Kiekkoliiga
Mitalistit – Kiekko Cup XII
Manhattan
Ravers
HC TeamJoukkue
Paitsio

2. Divariennakko 3/2012

Caribbean

Viime kaudella Suomiliigaa vielä pelannut Caribbean nousi suoraan 2.Divariin, johtuen divareiden yhdistymisestä. Joukkueen kunto tällä hetkellä vaikutta hyvältä ja toivon että joukkue saa myös samanlaisen draivin päälle kun divari pyörähtää käyntiin. Kuitenkin veikkailen, että joukkue tulee olemaan hivenen ongelmissa pelillisesti tulevalla kaudella 2.Divarissa, ellei RaiQli saa luotsattua joukkuettaansa lentoon jo heti kauden alusta.

Mietteet & tavoitteet tulevasta kaudesta?
RaiQli: Hyvin mielin kun vihdoin selvittiin Kiekkoliigan alaisuuteen ja kokoonpanokin on nyt vankalla pohjalla ja tavoitteena nyt ainakin säilyttää liigapaikka ja siitä sitten ylöspäin, jos mahdollista.

Seuraa häntä - RaiQli: Viime kaudella jokaisessa ottelussa Suomiliigassa pelannut pelaaja tulee varmasti ottamaan peliaikaa tälläkin kaudella itselleen. Joukkue tarvitsee pelaajan onnistumisia, jotta pystyy taistelemaan paikasta keskikastissa.

Sijoitusarvio: 10-15


Ukkometso

Itselläni ainakin tulee pieni kysymysmerkki pään päälle kun kyseisen joukkueen nimen kuulee. Paljoa ei joukkueesta ole kuulunut, mutta siltikin pelaajat ovat taitavia ja raivasivat tiensä karsinnoista Kiekkoliigaan. Pakka on melko tuntematon, mutta uskon että joukkue tulee sijoitumaan runkosarjassa keskikastiin. Tämä tietenkin edellyttää sitä, että joukkueen peli sujuu hyvin. Aktiivisuus joukkuueella voi vaikuttaa huonolta, mutta kyn yhden joukkueen pelaajista saa kiinni, niin silloin yleensä paikalle ilmestyvät muutkin.


Millä mielin & tavoittein Ukkometsot lähtevät tulevaan kauteen?
Poka: Odotukset ovat korkealla, sillä RAIVOHANE alkaa olla vireessä. Tätä hetkeä joukkue on odottanut ja tavoitteena on luonnollisesti pistepörssin voitto RH:lle (RAIVOHANE) ja sitä kautta sarjataulukon kärkipäähän. 3.Divarin yhdistäminen 2.Divariin tuo tietysti lisähaastetta hommaan.

Seuraa tätä - Hyökkäyspeli: Toimiessaan Ukkometsojen hyökkäyspeli on todella vaarallista ja silloin vastustajien puolustus voi olla välillä kovallakin koetuksella. Tulevan kauden sijoitus metsoilla riippuneenkin suurimmilta osin hyökkäyksen toimivuuden mukaan.

Sijoitusarvio: 15-20


Colts

Tämä ehkä suurimman muutoksen 2.Divarissa jo olleista joukkueista kokenut Colts on nyt uuden haasteen edessä. Kuinka uudella kokoonpanolla kohtaa kemiat ja onko Fash onnistunut tehtävässään? Joukkueen peliä seuratessa on huomannut ainakin sen, että maalinteko tulee olemaan kaudella yksi joukkueen pelin tärkeimpiä tekijöitä. Mikäli maaleja tulee, niin sijoituskin on sen mukainen, jos taas ei, niin tulos on katastrofi.

Mietteet & tavoite ensi kaudeksi Colts-leiristä
Fash: Noh, varmalla mielellä lähdetään pelaamaan ens kauteen, vaikkakin pakka on hieman uusi. Pelaajat kuitenkin tuntevat toisensa entuudestaan, joten peli ollaan saatu kulkemaan, jonka seurauksena lähdetään varmastikin nousua tavoittelemaan.

Seuraa häntä - ealy: Puolustuksen muuri, näin kahdella sanalla kiteytettynä. Tulee ottamaan varmasti paljon roolia Coltsien joukkueessa ja silloin myös auttanee joukkuetta parempiin suorituksiin.

