Foorumi

Karsinnat Kiekkoliigan divariin kaudelle 2/09
Anonymous

23.03.2009 19:21
Taas on aika  hakea divariin.  Hakuaika on 23.3 – 12.4 kello 18.00. Karsinnat alkavat 12.4. illalla ja kestävät alustavasti arvioiden noin viikon verran, riippuen valittavien joukkueiden määrästä.

Karsintojen tarkempi kesto, pelisysteemi jne. ilmoitetaan samalla kun joukkueet julkaistaan. Valittavien joukkueiden määrä on vielä hämärän peitossa, ja riippuu suurelta osin hakemusten yleisestä tasosta.

Joukkueet, jotka pelaavat jotain sarjaa ja ovat pelanneet hyvän runkosarjan/pleijarit ilman suurempia ongelmia käytöksen ja aktiivisuuden suhteen, niin tervetuloa hakemaan karsimaan. Myöskään ilman sarjakokemusta olevia tiimejä ei unohdeta, mutta hakemukset on erityisesti näiden tiimien osalta hyvä jättää hyvissä ajoin, jotta ehdimme tutustumaan teihin ja katsastamaan tasonne huolella.


Divarikarsinnoilla on oma kanava IRCnetissä, #divarikarsinnat. Siellä voitte kysellä divarikarsinnoista ja niihin liittyvistä asioista. Kyseisellä kannulla tullaan myös sopimaan pelejä, kun sen aika tulee. On erittäin tärkeää karsintojen alkaessa, että joka joukkueesta on paikalla mahdollisimman vahva edustus. On myös erittäin suositeltavaa järjestää vahva edustus kannulle jo ennen karsintatiimien valintaa, sillä tämä on hyvä tapa vakuuttaa valitsijat siitä, että joukkueenne on aina helposti tavoitettavissa ja hoitaa asiansa aktiivisesti.



Tässä muutama asia, joita painotetaan valintoja tehdessä:
- asiallisuus
- aiempi aktiivisuus eri liigoissa/4v4-harkkapeleissä (3v3-pelejä ei huomioida)
- pelillinen taso (rankingeja ei katsota)
- pelillisen tason osoittaa parhaiten pelaamalla "kovia" pelejä, muita karsintoihin haluavia ja Kiekkoliigan (liiga+divarit) joukkueita vastaan. Paino liigan sekä divarin joukkueilla.


Tämän topicin jatkoksi laitetaan hakemukset divarikarsintoihin. Haluamme asiallisia ja informatiivisia hakemuksia, jotka on tehty huolella. Emme halua lukea hakemuksia, joissa lukee vain kyseisen tiimin nimi, ja että haluavat kovasti divariin.

Hakemuksissa tulee olla seuraavat tiedot:
- Joukkueen nimi
- perustamisajankohta
- pelaajien lukumäärä ja "elääkö" kokoonpano vielä
- avoin kertomusosa, jossa joukkue esittää miksi juuri heidät tulisi valita mukaan divarikarsintoihin
- joukkueen vastuuhenkilöt
- joukkueen tavoitettavuus (IRCnet)
- joukkueen kokoonpano *
- eikä kierrätetä sitä vanhaa hakemusta, eikä kopioida toisten hakemuksia
- Osallistumiset muihin sarjoihin. sijoitukset, pelaajien vaihtuvuus, onko pelit pelattu ajoissa loppuun.
- lista pelaajista ilman muita infoja hakemuksen loppuun (helpompi copy pastee valitut tiimit pelaajineen uuteen topicciin siten)
- Kiekkoliigan pelikokemus menneeltä kaudelta selvästi esiin, jos pelejä on yli neljä (4) kappaletta.

* Kokoonpano tulee ilmoittaa nimitarkasti. Pelaajien mahdolliset kakkosnickit muissa karsintaporukoissa/Kiekkoliigan sarjoissa mainittava. Lisäksi tulee mainita jokaisen pelaajan kohdalla onko hän pelannut liigaa tai divaria kaudella 1/09 ja missä joukkueessa. Karsinnoissahan on voimassa sääntö, jonka mukaan edellisellä kaudella Kiekkoliigan sarjassa pelannut pelaaja (5 tai enemmän pelejä pelannut) on pelikiellossa seuraavalla kaudella Kiekkoliigan sarjoissa, jos oma karsintajoukkue ei selviä divariin (tämä ei koske divarista putoavia joukkueita, paitsi jos he värväävät uusia pelaajia. Heitä koskevat karsintasäännöt).  Mahdolliset muutokset kokoonpanoissa pitää editoida omaan hakemukseen. Kokoonpanot menevät jäihin sinä hetkenä, kun päätökset mukaan otettavista joukkueista on tehty. Sen jälkeen pelaajia ei saa siis enää lisätä. Valinta-ajankohta ilmoitetaan etukäteen. Poistaa pelaajia saa kaikissa vaiheissa. Sama pelaaja saa olla _vain_ yhden joukkueen kokoonpanossa, tuplaedustusta kahden tai useamman joukkueen riveissä ei saa olla. Kiekkoliigassa pelikiellossa olevia _ei_ saa merkitä kokoonpanoihin.

* Mitä aikaisemmin hakemus on jätettu sen paremmat mahdollisuudet on päästä mukaan karkeloihin, koska tarkkailijoille (joita on enemmän kuin minä) jää enemmän aikaa tutustua joukkueisiin ja kertoa havaintojaan.

* Hakemukseen tehdyt muutokset tulee pistää edit-rivillä hakemuksen loppuun aina muutoksia tehdessä.

*Kaudella 1/09 kiekkocuppia ja niissä hommansa hyvin hoitaneita tiimejä pidetään varteenotettavina hakijoina, mikäli intoa riittää tulla testaamaan tasoa divariin.
Project: Black Parade Kiekkoliigaan
Walkeri

30.03.2009 12:45
Information:

Joukkue: Black Parade (BP)
Perustamispvm: 8.2.2008
Pelatat ottelut: 913 (30.3)
Irc-kanava #bp.tk @ írcnet
Vastuuhenkilöt: Walkeri (pvh), IsoLutka (tuuraaja)
Pelaajien lukumäärä: 11 kpl
Pelaajien keski-ikä: 22,5 vuotta
Kotipaita: musta - valkonen - valkonen (11)
Vieraspaita: valkonen - musta - musta (11)


Facts:

- Perustettiin vuoden 2008 alussa, Walkerin toimesta.
- Alun tarkoituksena oli vain pelailla lepposia matseja vanhojen pierujen kesken, mielu kuitenkin muuttui ja tarvitsimme jotain harkkapelien ohelle. Kiekko.tk:n foorumille oli juuri jätetty postaus WHL:stä, joten päätimme hakea sinne, valinta osui kohdalle ja BP kiitti valinnasta voittaen karsinnat.
- Joukkueen runko pysynyt suurimmilta osin (Walkeri, Isolutka, Drunkku, Dinho, Teekkair, WyX, Tump3lo) kasassa jo reiluhkon puolikkaan vuoden - Olemme pelanneet aikaisemmin WHL:ää ja WAHL:ää (WAHL-kausi kesken), pelit pelataan ajallaan, ensimmäisellä WHL-kaudella joukkue selvisi pleijareihin, mutta jäi ilman mitalia, WAHL siis kesken.
- Pelaamme kiekkoa aktiivisesti päivittäin
- Osallistuimme Kiekko Cupiin kaudella 1/09 - ei menestystä
- Korkea keski-ikä luo yleisesti asiallisen kuvan, eikä BP tuota pettymystä tässä(kään) asiassa


Miksi BP?

- Titaaninen kokemus
- ~8 aktiivista pelaajaa - pelit saadaan varmasti pelattua
- Asiallinen


Yhteydenotto:

Parhaiden Paraden tavoittaa kanavalta #bp.tk (Ircnet), jossa aktiivisesti päivystystetään vähintään muutaman Paraatilaisten voimin.


Assemblage:

Nimimerkki: Walkeri (pvh)
Nimi: Jesse
Ikä: 19
IRC: Walkeri
Kiekkoliiga kaudella 1/09: -
Kokemus kiekkoliigan alaisuudesta:
Kiekkoliiga: 14 ottelua
1. Divari: 65 ottelua
2. Divari: 21 ottelua
Puulaaki: 6 ottelua
Kiekkocup, liigakarsinta, 1. divarikarsinta: 10 ottelua

Nimimerkki: IsoLutka (vpvh)
Ikä: 24
IRC: tzuiz
Kiekkoliiga kaudella 1/09: -
Kokemus kiekkoliigan alaisuudesta:
1. Divari: 4 ottelua
2. Divari: 10 ottelua
Kiekkocup, liigakarsinta: 3 ottelua

Nimimerkki: Drunkku
Ikä: 26
IRC: Drunkku
Kiekkoliigaa kaudella 1/09: -
Kokemus kiekkoliigan alaisuudesta:
Kiekkoliiga: 2 ottelua
Playoffs: 1 ottelu
Puulaaki: 14 ottelua

Nimimerkki: WyX
Ikä: 23
IRC: WyX
Kiekkoliiga kaudella 1/09: -
Kokemus kiekkoliigan alaisuudesta:
Kiekkoliiga: 4 ottelua
1. Divari: 41 ottelua
2. Divari: 29 ottelua
Kiekkocup, liigakarsinta, divarikarsinta: 13 ottelua
Puulaaki: 48 ottelua

Nimimerkki: Tump3lo
Ikä: 27
IRC: Tump3lo
Kiekkoliiga kaudella 1/09:
Kokemus kiekkoliigan alaisuudesta:
1. Divari: 53 ottelua
2. Divari: 21 ottelua
Liigakarsinta: 2 ottelua

Nimimerkki: Teekkair
Ikä: 25
IRC: Kehveli
Kiekkoliiga kaudella 1/09:
Kokemus kiekkoliigan alaisuudesta:
Kiekkoliiga: 10 ottelua
1. Divari: 7 ottelua
2. Divari: 25 ottelua
Puulaaki: 34 ottelua
Kiekkocup, liigakarsinta: 3 ottelua

Nimimerkki: Dark
Ikä: 18
IRC: Dark
Kiekkoliiga kaudella 1/09:
1. Divari @ RB
Liigakarsinta @ RB
Kokemus kiekkoliigan alaisuudesta:
1. Divari: 9 ottelua
2. Divari: 74 ottelua
Liigakarsinta: 2 ottelua
Divarikarsinta: 2 ottelua

Nimimerkki: Duda
Ikä: 30
IRC: Duda
Kiekkoliiga kaudella 1/09:
Kokemus kiekkoliigan alaisuudesta:
1. Divari: 40 ottelua
2. Divari: 20 ottelua
Liigakarsinta: 2 ottelua

