Kiekkoliiga
Mitalistit – Kiekko Cup XII
Manhattan
Ravers
HC TeamJoukkue
Paitsio

Aamujää #4




Tämän kertaiseen aamusessioon olemme saaneet seuraksemme oksalta ylimmältä, eli suoraan Kangasalalta ja sittemmin porilaistuneen koko Kiekkoliigan oman Sheriffin - Shefkin!

Osuiko alustus oikein vai täysin oikein?

Shefki: No sehän on Kangasalta eikä Kangasalalta, ja Porissakaan en enää asu, joten kyllähän se täysin nappiin osui.

Unohdinkin, että Kangasala on ottanut oikeuden muokata suomen kielen perusteita. Mutta, Sheriffi on ilmeisesti saanut pelkän pukukoppipelaajan roolin kuluvalle kaudelle, sillä vahvojen sisäpiiritietojen mukaan konkarille ei ole peliaikaa tiedossa kauden 3/2012 aikana. Vai pitääkö kenties julkisuuteen ahkerasti levitetty tieto teknisistä ongelmista paikkaansa?

Shefki: Toukokuussa GM-Somen kanssa käytyjen pitkien kehityskeskustelujen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että liikkeeni ei enää riitä liigatasolla. Syynä on se, että asumisjärjestelyiden takia olen joutunut vääntämään kesäkuusta asti mokkulalla, joten nuorempien jonnejen vauhdissa pysyminen on vähän vaikeaa.


"Ficehän on muuten tällä hetkellä pelitauolla, koska sen kaverit heittivät Ficen näytön alas parvekkeelta. Hienoja miehiä!"
- Shefki




Viime kauden playoffien jälkeen olen tainnut höntsätä alle 10 harjoituspeliä ja kaksi Liigacup-matsia. Ei ole tatsi ihan parhaassa terässä tuolla pelimäärällä. Tammikuuhun asti olisi tarkoitus pyöriä manageriportaassa Ficen kanssa ja hypätä sitten uudestaan askiin paremman netin turvin. Ficehän on muuten tällä hetkellä pelitauolla, koska sen kaverit heittivät Ficen näytön alas parvekkeelta. Hienoja miehiä!

Isketäänpä mukahassutteluiden jälkeen suoraan ytimeen. Jos verrataan kautta 3/2012 kauteen 2/2004, kun pelasit ensimmäiset tilastoidut ottelut Kiekkoliigan alaisuudessa, niin mitkä ovat suurimmat eroavaisuudet nykykiekon ja 2004 kiekon välillä?

Shefki: Liigatouhu oli kahdeksan vuotta sitten aktiivisempaa kuin nykyään ja lähes kaikki jengit pelasivat myös harjoituspelejä kovalla tahdilla. Pelimuotona oli vielä tuolloin kolmuri ja järkevästä puolustamisesta ei kellään ollut tietoakaan. Puolustajat keskittyivät pelkästään puolustamiseen ja hyökkääjät hyökkäämiseen, joten peli oli melkoista päästä päähän surffaamista ja maaleja syntyi roppakaupalla. Puolustaminen oli tuolloin lähinnä sitä, että molemmat hyökkääjät ookettivat kiekollisen vastustajan perässä yrittäen mahdollisimman nopeaa riistoa.

Yleinen ilmapiiri oli ehkä tuolloin parempi kuin nykyään, enkä ainakaan muista, että ihan ensimmäisinä vuosina olisi hirveästi yleistä perseilyä esiintynyt Kiekkoliiga-peleissä. Johtui ehkä siitäkin, että tuolloin Kiekkoliigaan ei kelpuutettu läheskään kaikkia halukkaita joukkueita.

IRC-touhukin tuntui olevan alkuvuosina aktiivisempaa. Ehkä se tosin johtui siitä, että silloin melkein kaikki keskustelu painottui #kiekkoliiga-kanavalle, nykyään jengit ehkä höpisevät enemmän omilla tai sarjatasojensa kanavilla. Tosin #kliiga-kanava on ainakin melko hiljainen, lähinnä siellä huutelee joku peliä kerran tai kahdesti päivässä.


Onko Kiekkoliiga menettänyt eräänlaista hohtoansa vuosien vieriessä?

Shefki: Kuten tuossa aiemmassa kysymyksessä tuli jo ilmi, niin kyllähän johonkin vuoteen asti Kiekkoliigaan saattoi olla hyvinkin vaikea päästä pelaamaan ja siitä monet parkuivat ääneenkin foorumeilla. Nykyään pelaajamäärät ovat kuitenkin vähentyneet niin paljon, että liigaan on melkeinpä pakko ottaa suurin osa halukkaista. Toisaalta niin on kuitenkin tehtävä, jos liigan halutaan olevan pystyssä vielä parin vuoden päästä. Tuskin pelaajamäärät tästä itsekseen yhtäkkiä kääntyvät takaisin nousuun. Ilman Kiekkoliigaa koko peli olisi varmaan kuollut jo vuosia sitten. Luulen, että jos Liiga lopetettaisiin niin valtaosa pelaajista löisi sillä hetkellä virtuaalihokkarit lopullisesti naulaan.

