Kiekkoliiga
Mitalistit – Kiekko Cup XII
Manhattan
Ravers
HC TeamJoukkue
Paitsio

2.Divarin kausiennakko 2/12

[b]2.Divarin kausiennakko 2/2012

Tämmönen ennakko tällä kertaa, viimeset jengit meni ehkä vähän huitaisten ja kiireessä, mutta toivottavasti tämä nyt ajaa edes jotenkin asiansa. Sijoituksista vielä sen verran, että melko tiukka kausi on tulossa, mutta valitettavasti jonkun on aina oltava pohjalla.

Pohjolan Titaanit[/b]
2.Divarissa jo kuudennen perättäisen kautensa aloittava PoTi oli viime kaudella runkosarjan kahdeksas. PoTi onnistui metsästämään 25 ottelusta 23 pistettä (p/o 0.92) ja maaliero oli kauden loppuessa +1. 1.Divarin karsinnoissa yhdeksästä pelistä voitettiin vain vaivaiset kaksi. Joukkueen kokoonpano on pysynyt pitkälti samana viimeiset kaudet ja sijoitus runkosarjassa on ollut aina samaa luokkaa. Muutosta siis tarvitaan, joko pelissä tai kokoonpanossa, jos PoTi halajaa ensi kaudella runkosarjassa edes lähelle kärkisijoja.

[b]Milih vastaamassa
Millä mielellä lähdette ensi kauteen?[/b]
[i]Eipä tässä mitään omituisia, pyritään taas saamaan kunnon kausi aikaan ja toivottavasti ei mitään suurempia ongelmia tule. Jos vaikka tavoitteeksi laittais sen, että pääsis taas kokeilee nousua divarikarsintoihin.[/i]

[b]Mitä muutoksia joukkueessanne on tapahtunut viime kaudesta?[/b]
[i]Ainoa muutos joukkueen kokoonpanoon on uuden pakin eli Jurgenin tuleminen mukaan. Muuten mennään samalla kokoonpanolla kuin viimekin kaudella.[/i]

[b]Seuraa häntä[/b]: Milih; kaudesta toiseen joukkueen hyökkäyspelin avaimena toiminut Milih tulee todennäköisesti olemaan se joukkueen ykköspiste mies myös seuraavallakin kaudella. Puolustajat, varokaa.

[b]Sijoitusarvio: 6-10[/b]


[b]Affliction[/b]
Viime kaudella 2. divarissa häntäpäähän sijoittuneelle Afflictionille alkava kausi on kolmas kiekkoliigan alaisuudessa. Kaksi edellistä kautta ovat menneet ainakin osittain penkin alle — alle 1.0 p/o ja maaliero punaisella. Joukkueen vastuuhenkilöt Bröms ja Strip olivat viime kaudella (kuten aiemmallakin) joukkueen kantavia voimia hyökkäyspelissä; Strip iski 19 ottelussa 44 pistettä ja Bröms 24 ottelussa 33 pistettä. Kuitenkin punaisella oleva +/- tilasto kielii pahoista aukoista puolustuksessa ja nämä aukot tulisi täyttää, jos joukkuetta kiinnostaa edes tyydyttävä sijoitus runkosarjassa.

[b]Nuppu vastailemassa
Millä mielellä lähdette ensi kauteen?[/b]
[i]Hyvillä mielillä lähdetään, pakka on kokenut niin kovia uudistuksia, että saa nähdä miten alku kausi starttaa käyntiin. Mutta uskon että näemme tällä kaudella uudenlaisen ja vahvan Afflictionin.[/i]

[b]Mitä muutoksia joukkueessanne on tapahtunut viime kauteen nähden?[/b]
[i]No tietenkin, että mä alotan pvhna ja sit bröms on tuol intis, että aktiivisuus sil heikkoa. Strip siirtyi miko nickil kaveriporukkaa, joten häntä ei tulla ainakaan liigassa näkemään. Ja kuten yllä mainitsin pakka on todella kokenut kovia ja uusia pelaajia, miltein kokonaan täynnä![/i]

[b]Seuraa häntä[/b]: Strip; joukkueen tärkein maalipyssy niin liigassa kuin harjoituspeleissäkin. Vauhdin pitäisi pysyä vähintäänkin samana kuin aiemmilla kausilla, jos Affliction mielii päästä edes lähelle 1.divarin karsintoja ilman suurempia kokoonpanomuutoksia.

