Kiekkoliiga
Mitalistit – Kiekko Cup XII
Manhattan
Ravers
HC TeamJoukkue
Paitsio

Playoff-ennakko VP - ANA



Runkosarjassa kolmanneksi sijoittunut Voodoo People kohtaa pudotuspelien avauskierroksella kuudenneksi sijoittuneen Anaheim Mighty Ducksin. Kolme kertaa Kiekkoliigan mestaruuden valloittanut VP tavoittelee tällä kaudella kultaisia mitaleja kolmen vuoden tauon jälkeen. Edellinen joukkueen mestaruus on kaudelta 1/2013.

Kelvollisen kauden pelannut Anaheim Mighty Ducks tavoittelee vastaavasti Kiekkoliiga-historiansa ensimmäistä mitalia. Kuluva kausi on Ankoille peräti kahdeskymmenes Kiekkoliigan alaisissa sarjoissa ja joukkueen pelaajisto haluaakin juhlistaa juhlakautta historiallisella mitalilla. Viime kaudella joukkueen mitali oli lähempänä kuin koskaan, mutta Oklahoma City Thunder oli pronssiottelussa lopulta vahvempi jatkoajan jälkeen maalein 5-4.

Runkosarjassa joukkueet kohtasivat kahdesti. Molemmat joukkueet ottivat voitot kotiotteluistaan, ja nähtäväksi jää onko kotiedusta hyötyä joukkueiden ottaessa yhteen pudotuspelien avauskierroksella.

Yksilötaito Voodoo Peoplen vahvuutena


Voodoo Peoplen hyökkäyspeli oli runkosarjassa jälleen totutun vahvaa. Joukkue iski eniten maaleja kaikista liigan joukkueista (90) ja etenkin tähtihyökkääjä Archuleta oli vakuuttavassa vireessä läpi runkosarjan. Yli 1200 pistettä Kiekkoliigassa iskenyt Archu sijoittui liigan runkosarjan pistepörssissä lopulta kolmanneksi, PePon miktokin ja Pirujen Trn jälkeen.

Tulitukea Archulle antoivat peräti 7 kultamitalia voittanut JaKurri sekä Neal Chaucerista joukkueen riveihin siirtynyt Sean, jotka molemmat nakuttivat runkosarjassa 47 tehopistettä. Aiemmilla kausilla suurta vastuuta hyökkäyspäässä nauttinut Daasaman on juuttunut tällä kaudella vilttiketjuun, siviilielämän (lue: tossutuksen) aiheuttamien kiireiden johdosta.

Vaikka Voodoo People profiloituu usein tähtipuolustaja Ficen ympärille, ovat joukkueen vahvuudet todellisuudessa juuri hyökkäyspelin yksilötaidossa, joka on tälläkin kaudella äärimmäisen korkealla tasolla. Hyökkäyskolmanneksen pelaaminen on Voodoon suurin valttikortti pudotuspeleihin lähdettäessä, joten menestys ei jää tälläkään kaudella kiinni maalinteon tehokkuudesta. Kysymysmerkkejä sen sijaan aiheuttavat joukkueen yhteispelin toimivuus sekä puolustusalueen kurinalaisuus, josta joukkueen kiekollisesti taitavat pelaajat saattavat ajoittain hieman lipsua.

Anaheim Mighty Ducks – ensimmäisen mitalin metsästys


Pitkäjänteistä ja nousujohteista työtä Kiekkoliigan sarjoissa tehnyt Anaheim Mighty Ducks on ollut jo vuosikausia yksi liigan sympaattisimmista joukkueista. Aiemmasta heittopussijoukkueesta on kehittynyt viime kausina jo varteenotettava mitalijoukkue Kiekkoliigassa, ja viime kaudella joukkueen mitali olikin jo yhden maalin päässä.