Sijoitusarvio: 10-15


HC RoikkuLämy

Viime kaudella 3. Divarin neljänneksi sijoittunut joukkue tulee varmasti olemaan kova pala vastustajille tällä kaudella, onhan joukkueessa sentään tavallista enemmän kokemusta 2. Divariin. Kesän kuitenkin RoikkuLämynkin porukka on viettänyt hiljaiseloa ja pelit voivat sen takia varmastikin olla alkukaudesta melko tahmeatakin välillä, mutta uskon silti että GM-Lupaschuk saa koutsattua joukkueensa lentoon ja kauden loputtua tulos on hyvä ja tyydyttää joukkuetta. Kokoonpanokaan ei näytä muuttuneen viime kaudesta, mikä varmasti edesauttaa takaisin normaalinvireeseen pääsyä.

Millä mielellä & millä tavoittein Roikut lähtee tulevaan kauteen?
Lupaschuk: Vähän pettyneitä leirissä ollaan kun joudutaan toinenkin kausi sähläilemään alimmalla tasolla jossain massasarjassa. Tavoitteena olisi se nousu ylöspäin tottakai ja sijoitus neljän parhaan joukossa runkosarjassa, saa nähdä miten tällä aktiivisuudella onnistuu.

Seuraa häntä - Lupaschuk: Viime kaudella jokaisessa 3. Divaripelissä paidan ylleen pukenut pelaaja tulee varmastikin ottamaan samanlaisen vastuun tällä kaudella. Pistepörssin kärkipaikkoja varmasti tuolloin tullee kolkuttelemaan!

Sijoitusarvio: 1-5


Kärkiryhmä

Viime kaudella 2. Divarin jumboksi jäänyt Kärkiryhmä aloittaa kolmannen kautensa 2. Divassa. Tällä kaudella joukkue tulee varmasti sijoittumaan keskikastiin runkosarjassa, mutta yllätysmahdollisuuskin on. Joukkueessa piilee kuitenkin kovia pelimiehiä, jotka tatsin päälle saadessaan voisivat kaataa vaikka Nightmaren parhaana päivänään. Mielenkiintoista nähdä kuinka KR pystyy nousemaan esiin 25 joukkueen sarjassa!

Millä mielin & tavoittein KR-leirissä suunnataan katseet tulevaan kauteen?
Rico: Ihan OK mielin. Kokoonpano vasta tässä vaiheessa alkaa olemaan pikku hiljaa kasassa, eikä viimeset pelit oo ollu mitään unelmaa, joten ei voi hirveästi odottaa ainakaan alkukaudelta. Positiivista tässä on se että saatiin sentää hyviä pelaajia. Tavotteet nyt ois päästä 1.divarikarsintoihi ja sijoittua siihe keskikastii ja missaa nyt ne huonommat karsinnat. :D

Seuraa häntä - Andi: Tulee varmasti uurastamaan paljon KR:n alapäässä. On taitava puolustaja, jolla on pelisilmää & älyä vaikka muille jakaa. Onnistuessaan syötöissään hyökkäyssuuntaan, voi tehdä hyökkääjille paikkoja helposti.

Sijoitusarvio: 15-20


Siniviiva HT

Viime kaudella ehkä jopa vähän yllättäen 1. Divarin viimeiseksi sijoittunut SHT lähtee tulevaan kauteen ennakkosuosikkina. Tiiviillä kokoonpanolla starttaava joukkue on nimellisesti kovaa valuuttaa ja joukkueen yhteishenki on varmasti 2. Divarin mainioimpia. Lähtee yhtenä ennakkosuosikkina kauteen, vaikkakin menettivät kauden alussa stemin Neal Chauceriin, mutta en usko tämän hidastavan SHT-leirin menoa!


Millä mielin & tavoittein SHT suuntaa tulevaan kauteen?
Kaner: Ihan hyvillä mielin. Sarjan voittoon tähdätään & nousua tietysti samalla haetaan!

Seuraa häntä - Zibbi: Tämä SHTn kulmakivi, joka osaa sekä puolustaa tarkasti & hyökätä, tehden maalejakin yllättävän hyvällä prosentilla. Peliaikaa saadessaan tullaan myös varmasti näkemään hyvillä sijoituksilla pistepörssissä ja mahdollisesti kauden lopussa jopa 2. Divarin parhaana pelaajana, ken tietää. Sen osoittaa tämä kyseinen herra itse kauden kuluessa!

Sijoitusarvio: 1-5


Pohjolan Titaanit

Seitsemännen kautensa 2. Divarissa aloittava joukkue on varmastikin yksi tulevan kauden tasaisimmista suorittajista! Rogenin, miiqn, k0lan ja Bentonin vaihdettua maisemaa voisi kuvitella että joukkue on muuttunut yhä tiiviimmäksi. Täksi kaudeksi PoTi on saanut hyvän vahvistuksen riveihinsä, nimittäin Adoniksissa viime kaudella Liigaa pelannut antho pukee PoTi-paidan päälleen tällä kaudella. Tätä joukkuetta ei koskaan kannata aliarvioida, sillä taitoa tältä nipulta löytyy enemmän kuin monelta muulta joukkueelta 2.Divarissa ja pelin sattuessa reilaan joukkue on kykenevä voittamaan jokaisen joukkueen ja esteen.

