lannistavan ja miksi lannistaisikaan. Ankat ovat matkalla takaisin kohti sitä entistä mitalikuntoa, suurin askelin.

Anaheimin kokoonpano on pysynyt lähes muuttumattomana monien vuosien ajan. Laajahkon kokoonpanon omaava Anaheim ei ole lähtenyt täksikään kaudeksi metsästämään uusia pelureita joukkoonsa, vaan luottaa edelleen täysin omiinsa. Kokoonpanoilmoituksessa ilmoitetusta laajasta kokoonpanosta huolimatta ankkojen todellinen pelaava kokoonpano on huomattavasti tiiviimpi. Aikaisemmin mainittu Deco jatkanee aktiivista pelaamistaan ja osallistumistaan liigakarkeloihin, ellei Decon virveleihin jäävät naaraskalat vie miestä kokonaan pois kuvioista. Huhujen mukaan viime kautena taukoa kiekosta pitänyt, ankkojen pitkäaikainen pelillinen johtaja, pelsu, olisi myös palaamassa kiekkokaukaloihin takaisin. Ankkojen pelaavan kokoonpanon hyökkäyksen täydentää yhdeksännen kautensa ankkapaidassa aloittava sharb.

Puolustuspään pelaava kokoonpano on hieman leveämpi kuin hyökkäyspään. Kolme alakerran muskettisoturia muodostuu ylemmän puolustajan paikkaa hallitsevasta Rataksesta, ylemmän ja alemman puolustajan paikalla pyörivästä ja säntäilevästä Örkistä sekä alemman puolustajan paikkaa itsevarmasti dominoivasta Kaartosta. Tähän 3 + 3 yhtälöön ei ole todettu tarvitsevan muutosta. Vaihtelevuuttakin löytyy ankkojen kokoonpanosta ylemmän puolustajan yppen, alakerran herran TopDuckin ja mailataituri-ylempipuolustaja Dejiksen toimesta. Parhaana päivänä Ankkalauma voi haastaa kenet tahansa liigan joukkueista. Yllätysjoukkueenakin tunnetut Ankat tulee yllättämään tälläkin kaudella ainakin tarpeeksi monta kertaa, jotta se viimeinen säälikierrospaikka vähintäänkin varmistettaisiin.

Mitä seurata?

Pelisuunnitelman toteuttamisen onnistuminen – Anaheim on suurella kokemuksella varustettu joukko pelaajia, jotka ovat pelanneet toistensa kanssa kauemmin kuin allekirjoittanutkaan tahtoo muistaa. Ainekset ihan mihin tahansa on olemassa, kysymys onkin se, kuinka hyvin kokeneet ankat pystyvät hyödyntämään ne? Sataprosenttinen keskittyminen kauden jokaisessa ottelussa ja jokaisessa ottelun sekunnissa on tuiki tärkeätä ankkojen mieliessä pudotuspeleihin mukaan seitsemättä kertaa peräkkäin.

11. Romuluut

Romuluut ovat yksi uusista hakijajoukkueista, jotka otettiin mukaan Kiekkoliigan kovaan sakkiin tälle kaudelle. Monet Romuluun tulevan kauden kokoonpanosta pelasi viime kaudella Hornetsissa, joka ei onnistunut saamaan runkosarjan kaikkia pelejä pelattua, jonka seurauksena Hornetsin toisen kierroksen pelit nollattiin kokonaan. Hornetsin kausi meni siis täysin penkin alle ja tästä sisuuntuneena pati ja kumppanit päättivät pakata kamppeensa ja kokeilla onneaan toisen joukkueen nimen alla muutamien uusien pelaajahankintojen avustamana. Romuluut koostuvat itseasiassa pelaajista, jotka muodostivat muutama vuosi sitten Washington Capitalsin (Ferrari) ydinkokoonpanon. Romuluut ovat siis tuttuja toisillensa jo vuosien takaa. Silloinen Ferrari ei vielä onnistunut niittämään menestystä Divaria ylempänä, mutta Romuluiden pelaajat ovat sen jälkeen käyneet hakemassa oppia muun muassa Oklahoma City Thunderista. Romuluut ovat myös niitä joukkueita, jotka tulevat varmasti yllättämään ennakonkirjoittajan, kun sijoitus onkin runkosarjan päätteeksi jotain ihan muuta kuin 11.

