Kiekkoliiga
Mitalistit – 2/2018
Manhattan
Gunz For Hire
Devils
Paitsio

Puulaakikauden 2/2005 kausiennakko!

Puulaakin kauden 2/2005 kausiennakko!

Aurinkoisena tiistai-iltana sain idean Puulaakin ennakon tekemiseen, tosin myös Helhammer on lupautunut tekemään ennakon, mutta koskaan ennakoita ei ole liikaa.

On siis aika pistää käyntiin kolmas Puulaaki-kausi. Tänäkin vuonna pelimuotona on 4vs4-muoto, joka osoittautuikin hyväksi, koska pelit muuttuivat jännittävimmiksi, sekä nykyisessä pelimuodossa tarvitaan myös taktikointia. Viime kauden runkosarja oli melkoinen katastrofi, johtuen muutamasta joukkuuesta, joiden välillä virtasi suuret pelaajamarkkinat. Tänä vuonna WyX on muokkaillut hieman sääntöjä, eikä enää saa siirtyä vapaasti joukkueesta toiseen, vaan on tapahduttava ensin treidi. Uskon, että kaudesta 2/2005 tulee kaikkien aikojen kovin kausi, jota on nähty Puulaakissa, sillä nyt on mukana sellaisia joukkueita kuin: Kiekko-32, S.S.K, Team Omistus, HC BL, sekä Pirkkalan Pingviinit.

1. Team Omistus
2. Kiekko-32
3. S.S.K
4. Kangasalan Voitto

5. Team Viru Valge
6. TRE Kronor
7. Bagdad Snipers
8. HC BL

-------------------------------
9. HC Roikkulämy
10. Hc Eituumitään
11. Pitkäkiekko
12. Polkupyörän Dynamo
13. Pirkkalan Pingviinit
14. Varpasaaren Vauhti

Team Viru Valge

Kokoonpano:
Klak, Justi, Koikkis2, ManZan, M.Rontti, PWNAGEr, T.Salama, Teekkair, ZuH, ozo

Arvio: Viime kauden pronssijoukkue, joka tosin epäonnistui täydellisesti divarikarsinnoissa. Kokoonpano muuttunut hieman, sillä viime kauden runkopelaajat Sutenör, Datsyuk ja QPRocky ovat poissa, myös divarikarsintoihin mukaan tullut WyX on häippässyt pois kokoonpanosta. Kokoonpanossa on yksi vanha paluunmuuttaja, sekä muutama uusi kasvo. Uusista pelaajista M.Rontti on yllättänyt minut positiivisesti ja odotankin, että tämä mies onnistuu kauden aikana monissa asioissa. Nyt Virulla näyttäisi olevan sellainen muuri alakerrassa, jota on todella vaikea murtaa, myös hyökkäyksessä häärivä Klak on sellainen pelaaja, joka tulee ottamaan vastuuta ozon, ZuHin ja PWNAGERin ohella.

Kuten aikasemmin jo sanoinkin, ei pelin pitäisi kaatua puolustukseen. Viime kaudella hyvin pelannut Koikkis2 on myös yksi Valgen tärkeimmistä pelaajista, sillä hän pelaa yleensä sitä varmistelevampaa paikkaa. Playoffseissa loistavan debyytin tehnyt Justi on myös tärkeä pelaaja Valgelle, joten tuskin vastustajat helpolla maalia saa Viru Valgen päähän.

Joukkueen perustaja, T.Salama, on palannut joukkueen runkoon, mutta joukkueen harmiksi Salama on juuri intissä hajoilemassa, joten yksi hyvä sniper on poissa hyökkäyksestä. Maaleja on syytä odottaa nelikolta Klak, ozo, ZuH ja PWNAGEr. Ozo, ZuH ja PWNAGEr pelasivat hyvin viime kaudella, tehden monta maalia vastustajien verkkoihin.

Divarikarsintojen totaalinen epäonnistuminen on nyt nollattua ja joukkue lähtee hyvin mielin kauteen. Viru Valge tulee jäämään pois neljän parhaan joukosta, mutta toki on yllätyksen mahdollisuus, kuten on jo aikaisempina kausina nähty. Loistava joukkuhenki ja tiivis ryhmä takaavat joukkueelle playoffs-paikan, mutta ei kotietua playoffseihin.

