Tilastot

HC RoikkuLämyHC RoikkuLämy - Kouvola SabresKouvola Sabres 2-5

Tehopisteet

HC RoikkuLämyHC RoikkuLämy
Kalle 0+0=0
Muppet 2+0=2
padme 0+0=0
Zonza 0+0=0

Kouvola SabresKouvola Sabres
Avain88 2+2=4
Ayoso 0+2=2
haule 2+3=5
Zippo 1+1=2

Raportti
Kakkosdivarin myöhäisottelussa kohtasivat toisensa keskikastissa majailevat HC Roikkulämy ja Kouvola Sabres. Lopulta yleisö oli saanut hierottua itsensä erektioon ja peli sai alkaa.

---

I Erä

Ensimmäinen erä oli kokonaisuudessaan melko tasapaksua puuskutusta. Molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa maalintekoon, mutta ensimmäinen osuma ja samalla ensimmäinen pelikatko nähtiin ajassa 05.16 kun Avain88 ja Zippo pyörittivät Roikkulämyn alueella kiekon haulelle, joka laukoi kaukaa, mutta kovaa etukulmaan tyhjään maaliin. Maalivahti oli pahasti ulapalla, kenties maskilla oli osansa asiaan.

Avausmaali kuitenkin aiheuttaa leijaefektin Kouvolalaisyoungstereille ja vain yhdeksän sekuntia avausmaalin jälkeen Muppet pääsee vapaasti kuljettamaan kiekkoa, venkuroi itsensä pakin ohi ja niittaa pelivälineen taka-alanurkkaan karkumatkansa päätteeksi. Hyvä suoritus.

Maalit:
05.16 0-1 haule (Avain88) (Zippo)
05.25 1-1 Muppet (ei syöttäjää)

Torjunnat:
- HC Roikkulämy: 3
- Kouvola Sabres 4

Kiekonhallinta:
- HC Roikkulämy: 47%
- Kouvola Sabres: 52%


---

II Erä

Toinen erä alkaa Roikkulämyn pitkäkiekkoräimäisyllä. Oman pään aloitus avaa kuitenkin Roikuttajille paikan 2v1-tilanteeseen, jossa Kalle ampuu vihaisesti takanurkkaan, mutta kiekko kimpoaa Kouvolan veskarista muille maille.

Ajassa 00.53 toista erää Kouvola pitää kiekkoa melko vaarattoman näköisesti Roikkulämyn alueella kunnes Avain88 sutaisee kiekon maalille, josta se melkoisella tuurillakin tippuu suoraan Zipon jäiseen lapaan. Maalivahti tekee komean väistön ja johtomaali on tosiasia. Tässä vaiheessa ottelua, nimetön katsoja ilmoittaa haulen olevan kone.

Kouvolan johto viedään kuitenkin taas melkein heti johtomaalin jälkeen. Muppet kuskailee kiekkoa Sabres-alueella kunnes nousee maalin takaviistosta esille ja ampuu kovaa takanurkkaan Kouvola-puolustuksen keskeltä.

2-2 -tilanteessa Roikkulämy saa vielä onetimerin, kun Kalle tarjoaa vetopassilla kiekon Muppetilla, mutta epäonnisesti kiekko pomppii lavasta maalin ohi. Jos kiekko olisi tarttunut niin maalihan siitä olisi tullut.

02.14 pelattu kun Kouvola iskee johtomaalinsa. Valitettavasti maalia ei voi nostaa kauden klassikoiden joukkoon. Haulen, Ayoson ja Roikkupakkien luistimien kautta melko vaarattoman näköisesti hyökkäyksestä kiekko päätyy täysillä maalia kohti suunnistaneelle Avain88:lle, joka yllättyy varmaan itsekin saadessaan kiekon ruuhkan keskeltä. Mokella näyttää olevan Nakke Nakuttaja kesken, joten Avain saa kuitenkin rauhassa siirtää kiekon melko tyhjään Roikkubörsään.

Maalit:
06.53 1-2 Zippo (Avain88) (haule)
07.23 2-2 Muppet (ei syöttäjää)
08.14 2-3 Avain88 (haule) (Ayoso)

Torjunnat:
- HC Roikkulämy: 4
- Kouvola Sabres 4

Kiekonhallinta:
- HC Roikkulämy: 42%
- Kouvola Sabres: 57%


---

III Erä

Kolmas erä alkaa Kouvolalaispainostuksella. Pari hyvää paikkaa pelin ratkaisemiseen on, mutta tällä kertaa kiekkojumala jouko ei ole matkassa mukana.
Peli rauhoittuu, mutta ajassa 02.34 viimeistä erää Roikkupakki Jantuselle tulee paha rako, kun rännissä kaksi vastustajahöökkiä rientää karvaamaan. Haule riistääkin kiekon, tarjoaa sen Avain88:lle, joka niittaa etukulmasta vuorenvarmasti sisään turvallisen tuntuisen 2-4 -osuman.

Noin ajassa 3.50 haule pääsee puolittain läpi ja pääsee koittamaan Roikkulämyn veskarin päivän kuntoa. Veskari kuitenkin psyykkaa itsensä torjuntaan ja vastahyökkäyksestä Muppetille aukeaa avopaikka, kun hän saa nerokkaan syötön päätypleksin kautta suoraan maalin eteen. Kouvolalaisveska kuitenkin venyy viikon torjuntaan. (Tai sitten veto meni vain päin.)

Lopullinen niitti saadaan minuutti ja 18 sekuntia ennen matsin loppua kun haule ampuu etukulmista tyhjään börsään. Roikkulämyn pakit olisivat kenties voineet peittääkin, mutta ei tällä kertaa. Passin maaliin tarjosi Ayoso.

Maalit:
14.34 2-4 Avain88 (haule)
16.42 2-5 haule (Ayoso)

Torjunnat:
- HC Roikkulämy: 7
- Kouvola Sabres 2

Kiekonhallinta:
- HC Roikkulämy: 44%
- Kouvola Sabres: 55%

---

Kouvola pelasi viisaasti ja ansaitsi voittonsa, vaikkei Roikkulämyn veskarilla ehkä uran paras ottelu ollutkaan. Paikkoja Kouvolalla oli kuitenkin selkeästi enemmän ja viisi maalia oli hyvä suoritus.

IS Tähtipörssi:
*** haule - Hyviä ratkaisuja hyökkäyspäässä yhdessä Avain88:n kanssa.
** Avain88 - Mukavaa kiekonsiirtelyä haulen kanssa ja tehojakin löytyi kuin nison kevarista.
* Zippo - Perusvarmaa luutimista ja alakerran luutijalle hyvät tehotkin.

IS Ottelun vakuuttaja:
Roikkulämy-maalivahti - Ei missään tapauksessa ratkaissut peliä, mutta omituisia sijoittumisia pitkin peliä.

---

Kokonaistilastot:

Torjunnat:
- HC Roikkulämy: 14
- Kouvola Sabres 10

Pitkät kiekot:
- HC Roikkulämy: 4
- Kouvola Sabres: 4

Paitsiot:
- HC Roikkulämy: 1
- Kouvola Sabres: 1

Sulkemiset:
- HC Roikkulämy: 0
- Kouvola Sabres: 1

Yleisön huutamat rivit publalla pelin aikana: 1
Kickittyjä katsojia: 1

Yleisöä: Läpi ottelun noin 15 henkilöä.
Vip-katsomossa katkarapuvoileivän kera: lasse89

---
Tietoja
Tuomari: Shefki
Lisätty: 20.10.2006 01:44

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.