Kiekkoliiga
Mitalistit – Kiekko Cup XII
Manhattan
Ravers
HC TeamJoukkue
Paitsio

Massiivinen Finaaliennakko



Jälleen on aika löytää Kiekkoliigan mestarijoukkue. Tällä kertaa finaaliin selviytyivät jo viidettä kultamitaliansa metsästävä Nightmare ja ensimmäistä kertaa finaaleihin tiensä raivannut Brutal Killers. Nightmare selviytyi kahden kauden tauon jälkeen jälleen finaaleihin, voittamalla sekä Blues Brothersin että Neal Chaucerin suoraan otteluvoitoin 3-0. Finaalineitsyytensä menettävä Brutal Killers kaatoi ensin puolivälierissä Metallurg Magnitogorskin voitoin 3-0, ja tämän jälkeen kaatui vielä välierissä tiukan kamppailun jälkeen Evolution Uvex otteluvoitoin 3-1. Finaalijoukkueet olivat myös runkosarjassa hyvässä vireessä, sillä Nightmare voitti koko runkosarjan ja BK oli kyseisen taulukon kolmantena, vaivaisen kahden pisteen päässä Nightmaresta. Joukkueet olivat myös äärimmäisen tasaisia runkosarjan kohtaamisissa, sillä Nightmare voitti ensimmäisen kamppailun 4-2, mutta kauden loppupuolella pelattu toinen kamppailu päättyi hurjan puolustustaistelun jälkeen BK:n 1-0 voittoon. Runkosarjan kohtaamiset antoivat varmasti altavastaajana finaalisarjaan lähtevälle BK:lle roiman annoksen itseluottamusta, ja joukkue varmasti tietää pystyvänsä kaatamaan painajaislauman myös finaaleissa.

Huikeaa mitaliputkeaan jatkava Nightmare on nyt siis voittanut kymmenellä peräkkäisellä kaudella mitalin Kiekkoliigasta, mutta menestykseen tottuneen joukkueen sisällä hopeamitalit eivät varmasti lämmitä pätkääkään, vaan joukkue janoaa jo viidettä kultamitaliansa Kiekkoliigasta. Nightmare pelasi viimeeksi finaaleissa kaudella 2/2011, jolloin Voodoo People yllätti kuitenkin joukkueen Barcelonan pelihousut kintuissa, nousemalla lopulta ottelusarjassa 3-2 voittoon, oltuaan ottelusarjassa jo 2-1 tappiolla. Kauden 2/2011 jälkeen Nightmare tippui kaksi kertaa putkeen välierissä, mutta molemmilla kausilla joukkue kävi kuitenkin hakemassa vielä pronssimitalit palkintohyllylle. Tällä kaudella joukkue on kuitenkin ollut täyttä rautaa ja joukkueen hurja tahti on jatkunut myös pudotuspeleissä, jossa joukkue on paketoinut molemmat ottelusarjansa puhtaasti 3-0, ja joukkueen maaliero näissä otteluissa (51-11), kertonee kaiken oleellisen kiekon Barcelonan nykyisestä kunnosta.

Statistiikka:

Joukkueiden keskinäiset ottelut runkosarjassa:
29.04.2012 Brutal Killers - Nightmare 1 - 0
19.03.2012 Nightmare - Brutal Killers 4 - 2

Tehokkaimmat pelaajat pudotuspeleissä:
yllepa 18 + 10 = 28 +/- +25
Jebsu 11 + 16 = 27 +/- +25

poro12 14 + 8 = 22 +/- +16
number1 11 + 10 = 21 +/- +16

Joukkueiden arvostelu:

Hyökkäys vs Hyökkäys
Nightmare on kenties koko Kiekkoliigan historian kovin hyökkäyspelijoukkue, josta kertoo myös joukkueen lähes käsittämättömät maalimäärät kaudesta toiseen. Tälläkin kaudella joukkue takoi maaleja lähes 4,5 per ottelu, ja joukkueen tuhoisa hyökkääjäkaksikko yllepa - Jebsu sijoittui tässä järjestyksessä myös pistepörssissä sijoille yksi ja kaksi. Kiekon kovinta hyökkääjäduoa säesti ylempänä puolustajana operoiva Väiski, joka sijoittui 64 tehopisteellä pistepörsissä hienosti sijalle viisi. Tämä kolmikko on myös pudotuspelien pistepörssissä juuri näillä samoilla sijoituksilla, joten tahti on jatkunut identtisenä myös pudotuspeleissä.