Sijoitusarvio: 5.-6.

HC Roikkulämy

Kokoonpano:
Bossy, CeeMa, Gary, Guerin, Kalle, LST, P.Roy, SuPappa, Zonza, pullukka

Arvio: Divarikarsinnoissa hyvin pelannut HC Roikkulämy on hankkinut takalinjoilleen rutkasti kokemusta. Hyökkäyspää on hieman arvoitus, mutta kyllä sieltä löytyy sellaisia nimiä kuin Bossy, Guerin ja Kalle, jotka tulevat iskemään maaleja tiuhaan tahtiin.

Vaikka M.Rontti jättikin joukkueen ja loikkasi Viru Valgeen leipiin, on joukkueeseen tullut kaksi aivan Kiekkoliigataustaista pelaajaa. Toinen niistä on CeeMa, joka pelasi vain yhden pelin kaudella 5/2004 Tsernojen paidassa. Silti tämä takalinjojen konkari tuo kokemusta takalinjoille, mutta joukkueen harmiksi CeeMa taitaa vielä olla armeijan harmaissa, joten joukkue ei saa käytettyä CeeMaa silloin kun haluavat. Toinen Roikkujen uusi puolustaja on LST, joka pelasi hyvän kauden Habseissa tehoin 0+2. Kolmas puolustaja, joka häärii Roikkulämyn takalinjoilla on Supa-Mar, joka tosin pelailee kakkosnickillään joukkueessa, mutta uskon, että kaveri lisätään kokoonpanoon ennen kauden alkua. Joukkueen neljäs puolustaja on nuori ja vielä kokematon Gary, joka hoitaa hommansa hyvin ja uskon, että tämä kaveri nähdään vielä Kiekkoliigan parrasvaloissa.

Hyökkäys on pieni arvoitus, onko Bossysta joukkueen ratkaisuhahmoksi? Bossy on käväissyt niin HCH:ssa, kuin Slusseneissa, joten taitoa tällä kaverilla on paljon. Kalle ja Zonza kannattaa myös pistää mieleen, sillä uskon heidän tekevän myös tehoja hyökkäyspäässä.

Joukkue näytti jo pelaamisen merkkejä divarikarsinnoissa, pelaamalla tasan muunmuassa Narrilaumaa vastaan. Puolustuspään kokemus on valttia tällä kaudella, mutta ovatko puolustuksen kaverit aktiivisia? Jos vain joku kolmikosta CeeMa-LST-Supa-Mar pelaavat, niin ei pitäisi olla ongelmaa pitää maaliaan puhtaana runkosarjan peleissä. Joukkue tulee taistelemaan viimeisistä pudotuspelipaikoista, sillä hyökkäyspään materiaali ei tule riittämään neljän parhaan joukkoon.

Sijoitusarvio: 7.-10.

Varpasaaren Vauhti

Kokoonpano:
Analconda, AnssonC, Huselius, Iina, Jakro, K.Kolanos, Nekku, Rodi, Selänne, Wein, arge, ben-amor, mini

Arvio: Joukkue on yksi Puulaakin vanhimmista, sillä tuleehan joukkueelle kohta jo 2000. ottelua täyteen, mutta silti joukkue pääsee ensimmäistä kertaa näyttämään todelliset taitonsa. Joukkueen rosteri on minulle melko tuntematon, vain arge, Jakro, mini ja Selänne ovat minulle hieman tuttuja, kun taas loput ovat melko tuntemattomia minulle.

Joukkueen puolustajista en oikein tiedä paljoa, mutta luulisin ainakin Jakron ja Analcondan huolehtivan puolustuksesta. Jakro on jo vanha kehäkettu kiekon parissa ja nyt vihdoin hän saa näyttää hampaansa. Joukkue on näköjään myös hankkinut OTH:n M.Richardin eli Iinan joukkueeseensa. Omien tietojeni mukaan, Iina on hyvä puolustaja ja osaa avata peliä hyvin. Myös Analconda on tilastojen mukaan hyvä puolustaja, joten ei pelin pitäisi kaatua puolustuspeliin.