Nimimerkki: Dinho
Ikä: 16
IRC: Dinho^
Kiekkoliiga kokemus: -

Nimimerkki: Manfred
Ikä: 18
IRC: Manfreddi
Kiekkoliiga kokemus: -

Nimimerkki: Nurro
Ikä: 18
IRC: Nurro
Kiekkoliiga kokemus:
Kiekkoliiga: 2 ottelua
1. Divari: 55 ottelua
2. Divari: 2 ottelua
Liigakarsinta: 5 ottelua
Puulaaki: 4 ottelua


Nimilista:

Walkeri
IsoLutka
Drunkku
Tump3lo
WyX
Dark
Duda
Dinho
Teekkair
Manfred
Nurro

Lyhyesti virsi kaunis, valitkaahan fiksusti!  :wink:

e: uutuuspakit veks :<
e: try-out puolustajan ja - hyökkääjän rinkiin otto :>
Karsinnat Kiekkoliigan divariin kaudelle 2/09
Velmu

03.04.2009 12:46
HT Amppareiden hakemus Kiekkoliigan divarikarsintoihin kaudelle 2/2009


Perusinfo

Joukkueen nimi: HT Ampparit
Perustamisajankohta: 2005-04-29 13:31:10
Ottelumäärä: 3500
Vastuuhenkilöt: DJ-AgU, Tenksuu
Pelaajalukumäärä: 9
Kotipeliasu: Musta, keltainen, musta 1. kuvio
Vieraspeliasu: Musta, punainen, oranssi 1. kuvio


Hoki-liiga

- 3/06 Divarin 5.
- 3/07 Liigan 8.
- 1/08 Liigan 10.
- 2/08 Liigan 2.
- 3/08 Liigan 9-12.
- 1/09 Liigan 13-14

Yhteystiedot

Helpoiten meidät tavoittaa #ampparit -kanavaltamme ircnetissä.
Lisäksi kiekossa voi pommittaa notella.


Fysiikan tunnilta nykypäivään

Amppareiden alkulähteet ulottuvat syksyyn 2005, jolloin Eronen, khalle ja Tenksuu ottivat ensiaskeliaan Kiekossa HT Ampparit nimisessä joukkueessa. Kyseisestä porukasta Eronen houkutteli Fasin mukaan touhuun, joka oli jo ennestään puolituttu niin kiekosta kuin vapaa-ajalta. Useiden kuukausien kolmureiden tahkoaminen, sekä perusjoukkuepelin opiskelemisen jälkeen joukkueeseen värvättiin Delmo ja muori. Tämä mahdollisti 4vs4-peliformaatin harrastamisen 3vs3:en ohessa. Joukkueen pelillinen taso ei kuitenkaan ollut silloin päätä huimaavaa, mutta kovia matseja koitettiin hakea, jotta peliformaatin oppiminen nopeutuisi.

Joukkue pääsi mukaan hokidivariin jo kaudella 3/06, jonka tuloksena oli viides sija hokidivarissa. Tämän jälkeen Ampparit hiljentyi kunnes jälleen päätettiin hakea kaudella 3/07 mukaan Hoki-liigaan. Uusina miehinä värvättiin vielä nykyäänkin Amppareissa pelaavat DJ-AgU, Ollii sekä Hoge. Pari kuukautta eteenpäin tämä miehistö jatkoi aktiivista pelaamista ja porukkaa kiinteytyi lisää muutamilla potkuilla ja värväyksillä. 3/07 sarjapaikka hoki-liigassa saatiin ja siitä asti HT Ampparit on ollut hoki-liigassa vakiojoukkueena.

Kaudesta 3/07 muutama pelaaja on potkittu, mutta muuten kokoonpano on siitä asti ollut koossa tähänkin hetkeen. Kausi 3/07 päättyi play-off vaiheessa NewJersey Devilssille, joka olikin kauden mestari. Kausi 1/08 oli erittäin vaikeata aikaa, jolloin pelaavaa kokoonpanoa haettiin ja taktiikoita vaihdeltiin. Tuloksena oli melkein fiasko, mutta paikka viimeisenä joukkueena hoki-liigassa säilytettiin ilman karsintoja. Tästä sisuuntuneena seuraava kausi olikin ihan päinvastainen ja runkosarjasta napattiin toinen sija heti sarjan ennakkosuosikin Trademarkin jälkeen. Play-offeissa joukkueen voitonhalu kasvoi Team Viper ja EC Kassel Huskies voittojen jälkeen, mutta finaalissa NJD osoitti olevansa liian kova pala ja näin Amppareille hopeata. Kausi 3/08 päättyi ihan mukavasti, play-off paikka ja ensimmäisellä kierroksella ulos. Kausi muuten meni ihan mukiin muutamaa peliä lukuunottamatta. Kausi 1/09 oli suoraansanoen katastrofi, puolustuspään pelaajat vaihtuivat useammin kuin Hogella sukat, oli Alasta, Grammattia, Suyta, mikään ei tuntunut toimivan ja tappioita tuli tiuhaan tahtiin. Tuloksena karsinnoilta välttyminen mutta pleijareista ulosjääminen. Nykyiseen kokoonpanoon on saatu puolustuspäähän varmat pakit löpö2 ja Korpasd, tulostakin on alkanut heidän myötä syntymään, joten uskomme, että olemme valmiita divarin karkeloihin.



Miksi HT Ampparit?

Joukkue on ollut todella pitkään yhdessä ja näin uusia tuuleja haistellen päätettiin yhdessä hakea toiseen sarjaan katsomaan meininkiä siellä. Ampparit on lisäksi suurimmalta osakseen irl-ystäviä, joten myös olisi mukava jos kaverusten kesken pääsisi kulkemaan vieläkin pidemmälle. Joukkue on lisäksi osoittanut hoki-liigassa iskukyvynsä, joten kyseessä on tulevaisuuden joukkue. Hieman uudemmat värväykset löpö2 ja paluumuuttaja Korpasd ovat mukavasti tasapainottaneet joukkuetta niin pelillisesti kuin myös käytöksenkin osalta. Kaikki on tosin opittu opettavaisimmalla tavalla kantapäänkautta, mikä varmasti herättää hilpeyttä osassa lukijoista. Pelimme on tällä hetkellä hyvässä kuosissa, tosin takana on monta pelisysteemiä ja taktiikkaa mitä on muunneltu. Peliin lähdetään yleensä hieman vastustajaa ensiksi katsellen, minkä jälkeen automaattisesti lähdetään innokkaasti hyökkäämään tai hieman passiivisemmin puolustamaan. Tämä eri taktiikoiden soveltaminen onkin tuonut kovan työn jälkeen varsin miellyttäviä tuloksia. Aktiivisuuskin on huippuluokkaa, joten pelien pelaamisessa ei tule olemaan minkäänlaisia ongelmia.

Kokoonpano

Puolustajat:

Korpasd
Ikä: 17
Kokemus kiekkoliigasta: -
Irc: Korpasd

löpö2
Ikä: 17
Kokemus kiekkoliigasta: KiekkoCup, 4 ottelua
Irc: lopo2

Ollii
Ikä: 18
Kokemus kiekkoliigasta:  KiekkoCup, 5 ottelua
Irc: Ollii

Hyökkääjät:


Fas
Ikä: 19
Kokemus kiekkoliigasta:
1/2007 2. divari FHR,  KiekkoCup, 2 ottelua
Irc: Fas/Fsa

Velmu
Ikä: 17
Kokemus kiekkoliigasta: KiekkoCup, 5 ottelua
Irc: Velmu/Velmuh

DJ-AgU
Ikä: 17
Kokemus kiekkoliigasta:  KiekkoCup, 6 ottelua
Irc: DJ-AGU

Tenksuu
Ikä: 18
Kokemus kiekkoliigasta:  KiekkoCup, 1 ottelu
Irc: tenxu

Exter

Ikä: 16
kokemus kiekkoliigasta: -
irc: Exter

Pelaajalista:

DJ-AgU (1. vastuuhenkilö)
Tenksuu (2. vastuuhenkilö)
Fas
Exter
Velmu
Ollii
Korpasd
löpö2

Kiittäen HT Ampparit

E: EgoH poistettu kokoonpanosta
Frankfurt Lions Kiekkoliigan divarikarsintoihin!
Makse

05.04.2009 18:06
Ensimmäistä kertaa Leijonat pyrkivät päästä kiekko.tk:n vanhimpaan liigaan ottamaan mittaa kiekon eliitistä, ja samalla mittaamaan omia rahkeita pärjätä kiekon kovimpia joukkueita vastaan.

Historia:

Elettiin vuotta 2006 kun Frankfurt Lionsin syntymä koki päivän valon. Irl-kaverukset sba, Bresagk ja Makze lööbailivat välitunnilla koulun pihalla ja puheenaihe yllättäen kiekossa. Uusimmat harhautukset ja eilispäivän upeimmat maalit tulivat käsiteltyä perin pohjin ja neuvoja kehittymiselle mietittiin. Siinä samalla ohimennen mainittiin yhteisen joukkueen tekoa mikä ei kuulostanut mitenkään pahalta ja eipä aikaakaan kun sba oli tilaamassa uutta pelimerkkiä joukkueen tekoa varten. Joukkue syntyi ja muutaman päivän sisällä kolme kaverusta kyseisen joukkueen ringissä. Rosteria lähdettiin rakentamaan pääosin kaverisuhteilla ja niinpä ensimmäisiä pelejä päästiin pelaamaan 3vs3-peliformaatin parissa.

Aikaa kului, pelejä kertyi ja pelaajat vaihtui, mutta sba, Bresagk ja Makze pysyivät mukana, joukkueen runko on siis perustunut näiden sällien harteille. Taitotaso kasvoi ja joukkue sen mukana, puheenaiheeksi tuli joukkueen sisällä liigoihin pääsy. Samoihin aikoihin liigat FHL ja FNHL aloittivat toimintaansa joihin Leijonat sitten päättivät hakea ja pääsivätkin ongelmitta. Matseja kerettiin pelaamaan noin tusina ennen kuin molempien liigojen johtoporras lopetti toimintansa ja me jäimme puille paljaille. Tähän asti oltiin menty tasaista vauhtia ylämäkeen, mutta jokaisella joukkueella tulee todennäköisesti "suuri" alamäki, tämä tapahtui myös Lionseille. Joukkueen pelillinen taso oli menettänyt iskunsa eikä peli-ilokaan ollut samaa luokkaa kuin vanhoina hyvinä aikoina. Aktiivisuuskin horjui hieman, mutta ei niin uhkaavasti, jotta Lions olisi ollut hajoamaisillaan. Joukkueen lama-aika jätti pienen jäljen joukkueeseen, mutta Leijonat ovat silti jaksanut puskea eteenpäin lähinnä silloisella kokoonpanolla.