Millä mielin & tavoittein lähdette tulevaan kauteen?
Milih: Hyvillä mielin lähdetään. Kokoopanoon tullut pieniä muutoksia, joista merkittävimpänä voidaan sanoa anthon nappaaminen riveihimme. Kaudella tähdätään kärkipään kahinoihin ja pyritään päästä koittamaan nousua.

Seuraa häntä - antho: Halutessaan todella kova hyökkääjä. Tulee varmasti uurastamaan paljon minuutteja liigassa PoTin paidassa. Onnistumisia saadessaan tulee nousemaan kauden aikana kärkinimiin pistepörssissä!

Sijoitusarvio: 10-15


Drunken Leprechauns

Viime kaudella 3. Divaria dominoinut DL lähtee tulevaan kauteen ihan uusin asetelmin! Joukkueen runko katosi kesän aikana muille maille & kasaamaan vanhoista jäi ainoastaan Rubi. Kokemuksella Rubi kuitenkin hoitanee homman kotiin ja DL tulee taistelemaan kaudella kärkipaikoista ja tähtää varmastikin nousuun. Joukkueen peli kun parhaimmillaan on todella vaarallista ja viihdyttävää, joka tarkoittaa sitä että muut jengit saavat varoa tätä joukkue aina kentällä.

Millä mielin & tavoittein DL suuntaa katseensa tulevaan kauteen?
hilq: Hyvillä mielin lähdetään! Tuttu porukka kasassa, vielä tosin kaipaillaan paria pelaajaa. Tavoitteena nousu tietenkin.

Seuraa häntä - Rubi: Viime kaudella toiseksi pistepörssissä sijoittunut Rubi tulee tällä kaudella olemaan varmasti tärkeä palanen DL:n pelissä, sillä viime kaudella yli 100pts iskenyt pelaaja tarvitsee myös onnistumisia tällä kaudella jotta Drunkeneiden lento jatkuisi samanlaisena kuin mitä se viime kaudella oli. Kokenut herramies, joka osaa rakennella paikkoja itselleen & muille. Ehdottomia kärkipään nimiä 2.Divarissa tällä kaudella.

Sijoitusarvio: 5-10


Hollow

Tämä hiljattain Kiekkoliigan mestaruuden voittanut joukkue on ehkä hieman yllättäenkin pudonnut 2. Divariin, eikä joukkueen pelaajistokaan näytä kovinkaan aktiiviselta. Jotain täytyy siis tapahtua jos Hollow meinaa taistella kärkipään sijoituksista tulevalla kaudella. Pelit voivat varmasti alkukaudesta olla takkuisia, mutta loppukauteen joukkue saa varmasti jo omaa peliään kuntoon, mikäli aktiivisuus kohenee ja pelit saadaan pelattua.

Millä mielin & tavoittein Hollow suuntaa liigaan?
kemton: Tarkotuksena olis että saatais vielä joukkue kasattuna, ja tiedossa olis kaverit jotka tänne tulis peliä pyörittämään. Salaisuudeks vielä jää ketkä, kun on pari eri vaihtoehtoa. Lähipäivinä kummiski näät mitä tapahtuu.

Seuraa häntä - Loui: Hirmuinen pelaaja, joka tulee varmasti ottamaan vastuuta tällä kaudella Hollowin paidassa. Pelaaminen on hienoa katseltavaa ja maalipaikoistakin pelaaja tekee todella kovalla prosentilla. Osaa myös ottaa ratkaisijan viittaa kovissa paikoissa ja käsien tärinääkin on turha pelätä tämän pelaajan kohdalla.

Sijoitusarvio: 1-5


Rovers

Alle 100 ottelua pelannut Rovers oli varmastikin monelle yllätysvalinta karsintoihin, sillä mikä liiga ottaisi näin riskialtiin joukkueen sinne, mutta ne jotka seurasivat ja tutkivat kyseistä joukkuetta tarkemmin huomasivat varmasti, että pelaajisto on jo muutaman kauden Coltsia kantaneiden runko: Topham, Jusaa, Marquez, Bizon & Fronda. Tämä lienee jo melko hyvä peruste, että tämä joukkue karsintoihin otettiin. Sieltä sitten pelaajat saivat joukkueen raivattua 2. Divariin asti. Joukkueen peli on kauden alkaessa alkanut sujumaan yhä paremmin & paremmin, joka on parantanut fiilistä joukkueen sisällä. Myös kovia pelaajahankintoja joukkue on saanut tehtyä, sillä Hoki-liigassa muutaman kauden Dinamo Minskin riveissä pelannut ylempipuolustaja pahajaska liittyi joukkueen vahvuuteen. Myös hyökkääjäosastolle saatiin vahvistuksia, kun Adoniksista saapunut Brutus liittyi joukkueen vahvuuteen.