Romuluiden pelaajiston ydin koostuu lähinnä siis vanhoista Ferrarin pelaajista. Hyökkäyksen kärjessä tulee kääntelehtimään Oklahoma City Thunderissa aiempina kausina häärinyt pati. Patrick-nimellä Ferrarissa tutuksi tullut hyökkääjä kävi Ferrarin luovuttua sarjapaikasta Kiekkoliigassa opintomatkalla Oklahoman kaupungissa, josta kertyikin ihan mukavasti kotiin vietävää; neljän kauden aikana pati ja OKC nappasivat yhden hopeisen ja yhden pronssisen mitalin seinälle ripustettavaksi. patin tutkakaveriksi tulee oletettavastikin armeijan harmaissa aikaa viime kaudet viettänyt maalitykki Spliff, joka vapautetaan palveluksestaan juuri sopivasti kauden alussa. Romuluiden kokoonpanoon on hyökkääjäksi merkitty myös ISOMÖRKÖ, jonka rooli tulee varmaankin olemaan puhelimen toisessa päässä oleminen myöhään sunnuntai-iltana, kun Spliffiä ei löydetä peleille mailta halmeiltakaan.

Puolustajia Romuluilla löytyy enemmän ja kierrätystä tulee kauden aikana tapahtumaan varmasti. Viime kaudella Hornetsin puolustuksen päätä pitänyt wilz saa mitä todennäköisimmin tehtäväkseen ykköspakin roolin alakerran hallitsijana. wilzin varamieheksi on ehdolla oikeastaan kaksi pelaajaa: Avengersissa viime kaudet kapellimestarin puikkoa heiluttanut Akon (Oikea) ja viime kaudella Kauniiden ja Rohkeiden paidassa viilettänyt adihasla. adihasla kokeili viime kaudella onneaan Kaunareiden paidassa hyökkääjän roolissa, mutta luultavasti se rooli jäi yhden kauden mittaiseksi ja adihasla palaa alkavaksi kaudeksi taas omalle tontillensa. Ylemmän puolustajan rooliin on myöskin kaksi vaihtoehtoa. Taitavat kiekonkäsittelijät Nash ja chande tulevat todennäköisesti jakamaan peliaikaa kyseisellä pelipaikalla, mutta ennakoin ensimmäisenä mainitun ottavan roolia enemmän suuremmissa peleissä.

Mitä seurata?

Puolustuksen peluuttaminen & juvi (maalivahti) – Hyökkäyksen osalta Romuluiden pelisuunnitelma on aika selkeä, mutta puolustuksessa on leveyttä sitäkin enemmän ja alkukauden puolustuksen oikeaoppinen peluuttaminen takaa viimeistään sitten loppukauden onnistumisen, kun se voittava kokoonpano löytyy. Joukkueen harkkapelejä seuranneena kiinnittäisin vielä huomion yhteen asiaan Romuluiden kohdalla, maalivahti juviin. juvin onnistuminen tulee olemaan tärkeässä roolissa, mikäli Romuluut pudotuspeleihin halajavat. Romuluu-vahdin tekeminen ei vielä näyttänyt olevan sillä tasolla, missä se pitäisi, jonka takia Romuluut jäävät juuri ja juuri pudotuspelien ulkopuolelle.

12. Genesis

Viime kauden jälkeen Norfolk Admirals sai luvan siirtää liigapaikkansa legendaarisen Genesiksen haltuun ja osa Norfolkin viime kauden pelaajista siirtyikin sinne pelaamaan. Tämän kauden joukkueista Genesiksellä näyttäisi olevan joukkue pahiten rakennusvaiheen alaisena. Kirjoitushetkellä joukkueessa on useampia pelaajia testillä, ja luultavasti Genesiksen joukkueen rungon viimeisteleminen venyy yli kauden alkamisen. Mutta kuinka pitkälle? Ilman kokoonpanon viimeisen version tietämistä ennen kauden alkua tulevan kauden rosteri menee valitettavasti arvailujen puolelle. Genesikseltä löytyy kuitenkin jo joukkueestaan useita pelaajia, jotka tulevat aivan varmasti pelaamaan ensi kaudella Genesiksen paidassa. Liigapaikan yllättävä siirto ja keskeneräinen rakennustyö antaa näin kauden alussa vielä erittäin sumuisen ja epäselvän kuvan Genesiksestä. Aika näyttää mihin suuntaan joukkueenjohto saa joukkueensa ohjattua, mutta tämän hetkisen tilanteen arvioinnin jälkeen Genesiksen kausi ei tule olemaan kovinkaan lupaava.

