Kiekkoliiga
Mitalistit – Kiekko Cup XII
Manhattan
Ravers
HC TeamJoukkue
Paitsio

Fice esittää, divariennakko kaudelle 1/08

Esipuhe: Vuoden 2008 ensimmäinen kausi on pian alkamaisillaan, joten on siis aika ennakoida tulevia joukkueita ja pelaajia. Viime kaudella oli selvästi kaksi joukkuetta, jotka todistivat kuuluvansa ylimmälle sarjatasolle eli liigaan. Joukkueethan ovat tietenkin Lugu ja HC Roikkulämy, jotka pelasivat molemmat loisteliaan kauden virheittä. Näiden kahden edellämainitun joukkueen lisäksi Nature Club selvitti tiensä liigaan. Divarin keskikasti oli harvinaisen tiukka, sijoille 4. - 6. päätyneet joukkueet olivat runkosarjan päättyessä tasapisteissä, sekä sijoilla 7. - 8. olleet joukkueet olivat tasapisteissä, myös sijoilla 9. ja 10. olleet joukkueet jäivät vain vaivaisen pisteen päähän liigakarsintapaikasta, tasaisin kausi pitkään aikaan! Hyvä asia kaudessa oli myös se, että yksi kauden 3/07 heittopusseista saatiin tiputettua 2.divariin, toinen näistä sai sarjapaikan johtuen tälläkin kaudella sarjapaikkansa luovuttaneista joukkueista. Kausi 1/08 on 14 joukkueen taistelu, joka huipentuu divarin kahdeksan parhaiten, sekä liigan huonoiten menestyineiden väliseen liigakarsintaan. Mitenköhän pärjäävät liigasta tippuneet ja tulevalle kaudelle valtavasti uudistuneet Habs & Unforgiven? Tai mille sijoille yltää viimekauden tiukka keskikasti, entäpä 2.divarista nousseet joukkueet: Genesis, H.C.P & Nightmare? Tämän esipuheen siivittämänä toivotan kaikille divarin joukkueille onnea ja menestystä sekä muistuttaen, että tämä on ensimmäinen ennakkoni!



Avellino Capellier

Merkittävimmät tulijat: Sydis (paanit), Sean (NewJersey Devils), iZorovsky

Merkittävimmät lähtijät: x13 (-) n3wbdeath (Arctic Circle Athletics) spelare (free agent)

Vastuuhenkilön mietteet: Pi****** se on mielessä, mutta pelataan nyt ensin. Viime kauden karseeta alkua olisi tarkoitus lähteä parantamaan ja tavoitteet olisi päästä pelaa nousukarsinta pelejä. Hyökkäykseen olla saatu tuomaan aktiivisuutta ja vaarallisuutta Sean. Puolustuspäästä ollaan menetetty Salon oma poika spelare, mutta juttujen taso on onneksi noussu. Liigaan olisi kiva joskus nousta kun ei tällä divarikiekolla oikein naista irtoa. - asthon

Analyysi: Viime kauden suurimpiin yllättäjiin kuulunut Avellino Capellier pelasi itsensä liigakarsintoihin ja oli jopa lähellä nousua liigaan, mutta fantastisen kauden pelannut Lugu korjasi potin tällä kertaa. Joukkue oli varsin jäissä alkukaudesta, mutta kauden edetessä palaset kolahtivat paikoilleen ja voittoja alkoi kertyä toisensa jälkeen. Hyvin puolustavalta ja nopeitten vastahyökkäysten osaavalta Avellinolta odotetaankin paljon, kenties on jopa divarin ennakkosuosikki. Joukkueen harmiksi tulistakin tulisempi spelare siirtyi kiekkokentiltä ja varmaotteisesti pelannut n3wbdeath nosti kytkintä ja löysi paikkansa ACA:sta. Myös pelaamisen vähemmälle jättänyt x13 ei jatka enää Capellierissa. Joukkue sai kuin saikin tilalle kolme kuumaa kollia: Seanin, Sydiksen sekä iZorovskyn, jotka ovat sopeutuneet Avellinon pelityyliin kuin nyrkki silmään. Joukkueen viimeaikaiset otteet ovat todistaneet, että heillä on paljon annettavaa ensi kauden kiihkeässä divarissa. Tätä tahtia joukkue nähdään jonkin ajan kuluttua liigassa, mutta onko heidän aikansa vielä? Sijoitusarvio: 1.-4.

Seuraa häntä: Sean - Hoki-Liigassa tajunnanräjäyttäviä otteita esittänyt Sean on todella vaarallinen ja nälkäinen hyökkääjä. Nähdään pistepörssin kärkipäässä, jos sille päälle sattuu, mitä näytti Hoki-Liigan puolella.