Liigakaukaloihin päästiin takaisin kaudelle 2/07, jolloin IKS oli nostamassa nystyröitänsä ja levittämässä sanomaa uutena, tulevaisuuden liigana. Menestystä havaittiin heti ensimmäisellä kaudella jolloin Leijonat nappasivat kultamitalit kaulaan ja nimet päivän lehteen, eikä loppua näkynyt. Seuraavat kaksi kautta olivatkin kauteen 2/07 nähdenpettymyksiä, liekö osasyy Makzen hoppaaminen Kiekkoliigan 2. divariin? Sijoitukset kausilla olivat seitsemäs ja kuudes. Vielä yksi kausi tuli pelattua Internet Kiekkosarjaa joilloin Leijonat saivat toiset mitalit kaulaan, nimittäin hopeamitalit, mikä anto aihetta hakea kovatasoisempaan ja suurempaan liigaan, nimeltä SHL. Karsintahaku lähetettiin kaudelle 3/08, johon myöskin päästiin ja tämän myötä nousu liigaan. Samalla kaudella myöskin napattiin erinomainen runkosarjasijoitus (2.) mikä edellytti play-off-paikkaa, pleijarit eivät kuitenkaan mennyt odotetusti ja tuloksena oli putoaminen ensimmäisellä kierroksella ja liigasijoitus 5. kauden jälkeiseen raporttiin. Seuraava kausi (1/09) on kuin kopio kaudelta 3/08: Runkosarjasijoitus 2 ja tippuminen pleijareissa ensimmäisellä kierroksella, sija 5. kauden jälkeiseen raporttiin. Nyt on taas aika tullut nostaa katsetta ylemmälle liigalle ja hakea kyseisen liigan 1. divarikarsintoihin.

Pelaajapolitiikka vuosien varrella:

Joukkueessa on pelannut vuosien varrella noin 25 pelaajaa, mikä on yllättävän vähän muihin joukkueisiin verrattuna nykyaikana. Alkuajoista lähtien sba ja Makze ovat olleet koko ajan aktiivisesti mukana joukkueen toiminnassa, myös Bresagk suurimmalta osalta, mutta nykyaktiivisuus on lähes nolla.
Nopeiden laskutoimitusten jälkeen 17 pelaajaa ovat olleet joukkueessa vähintään 6kk, joten pelaajat tykkäävät olla ja pelata joukkueessamme. Nykyrunko näyttäisi olevan erittäin tukevasti rakennettu kun joukkueessa on kuusi pelaajaa jotka ovat pelanneet vähintään kolme kautta yhdessä, joten hajoamismahdollisuus on mitätön.

Aktiivisuus:

Aktiivisuuden riittävyys on hyvä kysymys meille, koska emme ole massatiimi vaan joukkueessamme on tiivis 8-10 pelaajan rosteri, mikä on osoittautunut parhaaksi mahdollisimmaksi vaihtoehdoksi. Pelejä tulee pelattua päivittäin (riippuu lomista ja liigojen tauoista). 1-7 peliä päivässä on hyvin realistinen tulos meille. Peliajat ovat painottuneet enemmälti illaksi, jolloin harjoitusmatseja tulee pelattua ja muutenkin juteltua ircissä joukkueelaistemme kanssa.

Lisäksi omistamme irc-kanavan, jota käyttää 90% joukkuelaisistamme joten yhteyttä meihin saa helposti eikä tulevien otteluiden sopimisessa ole ongelmia, eikä niitä ole ollutkaan vuosien varrella. Irc-kanavamme nimi on #FLions (IRCnet), jonne voi toki tulla juttelemaan ja viettämään aikaa koska vain.

Tähän pitää vielä mainita että suurimmalla osalla pelaajistamme on lähes jokaisen henkilökohtainen puhelinnumero, joihin voi soittaa hädän tullessa (vessahätiä ei lasketa). Joten tuo tuo portaan lisää aktiivisuutta pelien sopimisten kannalta.

Miksi juuri Frankfurt Lions karsimaan kiekkodivaripaikasta kaudelle 2/09?

Joukkueemme on hyvin yhteinäinen ja asiallinen poppoo, jolta ei puutu aktiivisuutta. Ero kovimpaan huippuun on melkein olematon, toki kehitettävää on ja paljon, silti useaan otteeseen on pelattu tiukkoja otteluita Kiekkoliigan kuin myös SHLn ja Hoki-Liigan joukkueita vastaan, joista tuloksena positiivista palautetta. Joukkueemme on pitänyt lähes saman kokoonpanon koossa jo yli kolme kautta, eli minkäänlaisesta joukkueen hajoamisesta ei ole missään vaiheessa pelkoa. Lions pelaisi epäilyksettä ottelunsa ennen deadlinen sulkeutumista, sillä jokainen tulisi pakonedessä pelaamaan ottelut. Emme ole niitä joukkueita, jotka eivät pelaa jos alempi pakki puuttuu tai kolme hyökkääjää on paikalla (hyvä esimerkki kaudelta 2/08, jolloin pelasimme IKS finaalin neljällä hyökkääjällä deadlinepäivänä). Puhelinnumeroita (niin kuin yllä jo mainitsin) on vaihdettu, joten yhteyksiä pelaajiin saadaan mikäli tarvetta on.

Frankfurt Lions on pelannut reilu 3000 ottelua ja on pian kolme vuotta vanha joukkue. Olemme pelanneet IKS:ssä neljä kautta, joista yhdessä voitimme mestaruuden, ja toisessa hopeaa. Myös kaksi kautta SHLää on tullut pelattua hyvällä menestyksellä (kaksi 5.-sijaa (runkosarjan 2. molemmissa)). Pelasimme myös 3Leaguen järjestämää Kiekko Cupia, josta ei
huomattavaa menestystä tullut. Vastoinkäymisiä on tullut ja jos tällä kertaa ei onnista niin voitte olla varmoja että haemme tulevaisuudessa takaisin entistä kovempana. Toivomme että te olette sitä mieltä, että nyt on Leijonien aika astua parrasvaloihin ja näyttää mitä he osaavat ja tätä myöten menestyä. Kiittäen FLn johtoporras & muu leijonajoukkue.

Pelaajisto:

Hyökkääjät:

sba (1. vastuuhenkilö)
Ikä: 18v
IRC: SBAA
Kokemus Kiekkoliigasta:
3/2007 liiga Rowdyruff Boys
3/2008 2. divari New Jersey Devils
3/2008 liigakarsinta New Jersey Devils
1/2009 cup Frankfurt Lions (1 ottelu)

Makze (2. vastuuhenkilö)
Ikä: 17v
IRC: Makze
Kokemus Kiekkoliigasta:
3/2007 2. divari Nightmare
3/2007 divarikarsinta Nightmare
1/2008 divari Nightmare
1/2008 divari Unforgiven
1/2008 liigakarsinta Unforgiven
1/2009 cup Frankfurt Lions (4 ottelua)

Dexterous
Ikä: 18v
IRC: Dexterous
Kokemus Kiekkoliigasta:
1/2009 cup Frankfurt Lions (4 ottelua)

Bresagk
Ikä: 18v
IRC: Bres
Kokemus Kiekkoliigasta: -

zani
Ikä: 17v
IRC: zani-
Kokemus Kiekkoliigasta:
1/2009 divari Kanat (19 ottelua)
1/2009 liigakarsinta Kanat (4 ottelua)

Kalle
Ikä: 18v
IRC: Kallle
Kokemus Kiekkoliigasta:
2/2006 2. divari HC RoikkuLämy
3/2006 2. divari HC RoikkuLämy
2/2007 divari Masters of The Universe
3/2007 liiga Völlig Zugefroren EM
3/2008 2. divari Rykälätty

Puolustajat:

Arska3
Ikä: 17v
IRC: Arska3
Kokemus Kiekkoliigasta:
1/2009 cup Frankfurt Lions (3 ottelua)

Eppu
Ikä: 16v
IRC: EPPUE
Kokemus Kiekkoliigasta:
1/2009 cup Löylynheittäjät (1 ottelu)

MuffinHoe
Ikä: 20v
IRC: MuffinHoe
Kokemus Kiekkoliigasta:
1/2009 cup Frankfurt Lions (2 ottelua)

CheeR
Ikä: 17v
IRC: CheeR
Kokemus Kiekkoliigasta:
1/2009 divari HIFK (11 ottelua)
1/2009 liigakarsinta (3 ottelua)

Pelaajalista:
sba
Makze
Bresagk
Dexterous
zani
Kalle
Arska3
Eppu
MuffinHoe
CheeR

Infopläjäys:

Perustettu: 2006-09-08 (sba)
Pelatut ottelut: kirjoitushetkellä: 3009 (1547-380-1082)
Vastuuhenkilöt: sba & Makze
IRC-kanava: #FLions @ IRCnet
Lyhenne: FL
Keski-ikä: 17,6
Pelipaidat:
koti: valkoinen - sininen - punainen 8
vieras: sininen - valkoinen - punainen 8
Palkintokaappi:
IKS kulta kaudelta 2/07
IKS hopea kaudelta 2/08
SHL: vähiten maaleja päästänyt joukkue runkosarjassa (3/08 & 1/09)

EDIT: zani, Kalle ja CheeR lisätty kokoonpanoon
Karsinnat Kiekkoliigan divariin kaudelle 2/09
Spears

06.04.2009 19:42
Team SaHaRa OSOITTAA KIINNOSTUKSENSA KIEKKODIVARIIN

Nippelitietoa:

Joukkueen nimi: Team SaHaRa (TSA)
Perustettu: 22.3.2006
Pelejä pelattu: 3886 (6.4.2009)
IRC-kanava: #tsa
Vastuuhenkilöt: okenuub (1.vastuuhenkilö) ja Tippa (2.vastuuhenkilö)
Kotipaita: valkoinen - tummanpunainen - punainen (13)
Vieraspaita: tummanpunainen - musta - punainen (13)

Historiaa

Kaikki sai alkunsa talvisena maaliskuun päivänä vuonna 2006, kun lukiolaiskaverit aat5i ja uransa lopettanut aabr0 päättivät perustaa yhdessä kiekko.tk-joukkueen. Joukkue sai aluksi nimekseen Team SaHa. Myöhemmin he tutustuivat kiekossa Maugan-nimiseen herraan (nyk. Räbä), joka liittyi joukkueeseen, jonka johdosta joukkueen nimeksi tuli nykyinen Team SaHaRa. Nimi ei tule tuosta kaikkien tuntemasta autiomaasta Saharasta, nimi tulee jostain aivan muusta, johon ei nyt sen kummemmin puututa. Joukkue pelasi siis ensimmäiset pelinsä tällä kolmikolla, kunnes he päättivät hieman laajentaa miehistöään. Remmiin liittyi Mauganin hyvä kiekkokaveri K.Carson. Tällä tiukalla nelikolla joukkue jatkoi pelailuaan, ja joukkueeseen liittyi ajan myötä enemmän uutta verta.
  Päivät, viikot ja kuukaudet kuluivat, kunnes tapahtui jotain hirveää: Maugan erosi joukkueesta! Tätä seurasi yhä pahempi takaisku: aat5i ja aabr0 aikoivat lopettaa kiekon. Tämä johti Saharan hetkelliseen hiljenemiseen, kunnes joukkue herätettiin uudestaan eloon. Siitä lähtien joukkueella on ollut vankka perusrunko, johon kuuluu vielä nykyäänkin mm. perustajajäsen aat5i sekä K.Carson.
 