Nightmare pelaa lähes Detroit Red Wings -tyylistä totaalijääkiekkoa ja parhaimmillaan joukkueen peli muistuttaa lähinnä Punakoneen 1980-luvun kultapäivien dominointia. Larionov (Jebsu) professorina pelin aivoina, Makarov (yllepa) sniperina vierellä ja Krutov (Väiski) luomassa tilaa taitureille. Nightmare todella pyrkii ja pystyy hallitsemaan kiekkoa jokaista vastustajaa vastaan ja jukkajalosmainen kiekkokontrolli ja totaalijääkiekon pelaaminen tekee vastustajista usein täysin aseettomia, sillä hyökkääminen on tunnetusti todella vaikeaa, jos et saa pelivälinettä haltuusi. Nightmare pelaa perinteisesti pitkiä aluepyörityksiä vastustajan päädyssä, mutta joukkue ei kuitenkaan sorru turhiin kiekon ja vastuun siirtelyihin, vaan paikan tullessa kiekkoa jaetaan nopeasti pelikaverille ja laukaukset lähtevät lähes poikkeuksetta suoraan syötöistä, jolloin tilanteiden peittäminen käy lähes mahdottomaksi puolustajille. Vaikka Nightmarella on huipputehokas hyökkääjäkaksikko, niin joukkueen hyökkäyspelin suurin ylivertaisuus tulee nimenomaan koko kentällisen osallistumisesta hyökkäyspeliin. Tällöin puolustavan joukkueen pelaaminen käy entistä vaikeammaksi, kun pelaajat vaihtavat paikkoja lennosta, ja jokainen kenttäpelaaja pystyy paikan saadessaan heittämään kiekkoa tolpan juureen.

Toisin kun Nightmarella, Brutal Killersin hyökkäyspeli perustuu enemmän joukkueen hyökkääjien tehokkuuteen, puolustajien keskittyessä enemmän nimenomaan puolustamiseen ja tilanteiden varmistamiseen. Tästä kertoo myös BK:n puolustajien tilastot pudotuspeleistä, sillä kekki ja Alora ovat tehneet pudotuspeleissä yhteensä 19 tehopistettä, Nightmaren puolustajien lukeman ollessa samaisessa tilastossa 34. Toisaalta pudotuspeleissä pelaajien roolit yleensä korostuvat selkesti pelipaikkojen mukaan, jolloin hyökkääjille jää selkeästi enemmän maalintekovastuuta, kun puolustajat pelaavat huomattavasti varovaisemmin. BK pystyy kuitenkin todella tehokkaaseen hyökkäyspeliin, kuten runkosarjan tilastotkin osoittavat. BK oli nimittäin koko runkosarjan kolmanneksi tehokkain joukkue ja myös pudotuspelien seitsemässä ottelussaan joukkue on pystynyt iskemään mukiinmenevät 26 kihausta. Liigan runkosarjan pistepörssissä neljänneksi sijoittunut poro12, on joukkueen kiekollisen pelin priimusmoottori ja BK:n tehokkuus hyökkäyspelissä lepääkin pitkälti tämän nuorukaisen vahvoilla harteilla.

Nightmaren keskittyessä enemmän aluepyörityksiin ja kliiniseen viimeistelyyn, pyrkii BK hyökkäämään nopeasti ja päättämään hyökkäykset nopeisiin laukauksiin tai maalille ajoihin. Joukkueen puolustajat pyrkivät avaamaan peliä nopeasti kiekon saadessaan ja myöskään aluehyökkäyksissä joukkueen puolustajat eivät ota kovin isoa kiekollista roolia, vaan pyrkivät enemmän ajatukseen "keep it simple." Joukkueen hyökkääjien hurja viimesteilytehokkuus helpottaa paljon puolustajien työtä, sillä kekki ja Alora voivat keskittyä lähes pelkästään vastustajan hyökkäysten nollaamiseen, kun poro12 ja number1 takovat kovalla prosentilla tonteistansa kiekkoja yläpelteihin. BK:n vahvuudet ovatkin selkeästi enemmän puolustuspäässä, mutta kuten sanottua, joukkue pystyy myös tehokkaaseen hyökkäyspeliin, jos joukkue saa vain luotua tarvittavat maalipaikat.