Darra OY

Merkittävimmät tulijat:
Beyonce (Last Period), -JoPPe- (Unforgiven), Haxor (Unforgiven)

Merkittävimmät lähtijät: pontti (Rowdyruff Boys) Baninski (free agent), Murdox (-)

Vastuuhenkilön mietteet:
No viime kausihan meni ihan penkin alle, kautee lähettiin hyvillä mielin ja ihan hyvällä kokoonpanolla, ekasta pelistä tuli heti tärkeä voitto, mutta sen jälkeen peli lähti raiteiltaan ja tappioita alko tulla. Kauden lopussa sitten, kun oli seitsemisen peliä jäljellä oltiin jo lähes varmoja liigakarsinta paikasta mutta toisin kuitenkin kävi. Ensi kauteen lähdetään edelleen hyvillä mielin ja nyt kun on saatu runko kasaan ja peli alkaa jo sujumaan uusien naamojen kanssa, niin voimme lähteä ihan luottavaisin mielin. Tavoitteena ois päästä vähintään karsimaan, mutta mieluiten 5 parhaan joukkoon. Uusista pelaajista kaikki on luotettavan varmoja ja hyviä pelaajia, hyökkäyspäässä kannattaa seurata Haxoria joka on kova paukuttamaan maaleja. Yksi musta pilvikin on taivaalla, pelimme tärkein lenkki Xirean ei ole vielä varma jatkaakohan darrassa vai suuntaako uusille jäille. Jos jatkaa tulee se vaikuttamaan peliimme todella positiivisesti. - Flap

Analyysi: Muinoinen liigan hopeamitalisti Darra OY hakee jälleen nälkäisesti paluuta kiekon kovimmalle sarjatasolle. Viime kaudella jäi hieman odotettukin nousu kuitenkin saavuttamatta, sillä joukkueen aktiivisuus oli sitä mitä oli ja divarin kärkikolmikko pelasi uskomattoman hyvin. Joukkueen runko on pysynyt melko samana ja lähinnä pelaamista tukevat pelaajat ovat vaihdelleet jonkin verran. Darran vanha rosteri näyttää todella iskukykyiseltä, kunhan joukkue vain jaksaisi pelailla samaan tahtiin kuin ennen vanhaan. Jo ennestäänkin kovaa pelaajistoa täydentää divareita kyntänyt Beyonce, näkymätön työmyyrä -JoPPe- ja heidän lisäkseen taitava hyökkääjä Haxor. Darralta sopii odottaa menestystä, kunhan avainpelaaja Xirean innostuu jälleen kiekonpeluusta, joten Darra on luultavasti liigakarsinnoissa. Sijoitusarvio: 5.-8.

Seuraa häntä: Beyonce - Todella aktiivinen ja vahvasti pelaava puolustaja, joka tukee erittäin hyvin hyökkäyksiä. Tekee tulevalla kaudella hienot tehot ja edesauttaa Darran liigakarsintoihin.



Elite Razor

Merkittävimmät tulijat:
Wakke (HIFK), Rafa (FC Tolppalaukaus), Klee (Lugu), Muilu (HC Lightning), Kadlec (Pohjolan Leijonat)

Merkittävimmät lähtijät: Amigo (Maalisepot), feeb (HC Hot Wings), Vidual (HautausmaaTarkastajat), Redden (Arctic Circle Athletics), hari (S.S.K.), Lirppu (Pelijengi), kazka (-)

Vastuuhenkilön mietteet: Njooh viimekausi siinä oli paljon hyvää eikä runkosarjan sijotus ollu mitenkään huono. Tietysti karsinnat jäi vähän hampaankoloon kun hävittiin 2 viimestä ottelua ja se viimenen jatkoajalla. Tälle kaudelle ollaan hommattu oikein viimesenpäälle oleva hyökkäys ollaan saatu 2 kovaa paluumuuttajaa Klee ja Kadle ja puolustukseen on tullu Mendieta. Ens kaudelle on yks selkee tavote ja se on liigaan! - Alem

Analyysi: Pitkään divareita tahkonut Elite Razor on jo pitkään haaveillut paikasta liigassa, viime kaudella sitä ei ainakaan auennut, kun vastaan asettui toisella kierroksella HC Roikkulämy. Joukkueen sisällä sattui jonkinmoinen hajoaminen, kun suuri osa joukkueesta löysi itselleen paikan toisaalta jäljelle jääden vain Alem. Koko homma oli jo kaatua, mutta korvaavia pelaajia löytyikin useampia, kaikki jopa joukkueen entisestä jäsenistöstä. Siispä ER starttaa kautensa aika kovalla pakalla, jonka olettaisi myös osaavan pelaavan hyvin yhteen. Hyökkääjinä muutama kovaa tekijää, kuten Kadlec, Rafa sekä Klee ja puolustuksessa Alem, unknow ja Muilu, jotka saavat tehdä töitä hullun lailla. Elite Razoria nähdään siis jälleen liigakarsinnoissa, luultavasti. Sijoitusarvio: 1.-4.

Seuraa häntä: Muilu - Tuo oman lisänsä Elite Razorin puolustuspelaamiseen ja pelaa varsinkin hyvin hyökkäysvoittoisessa roolissa. Yksi ehdottomista yllätys-nimistä.