Pelijengi ryösti joukkueen tärkeimmäksi pelaajaksi kaavatun, Tonzalesin, joten hyökkäyksestä puuttuu sitä kaivattua räväkkyyttä. Tilastojen perusteella ben-amor on se pelaaja, joka osaa joukkueesta maalinteon. Myös arge on välillä väläytellyt taitojaan. Ikävä kyllä, mutta joukkueen hyökkäys on paperilla koko sarjan huonoin ja se tulee kostautumaan viimeisillä sijoilla runkosarjassa.

Sijoitusarvio: 11.-14.

Kiekko-32

Kokoonpano:
Herkula, Läski, Slo, Tenkrat, Sekka

Arvio: Kenties koko sarjan taitavin joukkue. Pelaa yhden puolustajan taktiikalla, joten Tenkrat-Sekka-Herkula - kolmikko tulee tekemään tuhojaan Puulaakissa. Joukkue on myös sarjan yksi kokenemmeista, sillä onhan joukkueessa nuo vanhat liigajyrät, sekä mukaanlukien kaksi tulokasta alakerrassa. Joukkueella on varmasti vahvat menestymisen halut ja kovat tavoitteet tulevaisuudessa, mutta kestääkö joukkueen henki, jos joukkueen sisällä on kaksi suuren egon omaavaa pelaajaa? Tosin nämä ovat vain kuulopuheita, joten en kommentoi asiaa eteenpäin. Joukkueen rosteri on pieni, joten on ollut pelkoa aktiivisuusongelmasta, mutta tiedän kavereiden olevan todella aktiivisia, joten kyllä he pelit saavat pelattua ajoissa.

Puolustus on varmasti muovi-32:sen suurin kysymysmerkki. Kestääkö nuorten ja kokemattomien Slon ja Läskin paineet? Paineet ovat kovilla, varsinkin kun pelataan yhdellä pakilla, niin virheitä ei saa sattua alakerrassa. Puolustajien tehtävänä on joukkueessa vain jaella syöttöjä hyökkääjille, sillä melko harvoin olen nähnyt puolustajan nousseen yli vastustajan siniviivan, saatikka nähnyt puolustajan tekevän maalin.

Joukkueen hyökkäys on selvästi koko sarjan vahvin. Hyökkäystrio pelaa hyvin yhteen, syöttelevät ja hakevat hyvin paikkoja, joten maalintekotilanteita syntyy lähes kokoajan. Tuolla kolmikolla pitäisi varmasti taistella kärkisijoista, ellei nyt mitään mullistavaa tapahdu. Tosin kolmikko pelaa välillä ailahtelevasti, välillä tulee maaleja rutkasti, kun taas välillä niitä ei synny ollenkaan, joten vastustajat varmasti toivovatkin, ettei kolmikko olisi iskussa pelatessaan heitä vastaan. Joku tästä kolmikosta tulee luultavammin viemään runkosarjan pistepörssin.

Sijoitusarvio: 1.-2.

HC BL

Kokoonpano:
Boomhauer, Clash, Kovalchuk, Macki, MutiM, Nedved, Puhelin, Ruaska, Ruuf, Wänämönen, petu-, sissi, werade

Arvio: Kahdessa kaudessa mahalasku liigasta divariin ja siitä ulos. Voiko enää huonommin mennä? Ei voi, ja nyt HC BL:llä puhaltavatkin uudet tuulet. Joukkue on saanut kasaan pelottavalta näyttävän joukkueen. On vanhoja liigajyriä, sekä pari vähän uudempaa jätkää. Jos sellaiset nimet kuin Clash, Ruuf, Nedved, sissi, Puhelin ja Ruaska sanovat sinulle jotain, niin olet oikeilla jäljillä, sillä nämä kaverit tulevat antamaan piristysruiskeen BL:lle ja toivon, että HC BL nähdään ensi kauden jälkeen divarissa! Toki kokeneet Boomhauer, MutiM, Wänämönen, petu- ja weradekin ovat yhä edelleen BL:n runkokoonpanoa, mutta toivottavasti uudet äijät saavat mahdollisuuden näyttää osaamisensa.

