Kiekkoliiga
Mitalistit – Kiekko Cup XII
Manhattan
Ravers
HC TeamJoukkue
Paitsio

2.Divarin kausiennakko 3/2009 Lohko B.

Hockey Suomi

Sijoitusarvio: 1-2

Heikko kausi alla SHL.n alaisuudessa, mutta eteenpäin vo suuntaa odottaa.
Joukkuetta on helppo pitää pienenä kysymysmerkkinä, nimenomaan viime kauden
"menestyksen" sekä pelaajamateriaalin suuren vaihtuvuuden vuoksi. Arvioidaan kuitenkin, että 2/2009 pelannut rosteri oli nimenomaan kausaliteetti heikkoon sijoitukseen ja nykyinen porukka vaikuttaa kaikilla tavoilla tasapainoisemmalta ryhmältä.
Harjoituspelit ovat off-seasonin aikana kulkeneet välillä erittäinkin hyvin, ja HS.n
kokoonpanoon kokemusta tulivat lopulta tuomaan mm. sotaratsut Fallen ja M.Bartek.

Seuraa häntä: Hollow
Taitavan maalintekijän tähtihetki on toistaiseksi osunut ACA.n paidassa pelattuun liigakarsintaan MK.ta vastaan. 3 ottelusta tuloksena mairittelevat 15 tehopistettä. Joukkueen ykkötähti.

Old & Notorious

Sijoitusarvio: 1-2

Hoki-liigan hopeamitalisti taistelee lohkon kärkipaikasta Hockey Suomen rinnalla.
Ison rosterin omaavaa noppajoukkuetta vastaan ei vastustaja usein maaleilla juhli, joukkuepeli ja aktiivinen maalialueen varjelu yhdistettynä maltillisiin pelaajiin tuottaa takuuvarmasti pisteitä myös kakkosdivarissa. Hyökkäyspeli on akilleen kantapää, ja viime kaudella loistaneen Darkon korvaaminen hankalaa. Klee on kuitenkin passeli tähän hommaan, ja mies on kannuksensa kiekkoliigan alaisuudesta jo ansainnut. Kaveriksi on tarjolla mm. ran(g)domia, jolta on realistista jonkinlaista breikkaamista tälle tasolle odottaa. Ellei päätä taas kadota kesken kaiken.

Seuraa häntä: Finlander
Rauhallinen ja varmaotteinen puolustaja, joka hääri Sisun kaverina joukkueessa jo takavuosina.

Anaheim Mighty Ducks

Sijoitusarvio: 3-5

Ankat jättivät itsestään positiivisen kuvan debyyttikaudella, ja runkosarjamenestys oli monien ennakko-odotuksia parempaa. Karsinnoissa nousi vähintään Jerikon muuri eteen, ja 8 ottelua tuottivat ainoastaan yhden voiton. Menolippu kakkosdivariin oli lunastettu.Joukkue ajaa paljon kulmiin kiekon kanssa, joista ärhäköitä vetosyöttöjä maalin eteen tai takatolpalle. Menestyminen vaatii pelistrategian päivittämistä, sillä kyseinen pelitapa on vastustajan kannalta helppo eliminoida, ja Ducksien peli jäikin viime kaudella liikaa ahdistettuina pienessä tilassa junnaamiseen.

Seuraa häntä: Deco
Teki divarikarsinnoissa kunnioitettavat 15 pistettä, joukkueen onnistuessa yhteensä vain 20 kertaa verkkoa vinguttamaan. Runkosarjassa 2,5 tehon ottelukohtainen tahti ja joukkueen ansiokas luotsaaminen tuottivat myös kauden tulokas- palkinnon.

Sulttaanit

Sijoitusarvio: 3-6

Matka Hoki-liigan alaisuudessa tuotti kaappiin kaksi pronssista lätkää, ja muutoin keskikastin sijoituksia. Ei omaa floppausvaaraa, mutta kärkitaisteluun on materiaali auttamattoman kevyt. Pelaajat tuntevat toistensa niksit, mutta ehkä Mazterin lisäksi kärkiosaaminen on etukäteen arvoitus. Pelillinen taso ailahtelee aivan liikaa, ja suurinumeroista voittoa saattaa seurata vastaava tappio, ja joukkueen ongelmat ovatkin pääasiassa levänneet puolustuspelin organisoinnissa.

Seuraa häntä: juju
Nostetaan yllätyskorttina kokematon juju esille. Ensiaskeleet kiekkoliigan areenoille edessä, mutta pirteitä otteita peluri on esittänyt niin harjoituspeleissä kuin aikaisemmin cupissa.

