Kiekkoliiga
Mitalistit – Kiekko Cup XII
Manhattan
Ravers
HC TeamJoukkue
Paitsio

Liigaennakko 2/13

Jälleen on aika teroittaa luistimet, iskeä erkat lapaan sekä kiillottaa visiirit, ottaa mailat käteen ja saapua jonossa käytäviltä estradille. Yleisön mylvintä sekä kuuluttajan huuto kuuluvat jo pukukoppiin asti joten jokaisen pelaajan on pakko olla henkisesti valmis. Kiekkoliigan kolmannenkymmenennenensimmäisen kauden aloitus on aivan nurkan takana!

Eräs valtakausi on nyt virallisesti päättynyt, sillä Nightmaren hallista sammutettiin viimeisen kerran valot, kun heidät kruunattiin 5vs5-liigan mestariksi. Puolivälierissä kiekon legendaarisimman joukkueen kaatanut Voodoo People kruunattiin lopulta Kiekkoliigan mestariksi kaadettuaan loppuotteluissa Raversin. Pronssiottelussa Brutal Killersin mitaliputki sai lopun, kun Getafe (Stars) kävi pokkaamassa pronssiset mitalit kaulaansa. Onnittelut vielä molemmille mestareille sekä Raversille että Starsille mitaleista, ja kiitokset vielä kerran kuluneista kausista ja vuosista kiekon legendaarisimmalle joukkueelle, Nightmarelle.

On kuitenkin aika nostaa katseet tulevaa kautta kohti. Metallurg Magnitogorskin lopettamisilmoituksen jälkeen liigaa päätettiin tiivistää kahteentoista joukkueeseen. Uusina joukkueina liigaan nousivat ensimmäistä kertaa Manhattan sekä Pirates, ja vanhat tutut Club Of Härmä sekä Old & Notorious hilasivat itsensä jälleen omalle paikalleen aurinkoon. Erittäin mielenkiintoinen ja tasainen kausi on tulossa ja yritän parhaani mukaan kirjoittaa erittäin kattavan ennakon. Kiitän jo nyt kaikkia vastuuhenkilöitä, jotka antoivat haastattelun erittäin vikkelästi sekä Väiskiä, joka suostui kirjoittamaan edustamastani joukkueesta pientä tarinaa. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, tähän ennakkoon on käytetty tunteja aivan liikaa. Mutta lopetetaan alustus tähän, toivottavasti saatte edes jotain selvää! Tässä se tulee, kauden 2/2013 liigaennakko!


Brutal Killers


Jälleen loistavan runkosarjan pelannut Brutal Killers taipui yllättäen hallitsevalle mestarille, Voodoo Peoplelle, jo välierissä. Kaikki odottivat heidän tekevän sen mihin Nightmare ei pystynyt, mutta Voodoo People teki Brutal Killersistä täysin aseettoman ja joukkue näytti ajoittain jopa erittäin heikkotasoiselta. Pronssiottelussa joukkuetta ei tuntunut juurikaan edes kiinnostavan voittaa, joten Stars nappasi aika helpohkosti pronssisen mitalin itselleen. BaariKärpäsen kanssa saman lyhenteen omaava joukkue jäi siis täysin tyhjin käsin.

Tulevalle kaudelle kokoonpano ei sisäpiiritietojen mukaan ole muuttumassa. Toki viime kauden aikana joukkueeseen liittyi harjoitusotteluvahvuuteen entinen Kiekkoliigan mestari stem, joka kärsii yhä pelikieltoaan. Hänen pelikieltonsa kuitenkin loppuu runkosarjan puolivälissä, joten Brutal Killers saa hänestä täydellisen täsmäaseen, mikäli peli ei jostain syystä lähde kulkemaan suunnitellulla tavalla. Savior on kuitenkin hyökkääjänä lähes Kiekkoliigan eliittiä, joten stem joutuu tosissaan taistella mahdollisesta peliajastaan.

Rajusti kiekollisempaan suuntaan pelityyliä pari kautta sitten muuttanut Brutal Killers on nykyisen pelityylinsä vuoksi jälleen erittäin suuri mestarikandidaatti. Maajoukkueestakin tuttu kekki on löytänyt maagiset kädet eikä boy jää todellakaan ilman tarjoilua, kun kekin lisäksi vierelle isketään Savior sekä heidän taakse kiekollisesti taitava alempi puolustaja Matu. Diktaattorina toimiva kekki on aina luottanut tiiviiseen kokoonpanoon, joten tätä nelikkoa voidaan odotella jo kauden avauspeliin. Tuomarillakin on helppo työ laittaa valmiiksi pelaajat ylös, joten kekkiä täytyy kiittää myös näin tuomareiden puolesta.

Vaikka viime kausi päättyi pudotuspelien osalta rajuun pettymykseen niin uskon Brutal Killersin nousevan jälleen runkosarjan myötä suureksi mestarisuosikiksi ja ärsyttäväksi vastustajaksi. Joukkue koostuu taitavista hyökkääjistä sekä varsinkin taitavista puolustajista, ja jokainen pelaaja noudattaa ja toteuttaa sovittua pelisuunnitelmaa otteluiden alusta aina loppuun asti. Erittäin hankala voitettava eikä siihen tälläkään kaudella tule hirveän moni pystymään. Pudotuspeleihin sitten aikanaan lähdettäessä on mielenkiintoista nähdä, että kumpi pelaa; Savior vai stem. En usko, että stem aivan kylmiltään pudotuspelejä pääsisi pelaamaan, joten runkosarjan toisella kierroksella vastustajat joutuvat jälleen olemaan tarkkana hänen kanssaan. Ei kai se tuurilla ole voittanut liigan maalipörssiä.


Joukkueen arviointi: (asteikolla 1-5 suhteessa muihin liigan joukkueisiin.)

Hyökkäys
Puolustus
Kokemus
Pelitapa

Avainpelaaja: Savior - ystäväni Mosa-Are lähtee uuteen kauteen erikoisesta ja hänelle uudesta lähtökohdasta, sillä hän on joukkueensa selkeä ykköshyökkääjä boyn ohella. He tulevat kahdestaan pelaamaan vähintään koko ensimmäisen kierroksen, joten Saviorilla on viimeinkin tilaisuus näyttää koko Kiekkoliigalle mikä hän on miehiään (kröhöm).

Sijoitusarvio: 1-4

Pitkään piti selvitellä kuka BaariKärpäsen jäsenistä antaa haastattelun, mutta onneksi kekki lupautui vastaamaan jotain:

Tipuitte välierissä hallitsevalle mestarille sekä hävisitte pronssiottelunkin. Teiltä on odotettu ja tullaan odottamaan joka kausi mestaruutta, millä keinoilla se tulevalla kaudella voitetaan?

"Välierissä joo tiputtiin Voodoolle ja pronssiki tuli hävittyä. Vaikka ulkopuolisen silmin koko kausi näyttiki ehkä meillä toimivalta paketilta, niin todellisuudessa se ei sitä ollu. poro petti koko jengin ja meni pakka täysin sekasi, onneks saatii Savior houkuteltua Nightmaresta vaihtaa meille kesken kautta. Peli lähtiki rullailee iha hyvi mut silti oli aika suuria kysymysmerkkejä ilmassa ku ei oltu kauheesti yhessä pelattu ja epäaktiivisuus alko sitte poffien aikaa vaivaamaa, tunnelmaki oli jotenki vähän lattea. Voodoo kyl teki meistä täysin aseettomia ja meniki ihan täysin ansaitusti jatkoon, pronssipeli oli sit taas enemmän ja vähemmän pelailua joka seki hävittii iha ansaitusti.
Mestaruus oli tosiaan meilläki viime kaudella se ainoa tavote, joten aika karmaseva pettymys oli tippua jo välierissä. Ens kausi on näillä näkymin viimenen ainaki tältä erää meijän osalta, joten nyt pitäis sen kullan sitte tulla. Lähtökohtia kauteen ei ainakaan yhtään paranna kahen viikon totaalinen epäaktiivisuus ja muut kiireet mitä jokasella pelaajalla tulee jatkossaki olemaan. Kuitenki vielä viimesen kerran koitetaa täysillä, vaikkaki vähän epäaktiivisella meiningillä, mut mitään ei anneta ilmaseks!"

Mikä on stemin rooli, kunhan pelikielto on kärsitty?

"Stemillä ei oikeestaan oo minkäänlaista roolia, runkosarja vedetään kuitenki tietyillä jannuilla nii poffit mennään kans sit samoilla. Mut tietty hyvänä varapelaajana stemi on mukana ja ehkä jonkinnäkösenä jokerikorttina."

Koetko Nightmaren lopettamisen heikentäneen liigaa?

"Olihan Nightmare kiistattomasti liigan näyttävintä peliä pelaava joukkue. Varmaan se jollain tapaa liigaa heikentää, mut tuo jopa osaltaan ehkä uudenlaista mielenkiintoa. Kuitenki NM nähty mitalikahinoissa ja useimmiten siellä finaaleissa lähes jokasella kaudella, niin nyt tulevaisuudessa on sit muitten vuoro."