Puolustus on hyvällä mallilla. Loistava Wänämönen on yksi tärkeä tekijä kentällä, jos BL tahtoo nousta takaisin divariin. Myös Puhelin, petu- ja werade ovat kovia nimiä, jotka tulevat auttamaan joukkuetta. Sisusta en ole ottanut selvää, että onko hän puolustaja vai hyökkääjä, mutta publicilla hän ainakin vaikuttaa pelanneen hyökkääjänä.

Hyökkäyksenkin pitäisi vihdoin olla kunnossa, kun on hankittu Ruufia, Ruaskaa, sekä Nedvediä. Kyllä Boomhauer, sekä MutiM:kin tulevat olemaan tärkeässä roolissa, sillä he säestävät hyvin kolmea edellä mainittua pelaajaa. Uskon Mutimöön iskevän vähintään 20 maalia, sekä Ruaskan olevan kauden sensaatio. Tämä metallisti värvättiin Sacrilegiumin hajottua ja hän on vakuuttanut allekirjoittaneen.

HC BL tulee taistelemaan viimeisistä pudotuspelipaikoista ja uskon, että joukkue myös saavuttaa paikan pudotuspeleihin, sillä olisi hienoa nähdä BL divarissa kaudella 3/2005.

Sijoitusarvio: 7.-10.

Pitkäkiekko

Kokoonpano:
AJKDiablo, Bilbaldus, Borracho, DogmA, Ecstasy, Lesmundo, Myrsk, Teloch, Tequila, Tursas, Verde, b-t, lefa

Arvio: Metallistien kolmas tulo kiekkomaailmaan, nyt nimenä vain Pitkäkiekko. Suurinosa pelaajista tuntemattomia minulle, toki löytyy rosterista sellaisia nimiäkin joita tunnen; AJKDiablo, DogmA, Myrsk, Teloch ja Tequila vaikuttavat tutuilta pelimiehiltä. Joukkueen kokenein pelaaja on Teloch, jolta löytyy meriittiä Kiekkoliigasta asti. Mielenkiintoisin nimi on Tequila, samainen kaveri pelasi minun alkuaikoinani HC Vaparissa ja silloin hän osasi jo pelata, joten odotan hänen pelaavan sensaatiomaisen kauden Pitkänkiekon paidassa ja näyttävän kriitikoille osaavansa pelata.

Pelipaikoista en paljoa tiedä, ainoastaan sen tiedän, että Teloch, Tursas ja Myrsk ovat puolustajia, sekä AJKDiablo ja Tequila hyökkääjiä. Itse Wänämönen kertoi minulle, että Tursas on se Pitkänkiekon puolustuksen kulmakivi. Muut ovat aikamoisia arvoituksia minulle. Telochille tulee varmaan suuri vastuu puolustuspäässä, joten hän on yksi Pitkänkiekon kulmakivi. Odotan innolla, koska Smegma eli entinen lutkus tekee viidennen kerran paluun Pitkänkiekon puolustukseen, sillä hänessä olisi potentiaalia.

Hyökkäyspäässä uskon AJKDiablon, Tequilan ja DogmAn häärivän, mutta myös Verde vaikuttaa hyökkääjältä, joten on hyvä uskoa näiden kavereiden maalivainuun. Verdekin näytti taistelevan hyvin, pelatessani Pitkääkiekkoa vastaan.

Pitkäkiekko yrittää taistella viimeisistä paikoista pudotuspeleihin, mutta pahoin pelkään että taistelu ei riitä, vaan he tulevat jäämään ulos pudospelikarkeloista.

Sijoitusarvio: 11.-14.

Bagdad Snipers

Kokoonpano:
-korkki-, D-M, Fandul, Fender, Spike, Totti10, starcraft, stlouis, timtim

Arvio: Joukkueen valinta Puulaakiin oli minulle täydellinen yllätys, sillä en pahemmin ollut aikaisemmin kuullut tästä joukkueesta. Pelaajista mieleen tulee vain Totti10, joka vakuutti minut puolustustaidoillaan aikoinaan publicissa, sekä stlouis, tämä Kirkkotien Rangersin legendaarinen pelaaja, jossa allekirjoittanut on pelannut kakkosnickillään. Niiden aikojen jälkeen stlouisista on kehittynyt todella kova maalinsylkijä ja mitä nyt olen Snipersien pelejä katsellut, niin aina reppu vastustajan verkossa, kun stlouis on kentällä.