Puolustus vs Puolustus
Nightmare yllätti varmasti monet olemalla koko runkosarjan vähiten maaleja päästänyt joukkue. 25 ottelussa kiekko kolisi Nightmaren maaliin vain 46 kertaa, mikä on oiva osoitus, että Nightmare osaa myös puolustaa, eikä vain hyökätä päättömästi. Joukkueen puolustuspeli on kuitenkin aina kysymysmerkki nimenomaan pudotuspeleissä, jossa mestaruuden usein vie juurikin tiukimman puolustuspelin omaava joukkue. Monet varmasti muistavat, kuinka joukkueen peli ja eritoten puolustuspeli hajosi täysin kauden 2/2011 finaaleissa Voodoo Peoplea vastaan, jolloin kahdessa viimeisessä ottelussa Voodoon puolustajat Fice ja Naappi pyyhkivät Nightmaren pelaajilla jäähallin pleksejä.

Painajaisjoukkion pelatessa todella kontrolloivaa ja hyökkäysvoittosta peliä, jää puolustusvastuu usein pelkästään joukkueen puolustajien vastuulle, joukkueen hyökkääjien keskittyessä enemmän vastaiskuihin lähtemiseen. Toisaalta joukkueen ylempi puolustaja Väiski pelaa todella tasapainoisesti molempiin päätyihin, eikä päästä vastustajaa kovinkaan usein ylivoimahyökkäyksiin. Joukkueen puolustusta auttaa myös tietenkin se, että joukkue pitää jokaisessa ottelussa enemmän kiekkoa kuin vastustaja. Jos kiekko satutaankin joskus menettämään, niin joukkueella on kiekon ehkä kaksi parasta kiekonriistääjää hyökkäyksessä, jotka hakevat pelivälineen yleensä kohtalaisen nopeasti takaisin omalle joukkueelle. Puolustus ei missään nimessä ole Nightmaren vahvuus, mutta joukkueen äärimmäisen kova kiekollinen peli tasoittaa tilannetta paljon.

Brutal Killers tunnetaan erittäin vahvasta puolustuksestaan ja BK:ssa puolustaminen ei kuulu pelkästään puolustajille, vaan myös hyökkääjiltä vaaditaan todella kurinalaista puolustuspeliä. BK päästi liigan runkosarjassa kolmanneksi vähiten maaleja ja tiivis puolustuspeli on jatkunut myös pudotuspeleissä, sillä seitsemässä ottelussa joukkue on päästänyt vastustajan maalintekoon vain vaivaiset kymmenen kertaa. Joukkueen puolustajat kekki ja Alora luovat omalle maalille todella turhauttavan poikkariviidakon, jonka lisäksi hyökkääjät puolustavat äärimmäisen kurinalaisesti ja pyrkivät viemään kiekollisilta pelaajilta ajan ja tilan pois. Joukkueen turhautumiskynnys on myös äärimmäisen korkea, joten vaikka vastustaja saisinkin pari maalia iskettyä, niin joukkue jaksaa silti jatkaa tiivistä ja kurinalaista puolustustaan, eivätkä joukkueen nuorukaiset sorru ryntäilyyn puolustuspelissä.

Vaikka BK onkin selkeästi hyökkäävämpi kokonaisuus mitä joskus aikaisemmin, on joukkueen ehdoton vahvuus edelleen nöyrä, koko joukkueen puolustaminen. Huomionarvoinen yksityiskohta joukkueen puolustuspelistä on myös vastustajien ylivoimahyökkäysten määrä, joka on lähes olematon. Jopa 3vs2 hyökkäysten saaminen BK:ta vastaan on joskus todella haastavaa, ja 2vs1 hyökkäysten saaminen usein lähes mahdotonta. Brutaalit pyrkivät nykyään huomattavasti enemmän myös hallitsemaan otteluita kiekollisessa pelissä, mutta odotettavissa on, ettei joukkue tule finaaleissa kovin hyökkäysvoittoista peliä esittämään, vaan pyrkii parkkeeraamaan enemmän bussia omalle maalille. Tämä onkin täysin oikea ratkaisu Nightmarea vastaan, joka tulee varmasti turhautumaan ainankin jossain määrin, mikäli joukkue ei saa nopeita avausmaaleja.

Joukkueiden arviointi: (1-5)

Hyökkäys:
Nightmare
Brutal Killers

Puolustus:
Nightmare
Brutal Killers

Yhteispeli:
Nightmare
Brutal Killers

Pelisysteemi:
Nightmare
Brutal Killers

Kokemus:
Nightmare
Brutal Killers

Joukkueiden todennäköiset kokoonpanot: (Tyylikäs paint piirros, eikö totta?)