[b]Sijoitusarvio[/b]: 4-8


[b]Colts[/b]
Kolmannen kautensa kiekkoliigassa aloittava Colts sijoittui viime kaudella 3.divarissa kuudenneksi. Kausi oli Coltsilta melkoista karuselliä; ensimmäisestä kahdeksasta pelistä vain yksi häviö, mutta seuraavasta kahdeksasta vain yksi voitto. Kuitenkin parin viikon tauon ja kokoonpanomuutosten jälkeen loppukausi meni paremmin (6 peliä, 9 pistettä). Ensi kaudeksi kokoonpano on pitkälti sama kuin aiemman kauden lopussa, ainoastaan joukkueessa jo runsaasti harjoituspelejä pelanneet Piste ja Bizon tulevat liigajäille.

[b]Jusaa:n mietteitä ensi kaudesta
Millä mielellä lähdette ensi kauteen?[/b]
[i]Yllättävänki hyvällä siihen nähden, että viime kaudella kaks kertaa levisi perse pelaajapolitiikan kanssa.[/i]

[b]Mitä muutoksia joukkueessanne on tapahtunut viime kaudesta?[/b]
[i]Likipitäen koko joukkue vaihtunut, vanhoista Coltseista enää jäljellä Topham ja Pain. Ollaan kuitekin uusien pelaajien myötä vahvistuttu joukkueena, pelaaminen on taas Kivaa ja meillä on muutakin elämää ku kig (paitsi Bizolla, hihi). Draamaa varmasti tarjotaan, odotan innolla![/i]

[b]Seuraa häntä[/b]: Jusaa; viime kaudella Coltsin tukipilarina (niin kiekkoliigassa, kuin sen ulkopuolellakin) toiminut Jusaa iski 38 pistettä 21 ottelussa (pelasi jokaisessa ottelussa). Yp:n paikalta hyökkääjäksi yllättäen siirtynyt Jusaa on ollut joukkueen avain hyökkäyspään syöttöpeliin ja se näkyy myös hänen tilastoissa (9+29). Tärkeä pelaaja joukkueella ja mitä luultavimmin kiekkoliigan tulevia kärkinimiä.

[b]Sijoitusarvio[/b]: 3-6


[b]Huittisten Huima[/b]
Viime kauden Hot/Not –listauksessa ehdottomaksi hotiksi nostettu HuHu teki paluun kiekkoliigaan vuoden tauon jälkeen. Näkyikö tauko pelissä? Ei todellakaan. HuHu:lle 3.divarin runkosarja ja 2.divarin karsinnat olivat selvää pässinlihaa; molemmissa sijoituttiin ensimmäisiksi. Joukkue nakutti komeasti eniten maaleja runkosarjassa (87 kpl) ja päästi 5. vähiten (57 kpl). Ensi kaudeksi joukkue hankki uutena vahvistuksena 3.divan pistepörssin ykkösen koliksen. HuHu on ensi kauden ehdoton ennakkosuosikki.

[b]Lucci vastaa lyhyesti ja ytimekkäästi
Millä mielellä lähdette ensi kauteen?[/b]
[i]Mukavalla! Viime kausi meni aika nappiin, niin jos pystytään sama flow pitämään tulevallekkin kaudelle, niin siitä on mennä eteenpäin.[/i]

[b]Mitä muutoksia joukkueessanne on tapahtunut viime kaudesta?[/b]
[i]Pari runkopeluria intissä, eikä kai muuta. :P[/i]

[b]Seuraa häntä[/b]: Winnik; HuHun luotto yp viime kaudella. Iski kunnioitettavat 54 pistettä 18 ottelussa (3.00 p/o) ja keräsi komean +/- tilaston (+31). Hän oli myös karsinnoissa joukkueen ykköspiste mies tehoin 9+11=20 +12 (3.33 p/o). Jos vauhti ja kiinnostus pysyvät samana, niin kaveri tullaan tulevaisuudessa varmasti näkemään kiekkoliigan kärkinimien joukossa.