Genesis

Merkittävimmät tulijat: Venkula (Fresno Falcons), hoopo, Vaic (Conservation)

Merkittävimmät lähtijät: Dufva (HC Kauhava), Reewes (England)

Vastuuhenkilön mietteet: Eli ensimmäinen kausi kiekkoliigassa takana ja menneeseen kauteen ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Kukaan tuskin osasi odottaa nousua heti ensimmäisellä kaudella. Kaunis ”sumputus” kauden viimeisissä peleissä nosti meidät lopulta karsintoihin sekä sitä kautta 1.divariin. Kauden ehdottomia onnistujia porukastamme olivat puolustuksen täydellinen lukko Pirlo21 joka piti lähes kantaa kentälle jotta suostui pelaamaan sekä hyökkäyspäässä loistosuorituksia esittänyt Snyder joka kauden päätteeksi pokkasi myös parhaan maalintekijän tittelin. Tulevaan kauteen lähdetään hieman uusitulla porukalla sillä neljä pelaajaa joutuu poistumaan armeijan harmaisiin. Puolustukseen hankituilla Vaic:lla sekä hoopolla on varmasti kova kausi edessäpäin ja saavat kantaa suuren vastuun ensikaudesta. Hyökkäyspäätä on otettu myös vahvistamaan yksi kaveri, Venkula. Uudet kaverit antavat varmasti lisää virtaa muulle joukkueelle. Tulevaan kauteen lähdetään siis hyvillä mielin ja tavoitteena jälleen kerran sarjapaikan säilyttäminen. - Nico

Analyysi: Lähes varkain divariin noussut, useille tuntematon joukkue Genesis on lyönyt itsensä läpi toden teolla. 2.divarin neljäs sija ja Restartista tiukka voitto takasi joukkueen nousun divariin. Erittäin tasaisesti pelanneen Genesiksen kokoonpano ei paljoa heikentynyt, sillä vain pelin mieheen pelanneet Dufva ja Reewes jatkoivat muille teilleen. Joukkue onnistui nappaamaan muutaman ehkä vähän nimettömämmän, mutta taatusti joukkueen pelityyliin yhteensopivan pelaajan. Genesiksen kivikovaan hyökkääjäkaartiin saapui Venkula ja puolustus sai rinnalleen hoopon sekä Vaic:n. Genesiksellä on nyt erittäin aktiivinen ja tasainen porukka kasassa, jonka turvin taistelee jopa liigakarsintapaikasta. Ensimmäiseen divarikauteensa lähtevällä Genesiksellä on elämänsä tilaisuus pelata hyvä kausi ja nousta jopa liigaan. Sijoitusarvio: 5.-8.

Seuraa häntä: Joukkueen hyökkääjistä nostaisin esille erityisesti 2.divarin toisen maalikuninkaan, Snyderin, joka rankaisee armotta huonoimmistakin paikoista. Tekee temppujaan sen verran hyvin, että löytyy myös divarin pistepörssistä kärjen tuntumasta.



H.C.P

Merkittävimmät tulijat: Alucart (Pelijengi), Earl (Los Amigos) Kashmir (Habs) Juho (-)

Merkittävimmät lähtijät: Aluvanne (free agent), Fice (Kouvola Sabres), frogizzi (Mäntypistiäiset), Rotta (HC Tylykone)

Vastuuhenkilön mietteet: Loistavan kauden jälkeen ei tavoitteet voi olla muualla kuin liigassa, joten nousukarsintapaikkaa lähdemme ensisijaisesti metsästämään. Viime kaudesta merkittävä osa pelaavasta kokoonpanosta on vaihtunut, ja uusvanhoja hcp-laisia on mukana enemmänkin. - chou

Analyysi: H.C.P sijoittui 2.divarin runkosarjassa sijalle 2 Nightmaren jälkeen. Vähiten päästettyjä maaleja runkosarjassa todistaa sen, että HCP:lla oli viime kaudella erittäin hyvin organisoitu puolustus, viime kauden puolustajista mukana on ainoastaan Körsklieg, joka esitti viime kaudella hienoja ja varmoja otteita puolustuspäässä. Ficen paluu liigajäille on kova kolaus joukkueelle, erittäin varma alempi puolustaja, joka kruunattiin 2.divarin parhaaksi pelaajaksi. Ficen jättämää aukkoa pyrkii täyttämään habsista tullut Kashmir, jolla löytyy pelillistä osaamista, mutta riittääkö tarpeeksi ottamaan vastuunkantajan roolin. Aluvanteen ja frogizzin lähdöt tuskin joukkuetta paljoa surettavat, sillä herrojen panos 2.divarissa oli erittäin vähäinen. Pelijengissä tutuksi tullut Vlad / Alucart on H.C.P:n divarikokoonpanossa myöskin, erittäin hyvä vahvistus, aktiivisena Alucart on suuri apu joukkueelle, sillä kokemusta ja taitoa riittää vaikka mihin. Välikautta pitänyt Juho on nostettu myös takaisin kokoonpanoon, saa nähdä millainen rooli hänellä on. Rotta / Palmu päätti lähteä pelailemaan HC Tylykoneeseen, joten hänen jättämä aukko on myöskin iso, 19 ottelussa tehdyt 31 maalia kertoo Rotan olevan erittäin hyvä maalintekijä, ja olleen joukkueelle tärkeä pelaaja. Rotan jättämää aukkoa pyrkii täyttämään Los Amigosista tuttu Earl / Emre, joka on enemmänkin pelinrakentaja tyylinen, joten enimmäkseen vastuu maalinteosta saattaa jäädä Volgalle, ja viime kausina epäaktiivisina olleelle Drapelle. Allekirjoittanut uskoo, että H.C.P yltää liigakarsintoihin, mutta mikä on joukkueen lopullinen sijoitus tasaisessa runkosarjassa, miten Rotan ja Ficen aukot täytetään ja ketkä nousevat vastuunkantajiksi tällä kaudella? Potentiaalia riittää monissa pelaajissa, mutta katsotaan. Sijoitusarvio: 1.-4.