Alkuperäisen Genesiksen jäsenistä ’’uudessa’’ Genesiksessä vaikuttaisi olevan kaksi: Nico ja bag, joista ensimmäisenä mainitulla on Genesiksen paidassa eniten pelattuja pelejä Kiekkoliigassa. Ylemmän puolustajan paikalla luutiva Nico on tehnyt Kiekkoliigassa kunnioitettavan pitkän uran ja on Genesiksen tärkeimpiä pelaajia tulevalla kaudella. Myös Genesiksen paidassa aiemmin kiekkoillut bag on huipputason puolustajia Kiekossa. Viime kaudella Norfolk Admiralsin vastuuhenkilönä toiminut Hytönen pelaa bagin tavoin alemman puolustajan paikkaa ja voi hyvinkin olla, että juuri Hytönen ottaa enemmän vastuuta alempana puolustajana.

Genesiksen hyökkäysosastolta löytyy viime kaudella Norfolk Admiralsissa isossa roolissa häärinyt peak sekä Avengersissa viimeiset kolme kautta pelannut illmac. peakin ja illmacin myötä Genesiksen hyökkäys onkin jo turvattu, mutta riittääkö aktiivisuus kantamaan joukkueen koko kauden läpi? Hyökkäykseen Genesis tulee varmasti tarvitsemaan apua kolmansilta tai jopa neljänsiltäkin tahoilta.

Mitä seurata?

Valmis kauteen? – Genesis ei ole liigapaikan vastaanottamisen jälkeen pelannut harjoitusotteluita niin tiuhaan tahtiin, kuin ehkä olisi ollut tarve, jotta Genesis voisi lähteä valmiimpana tulevaan kauteen. Muut joukkueet ovat olleet ehkä hieman enemmän aktiivisempia valmistautuessa kauteen tämän lyhyen offseasonin aikana. Aktiivisuus täytyy olla tällä kaudella huipussaan, sillä luvassa on ennätysmäärä runkosarjaotteluita.

13. Pirates

Entinen Kiekkoliigan divarijyrä Pirates tekee paluun Kiekkoliigaan noin neljän vuoden tauon jälkeen. Pirates tuli kiekkoyleisölle tutuksi nimenomaan divarijoukkueena, mutta teki visiitin Liigan korkeimmallekin sarjatasolle, joka tosin jäi vain yhden kauden mittaiseksi. Lopettamisen jälkeen Piraattien pelaajia on voinut nähdä muun muassa Helsingin Jokereiden paidassa. Nyt paluun tekevästä Piratesista löytyy 2010-2013 vuosina joukkueessa vaikuttaneita pelaajia, jonka lisäksi Pirates on tehnyt myös uusia pelaajahankintoja vahvuuteensa. Piratesin paluu sattuu pahaan paikkaan Liigan todistaessa ehkä kovatasoisinta sarjaa ikinä. Ajat ovat muuttuneet toki Piratesin aiemmasta vierailusta Kiekkoliigaan, ja Pirates kuuluu ehdottomasti nykykiekon saralla Kiekkoliigan kovimpaan seuraan. Alkavalla kaudella on mukana kuitenkin toinen toistaan kovempia joukkueita eikä Piratesin paluu tule olemaan ainakaan ensimmäisellä kaudella ruusuilla tanssimista.

Pirates on nimennyt kauden alussa joukkueensa kokoonpanoon 10 pelaajaa. Silmiinpistävin näistä on ehkä Nightmare-legenda Darp, joka nähtiin viime kaudella Jokeri-paidassa. Entinen mitalirohmu ei ehkä ole entisessä vedossa, mutta on mielenkiintoista nähdä ottaako Darp hyökkäyksen komentoonsa ja siivittää Piratesin yli ennakontekijän sijoitusarvioiden. Darpin seuraksi hyökkäykseen Pirates on hankkinut maalinsylkijä leuhkan, joka vietti viime kauden Superliigassa Evolution uvexin paidassa voittaen siellä runkosarjan pistepörssin ja maalipörssin. Hurjat 67 maalia 20 peliin viestii leuhkan vaarallisuudesta hyökkäyspäässä ja Darp saakin hänestä oivan parin hyökkäykseen.

