Kiekkoliiga
Mitalistit – Kiekko Cup XII
Manhattan
Ravers
HC TeamJoukkue
Paitsio

Power Rankings 3/2012

Kuukausi vaihtui jo pari päivää sitten, joten on aika listata liigajoukkueet jälleen paremmuusjärjestykseen. Mitään radikaaleja muutoksia ei tällä kertaa tapahtunut, mutta joukkueiden vaihtuvuus kaikkien sarjojen kausien välissä lisäsi Power Rankingsin työtaakkaa jonkun verran. Kymmenen listalla ollutta joukkuetta päätti lopettaa liigataipaleensa edelliseen kauteen ja samalla 27 uutta joukkuetta aloitti tai palasi takaisin liigakartoille täksi kaudeksi. Hokisarjan joukkeista peräti 11 on uusia tuttavuuksia. 5 Stars -turnausta en lähtenyt lisäämään Rankingsiin siellä tapahtuneiden sekoilujen ja siitä syntyneen epävarmuuden takia. Työmäärä olisi myös lisääntynyt merkittävästi. Kiekkoliigan puolella tapahtui muutoksia tälle kaudelle. Liiga laajeni 14 joukkueen suuruiseksi ja hieman yllättäen sarja samalla koveni viime kuukaudesta peräti 70 pisteellä. Sarjauudistusten myötä 3. Divarista tippui toinen lohko pois ja samalla 3. Divari ohitti Hoki-liigan sarjojen välisessä rankingissa. Suomiliiga laajensi kunnianhimoisesti joukkueidensa määrää tälle kaudelle. Joukkueita oli kauden alussa 18, mutta kirjoitushetkellä yksi joukkue on jo tipahtanut leikistä pois. Ranking-listalle Ottawa kuitenkin ehti päästä. Liigaotteluita joukkueet kerkesivät helmikuun aikana pelaamaan 526 kappaletta.
Liigojen paremmuusjärjestys maaliskuussa:
http://uppaa.net/img/009/liigat12-3.png
Power Rankingsin neljän kärjen on tällä kertaa valloittanut hurjasti koventunut Kiekkoliiga. Liigan finaaleissa toiseksi jäänyt Neal Chaucer löytyy piikkipaikalta ennen mestaruuden voittanutta Raversia. Kärkikolmikon täydentää pronssia napannut Nightmare. Edellisen listan kärjessä hieman yllättäen ollut Double It, on tällä kertaa listan neljäntenä. Heti perässä viidentenä on 1. Divarin kovin joukkue, divarikarsinnat voittanut ja muutenkin hyvin kautensa aloittanut Getafe. Drunken Leprechauns jatkaa tasaista nousuaan kohti rankingin kärkisijoja ollen 3. Divarin paras joukkue listasijoituksella kuusi. Kiekkoliigan organisaation ulkopuolisten joukkueiden taiston vei nimiinsä Hoki-liigaa tahkoava, ja siellä mestaruuden toisen kerran putkeen voittanut HT Ampparit kahdeksannella sijallaan. Hoki-liigan karsinnoissakin käväissyt Metsän Kiekko on korkeimmalle sijoittunut Suomiliigaa pelaava joukkue ja löytyy listan sijalta 14. Hokisarja järjesti aikataulunsa sopimaan yhteen Hoki-liigan kanssa, jonka takia Hokisarjassa ei pelattu yhtään liigaottelua helmikuun aikana. Liigojen alimman sarjan karsintaotteluja en viitsi tilastoida paristakin syystä. Taso niissä on usein olematonta ja pelejä jää toisinaan liikaa pelaamatta. Hokisarjan vanhoista joukkueista korkeimmalle edellisten kuukausien perusteella kuitenkin yltää Rockford Icehogs, jonka sijoitus rankingissa on 75. Power Rankings 3/2012 http://uppaa.net/img/007/3.2012pr.png
Maaliskuun listalta poistui kymmenen joukkuetta: ||Pohatat||, aasit, Darra OY, Elmira Jackals, Genesis, Heaven Eleven, Mensa Club Finland, New Jersey Devils, Reservoir Dogs, sekä Spitfires
Uusina joukkueina mukaan listalle tulivat: |KuoroPojat|, Attack, Average Joe's, Blues Brothers, Boston, Desperados, FantasyHockey, Flames, Frankfurt, Lions, Haze, HC Roikkulämy, Himik Voskresensk, Icehawks, International, Jerusalem, juusot, Kelowna, Rockets, Last Period, Manhattan Diamonds, Marmots, Outer Continent, Rowdy Rascals, Seattle Roosters, Sinappikone, Smokin Trees & Strokin 3s, Spirits, sekä Tahdonvoima

Kirjoittanut: Kozel
Julkaistu 04.03.2012 16:55
Luettu: 1071 kertaa

Kommentit
Ei kommentteja.
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.