Millä mielin & tavoittein Rovers suuntaa katseensa liigaan?
Jusaa: Asehullujen kiekko muuttunu ajokoirakiekoks & tavoitteena on että kaikilla on kivaa!

Seuraa häntä - Jusaa: Joukkuee maestro, tulee olemaan tälläkin kaudella tärkeässä asemassa ja pelaamaan varmastikin niin paljon kuin on itse valmis vastuuta ottamaan. Taitava kiekollisen pelin hyökkääjä, joka osaa myös maalinteon jalot taidot. Ehdottomasti yksi 2.Divarin viisaimpia hyökkääjiä!

Sijoitusarvio: 10-15 (Käpytikka arvioi)


Frankfurt Lions

Viime kaudella paluun Kiekkoliigan alaisuuteen tehnyt FL lähtee kauteen kovin odotuksin ja on varteenotettava nousija 1. Divariin kauden päätteeksi. Kokoonpano on todella kova nimellisesti, eikä taidotkaan hullummat ole. Kovan luokan vahvistuksen FL sai kesän aikana riveihinsä kun Darra OY:ssä Liigaa pelannut Duntski liittyi joukkueen riveihin. Pelillisestikin joukkue on ehdotonta kärkeä kauteen lähdettäessä ja voin taata, että yksikään joukkue ei tule pääsemään helpolla tätä leijonalaumaa vastaan. Puolustus sekä hyökkäys on todella vaarallista, jotenka yhtään en ihmettelisi vaikka päästettyjen maalien sarake olisi juuri tämän joukkueen kohdalla pienin.

Millä mielin & tavoittein kauteen suuntaa FL?
Makze: Odottavaisin tunnelmin lähetään kauteen. Offari meni pitkälti lomaillessa, eikä kauden alun lähestyessäkään saatu kiinteytettyä kesän kaljoja mahasta. Yks uus pelaaja saatiin jostain huuruluolasta meille, mikä oli hemmetin tärkee lisäys kapeahkoon rosteriin. Vielä ku yks pakki löytyis!
Edellinen kausi meni noin puoleen väliin asti heikosti, ja niin varmaan menee nytkin, mutta loppua kohden eiköhän homma taas lähde toimimaan... Jos se koskaan on edes toiminut... Onks meil sellassia? Tietysti nousuhan se päätavoite on jokaisella. Kaipa se myös meilläki... Mutta niin ko edelliseen kausiennakkoonki kommentoin nii hyvä pelaaminen ja semmonen missä jokainen kentällä olija viihtyy on mun mielestä tavottelemisen arvosta, otetaanko dunq vai ei... Ihan sama kunhan tykkää tekemisestä. Niin kun jo mainitsin mietteissä, niin varmaan kauden loppupuoliskolla nähdään onko meistä mihinkään.

Seuraa häntä - Duntski: Hirmuinen maalintekijä, joka tulee olemaan vaarallinen erityisesti ruokintaa saadessaan. Vaikeasti kiinni pideltävä ja tulee varmasti jujuttamaan yhden jos useamman pakin pihalle tulevalla kaudella, sen verta ovela tämä vanha kettu on.

Sijoitusarvio: 1-5


Jalattomat puukädet

Viime kaudella 3. Divarista viimeisenä karsimaan päässyt joukkue on vahvistunut hämmästyttävän paljon viime kaudesta ja siksi suurin osa viime kauden pelaajista on saanutkin joukkueesta lähteä. Vahvistuksia on tullut jokaiselle paikalle, eikä kenestäkään tulleesta voi sanoa kuulleensa koskaan. On Samila, Jagr, surrender & raaka-ari muun muassa. Tarkoittanee siis, että GM-Käpytikan saadessa piiskurinsa vauhtiin ja herrasmiehet pelaamaan tulee Japu olemaan todella vaarallinen tällä kaudella liigassa!

Millä mielin & tavoittein suunnataan katseet japun leirissä tulevaan kauteen?
Käpytikka: Hyvillä mielin suunnataan. Joukkue muuttui viime kaudesta täysin! Saatiin jokaiselle paikalle hyviä pelaajia, joilla on kykyä ratkaista pelejä. Tavoitteena on lähteä hakemaan 1.Divari karsintapaikkaa kauden päätteeksi!

