Foorumi

Kauden päätös 3/10
Johtokunta

14.12.2010 18:39
http://img688.imageshack.us/img688/6259/voodoo2kulta.jpg
Kausi 3/2010 päättyi Voodoo Peoplen historian ensimmäiseen mestaruuteen, kun JaKurri sivalsi neljännessä osaottelussa PePoa vastaan ratkaisevan osuman jatkoajalla vapauttaen satapäisen yleisön hurjaan floodiin. Mestaruus varmasti maistuu Shefkin luotsaamalle Voodoo Peoplelle, sillä viime kaudella käteen jäi hopeinen mitali Nightmaren viedessä kolmannen mestaruutensa peräkkäin. Voodoo Peoplen kivikovaksi hiottu puolustus, tappava viimeistely sekä Shefkin fläppitaulun koukerot olivat mestaruuden avain. Myös suuressa roolissa olleet -piku- sekä Fice pelasivat loistavan kauden sekä playoffsit. On myös huomioitava, että mestaruus oli maestro-JaKurrille jo viides Kiekkoliigassa ja näin ollen hän on ainoa pelaaja joka tähän suoritukseen on pystynyt. Mennyt kausi oli Kim Jong-ilin suojelemalle Voodoo Peoplelle Liigassa kolmas ja sinä aikana playoffsit mukaan laskettuna he ovat pelanneet yhteensä 99 ottelua, joista voittoja on ropissut 64, tasapelejä 8 ja häviöitä ainoastaan 27. Voodoo People pelasi kuluneella kaudella myös vahvan runkosarjan (17-4-4) sijoituttuaan kolmanneksi maalierolla +53.

Voodoo Peoplen mestaruus on myös siinä mielessä erityinen, että se rikkoi vuoden kestäneen Nightmaren dominoinnin liigajäillä. Saa nähdä jatkaako Voodoo People ensi kaudella siitä mihin jäi vai, nosteleeko jokin muu joukkue pyttyä kauden päätteeksi.

Lé Shefki:
"Pari päivää ennen kauden alkamista oli melko epäluottavainen olo menestyksen suhteen ja päätavoite oli pitää jengi liigassa. Sit GM-Some kuitenki haisteli siirtomarkkinoilta Ficen ja JaKurrin ja ku parin tappiopelin jälkee saatiin pieni voittoputki siihen sarjan alkuun nii sen jälkeen oli kyl ihan luottavainen olo mitalin suhteen. Finaaliin ku päästiin nii sit oli jo melko varma fiilis et voitto nasahtaa"

http://img140.imageshack.us/img140/4184/pepohopea.jpg
Finaaliotteluiden jälkeen hopeiset mitalit ripustettiin PePon pelaajien kaulaan. PePo antoi tiukan vastuksen finaaleissa eikä kulta Voodoo Peoplelle tullut loppujen lopuksi helpolla. Diktaattori hari piiskasi miehistönsä loistavaan suoritukseen runkosarjassa (20-2-3) ja siitä osoituksena ykköstila sekä mehevä maaliero +72. Mielenkiintoista on se, että PePo kohtasi mestarijoukkueen runkosarjassa kahdesti ja nappasi voitot kummallakin kerralla. Kausi oli hopeajoukkueelle ensimmäinen Liigassa.

Sir Reto:
"Kausi meni kokonaisuudessaan yli odotusten ja saatii runkkiksen ykköstilasta hyvää itseluottamusta pleijareihi. Playoffseissa ei meilt ollu iha parasta peliä, mutta ollaan todella tyytyväisiä hopeamitaliin varsinkin kun se tuli jo tulokaskaudella."

http://img17.imageshack.us/img17/4318/nightpronse.jpg
Pronssiset mitalit päätyivät Nightmaren palkintokaappiin, kun pistepörssin voittaja Jebsu ja kumppanit murskasivat Avellino Capellierin pronssiottelussa. Nightmare pelasi myöskin komean runkosarjan (20-2-3) maalierolla +63, mutta välierissä kompastuskivenä toimi mestarijoukkue Voodoo People. Neljänneksi sijoittunut Avellino Capellier vetäytyy Kiekkoliigasta kauden päätteeksi. Kiekkoliiga kiittää yhteistyöstä.

Thö Jebsu:
"Kakan_ruskea kausi ja kakan värinen mitali. Huonostihan se meni!! tuloksista näkyy. oltiin huonossa kunnossa tärkeimmäl hetkel!"