Seuraa häntä: Ficen jättämää aukkoa täyttämään tullut Kashmir tulee olemaan tärkeässä roolissa, mikäli vain pystyy pelaamaan omalla tasollaan, tai jopa paremmin. Kashmirille sopii juuri pelityyli missä puolustetaan neljällä, ja pyritään pitämään puolustus tiiviinä. Kiekollista roolia hän tuskin pystyy ottamaan, sillä siihen löytyy potentiaalisempia kavereita. Parhaimillaan hän on kuitenkin omassa roolissaan, eli alempana puolustajana joka pyrkii hoitamaan avaukset ylöspäin ja mahdolliset ylivoimahyökkäykset. Kashmirin onnistuessa hyvin, saattaa H.C.P olla korkeammalla kuin odotetaan.



Habs

Merkittävimmät tulijat: Jortsu(Old & Notorious), Nikosso (-), Fafi(-)

Merkittävimmät lähtijät: Barco (Mogadon), Lapaluu (Old & Notorious), uizii (free agent), Zek (Crunch), Kashmir (H.C.P.), Saarinen (paanit), Makito (free agent)

Vastuuhenkilön mietteet: Viime kausi ei menny odotusten mukaan, homma alko kusemaan siitä lähtie ku mutim lähti ja sitten ei saatu sopivaa hyökkiä tilalle. Otan omaan piikkiin kyl melkosen paljon viime kaudesta, mutta voidaan kattoo puolustuksenki motivaatiota, päästettiikö me ny toisteks eniten maaleja liigas. Karsinnoissa sitten huomas että motivaatio oli pois melkei kaikilta, ei annettu kunnon vastusta. Mirri ja saarinen siis ilmotti et lopettavat habsis ennen karsintoja ja se taas johti siihe ettei pelattu harkkoja. Magiton kanssa ei osata pelata kunnolla yhteen ni se sitte lähti eli jäi vain minä :). Nyt oon kohtuullisen positiivisel mielel ens kautta ajatellen kunhan aktiivisuus vaan saadaan nousemaan niin tehdään tuhoisaa jälkee :). Ens kaudella tullaan voittamaan divari ja noustaan takasi liigaan, tullaan pyyhkimään lattiaa muilla jengeil. - Preda

Analyysi: Pisimpään kiekkoliigan alaisuudessa pelaillut ja pienestä rosteristaan tunnettu Habs on vuoden kestäneen liigaputken jälkeen joutunut alistumaan paremmilleen ja palannut haistelemaan divarin tuoksuja. Joukkue jäi vain parin pisteen päähän karsintojen välttämisestä, mutta toisin kävikin. Habsin epäonnistumisien kauden seurauksena lähes koko joukkue vaihtoi maisemia yhtä sitkeää sissiä lukuunottamatta. Hiljattain värvätyt uudetkin pelaajat häipyivät ja Habs joutui kaaoksen partaalle. Joukkueen valmistautuminen tulevaan kauteen on ollut varsin kehnoa, sillä joukkueen pelaajisto on vaihdellut melko tiuhaan tahtiin lyhyessä ajassa, syyt tähän ovat vielä jokseenkin epäselviä. Erilaisten kokeilujen jälkeen Habs tyytyi toistaiseksi seuraavanlaiseen muodostelmaan: Hyökkäjinä Preda ja Nikosso, puolustajina Jortsu sekä Fafi. Tähän kokoonpanoon odotetaan vahvistuksia testillä olevista jäsenistä, jotta Habsilla olisi edes jonkinmoisia mahdollisuuksia pärjätä kovatasoisessa divarissa. Näillä näkymin Habs nähdään keskikastin alapuolella ja jos nykyinen tilanne ei tästä parane, voidaan olettaa jopa divarikarsintoihin joutumista. Sijoitusarvio: 12.-14.

Seuraa häntä: Fafi - Monille tuntemattomalla Fafilla on nyt elämänsä tilaisuus lyödä itsensä läpi ja samalla auttaa Habsia pitämään paikka divarissa. Saanee paljon peliaikaa ja vastuuta Habsin puolustuksessa.