Seuraa häntä - Käpytikka: Jo monen kauden ajan Japun takalinjoilla häärinyt pakki on tällä kaudella varmastikkin vähän helpomman tehtävän edessä, johtuen siitä ettei hänen todennäköisesti tällä kaudella tarvitse ahertaa jokaikistä liigapeliä joukkueen alakerrassa, vaan voi antaa vastuuta surrenderille ja muille! Tärkeä palanen kuitenkin japun palapelissä.

Sijoitusarvio: 5-10


Kiekkoleijonat

Viime kaudella 1.Divarista kauden päätteksi pudonnut Kiekkoleijonat lähtee kauteen melko epävarmin asetelmin. Joukkueen rungosta kukaan ei ole ollut onlinessa pitkään aikaan ja tilanne näyttää melko huonolta, sillä joukkueella on vain muutamia päiviä aikaa ilmoittaa kokoonpanonsa & maksaa kausimaksu. Jos joukkue alkaa nyt heräilemään voidaan varmastikkin odottaa heiltä melko tahmaista alkukautta, jolloin joukkueen pelissä näkyneen pitkä pelaamattomuus.

Millä mielin & tavoittein jellonat suuntaa tulevaan kauteen?
- Vastuuhenkilöä ei saatu kiinni.

Seuraa häntä - Joukkueen herääminen: Herääkö joukkue, jos herää niin voidaan olla varmoja melkein siitä, että alkukauden pelit eivät ole sitä parasta Kiekkoleijonaa mitä voisi olla.

Sijoitusarvio: 20-25


Smoking Trees & Strokin 3s

Viime kaudella häntäpäähän 3.Divarissa sijoittunut STS3 lähtee tulevaan kauteen melko hajanaisena. Joukkue oli kasassa vielä pari viikkoa ennen kauden alkua, mutta sen jälkeen pelaajat hävisivät vuorotellen eri jengeihin ja kukaan ei näyttänyt olevan enää halukas jatkamaan joukkueen päävastuuhenkilönä. Pikkuhiljaa joukkue on kuitenkin näyttänyt taas heräävän eloon, mutta nähtäväksi jää onnistuuko pikakasaus.

Onko STS3 tällä hetkellä kasaajaa? Joukkueen entinen pelaaja wby kommentoi.
wby: En tiedä yhtään... siltä näyttäis ettei ois, mutta en mene kuiteskaan vannomaan. axu on ainakin intissä, joten 85% varmuudella ei tulla näkemään liigassa.

Seuraa tätä - Joukkueen kasaus: Herääkö joukkue vai  vaipuuko se horrokseen? Joukkueen herätessä aikaa varmasti menee kasaamiseen ja pelitatsin löytämiseen.

Sijoitusarvio: 20-25


Greatest

Viime kaudella ilman kummoisempaa menetystä 3.Divarissa jäänyt Greatest lähti tulevaan kauteen todella hyvällä pakalla, mutta jostain syystä pelaajat hävisivät joukkueesta muutaman pelin jälkeen kuin pieru saharaan. Tällä hetkellä joukkue näyttäisi olevan pahasti vaiheessa & haasteena onkin saada järkevä kokoonpano jolla pelata joukkue tavoitteeseen asti!

Millä mielin & tavoittein Greatest lähtee 2.Divariin?
Walcott: Ainut tavoite & mihin ollaa tyytyväisiä on 1.Divariin nouseminen.

Seuraa häntä - -viuhkola: Erittäin hyvä pelaaja, joka tulee varmasti ottamaan paljon vastuuta nytkun Greatestista lähti runkopelaajat. Vastuuta saadessa ja hyvät pelikaverit vierellä on vaarallinen ja tulee tekemään silloin todella kovaa jälkeä.

Sijoitusarvio: 15-20


Affliction

Viime kaudella kahdeksanneksi 2.Divarissa sijoittunut Affliction lähtee tulevaan kauteen täysin uudistuneella ja kiven kovalla kokoonpanolla, josta ei taitoa taikka kokemusta puutu! Joukkueen pelit ovat sujuneet ennen kauden alkua hyvin ja fiiliskin joukkueessa on varmasti sen mukainen. Kentällä ollessaan jokainen jätkä näyttää hoitavan hommansa ja sama pätenee varmastikkin divapeleihin, joten tätä joukkuetta vastaan ei kukaan joukkue tule pääsemään helpolla.

Millä mielin & miettein Afflit siirtyvät tulevaan kauteen?
Peyja: Positiivisin mielin lähdetään liikkeelle uudella kokoonpanolla verrattuna viime kausiin. Tavoitteet on kovilla, eli nousta 1.Divariin.