Joudut veikata ensi kauden mestaria, mutta muille pitää olla mukava eli et saa vastata omaa joukkuettasi. Arvauksen jälkeen voit lirkutella vaikka deittihakemuksen mikäli siltä tuntuu! Eli vapaa sana.

"Turtlesit voi olla aika vahvoilla nyt, toisaalta jengi on kyl poikkeuksetta joka kausi alisuorittanu poffeissa. Mutta ehkä hampin irl-kuntoiluinto siivittää turtlesit lentoon poffeissa?? Jebsuki tuo paljo voittamise kulttuuria joukkueesee ni se varmaa auttaa kans paljon. Toisaalta kolmen hyökkääjän peluuttaminen peleissä(?) voi olla haittapuoliki. Ja ööööh, NC voi olla kans vahva. Voodoohon en ens kaudella usko, ne kärsii mestaruuskrapulaa!"


Club Of Härmä

(Väiskin kirjoittama)
Alkamassa on Club Of Härmän 14 kausi Kiekkoliigan alaisuudessa. Tämä perinteinen joukkue on ennenkin pelannut ylimmällä tasolla. Heti debyyttikaudellaan COH ylsi aina pronssiotteluun asti, josta ei kuitenkaan mitalia irronnut. Lupaavan debyyttikauden jälkeen käyrä oli laskeva. Kuuden liigakauden jälkeen joukkue tippui takaisin divariin. Tässä kohtaan moni joukkue olisi lopettanut, mutta COH päätti toisin. COH-veteraanit, esimerkiksi Cypress, laittoivat hiiren naulaan ja kokoonpano rakennettiin kokonaan uusiksi. Mukaan tarttui nuorempia ja nälkäisempiä pelaajia, jotka lopulta nostivat Club Of Härmän takaisin liigaan. 4 kautta vierähti divarin puolella, joista viimeisin kausi oli vakuuttava: divarin runkosarjan voitto ja liigakarsintojen karsintalohkon voitto.

Tulevalle kaudelle Härmän avainkokoonpano on säilynyt jokseenkin muuttumattomana. Monelle pelaajista tuleva kausi on ensimmäinen liigatasolla. He odottavat varmasti innolla tulevaa kautta ja liigatason haasteita. Pienellä kokoonpanolla operoiva COH sai kauden jälkeen merkittävän vahvistuksen Nightmaresta. Kiekkokiertolainen Loui pakkasi jälleen laukkunsa ja suuntasi Härmään. Loui on ehkä yksi kiekon aliarvostetuimmista hyökkääjistä. Hän on taidollisesti todella taitava, Jebsumainen pelityyli. Hän ei ole kuitenkaan joukkuetasolla tehnyt sellaista läpimurtoa, jota taitojensa puolesta voisi olettaa. Viime kaudella Loui pelasi ensimmäistä kertaa pudotuspeleissä, joissa oli mahdollisuus ratkaista NM välieriin. Sai ehkä turhan voimakasta kritiikkiä illan jälkeen, joten tulevana kautena hänellä on oiva tilaisuus näyttää. Joukkue on nuori ja nälkäinen heti debyyttikaudellaan. Kokemusta joukkueeseen tuo joukkueen mukana jokaisen liigakauden nähnyt Epical. Hän on kausien saatossa vähentänyt vähitellen pelillistä rooliaan, mutta on mukana katsomovalmentajana ja tärkeänä henkisenä turvana nuoremmille Härmäläisille.

Varmasti viime kauden dominointi divarissa on antanut itseluottamusta. Tulevalla kaudella voimasuhteet ovat hieman tasoittuneet, koska NM lopetti ja liigaan on tullut Härmän lisäksi useita muitakin viime kauden divarijoukkueita. Härmä vaikuttaa uusista tulokkaista valmiimmalta liigatasolle, eikä se kalpene useamman kauden liigassa pelanneisiin joukkueisiin vertaillessa. Joukkueessa on taitavat hyökkääjät ja puolustajat. He ovat myös nöyriä tekemään töitä ja kehittymään. Tulevalla kaudella heidän ainoa tavoitteensa pitää olla pudotuspelipaikka, vähempään ei kannata tyytyä. Voi olla, että vielä tällä kaudella pudotuspelit päättyvät ensimmäiseen kierrokseen. Joukkue muistuttaa vahvasti Getafea pari kautta sitten. Getafe pelasi ensimmäisellä kaudellaan pudotuspeleihin, toisella kaudellaan mitalikantaan. Jatkaako COH Getafen jalan jäljissä tältä kaudelta pudotuspelipaikka ja seuraavalta kaudelta mitali? Kaikki edellytykset tähän ainakin on.


Joukkueen arviointi: (asteikolla 1-5 suhteessa muihin liigan joukkueisiin.)

Hyökkäys
Puolustus
Kokemus
Pelitapa

Avainpelaaja: Selänne - viime kauden divarin paras hyökkääjä oli suuressa roolissa nostamassa Club Of Härmää takaisin Liigatasolle. On kuin kopio parin vuoden takaisesta COH-ikoni Cypresistä. Tämä junnumainen maalintenkijä on varmasti suhteellisen tuntematon vielä liigaveteraaneille, mutta kauden edetessä nimi tullee tutummaksi. Nähtäväksi jää kuinka Selänne pärjää debyyttikaudellaan divaritasoa isompia ja vahvempia liigapuolustajia vastaan. Hänellä on kaikki ominaisuudet kehittyä liigatason maalintekijäksi, mutta onko Cypresin jättämät liigasaappaat vielä tällä kaudella liian isot?

Sijoitusarvio: 5-8

Selänne. Nousitte viime kauden päätteeksi liigaan, millaiset ovat tavoitteet alkavalle liigakaudelle?

"Lähdetään voittamaan pelejä joukkueena ja metsästetään playoff-paikka!"

Missä teillä on eniten parannettavaa, jotta pääsette pudotuspeleihin ja siellä mahdollisimman pitkälle?

"Pelityyli on voittava, mutta otteisiin pitäis saada tasaisuutta ja korjattua pienii pelillisiä yksityiskohtia"

Olet joukkueen ainut todellinen maalintekijä, onko paineita?

"Eipä oikeastaan, pelaaminen ylimmällä sarjatasolla on tietenkin uus juttu mulle, mutta ei sinne täriseen lähdetä!!"

Kuka on ensi kauden mestari, jos et Cohia saa sanoa? Voit sanoa jotain muutakin, mitä mieleen tulee.

"Stars on aika vahvoilla jos pojilla nuppi kestää. Kaikille jengeille onnee tulevalle kaudelle ja terkkuja roylle, se on kiva."


Huittisten Huima


Viime kaudella runkosarjassa kolmanneksi vähiten päästettyjä maaleja, ja silti Huittiset löytyivät vasta seitsemänneltä tilalta. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella vastaan tuli Brutal Killers ja maaleja meni omiin neljässä ottelussa vain 14. Täytyy myös huomioida tappiotilanteissa otetut riskit hyökkäyspäässä joiden vuoksi kiekko pari kertaa löytyi oman maalivahdin selän takaa. Jokin on kuitenkin mennyt vikaan. Voiko tilastoista päätellä jotain? Kyllä voi. Suurin kompastuskivi viime kaudella oli hyökkäyspelin saamattomuus niin sanotuissa kovissa otteluissa sekä tärkeimmillä hetkillä. Huittiset iskivät runkosarjassa kuudenneksi eniten maaleja, mutta vähemmän maaleja tehneet Stars ja Neal Chaucer sijoittuivat paremmin. Tämä kielii jotain, kun muistetaan monensia he olivat siinä päästettyjen maalien listalla.

Eikä sitä hyökkäyspelin tehottomuutta ainakaan auta se, että kiekollisesti lahjakkaat Bailey sekä Bogdan vaihtoivat seuroja. Kirjoitushetkellä joukkueen tila näyttää erittäin sekavalta, joten on erittäin vaikeaa nähdä Huittisten Huimaa taistelemassa pudotuspeleissä. Joukkueessa tällä hetkellä vaikuttavat Lucci, Winnik, LeeSweatt sekä Topa muodostavat mainion pelaajarungon liigaan, mutta ilman paria täsmähankintaa pudotuspelit voidaan lähes varmasti unohtaa. Kiekollinen taso ei vain yksinkertaisesti riitä, sillä taso liigassa on ensinnäkin erittäin kova, mutta myös joukkueiden väliset erot ovat äärimmäisen pieniä. Parhaiten erot huomattiin, kun puolivälieräsarjassa Brutal Killersiä vastaan kohtasivat juuri kaksi samankaltaista joukkuetta. Brutal Killersin hyökkääjien yksilötaito sekä pelillisesti valmiimman näköinen hyökkäyspeli toi heille jatkopaikan, vaikka paperilla joukkueet olivatkin puolustuksen osalta tasavahvoja.