HIFK

Merkittävimmät tulijat:
Fioldur (-), sanfor (-)

Merkittävimmät lähtijät: Jurgeni (Helsingin Jokerit), M.Bolan (free agent), EiElämää (
Häkittäjät
), Tuhnu (-), sneppi (Berries), Taito (
SvengiJengi
), Rubinho7 (Berries), Wakke (Elite Razor)

Vastuuhenkilön mietteet: Liiderin puute koitui viime kautena ongelmaksi. Ensimmäiset viisi peliä hävittiin surffaillen, ja sarjan yksittäisten pelaajien tasolta mitattuna ehkä kovin joukkue hajosi. Sitten Inca otti ohjat käsiin, ja kessukin heräsi tekemään jotain. Tästä johtuen pelaajia alkoikin vaihtumaan. Uusista pelaajista sen verran, että Herra ja Fili osaavat oman roolinsa loistavasti ja taidollisesti lienevät aika korkealla sarjassa. Goljat on... no Goljat on Goljat ... Sanforissa on potentiaalia; aika näyttää saako kaveri monoa, vai ajetaanko sisään divariin. Samalla lailla lähdetään tähän kauteen kuin joka kauteen: koitetaan mahdollisimman hyvin malttaa keskittyä omaan peliin ja ihmetellä sijoitusta myöhemmin. Divarin taso on mielestäni sopiva. Kärkikuusikko ei ihan yhtä kova kuin viime kaudella, mutta kokonaisuudessaan tasaisempi ja kovempi edeltäjäänsä. Joukkueen sisällä jokainen tietää roolinsa ja asioista voidaan puhua suoraan. Symppiksiäkin löytyy. Kaikki pelaavat ainoastaan joukkueelle. - Turhapuro

Analyysi: Ensimmäisen 1.divarikautensa pelannut HIFK on yksi musta hevonen divari-nimisessä pakassa, joka saattaa kääntää koko divarin päälaelleen. Joukkue omaa varsin vaihtelevat vireet, joskus sujuu hyvin ja joskus taas ei. HIFK:n pelaajatilanne on muuttunut selkeästi viime kauteen verrattuna, sillä jopa kahdeksan pelaajaa ei enää syystä tai toisesta jatka HIFK:ssa. Joukkue on kuitenkin onnistunut saamaan kaksi pelaajaa, jotka saattaisivat auttaa joukkueen liigakarsintoihin ja he ovat tietenkin Fioldur ja sanfor. HIFK:n aktiivisuus on kunnossa, motivaatio-ongelmia ei ole ja pelaajat osaavat jos jonkinmoisia temppuja. Potentiaalinen joukkue liigakarsintoihini, tosin sinnekään ei jokainen joukkue mahdu. Sijoitusarvio: 9.-11.

Seuraa häntä: Fioldur - Itse mr. Lepaus, janoinen sekä taitava maalintekijä, jolle ei tarvitse sanoa usein asioita viitaten maalinteon vaikeuksiin. Hänen onnistuessaan odotusten mukaisesti HIFK harppaa suuren askeleen kohti liigaa. Hyökkäyskaluston ykkösnimi.



Laitataklaus

Merkittävimmät tulijat: Malkin (PePo)

Merkittävimmät lähtijät: Bidner (England), Mono (Reilukerho), Avain88 (free agent), Rone (England), mihku (free agent), Halla (free agent), Othokhyl (Excelsior), Bolaleelo (Hockey Predators)

Vastuuhenkilön mietteet: Toivottavasti saadaan heti hyvä vire päälle, joka kestää läpi kauden ja päästään pelaamaan tiukkoja pelejä kaikkia vastaan suht samoilla ukoilla, että saadaan mukava, ehjä kausi. Toinen kausi ois 1.Divarissa alkamassa ja lähdemme tietenkin parantamaan suoritusta viime kaudesta. Tavoitteena olisi runkosarjassa 4 sakkiin selviytyminen, sitä kautta pleijareihin ja liigaan! - Laita

Analyysi: Tasaisena keskikastin uranuuratajana pidetty Laitataklaus pelasi viime kaudella hieman alakanttiin säilyttäen kuitenkin sarjapaikkansa. Divarin kolmanneksi paras maaliero ja silti joukkue löytyi sijalta 11, joka on melko yllättävää. Joukkueen maalinteko sujui, mutta lievät tappiot jättivät Laitataklauksen karsintaviivan alapuolelle. Joukkueesta karkasi muualle kahdeksan pelaajaa ja tilalle tuli vain yksi, joten joukkue hakee tiiviillä kokoonpanolla menestystä. Tämä yksi uusi värväys on kaikkien tuntema Malkin, josta jokaisella on varmasti omat mielipiteensä. Laitataklaus on valmistautunut melko hyvin tulevaan kauteen ja menestystä sopiikin odottaa. Hyvin yhteen hitsautunut porukka saattaakin olla tämän kauden yllättäjiä. Joukkueella on varsin hyvät mahdollisuudet liigakarsintoihin. Sijoitusarvio: 5.-8.

Seuraa häntä: Malkin - Yksi kiekon kovimmista maalihanoista hakee menestystä divarin puolelta. Tullaan näkemään pistepörssin kärkikahinoissa, jos vain pelaa tarpeeksi useassa ottelussa. Säilyttäessään malttinsa tuo Laitataklauksen mukaan liigakarsintoihin.