Itse kaudesta

Mennyt kausi oli Kiekkoliigalle varsin erityinen, sillä johtokunta joutui jakamaan pelikieltoja hurjan määrän. Tämän kauden "trendi" oli kakkosnimimerkillä liittyminen toiseen Kiekkoliigajoukkueeseen, vaikka oman joukkueen kausi oli vielä kesken. Toivottavaa olisikin, että tulevilla kausilla nämä saataisiin kitkettyä paremmin pois sääntöuudistuksen myötä. Suuremmilta rangaistuksilta kuitenkin vältyttiin. Ennen kauden alkua julkistettiin ehkä mielenkiintoisin uutinen koskien Kiekkoliigan ja Sisuliigan yhdistymistä. Tämä tarkoitti sitä, että menneellä kaudella Kiekkoliigassa oli viisi eri sarjatasoa, kun kahden ensimmäisen divarin lisäksi liittyi 3.- sekä 4.divari koostuen Sisuliigan sekä karsinnoista selviytyineistä joukkueista. Kausi sujuikin tältä osin suht hyvin ja suuremmilta ongelmilta vältyttiin.

Kiekkoliiga otti myös kuluneelle kaudelle ensimmäisen kerran käyttöönsä kausimaksun, jonka suuruus oli 2 pelimerkkiä per joukkue. Tällä Kiekkoliiga tahtoi tuoda pienen lisämausteen palkinnoille sekä hieman vaivanpalkkaa ahkerille tuomareille. Myös kaudella nähty 1vs1 -turnauksen voittaja nappasi muutaman pelimerkin.

Kuten mainittua Kiekkoliiga järjesti myös 1vs1 -turnauksen johon pystyi osallistumaan kuka tahansa Kiekkoliigan alaisuudessa pelaava pelaaja. Turnaus olikin erittäin pidetty sekä mielenkiintoinen Kiekkoliigapelaajien keskuudessa, sillä jopa 128 pelaaja ilmoittautui turnaukseen. Turnausvoiton nappasi lopulta kohuttu maalintekijä Naappi finaalissa, kiekon parhaimpiin puolustajiin lukeutuvaa, Valkeakosken omaa amista haria vastaa. Kaudella 3/2010 pelattiin myös perinteinen Allstars -turnaus, jossa oli tällä kertaa mukana kuusi eri sarjatasoa, kun Hoki-liiga osallistui myös karkeloihin. Lopulta voitto suuntasi hienojen ja katsojarikkaiden pelien jälkeen Liigan joukkueelle, kun WilleJ laukoi 2. jatkoerässä ratkaisumaalin. Finaali veti paikalle yli 300 katsojaa!

Liigakarsinnoista liigaan selviytyneet joukkueet

Liigakarsinnoissa pelattiin 2.kierrosta. Divarijoukkueista 2.kierrokselle selviytyi Evolution Uvex, Sulttaanit, Hockey Predators sekä Heaven Eleven. Liigajoukkueista kolme viimeisintä Frankfurt Lions, Miesten kesken ja Ballito muodostivat yhdessä divarijoukkueiden kanssa seitsemän joukkueen lohkon josta viisi parasta nousivat liigaan. Uusina joukkueina ensi kaudella nähdään Sulttaanit, Heaven Eleven, Hockey Predators sekä ehkä hieman yllättävästi Evolution Uvex joka voitti koko lohkon. Liigapaikan säilytti ainoastaan Frankfurt Lions.

Divarikarsintaa

Divarikarsinnat käytiin kolmella eri kierroksella, joissa riitti jännittäviä ja vaiherikkaita pelejä. Ensimmäiselle kierrokselle osallistuivat ainoastaan 2.divarijoukkueet muodostaen otteluparit. Toiselle kierrokselle mukaan tulivat divarijoukkueet joita vastaan asettuivat divarijoukkueista Ravers, HiPy, Hollow sekä Brutal Killers. Voittajina divariin selviytyivät Nemesis, Ravers, Hollow sekä Brutal Killers. Kolmas kierros käytiin hävinneiden joukkueiden kanssa. Sieltä tiensä divariin uutena nousijana HiPy joka kävi tiukan sekä jännän ottelusarjan Nemesistä vastaan 2. kierroksella, vaikka Nemesis vei sarjan suoraan 3-0. Kyseinen tulos aiheuttu paljon spekulaatioita ja sanaharkkaa, jotka tietenkin kuuluvat jossain määrin lajiin! Divaripaikkansa säilytti Helsingin Jokerit, Old & Notorious sekä Nemesis.

2. Divarikarsinnoissa jännittäviä pelejä

Karsinnat käytiin niin ikään 3. eri kierroksella, jonka jälkeen 2.divarijoukkueet olivat selvillä. Ensimmäisen kierroksen jännittävin ottelusarja oli Metallurg Magnitogorskin ja Lucky Eaglesin välillä, kun sarja venyi aina viidenteen peliin, jonka MM hoiti tyylikkäästi 7-2. Kolmas kierros käytiin kahdessa lohkossa, jossa mukana olivat 1. kierroksen voittajat sekä 2.kierroksen lohkovaiheen kolme parasta. Lohkosta A 2.divariin tiensä selvittivät komealla pelillä maalitykki Samsonovin johdolla Metallurg Magnitogorsk, Lucky Eagles sekä Team Ör. B Lohkosta nousijoina 2.divariin harppaavat Mensa Club Finland, entisiä sekä nykyisiä tähtiä vilisevä Neal Chaucer sekä HPK.