Joukkueen rakennus on sen verran pahasti kesken, että pelillistä potentiaalia on vielä vaikea analysoida. Sen verran kuitenkin Huittisten Huiman pelaajia tunnen, että kaiken mennessä nappiin voidaan puhua mitaleista taistelevasta joukkueesta. Avainasemassa on tiivis joukkupuolustus, mutta kiekollistakin taitoa löytyy tarpeeksi voittamaan kenet vain. Itse en kuitenkaan pudotuspelipaikkaan usko, mikäli uusia ja sopeutumiskykyisiä vahvistuksia ei löydy. Tähän väliin on pakko mainita Bogdan. Hänen menetyksensä on erittäin suuri paikattavaksi Huittisille vaikka suht uudesta naamasta kiekkoskenessä monien mielestä onkin kyse. Hänestä allekirjoittaneella on omakohtaista kokemusta paljon ja tiedän, että hän halutessaan voisi olla kiekon paras alempi puolustaja tai paras ylempi puolustaja. Tai ainakin yksi parhaista.


Joukkueen arviointi: (asteikolla 1-5 suhteessa muihin liigan joukkueisiin.)

Hyökkäys
Puolustus
Kokemus
Pelitapa

Avainpelaaja: Winnik - erittäin taitava ylempi puolustaja, joka on aina jäänyt vähän muiden varjoon, kun keskustellaan kiekon parhaista puolustajista. Kiekollisesti taitava, omistaa erittäin laadukkaan laukauksen sekä on yksi kurinalaisimmista pelaajista joita tiedän. Hänen kanssaan on helppo pelata tai voisi oikeastaan sanoa, että hän tekee pelaamisestasi helppoa.

Sijoitusarvio: 9-12

LeeSweatt, tipuitte viime kaudella jo puolivälierissä. Millä fiiliksillä lähdette runkosarjaan sekä parantamaan sijoitustanne?

"Eiköhä lähetä jotain pelejä voittamaan"

Kuinka valmiita olette kokoonpanon sekä pelillisten asioiden puolesta alkavaan kauteen?

"Ollaan valmiita mihin vaan kuhan metun penkillä"

Veikkaa tulevan kauden mestaria sekä annan vapaan sanan kommenteille!

"Mestari VP, koska ne on hyvii"


Manhattan


Uutena tuttavuutena liigaan noussut Manhattan pelasi loistavan divarikauden, pitkälti sen ansiosta, että Etelä uskalsi uudistaa joukkuetta kovalla kädellä. Nurmelan ja Teroittimen aikakausi päättyi ja joukkue täyttyi kokeneilla sotaratsuilla, joista muovautui kurinalainen sekä yhtenäinen Joukkue isolla alkukirjaimella. Vähiten päästettyjä maaleja, alle kaksi per ottelu. Uusien hankintojen, playan johdolla joukkue teki myös divarissa toiseksi eniten maaleja vastustajan verkkoon. Balanssi hyökkäyksen ja puolustuksen osalta hipoi siis täydellisyyttä, toki runkosarjan voitto jäi loppujen lopuksi lähes kymmenen pisteen päähän. Liigakarsinnat päättyivät saarelaisten osalta aurinkoisesti, sillä joukkue nousi lopulta liigaan oltuaan karsintalohkon kolmas.

Kesken karsintojen divarin pistepörssin kolmonen, Manhattanin hyökkäyspelin sielu playa päätti vaihtaa joukkuetta. Ensi kaudeksi tätä aukkoa on otettu korvaamaan sekä vanha tuttu Trn että Getafesta tuttu kobe. Meriitit eivät ole läheskään samaa tasoa playan kanssa, mutta potentiaalia on. Joukkueen ydinrunkokin on pysynyt hyvin kasassa, joten siihen on uusien pelaajien myös helppo mennä sopeutumaan. Saarelaiset pelaavat myös erittäin aktiivisesti harjoitusotteluita ja sen verran olen vakoillut, että niissä otteluissa ainakin on pyritty kiekkokontrolliin. Itse näin viime kaudella Manhattanilta vain yhden ainoan ottelun, ja se oli liigakarsinnoissa Club of Härmää vastaan. Ottelu oli aikamoista nyhjäämistä, ja Härmän maalivahti joutui venymään ainoastaan kuusi kertaa koko ottelussa. Toivon, että samankaltaista puolustuspeliä ei tulla näkemään liigaotteluissa, sillä se tappaa peli-ilon lähes täydellisesti. Toki taktiikkana nerokas, mutta en usko sen toimivuuteen kun vastaan asettuu Starsin ja Turtlesin kaltaiset huippujoukkueet. Puolustuksen ja hyökkäyksen on oltava balanssissa ja he pystyvät siihen kyllä mikäli jaksat kehittää peliään. Potentiaalinen tulee realisoitua teoiksi.

Ensimmäinen kausi on aina kysymyksiä herättävä, kaikki voi mennä joko putkeen, tai joukkue voidaan nähdä liigakarsinnoissa. Itse uskon, että Manhattan taistelee viimeisestä pudotuspelipaikasta kynsin ja hampain loppuun asti, mutta hyökkäyspelin laatu on ratkaisevana tekijänä onnistuvatko he nousemaan puolivälieräjoukkueeksi.


Joukkueen arviointi: (asteikolla 1-5 suhteessa muihin liigan joukkueisiin.)

Hyökkäys
Puolustus
Kokemus
Pelitapa

Avainpelaaja: Trn - joskus se seuraava askel on pakko ottaa eikä tällä kaverilla se ainakaan riipu aktiivisuudesta. Tulee pelaamaan leijonanosan runkosarjan otteluista ja potentiaalia on olla se tahtipuikon heiluttelija kentällä. Onko miehenalku valmis ottamaan seuraavan askeleen urallaan? Kestääkö henkinen kantti, sillä kaverilla on myös paha tapa hajoilla ja jopa lähteä pois kesken otteluiden. Paljon kysymyksiä, vastauksille muutama päivä odotusaikaa.

Sijoitusarvio: 9-12

Ruutu, Manhattan nähdään historiansa ensimmäisen kerran liigassa. Millä fiiliksillä lähdette tulevaan kauteen?

"Hyvillä mielin lähdetään kauteen, hyvä kausi takana. Mutta kokoonpano kokenut muutosta viime kauteen jonkun verran kun heppa ja ekki on tainnu siirtyä eläkkeelle, kun miehillä on liikaa kiireitä naisten kanssa (näin ne ainakin väittää). Tilalle on hankittu Manhattanista entuudestaan tutut St-Louis ja Trn, sekä Getafesta kobe."

Ensimmäinen kausi liigassa voi olla pahimmassa katastrofaalinen tai Hollowin kaltainen eli päättyä kultajuhliin. Oletteko asettaneet joukkueenne sisällä tavoitteita?

"Ensimmäiselle kaudelle selkeä tavoite on tottakai playoffit ja välttää karsinnat, kunhan vain saadaan oma peli hiottua kuntoon ennen kautta niin uskon että pystytään haastaan jokainen joukkue. (sanfor on myös asettanut vaatimattoman tavoitteen olla päästämättä maaliakaan omiin ollessaan kentällä!)"

Veikkaa mestaria sekä saat tähän kommentoida mitä ikinä juolahtaa mieleen!

"Mestariksi lähden veikkaamaan BK:ta, tiedän sen janon mikä kekillä on voittaa se kulta ja nyt kiekon ylivoimaisesti parhaan joukkueen lopetettua liigassa, uskon että kekki saa luotua beekoolle semmosen hurmoksen päälle että vaikee niitä on poffeissa ainakaan 3 kertaa voittaa!

Ps. Matu pidä pää ylhäällä, koko ilta tulee!"


Neal Chaucer


Karvaan tappion puolivälierissä kokenut Neal Chaucer on yhä lasse89:n loppuottelukirouksen vaikutuksen alaisena. Tällä kertaa kohtalo kuitenkin päätti, että heitä ei edes haluta päästää taistelemaan loppuottelupaikasta vaan hopeaa voittanut Ravers tiputti ponilauman puolivälierissä puhtaasti voittamalla ensimmäiset kolme ottelua. Kultaa ei ole vielä kertaakaan joukkue onnistunut nappaamaan, olisiko viimeinkin aika reagoida jotenkin?

No joukkue värväsi lihan. Eli oppipoikani luunin eli deegin, mikä lie onkaan. Suoraan Suomiliigasta. Tietysti, värvättiin sinne Xireanin pitkäaikainen kiekkokaverikin, alkoholistina tunnettu Darkki. Joukkue on siis sisäpiiritietojen mukaan valmis. Sean on ryhtynyt pelaamaan aktiivisesti, Archuleta on löytänyt syöttönapin sekä Ookke pidetään visusti poniaitauksessa. Lähtökohdat ensimmäisen mestaruuden voittamiseen ovat siis mainiot. Ainakin paremmat kuin koskaan aikaisemmin.