Last Period

Merkittävimmät tulijat: -Beyer-(Rykälätty), Kubina (-), Phoenix (Kanat)

Merkittävimmät lähtijät: Beyonce (Darra OY), Jesse (free agent), Kettu (Slussenin Sissit), Wilzu (Aaltoliike REDUX), zimppa (Aaltoliike REDUX), Tony8 (player89d), Zerek (Sulttaanit), Zak (Team SaHaRa), Hollow (Old School DeR), Pappis (Pohjolan Leijonat)

Vastuuhenkilön mietteet: Viime kaudella oli pientä pelaajarumbaa: pelaajaa tuli ja meni, eikä pelaamisesta tahtonut tulla mitään. Epäaktiivisuus ja pelaajien jatkuva vaihtelu sotkivat peliä joka sitten näkyi tuloksissakin. Ensi kauteen lähdetään kuitenkin vähän pienemmällä ja aktiivisemmalla kokoonpanolla, ja tulokset nyt offseasonilla ovat olleet suhteellisen hyviä. Tavoitteista ei olla pahemmin puhuttu, mutta eiköhän me pyritä liigakarsintoihin pääsemään. - Pappis (joka vaihtoi salakavalasti haastattelun jälkeen jengiä)

Analyysi: Divareissa tasaisesti pärjänneellä Last Period:lla on takanaan varsin vaikea ja mutkikas kausi. Joukkue voitto kaudella ainoastaan viisi kertaa, joka riitti vain 12. sijaan runkosarjassa. Kauden aikana joukkue menetti kokonaiset 10 pelaajaa, joka on jo melkoisen paljon. Pelaajarinkiin on kuitenkin saatu muutamia vahvistuksia. Hyökkääjän paikan saalisti itselleen kokenut -Beyer- ja puolustajina toimivat Kubina sekä Phoenix. Heidän onnistuneet ratkaisunsa voivat pelastaa LP:n siitä allikosta, johon ovat joutuneet. Joukkueen viimeaikaiset näytöt ovat kuitenkin jääneet varsin vaatimattomiksi ja joukkuetta tuskin nähdään liigakarsinnoissa. Luultavasti säilyttää paikkansa divarin keskikastissa. Sijoitusarvio: 9.-11.

Seuraa häntä: Phoenix - Joukkuepelaamiselle omistautunut Phoenix on Last Periodin harvoja oljenkorsia päästä liigakarsintoihin. Pelaa erittäin kurinalaista puolustuspeliä ilman turhia virheitä. Tärkeä avainpelaaja joukkueellensa.



Masters of The Universe

Merkittävimmät tulijat: Apari (Arctic Circle Athletics) Kolg (-), Pitte (HautausmaaTarkastajat)

Merkittävimmät lähtijät: arche (HautausmaaTarkastajat) , Def (Takapihan Kollit), taka (HC RoikkuLämy)

Analyysi: Liigakarsinnoissa Elite Razorille hävinnyt Masters of The Universe  on allekirjoittaneelle toinen kysymysmerkki, jonka sijoitus voi olla ensi kaudella jopa kärkipäässä tai aivan pohjalla. Joukkueen kaksi erittäin aktiivista peluria, taka ja Def, eivät jatka enää pelaamistaan Motun paidassa. Heidän lisäkseen tulevan kauden kokoonpanosta ei löydy myöskään kohtalaisesti pelannutta archea. Näiden pelaajamenetysten jälkeen Motu on tehnyt muutaman mielenkiintoisen värväyksen, jotka varmasti tuovat joukkueen peliin oman lisämausteensa. Näihin kuuluvat taidokas hyökkääjä Apari, puolustava pelaaja Kolg sekä hyökkäyksiä tukeva Pitte. Motun tämän hetkinen tilanne ei kuitenkaan ole aivan parhaimmasta päästä, sillä vire tuntuu olevan kateissa ainakin toistaiseksi. Karsinnoilta välttynyt joukkue saattaa tehdä saman tempun jo kolmanteen kertaan putkeen. Motulta povataan siis tasaista keskivertokautta ja sijoittuvan jälleen divarin keskikastiin. Sijoitusarvio: 9.-11.

Seuraa häntä: Apari - Maajoukkueessakin vilahtanut tulevaisuuden lupaus on vahva ehdokas Motun ykkösnyrkiksi. Laukoo varmasti ja hakee ahnaasti paikkaa. Joukkueensa pistepörssin kärjessä.



New Delhi Bulls

Merkittävimmät tulijat: Maple (FHR)

Merkittävimmät lähtijät: asator (Painful Diarrhoea), Saarenmaa (Vinyylit), owner (Takapihan Kollit)

Analyysi: Liigassakin useamman kauden pelannut New Delhi Bulls tippui pari kautta sitten divariin ja oli viime kaudella divarin viimeisellä sijalla 21:n tappionsa johdosta. Kaikesta huolimatta NDB nähdään yhä divarissa muutamien joukkueiden siirtyessä eläkkeelle ja antaen tilaa syystä tai toisesta. Huonon kautensa seurauksena owner, asator sekä Saarenmaa jättivät ja kokenut Maple hankittiin tilalle. Joukkueen aktiivisuus oli viime kaudella jotain aivan hirveää, offseason on kuitenkin osoittanut jonkinmoista mielenkiintoa peliä kohtaan. Tälläkin kaudella on NDB:n sarjapaikka uhattuna kun divarin taso on noussut roimasti ja joukkueen pelillinen taso parantunut liian vähän. Jo viime kausi osoitti, että joukkue ei ansaitsisi paikkaa divarissa ja tässä onkin hieman Déjà vun makua. Sijoitusarvio: 12.-14.