Avainpelaajat:
Lyd - Pelaa todella hyökkäävän kokoonpanon takana viimeisenä lukkona ja on vastuussa joukkueen puolustuksen kestävyydestä. Nightmaren ainoana heikkoutena on jo pitkään pidetty puolustuspeliä, ja nyt Lyd:n on osoitettava olevansa mestarijoukkueen arvoinen puolustaja. Maaleja Nightmare tekee varmasti tarpeeksi, mutta kuinka paljon joukkue päästää niitä omiin?

kekki - Joukkueen johtaja varsinkin henkisellä puolella. Nyt johtajuutta tarvitaan enemmän kun koskaan, sillä vastaan astelee huikealla rosterilla operoiva Nightmare, ja joukkueen usko tulee varmasti olemaan koetuksella jossain vaiheessa. Myös pelilliseltä puolelta kekiltä odotetaan varmasti myös onnistumisia hyökkäyspäässä, sillä BK:n on pakko pystyä tekemään maaleja otteluissa, eikä pelkästään sumputtamaan omalla alueella.

Haastattelut:

Jebsu, minkälaisilla ajatuksilla lähdette tulevaan finaalisarjaan?

"Vähän on huonot fiilikset ku ei olla tavotettu Titoa (didi) vielä Ibizalta, jotta se tulis koutsaa meiät takas kultakantaan. Myös Sanchezin (SML) pelikunto on vähän mysteeri. Kaikenkaikkiaan monia epäselviä kysymyksiä vielä avauskokoonpanon suhteen leijuu ilmassa."

Nightmare on voittanut kasoittain mitaleita Kiekkoliigasta, joten uskotko joukkueen kokemuksesta olevan apua selkeästi kokemattomampaa Brutal Killersiä vastaan?

"Chelsea (BK) on vielä vähän kokematon jengi näissä karkelois, mä vähä luulen että ne vetäytyy kuoreensa ja Drogba aka Munkki1 ja Torres aka Liima12 joutuu puolustaa, jos aikoo voittaa. Tietenki pitää John Terrynki näiden kahden edellä mainitun lisäks pelata hyvää peliä jotta nollat säilyy, unohtamatta tietenkään Ivanovicin nousuja. Niitä Chelsea tarvii jotta Barcan kaataa."

Ei ole mikään salaisuus, että Nightmare ja BK eivät ole mitään varsinaisia ystävyysjoukkueita, uskotko että finaalisarjassa nähdään myös henkistä sodakäyntiä joukkueiden välillä?

"Veikkaan että Tito hoitaa meille tämän puolen 100-0."

Nightmare on kaatunut monissa pudotuspelisarjoissa kurittomaan puolustuspeliin ja kenties myös hieman henkisen kantin pettämiseen, mutta uskotko joukkueen olevan tällä kertaa kurinalaisempi myös puolustuspeliä kohtaan finaalisarjassa?

"Hetkinen, sekö on kuritonta kun haluaa pelata ylöspäin eikä neljällä oman maalinedessä? *toimittaja nielaisee luunkurq*. Näköjään kurittomallakin pelillä voi 11 kertaa putkeen voittaa jotakin. (hopea on kyllä hävitty mutta silti voitettu, servaajille tiedoksi.)"

Ennakkoon voisi sanoa finaalisarjan olevan Nightmaren hyökkäyksen ja BK:n puolustuksen välinen taistelu, mutta miten itse näet ottelusarjan ennakkoasetelmat?

"Näin on, Messiltä ja Villallta vaaditaan hyvää peliä, unohtamatta Puyolin ja Busquetsin hyviä suorituksia. Terry Ivanovic vs Messi Villa erittäin suuressa roolissa. Terveisiä Di Matteolle, kovaa tullaan."


Brutal Killersin kekki, millaisilla ajatuksilla lähdette ensimmäiseen finaalisarjaanne?

"Lähetään finaalisarjaan täynnä intoa. Totta kai tiedetään, että vastassa on hurjan kokemusmäärän ja usean kultamitaalin omaava Nightmare, mutta ei me finaaleihin olla lähössä Nightmarea kumartelemaan. Takana supertiukka välieräsarja Evoja vastaan, joka ois voinu päättyä ihan kummin päin tahansa. Sarja kuitenki käännettiin itelle, joten se antaa hyvin paljon uskoa finaalisarjaan. Nyt on ainutlaatunen mahollisuus tavotella sitä kultasta, ja siitä me aijotaan taistella."

Uskotko Nightmaren hurjan kokemuksen antavan joukkueelle etulyöntiaseman finaalisarjassa?

"Varmasti monet puhuu että Nightmare jyrää jo pelkällä kokemuksella kultaan. Onhan kokemusero tottakai valtava, mutta en usko että se tulee olemaan sarjassa merkittävimmässä roolissa. Antaako se sitten jonkinlaisen etulyöntiaseman, ei pysty sanomaan. "

Voititte Nightmaren runkosarjan toisessa kohtaamisessa niukasti 1-0, antaako tuo ottelu teille uskoa Nightmaren voittamiseen, myös tulevaan finaalisarjaan?