Piratesin pitkäaikainen pelaaja ja nykyinen vastuuhenkilö nani on merkitty hyökkääjän paikalle, mutta nanilta luonnistuu myös ylemmän puolustajan paikka. Kokoonpanosta hyökkäykseen löytyy laitettavaksi myös sellaisia pelotteita kuten Puhdas, Todd, Kohonen ja Westcott. Luultavaa kuitenkin on, että peliaika jää heiltä pienemmälle osalle.

Alemman puolustajan paikalle Piratesilla on oikeastaan vain kaksi selvää vaihtoehtoa: viime kaudella Pirujen paidassa lähinnä varapuolustajan roolissa esiintynyt deez ja Piratesin vanhaa luomakuntaa edustanut Ulja, joka toimii nykyään Piratesin päävastuuhenkilönä. Nämä kaksi tulevat jakamaan peliaikaa alkavalla kaudella, kun Piratesin kokoonpanosta löytyvä Kiekkoliigan johtokunnan ex-jäsen Shar ottaa roolia joko katsomopakkina tai loistaa poissaolollaan täysin, niin kuin hän on kolme edellistä vuotta tehnytkin.

Mitä seurata?

Yhteisen sävelen ja pelitavan löytäminen – Pirates on ollut jo joukkueena monta vuotta pois kuvioista eikä joukkueen uudelleenkasaamisesta ole kulunut kauaakaan, joten Piratesilla ei ole ollut liian kauaa aikaa hioa omaa yhteispeliänsä kuntoon. Piratesin rosterista useat ovat pelanneet kyllä Helsingin Jokereissa yhdessä, mutta tämä alkava kausi Merirosvoilta menee vielä yhteisen pelitavan- ja suunnitelman löytämisessä. Menestyminen vaatii täydellistä joukkueena pelaamista ja tietynlaista rutiinia, joka löytyy vain pelaamalla.

14. Zips Don't Lie

Zips Don’t Lie on yksi uusista ja myös siten mielenkiintoisimmista joukkueista ensi kauden Liigassa. Viime kaudella Superliigan mestaruuden suvereenisti voittanut Zips Don’t Lie joutuu jo ensimmäisellä Kiekkoliiga-kaudellaan suuren haasteen eteen, sillä Liiga on nyt ehkä kovatasoisempi kuin koskaan. Viime kaudella samankaltaisella tarinalla, kuin Zipsit nyt, SC Bern teki debyyttinsä Kiekkoliigassa Superliigan mestaruuden voitettua. SC Bernin todella vahva debyyttikausi yllätti eritoten ennakontekijän, mutta varmasti myös monet Kiekkoliigan joukkueista. Zipsien kohdalla en kuitenkaan jaksa uskoa kuitenkaan niin vahvaan ensimmäiseen kauteen Kiekkoliigassa, sillä Liigan taso on tälle kaudelle noussut edellisestä vielä pari napsua. Zips-porukkaa ei pidä kuitenkaan missään nimessä aliarvioida. Superliigassa vietetty todella vakuuttava kausi antaa odottaa hyvää myös alkavalle kaudelle Kiekkoliigassa. Zips Don’t Lie saattaa myös kuulua niihin joukkueisiin, jotka tulee kauden päätteeksi yllättämään ennakonkirjoittajan. Jos on tullakseen.

Zips Don’t Lie lähtee hakemaan menestystarinaa Kiekkoliigasta tiiviillä kokoonpanolla. Superliigassa mestaruus ansaittiin lähinnä neljän pelaajan kokoonpanolla, joista kolme on Zipsien kokoonpanossa tälläkin kaudella. Kolmikko Rekku-Sharkira-Datsuk kylvi pelkoa ja kauhua viime kauden Superliigassa, ja jatkavat varmasti Kiekkoliigassa siitä mihin jäivät Superliigassa. Rekku, joka tunnettiin myös Raversissa nimimerkillä Otus, on kovan paikan edessä Kiekkoliiga-jyrien painaessa päälle jokaisessa pelissä. Alempana puolustajana toimivaa Rekkua auttaa puolustuspäässä Sharkira (Nede), joka on ilmeisesti omaksunut ylemmän puolustajan paikan viime kausien aikana. Sharkiran pelipaikkamuutos todellisesta alakerran muurista pelintekijän paikalle ei tule onnistumaan yhtä helpolla Kiekkoliigassa. Offseasonilla Zipsit hankkivat ylemmän puolustajan vararooliin kokeneen ylemmän puolustajan napsun, jonka peliaika tulee varmaan jäämään aika vähiin.