-korkki- ja Totti10 vaikuttavat joukkueessa pelaavilta puolustaijlta. Totti10 pelaa varmaa peliä omassa päässä, eikä hätäile turhaan, mutta ei myöskään sähläile kiekon kanssa. Puolustus on pelannut hyvin kovia jengejä vastaan ja uskon, että se pelaa myös Puulaakissa. Viime aikoina on tullut voittoja kovalla puolustuspelillä kovista joukkueista.

Hyökkäyspään kermana häärivät jo mainittu stlouis, sekä timtim, Fender ja starcraft. Äsken katsellessani peliä Zambolaatiota vastaan, Fender vaikutti pelaavan hyvin ja varmasti. Joukkueen hyökkäys siis on hyvällä mallilla ja uskon joukkueen pääsevän pudotuspeleihin, vaikka onkin kokematon joukkue.

Bagdad Snipers on yksi Puulaakin suurista yllättäjistä ja etenee tiukalla puolustuspelillä ja hyvillä vastahyökkäyksillä playoffseihin.

Sijoitusarvio: 7.-10.

Team Omistus

Kokoonpano:
Cloudi, Koala, Laza, Rose, Ytan, gunner, jooda

Arvio: Vanha kunnon Team Omistus on back! Tosin pari uutta kaveria, mutta kyllä seassa on vanhoja omistuslaisiakin. Joukkue on yksi vahvin ehdokas runkosarjan voittajaksi, sillä heillä toimii niin puolustus kuin hyökkäyskin. Joukkue on saanut haalittua rosteriinsa viime kauden liigan runkosarjan pistepörssin voittajan, Koalan, joka iskee maaleja samaan tahtiin kuin amis hitsaa levyä, eli todella nopeasti.

Puolustuksen lukkona on Hc Humbassa viime kaudella loistavasti pelannut jooda, sekä Viru Valgesta napattu Cloudi. Jooda on ehkä Puulaakin paras puolustaja tällä kaudella, joten tuskin tulee maaleja paljoa Omistuksen päähän. Keskikentällä häärivä Rose on myös pakko mainita, sillä tämä legendaarisen H&PB:n kasvatti on puhjennut kukkaan päästessään pelaamaan Omistukseen.

Hyökkäys on myös aivan mahtava, sillä jos gunner & Koala pelaavat, niin kyllä Omistuksen pitäisi taistella runkosarjan voitosta. Ns. kakkoskenttäläiset Laza ja Ytan ovat myös kiekon vaarallisimpia hyökkääjiä, joten puolustajat, olkaa varuillanne! Maalinteko on yksi joukkueen vahva ase ja sillä he tulevatkin menemään pitkälle. Tämän joukkueen näkisin mielelläni divarissa seuraavalla kaudella.

Joukkue kiilaa runkosarjan ykköseksi, suoraan muovi-32:sen nenän edestä, ellei nyt mitään ihmeellistä ja mullistavaa tapahdu. (esim. toivottavasti Koala tajuaa olla leikkaamatta amisviiksiään!)

Sijoitusarvio: 1.-2.

Hc Eituumitään

Kokoonpano:
...M5..., Archon, ChesDer, Frankkis, Iltsu, Jaromir, Jtl, Masse, Static-X, mmm

Arvio: Joukkueella varmasti yksi kiekon suurin keski-ikä ja se olikin varmasti yksi osasyy miksi joukkue valittiin Puulaakiin. Itse olen muutaman kerran nähnyt joukkueen pelaavan ja hyvin he pelaavatkin. Rentoa hyökkäysvoittoista peliä, jossa myös puolustajat nousevat tukemaan hyökkäyksiä. Tuolla taktiikalla pitäisi päästä melko pitkälle ja uskonkin, että joukkue tulee pelaamaan todella tiukkoja pelejä ennakkosuosikkeja vastaan.