[b]Sijoitusarvio: 1-3[/b]


[b]HC Tyrmäys[/b]
Viime kausi 2.divarissa oli HC Tyrmäykselle todellinen lumipesu; 25 pelistä voitettiin vaivaiset 5 ja maaliero oli rankasti miinuksen puolella. Joukkue kuitenkin ryhdistäytyi karsintoihin ja onnistui kuin onnistuikin varmistamaan paikkansa 2.divarissa. Karsinnoissa nähtyjen otteiden tulisi jatkua, jos Tyrmäys halajaa päästä edes lähelle kärkisijoja ensi kaudella. Nyt alkava kausi on Tyrmäykselle neljäs kiekkoliigassa, joko olisi läpimurron paikka?

[b]Sane vastaa lyhyesti ja ytimekkäästi
Millä mielellä lähdette ensi kauteen?[/b]
[i]no me lähetään varmaankin parantamaan edelliskaudesta, tavoitteena karsinnat ja tiedätte kyllä kummat niistä[/i]

[b]Mitä muutoksia joukkueessanne on tapahtunut viime kauteen nähden?[/b]
[i]joukkueessa on tapahtunut tuttuun tapaan \\\\\\\\\\\\\\\'hoppauksia\\\\\\\\\\\\\\\' mutta olemme pyrkineet korvaamaan heidät ja pikku hiljaa joukkueemme on valmis taistoon[/i]

[b]Seuraa häntä[/b]: Hjerpe; viime kaudella eniten pisteitä paukuttanut hyökkääjä on varmasti iso nimi ensi kaudellakin. Vastuuta on luvassa, mutta pystyykö yksi pelaaja täyttämään niin isot saappaat? Se jää nähtäväksi.

[b]Sijoitusarvio[/b]: 5-8


[b]HIFK[/b]
Jo 16 kautta kiekkoliigaa pelannut HIFK on saanut kokea viimeiset kaksi kautta 1.divarissa melkoista ryöpytystä; viime kaudella 25 ottelua ja vain 1 voitto — tippuminen 2.divariin oli siis täysin selvää. Karsinnoissa joukkueelta jäi pelaamatta otteluita ja täten HIFK aloittaa ensi kautensa miinus pisteillä (-3p), ei siis järin hyvältä näytä tämän kauden alku. Joukkue tarvitsee kipeästi uudistusta kokoonpanoon, erityisesti puolustukseen, jos tavoitteena on edes tyydyttävä kausi.

[b]Turhapuron tarjoaa lukemista
Millä mielellä lähdette ensi kauteen?[/b]
[i]Joukkueen kevätretki seitsemisen kansallispuistoon sujui lupaavasti mutta valitettaviltakaan tapahtumilta ei vältytty. Vastuuhenkilöiden lukuisista varoituksista, vetoamuksista ja uhkavaatimuksista huolimatta sanfor ryhtyi karhunpainiin. Jokaiselle tapahtumia vähemmänkin seuranneelle lienee selvää kumman osapuolen takamus kipeytyi.
Rehevä keväiseltä tuoksunut sekametsä kuitenkin myös eheytti joukkuetta. MutiM veti nautiskellen nafeiinia pulkassa. Fafi taas opetti muille ornitologian saloja sekä esitteli innoissaan kaukoputkeaan.[/i}

[b]Mitä muutoksia joukkueessanne on tapahtunut viime kaudesta?[/b]
[i]Joukkueen piti vahvistua Klemmillä, mutta valitettavan vanhojentanssitapaturman johdosta pelaaja päätettiin vapauttaa sopimuksestaan. Tätä aukkoa ahkerasti paikkaamaan on löydetty Nenäkorva, jonka odotetaan lyövän vahvasti läpi kakkosessa.[/i]

[b]Seuraa häntä[/b]: mitro; viime kauden HIFKin maalipörssin ykkösmies (25+5) tulee varmasti olemaan iso osa joukkueen hyökkäystä seuraavallakin kaudella. Miksei jopa tuleva maalipörssin voittaja, kunhan vain saa joukkuetovereiltaan tukea hyökkäyspäässä.