Seuraa häntä - Niemelä: Tärkeä palanen Afflictionin puolustuksessa ja tullee ottamaan roolia tällä kaudella melko paljon Brunswickin kanssa ja se näkyneen tuloksissa. Ehdottomasti yksi tämän kauden parhaimpia puolustuksen johtajia! Joukkueen onnistuessa tulee varmasti olemaan myös kova pala puolustajien pistepörssissä.

Sijoitusarvio: 1-5


Tottenham

Juuri kauden alla aktivoitunut Tottenham lähtee nopealla silmäyksellä katsottaessa kauteen melko hyvällä kokoonpanolla, mutta se, että onko joukueella pelitatsi kunnossa vai onko joukkueen pelaamattomuus näkyvissä ensimäisissä peleissä? Kovia nimiä joukkueessa kuitenkin on kuten Rice, Sande & jlo. Viime kaudella 3. Divarin häntäpäähän sijoittunut joukkue lähtee varmasti hakemaan tälläkin kaudella sijoitustaan keskikastista!

Millä mielin & tavoittein Tottenham suuntaa liigaan?
Rice: Hyvillä mielillä lähetään kauteen, lähdemme hakemaan keskikastin yläpuolelle sijoittumista.. Olemme saaaneet muutamat todella kovat nimet puolustukseen.

Seuraa häntä - Sande: Tottenhamin paras maalintekijä viime kaudella, joten varmastikin vastaa tälläkin kaudella suurimmasta osasta joukkueen maalitehtailussa! Saaneen apua toki kaksikolta jlo & Rice. Joukkueen päästessä lentoon, varmastikkin myös ehdolla pistepörssin top-10.

Sijoitusarvio: 15-20


Last Period

Viime kaudella 2. Divarikarsintojen puhtaalla 3-0 voitoilla vienyt LP lähtee kauteen kovalla kokoonpanolla, josta ei kokemusta ja taitoa puutu. Joukkueen roolitus on onnnistunut hyvin ja jokainen pelaaja tietää kentällä mitä tehdä ja minne mennä. Yhteenpelaaminenkin tällä tiiviillä kokoonpanolla voi olla jo huippuluokkaa ja siksi veikkaankin, että joukkue tulee olemaan vaikea vastus jokaiselle joukkueelle divarissa. Joukkuepelin ollessa kohdallaan, ehdottomasti menossa kovaa vauhtia 1.Divariin!

Millä mielin & tavoittein LP suuntaa tulevaan kauteen?
- Vastuuhenkilöä ei saatu kiinni.

Seuraa häntä - Daegon: Taitava ja hyvän pelisilmän omaava hyökkääjä, joka tulee varmasti ottamaan vastuuta tulevalla kaudella LP paidassa ja tekemällä samalla hirmuiset tehot vain jos ruokintaa saapi! Pystyy pelaamaan myös oman joukkueelaisille hyviä paikkoja, jota kautta sitten muutkin pääsevät pisteille. Tulee auttamaan joukkueensa runkosarjassa korkealle!

Sijoitusarvio: 1-5


Miesten Kesken

Viime kaudella ehkä pienoisen epäaktiivisuuden takia 1. Divarista tipahtanut MK lähtee tulevaan kauteen todella pienellä kokoonpanolla (n.4-6 pelaajaa). Nämä pelaajat ovat kuitenkin rautaisia ammattilaisia jo monen vuoden takaa, joilla on ehkä pikkuhiljaa alkanut laskea kiinnostus tätä tikku-ukko peliä kohtaan. Taitoa, pelinäkemystä ja kokemusta joukkueessa on varmastikkin enemmän kuin suurinmassa osassa 2.Divarin joukkueessa yhteensä. Peli siis sujunee parhaimmillaan todella hyvin mikäli vain kiinnostus riittää!

Millä mielin & tavoittein suunnataan MKn leirissä tulevaan kauteen?
Preda: Hyvillä mielin, nyttenkun lomilta palataan! Kokoonpano  on kauteen lähdettäessä melko pieni, 4-5 pelaajaa. :/ Tavoitteena on tällä hetkellä vain se, että pelit saataisiin pelatuiksi ajoissa!

Seuraa häntä - Preda: Taitava pelaaja, jonka kädet liikkuvat kuin Tikkasella aikoinaan! Tulee varmasti pelaamaan suurimman osan MKn peleistä, joten on myös tätä kautta varteenotettava ehdokas pistepörssissä. Kokemusta riittämiin ratkaisemaan kovia pelejä! Jos vain jaksaa käydä aktiivisesti tahkoamassa tätä ihanaa tikku-ukko peliä, niin varmasti pelaamattomuuttakaan ei tulla huomaamaan!