Neal Chaucer on tosiaan aiemmilta kausilta tuttu siitä, että Voodoo Peoplen kaltaisesti joukkueen kokoonpano uudistuu aina pudotuspeleihin erittäin rajusti. Runkosarjassa saattaa käydä vähän ketä sattuu pelaamassa, jotta pelit saataisiin pelattua ajallaan. Kukin tietysti tyylillään, mutta näyttää siltä, että tulevalle kaudelle Seanin johdolla joukkueen peluutus sekä kauteen lähtö uudistuvat rajusti. Ensinnäkin harjoitusotteluaktiivisuus on lisääntynyt kiitettävälle tasolle, sekä toiseksi niitä pelataan sillä kokoonpanolla, jolla ensi kaudella liigaa tullaan myös pelaamaan. Tämä vaikuttaa erittäin paljon joukkueen yhteinäisyyteen sekä joukkueeksi hitsautumiseen ja koen sen suurena hyötynä Neal Chaucerille. Pelityyli on aina ollut voittava eikä Archuletan sekä Seanin henkilökohtaiset taidot kalpene kenenkään muun hyökkääjän rinnalla. Myös puolustuksessa on kiekollisesti taitavia pelaajia, kun sieltä löytyvät nimet Zibbi sekä Darkki. Ei tarvitse enää jännittää, että saadaanko se kiekko ensimmäisellä helpolla syötöllä omille vai ei. On siellä tietysti kokeilemassa joku pari kertaa parhaan puolustajan palkinnon pokannut Väiskikin. Saas nähdä mihin kaveri vielä päätyykään.

Tiivistettynä voisi sanoa, että Neal Chaucer on näillä näkymin valmis taistelemaan tosissaan mestaruudesta. Harjoitusotteluaktiivisuuden tulee kuitenkin säilyä koko kauden ja avainpelaajien tulee pelata vähintään omalla tasollaan liigaotteluissa. Sisäpiiristä kuultuna joukkueella on tiivis kokoonpano, joka tulee olemaan joukkueen vahvuus. Pelillinen taso riittää mestaruuden voittamiseen, unohtakaa ja älkää uskoko lassen kiroukseen. Ei kukaan muukaan siihen usko. Omasta kädestä se on kiinni.


Joukkueen arviointi: (asteikolla 1-5 suhteessa muihin liigan joukkueisiin.)

Hyökkäys
Puolustus
Kokemus
Pelitapa

Avainpelaaja: Sean - pitkästä aikaa aktivistunut pelinrakentaja lähtee kauteen, ei niin totutuista asetelmista, juurikin lisääntyneen aktiivisuuden vuoksi. Hän on suuri lisä Neal Chaucerin jo nimivahvaan hyökkäyskalustoon sekä mikäli kaveri jaksaisi hommata kunnon internet-yhteyden eikä pelaisi mokkulalla, häntä tuskin pidättelisi mikään.

Sijoitusarvio: 5-8

Ookke, nähdäänkö sinua ensi kaudella kaukalossa vai jätätkö vastuun sinua paremmille puolustajille? Tai no, mistäs mä tiedän aiotko vaikka ottaa Archuletan paikan hyökkäyksen kärjestä.

"Katon koko liigakauden poneja uusintoina, nii kerkeää todennäkösesti vaan huutelemaan kaukalon laidalta. Kattokaa tekin: http://mlp-fim.com/1. Archuletakin kattoo, enkä tiedä kerkeekö sekään pelaamaan."

Viime kaudella tipuitte puolivälierissä eikä runkosarjakaan mennyt ihan nappiin, millä eväillä lähdette parantamaan suoritustanne?

"Meditoimalla. Jokasen joukkueen jäsenen on löydettävä oma sisänen poninsa ankarilla, tarkasti valikoiduilla mentaaliharjoituksilla. Koko sarjatauko ollaan syöty heinää ja Sean kävi jopa astuttautumassa."

Kaikkia kiinnostaa luunin rooli ensi kaudella, kerro!

"Luuni on joukkueen uus toyboy. Archuletalle iski jo murrosikä ja se rupsahti aika pahasti, joten tarvittiin uus tilalle."

Mestaruutta ette kuitenkaan voita lassen ikuisen hopeakirouksen takia, joten veikkaa vaikka teidän finaalivastustajaa! Vapaa sana veikkauksen jälkeen, voit kertoa lukijoille vaikka minkä värisellä ponilla tykkäät ratsastaa.

"Nightmare voittaa mestaruuden vaikka kuuhun lähetettynä. Ponit ei tykkää ratsastamisesta: http://www.youtube.com/watch?v=YGG3mRUtBz4, joten tyydyn vaan rapsuttelemaan niitä korvan takaa."


Old & Notorious


Viime kauden päätteeksi viimeisenä liigakarsintalohkosta liigaan nousseella Old & Notoriouksella oli jälleen vaikea kausi divarissa. Jos Huittisten Huiman kohdalla kirjoitin hyökkäyspelin tehottomuudesta niin samaa tekstiä voi käytännössä lainata tuttavallisemmin "Oldeiksi" kutsutun joukkueen yhteydessä. Runkosarjassa Oldit iskivät maaleja vain 2,5 maalia per ottelu-tahdilla, ja tätä faktaa analysoidessa kuudes tila runkosarjassa kuulostaa erittäin kummalliselta. Tosin Oldien maalivahti joutui noukkimaan kumilaatan selkänsä takaa vain 52 kertaa koko kauden aikana, joten se joukkueen tunnetusti tiivis joukkuepuolustus toimi viime kaudellakin kohtalaisesti. Kuitenkin maalinteko-ongelmat näkyivät selkeästi jo divarissa ja kohta alkaa liigakausi. Jotain liemiä pappojen täytyy hyökkäyspeliinsä keksiä, varsinkin kun viime kaudella maali per ottelu-tahtia pelannut sambu2 on ainakin kirjoitushetkellä ulkona joukkueen ensi kauden kokoonpanosta.

Kurinalaisuus sekä helpot ratkaisut ovat olleet vuosien ajan Old & Notoriouksen vakioteemoja, kun heitä analysoidaan pelitavallisesti. Suurimmalla osalla pelaajista ne kuuluisat "parhaat päivät" ovat jääneet taakse, mutta liigaan nouseminen on kuitenkin merkki siitä, että jotain on tehty oikein. Rehellisenä mielipiteenä kritisoin joukkuetta ja joukkueen pelitapaa, sillä se on välillä erittäin puuduttavaa katseltavaa. Ajoittain siellä näkyy väläytyksiä, harjoitusotteluissa huippujoukkueille saatetaan pistää kiekollisesti jopa erittäin hyvin hanttiin, mutta liigakaukaloissa sitä ei olla aikaisemmilla yrityksillä nähty. Muistan joskus aikaisemmin kirjoittamassani ennakossa maininneeni, että odotan innolla Oldien potentiaalin realisoitumista, sillä esimerkiksi random sekä mumm ovat aivan loistavia pelaajia ja yksilöitä ihan liigatasollakin. Nyt en usko sen realisoitumiseen, koska joukkue ei ole pariin kauteen mennyt niin sanotusti eteenpäin. Voisiko se olla kiinni yksinkertaisesti pelirohkeudesta ja siitä, että vastaan tullessa selkeästi liigan huippujoukkue niin kiekolla ei vain uskalleta pelata.

Pähkinänkuoressa Old & Notoriousta voi pitää etukäteen yhtenä liigan heikoimmista joukkueista. Itse kuitenkin uskon ja haluan uskoa, että tämä kausi voi olla se kausi, kun potentiaali ulosmitataan. Valitettavasti tämän toiveen toteutumista ei ainakaan puolla se, että olen sitä ennenkin toivonut. Kuitenkin kurinalaisuus, yhtenäisyys sekä toisen auttaminen ja virheiden paikkaaminen kentällä ovat teemoja, joihin Old & Notoriouksen pelitapa keskittyy.


Joukkueen arviointi: (asteikolla 1-5 suhteessa muihin liigan joukkueisiin.)

Hyökkäys
Puolustus
Kokemus
Pelitapa

Avainpelaaja: random - vaikea kaveria on jättää tässä ulkopuolelle. "Papaksi" erittäin pehmeät kädet sekä omistaa yhden kiekon maagisimmista pelisilmistä. Muodostavat mumm(o)n kanssa loistavan tutkaparin, jossa kiekko liikkuu erittäin nopeasti ja kauniisti toiselle. En Old & Notoriouksen harjoituspeliaktiivisuudesta juurikaan tiedä, mutta random tarvitsee tukea pelillisesti myös muilta, mikäli pudotuspelipaikasta edes haaveillaan.


Sijoitusarvio: 9-12

Kävin seuraamassa Old & Notoriouksen kotiottelua Double It:a vastaan ja pukukopin käytävillä nykäsin randomia hihasta haastattelua varten. Vastahakoisena hän suostui antamaan muutaman sanasen:

Nousitte jälleen liigaan tiukasta liigakarsintalohkosta, millä eväillä lähdette uuteen kauteen parantamaan edellisten liigavisiittienne tulosta?

