Kiekkoliiga
Mitalistit – Kiekko Cup XII
Manhattan
Ravers
HC TeamJoukkue
Paitsio

3.divarin loppukauden ennakko

Juu eli 3 divarista ei saatu näköjää ollenkaa ennakoita, ni päätin sit ite ryhtyy tekee. Vaikka onkin vähän myöhässä nii parempi silloin, kun ei milloinkaan.

Lohko A

Hamburg Freezers

Paras pistemies:
#4 Nissinen 19gp 28+28=56


Pitkän yrittämisen jälkeen vihdoin kiekkoliigan alaisuuteen päässeen joukkueen alkukausi oli vaikea. Ensimmäisistä kuudesta pelistä vain kaksi voittoa, mikä pistetään kuitenkin pienen jännityksen piikkiin. Pelaajia lähti ja tuli kovalla vauhdilla, eikä pakkaa meinattu saada kuntoon. Kuitenkin Kettusen herättyä talviunilta ja Spikenerin tulo takaisin joukkueeseen toi selvästi lisää virtaa. Seuraavista 13 ottelusta vain yksi tappio. Joukkue löytyy tällä hetkellä Lohko A:n piikkipaikalta, mutta toki takana on joukkueita joilla vähemmän pelejä takana. Jos joukkue pystyy jatkamaan samoja otteita, mitä viime peleissä on nähty, voin melkein luvata, että joukkue sijoittuu oman lohkonsa kolmen parhaan joukkoon.


Seuraa häntä: Alkukaudesta loistanut Kettunen, joka on iskenyt kymmenessä pelissä hurjat tehot 20+18 ja +/- tilasto näyttää plussan puolelle 27. Lisätään tähän vielä, että hän ei ole hävinnyt vielä yhtään peliä.


Sijoitusarvio runkosarjan päätyttyä: 1-2



Plymouth Whalers

Paras pistemies:
#3 Lustin 20gp 32+24=56


Viimekaudella suomiliigan finaaleissa pelannut joukkue selvitti myös tiensä karsinnoista 3 divariin. Joukkueen kausi lähti liikkeelle vähän kaksijakoisesti. Voittoja ja tappioita on tullut tasaiseen tahtiin. Odotukset olivat varmasti korkealla, kun Lico löytyi heidän kokoonpanosta. Maaleja on päästetty kohtuullisen vähän 20 peliin, 50 päästettyä. Heillä on nyt kolmen pelin voittoputki alla, jos sama tahti jatkuu he saattavat kivuta sarjan päätteeksi kolmen parhaan joukkoon.


Seuraa häntä: Darren, joka on näyttänyt erinomaisia otteita pelikentillä. Häneltä löytyy myös joukkueen paras +/- tilasto, se osoittaa plussalle 20.


Sijoitusarvio runkosarjan päätyttyä: 3-4.


Somersby

Paras pistemies:
#7 Matii 14gp 23+30=53


Somersby on myös viimekaudelta suomiliigasta kiekkoliigan alaisuuteen pompannut joukkue. Alkukausi sujui joukkueelta hyvin, mutta loppua kohden peli on huonontunut. Viimeisistä kahdeksasta pelistä vain yksi voitto. Joukkue on pelannut kokokauden hyvin pienellä rosterilla, enkä usko, että tähän on tulossa muutosta. Joukkueella on selkeästi yksi hyökkääjä ylitse muiden, Matii. Nakuttanut 14 ottelussa mukavat 53 pistettä, mikä meinaa pisteper ottelun olevan 3.79. Loppukautta kohden, jos ei saada tappioputkea poikki, runkosarjan sijoitus voi olla odotettua heikompi. Joukkue muistetaan varmasti ottelusta HPK-Somersby, missä he luovuttivat ottelun ilman johtokunnan ja vastustajan lupaa. Toivottovasti näitä ei enään nähtäisi.



Seuraa häntä: Matii joukkueen kantava voima, mutta Somersby puolesta täytyy toivoa, että ei sorru huuteluun, mitä on jo tällä kaudella nähty. ja ota pelikieltoja.


Sijoitusarvio runkosarjan päätyttyä: 5-6


Colts

Paras pistemies:
#19 Pain 16gp 23+14=37



Viimekaudella joukkue sijoittu hienosti 3.divarissa sijalle kolme, mutta ei saavuttanut nousu kakkosdivariin, mikä saattoi jopa olla pieni pettymys? Joukkue aloitti tämän kauden todella lupaavasti ottamalla ensimmäisistä kahdeksasta pelistä vain yhden tappion. Seuraavista kahdeksasta pelistä tulikin vain yksi voitto. Joukkue on hyvin pienellä rosterilla myös mukana, tällä hetkellä vain viisi pelaajaa kokoonpanossa, mutta tulosta ei silti näytä syntyvän. Uskoisin kyllä, että loppua kohden he saavat vielä pelin kuntoon ja selvittävät tiensä 2 divari karsintoihin.