Seuraa häntä: Maple - Pitkään kiekkoliigassa pelanut Maple tulee olemaan paitsi vahva joukkuepelaaja niin myös armoton viimeistelijä. Tärkeä rooli NDB:n sarjapaikan säilyttämisessä. Tiukan paikan tullessa säilyttää malttinsa ja pelaa vielä paremmin.



Nightmare

Merkittävimmät tulijat: CodeFX (-), Omena (Rowdyruff Boys), T0ntz4 (Pelijengi), Outsi (PSV Eindhoven)

Merkittävimmät lähtijät: Smuppis (Berries), Apinamies (Berries), Jebsu (HC RoikkuLämy)

Vastuuhenkilön mietteet: Nightmare lähtee ensimmäiseen divarikauteensa erittäin uudella kokoonpanolla. Kuten monet varmasti tietävätkin, tauon aikana joukkueestamme lähtivät 4 pelaajaa, yhden pelaajan tuloa takaisinpäin odotellaan viellä. Nightmaren peli on ollut sekavaa mutta yritämme silti tsempata itsemme liigakarsintoihin asti. Joukkueemme on tehnyt monia pelaajahankintoja. RB:stä tullut Omena tuli tukemaan hyökkäystämme, sekä vanha kliiga konkari Outsi on palannut takaisin auttamaan Nightmarea. Fiilikset ovat hyvät, lähdemme ilman muuta tsemppaamaan tiukka divarikausi ja kohtaamme vastustajat hyvillä mielin. - RoyKeane

Analyysi: 2.divarin karsinnat sekä itse 2.divarin voittanut Nightmare pelasi aivan häikäisevän kauden, jonka jälkeen nousu divariin oli jo lähes itsestäänselvyys. Joukkueen hyökkääminen oli aivan omaa luokkaansa ja puolustus hoiti tehtävänsä mallikkaasti. Joukkue koki kuitenkin merkittäviä menetyksiä kokoonpanossaan; 2.divarin paras hyökkääjä, maali- sekä pistepörssin voittanut Jebsu löysi itselleen liigapaikan HC Roikkulämystä. Myös kaksikko Apinamies - Smuppis siirtyi projektinsa, Berriesin, pariin. Näin ollen joukkue haki kipeästi muutamaa vahvistusta ja valitsikin mainioita pelaajia, kuten hurjan pistenikkarikaksikon Omenan - T0ntz4, puolustuspään raatajan CodeFX:n sekä vanhan paluumuuttajan Outsin. Joukkue on näillä näkymin varsin hyvässä vedossa ja hyvällä tuurilla jatkaa samoja otteitaan myös divarin puolella löytäen itsensä liigakarsinnoista. Jää nähtäväksi, jospa Nightmaren putki jatkuu ja joukkue löytyy ensi kaudella liigasta. Sijoitusarvio: 1.-4.

Seuraa häntä: Omena - Erittäin kokenut, maajoukkuettakin edustanut pelaaja on yksi vaarallisimmista divarissa pelaavista hyökkääjistä. Löytänee oman roolinsa joukkueessa ja tehtailee pisteitä totuttuun tapaan. Tärkeä avaintekijä Nightmaren menestykselle.



Team Jupiter

Merkittävimmät tulijat: Jii (Hc Halko)

Merkittävimmät lähtijät: Eyemou (PowerPlay)

Vastuuhenkilön mietteet: Kaippa tuo viime kausi ihan hyvin meni. Puolustettiin pääosin hyvin muutamaa peliä lukuunottamatta, mutta maaleja olisi voinut tehdä vähän enemmän. Pudotuspelit menivätkin sitten aika penkin alle, ja yhden maalin eteen saatiin tehdä aivan älytön määrä työtä. Pudottiin aivan ansaitusti hyvin maalin edustan siivonneelle Avellinolle.Kukaan pelaajista ei pelannut läheskään kaikissa peleissä, johtuen kiinnostuksen (ja ajan) puutteesta. Tämän voikin vissiin sanoa suurimmaksi virheeksi. Myöskin pelejä voisi jatkossa pelata tasaisemmin, eikä vain odottaa deadlinea ja pelata ne sitten kaikki pötkössä puutuneilla käsillä. Pelaajistossa ei ole (onneksi) hirveämmin muutosta tapahtunut. Eyemou lähti, ja saatiin hyvin pelannut Jii korvaajaksi. Muuten mennäänkin samoilla naamoilla. Tulevasta kaudesta odotan aika samanlaista kuin viime kaudesta. Kunhan vain pelataan pelit pois alta ja muutaman pelin voimmekin voittaa ihan vain rutiinilla. Aika vähämaalisia pelejä odotettavissa, ellei Juza henkilökohtaisella osaamisellaan ala kentällä riehumaan. - soopa