"Jos pojjaat jaksaa olla aktiivisia myös kesken kauden niin uskoisin, että joskus käy munQskillz. Tavoitteeksi se, ettei tiputa!"

Joukkueenne kokoonpano on aina ollut laaja enkä itse uskalla edes veikata keitä teiltä vastapuolelle otteluihin ilmestyy. Koetko hyötyvänne laajasta materiaalista vai pitäisikö sitä mielestäsi supistaa?

"Jos pitäisi tiivistää useammalta kaudelta fiilikset yhteen tästä tavasta niin oltaisi mielestäni reilusti plussan puolella. Tilastot sitten erikseen... (:D)"

Tulevan kauden mestariveikkaus sekä voit vapaasti runoilla lukijoille mitä tahdot!

"Brutal Killers voittaa. Terkkuja sambu2:lle."


Pirates


Yhdeksän kautta Kiekkoliigan alaisuudessa, niistä seitsemän 1. divarissa. Joukkue oli ollut viisi kertaa aikaisemmin liigakarsinnoissa kunnes kuudennella kerralla, se pitkään haaveilun kohteena ollut unelma näki päivänvalon. Neitseellisistä sekä lihavista yksinhuoltajafaijoista koostuva nörttilauma (oliko tässä tiivistettynä teidän lempinimet?) Pirates on viimeinkin liigassa Kiekkoliigan kaudella 2/2013!

Viime kaudella divarin runkosarjan neljäs tila ja kotietu ensimmäiselle liigakarsintakierrokselle. Kaikki viisi ottelua HC Tyrmäystä vastaan se vaati, että Pirates selvisi toiselle kierrokselle. Henkisesti raastavia otteluita, neljä niistä jopa jatkoajalle. Hjerpen kommentteistakin voi päätellä, että se kuuluisa soija virtasi. Tiukan ottelusarjan jälkeen oli tiedossa, että voittamalla kaksi lohkon muista joukkueista nousee suurella todennäköisyydellä liigaan. Ensimmäisessä ottelussa joukkue kaatoi tiukkojen vaiheiden jälkeen lohkon ja karsintojen ennakkosuosikin, Club of Härmän. Fiilikset joukkueessa aivan katossa, mutta niin kuin aina, Pirates päätti tehdä hommasta tiukkaa. Tasapeli lohkon viimeistä joukkuetta, Anaheim Mighty Ducksia, vastaan. Jälleen hermostuneisuus ja jännitys hiipi puseroon. Seuraavaa ottelua ei ollut pakko voittaa, mutta jokainen tiesi, että mikäli tappio tulisi, nousisi henkinen paine aivan liian korkeaksi. No, tyylikkäästi Kohonen iski kaksi maalia ja liigaan. Matemaattisesti niin lahjakas en ole, että tietäisin riittääkö seitsemän pistettä liigaan, mutta todennäköisyyksien perusteella riittää. GM-roy ei kuitenkaan jättänyt mitään sattuman varaan vaan ensin joukkue nappasi tasapelillä pisteen Old & Notorioukselta, ja vapautuneisuus pääsi irti viimeisessä kamppailussa Siniviiva HT:tä vastaan, kun joukkue löi taululle yhdeksän maalia päästäen vain kaksi. Jälleen uusi sivu käännetty Kiekkoliigan historiankirjoissa, liiga-Pirates on syntynyt!

Uusien hankintojen myötä Pirates nousee suurimmaksi ennakkosuosikiksi pudotuspelien viimeiseksi joukkueeksi. Nightmaresta tutut Darp sekä Kauna ovat villien siirtohuhujen mukaan ensi kauden kokoonpanossa ja he korvaavat paremmin kuin hyvin Kohosen sekä deezin (armeijassa) jättämät aukot. Nyt täytyy kyllä myöntää sen verran, että olen ollut niin laiska etten hirveästi ole jaksanut vakoilla Piratesin pelityyliä, olen todella pahoillani. Muistan vain sen ajan, kun joukkueessa vaikuttivat mm. huippukuntoiset Apari ja Muilu ja he dominoivat lähes ketä tahansa kiekollisesti, mutta niistä ajoista on tultu alaspäin kovaa vauhtia. Mutta liigaan ei nousta onnella, Pirates on siitä elävä esimerkki.

Ennen edellistä kautta kävin Piratesissa offseasonilla pelaamassa harjoitusotteluita ja sen perusteella voin tehdä päätelmän, että kiekollinen taso ja pelityyli (liigakarsinnat tukevat tätä) on riittävän laadukas ja korkeatasoinen liigaan. Eikä jo mainitut uudet vahvistukset sekä harjoitusotteluiden aktiivinen pelaaminen voi joukkuetta ainakaan heikentää, päinvastoin. Todennäköisesti joukkue lähtee puolustuskannalle liigan huippujoukkueita vastaan, mutta vastustajien kannattaa olla tarkkana Piratesin hyökkääjien kanssa sekä pakko mainita myös Westcottin (royfani) pelisilmä ja syöttelytaito. Potentiaalia joukkueella on jopa olla se kauden musta hevonen, tahdosta ja halusta se ei ainakaan ole kiinni.


Joukkueen arviointi: (asteikolla 1-5 suhteessa muihin liigan joukkueisiin.)

Hyökkäys
Puolustus
Kokemus
Pelitapa

Avainpelaaja: Darp - Nightmaresta itselleni tuttu hyökkääjä oli yli vuoden pelaamatta ennen viime kauden pudotuspelejä. Hän alkoi jälleen pelaamaan ja sen verran riittävästi pelejä hänen kanssaan nyt pelanneena voin kertoa, että ne taidot eivät ole hävinneet yhtään mihinkään. Tietysti välillä tulee pieniä aivopieruja sekä tuttavallisemmin "Dänillä" saattaa mennä tietyissä tilanteissa peukalo suuhun, mutta jatkuva harjoitusotteluiden pelaaminen edesauttaa häntä pääsemään huippukausiensa tasolle. Yksi potentiaalinen yllättäjä myös koko liigan pistepörssissä, oman joukkueensa selkeästi ykköspelaaja pisteiden valossa.

Sijoitusarvio: 5-8

Piratesin pitkäaikainen dicktaattori roy taisteli Westcottia vastaan haastateltavan asemasta voittaen "palkinnon" itselleen, keksitään jotain oikein hankalaa:

Aloitetaan haastattelu tehtävällä. Mainitse pelaajia (jokaiseen kategoriaan yksi), joita voidaan kutsua nimityksellä "neitsyt". Kiekko on tunnetusti täynnä neitseellisiä pelaajia, joten rajaan vaihtoehdot seuraaviksi: Piratesin, liigan, 1. divarin sekä 2. divarin pelaajat. Halutessasi voit mainita johtokunnasta myös yhden henkilön.

"Piratesin neitsyein äijä ehdottomasti nani. Jutut ovat suoraan pornoelokuvista mikä hämmentää suuresti minua ja muita koska sellaisia sattuu vain todellisille naistenmiehille (eli minulle).

Yksikään mainitsemistani pelaajistani ei ole mustalla listallani mutta jos on pakko valita liigan neitsyein äijä niin se on Club of Härmän Selänne. Divarista on paha lähteä sanomaan mutta ensimmäisenä mieleen tulee Sorokin tai Sane. 2.divarista voisi melkein kysyä että kuka sieltä on menettänyt neitsyyden. Johtokunnasta en uskalla mainita pelikieltojen pelossa."

Mennään sitten asiaan, millä eväillä lähdette Piratesin historian ensimmäiselle liigakaudelle?

"Pirates lähtee ihan hyvällä fiiliksellä ensimmäiselle liigakaudelleen. Olemme mielestäni vahvistuneet viime kaudesta ja fiilis on hyvä. Pelissä on vähän hiottavaa mutta eiköhän se aktiivisuudella parane."

Olet pariin otteeseen mainostanut, että kultajuhlille etsitään jo tilaa missä ne voidaan järjestää. Onko mestaruus ainoa tavoitteenne vai onko tämä sitä kuuluisaa "huulen heittoa"?

"Tavoitteena ilman muuta playoffs paikka ja sieltä lähdetään kultajahtiin mikä on vielä minusta aika kaukainen haku. Tuskin ensi kaudelle sinne asti kuitenkaan päästään mutta toivottavasti joskus :)"

Kuinka paljon nani saa peliaikaa? Sain käskyn myös kysyä siitä nanin kuuluisasta peniksen pituudesta, rehellinen vastaus kiitos.

"Nanin peliaika tulee riippumaan siitä jaksaako hän hommata itselleen netin. Tiimille voisi olla vielä yksi hyökkääjän paikka avoin mikäli nani ei nettiä pysty hommaamaan. Ihme juttu kun nanin penis kiinnostaa, on vissiin muutama erilainen ihminen kiekon joukossa? Kuulemien mukaan mukavan kokoinen kikkeli mutta en lähde uskomaan tähän tarinaan."