Seuraa häntä: Topham. Ollut mukana joukkueensa jokaisessa pelissä, vaikka tulosta ei välttämättä ole syntynyt toivotulla tavalla, on silti pelit pelannut uskollisesti loppuun asti.


Sijoitusarvio runkosarjan päätyttyä: 4-5



Hatebreeder

Paras pistemies:
#26 7gp 18+10=28


Viime kausilta hoki-liigasta tuttu näky Hatebreeder, ehkä joiden mielestä jopa yllättäen, vaihto kiekkoliigan alaisuuteen. Joukkue on pelannut tasaisen varman kauden ja tulosta on syntynyt. Joukkueen valopilkku hieman odotetustikkin on ollut juju. Seitsemässä matsissa hurjat 28 pistettä ja p/o ollessa neljä, on hän aloittanut kauden hyvin. Omaan silmääni ainakaan ei ole pistänyt harkkapeleistä tutut violentit, mikä on hyvä asia. Tällä joukkueella on potentiaalia, vaikka mihin, eikä olisi yllätys, jos joukkue olisi lähellä nousua sarjatasoo ylemmäs.


Seuraa häntä: juju joukkueen kantava voima. Hänen pisteitään tarvitaan jatkoa ajatellen.


Sijoitusarvio runkosarjan päätyttyä: 1-2



Desperados

Paras pistemies:
#40 napsu 13gp 10+8=18


Viimekin kaudelta tuttu joukkue ei ole säväyttänyt. Joukkueen parhaan pistemiehen, Darrewin tehot puhuvat puolestaan. Seitsemässä ottelussa 12 tehopistettä ja +/- tilaston ollessa pakkasella -33, ei joukkue varmasti kovin tyytyväinen ole tämän hetkisiin peleihin. Joukkue on myös heittänyt pari kertaa pelit aivan läskiksi. (despe-huhu 0-10 ja despe-iht 2-15). Samalla tavalla ei voi jatkaa, jos joukkue haluaa pärjätä. Tämäkin joukkue pelaa pienellä rosterilla, mikä kuitenkin antaa toivoa paremmasta huomisesta. Saattaa käydä vielä peliänsä parantamalla tiukkaa taistelua viimeisistä karsintapaikoista.


Seuraa häntä: Joukkueen puolustus. Se on ollut suoraan sanoen heikkoa kokokauden, jos joukkue pystyy parantamaan varsinkin tällä osa-alueella niin runkosarjan sijoitus voisi olla huomattavasti parempi.


Sijoitusarvio runkosarjan päätyttyä: 6-7



Lowell Devils

Paras pistemies:
#58 corp 11gp 7+6=13


Viime kauden hokisarjan hopea joukkue onnistui myös selvittämään tiensä ensi kertaa kiekkoliigan alaisuuteen. Joukkueeseen saatiin supervahvistus, kun aikaisempina kausina kiekkoliigasta Sinappikoneen paidasta tuttu Septic saapui joukkueeseen. Joten jotkut saattoivat uskoa, kuten myös he, että tämä hetkinen runkosarjan sijoitus olisi huomattavasti korkemapi. Joukkue on peluuttanut tasaisesti pelaajiaan, mutta tulosta ei ole syntynyt, jospa ensimmäinen kausi menee vielä totutellessa? Katseet kohti 3 divari karsintoja..


Seuraa häntä: Joukkueen hyökkäys. Ollut todella tehotonta koko kauden. Joukkueen parhaalla pistemiehellä (corp) 11 ottelusta vaivaiset 13 pistettä, mikä kertoo kyllä kaiken olennaisen. Ei vaan onnistu.


Sijoitusarvio runkosarjan päätyttyä: 8



Jalattomat Puukädet

#51 Outsi 10gp 7+9=15


Jo viidettä kautta kiekkoliigan alaisuudessa pelaava joukkue kuuluu myös kauden alisuorittajiin. \'\'Käpyarmeija\'\' ei ole ottanut pelaamistaan 13 ottelusta kuin kaksi voittoa. Joukkueelta kyllä löytyy potentiaalia, ainakin puolustuspäässä. Hyökkäyspään peliä taas pitäisi parantaa, jotta voittoja tulisi. Alle kaksi maalia per ottelu on aivan liian vähän. Voittoja kuitenkin pitäisi tulla, jos haluttaisiin välttää 3 divarikarsinnat, taas. Pelejä on kuitenkin jälellä vielä monen monta, joten mikä vain on mahdollista.