4. Divarikarsinnat

Karsinnat vedettiin läpi kolmella lohkolla, joissa oli mukana myös 4.divarin häntäpään jengejä. 4. Divariin ensi kaudeksi lopulta selvisivät The Oldtimers, RaiFu, Foo Fighters, Patriots, Deadly Disaster, Kings, Project One, Marmots, Darra OY, aasit, Miracle On Ice, Wanhainkodin Munkki sekä Kiekko Myyrät


Ensi kauden liigajoukkueet:
PePo, Nightmare, Sulttaanit, Heaven Eleven, Hockey Predators, HIFK, Sinappikone, Voodoo People, Club Of Härmä, HC RoikkuLämy, Europe, Evolution Uvex, Frankfurt Lions

Ensi kauden 1.Divarijoukkueet:
Miesten Kesken, Ballito, Adonikset, FC Kilpailijat, Anaheim Mighty Ducks, Narrilauma, Nemesis, Hollow, Ravers, Brutal Killers, HiPy, Helsingin Jokerit, Old & Notorius, Pirates

Ensi kauden 2.Divarijoukkueet:
Ylämummo, Sharks, KoHu, Pohjolan Titaanit, Löylynheittäjät, Hc sellukatu, Metallurg Magnitogorsk, Lucky Eagles, Siniviiva HT, Team Ör, Mensa Club Finland, Neal Chaucher, HPK, Team Viper

Ensi kauden 3.Divarijoukkueet:
Anturan Kissat, Jalattomat Puukädet, Pehmot, ManalanLaaki, Natives, Kuoletus, Delirium Tremens, GHETTO BIRDS, Reisitanssi, Ferrari, SaiPa., Pohjolan Kiekko, Olympic Fitness, SJK

Ensi kauden 4.Divarijoukkueet:
The Oldtimers, Raifu, Foo Fighters, Darra OY, aasit, Miracle On Ice, Wanhainkodin Munkki, Kiekko Myyrät, Patriots, Deadly Disaster, Kings, Project One, Marmots

Kauden parhaiksi valitut: (sulkeissa saadut äänet)


4.Divari

4.divarin pelaajat äänestivät kauden kolmen parhaan puolustajan joukkoon pelimiesx:n(13), tutkan(7) ja Gaton(6)

Voittaja: pelimiesx

Hyökkääjät: Gossu(15), Klaua(14) , Elegance(10) äänestettiin kolmen parhaan joukkoon

Voittaja: GoSSu

Lisäksi johtokunta valitsi mielestään parhaan pelaajan: Klaua

3. Divari

3.Divarin kolme parasta puolustajaa ovat: Hossa(9), auria(10), Samila(6)

Voittaja: auria

3.Divarin kolme parasta hyökkääjää ovat: Letti(14), Samsonov(9) ja Mor(9)

Voittaja: Letti

Johtokunnan valitsema paras pelaaja: Samsonov

Lisäksi 3.Divarista löytyy kauden tulokas; teippi, Lucky Eagles sekä kauden tuomari; Samsonov.

2. Divari

2.Divarin kolme äänestysrohmua pulustajaa ovat: Sirius(9), Jope(7) sekä rage(17)

Voittaja: rage

2.Divarin kolme parasta hyökkääjää ovat: stp(11), stem(8) sekä peipi(16)

Voittaja: peipi

peipi on myös samalla johtokunnan valitsema paras pelaaja.

1. Divari

1.Divarin kolme eniten ääniä kerännyttä puolustajaa ovat: jony(6), Ulja(14) sekä Muilu(9)

Voittaja: Ulja

1.Divarin kolme parasta hyökkääjää ovat: Pysti(17), Kohonen(15) sekä Kapadeus(9)

Voittaja: pysti

Johtokunnan valitsema paras pelaaja: Muilu

Liiga

MESTARI: Voodoo People
Hopeaa: PePo
Pronssia: Nightmare

HCH-Palkinto: Nightmare (122 maalia)
Ukrainan Rajut-palkinto: PePo (35 päästettyä maalia)
Kultainen Maila: Jebsu & Pysti (54 tehtyä maalia runkosarjassa)
Playoffien MVP: Fice

Liigassa kolme parasta puolustajaa ovat: hari(19), Fice(31) sekä Väiski(7)

Voittaja: Fice

Liigan kolme parasta hyökkääjää ovat: Jebsu(22), -piku-(22) sekä JaKurri(11)

Voittaja: -piku- (enemmän 3 pisteen ääniä kuin Jebsulla)

Fice on myös johtokunnan valitsema paras pelaaja.

Koutsi hoitaa:
http://img443.imageshack.us/img443/8083/shefki.jpg

Lämpimät onnittelut mestarille, karsinnoista nousijoille, sekä onnea ja menestystä jokaiselle joukkueelle ja pelaajalle ensi kauteen! Lisäksi Kiekkoliiga toivottaa erittäin piparinrikasta joulua sekä hyvää uuttavuotta!

Vastaa

Kirjaudu sisään, jotta voit vastata.