Tällä kaudella joukkueen menestyshaaveet ovat nousseet entisestään, kun joukkue on jälleen yhtä kautta vanhempi ja kokeneempi. Ankkojen runkopelaajisto on ollut koossa jo pitkään ja tälle kaudelle joukkue vahvistui yli 700 pistettä Kiekkoliigassa iskeneellä Zudorimolla, joka toi Ankkojen hyökkäyspeliin kaivattua luovuutta ja tehokkuutta. Zudorimo jäänee pudotuspeleissä kuitenkin varapelaajan rooliin, kun vuosikausia yhdessä pelanneet pelsu ja sharb ottanevat jälleen suurimman vastuun Ankkojen hyökkäyspelistä.

Maalinteon tehokkuuden kohentaminen on ollut Ankkojen yksi pääteemoista tällä kaudella. Joukkue on kyennyt aiemmillakin kausilla luomaan riittävästi maalipaikkoja otteluiden voittamiseen, mutta tällä kaudella joukkueen aiemmin pätkinyt maalinteko on kohentunut tilastojenkin valossa huomattavasti. Viime kaudella joukkue iski runkosarjassa maaleja 2,7 maalin ottelukeskiarvolla, kun samainen keskiarvo on tällä kaudella noussut lukemiin 3,7. Tekemällä neljä maalia pudotuspeliottelussa on ottelun voitto yleensä lähellä.

Puolustuspeli ei ole koskaan kuulunut Ankkojen vahvuuksiin ja tälläkin kaudella joukkue on päästänyt vastustajansa maalintekoon keskimäärin yli 3 kertaa ottelussa. Ennakkoluuloton ja rohkea kiekollinen pelaminen on kuitenkin ilo silmälle, eikä sitkeä Ankkalauma lähde turhia peruuttelemaan edes sarjan huippujoukkueita vastaan.

Edelliset kohtaamiset


24.1.2016 Voodoo People – Anaheim Mighty Ducks 5-2
08.12.2015 Anaheim Mighty Ducks – Voodoo People 5-4 ja.
27.10.2015 Voodoo People – Anaheim Mighty Ducks 8-2
20.09.2015 Anaheim Mighty Ducks – Voodoo People 2-3

Osa-alueiden vertailu


Hyökkäys

Voodoo People
Anaheim

Puolustus

Voodoo People
Anaheim

Joukkuepeli

Voodoo People
Anaheim

Kokemus

Voodoo People
Anaheim

X-factor

Voodoo People
Anaheim

Ratkaiseeko yksilötaito vai joukkuepeli?


Vanha kulunut klisee on, että vahvalla joukkue- ja puolustuspelaamisella voitetaan mestaruuksia. Todellisuudessa Kiekkoliigan mestaruudet ovat usein ratkenneet yksittäisen pelaajan dominoivaan esitykseen, joka on kannatellut koko joukkuetta tiukkojen pudotuspelisarjojen ajan. Lähes kaikki huippujoukkueet osaavat pelata nykypäivänä jo riittävän laadukasta joukkuepeliä, mutta ”X-factor” -potentiaalia omaavat pelaajat ovat kullanarvoisia jokaiselle joukkueelle pudotuspeleissä. Näitä pelaajia on Kiekkoliigassa vain kourallinen, jotka pystyvät ratkaisemaan tasaisia ottelusarjoja joukkueensa eduksi poikkeuksellisilla ratkaisuillaan.

Anaheimin pelaajistolla on tiivis joukkuepelaaminen jo selkärangassa, mutta kokemusta isojen otteluiden voittamisesta ei ole vielä yhtä paljon, kuin liigan huippujoukkueilla. Siinä missä Archuleta, Fice, JaKurri ja Sean ovat kahmineet uransa aikana kasoittain mitaleja, ovat Anaheimin avainpelaajat sharb, pelsu ja Ratakses vasta matkalla Kiekkoliigan kärkipelaajien joukkoon. Kokemuksen arvoa ei tule koskaan aliarvioida, kun lähdetään pelaamaan aina kutkuttavan jännittäviä pudotuspeliotteluita.

Seuraa näitä:


JaKurri – 7 mestaruutta ja 12 mitalia Kiekkoliigan alaisissa sarjoissa tai turnauksissa. Konkarihyökkääjä JaKurri on eittämättä yksi Kiekkoliigan menestyneimmistä pelaajista ja ensimmäistä kertaa kaudella 1/2005 Kiekkoliigassa esiintynyt JaKurri on uransa lopettamisen jälkeen pomminvarma valinta Kiekkoliigan maineikkaaseen Hall of Fameen.