[b]Sijoitusarvio[/b]: 8-14


[b]IHT Guerillas[/b]
Takaisin kakkosdivaan kolmosesta noussut Guerillas pelasi melko hyvän viime kauden; runkosarjan kolmas ja karsintojen neljäs. Kokoonpano oli melko tiivis, suurimman osan peleistä pelasivat Jonkka, helkkis, immOt ja Tulppa. Jonkka kuitenkin siirtyi takaisin Metallurg Magnitogorskiin ja tilalle tuli Team Saharassakin häärinyt Feuer. Joukkuetta on myös vahvistettu HC Lightningin legendaarisella Myllarolla. Tulee mielenkiintoista nähdä miten ensi kausi Guerillasin kannalta menee. Itse uskon, että Guerillojen sijoitus runkosarjassa on ”paremmalla puolella” ja kaudesta tulee ihan hyvä.

[b]Feuerin tarinoi ”pienissä nousuissa”
Millä mielellä lähdette ensi kauteen?[/b]
[i]Taisteluviilinki, koitetaan pelata puhtaammin, rauhallisemmin ja tarkemmin![/i]

[b]Mitä muutoksia joukkueessanne on tapahtunut viime kauteen nähden?[/b]
[i]Ei suurempia, yks-kaks pelaajaa sinne tänne, mutta enemmän muutosta on tapahtunut varmaan pelityylissä. Pelataan enemmän joukkueena ja varsinkin pakit on saanut enemmän itsevarmuutta.[/i]

[b]Seuraa häntä[/b]: Myllaro — Der alte, vanha kettu. Saa nähdä millaista ilmettä tämä kokenut maalien latoja tuo joukkueseen. Puolustajat olkoon varuillaan!

[b]Sijoitusarvio: 1-4[/b]


[b]KoHu[/b]
Nyt takaisin 2.divariin kolmosesta nousseen KoHun peli oli viime kaudella lievää karuselliä(7-4-8, p/o 0.95). Kuitenkin meno oli aivan eri luokkaa karsinnoissa ja sijoitus hienosti kolmas. Ehkäpä ensi kaudesta tulee KoHulle mitä valoisin. Karsintojen perusteella siihen ainakin on olemassa mahdollisuudet.

[b]Spearsin mietteitä ensi kaudesta:
Millä mielellä lähdette ensi kauteen?[/b]
[i]Fiilikset tulevaan on paljon paremmat kuin viime kaudella. Haettiin vauhtia tuolta alempaa ja nousukarsinnoissa alettiin jälleen pääsemään sille omalle tasolle. Toivottavasti kaudella 2/12 nähdään se KoHu jota nähtiin kaudella 3/10 - 1/11.[/i]

[b]Mitä muutoksia joukkueessanne on tapahtunut viime kaudesta?[/b]
[i]Joukkueessa on tullut pientä muutosta. Armeijassa ovat edelleen BourGe ja mä mutta hyökkääjäpulaan värvättiin aktiivinen tasb, joka on yllättänyt meidät kyllä positiivisesti. Nytten vielä sitten tää PepeLakun piru ettii ittelle joukkuetta, häätyppi näyttää sillee paikkaa saunan takana. Tavotteesta voisin heittää alkuun sarjatasolla pysyminen mutta tottakai me lähetää hakee nousua.[/i]

[b]Seuraa häntä[/b]: Tenn; reilu sata peliä kiekkoliigassa pelannut Tenn metsästi viime kaudella joukkueen parhaan +/- tilaston (+15) ja pisteitäkin kerääntyi komeat 2.18 per ottelu. Ehdottomasti KoHun ykköspelimies ja varmasti tärkeässä roolissa ensi kaudellakin. Tältä pelaajalta odotetaan paljon.