Seuraa häntä: Käpytikka, joukkueen sielu. Parantanut otteita huomattavasti viimekaudeen nähden, jolloin +/- oli rajut -55. Todella tärkeässä roolissa loppukautta ajatellen.


Sijoitusarvio runkosarjan päätyttyä: 6-7



Jackalopes

Joukkue kaatunut, niin ei tästä varmaa mitään sanottavaa?



Lopullinen A-lohkon sarjataulukko

1. Hatebreeder
2. Hamburg Freezers
3. Plymouth Whalers
4. Colts
5. Somersby
6. Desperados
7. Jalattomat Puukädet
9. Jackalopes (jos joukkue nyt on kaatunut...)



Lohko B

Ultimate Carnage

Paras pistemies:
#1 KOLIS 22gp 50+36=86

Kolmatta kauttaan kiekkoliigan alaisuudessa pelaava joukkue pelaa tällä hetkellä selvästi parasta kauttaan. +/- näyttää joukkueen osalta +40, mikä on myös 3 divarin paras tällä hetkellä. Joukkueella on yksi liigan tuhoisimmista hyökkääjistä, KOLIS, joka on iskenyt hurjat tehot 50+36 pelaamassaan 22 ottelussa. Heidän ykköstykkinsä KOLIS kärsii kuitenkin viiden ottelun pelikieltoa, mikä tarkoittaa, että hän jää pois runkosarjan viimeisitä peleistä ja muutamasta karsintamatsista. Saa nähdä miten joukkue hoitaa loput pelit ilman häntä.

Seuraa häntä: Viimeisimmät pelit. Miten onnistuu kun KOLIS ei olekkaan mukana joukkueen peleissä?

Sijoitusarvio runkosarjan päätyttyä: 1-3


IHT Guerrillas

Paras pistemies:
#2 helkkis 21gp 36+39=75

Täksi kaudeksi karsintojen kautta 3 divariin tiensä selvittänyt joukkue on pelannut vakuuttavasti. Löytyy tällä hetkellä B-lohkosta runkosarjan sijalta kaksi. Joukkueella on saanut kasaan todella iskukykyisen joukkueen. Helkkis ja imm0t Team Viperistä ja jonkka Metallurg Magnitogorskista. Joukkue on peluuttanut pelaajia aika tasaisesti ja tulosta on syntynyt, jos loppuun asti jaksaa painaa, sijoitus löytyy kahden parhaan joukosta. Sarjanousu ei olisi yllätys.

Seuraa häntä: imm0t & helkkis. Viperistä tutun kaksikon yhteispeli toimii. Samaan aikaan kentällä he ovat tuhoisa kaksikko.

Sijoitusarvio runkosarjan päätyttyä: 1-2


Huittisten Huima

Paras pistemies:
#5 Winnik 17gp 20+35=55

IHT:n tavoin kiekkoliigan alaisuuteen paluun tehnyt Huittisten Huima on pelannut odotusten mukaisesti ja samaa menoa jatkaen lohkovoitto on saavutettavissa. Jokainen joukkueen pelaajalla on jo aikaisempaa kokemusta kiekkoliigan alaisuudessa, mikä tuo tietynlaista varmuutta heidän peliin. Loistava puolustus ja maltillinen hyökkäys on tuottanut tulosta. Sarjanousu ei olisi ihme.

Seuraa häntä: LeeSweatt, yksi kolmosdivarin parhaimmista puolustajista on hoitanut oman tonttinsa moitteettomasti ja saman menon uskoisin jatkuvan. +/- tilasto näyttää mukavasti plussalle 32.

Sijoitusarvio runkosarjan loputtua: 1-2

Blackhearts

Paras pistemies:
#17 PAGUEL 15gp 22+16=38

Viimekaudella kiekkoliiga debyyttinsä tehnyt joukkue on jatkanut tasaisia otteita tällekkin kaudelle. Kausi on mennyt jopa vähän paremmin kuin edellinen, vaikka joukkue onkin +/- tilastoissa yhden miinuksen verran pakkasella. Joukkueen kokoonpano ei ole oikeastaan pahemmin muuttunut. Peluuttamalla tasaisesti pelaajiaan, joista kuka vaan voi ratkaista pelejä, tulosta kyllä syntyy. Taistelee kauden päätteeksi sarjanoususta tosissaan.

Seuraa häntä: ALFAUROS, täksi kaudeksi Löylynheittäjistä saatu vahvistus on pelaamissaan peleissään tehnyt hyvää jälkeä. Viidessä ottelussa 16 tehopistettä ei ole huono saavutus.