Sahara muissa liigoissa

Joukkueemme on pelannut SHL:ssä neljä kautta. Kolme ensimmäistä kautta päätyi kymmenenteen sijaan. Ei mitenkään kehuttavia sijoituksia, mutta kelpo kausia kuitenkin. Neljäs kausi päättyi play-offien puolivälierissä, runkosarjassa sijoituimme kolmmanneksi. Jokaisella kaudella pelit on hoidettu ajoissa alta pois, eikä johtokunnan ole tarvinut jaella minkään sorttisia huomautuksia, varoituksia tai rangaistuksia. Joukkueemme otti myös osaa neljänteen Kiekko Cupiin, josta kuitenkin putosimme heti lohkovaiheessa.

IRC

Joukkueemme on hyvin tavoiteltavissa IRC:ssä. Molemmat vastuuhenkilöt irkkaavat aktiivisesti, kuten myös suurin osa muistakin pelaajista. Pelien sopiminen IRC:ssä ei tuota ongelmia.

Miksi Sahara karsimaan?

Parina aikaisempanakin kautena olemme pohtineet hakemuksen jättämistä divariin, mutta aina se on jätetty tekemättä. Nyt kuitenkin joukkueella tuntuu olevan kaikki valmiudet divaripaikan haavitteluun. Kokoonpano on pitkän kokoamisen jälkeen saatu viimeinkin lukkoon ja uusia pelaajia ei ole ainakaan lyhyellä tähtäimellä tulossa yhtään kappaletta. Joukkue pelaa erittäin aktiivisesti harkkamatseja ja tulee toimeen jengin, kuin jengin kanssa. Joukkueella ei ole tarvetta turhanpäiväiseen huuteluun oli sitten syy erittäin hyvä tai ei. Asiallisuutemme pidämme silti kurissa.

Kokoonpano (8kpl)

Hyökkääjät

Pude
Ikä: 17
IRC: Pude
Kokemus Kiekkoliigan alaisuudesta:
3/2008 divari Tuomitut
3/2008 liigakarsinta Tuomitut

Tippa
Ikä: 15
IRC: tippa-
Kokemus Kiekkoliigan alaisuudesta:
-

Cortina
Ikä:18
IRC: ?
Kokemus Kiekkoliigan alaisuudesta:
-

Grosek
Ikä: 18
IRC: ?
Kokemus Kiekkoliigan alaisuudesta:
1/2007 2.divari HIFK
1/2007 divarikarsinta HIFK

Puolustajat

okenuub
Ikä: 17
IRC: okenuub
Kokemus Kiekkoliigan alaisuudesta:
-

helijunno
Ikä: 17
IRC: helijunno
Kokemus Kiekkoliigan alaisuudesta:
-

plaah
Ikä: 15
Irc: ?
Kokemus Kiekkoliigan alaisuudesta:
2/2008 2. divari Rykälätty
2/2008 divarikarsinta Rykälätty

Wilsson
Ikä: 21
IRC: ?
Kokemus Kiekkoliigan alaisuudesta:
-

edit. Cortinan ikä lisätty
Karsinnat Kiekkoliigan divariin kaudelle 2/09
LoiB

08.04.2009 22:08
Paitsion hakemus divariin

Joukkueen nimi: Paitsio
Perustettu: 2005-09-04 16:14:20
vastuuhenkilöt: Nikkeli(1.vastuuhenkilö) Tatu76 & Jylpster
Statistics: Played: 3061, Wins: 1467, Draws: 385, Losses: 1209 (31.03)
paidat: 1) musta - punainen - valkoinen (1)
       2) valkoinen - punainen - valkoinen (1)

irckanava: #paitselo @IRCnet
keski-ikä: huitelee 20 vuoden tietämissä.


Historiaa:

Paitsion liigahistoria alkoi reilusti yli vuosi sitten ja liigaksi valikoitui SHL. SHL:ää oli ehditty pelata tuolloin yhden kauden verran joten liiga oli vasta aluillaan. Paitsio pääsi karsinnoista läpi ja tulokaskaudellaan(2/07) kruunasi mestaruuden. Mestaruuskauden jälkeen Paitsio oli mukana vielä 3:lla seuraavalla kaudella SHL:ssä. Mitaleille ei päästy mutta muuten oli ihan mukavaa lätkimistä. Paitsio yritti hakea 1/08 SHL-kauden jälkeen kiekkoliigaan saavuttamatta kuitenkaan karsintapaikkaa.

Jatkoimme SHL:ää vielä kauden verran jonka jälkeen kiinteä 4 kauden porukka hajosi omille teilleen. Jylpster ja LoiB siirtyivät Europen riveihin, Toble
Team Ettan
:iin. Nikkeli puolestaan hoppaili ensin Tuomittuihin, sitten Unforgiveniin ja lopulta Hautausmaatarkastajiin. Tatu76 käväisi myös Tuomituissa kunnes siirtyi Ylämummon riveihin. Larri ei hopannut minnekkään vaan jäi ylpeästi idlailemaan Paitsioon. Pari kolme kautta olimme erillämme kunnes ajattelimme että olisi mahtavaa yhdistyä jälleen kerran. Ja tässä sitten ollaan jälleen kerran hakemassa kiekkoliigaan.

Olemme vain yhden kerran hajonneet ja tämäkin oli tietoisesti ja tarkoituksellisesti tehtyä. Porukka ei jaksanut enää jyystää SHL:ää ja halusivat kokeilla olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Nyt tämä "uutuudenviehätys" on ohi ja aika pistää paitsion paita päälle. Lisäksi joukkue koostuu lähinnä IRL-kavereista joten kaatumisen vaaraa ei ole.

Aktiivisuus:

Pelaamme joka päivä lähes 5 ottelua ellei enemmän. Tätäkin kirjoitusta rustaillessani Paitsio on jo kerennyt pelata 8 ottelua tänä päivänä ja kello on 18.47. Lisäksi aktiivisuutemme sijoittautuu läpi päivän; olemme siis aamu, päivä - ja iltapelureita eli liigaan päästäessä matsien sopiminen olisi äärimmäisen helppoa. Monet pelaajistamme käyttävät myös IRC:tä ja meillä on oma kanava: Paitselo @IRCnet

Asiallisuus:

Eipä ole ikinä miltään taholta tullut moittimista joten hyvin suurella itseluottamuksella sanoisin olevamme asiallisia jannuja. Lisäksi keski-ikämme huitelee 20 vuoden paremmalla puolella joten ei tässä ihan junnujakaan enää olla. Jos todisteita tahtoo niin kysykää Norskilta! :D



Pelillinen taso:

SHL:ssä oltuamme pärjäsimme hyvin muille, niin SHL:n kuin hoki/kiekkoliigan alaisille joukkueille. Hakiessamme karsintapaikkaa kiekkoliigaan perustelut meidän poisjättöön olivat seuraavat: Pelillisesti tarpeeksi tasokas joukkue mutta tällä kaudella paremmin menestyneet joukkueet veivät karsintapaikan. Olemmekin nyt tämän 2-3 kauden paitsiotauon aikana keränneet paljon kokemusta eri liigoista eri joukkueissa.

Lähes jokainen pelurimme omaavat liigakokemusta ja menestystä. Jylpster & LoiB ovat pelanneet kiekkoliigan 2.divaria ja 1.divaria Europen riveissä (hyvällä menestyksellä) ja Nikkelilläkin on tullut 1.divarikokemusta n. 30 ottelun verran. Tatu76 omaa myös kiekkoliigakokemuksen. Kaikki edellä mainitut pelaajat omaavat myös SHL-kokemusta kymmenien otteluiden verran. Toble on SHL-konkari; 94 ottelua siellä. Myös hoki-liigakin on tullut tutuksi muutamalle pelaajalle. Lisäksi olemme saaneet kovanluokan vahvistuksia (mm. håkan.jr, Ponca (Tun) ja Lirppu).


Miksi Paitsio?