Viime kaudella Zipsien hyökkäyksessä tuhoa tehnyt taitohyökkääjä Datsuk saa tälle kaudelle uuden tutkaparin, sähäkän ja taidokkaan nitricin. Kaksikko on jo entuudestaan toisille tuttu, mutta Superliigassa yksi suuri syy Zipsien menestykseen oli ehdottomasti Ardian, joka jätti joukkueen mestaruusvoiton jälkeen. Yhteinen sävel kaksikon historian tuntien tulee löytymään hetkessä, mutta nitricillä on siitä huolimatta isot maalintekijän saappaat täytettävänään. Zipseiltä löytyy hyökkäykseen myös kolmas vaihtoehto, Amen, jonka peluuttaminen voisi tuoda hieman erilaisuutta ja yllätyksellisyyttä Zipsien peliin.

Mitä seurata?

Kokoonpanon tiiviys – Seuraa miten kokoonpanon tiiviys vaikuttaa Zips-leirin peliesityksiin kauden edetessä. Runkosarjassa tulee olemaan paljon pelejä ja se vaatii noin tiiviiltä kokoonpanolta todella paljon aktiivisuutta. Parhaimmillaan neljän pelaajan muodostama tiivis ydinkokoonpano voi olla parhaimmillaan sitä, mitä Brutal Killers viime kaudella oli. Liigan kovatasoisuuden takia Zips Don’t Lie tulee kuitenkin kokemaan pienen kokoonpanon huonot puolet hyvien sijasta.

15. Kauniit ja Rohkeat

Viime kausi oli varmasti Kaunareille pettymys heidän sijoittuessaan runkosarjassa viimeiseksi, jos kaatunutta Karhua ja kahta muuta nollattua joukkuetta ei oteta laskuihin mukaan. Kaunareiden kausi ei ehkä ollut siis pelillisesti onnistunut, mutta hattua täytyy kyllä nostaa Ridgeille ja Brookeille siitä, että jaksoivat suorittaa runkosarjan loppuun asti, vaikka haaveet pudotuspeleistä lipuivat käsien ulottumattomiin melkeinpä jo puolessa välissä runkosarjaa. Kauniit ja Rohkeat lähtevät toiseen liigakauteensa parantamaan varmasti sijoitustaan ja jopa kamppailemaan säälikierrospaikasta. Joukkue ei kuitenkaan ole offseasonin aikana tehnyt tuntuvia ja ehkä tarpeellisia muutoksia kokoonpanoonsa vaan ennemminkin he ovat joutuneet kärsimään pelaajamenetyksistä, joka tulee kauden mittaan näkymään miinustilastoissa kovatasoisen liigan tehdessä tehtävänsä.

Viime kaudella Kauniiden ja Rohkeiden paidassa nähtiin runkosarjassa yhteensä 12 pelaajaa. Ainoana muuttumattomana tekijänä Kaunareiden pelaajaruletissa oli joukkueen päävastuuhenkilö zälä, joka pelasi yhtä peliä lukuunottamatta kaikissa joukkueensa peleissä. zälä onkin Kaunareiden eräänlainen johtajahahmo etenkin kentällä, mutta varmasti myös sen ulkopuolella. Kaunareiden kehnosta menestyksestä huolimatta zälä kirjautti itselleen viime kaudella suhteellisen vakuuttavat tehot tehdessään 44 tehopistettä 23 pelissä. Alkavalla kaudella zälän vieressä hyökkäyksessä tullaan näkemään useimmiten varmaankin N.Gin.

Kaunarit menetti viime kauden jälkeen kaksi isossa roolissa puolustuspäässä ollutta puolustajaa tögön ja wnb:n ripustaessa Kaunarit-paidan naulakkoon. Se luokin suuren kysymysmerkin Kaunareiden tulevan kauden puolustuksen ympärille. Ottaako pitkän linjan kiekottajat Septic ja Korpasd alkavalla kaudella enemmän roolia alemman puolustajan tontilla? Ylemmän puolustajan tontilla tullaan näkemään luultavimmin murrr. Joka tapauksessa on hyvin vaikeaa ennakoida ja arvailla Kaunareiden tulevaa mahdollista ydinkokoonpanoa hyvin leväällä olevan pelaajiston takia. Mitä todennäköisimmin Kaunareilta tullaan näkemään tämän kauden liigassa jälleen suurta pelaajapyöritystä läpi kauden, jonka takia sijoitus ja menestyminen tulee kärsimään sen ruletin kustannuksella.