Tällä kaudella JaKurri on ottanut harteilleen ison roolin Voodoon hyökkäypelissä, vaikka yleensä konkarihyökkääjän sanotaan syttyvän vasta pudotuspeleissä todellisiin liekkeihin. Tällä kaudella JaKurri nakutti 18:ssa runkosarjassaottelussa 28 täysosumaa – eniten kaikista Voodoon pelaajista. Maalimäärä oikeutti lopulta runkosarjan maalipörssin vitospaikkaan.

Pudotuspeleissä JaKurrilta voidaan odottaa jälleen taianomaisia hetkiä, sillä yli 1200 pistettä Kiekkoliigan alaisissa sarjoissa nakutellut hyökkääjä syttyy yleensä parhaimmilleen juuri ratkaisuhetkillä.

Ratakses - Monelle saattaa tulla yllätyksenä fakta, että Anaheim-legenda Ratakses on pelannut jo yli 500 ottelua Kiekkoliigan alaisuudessa. Ankoissa Rataksesin arvo on tiedostettu jo pitkään, mutta vasta viime kausina koko Kiekkoliiga on huomannut Ratan todella kokonaisvaltaisen pelaamisen kentän molemmissa päissä. Ratakses on noussut viime kausina Kiekon parhaiden ylempien puolustajien joukkoon, ja tällä kaudella taitavana pelin rytmittäjänä tunnettu Rata on esittänyt lähes dominoivia otteita liigakentillä.

Runkosarjassa Ratakses nakutteli vakuuttavat tehot 16+30, joilla puolustaja oli liigan pistepörssissä 14. Yli kahden pisteen ottelukeskiarvolla operoivaa puolustajaa voidaan pitää täysin poikkeuksellisena lahjakkuutena liigakentillä, ja Anaheimin kiekollinen pelaaminen lepääkin pitkälti juuri Rataksesin harteilla. Pudotuspeleissä Ratakses tulee pelaamaan totutusti täydet minuutit, ja liukasliikkeiseltä puolustajalta odotetaan yhtä vakuuttavia otteita kuin runkosarjassa.

Yhteenveto


Otteluparin lähtökohdat ovat äärimmäisen mielenkiintoiset. Voodoo on ollut Ankoille ikävä vastustaja aiemmilla kausilla, sillä edellisestä neljästä keskinäisestä kohtaamisesta Voodoo on vienyt nimiinsä kolme. Runkosarjassa Anaheim onnistui kuitenkin kaatamaan Voodoon kotiottelussaan, mikä antoi Ankoille takuulla itseluottamusta myös tulevaan pudotuspelisarjaan.

Molemmat joukkueet päättivät runkosarjansa kehnosti. Anaheim voitti viidestä viimeisestä ottelustaan vain kaksi ja Voodoo päätti runkosarjataipaleensa peräti kolmen ottelun tappioputkeen. Viimeisessä ottelussa Voodoo hävisi ykköskokoonpanollaan Piruille tylyin loppulukemin 1-12, joten joukkueella on paljon parannettavaa, mikäli se mielii edetä pudotuspeleissä tällä kaudella päätyyn asti.

Anaheim on todella motivoitunut ja nälkäinen joukkue, ja edelliset kaudet ovat osoittaneet, että se pystyy haastamaan pudotuspeleissäkin minkä tahansa joukkueen. Voodolla on tässä ottelusarjassa kaikki paineet harteillaan, joten yllätyksenkin mahdollisuus on olemassa. Ennakoitavissa on tasainen ottelupari, jonka ratkaisu saatetaan nähdä vasta ratkaisevassa viidennessä ottelussa.

Voodoo on otteluparissa luonnollisesti ylivoimainen ennakkosuosikki, mutta Anaheimille sopii altavastaajan asema erinomaisesti.

Anaheim jatkoon otteluvoitoin 3-2.

Kirjoittanut: Greippi
Julkaistu 20.02.2016 14:33
Luettu: 746 kertaa

Kommentit
Ei kommentteja.
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.