Olemme asiallinen +20v poppoo jotka lätkivät taidokasta kiekkoa sekä lähes kaikki pelaajat ovat kokeneita liigajyriä. Lisäksi olemme nälkäisempiä kuin koskaan ennen joten näytönhalut ovat suuret. Viime kerran hylkäys karsintoihin jäi myös nakertamaan joten haluamme osoittaa valintanne vääräksi.


pelaajat:

Lirppu

Ikä: 20
Ircnick: Lirppu
aikaisempi kliigakokemus:
2/2007 2. divari Sverige 1
3/2007 divari Elite Razor
3/2007 liigakarsinta Elite Razor
1/2008 liiga Pelijengi
1/2008 playoffs Pelijengi
2/2008 liiga Pelijengi
2/2008 playoffs Pelijengi
3/2008 liiga Pelijengi
3/2008 playoffs Pelijengi
1/2009 cup Ylämummo


Nikkeli

ikä: 19
ircnick: Nikkeli
aikaisempi kliigakokemus:
                         2/08 2.div Tuomitut
                         3/08 divari Unforgiven
                         3/08 liigakarsinta Unforgiven
                         1/09 divari HautausmaaTarkastajat
                         1/09 cup HautausmaaTarkastajat


Toble

ikä: 20
ircnick: Toble, Toble-
aikaisempi kliigakokemus:
                         1/09 cup
Team Ettan



Zek

ikä: 19
ircnick: Zek
aikaisempi kliigakokemus:
                         3/2007 liiga Habs
                         2/2008 liiga Laitataklaus
                         3/2008 liiga HC RoikkuLämy
                         1/2009 divari HC RoikkuLämy

Jylpster

ikä: 20
ircnick: Jylpster
aikaisempi kliigakokemus:
                         3/08 2.div Europe (+ karsinnat)
                         1/09 1.div Europe
                         1/09 cup Europe

LoiB

ikä: 21
ircnick: LoiB
aikaisempi kliigakokemus:
                         3/08 2.div Europe (+ karsinnat)
                         1/09 1.div Europe
                         1/09 cup Europe

Tatu76

ikä: 20
ircnick: Tatu76
aikaisempi kliigakokemus:
                         2/2007 2.div Sverige
                         3/2008 1.div Tuomitut

Ponca (entinen Tun)

ikä:
ircnick:
aikaisempi kliigakokemus: ei kiekkoliigakokemusta (Hokia ja SHL löytyy)

Håkan.jr

ikä: 18
ircnick:
aikaisempi kliigakokemus:
                         1/07 2. divari Pohjolan Leijonat
                         1/07 divarikarsinta Pohjolan Leijonat
                         2/07 divari Pohjolan Leijonat
                         3/07 liiga Pohjolan Leijonat




Nimilista:

LoiB
Toble
Zek
Jylpster
håkan.jr
Nikkeli
Ponca
Tatu76
Lirppu

EDIT:  1. Vastuuhenkilö muutettu (Nikkeli aktiivisempi kuin larri joten näin)
Lisäksi lisätty Lirppu ja Zek kokoonpanoo
Karsinnat Kiekkoliigan divariin kaudelle 2/09
Daasaman

09.04.2009 08:57
Antarktis hamuaa paikkaa kiekkoliigan divarikarsintoihin kaudelle 2/09


Perustietoa:

Perustaja: Mackey
Joukkue perustettu: 18.9.2007
Lyhenne: ATS
Vastuuhenkilöt: Daasaman, Mackey
Pelatut ottelut: 862, Voittoja: 478, Tasapelejä: 82, Häviöitä: 302
Kokemustaso: pro
Keski-ikä: n. 16
IRCnet: #Antarktis
Kotipaita: tummansininen – vaaleansininen – tummansininen (13)
Vieraspaita: valkoinen – oranssi – valkoinen (13)
Kokoonpanon pelaajamäärä: 6

Historia:

Joukkue perustettiin alun perin kaveritiimiksi joka höntsäili silloin tällöin. Joukkue kuitenkin hajosi myöhemmin epäaktiivisuuteen, kunnes pelaajat saivat idean 2008 vuoden puolessa välissä alkaa pelaamaan ykkösnimimerkeillä. Siitä asti pelaajat ovat pelanneet pelejä aktiivisesti, lukuunottamatta paria lomaa. Pelaajia yhdistää se että suurin osa on IRL-kavereita.


Aktiivisuus ja asiallisuus:

Kenelläkään joukkueessa ei ole koskaan ollut käytösongelmia, eikä minkäänlaista huutelua vastustajille kuulu. Pelaajat ovat mukavia, eivätkä pidä public-huutelusta. Joukkue on aktiivinen ja pelailee pelejä joka päivä. Joukkueen saa kiinni koska vain.


Yhteydet:

Tavoitamme toisemme helposti, esimerkiksi puhelimin, messengerin ja skypen avulla. Meidät tavoittaa myös IRCnetissä kanavalta #antarktis, joten pelejä emme varmasti jätä pelaamatta!


Miksi Antarktis kiekkoliiga-karsintoihin mukaan?

Olemme tasokas, aktiivinen ja kaikinpuolin mukava joukkue. Tahtoa voittamiseen löytyy paljon ja pelit luonnistuu, kun jokainen tuntee toisensa muuallakin kuin kiekossa. Pelit onnistuu tiimiä kuin tiimiä vastaan, meitä on siis vaikea päihittää.

Kokoonpano:

Hyökkääjät:

Nimimerkki: Mackey (Päävastuuhenkilö)
Ikä: 17
IRCnet-nimimerkki: Mackey
Muut nimimerkit: Mr.Kitty ja Rodriguez
Kokemukset liigoista:
3/06 Hoki-liiga @Firenze (Rodriguez)
2/07 Kiekkoliiga 2.divari @FC Kiviniemi (Rodriguez)
2/08 Kiekkoliiga 1.divari @Unforgiven (Rodriguez)
2/08 Kiekkoliiga liigakarsinta @Unforgiven (Rodriguez)

Nimimerkki: Daasaman (2. vastuuhenkilö)
Ikä: 16
IRCnet-nimimerkki: Daasaman
Muut nimimerkit: daasen, Dasku, zLo7, D-Wong
Kokemukset liigoista:
1/06 hoki-divari @Vintiöt
2/08 kiekkoliigan 1.divari @Habs

Nimimerkki: Compi
Ikä: 17
IRCnet-nimimerkki: Compi-
Muut nimimerkit: Rekka ja Raid
Kokemukset liigoista:
2/08 AHL-liiga @Teräsvilla (Raid)
3/08 AHL-liiga @Teräsvilla (Raid)

Nimimerkki: Ardegan
Ikä: 17
IRCnet-nimimerkki:
Muut nimimerkit: Argon, Rambo
Kokemukset liigoista:
3/06 Hoki-liiga @ Firenze (artue)




Puolustajat:

Nimimerkki: Premier
Ikä: 16
IRCnet-nimimerkki: Premier-
Muut nimimerkit: Filmore
Kokemukset liigoista:
3/07 Hoki-liiga @Rannikon Lämäri (Premier)
1/08 Hoki-liiga @Rannikon Lämäri (Premier)
2/08 Hoki-liiga @Monsters (Premier)
3/08 Hoki-liiga @Monsters (Premier)

Nimimerkki: wudz
Ikä: 16
IRCnet-nimimerkki: tmpp
Muut nimimerkit: corp, Diort
Kokemukset liigoista: -



Pelaajalista:
Mackey
Premier
Compi
Daasaman
Ardegan
wudz
Karsinnat Kiekkoliigan divariin kaudelle 2/09
ilu81

10.04.2009 00:06
Jyppi hamuaa kiekkodivarin karsintoihin 2/09!

Joukkueen nimi: Jyppi
Lyhenne: JYP
Perustettu: 20.12.2006
Perustaja: IlariF81
Pelejä kertynyt: 3449
Keski-ikä: ~17
IRC: #Jyppi
Vastuuhenkilöt: Saekki & Lohis

Historia:
Jyppin historia on todella pitkä, mutta koitetaan saada se muutamaan lauseeseen sovitettua:

Joukkueen perustamiseen tarvittiin kolme nuorta lapualaista, joille päivällä ei ollut muuta tekemistä ja siitähän se ajatus sitten lähti. Perustajakolmikosta ei ole toki jäljellä enää kuin allekirjoittanut, mutta alkutaipaleen pelaajista mukana kummittelee vieläkin oldtimer. Joukkueen nykyinen runko perustuu hyvin pitkälti hiukan reipas vuosi sitten joukkue-debyytteihin tehneisiin Saekkiin ja Lohikseen kahden edellä mainitun lisäksi. Muutaman jengin vaihdon jälkeen viime kauden IKS-pettymyksen takia jouduttiin myös tekemään hieno säätöä joukkueeseen ja lähinnä sen puolustukseen. Mendirov tuli JeesTeamista ja otti heti puolustuksen kuninkaan paikan. Brooks saatiin houkuteltua SHJ:n pestin jälkeen ja Voce tuli neliapiloista täydentämään puolustuksen.

Neljäs kausi IKS:s nimistä liigaa menossa tällä hetkellä, mutta toisen kauden jälkeen käytiin piipahtamassa Hoki-Divarin puolella jossa sijoitus oli 6. Myös uusinta Kiekkocupia pelattiin ja ensimmäisestä lohkosta edettiin myös jatkoon, mutta ensimmäisestä laakivainaa-pelistä tuli tippuminen.

Jyppi tällä hetkellä:

Kuten sanoin joukkue pelaa tällä hetkellä neljättä kautta IKS nimisessä liigassa ja pelillisesti runkosarjan parasta vaihetta. Uudet pelaajat ovat myös lisänneet aktiivisuutta joka tietysti heijastuu tuloksena liigaan. Joukkueen henki on myös mahtava ja paljon positiivista palautetta osataan antaa.

Keski-ikä & asiallisuus:

Keski-ikä joukkueella menee lähelle täysi-ikäisyyttä paria junnua lukuunottamatta. Joukkueesta on karsittu kovalla kädellä myös turhat huudot pois ja asiallisuus kasvaa päivä päivältä ja sen eteen tehdään myös töitä.

Miksi Jyppi Kiekkoliigan karsintoihin?:

Joukkueen taso on parasta mitä se koskaan on ollut ja yhtenäinen ryhmähenki toisi varmasti  Kiekkoliigan kentille oman värisensä panoksensa. Joukkueen liigahistoria näyttää myös sen faktan, että pelit on yhtä-kahta paitsi tullut pelattua aikarajan sisällä ja näinollen joukkue ei ole myöskään liigalle harmaita hiuksia aiheuttanut.

Kokoonpano:

Hyökkääjät:

Nimimerkki: IlariF81
Ikä: 19
Kokemus:
Kiekkoliiga 1/08 @ Völlig Zugefroren EM
Kiekkoliiga 3/08 @ Hc Roikkulämy
Kiekkocup 1/09 @ Jyppi
IRC: IlariF81/Lampinen

Nimimerkki: (2.vastuuhenkilö) Lohis
Ikä: 18
Kokemus:
Kiekkocup 1/09 @ Jyppi
IRC: Lohis

Nimimerkki: (1.vastuuhenkilö) Saekki
Ikä: 18
Kokemus:
Kiekkocup 1/09 @ Jyppi
IRC: Kuningatar

Nimimerkki: Kohvi
Ikä: 18
Kokemus: -
IRC: Kohvi

Puolustajat:

Nimimerkki: oldtimer
Ikä: 17
Kokemus:
Kiekkocup 1/09 @ Jyppi
IRC: ei käytä

Nimimerkki: Mendirov
Ikä: 15
Kokemus: -
IRC: Mendirov

Nimimerkki: Brooks
ikä: 17
Kokemus:
Saint Joseph's Hawks: Kiekkocup 1/09
IRC: bruuks

Nimimerkki: Voce
ikä: 17
Kokemus: -
IRC: Voce

Pelaajalista:
IlariF81
Lohis
Saekki
Kohvi
oldtimer
Brooks
Voce
Mendirov
Karsinnat Kiekkoliigan divariin kaudelle 2/09
ilo

10.04.2009 11:56
GUERREIROS KIEKKOLIIGAAN?!