[b]Sijoitusarvio[/b]: 7-10


[b]Kärkiryhmä[/b]
Todella heikon viime kauden 2.divarissa pelannut Kärkkärit tulee luultavasti joutumaan melkoiseen pyöritykseen seuraavallakin kaudella. Viime kaudella kokoonpano näytti muuttuvan alati ja tällä hetkellä joukkueessa näyttäisi olevan kova haku päällä. Saapa nähdä, että millaisella kokoonpanolla alkavaan kauteen Kärkkärit sitten lähtee. Etenkin puolustukseen tulisi panostaa, jos joukkue ei halua joutua runkosarjan hännille.

[b]Rico tarjoaa hieman luettavaa
Millä mielellä lähdette ensi kauteen?[/b]
[i]Iloisella ja vahvalla. Joukkueen viime kausi oli täysi floppi, joten joukkueella on kova halu näyttää, että kuulumme 2.divariin. Aiomme vetää kauden täysillä myös kiitoksena että saimme jatkaa 2.divarissa, vaikka emme todellakaan sinne sarjatuloksen perusteella olisi kuulunut, mutta meidän nykyisellä asenteella siihen tulee muutos.[/i]

[b]Mitä muutoksia joukkueessanne on tapahtunut viime kaudesta?[/b]
[i]Kuten jokainen meitä seurannut varmaan huomasi että suurimmat muutokset tapahtuivat jo kesken kauden, kun suurin osa pitkäaikaisista pelaajista katosi joukkueesta. Ollaan börren kanssa saatu suhtkoht kovat korvaajat heille näin kauden mittaan, mutta vielä pari sankaria puuttuu. Muutoksia pelaajistoon on tullut näkyvästi, varsinkin kun 3 pelaajaa on tällä hetkellä intissä, lähestulkoon pari kentällistä joutunut valitettavasti rakentaa uusiksi. Tämän ansioista myös peliin tulee tottakai muutoksia, uusi kausi uudet kujeet ja entistä kovempaa saa pelata. Tällä kertaa meillä on aikaa ja mahdollisuuksia kasata pärjäävä joukkue.

Joten lyhykäisyydessään pyritään kaikki muuttaa paitsi ulkonäkö ja hyökkäys voittoinen pelityyli. Katsotaan löytyykö joukkueesta vielä vastuun kantajia. :)[/i]

[b]Seuraa tätä[/b]: Uudet pelaajat; uudet tuulet ovat varmasti tervetulleita Kärkkärien kokoonpanoon ja innokkaat ”tulokkaat” voisivatkin olla juuri se tarvittu avain menestykseen.

[b]Sijoitusarvio[/b]: 7-11


[b]Kuoletus[/b]
Juuri ja juuri 1.divarin karsintojen ulkopuolelle jäänyt Kuoletus aloittaa nyt neljännen kautensa 2.divarissa. Viime kausi oli melko tasaista; 23 pistettä 25 pelissä. Kuoletus pystyi ja pystyy pelityylillään haastamaan jokaisen 2.divarissa vastaan tulevan joukkueen. Kokoonpanokin näyttäisi ensi kaudelle olevan melkos kova. Tähtäimessä on varmasti nousukarsinnat ja Kuoletukselta kyllä löytyy resurssit tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

[b]pelimiesx antaa pelimiehen vastauksen
Millä mielellä lähdette ensi kauteen?[/b]
[i]Edeltävän kauden 9. sija oli iso pettymys meille, koska olimme tottuneet kaikilla aiemmilla kausilla pelaamaan nousukarsinnoissa tai nousemaan suoraan ja tämän takia lähdemme ensi kaudelle tekemään isoa parannusta. Tähän saattaa auttaa myös se, että pienen analyysin jälkeen huomasimme, että 2.divarin taso tulee laskemaan reilusti tulevalle kaudella. Tavoitteenamme on siis pelata kauden lopussa nousukarsinnoissa ja saavuttaa paikka 1.divarista.[/i]