Jos et saisi mestariveikkauksessa vastata Piratesta niin ketä veikkaisit? Voit heittää nyt myös omaa kommenttia mikäli haluat, sana vapaa!

"Mestariksi veikkaisin Voodoo Peoplea tai Neal Chauceria. Kovia jengejä kumpikin ja tulevat varmasti olemaan neljän joukossa."


Ravers


Lähes koko viime kauden neljällä pelaajalla pelannut joukkue lähti pudotuspeleihin kotiedun turvin sijoituttuaan runkosarjassa kolmanneksi. Tiivis kokoonpano takaa aina sen, että jokainen tuntee toisensa lähes täydellisesti ja se kyllä näkyi Raversin otteissa varsinkin hyökkäyspelissä. Runkosarjassa kolmanneksi eniten tehtyjä maaleja ja vain yhden enemmän tehnyt Brutal Killers sekä Nightmare yllepan 83 maalin turvin olivat Rodrin suojattien edellä. Pudotuspelit olivat sitten puolivälierien sekä välierien osalta silkkaa näytöstä, kunnes loppuottelussa vastaan asettui Nightmaren sekä Brutal Killersin tiputtanut Voodoo People. Ja niin kuin lähes kaikkien muidenkin mielestä, mestaruus täysin ansaitusti Voodoo Peoplelle. Tuskin Raversin poikia hopeinen mitali liiemmin ketuttaa, sillä loistavan kauden pelannut joukkue on tulevalla kaudella jälleen astetta yhtenäisempi enkä usko motivaation hiipuneen yhtään. He ovat tulevalla kaudella kuitenkin siinä mielessä erilaisessa asemassa aikaisempiin kausiin verrattuna, että heidät lasketaan selkeäksi mestarikandidaatiksi.

Ennen viime kautta ketään joukkueen runkopelaajista (Holden, Saku, Rodr sekä Ilja) ei mielletty superstaraksi kiekkoscenessä. Molemmilla hyökkääjillä oli toki huippukaudet takana liigassa toissa kaudelta, mutta kumpaakaan en ainakaan itse nähnyt pelaajina, jotka voisivat olla ratkaisemassa kultaisen mitalin kohtaloa loppuotteluissa. Olin väärässä, ja mielelläni olinkin. Vaikka pisteiden valossa molempien liigakaudet ovat menneet tasaisesti kovia pistemääriä takoen, niin vasta viime kaudella he ottivat ratkaisevan askeleen supertähti-statusta kohti. Tiukoissa paikoissa pelaaminen sekä onnistuminen ruokkii itseluottamusta ja tässä on kaksi loistavaa esimerkkiä. Tuntemattomasta kuuluisuuteen. Kaksikon taakse vielä kun isketään Rodr, joka on mennyt erittäin paljon pelaajana ja ylempänä puolustajana eteenpäin, niin rakennuspalikat kultajunaan ovat valmiina käytettäviksi. Mainitaan vielä se Ilja näin viimeisessä virkkeessä, huomio: mainitaan.

Tehtyjä maaleja 105, joka antaa viitteitä loistavasta hyökkäyspelistä ja pakko myöntää entisenä Raversin vihaajana, että kyllä se näyttävältä ja tehokkaalta näyttääkin. Kiekko löytää välillä mitä oudoimpien syöttökombinaatioiden jälkeen verkon perältä, ja tehokkaaksi sen voi mieltää siksi, että he voivat tehdä sen uudestaan ja uudestaan. Monesti olen vastustajan puolella kironnut heidän hyökkäystyyliään, sillä se on omaan silmään välillä erittäin kummallisen näköistä. Mutta onko varaa valittaa, varsinkin kun kaverit sen hopeisen mitalin ottivat. En tarkoita kuitenkaan, että Raversin hyökkäyspeli olisi jotenkin vastenmielisen näköistä, päinvastoin. Loistavat yksilöt kasattuna samaan nippuun, ja he ovat hioutuneet taitavaa syöttelypeliä pelaavaksi joukkueeksi. Välillä ne tietyt maalit vaan ketuttaa niin pirusti, täytyy mainita näin pikkuinen pilke silmäkulmassa!

Tehokas hyökkäyspeli, sitä voisi kutsua muuntautumiskyvykkääksi täysin vastustajan mukaan. Eikä se puolustuskaan ole heikko todellakaan, olen jättänyt sen täysin huomioimatta. Kaikki liigaa seuranneet vain tietävät, että Ravers on halutessaan loistavasti puolustava joukkue. Voiko heitä siis pysäyttää? Mieleen tulee vain pari vaihtoehtoa, ja valitettavasti (onneksi Raversin, ja muiden kannalta) se suurin uhkakuva heidän mestaruudelle poistui Nightmaren lopettaessa Kiekkoliigassa. Tietysti mitä vaan voi tapahtua, mutta Ravers on selkeä ennakkosuosikki tulevaan kauteen.


Joukkueen arviointi: (asteikolla 1-5 suhteessa muihin liigan joukkueisiin.)

Hyökkäys
Puolustus
Kokemus
Pelitapa

Avainpelaaja: Rodr - ylemmät puolustajat ovat monissa joukkueissa ne tärkeimmät pelaajat ja niin Raversin kohdallakin. Mielletty alemmaksi puolustajaksi, mutta parin kauden harjoittelu näkyi viime kaudella tuloksissa sen verran, että taidot ovat nyt kaikkien tiedossa. Loistava rakentamaan peliä sekä allekirjoittaneen mielestä ennen heikon laukauksen omaava Rodr on myös kunnostautunut maalinteossa. Eikä roolia omalla alueella voi jättää huomioimatta. Ilja ei juurikaan yksin jää, oikeastaan koskaan. Lukuun ottamatta näitä ennakoita.

Sijoitusarvio: 1-4

Ilja, miltäs se viime kauden hopea nyt on offseasonin aikana maistunut?

"Hopea maistui - käsittämätöntä kyllä - jo heti finaalisarjan jälkeen hyvältä. Voodoo pelasi loistavaa ja tehokasta kiekkoa, meille ei pahemmin jäänyt jossiteltavaa. Suoranaista vitutusta ei ilmennyt, koska voitto meni oikeaan osoitteeseen."

Olette uutena äijänä saaneet rosteriin mukaan Saharan väreistä tutun tuplaäs-amun, onko hän mielestäsi sopeutunut hyvin joukkueeseen ja pelityyliinne, vai nähdäänkö alkukaudesta kentällä loppuotteluista tuttu hyökkääjäkaksikko Saku-Holden?

"ssamu liittyi joo joukkueeseemme, joten nyt on enemmän vaihtoehtoja kentälle, varsinkin kuin Sakari(:D) ja juutikin palas kokoonpanoon. Mun mielestä ssamu sopii meijän tiimiin hyvin, mutta peluutuksesta vastaa Ana (Tää paras tsemppaaja, huikee äijä jne......)"

Missä osa-alueissa näette parannettavaa, jotta ne himoitut kultaiset mitalit löytyvät teidän kaulojenne ympäriltä?

"Meijän peli ainakin omasta mielestä parani pleijareihin, jos vertaa sitä runkkiksee. Pelattiin huomattavasti tiiviimmin, järkevämmin ja oltiin loppujen lopuks aika tehokkaita maalipaikkoihin nähden. Ehkä finaaleissa kokemattomuudellakin oli osansa, koska itse pelissä ei nyt mitään järkyttävää osa-aluetta ollut. Henkilökohtaiset virheet minimiin niin hyvä tulee."

Kuvitellaan, että joku muu kuin Ravers voittaa ensi kaudella mestaruuden niin mikä joukkue se olisi? Arvauksen/tiedon jälkeen voit heittää vapaata kommenttia liittyen mihin aiheeseen itse haluat!

"Jos me ei kerta saada voittaa, niin voittaja tulee olemaan Turtles tai BK. Jos stem pelailee koko kauden nii toi vanha tutkapari voi saada pahaa tuhoo aikaan.

P.S. Rodr ei oo hyvä tsemppaaja!!"