Puolustus joukkueella on myös hyvä, sillä takalinjoilla pyörivät niin Jtl, ...M5... ja Archon. Tylykoneen vanha konkaripuolustaja M5 tulee varmasti pelaavan hyvän kauden, pelaten sitä hyökkäävämpää puolustajan tonttia. Jtl ja Archon ovat molemmat varmistavimpia pakkeja ja varmoja he ovatkin, sillä yleensä ei maaleja soi omassa päässä, jos nämä kaksi pappaa on kentällä kahdestaan.

Joukkueen hyökkäyksen yksi suurimmista hahmoista on, itse joukkueenkin perustanut Frankkis. Harjoituspeleissä Frankkis on pamauttanut maaleja tiuhaan tahtiin ja toivotaan, että tahti jatkuu myös Puulaakissa. Mmm on myös yksi joukkueen parhaista hyökkääjistä, joten hyvällä peluutuksella joukkue tulee varmasti taistelemaan viimeisistä pudospelipaikoista. ChesDer, Masse, Iltsu, Jaromir ja Static-X ovat myös loistavia persoonia, niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin, maalejakin pojat osaavat paukutella, mutta onko joukkueella liian suuri hyökkäysrosteri? Se voi koitua kohtaloksi, jos joukkue peluuttaa kaikkia pelaajia.

Oikealla peluutuksella joukkue varmasti taistelee paikoista pudospeleihin.

Sijoitusarvio: 7.-10.

TRE Kronor

Kokoonpano:
Delpiero, FuckFace, Halpern, Kamensky, Korpisalo, Purity, WyX, hercules

Arvio: Joukkue menetti kaksi kovaa hyökkääjää liigajengeihin, nimittäin lasse69:n (89, tiedän kyllä) ja purjan, mutta onneksi se sai hankittua edes Purityn paikkaamaan.. Rohkeaa hyökkäyspeliä pelaava joukkue on varmasti yksi Puulaakin kovimmista joukkueista, sillä joukkueen rosterissa komeilee niin WyX, kuin Halpernkin. Joukkueen perustajat Kamensky ja Korpisalokin tulevat varmasti pelaamaan paljon, koska koulutkin loppuvat ja he pääsevät vihdoin pelaamaan täyspäiväisesti.

Puolustuksessa häärivät Korpisalo, Kamensky, hercules, Delpiero ja FuckFace. Korpisalo ja Kamensky ovat varmasti kokeneimmat puolustajat tästä kastista, muta kyllä FuckFace, hercules ja Delpierokin kovia pakkeja ovat, mutta kylmä tosiasia on se, että puolustus on aika kovilla, jos Korpisalo tai Kamensky eivät pääse pelailemaan, mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Joukkueella on todella nimekäs hyökkäyskokoonpano. Halpern, WyX, Purity ja Korpisalokin taitaa joskus hääriä hyökkäyspäässä. Halpern on tunnettu kovana maalintekijänä ja kun siihen vierelle lyödään WyX tai Purity, niin daa, siinä on yksi Puulaakin vaarallisimmista duoista. Pelijengissäkin tallustellut WyX ja Muukalaisissa pröystäillyt Purity, tuovat varmasti kokemusta hyökkäyspäähän.

Joukkue tulee ottamaan varman pudospelipaikan kovalla hyökkäyspelillä ja tuleekin taistelemaan pudospeleissä vielä kovempia joukkueita vastaan.

Sijoitusarvio: 5.-6.

Pirkkalan Pingviinit

Kokoonpano:
Caloun, Diba, Ganymedes, Helminen, Jose_Bach,  Karalahti, Tikru2, V.Sicak, Wasuri

Arvio: Kyllä, Pirkkalan ylpeys, Pirkkalan Pingviinit ovat Puulaakissa! Vihdoin Helminen on saanut jalkansa WyXin oven väliin ja WyX päättikin valita Pingut Puulaakiin. Itsekin iloitsin Pingujen pääsyä, koska Helminen on vain niin perkeleen loistava persoona. Mutta sitten tosasioihin, joukkue näyttää melko voimattomalta paperilla, mutta toivottavasti se saa jonkinlaisen vaihteen päälle ja jyrää kaikki laakijoukkueet.