"Kauden 1-0 voitto NM:stä antaa kyllä uskoa finaalisarjaan, ja tiietään itekki, et nappisuorituksella on mahollisuudet mare kaataa. Aikasempi peli oli marelle 4-2, jossa oltiin kans hyvin mukana. Kuitenki runkosarjapeleillä ei luulis olevan mitään merkitystä/tekemistä pleijareiden kanssa, ihan eri peleistä kummiski kyse."

MItkä asiat ovat Brutal Killersin vahvuus loppuotteluissa?

"Meijän vahvuutena pidän eritoten sitä, että meistä on jokainen ekaa kertaa pelaamassa finaaleja kiekkoliigassa. Kellään muulla paitsi Aloralla ei oo ees mitalia kiekkoliigasta. Ollaan tosi nälkäsiä ottaa se kulta ja se voi olla vahvuus. Puolustus on varmaan kans yhtenä vahvuutena sekä tehokas maalinteko, jotka on kyllä myös Nightmaren ehottomia vahvuuksia. Vahvuutena voi myös olla altavastaajan asema, mahollisuudet yllätykseen on olemassa. "

Onko finaalisarjassa edessä Nightmaren hyökkäyksen ja Brutal Killersin puolustuksen välinen taistelu, vai pyrittekö myös pitämään kiekkoa, ettekä vetäytymään pelkästään puolustusmuuriin?

"Vaikka ollaanki tunnettuja puolustuspelistä ja "BK-sumpusta", ollaan kyllä muututtu enemmän hyökkäävämmäksi joukkueeksi. Syynä tähän voidaan pitää muutaman kauden takaista uudistusta joukkueessa. Pyritään pitämään kiekkoa iha Nightmareaki vastaan ja pelaamaan hyökkäyspeliä. Kuitenki puolustetaan erittäin tiukasti tarpeen vaatiessa, kuten välieräsarja Evoja vastaan osotti. Eli kiekkoa pyritään pitämään myös finaaleissa, eikä vetäydytä suosiolla puolustustaisteluun.Toivottavasti saahaan tiukka ja kiimanen finaalisarja, ja ennenkaikkea pidettäis peli reiluna. Onnentoivotukset vielä maren äijille!"


Yhteenveto:

Kiekkoliigan kauden 2/2012 finaalisarja on mielenkiintoisin pitkään aikaan, ihan jo senkin vuoksi, että vastassa ovat täysin eri ajatusmaailmoihin pelinsä perustavat joukkueet. Nightmaren filosofian mukaisesti joukkue tulee varmasti pitämään enemmän kiekkoa otteluissa, luomaan enemmän maalipaikkoja ja pelaamaan yleisöystävällisempää peliä. Eri asia sitten on, että pystyykö joukkue tekemään enemmän maaleja kuin todella tehokkaasti maalipaikkansa käyttävä Brutal Killers.

BK tulee varmasti ajoittain vetäytymään tiukkaan puolustusmuuriin, sillä joukkue ei millään pysty vastaamaan Nightmaren kiekkokontrolliin, vaikka se sitä haluaisikin tehdä. "Hyökkäämällä voittoja, puolustamalla mestaruuksia" sanaparsi on varmasti molempien joukkueiden mielessä, ja myös Nightmare on osoittanut tällä kaudella pystyvänsä aikaisemmista kausista poikkeavaan kurinalaiseen puolustuspeliin. Odotettavissa on, että BK ei lähde Nightmaren kanssa maalintekokilpailuihin mukaan, vaan ottelut pysyvät vähämaalisina ja ratkeavat yhden tai kahden maalin voittoihin.

Brutal Killersillä on luonnollisesti todella kova nälkä ottaa heti ensimmäisessä finaalisarjassaan kulta kotiin, mutta mestaruuksiin tottunut Nightmare on tuskin yhtään vähemmän nälkäisempi palaamaan jälleen kultakantaan. Joukkueet ovat pelillisesti hyvin tasaisia, mutta uskon Nightmaren kokemuksen kääntävän ottelusarjan niukasti painajaisryhmittymän eduksi. Brutal Killers joutuu siis vielä tämän kauden makselemaan oppirahojaan, ja Nightmare on Kiekkoliigan mestari kaudella 2/2012, otteluvoitoin 3-2.

Kirjoittanut: Greippi
Julkaistu 22.05.2012 17:33
Luettu: 1339 kertaa

Kommentit
Ei kommentteja.
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.