Joukkue: Guerreiros
Perustamisajankohta: 2006-02-22
Ottelumäärä: 2890
Pelaajien lukumäärä: 7
IRCnet #soturit
vastuuhenkilöt: ilo(1)  ja Ruw(2)
Kotiasu: tummanpunainen, musta, valkoinen ( 8 )
Vierasasu: tummanpunainen, valkoinen, tummanpunainen (5)


Kaverusten historiaa

Porissa 2004-2005 alkaa levottomat ajat. Kiekko.tk niminen kendopeli leviää koko kaupungissa suista korviin ja nuoriso on haltioissaan. Asian on myös kuullut HUD3, joka aloittaa luokkatovereidensa kanssa pelin pelaamisen monilla eri jengeillä. Lopulta päätettiin yhteistuumin tehdä joukkue, joka jaksaa rullata peli peliltä eteenpäin ja sen avulla myös hakea menestystä kiekossa. Tämän joukkueen nimeksi valittiin Guerreiros, joka tuo eksotiikkaa ja seksikkyyttä nimellään.

Vuonna 2006 siis alkoi Guerreiroksen matka kohti äärentöntä ja alkuaikana pelaajat siinä olivat HUD3 ja hänen alamaisensa luokkatoverit. Pelejä tietysti pelattiin ensin tutulla 3vs3-muodolla, mutta 4vs4-muodon yleistyttyä alkoi myös Guerreiroksen harjoittelu tätä pelityyliä varten. Hetkien jälkeen IKS-Liiga käynnistyö 1/07 ja Gurret laittoivat siihen hakemuksensa. Joukkue pääsi pelaamaan kyseistä liigaa, mutta harmiksi liiga keskeytyi liian monen joukkueen epäaktiivisuuden takia.
Seuraava etappi oli EHL-Liigan 5.kausi, joka sekin kuoli ja haudattiin.

Seuraavaksi olikin Hoki-Liigan vuoro. Sinne joukkue taisteli itsensä sisään kaudella II/08 ja jo aloituskaudella joukkue valittii positiiviseksi yllättäjäksi. Seuraavalla kaudella III/08 saimmekin jo virtuaaliset hopeamitalit kaulaamme. Nyt I/09 kausi päättyi puolivälieriin. Myös kaudella 1/09 osallistuimme KiekkoCup IV:n, mutta jäimme lohkovaiheeseen.




Miksi Guerreiros Kiekkoliigaan?

Joukkue on saanut liigakokemuksensa pääpiirteittäin Hoki-Liigasta 3.kauden verran ja siellä olemme pelanneet kaikki pelimme ajallaan ja epäkäyttäytymisrangaistuksia ei joukkueelle ole langetettu. Olemme myös liigassa pärjänneet hyvin joka kaudella, joka todistaa tasomme ja osoittaa, että annamme jokaisella joukkueelle hyvän ja rehdin vastuksen.

Joukkue on 100% kaveriporukka, joilla kaikilla on toistensa puhelinnumerot ja messengerit. Eli aina saadaan kiinni jos tarpeen! Pelaajat ovat myös pelanneet keskenään monet ottelut, eli joukkuepeli onnistuu hyvin. Aktiivipeluu treenimatseissa alkaa taas kauden päätyttyä, jotta olemme valmis tulevaan liigakauteen. Meidät tavoittaa myös IRCnetistä #soturit-kannulta.

Pelaajapoliitiikasta voisi mainita, että joukkueessa ei ole pelannut yli 30 eri pelaajaa ja tykkäämme pitää joukkueen rosterin aika pienenä, sillä sitä kautta joukkue oppii tuntemaan eri pelaajien pelitavat nopeammin. Pienellä rosterilla ei ole silti tässä joukkueessa haittapuolia ja sen voi myös todistaa Hoki-Liiga, koska siellä 3.kauden aikana ei ole tullut yhtään pelaamattomia otteluita.


Kokoonpano

Puolustajat:

ilo (1.vastuuhenkilö)
Ikä: 18
irc: ilo_
kokemus kiekkoliigasta: KiekkoCup 1/09, Guerreiros

Daniel
Ikä: 17
kokemus kiekkoliigasta: Kiekkoliiga 2Divari 3/08 @ Rykälätty
                                     Kiekkoliiga1Divari 1/09 @ Rykälätty+liigakarsinta
                                     Kiekkocup IV @ Rykälätty

Stripe:
ikä: 17
irc: Stripe
kokemus kiekkoliigasta: Kiekkocup IV, Guerreiros

Dentvis
ikä: 17
irc: Dentvis
kokemus kiekkoliigasta: Kiekkocup IV, Guerreiros


Hyökkääjät:

Ruw (2.vastuuhenkilö)
ikä: 17
irc: ruw
kokemus kiekkoliigasta: 3/2008 liiga Nightmare
                                     3/2008 playoffs Nightmare
                                     1/2009 divari Rykälätty
                                     1/2009 cup Rykälätty
                                     1/2009 liigakarsinta Rykälätty

HUD3
ikä: 17
irc: HUD3
kokemus kiekkoliigasta: Kiekkocup IV, Guerreiros

Rala
ikä: 18
kokemus kiekkoliigasta: Kiekkocup IV,

Pelaajat:
ilo
Daniel
Stripe
Dentvis
Ruw
Rala
HUD3
Karsinnat Kiekkoliigan divariin kaudelle 2/09
Calja

10.04.2009 14:12
Kolmas kertaa toden sanoo.. Nemesis mukaan karsimaan divaripaikasta kaudelle 2/09!

Tiedonmuruset:

Joukkueen nimi: Nemesis
Joukkueen lyhenne: NEME
Perustettu: 19.08.2006
Perustaja: Calja
Vastuuhenkilöt: Calja, Metropoli & Jonte
Pelatut ottelut: ~3200
Pelaajien lukumäärä: 11
Kotipaita: Violetti - Musta - Keltainen (13)
Vieraspaita Keltainen - Musta - Violetti (13)
Kotisivut: gringo.jouluserver.com
mIRC: #Nemesis.tk @ IRCnet

Historia - Alkutaipaleelta nykyisyyteen


Oli elokuinen lauantai-iltapäivä, kun Calja päätti luoda joukkueen nimeltä Hc Kämäset.
Mukaan tulivat heti alkuun kiekon hieman Caljaa aikaisemmin aloittaneet velipoika Kuuo ja hänen kaverinsa Darp. Tästä muodostui joukkueen ydinrunko, jonka lisäksi värvättiin mukaan muutamia vahvistuksia, jotka olivat alussa vain lyhytaikasta seuraa.

Alussa pelejä pelailtiin juurikaan tuloksesta välittämättä, mutta pian alkoi leikki riittämään.  Caljan ajatuksissa oli joukkueen tason nostaminen ja imagon ehostaminen. Ja pian joukkueen nimeksi vaihdettiinkin Nemesis ja joukkueen ulkomuoto muuttui katu-uskottavammaksi. Värväyksiä alettiin seulomaan tarkemmin ja jyvät alkoivat erottua akanoista. Jo silloisen Nemesiksen runkona oli nykyisiäkin pelaajia. Pelejä pelattiin lisää ja joukkueen pelillinen tasokin alkoi kohentua pikku hiljaa. Silmissä alkoi kiiltää ajatus liigakentistä. Haimme uuteen ja lupaavalta vaikuttavaan PHL-liigan, jonne paikka ei kuitenkaan auennut.

Vaikka liigapaikkaa ei auennut, joukkueen motivaatio ja itseluottamus olivat korkealla. Jonkun ajan kuluttua kuulimme myös uudesta ja lupaavasta liigasta nimeltään IKS. Liiga vaikutti hyvältä ja päätimme yrittää murtautumista liigakentille uudestaan. Haimme IKS-liigan ensimmäiselle kaudelle, jonne saimmekin paikan ja näyttöhalut olivat joukkueella kovat. Ensimmäistä kautta sävyttivät joukkueiden hajoamiset, mutta Nemesis kesti ja selviyityi vaikeasta kaudesta aina välieriin asti, jossa hävisimme aina mestariksi asti edenneelle Täyspotille. Pronssi mitalit kuitenkin saatiin ja seuraavaan kauteen lähdettiin kirkastamaan mitalia. Tavoitteessa ei kuitenkaan aivan onnistuttu mutta kova tasoisessa seurassa tuloksena oli jälleen pronssiset lätkät käteen.

InternetKiekkoSarjaa oli takana pari hyvin menestynyttä kautta, kun joukkueen sisällä alkoi viehättää ajatus pääsystä suurempiin ympyröihin. Ensiksi käytiin kokeilemassa hokikarsintoja, joissa ei aivan tärpännyt joten suuntasimme katseemme SHL-liigaa kohti. Sieltä nappasi ja saimme paikan karsintoihin. Karsinnat menivät hyvin ja liigapaikka aukesi kaudeksi 1/08.

Ensimmäinen kausi SHL:ssä meni lähinnä kokemusta hakien ja uuteen liigaan totuttelemiseen. Sarjapaikka säilyi ja seuraavaa kautta kohti nostettiin tavoitteeksi play-offit. Kausi 2/08 olikin menestys, vaikkakin pleijaripaikka irtosikin vaikean runkosarjan jälkeen. Runkosarjan lopussa peli alkoikin loksahdella paikalleen, ja kun tosipelit alkoivat oli Nemesis valmiina. Pleijareissa taisteltiin aina finaaliin asti, jossa kuitenkin todella tiukan sarjan jälkeen jäimme jatkoaikatappion myötä hopealle. Kausi kuitenkin kasvatti joukkuetta niin henkisesti kuin pelitaidollisesti, ja menestys nosti itseluottamuksen aivan uudelle tasolle. Kauden jälkeen pelaajarunko ei juurikaan muuttunut, uusia pelaajia otetiin kuitenkin nostamaan aktiivisuutta entisestään. Kausi 3/08 sujui ilman suurempia ongelmia, mutta tie katkesi puolivälieriin kauden mestaria COH:ia vastaan tiukan ottelusarjan päätteeksi voitoin 2-3. Kausi 1/09 on sujunut lähes ennennäkemättömän hyvin, runkosarjasta irtosi sija 4. ja pleijareissa tahti ei ole hiipunut, finaalipaikka irtosi tiukan välieräsarjan jälkeen. Hyvän pelillisen vireen yhtenä syynä voidaankin pitää kauden aikana tehtyjä värväyksiä, kun Phenomenonista tuttu kolmikko Ayumn, Claudio ja aar0n liittyivät joukkueeseen. Näin saatiin jo valmiiksi pitkään yhdessä pelannut trio tuomaan syvyyttä kokoonpanoon oman pitkäaikaisen runkomme rinnalle.