Puolustus on minulle aikamoinen kysymysmerkki, sillä en oikein tiedä joukkueen pelaajien pelipaikkoja, mutta yritetään taistella. Onko Ganymedesistä joukkueen profiilipuolustajaksi? Toinen kaveri jonka tiedän puolustuksesta on Wasuri. Maaleilla tämä kaveri ei mässäile, mutta kyllä hän hommansa osaa. Legendan mukaan Helminenkin osaisi puolustaa, mutta en sitten tiedä legendan totuusperästä mitään. Dibakin (ent. Siika) taitaa olla myös puolustuksessa ja joskus aikoinaan hän pelasi loistavasti, mutta onko tähti jo sammunut?

Hyökkäyksessä sitten on vähän tunnetumpia nimiä kuten Helminen, Karalahti, Tikru2, Caloun ja V.Sicak. Tikru2 ja V.Sicak muodostavat oivan hyökkäysduon ja näillä kavereilla Pingut saattavatkin taistella paikoista pleijareihin, mutta toisin pelkään. Toki jos Helminen pääsee oivaan vireeseen, niin sitten asia voi olla toisin. Karalahti on omien sanojensa mukaan paska peruspelaaja, mutta harjoituspelien perusteellä hän osaa tehdä maalejakin. Caloun on yksi Pingujen vanhoista pelaajista, mutta taidoista en pahemmin tiedä.

Joukkue jää armotta pudotuspelien ulkopuolelle, joten paikkana ei ole kuin jumbosijat, mutta toivottavasti Pingut nähdään divarikarsinnoissa ja siellä he pudottavatkin sellaisen pommin, että vastaavaa ei olla ikinä nähty!

Sijoitusarvio: 11.-14.

Kangasalan Voitto

Kokoonpano:
-Kiekko-, Bolkonski, Karpov, Keippari, Maestro, Shefki, Superman, Tootoo, niso, roby

Arvio: Divarikarsinnoissakin hyvin pelannut KaVo, nähdään nyt Puulakissa. Joukkueen pelaajista suurinosa on kangasalalaisia, joten hengen ei pitäisi rakoilla. Hobiittien entinen pelaaja, Shefki (ent. Otaka), on varmasti yksi Puulaakin seuratuimmista pelaajista. Myös Bolkonski on vahva persoona, joka osaa hyvin veivata pelaajia.

Puolustuksessa on kovia nimiä. Superman, Tootoo ja Humbassakin käväissyt niso. Näistä pelaajista, varsinkin niso kannattaa painaa mieleen, sillä hänellä on aineksia nousta yhdeksi parhaimmista puolustajista Puulaakissa. Tootoo ja Supermankin ovat hyvä peruspuolustajia, mutta niso on se vahvin lenkki heistä kolmesta. Joukkue tulee pääsemään pitkälle, loistavan puolustuspelin ansiosta.

Hyökkäys on myös aivan maestromaisen hyvä. Shefki, Bolkonsi, Karpov, -Kiekko-... näillä nimillä pitäisi maaliverkot heilua. Karpov ja -Kiekko- ovat vakuuttaneet allekirjoittaneen, loistavalla yhteispelillä. Myös Bolkonski ja Shefki pelaavat todella hyvin yhteen, joten varmasti näemme mielenkiintoisia otteluita runkosarjassa.

Joukkueen tavoitteet ovat varmasti divarissa, mutta Puulaaki on hyvä ponnahduslauta, ennen seuraavia divarikarsintoja, jossa KaVo tulee näyttämään taitonsa. Loistavan yhteispelin ansiosta, joukkue tulee nappaamaan kotiedun pudotuspeleihin.

Sijoitusarvio: 3.-4.

Polkupyörän Dynamo

Kokoonpano:
Aluvanne, Gwarth, Kepu, Squall, V.Retku, Vaselin, boo, murmeli47

Arvio: HC Some-Or-Anotherin runkopelaajat perustivan Polkupyörän Dynamon ja tulos on tässä, joukkue pelaa Puulaakia! Tämä joukkue osaa puolustaa. Puolustussumppu muistuttaa 3vs3-aikojen Humba-puolustusta. Loistavan taktiikan ansiosta, kärkipään joukkueet tulevat olemaan vaikeuksissa loistavan sumpun ansiosta.