Greippi: Itse en voi omakohtaisista kokemuksista puhua Kiekkoliigan alkuvuosilta, mutta kuitenkin kiekkoa aktiivisesti jo vuonna 2004 pelanneena, pitää todeta Kiekkoliigan "hohdon" vähentyneen huomattavasti. Hoocee Humbien ja Mysiinien otteita seuratessa ei tullut mieleenkään, että itsellä olisi ikinä mitään mahdollisuuksia päästä Kiekkoliigaan, tai varsinkaan sen korkeimmalle sarjatasolle pelaamaan. Vähitellen vuosien varrella kiinnostus Kiekkoliigaa kohtaan väheni vähenemistään, nähdessäni minkälaisia pelaajia ja joukkueita liigaan kelpuutetaan nykypäivänä. Kiekkoliigan arvostus rakentui aikoinaan nimenomaan liigan tasoon ja liigaan pääsemisen haastavuuteen. Vaikka joukkueet ja pelaajat ovat kehittyneet Kiekkoliigan alkuajoista todella paljon, ovat liian isot joukkuemäärät vesittäneet suurimman osan liigan kiinnostavuudesta. Toisaalta vuosien aikana Kiekkoliiga onkin muuttunut liigaksi, jonka tavoitteena on tarjota mahdollisimman monille halukkaille hienoja pelielämyksiä toimivassa ja perinteikkäässä sarjassa. Tässä ollaankin onnistuttu mallikkaasti.


Ikusuuskysymys: Montako sarjatasoa Kiekkoliigassa pitäisi olla ja kuinka monta joukkuetta per sarjataso olisi sopiva määrä?

Shefki: Nykyinen systeemi on passeli, mutta jos esimerkiksi Kakkosdivarista alkaa jossain vaiheessa putoilla paljon jengejä kesken kauden, niin siinä tapauksessa voitaisiin harkita vain kahta sarjatasoa. Kiekkoliigan ylimmälle sarjatasolle nouseminen olisi tuolloin melko nopeaa ja helppoa uusille koville jengeille, mutta pysyisipähän ainakin liigan taso korkealla. Nykyään liigassa tuntuu pärjäävän vähintään kohtuullisesti, vaikka kävisi kerran kahdessa viikossa hönäilemässä pari liigamatsia. Sekin on toisaalta ihan positiivista, eipä tarvitse harkkailla muna huurussa.

Greippi: Liiga ja 1. Divari, joihin molempiin 14 joukkuetta. Edellä mainitulla joukkuemäärällä liigan organisointi olisi helppoa ja sarjan kilpailullisuus ja pelillinen taso pysyisi korkealla. Kyseinen järjestelmä jäänee kuitenkin pelkäksi unelmaksi, ainankin vielä lähivuosina.


Pitäisikö kausimaksuja nostaa, jotta Kiekkoliigan kausittaiset palkinnot olisivat suurempia? Vai tuomittaisiinko tämä eräänlaiseksi elitismiksi?

Shefki: En usko, että pelimerkkipalkinnot ovat iso juttu kovinkaan monelle jengille, joten nykyinen kausimaksu lienee ihan kelvollisen kokoinen. Toisaalta tuskin kausimaksun triplaaminenkaan yhtään jengiä karkottaisi, kun pemujen ostamisen voi jakaa useammalle tyypille.

Greippi: Nostaisin kausimaksua, eikä tämä mielestäni ole joukkueille mikään kynnyskysymys. Joukkueet pystyisivät helposti maksamaan isompiakin kausimaksuja, joilla saataisiin myös isommat palkinnot. Toisaalta aika harvassa taitaa olla joukkueet ja pelaajat, jotka pelaisivat Kiekkoliigassa palkintojen vuoksi. Lähinnä palkinnot tuovat mukavan pienen bonuksen menestyksen mukana.


Kauden 3/2012 kolmas jakso on nyt ohi. Mitkä/ketkä ovat olleet kauden suurimmat positiiviset ja negatiiviset yllättäjät?

Shefki: Divaria saati Kakkosdivaria en ole seurannut yhtään, joten pitää puhua vain Liigan jengeistä. Brutal Killers oli jo viime kaudella kova, mutta silti joukkueen pitkä marssi ennen avaustappiota tuli hienokseltaan puun takaa. Lisäksi Nightmaren porukka on kuulopuheiden mukaan käyttäytynyt tällä kaudella niin hyvin, että tällä kaudella VP joutui vakaasti harkitsemaan, jätetäänkö Maret imagokyselyssä kokonaan ilman miinuksia. Sarjataulukko näyttää tällä hetkellä suunnilleen siltä, mitä olisi voinut ennen kauden alkua olettaakin. Metallurgin ja Getafen tosin odotin pärjäävän hieman paremmin, mutta onhan tässä vielä kautta jäljellä. Jos vaikka mestari tuleekin tuosta kaksikosta...