[b]Mitä muutoksia joukkueessanne on tapahtunut viime kaudesta?[/b]
[i]Kuten tavaramerkiksemme on muodostunut, jatkamme oikeastaan kokonaan samalla rungolla, millä olemme pelanneeet koko kiekkoliigataipaleemme. Täydellinen joukkue emme kuitenkaan ole, koska siirtomarkkinoita olemme saaneet hyväksikäyttää myös tulevaa kautta varten. Haaviin tarttui alapään lukoksi Suxman, mutta valitettavasti jouduimme luopumaan pitkäaikaisen sopimuksen tehneestä bartowskista hänen motivaationsa loppumisen takia. Pelimme ei ole juurikaan muuttunut tämän uudistuksen jälkeen, joten samanlaista rykimistä on odotettavissa ensi kaudellakin.[/i]

[b]Seuraa tätä[/b]: Puolustus, Kuoletuksen pakit Jaysse ja uusi tulokas Suxman varmasti joutuvat hommiin ensi kaudella. Mielenkiintoista nähdä kummasta tulee se ”ykköspakki” tai jakautuuko peliaika kenties tasan?

[b]Sijoitusarvio[/b]: 4-8


[b]Los Bombaraderos[/b]
Todella hyvin viimekauden pelannut LB nousi 2.divariin heittämällä; karsinnoissa 2.sija ja runkosarjassa vähiten päästettyjä maaleja. Uutena pelaajana ensi kaudelle tullaan mitä ilmeisemmin näkemään Nemesiksestä kaikille tuttu Patrick. Ihan mukava vahvistus jo vahvaan joukkueeseen. Yksi ehdottomista ennakkosuosikeista; tällä kokoonpanolla kaikki on mahdollista.

[b]Hayek vastaa ja helemat paukkuu[/b]
[i]Los Bombarderos lähtee tavoittelemaan vain ja ainoastaan noususta 1.divariin. Joukkueemme värväykset ovat olleet onnistuneita ja alamme jo pikkuhiljaa oppia pelityyliämme.
PS: VAPISKAA![/i]

[b]Seuraa häntä[/b]: viime kauden 3.divarin parhaimmaksi puolustajaksi valittu Xren tulee varmasti olemaan tulevallakin kaudella todella kova pala vastustajien hyökkääjille. Vastuuta ja peliaikaa on varmasti luvassa, sillä ainakin nyt kirjoitushetkellä Xren on joukkueen ainoa alempi pakki.

[b]Sijoitusarvio: 1-4[/b]


[b]Sinappikone[/b]
Kauden sivussa ollut sinappikone tekee paluun takaisin kiekkoliigan kentille. Joukkueen kokoonpano on pitkälti se sama vanha, muutama uusi vahvistus tullut lisää. Sinappikone on pelannut pitkään korkeinta sarjatasoa ja otteet tulevat varmasti olemaan kovia 2.divassa. Joukkue on kokenut ja vastustajille mitä vaarallisin. Yksi ennakkosuosikkeja.

[b]Septic vastaamassa[/b]
[i]Sinappikone kunnostautuu välikauden jälkeen entistä ehompana. Pelipaidat on vaihdettu vanhoihin ja ehkä se on resepti voittojen tielle? Nyt pelataan kahta sarjatasoa alempana välikauden takia, mutta meno ei varmasti tule olemaan helppoa. Nöyränä tavoitteena on kuitenkin runkosarjan voitto, sarjanousu sekä Septic +/- plussan puolelle.

Muutoksia: -
Ylempää puolustajaa etsitään (ehkä Zibbi)[/i]

[b]Seuraa häntä[/b]: Septic, todella tärkeä osa Sinappikoneen puolustusta. Luultavasti saa eniten peliaikaa ensi kaudella ja tulee olemaan vastustajien hyökkääjille lähes ohitsepääsemätön este.

