Kiekkoliiga
Mitalistit – 2/2018
Manhattan
Gunz For Hire
Devils
Paitsio

Paitsio uudistuu

Kuten tarkkasilmäisimmät lukijamme varmaan ovatkin jo huomanneet, on Paitsio uudistunut. Vanhat jutut ovat vielä tallella, mutta ne on jaoteltu uudelleen aiheen mukaisiin järjestyksiin.

Kirjoituksia pitäisi tästä lähtien tulla myös tiuhempaan tahtiin, joten toivotaan parasta.

Muitakin uudistua on luvassa, mm. uusia visuaalisia tyylejä on tekeillä ja muutama muukin uudistus on tulossa. Niistä kuitenkin lisää tuonnempana.

Hyvää Itsenäisyyspäivää jo näin etukäteen ja normaalista ohjeesta poiketen: Jääkää Paitsioon!

Foorumeista tarkemmin:

Eli kirjoittajakohtaisista palstoista luovuttiin, nykyään palstat on kategorisoitu aihealueittain. Mm. otteluraportit ovat nyt kausikohtaisia, kaikki kirjoittajat voivat käydä tekemässä juttunsa entisten jatkoksi.
Sekalaiset osiossa on kaikenlaista tavaraa, jota ei voinut määritellä minkään muun otsikon alle.

Uutta on myös Juttusarjat-osiot, jossa tällä hetkellä ei ole muuta kuin allekirjoittaneen Power Rankingsit. Toivottavasti muut kirjoittajat keksivät sinne myös jotain mielenkiintoista.

Paitsio Extrasta löytyy Suosikit-topic johon on kerätty sekalaisia, mutta suosittuja tai muuten hyviä juttuja. Esimerkiksi monien Kiekkoliigan ulkopuolisten suosima "Divarikarsinnat - kriteerit ja valinnat" löytyy nykyään sieltä. Paitsio Extrasta löytyy myös Freelance-osio, johon wannabe-Paitsiokirjoittajat voivat suoltaa omat mestariteoksensa! Sinne vaan kirjoittamaan asiallisia ja laadukkaita juttuja!


Hyviä lukuhetkiä sitten vaan kaikille minunkin puolestani!

T. D-fence

Kirjoittanut: Nomadic
Julkaistu 04.12.2004 14:58
Luettu: 1084 kertaa

Kommentit
Ei kommentteja.
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.