Mitä seurata?

Laaja kokoonpano – Tullaanko tällä kaudella näkemään Kaunareiden kohdalla toisinto edelliskaudesta? Kaunarit ovat ennakonkirjoittajan näkökulmasta saman pulman äärellä, kuin edellisenkin kauden alussa. Onko Kaunareiden kausi tuhoon tuomittu heti kättelyssä? Mitä pidemmälle värvikokeilut ja epätietoisuus voittavan kokoonpanon peluutuksesta jatkuu, sitä heikommalta Kaunareiden kausi tulee myös näyttämään.

16. Los Angeles Kings

Ennen tätä kautta yhteensä neljänä kautena Kiekkoliigassa esiintynyt Los Angeles Kings ei ole ainakaan vielä onnistunut jättämään merkkiänsä oikeastaan missään muodossa Kiekkoliigan historiaan. Viime kaudella epäaktiivisuudesta kärsineeltä Kingsiltä lopulta jouduttiin nollaamaan toisen kierroksen ottelut kokonaan, sillä viimeiseltä jaksolta jäi yksinkertaisesti liikaa otteluita pelaamatta. Kaatumissäännön nojalla Kings sai kuitenkin pitää liigapaikkansa halutessaan täksi kaudeksi, sillä kaikki pelaamattomat ottelut sijoittui viimeiselle jaksolle. Vaikka Kingsien kaatuminen tapahtui vasta runkosarjan loppupuolella, oli läpi kauden havaittavissa selkeätä epäaktivoitumista johtuen varmaankin ei-niin-hyvin sujuneista esityksistä alkukauden runkosarjassa. Los Angeles Kings lähtee kauteen arveluttavissa merkeissä ja ovat nyt suuren haasteen edessä, ettei viime kauden kaatuminen toistuisi.

Ennen tätä viikkoa Los Angeles Kings oli harjoitusotteluita tilastoivan nettisivun mukaan pelannut vain kaksi harkkamatsia tämän vuoden aikana, nekin tammikuussa pelattuina. Kings jätti myös osallistumisensa varmistamisen tälle kaudelle viime hetkien varaan ja Kings onnistui kuin onnistuikin hankkimaan juuri ennen kauden alkua tarvittavia lisäyksiä kokoonpanonsa ensi kauden turvaamiseksi. Kingsien kaikkien aikojen tilastojen eniten pisteitä tehnyt pelaaja Kuz on eittämättä joukkueensa ykköstykki tämän kauden hyökkäyksessä. Kuzin vierelle viime hetken pelaajalisäysten tuloksena Kings sai hommattua Caribbeanista tutun raikkan (raiq) sekä Starsissa aikoinaan kiekkoilleen vopen.

Kingsin päävastuuhenkilö Karlsson tulee olemaan myös päävastuussa joukkueensa puolustuksessa alemman puolustajan tontilla. Karlssonin kanssa joko jääaikaa jakaa tai kakkospakin roolissa tulee olemaan Siniviiva HT:sta tuttu wnb. Ylemmän puolustajan paikalle pelinrakentajaksi Kingseillä on kaksi vaihtoehtoa. Sekä Darren että jumaltepi ovat tärkeässä roolissa Kingsien puolustuksen ja hyökkäyksen yhdistämisessä.

Vaikuttaa siltä, että vielä viikko sitten täysin jäissä olevaan joukkueeseen on saatu eloa juuri ratkaisevilla hetkillä. Kysymys kuuluukin, että kuinka hyvin Kings kestää tämän kovatasoisen liigan pyörityksen keskellä?

Mitä seurata?

Kestääkö pää? – Viime kaudella turhautuminen johti lopulta epäaktiivisuuteen ja siitä kaatumiseen. Jos kauteen lähtee, on toisia joukkueita kunnioitettava vähintäänkin sen verran, että kausi tullaan myös pelaamaan loppuun asti. Kingsillä tulee tekemään tiukkaa taistella paikasta edes säälipudotuspeleihin tällä kaudella, mutta jotenkin se pää pitää vain pitää kasassa, ettei viime kautinen toistu. Sen on Kings velkaa muille joukkueille viime kaudesta.


Kirjoittanut: sharb
Julkaistu 14.03.2017 17:59
Luettu: 608 kertaa

Kommentit
Ei kommentteja.
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.