[b]Sijoitusarvio[/b]: 3-6


[b]Sverige[/b]
Viime kauden melko vaisusti (aiempaan kauteen verrattuna) pelannut Sverige lähtenee alkavaan kauteen nälkäisenä ja valmiina. Joukkueelta löytyy hyvä ja osaava pakka, kaikki on siis mahdollista. Muutama uusi vahvistus joukkueesta löytyy ja harjoituspelit näyttävät menneen mallikkaasti. Ehkäpä ensi kauden kärkikastia?

[b]Lidström hoitaa vastaamisen
Millä mielellä lähdette ensi kauteen?[/b]
[i]Viime kausi meni niin penkin alle että sitä ei lähtä uusimaan. Lähdetään voittamaan pelejä ja tavoitteena nousu divariin.[/i]

[b]Mitä muutoksia joukkueessanne on tapahtunut viime kaudesta?[/b]
[i]Viime kaudella oli ongelmia pelejen pelaamisen suhteen, joten karsittiin vähän porukasta epäaktiivimpia pelaajia ja nostettiin tilalle muutama uusi peluri Niku, lissu ja Dyer.

Ei muutako tsemppiä kaikille ens kaudelle, ainii ja pitäkää tanguayta silmällä, se siima puikahtaa joka raosta... tööt.[/i]

[b]Seuraa tätä[/b]: Puolustus; Sverigeltä löytyy Lidström, löytyy opster ja löytyy Dyer. Voin sanoa että tulee tiukat paikat vastustajien hyökkääjille.

[b]Sijoitusarvio[/b]: 3-6


[b]Ultimate Carnage[/b]
UC onnistui viime kaudella viimein lyömään läpi 3.divarissa ja sijoittautui komeasti runkosarjan toiseksi. Karsinnatkin hoituivat alta ja 2.divari häämöttää edessä. Kuitenkin offseasonilla tapahtui jotain kerrassaan fataalia: joukkueen viime kauden avainpelaaja, ehdoton ykköstykki, 3.divarin pistepörssin voittaja KOLIS siirtyi Huittisten Huimaan. Nyt harjoituspelit näyttävätkin sitten painottuneen 3vs3-formaattiin ja meno näyttää muutenkin vähän nukahtaneelta. Nähtäväksi jää mitä kausi tuo tullessaan, mutta ei kyllä juuri nyt järin hyvältä näytä.

[b]Amenra vastailemassa
Millä mielellä lähdette ensi kauteen?[/b]
[i]Kokoonpano elää yhä. KOLIS vaihtoi kaikkien yllätykseksi maisemaa ja sopivan tasoista korvaajaa ei ole löydetty ei sitten millään. Pieni arvoitushan tämä on, että miten kausi lähtee sujumaan, koska runko on siis edelleen auki. Toivottavasti pärjätään. :)[/i]

[b]Mitä muutoksia joukkueessanne on tapahtunut viime kaudesta?[/b]
[i]Kuten edellä mainitsin, KOLIS vaihtoi jälleen joukkuetta eli viime kauden paras pistemies on pois. Viktoria sekä Dehner aka. Zdunov jatkavat edelleen. 10 peliä pelannut near sekä 13 ottelua uurastanut sauso ovat myös toistaiseksi(?) mukana joukkueen kokoonpanossa. Edelleen haemme hyökkäykseen korvaajia, mutta toistaiseksi näillä mennään.[/i]

[b]Seuraa häntä[/b]: Amenra, monelle tuntematon nimi, mutta harjoituspeleissä ehdottomasti ollut UC:n kirkkain tähti; ylivoimaisesti +/- tilastoissa kärjessä ja alle parissa kuukaudessa metsästänyt yli 400 tehoa. Ei hassummin. Yllättäjä?

[b]Sijoitusarvio[/b]: 9-14

Kirjoittanut: Topham
Julkaistu 26.02.2012 15:56
Luettu: 1011 kertaa

Kommentit
Ei kommentteja.
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.