Penguins

Sijoitusarvio: 3-6

Seuraava eläin (ja NHL) aiheinen porukka estraadille.
SHL-kausi päättyi suhteellisen duurivoittoisesti, ja joukkue oli ylempää keskikastia liigassa. Kokoonpano on pysynyt melko koskemattomana ja hankalin korvattava etukäteen lienee kauan mukana pärskinyt Näsis. Kokonaisuudessaan
on vaikea kuvitella siipiveikkojen kykenevän pisteitä tasatahtiin kärkijoukkueiden kanssa haalimaan. Joukkue pystyy silti jokaisen joukkueen lohkostaan lyömään. Kanojen vilustumisoireiden vuoksi kiekkoliigassa on linnun siipivälin kokoinen aukko tarjolla.

Seuraa häntä: Zyd
SH-Liigan tulokas vuosimallia 2/2009, pelaaja jolta on lupa odottaa aktiivista hyökkäyspelin tukemista. Siinä sivussa syntynee komea lukema syöttöpistesarakkeeseen.

Black Parade

Sijoitusarvio: 4-8

Suvereeni joukkue kiekkoliigakokemusta peilatessa b-lohkoon.
Walkerin kunnianhimoinen hanke sai kun saikin palkintonsa paikalla auringossa.
Tuo paikka voi tosin olla polttava, ja BP.n tulee välttää Ikaroksen kohtalo. Mikäli joukkue
peluuttaa pelaajia suhteellisen tasaisesti läpi kauden, voidaan ennustaa ongelmia.
Pienellä ja aktiivisella ydinryhmällä sosiaalipelutuuksen sijaan pelaaminen nostaa joukkueen sijoitusarviota pykäliä ylöspäin. Jos näin ei tapahdu, edes sijaluku 8 ei tunnu mahdottomalta. Useita varsin mielenkiintoisia kiekkoilijoita mukana, ja joukkueen keski-ikääkin on pyritty rikkomaan uusilla hankinnoilla Cursedin ja Manfredin muodossa. Kilpailu pelipaikoista on kovaa.

Seuraa häntä: Kokenut kaarti
Miten kutsuhuutoon vastaavat pelaajat kuten SuKe, Tump3lo, Zap3, Pandera, Rebsy,Cloudi, nuuska, Drunkku jne. jne. Käsien ei ainakaan tulisi (nuuskaa lukuunottamatta, mutta eri syistä)täristä kaukalossa.

Unforgiven

Sijoitusarvio: 6-8

Joukkueesta kertoo kaiken tarvittavan, katsaus viime kauteen.
11 pelaajan kokoonpanosta joukkue saa kaavittua kokonaisen yhden ottelun kiikaritehoilla kaudelta 2/2009. Näin valtava vaihtuvuus ei yksinkertaisesti voi olla näkymättä. Joukkue oli lähellä divarikarsintapaikkaakesäkaudella, jääden siitä vain maalieron turvin satamaan. Periaatteessa aivan turha silti viime kaudesta puhua,
kun jokainen pelaaja pelasi tahoillaan eri suunnissa. Hankinnoissa on silti osaamista tullut mukana, mikäli 2 vuoden kiekkoliigatauolta palaava Avain88 on edes varjo entisestään, voidaan tulostakin odottaa. Roots-kaksikko omaa myös kokemusta liigakiekkoiluista.

Seuraa häntä:: Karlsberg
Suoraan isyyslomalta vastuuhenkilöksi, ja heti kovaan paikkaan. Kykenee mainioo kiekolliseen peliin, mutta turhautumiset ja oman maalin suojelu tulisi saada tarkemman keskittymisen alle. Luutinee puolustajaksi hyvät pörssilukemat.

Attack

Sijoitusarvio: 6-8

Tasainen sarja vaatii aina viimeisen, ja tähän epäkunnioitettuun rooliin on Attack vahvasti tarjolla. 3 kautta SHL.n kentille tuotti parhaimmillaan sijaluvun 8. Lähes samalla kokoonpanolla ei voida myöskään 2. divarista kummempia odottaa. Kiekkoliigakokemusta on ainoastaan Sellistillä, 2 ottelua lähes kolme vuotta sitten. Hyökkäys ja puolustuspeli eivät kohtaa Attackin pelissä toimivasti toisiaan, liekö tiimin nimikin viittaus tuohon.
Pelaajat osaavat hyökätä ja tehdä maaleja, mutta vastapainona 2/2009 mm. 10-1 tappio Arsenalille (ainoa karsijajoukkue joka ei kiekkoliigan päässyt) sekä 11-1 Hc Revolutionille (kiekkoliigan ykkösdivari 3/2009)

Seuraa häntä: Ancient & jae
Oivasti yhteen pelaava kaksikko mätti pitkälti yli 110 pistettä viime kaudella, ja molemmat
pelaajista osuivat yli 30 kertaa maalipuiden väliin. Varsin tehokasta, tuo taso tulisi saada myös 2.divariin siirrettyä.

Kirjoittanut: Koljat
Julkaistu 10.09.2009 06:08
Luettu: 407 kertaa

Kommentit
Ei kommentteja.
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.