Sijoitusarvio: 10-15


Kuoletus

Viime kaudella nousuakin tavoittelemaan päässyt Kuoletus lähtee 3/12 kauteen tutulla kokoonpanolla ja jätkät varmasti tietävät toistensa metkut ja kikat viime kausilta! Myöskin 2. Divarikausia on kertynyt muutamia, jotenka joukkue tunteneen sarjan tason. Pelillisesti joukkue on huikea, varsinkin kun sen päästää jauhamaan omaa syöttörumbaansa hyökkäysalueelle, silloin on joukkue kuin joukkue helisemässä. Siihen kuorutettuna vielä uhrautuva puolustuspeli, niin voidaan puhua jo kärkipään joukkueista tulevalla kaudella!

Millä mielin & miettein lähdetään Kuoletuksen leirissä tulevaan kauteen?
pelimiesx: Joukkueessa on vallinnut jo edellisen kauden loppumisen jälkeen ristiriitaiset tunteet tulevaa kautta ajatellen, sillä osa pelaajista olisi valmis jo heittämään pyyhkeen kehään ja osa valmis jatkamaan myös tulevaisuudessa. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin siihen tulokseen että keskimäärin mieli on hyvä kautta ajatellen ja piskuinen motivaatiopiikki huomattavissa.

Tavoitteet tulevalle kaudelle eivät ole hirveän korkealla, koska offseasonilla pelit jäivät vähemmälle, johtuen luultavasti vastaajan lisääntyneestä sosiaalisesta elämästä kiken ulkopuolella. Kuitenkin lähdemme nyt sillä asenteella, että nousu 1.divariin olisi realistinen tavoite, sillä 2.divaria on tullut jo hangattua aivan riittämiin ja mahdollisuudet noususta ovat olleet hyvin lähellä.


Seuraa tätä - Nelikkopelaaminen: Tämän saadessaan rullaamaan, voidaan nähdä tuhoista jälkeä Kuoletuksen miehiltä! Nimittäin tämän pelaamisen herrat osaavat ja nauttivat saadessaan toteuttaa sitä.

Sijoitusarvio: 5-10


Grate Ones

3.Divarikarsinnoissa B-Lohkossa kolmanneksi sijoittunut Grate Ones pääsi 2.Divariin vasta jatkokarsintojen kautta, jossa se voitti lopulta selvin lukemin Heavenin & eteni sitä kautta 2.Divariin. Joukkueen peli pyörii melkolailla kolmikon Piste, Haverinen & Swipa varassa. Näiden herrasmiesten pelaaminen jos ei suju, niin joukkue on pahoissa ongelmissa, mutta tähän mennessä se ei ole näyttänyt takkuavan. Joukkueella on ollut ehkä hieman pieniä epäaktiivisuus ongelmia, mutta toivottavasti nekin ovat jo takanapäin kun kausi starttaa!

Millä mielin & tavoittein GO lähtee tulevaan kauteen?
Piste: Lähdetään tulevaan kauteen intoa täynnä ja hyvillä mielillä, meillä on vahva paketti kasassa ja ongelmia ei ole juuritullut joten tavoitteetkin ovat sen mukaiset. Lähdetään taistelemaan paikasta 1.Divarikarsintoihin ja sitä kautta divariin.

Seuraa häntä - Haverinen: Erinomainen hyökkääjä sekä ylempipuolustaja, pystyy syöttelemään viisaasti & rakentelemaan paikkoja, mutta iskeekin myös paikan tullen todella varmalla prosentilla. Vastustajilla on syytä varoa tätä miestä, kun hänet kentällä nähdään!

Sijoitusarvio: 15-20


HC Kitinoja

Viime kaudella 3.Divarikarsinnoista vielä kolmoseen jäänyt joukkue sai kuulla hyviä uutisia varmastikkin kun 2. & 3.Divari yhdistettiin! Joukkue on vaarallisimmaan todella tehokas & uhrautuva puolustus on yksi joukkueen parhaista ominaisuuksista! Tarvitsee kuitenkin tällä kaudella ehdottomasti nappi suorituksen mikäli meinaa päästä kymmenen parhaan joukkoon sarjassa. Saa nähdä kuka ottaa tällä kaudella maalintekijän viitan Kitinojasta, onko se Paco, Yoro vai kenties joukkueeseen palannut lugee?

Millä mielin & tavoittein Kitinoja suuntaa katseensa tulevaan kauteen?
- Vastuuhenkilöitä ei saatu kiinni.

Seuraa häntä - Carey: Vaarallinen puolustuspään pelaaja, joka taitaa myös maalinteon salat aina silloin tällöin. Tulee varmasti aktiivisena pelaajana olemaan yksi HCKn kulmakivistä tulevalla kaudella! Osaa ohjata joukkueensa peliä oikeean suuntaan & tehdä oikeissa paikoissa hyviä ratkaisuja! Myös muutamia tärkeitä "geim-seivereitä" on tältä herralta nähty & katsojat eivät varmasti jää ilman sitä herkkua tälläkään kaudella!