Greippi: Divarissa Piratesin piristyneet otteet ovat päällimmäisenä mielessä positiivisista tapahtumista. Elite Razorin surkea kausi on taas ollut pettymys itselleni ja joukkueelle toivoisi parempaa tulevaisuutta. Liigan puolella suurimpana pettymyksenä on ollut tietenkin Getafe, joka on aikaisempien avainpelaajien menetysten lisäksi menettämässä vahvojen huhujen mukaan kauden jälkeen myös yhden tärkeän pelaajan lisää, ja Getafen tulevaisuus onkin hyvin epävarma tällä hetkellä. Brutal Killersin tiedettiin olevan kova, mutta stp:n saapumisen jälkeen joukkue on ollut jopa yllättävän kova. Myös Nemesiksen taistelu pudotuspelipaikasta ansaitsee maininnan.


Jos omistaisit valtuudet muuttaa Kiekkoliigan sääntöjä, niin mitä sääntöä muokkaisit tai poistaisit kokonaan?

Shefki: Jos on pakko jotain sanoa, niin hoppaamista yrittäisin vähentää esimerkiksi pidemmillä karensseilla tai vastaavilla. Omasta mielestä pelin suola on siinä, että pelataan kauan samassa porukassa samojen janareiden kanssa ja kehitetään yhteispeliä. Jatkuva turpaanottokin on mukavampaa tutussa porukassa. Perinteikkäitä ja vakaalla kokoonpanolla vääntäviä jengejä vastaan on myös mukavampi pelata.

Greippi: Monien muiden tapaan haluaisi evätä pelaajilta siirto-oikeuden kesken kauden, tai ainankin vaikeuttaa jollain tavoin hoppauksia. Joukkueilla on muutenkin suuria ongelmia rostereiden rakentamisessa, ja kesken kauden rintamalta karkaavat soturit aiheuttavat todella paljon ongelmia joukkueille. Tämän tietää jokainen joukkueensa päävastuuhenkilönä toiminut henkilö. Sallisin myös joukkueille nimenvaihdon kausien välissä, sopivan suolaiseen - esimerkiksi 20 pelimerkin hintaan.


Kuluvan kauden suurimpana kiistanaiheena on ollut johtokunnan jakamat pelaajien sanktiot ja niiden kovuudet. Ovatko rangaistukset olleet yliampuvia, vai oikeutettuja pelaajien rikkeisiin nähden?

Shefki: Toistuvista perseilyistä on ihan hyvä napauttaa pitkää banaania. Jos joku on sählännyt jo kolme tai neljä kertaa, niin tuskin se siitä on käytöstä enää parantamassa. Sitten taas sellaisissa tapauksissa, joissa pelaaja rikkoo sääntöjä ensimmäistä kertaa, niin voisi olla vähän joustavampi. Jos joku on pelannut vuosia ilman ongelmia ja sitten räväyttää aamuyön hutikassa kuningasperseilyn, niin ei välttämättä heti 14 vuoden pelikieltoa.


"Pitää myös muistaa, että monissa internetissä pelattavissa peleissä huijauksista ja huonosta käyttäytymisestä saatetaan helposti antaa ikuiset ip-bannit koko peliin"
- Greippi




Greippi: Osa rangaistuksista on ollut kovia, mutta mielestäni rangaistukset ovat olleet myös oikeudenmukaisia ja ansaittuja. Johtokunnan tehtävä on pitää Kiekkoliiga reiluna ja tasapuolisena kaikille ja karsia Kiekkoliigan normeihin ja sääntöihin sopimattomat pelaajat pois hyväkäytöksisen massan tieltä. Pitää myös muistaa, että monissa internetissä pelattavissa peleissä huijauksista ja huonosta käyttäytymisestä saatetaan helposti antaa ikuiset ip-bannit koko peliin(!) Kiekkoliigan johtokunta jakaa rangaistuksia vain ja ainoastaan Kiekkoliigan otteluihin, emmekä pysty rajoittamaan pelaajan pelioikeutta kiekossa. Eli moniin muihin peleihin nähden, Kiekkoliigan rangaistukset ovat aika lepsuja suorastaan.

Johtokuntalaisena pitää myös todeta tiedoitteisiin ilmestyneen ryöpytyksen olevan harvinaisen suurta, joka tietysti kertoo asian olevan tärkeä. Tässäkin asiassa on kuitenkin toinen puoli, sillä yleensä päätöksiin tyytyväiset pelaajat eivät pidä kovin isoa mölyä itsestään, eli uskonkin enemmistön pelaajistosta olevan näiden rangaistusten takana. Kritisoijat ovat kuitenkin aika marginaalinen osa Kiekkoliigan pelaajista.

Kirjoittanut: Greippi&Shefkí
Julkaistu 26.09.2012 13:35
Luettu: 1093 kertaa

Kommentit
Ei kommentteja.
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.