Ja tiivistettynä liigataival:
• IKS 1/07 # 3.
• IKS 2/07 # 3., runkosarjan voitto
• SHL 1/08 karsinnat -> nousu liigaan
• SHL 1/08 # 11.
• SHL 2/08 # 2.
• SHL 3/08 # 5.
• SHL 1/09 # ? (Finaalit)


Tavoitettavuus (IRCnet) ja aktiivisuus

Joukkueemme jäsenistöstä suurin osa on jo perehtynyt IRC:n saloihin ja käyttää sitä aktiivisesti. Tämän maagisen välineen kautta pelien sopiminen siis onnistuu helposti, sillä lähes kellon ympäri ainakin yksi joukkueemme jäsenistä on siellä päivystämässä. Muutenkaan pelien sopimisen kanssa ei pitäisi tulla mitään ongelmia, sillä kiekossa porukkaa pyörii aktiivisesti. Lisäksi puhelinnumerot ja Messenger-osoitteet löytyy, joten pelaajat saadaan huudeltua paikalle pikaisestikin.

Aktiivisuutemme on ollut aina hyvää, eikä meidän aktiivisuutemme takia ole ikinä jäänyt pelejä pelaamatta liigoissa. Aina pyritään pelaamaan, kun porukkaa paikalla. Lisäksi aktiivisuutta lisää vielä entisestään joukkueemme perustajan, Caljan, TJ0!

Miksi Nemesis mukaan palloilemaan taas?

Miksi ei? Jokaisen pelaajan unelmahan on päästä pelaamaan kiekon arvostetuimmassa ja tasokkaimmassa liigassa. Näin on myös meillä Nemesiksessä. Muutamia kausia on tahkottu pienemmissä liigoissa ja nyt olisi aika ottaa seuraava askel joukkueena, ja se lienee pääsy kiekkoliigan alaisuuteen. Sen eteen olemme valmiita antamaan kaikkemme.
Parina viime kautena olemme mukana jo karsinnoissa olleetkin, huonolla menestyksellä ja huonolla ajoituksella. Nyt vihdoin joukkueen kokoonpano on saatu viimeisteltyä huippuiskuun karsintoja silmällä pitäen. Joukkueemme täyttää myös kaikki vaatimanne peruskriteerit aina asiallisuudesta pelilliseen tasoon, sillä pystymme haastamaan minkä tahansa joukkueen tästä nettitikkulätkästä.
Toivomme siis että pelillinen tasomme on huomattu ja annetaan mahdollisuus saavuttaa unelmamme.

Kokoonpano:


Hyökkääjät:

Nimimerkki: Kuuo
Ikä: 16
IRC: Kuuo
Kiekkoliiga kaudella 1/09: -
Aiemmat pelit kiekkoliigan alaisuudessa: -

Nimimerkki: Jonte (3.vastuuhenkilö)
Ikä: 18
IRC: -
Kiekkoliiga kaudella 1/09: -
Kokemus kiekkoliigan alaisuudesta:
- 1/09 KiekkoCup @ Nemesis

Nimimerkki: Claudio
Ikä: 18
IRC: Claudio^
Kiekkoliiga kaudella 1/09:
- Divari 1gp @ Club Of Härmä (nimimerkillä Marchisio)
Kokemus kiekkoliigan alaisuudesta:
- 2/08 2.divari @ Kauniit ja Rohkeat (nimimerkillä Marchisio)
- 3/08 2.divari @ Kauniit ja Rohkeat (nimimerkillä Marchisio)

Nimimerkki: Ayumn
Ikä: 19
IRC: Ayumn
Kiekkoliiga kaudella 1/09: -
Kokemus kiekkoliigan alaisuudesta:
- 2/08 2.divari @ Kauniit ja Rohkeat (nimimerkillä Ayumi)

Nimimerkki: Jope
Ikä: 19
IRC: -
Kiekkoliiga kaudella 1/09:
- Divari 5gp Kanat (JoBBe)
Kokemus kiekkoliigan alaisuudesta:
-1/08 divari Habs (Retropoli)
-1/09 cup Nemesis (Jope)

Nimimerkki: Stck
Ikä: 16
IRC: Stck-
Kiekkoliiga kaudella 1/09: -
Kokemus kiekkoliigan alaisuudesta: -

Puolustajat:

Nimimerkki: Calja (1.vastuuhenkilö)
Ikä: 19
IRC: Calja
Kiekkoliiga kaudella 1/09: -
Aiempi kokemus Kiekkoliigan alaisuudesta: -

Nimimerkki: Metropoli (2. vastuuhenkilö)
Ikä: 18
IRC: jjoni
Kiekkoliiga kaudella 1/09: -
Aiempi kokemus Kiekkoliigan alaisuudessa:
- 1/09 KiekkoCup @Nemesis

Nimimerkki: Gringo
Ikä: 15
IRC: Gringo/Gring0
Kiekkoliiga kaudella 1/09: -
Kokemus kiekkoliigan alaisuudesta: -

Nimimerkki: aar0n
Ikä: 19
IRC: Ragnie
Kiekkoliiga kaudella 1/09: -
Kokemus kiekkoliigan alaisuudesta:
- 3/08 2.divari @ Kauniit ja Rohkeat (nimimerkillä Ragnar)

Nimimerkki: Ehrhoff
Ikä: 17
IRC: Ehrhoff
Kiekkoliiga kaudella 1/09: -
Kokemus kiekkoliigan alaisuudesta:
- 1/09 KiekkoCup  @ Nemesis

Pelaajalista:

Kuuo
Jonte
Claudio
Ayumn
Jope
Stck
Calja
Metropoli
Gringo
aar0n
Ehrhoff

Pakkamme tulee pysymään samana karsintoihin.

Kiitokset Nemesiksen puolelta ja toivotamme kaikille onnea valintoja ja karsintoja varten!
Karsinnat Kiekkoliigan divariin kaudelle 2/09
papakekki

12.04.2009 10:04
Team Viper:n hakemus divari-karsintoihin kaudelle 2/09.

Info

Perustettu: 13.12.2004
Vastuuhenkilöt: päävastuuhenkilö: Taji muut: paparassi
IRC: #teamviper @IRCnet
Lyhenne: VIP
Asut: Koti: tummanpunainen - valkoinen - tummanpunainen (5)
Vieras: musta - tummanpunainen - tummanpunainen (5)


Historia

Team Viper sai alkunsa 13. päivä joulukuuta vuonna 2004 Tokeen toimesta. Viperin alkuajat eivät olleet kovin ruusuiset, niin kuin ei minkään muunkaan uuden joukkueen alkuajat. Vaikeuksista selvittiin hyvin, jonka yksi osatekijä oli joukkueuskolliset pelaajat sekä heidän lannistumaton tahto luoda jotakin suurta. Kun kokoonpano alkoi olemaan kasassa ja otteluitakin hyvä määrä alla, oli aika asettaa tavoitteita, johon silloin kuului jokin liiga. Niinpä 3vs3 -peleistä luovuttiin ja keskityttiin hiomaan kuvioita 4vs4 -peleissä. Jo tuolloin pelaajien unelmana oli pelata kiekkoliigan alaisuudessa. Eikä tuo unelma ole siitä yhtään muuttunut, mutta nyt olemme valmiimpia toteuttamaan unelmamme kuin koskaan aikaisemmin.

4vs4 -peleihin siirryttyä ei mennyt aikaakaan kun joukkue pääsi karsimaan Hoki-Liigaan. Kausi oli silloin 2/05. Karsinnat sujuivat melko hyvin, ja tuloksena olikin pääsy liigaan. Ensimmäinen kausi liigassa oli epäonnistuminen koko joukkueelle - sijoitus runkosarjassa 9. Taakse jäi vain kesken kauden lopettanut InTheFlames. Ongelmana silloin oli lähinnä huono puolustuspään pelaaminen jonka seurauksena Viper tippui liigakarsintojen kautta Hoki-Divariin, jossa vietettiin seuraavat kolme kautta.

Kauden 2/06 liigakarsinnoissa Viper kuitenkin ryhdistäytyi nousi jälleen liigaan häviämättä yhtään ottelua karsinnoissa, mutta vaikeuksia oli kuitenkin luvassa. Heti seuraavalla kaudella Team Viper sijoittui runkosarjan viimeiseksi, taskussaan vaivaiset 13 pistettä 22:sta ottelusta. Tästä ei ollut kuin suunta ylöspäin, ja sinne myös ne tavoitteet tulevalle kaudelle asetettiinkin.

Kausi 1/07 alkoikin pelillisesti todella hyvin, mutta hankaluuksia tuotti muutaman runkopelaajan lopettamis-aikeet. Joukkue olikin aivan viime hetkiin asti kiinni play-off paikassa, mutta paly-off haaveet kuitenkin murentuivat kun jälleen yksi runkopelaajista päätti siirtyä “eläkkeelle.” Vähimmäistavoite kuitenkin saavutettiin, sijoitus runkosarjassa 9., mikä varmisti paikan liigassa tulevallekin kaudelle.

Kaksi seuraavaakin kautta meni ns. penkin alle, tuloksena runkosarjan 10. sija kaudella 2/07 ja 12. sija kaudella 3/07. Nämä kaksi kautta eivät luvanneet paljoa tulevalta kaudelta, mutta onnistuneiden värväyksien ansiosta Viper sijoittui runkosarjassa hienosti kolmanneksi tehden eniten maaleja runkosarjassa. Kausi päättyi Viperin ensimmäisiin mitalijuhliin, saavutuksena pronssia.

Viimekauden hyvä menestys ei kuitenkaan jatkunut seuraavalla kaudella vaan Viperin kohtaloksi jäi pudota play-offien ensimmäisellä kierroksella HT Amppareille pitkän ja tasaisen ottelusarjan jälkeen. Mutta parempaa oli taas tulossa, nimittäin kausi 3/08 toi jo toisen mitalin Viperin palkintokaappiin. Tälläkin kertaa pronssisen.

Kauden 3/08 pronssijoukkueesta iso osa joukkueen pelaajista vaihtoi maisemaa ennen kauden 1/09 alkua. Niinpä tulikin kiire “värvätä” pelillisesti hyvällä tasolla olevia pelaajia, ja saada peli kulkemaan. Tässä joukkueen johto onnistui erinomaisesti, vaikkakin kausi lähti huonosti käyntiin Hoki-Liigassa. Peli parani pitkin kautta, ja tuloksena olikin runkosarjan päätteeksi 5. tila, mikä tiesi paikkaa play-offeissa.