Sijoitusarvio runkosarjan päätyttyä: 4-5


Los Bombarderos

Paras pistemies:
#22 Minarelli 14gp 18+15=33

Hatebreederin tavoin hoki-liigasta kiekkoliigan alaisuuteen vaihtanut joukkue on aloittanut kautensa tasaisen varmasti. Joukkueelta oltaisiin varmaan odotettu enemmän, kuten luultavasti he itsekkin. Harjoituspeleissä on syntynyt kovaa jälkeä ja kovia joukkueita kaatunut. Sama tahti ei kuitenkaan säilynyt 3 divarissa, mutta loppukohden peli on selvästi parantunut. Viimeiset neljä peliä voittoja. Sarjanousu tähtäimessä.

Seuraa häntä: Bur, todella taitava mailankäsittelijä, joka taitaa maalinteon ja syöttelyn jalot taidot.

Sijoitusarvio runkosarjan päätyttyä: 3-4


KoHu

Paras pistemies:
#20 BourGe 11gp 16+19=35

Täksi kaudeksi kakkosesta kolmoseen tippunut joukkue varmasti kaikin voimin koittaa nousua takaisin kakkoseen. Pelit on sujunut kohtalaisesti, piste per ottelu tahdilla. Joukkueesta löytyy kuitenkin hyviä pelaajia, jotka pystyvät ratkaisemaan otteluita. Joukkue ollut ehkä hieman pimennosa tämän kauden. Pääsy karsintoihin on hyvin hanskassa.

Seuraa häntä: BourGe, joukkueen paras pistemies. Näyttänyt isännän otteita peleissä, mistä kertoo hänen pisteper ottelu, joka on 3.18.

Sijoitusarvio runkosarjan päätyttyä: 6


Marmots (Marmots diskattu toim. huom.)

Paras pistemies:
#64 Leppis 7gp 3+8=11

Joukkueen kolmas kausi 3.divarissa ei ole lähtenyt odotetulla tavalla liikkeelle. Joukkuetta on pitkin kauden vaivannut epäaktiivisuus. Heillä jäi pelaamatta jopa viisi peliä toiseen deadlineen. Saa nähdä paljon miinuspisteitä joukkue saa, mutta helppo olettaa, että joukkuetta ei taideta tänä vuonna nousukarsinnoissa nähdä. Toki, jos joukkue saa pakkansa aktiiviseksi ja pelin kuntoon, ihmeitä voi tapahtua.

Seuraa häntä: Aktiivisuus, ollut todella huonoa, pelejä jäänyt pelaamatta ja harkkaakin todella vähän. Saako homman kuntoon ja pystyy pelaamaan pelit loppuun asti?

Sijoitusarvio runkosarjan päätyttyä: 7-8


HPK

Paras pistemies:
#41 zälä 9gp 6+12=18

KoHun tavoin tippumisen kolmosdivariin kokeneen HPK:n mielessä oli varmasti nousu takaisin kakkoseen, mutta kausi on lähtenyt huonosti, todella huonosti käyntiin. Kymmenestä pelistä vaivaiset kolme pistettä ja miinuspisteitä todennäiköisesti luvassa, koska pelejä jäi pelaamatta. Joukkueelta toki löytyy potentiaalia, mutta tämän hetkinen tappiputkin tuskin helpottaa tilannetta. Kauden päätteeksi todennäiköisesti karsii paikastaan 3 divarista.

Seuraa häntä: Motivaatio, onko joukkueella motivaatiota pelata pelejä loppuun, kun tulokset on, mitä on.


Tottenham

Paras pistemies:
#52 Jonny 10gp 6+9=15

Hokisarjasta myös muutaman muun joukkueen tavoin kiekkoliigan alaisuuteen noussut Tottenham ei ole oikein vakuuttanut, mutta tuskin kovin moni kauden alkaessa odottikaan heiltä mitään huippu sijoituksia. Kokemattomuus näkyy selvästi peleissä, kun 13 ottelusta vain 3 pistettä, eikä yhtään voittoa. Toivotaan, että joukkue jaksaa painaa loppuun asti.

Seuraa häntä: Puolustaminen, jos joukkue jaksaa puolustaa pelit loppuun asti, voi joukkue kuin joukkue kaatua.

Sijoistusarvio runkosarjan päätyttyä: 8-9


Lopullinen Lohko B:n sarjataulukko

1. Huittisten Huima
2. IHT Guerrillas
3. Ultimate Carnage
4. Los Bombarderos
5. Blackhearts
6. KoHu
7. HPK
8. Marmots
9. Tottenham


Nyt voit tienata pelimerkkejä kirjoittamisella! Katso lisäohjeet täältä

Kirjoittanut: Nissinen
Julkaistu 22.12.2011 13:21
Luettu: 937 kertaa

Kommentit
Ei kommentteja.
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.