Kuten jo sanoin, joukkue puolustaa toden teolla. Hyökkääjätkin laskevat alas auttamaan omia puolustajiaan, jotta ei omassa päässä soisi. Aluvanne, Kepu ja murmeli47 ovat joukkueen runkopuolustajia. Joukkueen puolustus on toiminut tietojeni mukaan hyvin viimeaikoina, joten toivotaan, että se toimii myös runkosarjassa. Puolustajat osaavat tehdä maaleja, mainittakoon nyt Vaselinin maalimäärä harjoituspeleissä; 138 maalia!

Hyökkäys on hieman arvoitus. Joskus maaleja syntyy oikein todenteolla, mutta joskus maaliverkot pysyvät hiljaisina. Vaselin on minulle melko uusi persoona johtuen siitä, että Varvio sanoi hänen olevan puolustaja, mutta nyt kuulin että hän on hyökkääjä. Kai hän maaleja osaa tehdä. Jos Gwarth pääsee hyvään vireeseen, niin hän on varmasti yksi joukkueen kovimmista snipereista. V.Retkukin on vakuuttanut pelaamissaan otteluissa, joita minä olen käynyt katsastelemassa. Toivotaan, että joukkueen hyökkäys on vireessä Puulaakissa!

Joukkueen taistelu tuskin riittää aivan pudotuspelipaikkaan, mutta joukkue saa arvokasta kokemusta ns. kovista peleistä, joten muuta mahdollisuutta ei ole kuin jättäminen joukkueen kylmästi viimeisille sijoille.

Sijoitusarvio: 11.-14.

S.S.K.

Kokoonpano:
-holik-, Bouck, Ceetee (ent. Ctpry), FuckUp, GhamaLL, JaKurri, Sharp, WayLoo, slut

Arvio: SSK is back! Kesken viime Puulaaki-kauden aikana, joukkueen runkopelaajat katosivat liigajengeihin ja joukkueeseen tuli melkoinen pelaajavirta eri suunnista, mutta se on nyt vihdoin ohi ja vanhat pelurit + pari uutta pelaajaa muodostavat nyt todellisen kokoonpanon. Uudet pelaajat slut ja WayLoo tuovat joukkueeseen hieman vanhempaa lookia joukkueeseen.

Puolustus on todella kova! Loistavasti yhteen pelaavat Bouck ja Sharp ovat varmasti yksi Puulaakin kovimpia pakkipareja. Myös FuckUp on yksi kiekon parhaimmista puolustajista ja hän tuleekin näyttämään osaamisensa puolustuspäässä. WayLoo tulee armotta jäämään pienelle peliajalle, koska hän ei ole mikään aktiivinen pelaaja ja uskon, että tämä kaveri ei kauaa viihdy joukkueessa, kuten ei hän ole aikaisemminkaan viihtynyt joukkueissa kuukautta kauempaa.

Kun katsoo nimilistaa hyökkääjistä, niin siellä ei ole kuin kovia pelimiehiä. GhamaLL (ent. Exodus), -holik-, JaKurri, Ceetee ja slut osaavat kukin pelata aivan loistavasti ja jokaiselta löytyy kokemusta Kiekkoliigasta. Pelin ei pitäisi kaatua ikinä hyökkäyspeliin, sillä viimeaikoinakin on tullut runsasmaalisia voittoja Kiekkoliigan alaisuudessa pelaavista joukkueista. Varmasti joku SSK:n pelaajista tulee olemaan pistepörssin kärkisijoilla.

Loistavalla hyökkäyspelillä joukkue ottaa paikan neljän parhaan joukosta ja saa kotiedun pudotuspeleihin. Onneksi joukkueella on joku ihmesopimus Big-Deen kanssa, joten pelaajat eivät katoa kesken kauden muihin jengeihin, joten saammekin nähdä hyökkäysvoittoista peliä myös pudotuspeleissä.

Sijoitusarvio: 3.-4.

Terveisin Mauska!

Kirjoittanut: Mauska
Julkaistu 13.05.2005 11:21
Luettu: 1445 kertaa

Kommentit
Ei kommentteja.
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.