Stars


Tuleva kausi on liigassa jo kolmas Getafena paremmin tunnetulle Starsille. Ensimmäinen kausi päättyi tappioon Nightmarea vastaan tiukan puolivälieräsarjan jälkeen. Yhden kokemuksen rikkaampana joukkue hitsautui viime kaudella yhtenäisemmäksi ja eteni jatkoon ensimmäiseltä kierrokselta voittaen lopulta pronssiottelussa aina kovan Brutal Killersin. Viime kaudella runkosarjassa joukkueen heikkous näin ulkopuolisen silmin sekä entisenä pelaajana oli hyökkäyksen laatu. Stars lähti kauteen yhdellä selkeästi liigatason hyökkääjällä eli exalilla, ja kauden aikana joukkuetta vahvistettiin monilla pelaajilla. Muutaman ottelun visiitillä kävi hydä, joka poistettiin joukkueesta erimielisyyksien takia, mutta hänen korvaajaksi hommattiin kobe suoraan.. no ei mistään oikeastaan. Myös entinen General Manager samu divarikausilta liittyi joukkueen vahvuuteen, pelaajaksi. Ei siis mikään järin nimivahva pelaajalista, mutta will:n siirto hyökkääjäksi osoittautui onnistuneeksi valinnaksi. He onnistuivat luottamuksellaan omaan tekemiseensä sekä kurinalaisuudella kääntämään tiukkoja otteluita voitoiksi, eikä maali-iloitteluja juurikaan nähty. Odotettavissa oli jo kauden alussa, että ettan tekee paluun viimeistään pudotuspeleihin ja hänen panoksensa kovissa otteluissa näkyy nyt pelaajien saavutuslistoissa.

Tuskin ainuttakaan nykyistä Kiekkoliigan joukkuetta on sopivaa verrata legendaariseen Nightmareen, mutta Starsin hyökkäävän pelityylin ja hirmuisen potentiaalin vuoksi heitä voidaan pitää Nightmaren todennäköisimpänä manttelinperijänä. Puolustuksen kulmakiviin kuuluva nippa on voittanut Nightmaren paidassa mestaruuden, parilla viimeisellä offseasonilla ettan sekä will ovat käyneet pelaamassa harjoitusotteluita Nightmaressa eikä yllepan sekä Väiskin höntsääminen Starsissa ainakaan pelaajien tasoa heikennä, pikemminkin päinvastoin. Ennen viime kautta kävin silloisessa Getafessa pelaamassa muutamia harjoitusotteluita ja tekemisestä huokui se, että tavoitteet on annettu ja eteenpäin on pelillisesti mentävä. Viime kaudella se ei vielä realisoitunut välierissä, mutta tulevalle kaudelle kun joukkue on vahvistunut vielä paluumuuttaja Huimalla (hma) niin odotettavissa on tuhoisaa jälkeä sekä selkeää dominointia kiekon kanssa. Otteet kaukalossa ovat katsojan silmissä erittäin viihdyttäviä, kiekkoa siirrellään kauniisti pelaajalta toiselle ja se joskus näyttää jopa vastustajan pitämisestä pilkkanaan.

Ainut kompastuskivi Starsille voi jälleen olla se, että toista kunnon hyökkääjää joukkueesta ei löydy. Sisäpiirin tietona olen kuullut, että Huimaa peluutettaisiin hyökkääjänä vaikka hänet tunnetaan parhaiten loistavana ylempänä puolustajana. Hänellä on aina ollut loistava laukaus sekä on näppärä kiekon kanssa, mutta saa nähdä miten hänen hyökkäyspotentiaalinsa realisoituu, kun ei pelaakaan itselleen tuttua pelipaikkaa. Tosin, häntä ja williä on vaikea verrata keskenään ylemmän puolustajan tontilla sillä molemmat ovat vielä sen paikan kruunaamattomia kuninkaita, joten kokoonpano ei pelipaikkojen osalta heikenny yhtään. Itse uskon Huiman kykenevän muodostamaan loistavan kaksikon ettanin kanssa ja se tulee näkymään tulostaululla. Vähän yskähdellen mestaruusjuna saattaa lähteä kulkemaan, mutta se ei saa näkyä hajoiluna. Stars on tunnettu siitä, että pelaajilla saattaa nuppi heittää nurin aika helposti. Poikien kannalta on kuitenkin loistava asia, että joukkueessa on ainakin kirjoitushetkellä mentoreina sekä henkisenä tukena kaiken voittaneet Väiski sekä yllepa, jotka voivat kiireiltään joskus jopa ehtiä antamaan hyviä vinkkejä. En kuitenkaan usko, että he tarvitsevat neuvoja. Stars on nimittäin halutessaan täysin suvereeni joukkue liigassa.


Joukkueen arviointi: (asteikolla 1-5 suhteessa muihin liigan joukkueisiin.)

Hyökkäys
Puolustus
Kokemus
Pelitapa

Avainpelaaja: will - viime kaudella runkosarjassa erittäin hyökkäävässä roolissa pelannut ylempi puolustaja teki viimeinkin läpimurtonsa Kiekkoliigan huipulle. Vielä toissa kesänä veljensä ettanin dissauksen kohteeksi jäänyt rento miehenalku on ottanut suuria harppauksia eteenpäin ja viime kaudella hän jopa dominoi liigakaukaloissa. Tulevalla kaudella hän pääsee pelaamaan jokaisen ottelun, hän saa eteensä kaksi laadukasta hyökkääjää sekä kemia toimii niin nippan kuin xiitinkin kanssa täydellisesti. Seuraava askel on vain se, että hän pystyy omalla panoksellaan auttamaan joukkuettaan voittamaan mestaruuden ja kyllä, minä uskon että hänestä on siihen.

Sijoitusarvio: 1-4

Ottakaamme selvää parilla kysymyksellä mitä mieltä nippa on tulevasta kaudesta:

Pronssimitalisteina teitä voidaan pitää ennakkosuosikkeina tulevaan kauteen. Miten koet ennakkosuosikin aseman sopivan teille?

"Uusi paikka meille kuulua ennakkosuosikkeihin, mutta tuskin meille kummempia paineita asiasta tulee. Tavoite lähteä kirkastamaan mitalia."

Olette Turtlesin ohella vaihtaneet joukkueenne nimeä. Miksi vaihdoitte ja miksi juuri Stars?

"Ei kai siinä mitään kummempaa taikaa ole, kyllästyttiin Getafeen ja tehtiin joskus kakkosnick jengi nimeltä Stars niin tuo natsas heti hyvin.
Kai me ollaan sit vähä tähtiä ;D"

Mitkä fiilikset Starsin omasta tekemisestä sekä liigan tasosta ensi kaudella ylipäätään?

"Näen kuluneen off-seasonin positiivisena asiana, pääsimme pelaamaan paljon harjoituspelejä samalla kokoonpanolla ja ollaan hitsauduttu hyvin yhteen. Iloisena yllätyksenä saatiin hyökkäyspeliin lisää mielikuvitusta maitojunalla palaavaalta Huimalta.

Pienenä yllätyksenä itselleni tuli, kuinka paljon jengejä lopetti ylimmältä sarjatasolta. Aika paljon uusia jengejä ja kasvoja tulee näkymään tulevalla kaudella. Sarja varmasti muuttuu mielenkiintoisemmaksi kärjen osalta kun Nightmare ei ole rasvaamassa joka jengiä."

Mestariveikkaus kiitos, itseään ei saa sanoa. Saat myös keksiä omaa tarinaa mikäli vain runosuoni sykkii!

"Jos ei me, niin Turtles, ovat pelanneet pitkään samalla porukalla. Jebsu tuo lisää kokemusta jengiin.
Ei täs sen kummempaa muuta ku tsemppiä ja onnea jokaiselle tulevaan kauteen.

!!''!Stars panostaa jatkossa asiallisuuteen ja kanssapelaajien huomiointiin!''!!"


Team Sahara


Rajusti uudistunut Team Sahara lähtee kauteen lähes täydellisesti uudistuneella kokoonpanolla. Pude lähti tammikuussa suorittamaan asepalvelusta sekä vuosien mittainen parisuhde ssamun kanssa päättyi hänen loikatessaan Raversin paitaan. Johtokunnasta tuttu okenuub (Spears) otti joukkueen hallittavakseen ja on tehnyt muutamia erittäin yllättäviä hankintoja.

Katsastetaan kuitenkin ensin viime kausi. Niukasti pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt Sahara pelasi jälleen mukiinmenevän kauden voittaen lähes puolet otteluistaan. Maaleja joukkue onnistui tekemään debyyttikauden verran ja pääasiassa maaleista vastasi pitkään erottamattomat Pude sekä ssamu. Omissa kuitenkin kolisi jälleen, välillä vähän liikaakin. Toki ottelulistaa tutkiessa sieltä löytyy pari murskatappiota, joista voi päätellä, että puolustaminen ei ole ottelun loppuun asti kiinnostanut.

Team Sahara on pitkään ollut vastenmielinen joukkue monille, en tiedä johtuuko se henkilökohtaisista syistä vai esimerkiksi pelityylistä, johon on tullut mielestäni kausien mittaan muutoksia. Pitkään heitä kritisoitiin siitä, että hyökkääjät vain kärkkyvät ja pelit näyttävät tasaisilta tuloksien osalta vain siksi, koska vastustajia ei hotsita seisoa omalla sinisellä koko ajan. "Maineensa vankeja" aika pitkälti. Pelillinen identiteetti tulee kuitenkin muuttumaan erittäin paljon tulevalle kaudelle, jos sitä loppujen lopuksi edes on. Joukkueesta löytyy uusina miehinä Suomiliigasta tuttu Sosku, joka taisi ilman tarkistusta voittaa siellä viime kauden maalikuninkuuden, bisan sekä tehopisteiden perusteella ilmeisesti ennenkin Saharassa vaikuttanut Tonto (pökäle). Ja tietenkin vastuuhenkilö Spears. Kaikki ainekset ovat siis täydelliseen pannukakkuun, sillä täysin uudistunut joukkue ja tuskin kenelläkään on ollut ennen Saharaa toisiinsa mitään kytköksiä, ainakaan aikaisempien yhteisten joukkueiden osalta.