Analyysi: Kiekon ensimmäisiin joukkueisiin kuuluva ja kiekkoliigan hopeaa voittanut perinteikäs seura Team Jupiter lähtee hyvin asemin ensi kauteen. Joukkueella on tasainen kausi alla ja pelaajamuutokset ovat olleet vähissä. Pelillisesti joukkue pelaa erittäin puolustavaa ja rakentavaa peliä, jolla se on pärjännyt tähänkin saakka. Joukkueen puolustuskalusto on muuttunut hieman, Eyemou ulos ja Jii sisään. Joukkueen suurimmat ongelmat löytyvät kuitenkin hyökkäyspäästä, tarkemmin sanottuna maalintekemisestä, vaikka hyökkäyksestä löytyy niinkin suuria nimiä, kuin Hokiolli, soopa, keppi, Juza sekä huuhkaja. Joukkue tulee tällä kaudella lyömään itsensä liigakarsintojen toiselle kierrokselle, jos vain löytyy aktiivisuutta ja ennen kaikkea halua siihen. Sijoitusarvio: 5.-8.

Seuraa häntä: Jii - Pitkään HC Halkossa pelannut, kovia kokenut ja nähnyt puolustaja tukee Team Jupiterin ennestäänkin vahvaa puolustamista läsnäolollaan. On mukana auttamassa joukkuettaan liigakarsintoihin ja kenties sieltäkin eteenpäin.



Unforgiven

Merkittävimmät tulijat: Dalla16 (Villähde), Gaizka(Juventus), Todd(-) , Nurro (Rowdyruff Boys), MacGyver(Lugu)

Merkittävimmät lähtijät: orke (free agent), Ghama (-), Alter (Sinappikone) , Salo (free agent), Director- (free agent) , Munez (Kangasalan Voitto), Orja (HC PU), -JoPPe- (Darra OY), Hesote (Hc Mose), -HaBa- (Nature Club), Hurtaj (free agent)

Vastuuhenkilön mietteet: Niin kuin kaikki varmasti ovat jo havainneet et meillä Unfoissa on tapahtunut valtava muodonmuutos kun joukkueen vastuuhenkilö Hurtaj jäi näistä ympyröistä eläkkeelle koulunkiireiden ja muiden bisnesten ohella. Näinpä siis alettiin sitten kasata poppoota aivan kokonaan uusiksi ja 1 alinta pakkia vaille rosteri onkin jo kasassa. Rycroft on tosin testillä parasta aikaa ja vaikuttaakin mielestäni ihan kelpo ehdokkaalta maalivahtimme parhaaksi kaveriksi. Joukkue koostuu ensikaudella 4 hyökkääjästä ja 4 puolustajasta. Kaikki ovat kokeineita kolleja ja uskoisimpa että kunhan tässä saadaan paljon peleja alle ja kärsivällisyyttä riittää niin pian ne pelit alkavat kulkea toivotulla tavalla. Tavoite tietty on sijoittua 8 parhaan joukkoon. - Chelios

Analyysi:  Failed Onesin rippeistä muodostunut Unforgiven päästi jopa 117 maalia oman maalivahtinsa taakse ja päätyi liigan viimeiselle sijalle. Joukkue taisteli yhä sarjapaikastaan liigakarsinnassa HC Roikkulämyä vastaan, mutta hävisi niukasti otteluvoitoin 2-3 ja joutui divariin. Pelaajille tämä kävi liian raskaaksi ja jäljelle jäikin vain Chelios huolehtimaan joukkueesta. Täysin uudistunut Unforgiven on vaikeasta tilanteestaan huolimatta saanut yllättävän ja jotenkuten toimivan kokoonpanon kasaan. RB:n entinen pelaaja Nurro sekä Todd muodostavat yhdessä Gaizkan kanssa Unffien hyökkäyspelaamisen. Puolistajina taas toimivat Lugussa käväissyt MacGyver sekä Villähteestä napattu Dalla16 ja tietenkin joukkueen nykyisenä johtajana toimiva Chelios. Unforgivenin menestyminen on täysin arvaamatonta, joko käy niinkuin viime kautena tai joukkue ottaa itseään niskasta kiinni ja nousee takaisin liigaan. Kaikesta huolimatta Unforgivenin kokoonpano ja yhteispelaaminen ei ole vielä sitä luokkaa, että sillä pärjättäisiin kovinkaan pitkälle. Sijoitusarvio: 12.-14.

Seuraa häntä: Dalla16 - Kohtuullisena tehomiehenä pidetty Dalla tukee hyvin paitsi hyökkäyksiä, niin hoitaa myös oman päädyn moitteitta. Dallasta sopii odottaa joukkueellensa tärkeää pelaajaa.



Tekijät:

- Redden (H.C.P)
- Fice (muut)


Reddenin sarjataulukkoveikkaus

1. Avellino Capellier
2. Elite Razor
3. H.C.P
4. Darra OY
5. Team Jupiter
6. Nightmare
7. Unforgiven
8. Genesis
------------------------
9.  HIFK
10. Laitataklaus
11. Last Period
------------------------
12. Masters of The Universe
13. Habs
14. New Delhi Bulls

Kirjoittanut: Fice
Julkaistu 31.12.2007 01:53
Luettu: 982 kertaa

Kommentit
Ei kommentteja.
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.