Foorumi

Kauden 1/2011 päätös ja 2/2011
Anonymous

15.03.2011 13:05
Kausi 1/11 on ohitse ja valtaistuimelle palasi Nightmare värikkäiden tapahtumien jälkeen. Vähällä oli, ettei kyseinen poppoo olisi pelannut ollenkaan täällä. Siitä huolimatta hieno saavutus jälleen kerran. Pepo rutisti itsensä hopealle jäähyväiskaudellaan ja pronssit vei Voodoo People.

Mitä muuta kaudesta jäi käteen?
Ainakin pelikiellot vähenivät huomattavasti. Huonosta käytöksestä asetettiin eripituisiin kieltoihin vain muutama kaveri. Joukkueita toki tippui jonkinmoinen kasa jälleen kerran, mutta hakijoita oli sitten senkin edestä paikkaamassa lähteneitä.

Johtokunta eli aika paljon kauden aikana ja moni vastuunkantaja hävisi syystä tai toisesta joukostamme. Uusi kiekkolehti (johtokuntaan tai kiekkoliigaan kuulumattomien toimesta) pantiin pystyyn ja kehoitammekin kaikkia kiinnostuneita tuottamaan sinne tekstiä.

Liigakarsinnoista itsensä korkeimmalle tasolle selvittivät Ravers ja Fc Kilpailijat, jotka tekevät paluun parin kauden poissa olon jälkeen. Myös Frankfurt , sekä Sulttaanit esiintyvät ensikaudella Liigassa säilytettyään paikkansa karsintojen kautta.

1.divariin nousivat, Mensa, Team Viper, Neal Chaucer, Siniviiva Ht sekä Miesten Kesken, joka säilytti paikkansa.

2.divariin paikan lunastivat SJK, Delirium Tremens, GHETTO BIRDS, Natives, Kuoletus ja Team Ör.

Onnea kaikille nousijoille ja sarjapaikkansa säilyttäneille.

Sitten hieman tulevasta kaudesta.

Aikataulut:

2/11
21.3 - 17.4 4 viikkoa
18.4 - 15.5 4 viikkoa
16.5 - 5.6 3 viikkoa
cuppi
6.6 - 3.7 4 viikkoa
kesätauko
4.7 - 31.7 4 viikkoa

Cupin pelimallista ja pakollisuudesta tiedotamme kauden aikana.

Kahden (2) pelimerkin suuruisen kausimaksun tulee olla maksettuna (nimimerkille kla-pysti) ennen kello 20.00 Sunnuntaina 20.3.2011. Maksuosoitteena toimii kla-pysti nick. Hyvä keino olisi maksaa pelimerkit samalla, kun ilmoitatte kokoonpanot, niin ei ainakaan asia unohtuisi.

Ensikaudelle tulee mukaan +- Saldot. Jokainen joukkue kertoo pelin jälkeen tuomarille joukkueensa plussat ja miinukset. (tuomarilla tarkoitetaan pelin tilastojen ottajaa) Toivomme, että huijauksia ei tapahdu ja vastapuolen joukkue voi halutessaan tarkistaa pelin jälkeen vastustajan +- tilastot.

Karsintasääntöä muokattiin hieman lievemmäksi. Se menee tässä muodossa nykyään. Jos pelaaja saa potkut tai eroaa karsintajoukkueestaan ja on pelannut yli 5 peliä menneellä kaudella Kiekkoliigaa. Ei hän saa edustaa samaa tasoa, mitä edellisellä kaudella pelasi, lisäksi pelikieltoa tulee puolirunkosarjaa. Myös vanhaan seuraansa palaaminen on kiellettyä.

Edelleen saa pelata vaikka 2x samaa joukkuetta vastaan putkeen, mutta kaikkia vastaan on pelattava kerran  ensimmäisen dl:n aikana.

Jatkossa joukkueet, jotka tuntevat tarvitsevansa taukoa kiekkoilusta ja miettivät lopettamista voivat anoa 1-2 kauden taukoa Kiekkoliigan toiminnasta ja sen jälkeen palata yhtä sarjaporrasta alempaa pelaamaan. Tässä tapauksessa pitää olla ajoissa liikenteessä, pelaajarungon pitää sitoutua palaamaan (suurimman osan, tähän määritellään tietynlainen sanktio, jos joukkue ei palaa takaisin) ja muissa liigoissa pelaaminen tuona aikana joukkueena on kielletty. (ts. tätä voi käyttää esim. jos runko lähtee armeijaan tai muuten vaan on täysin kyllästynyt hetkellisesti kiekkoon)


Joukkueet kaudella 2/11 sarjaportaittain:


Liiga:
Nightmare, Europe, Evolution Uvex, Voodoo People, HIFK, Heaven Eleven, Sinappikone, Hockey Predators, Club of Härmä, Frankfurt Lions, Sulttaanit
Ravers, FC Kilpailijat

1.divari
Hollow, Helsingin Jokerit, Old & Notorious, Adonikset, Brutal Killers, Pirates
Narrilauma, Nemesis, Neal Chaucer, Mensa Club Finland, Siniviiva HT, Team Viper
HC Roikkulämy, Miesten Kesken

2.divari
KoHu, Metallurg Magnitogorsk, Lucky Eagles, Löylynheittäjät, Pohjolan Titaanit
HPK, SJK, Delirium Tremens, GHETTO BIRDS, Natives, Kuoletus, Team Ör, Anaheim Mighty Ducks, Ballito

3.divari
Team Sahara, Lonely Riders, Rotten Disciples, Kohma Tigers, Kärkiryhmä, Genesis
Getafe, Desperados, Double It, Ultimate Carnage, Kiekkoleijonat, HC Tyrmäys, Monster, Jalattomat Puukädet, Olympic Fitness, Pehmot, Pohjolan Kiekko, Anturan Kissat, Darra OY, Miracle On Ice, RaiFu, Marmots, Project One, The Oldtimers,
Titaanit, aasit, Kings, Lawless

3.divarin lohkojako ilmoitetaan kauden alkuun mennessä.


Tehdään tästä hyvä kausi ennen kesää
T: johtokunta

Vastaa

Kirjaudu sisään, jotta voit vastata.