Todennäköisesti odotettavissa on kurinalaista puolustamista sekä tietynlaista pyrkimystä kiekolliseen peliin. Vieläkin todennäköisempää on se, että juuri mitään järkevää ei saada aikaan ja vain yksittäisiä voittoja sieltä täältä on otettavissa. Mutta koska tämä on ennakko niin joidenkin kohdalla pitää vain olla kriittinen, ennustukseni saa todeta vääräksi.


Joukkueen arviointi: (asteikolla 1-5 suhteessa muihin liigan joukkueisiin.)

Hyökkäys
Puolustus
Kokemus
Pelitapa

Avainpelaaja: Spears - kaveria ei voi Kiekkoliigan mittapuulla kutsua tähtipelaajaksi, mutta hänen kokemuksensa sekä johtajan taitonsa tulevat esille varmasti joukkueen sisällä. Vaikea ulkopuolisen näkökulmasta sanoa tulevan peliajan määrästä, mutta varmasti on suurena henkisenä tukena uusille ja nuoremmille pelaajilleen. Eivätkä ne taidot loppujen lopuksi niin heikot ole kuin ehkä annan ymmärtää!

Sijoitusarvio: 9-12

Spears, ssamu lähti, Pude armeijassa. Mitä ihmettä aiot tehdä? Näetkö silti kokoamassasi joukkueessa potentiaalia?

"Vastuu on iso hypätä yhtäkkiä Puden saappaisiin taistoon liigakarkeloissa. Overkillin ja ssamun menetys oli joukkueelle merkittävää ja noille tonteille pitäs löytyä varteenotettavia pelimiehiä jotta voidaan pitää pudotuspeliviivaa realistisena. Joukkueen luonti on vielä kesken mutta meillä on mahdollisuudet tälläkin nipulla piestä joukkue kun joukkue pelin loksahtaessa kohdalleen joten kyllä tässä pieni toivon kipinä on päällänsä."

Millä eväillä lähdette taistelemaan ennakkoon selkeästi kovempia pelaajanippuja vastaan?

"Siis katsomohan tällä hetkellä nauraa meille. Se vie meiltä kaikki paineet pois jokaisesta pelistä. Kommenttia minulle ja muille on tullut suunnasta ja toisesta jengin kokoonpanosta ja ensikauden liigakaudesta. Ei olla ennakkosuosikkeja yhteenkään matsiin mikä on mun mielestä jopa hyvä näin. Pelataan vaan sitä omaa peliä ja minimoidaan jengin sisäinen hajoaminen niin eiköhän ainakin se punanen alue vältetä."

Veikkaa tulevaa mestaria, omaa joukkuetta ei saa vastata. Vapaa sana eli voit lähettää vaikka terveisiä kaikille peeloille tai mitä ikinä näppäimistösi suoltaa!

"Turtles voittaa mestaruuden tältä kaudelta. Harkkamatseja pelattu paljon ja joukkueen kokoonpano on tällähetkellä melkoisessa tikissä, että näille on vaikea löytää pysäyttäjää. Pakko muistaa Famous-nimimerkkiä tässä näin, joka maksoi meidän kausimaksun luottaen menestykseen. Aliarvioikaa vaan meidät, me isketään takaisin!"


Turtles


Jokaiselle kaudelle mestarisuosikkina lähtevä Evolut... Turtles on jälleen kauden alun kynnyksellä sen verran vahva paperilla, että Nightmaren lopetettua joukkuetta voi kutsua selkeästi suurimmaksi mestarisuosikiksi. Viime kausi päättyi surullisesti jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, kun puolivälierissä vastaan tuli myös nimenvaihdoksen suorittanut Stars. Sarja oli erittäin mielenkiintoinen ja venyi aina viidenteen peliin asti, joka päättyi tiukkojen vaiheiden jälkeen Starsin voittoon. Huomioita herättävää sarjassa oli se, ettei kumpikaan joukkue onnistunut voittamaan kotijoukkuetta. Ehkä Turtlesin uusi/uudet hankinnat tuovat jotain uutta joukkueeseen, jotta vierasottelutkin onnistuttaisiin voittamaan?

Kirjoitushetkellä joukkueessa on try-outilla eli kokeilemassa niinkin huono ylempi puolustaja kuin Naappi. Hänet voidaan laskea tällä hetkellä kiekon parhaaksi ylemmäksi puolustajaksi, ja mitä mieheltä olen itse kuullut niin tavoitteena on voittaa kultaa ennen armeijan harmaisiin astumista (hän lähti tammikuussa armeijaan, mutta kiekon takia siirsi intin ensi kesäksi oltuaan ensin neljä päivää kasarmilla). Eikä hampi ole muitakaan osa-alueita uusilla pelaajilla heikentänyt, kun hyökkäykseen on hankittu liigan parhaaksi hyökkääjäksi monta kertaa valittu Jebsu, sekä puolustuksesta löytyy uutena kasvona viime kaudella Huittisten Huimassa pelannut Bogdan. Olen käsittänyt niin, että Naappi joko tulee tai ei, joten analysoidaan Turtlesia tämän hetkisen liigakokoonpanon perusteella johon Naappi ei siis kuulu.

Kokoonpanoa tuskin tarvii juurikaan enää käsitellä, sillä kaikki ylistyssanat on varmasti käytetty sekä tiedossa jokaisella lukijalla. Kirjoitetaan kuitenkin sen verran, että onhan tuo kokoonpano aivan järkyttävän kova paperilla. Jebsu tuo erittäin paljon taitoa sekä aikaisemmilta kausilta puuttuvaa yllätyksellisyyttä hyökkäykseen. Olen myös vähän kysellyt Turtlesin päävastuuhenkilöltä, laihdutuskuurilla olevalta hampilta Jebsun roolista, ja hänen mukaansa Jebsu saattaa myös pelata välillä ylempää puolustajaa. Omien kokemuksieni sekä nähdyn perusteella se ei ole ollenkaan huono vaihtoehto.

Kiekkoa taitavasti joukkueena käsittelevän Turtlesin menestyminen ensi kaudella on jälleen kerran kiinni siitä, kuinka paljon heitä jaksaa kiinnostaa harjoitusotteluiden pelaaminen. Heidän kohdallaan on nähty aikaisemminkin, että kun harjoitusottelut eivät kiinnosta niin se näkyy tuloksissa runkosarjassa. Pudotuspeleihinkin on erittäin vaikea viikossa ehtiä saamaan hirmuiskua päälle varsinkin, kun muut joukkueet vääntävät otteluita hiki hatussa aamusta iltaan. Kukaan ei kyseenalaista joukkueen pelillisiä taitoja sekä "synnynnäistä" lahjakkuutta, mutta rutiinitaso ei ole niin korkealla, että yksi peli viikossa riittäisi voittamaan sen himoitun mestaruuden. Kokeneena ja kaiken voittaneena Jebsu tietää sen, mutta hänellä rutiinitaso on Nightmare-kausilta jäänyt sen verran kovaksi, että hänen ei ole edes tarvinnut pelata juuri yhtään. Uudessa joukkueessa uusien pelaajien kanssa kuitenkin hän joutuu myös jonkun verran pelaamaan, toivottavasti se hänelle aikataulujen sekä kiinnostuksen puitteissa sopii. Jokainen haluaa nähdä sen huippukuntoisen Jebsun jälleen liigakaukaloissa.

Toiseksi esteeksi menestymiselle voisi laskea sen vanhan kliseisen "liikaa ylimielisiä staroja samassa joukkueessa"-fraasin. Oikean elämän urheilussa se saattaa näkyä, mutta itse en koe sen vaikuttavan internet-pelissä. Joku voi kuitenkin Turtlesien kohdalla asian noin nähdä, joten Jebsun ja mahdollisesti Naappi:n tulo joukkueeseen heittää tässä mielessä pienen kysymysmerkin ilmaan. Onko joukkue tarpeeksi yhtenäinen voittamaan tiukoissa pudotuspelisarjoissa toiset joukkueet ja onko joukkue valmis ottamaan liigahistoriansa ensimmäisen kultaisen mitalin?


Joukkueen arviointi: (asteikolla 1-5 suhteessa muihin liigan joukkueisiin.)

Hyökkäys
Puolustus
Kokemus

Kirjoittanut: Loui
Julkaistu 23.02.2013 17:27
Luettu: 2691 kertaa

Kommentit
Ei kommentteja.
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.