Sijoitusarvio: 15-20


Indians

Viime kaudella vielä juusoina tunnettu Indians lähtee tulevaan kauteen kesän hiljaiselon jälkeen varmastikkin kadonneella pelituntumalla & hivenen pienellä kokoonpanolla! Mutta pienikin voi joskus olla se parahin! Hyökkäyskalusto Indianseilla on melko vaarallinen, mutta senkin tarvitsee heilutella verkkoja hyvällä prosentilla, jos Indians meinasi pärjätä tämän kauden sarjassa. Pelillisesti joukkue kuitenkin sijoittunee runkosarjan häntäpäähän.

Millä mielin & tavoittein Indians lähtee tulevaan kauteen?
Marois: Hyvillä mielin & intoa täynnä! Tavoitteena on lähteä nousua hakemaan!

Seuraa häntä - Marois: Jotkut saattavat muistaa hyökkääjän Desperados joukkueesta jossa tämä hyökkääjä mätti todella kovalla prosentilla maaleja! Saman tahdin on jatkuttava mikäli, Indians meinaa pärjätä tulevalla kaudella. Ehdottomasti yksi joukkueen tukipilareita!

Sijoitusarvio: 20-25


KoHu

Tämä legendaarinen Konhon Hurjat oli viime kaudella ehkä hieman yllättäen pudota 2.Divarista, mutta lopettaneiden, sekä uudistuksen myötä KoHu nähdään yhä 2.Divarissa. Tällä kaudella joukkue on varmasti yhtä sisukas & taiturimainen kuin ennenkin vaikka muutamat huippunimet joukkueesta ovatkin lähteneet, etunokassa Antrov, PepeLaku & Äffä. Joukkueen peli kuitenkin on parhaimmillaankin ilman edellä mainittuja herrasmiehiä, hyvin miellyttävää katsottavaa & viihdyttävää! Tällä kaudella on vain uusien jätkien astuttava vanhoje saappaisiin jos KoHu meinasi pärjätä tulevalla kaudella!

Millä mielin & tavoittein KoHu suuntaa tulevaan kauteen?
Spears: Vaikea kesä viimeinkin takana. Pelillisesti pelimme ei ole parantunut yhtään viimekaudesta joten tältäkään kaudelta ei voi odottaa mitään super-yllätystä sijoituksellisesti. Pelaava kokoonpanomme on tällekaudelle rakentunut tiiviiksi joten kaudella tuskin tullaan näkemään niin aktiivinen KoHu kuin ennen. Heinäkuussa saimme helpotuksen hyökkäyspäähän kun BourGe palasi armeijasta reserviin ja saimme hänet vakituiseen käyttöön mutta Spears jatkaa siellä edelleen. Puolustuspää on lähinnä vain Onnettoman varassa, ellei tryouteista löydy helpotuksia. Tryoutteja olemme suorittaneet eri pelaajille pitkin kesää mutta vaikea ajankohta vaikeuttaa meidän menestymistä ja oikeiden kivien siirtämistä oikeille paikoille.

Kaudelle on annettu kaksi virallista tavoitetta. Ensimmäinen ja tärkein on saada pidettyä sarjapaikka ilman karsintoja. Toisena tavoitteena on saada joukkueen uinuva sydän Tenn takaisin pelikentille. Mikäli pelimme saadaan vihdoin oikealle jyvälle on KoHu pitkästä aikaa tappelemassa 1.Divarin paikasta

Seuraa häntä - Onneton: Tulee varmasti uurastamaan kovia minuutteja KoHun takalinjoilla & tästäkö joukkueelaiset saavat olla kiitollisia! Parhaana päivänä tämä herramies pystyy pitämään puolustuksen kasassa & vastustajan hyökkäykset mitättöminä! Osaa lukea peliä hyvin & syötötkin napsuvat kovalla prosentilla omiin lapoihin! Varmastikkin vireessä ollessaan yksi vahvoja ehdokkaita 2.Divarin parhaaksi puolustajaksi!

Sijoitusarvio: 10-15


Tälläisen ennakon siis sain väsättyä! Varmastikkin joidenkin jengien kohdalla pettää pahastikkin arviot ynnä muut. Tosiaan palautetta voi lähettää vapaasti notella & tulla juttelemaan ircis/kiekossa.

- Marquez


Kirjoittanut: Marquez
Julkaistu 07.08.2012 01:03
Luettu: 1182 kertaa

Kommentit
Ei kommentteja.
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.