Aktiivisuus

Team Viper on aina ollut kuuluisa aktiivisuudestaan. Harjoituspelejä pelataan poikkeuksetta päivittäin ja yleensä pelejäkin kertyy päivän mittaan ihan mukava määrä. Joukkueemme aktiivisuus ei rajoitu pelkästään iltapelaamiseen, vaan pelaamme myös päivällä ja yöllä. Meidät on myös helppo tavoittaa muualtakin kuin kiekosta, sillä kaikki pelaajamme käyttävät IRC:iä, ja pyrkivät olemaan siellä aina kun ovat koneella. Lisäksi joukkueemme sisäinen viestintä on sujuvaa, sillä kaikki meistä käyttää MSN Messengeriä, jossa esimerkiksi pelaamaan pyyntö sujuu helposti.


Pelillinen taso

Team Viperin pelillinen taso on tällä hetkellä erinomaisen hyvä. Välillä sujuu paremmin, välillä taas huonommin, niin kuin kaikilla joukkueilla. Tällä kokoonpanolla olemme pelanneet jo pitkään, joten tässä lienee yksi syy hyvään pelilliseen tasoon. Lisäksi peräti 12 kautta Hoki-Liigan alaisuudessa on kertomaan tasavahvasta suoritustasostamme läpi historian. Toki siihen mahtuu kausia jolloin pelillinen tasomme ei ollut aivan kohdallaan, ja olimme ns. heittopusseja. Mutta tällä kokoonpanolla sellainen ei tulisi kuuloonkaan, ja olemme varmoja että tulisimme olemaan vahvoilla myös Kiekkoliigan 1. Divarissa.


Käytös

Team Viper on koko historiansa ajan noudattanut herrasmiessääntöjä tiukasti. Turhat mölyt pidetään mahassa ja kunnioitetaan vastustajaa. Kantamme lagimaaleihin on ehdoton. Jos vahingossa teemme kyseisen maalin, annamme sen kyllä takaisin ja jos lagaaminen jatkuu, vedämme pitkää niin kauan kuin tarve vaatii. Eli käytöksen saralla joukkueellamme ei ole minkäänlaisia ongelmia.


Miksi juuri Team Viper Divariin?

Joukkueellamme on erittäin hyvä joukkuehenki ja erittäin suuri voiton nälkä sekä erittäin suuri halu näyttää mitä todellisuudessa osaamme, mikä on varmasti suurin hyve joukkueessamme. Joukkueessamme on vielä vähän kokemattomia pelaajia, joilla on erittäin suuri halu päästä näyttämään taitonsa liigassa ja kokeneemmat konkarit tuovat puolestaan varmuutta joukkueen kokonaispelaamiseen. Jokaisen pelaajan henkilökohtainen panos joukkueelle on suuri, ja jokaisen rooli joukkueessa on selvä. Rooleihin on sopeuduttu hyvin, ja se myös näkyy joukkueen menestyksessä, joka on ollut tasaisen hyvää kaudesta toiseen. Käärmelauma on ollut jo pitkään kovanluokan joukkue, mutta tällä hetkellä se on parempi kuin koskaan aikaisemmin, joten ainoa tavoitteemme on päästä pelaamaan kaikkein suurimpien joukkoon. Mutta sitä ennen tarvitaan vielä yksi askel; Kiekkoliigan Divari. Halumme toteuttaa unelmamme on erittäin vahva sekä nälkämme viedä joukkueemme karsintojen kautta Divariin on erittäin suuri. Mahdollisiin karsintoihin toisimme oman, pirteän, olemuksemme.


Pelaajat - yhteensä 6


Puolustajat

Tuhnu
Ikä: 18
IRC:
Kokemus Kiekkoliigan alaisuudessa:
-2/07 Kiekkoliigan 2.divari (Firenze)
-2/07 Kiekkoliigan divarikarsinta (Firenze)
-3/07 Kiekkoliigan 1.divari (HIFK)

Narri
Ikä: 17
IRC: Narri
Kokemus Kiekkoliigan alaisuudessa:
-3/2008 2. divari Kauniit ja Rohkeat
-1/2009 cup Clovers

Sushinsky
Ikä: 16
IRC:
Kokemus Kiekkoliigan alaisuudessa:
-KiekkoCup 4 @ Rykälätty
-I/09 divari @ Rykälätty
-1/2009 liigakarsinta

Hyökkääjät

paparassi
Ikä: 17
IRC: paparassi
Kokemus Kiekkoliigan alaisuudessa:
- 3/2007 2. divari Kanat
- 3/2007 divarikarsinta Kanat
- 1/2008 2. divari Helsingin Jokerit
- 2/2008 divari Darra OY
- 3/2008 liiga HC Kauhava
- 3/2008 divari Kanat
- 1/2009 cup Team Viper

Taji
Ikä: 17
IRC: Taji
Kokemus Kiekkoliigan alaisuudessa:
- 1/2009 cup Team Viper

kalleh
Ikä: 17
IRC: kalleh
Kokemus Kiekkoliigan alaisuudessa:
-2/2007 2. divari Laitataklaus
-2/2007 divarikarsinta Laitataklaus
-3/2007 divari Laitataklaus
-1/2008 divari Laitataklaus
-1/2008 liigakarsinta Laitataklaus
-2/2008 liiga Laitataklaus
-2/2008 liigakarsinta Laitataklaus
-1/2009 cup Team Viper
Karsinnat Kiekkoliigan divariin kaudelle 2/09
Deco

12.04.2009 12:04
Kohti tuntematonta. Mighty Ducks Dreams

Perustettu: -05
Perustaja: Deco
Ottelut: n. 5500
Irc kannu: #anaheimi
Pelaajia: 15
Vastuuhenkilöt: Deco(1.) @ Chile (2.)
Aikaseimmat kaudet:
3/06 Datsun-liiga
1/07 SHL
3/07 Hoki-divari
1/08 Hoki-divari
1/09 SHL
Paidat: koti: kelt, vihr, pun, malli 8
vieras: valk, sin, liila, malli: 8

Tarina juurtaa juurensa vuoteen 2005. Lama ei ravistellut Suomen kansaa, elettiin korkeasuhdanteessa. 1.5 euron budjetti käytettiin loppuun joukkuetta perustaessa, lainaa ei tahottu ottaa, velkaantua ei saannut.
Sikariportaassa nimeksi nostettiin Änärin legenda joukkue, jonka nimeä jokainen voi kantaa ylpeänä tulevassa helvetissä. Helvetti on irti, Anaheim Mighty Ducks on raapinut nimensä kiekonkirjoille ja kaikki on valmiina sekasortoon.

Vaikeista ajoista on tämäkin sotku saanut alkunsa. Yhden miehen päätökset, valtuudet ja diktatuuri ei ole sulattanut kaikkien sydäntä. Kriisiä kriisin perään, alussa ei ollut järkeä sen vertaan kun Masa Vanhasen lapin hiihtolenkkien ajatuksissa, saati sitten Mursu Muurisen kauheasta hypystä Chigacon kuhnureihin, ja sieltä jatko vielä klubirunkkareihin.
Joukkuetta kasattaessa uudestaan ja uudestaan alettiin pikkuhiljaa löytyä vakiintuvaa naamaa, joka sai illasta iltaan levyn vittuuntumis pisteeseen. Mainittakoon nyt Mr C, joka saapui kuninkaan askelin reviirille, jossa selviintymis mahdollisuudet hengissä oli aika minimaaliset, mutta Etelä-Amerikan hidalgo tuli, näytti ja jäi.

3/06: Datsun-liiga otti vastaan sinetöidyn kirjekuoren, jossa ilmotettiin Ankkojen osallistuvan seuraaviin karsintoihin. Anomus hyväksyttiin ilman vastlauseita ja päättäjät eivät tulleet pettymään. 2. sija karsinnoissa ja juhlat olivat pystyssä, seuraavana kautena juhlittaisiin ensimmäistä mitalia, kultaista sellaista...
Toisin kävi, turpaantuli, 10 sija taisi olla kohtalo, jonka jälkeen oli aika sanoa Good bye, morientes, see you and morot.

1/07: Seuraava kausi, uudet kujeet, uudet juhlat. Kansankielellä ässhool, kirjakielellä SHL teki tulemistaan, ensimmäistä kautta starttailtiin ja tietysti oltiin mukana. Joko nyt? ...Ei vielä, ei vielä pojat... Kausi päättyi suvereeniin mahalaskuun, jumbopaikasta käytiin tiukka taistelu, karsinnat koittivat, aurinkoi paistoi, kukat tuoksui, linnut lauloi ja me lennettiin ulos.

3/07: Hoki-liiga uudistuu, seuraavana kautena laajennutaan Divarin puolelle ja käsiojossa, ketkäs muutkaan kuin ikuiset luuserit, voittamisen irvikuvat ovat täällä taas. Karsintoihin valittiin, lohkon toinen sija ja divarissa oltiin, ainakin toistaiseksi.
Kausi ei noudattanut mitään muuta, meiät raiskattiin, nussittiin perseeseen ja vielä heitettiin paskaa laidan yli sen minkä kerkesivät. Jumboja jumboja. Karsinnat oli todettu hyväksi tavaksi jatkaa kautta, ja sieltä haettiin taas vauhtia. Nobody knows what happenend, ANKAT JUHLI JA SÄILYTTI SARJAPAIKKANSA, HISTORIAN KIRJAT ON KIRJOITETTU UUSIKSI, JUMALA ON ARMAHTANUT JA JEESUS KRISTUS SAAPUU KOHTA SOVITTAMAAN SYNTIMME.

1/08: Tarina hokissa päättyy, raiskaukseen... lööpit kirkuvat, syyllistä ei koskaan saatu kiinni... henkiset ja fyysiset jäljet ovat painautuneet sieluun ja kroppaan.

1/09: Paluu ässhooliin, runkosarjan 4. Kabinettipelin kirkkain voittaja, aktiivisuuden kirkkain hedelmä.
Pleijareissa vastaan iki-ihana Nemesis. Hävittiin, mut oltiin parempia ja reilusti. Kiekko on siks kiva peli, että never knows mitä tapahtuu seuraavaksi, joskus mekin voidaan hävitä!

KiekkoCupissa asiat hoidettiin ja pelattiin pelit ajoissa, ei jatkoon. Mutta seuraavalla kerralla voittoon.

Joukkueen pelaajamateriaalista peräti 4 depytoi joukkueessa jo Datsunin aikaan. Kokoonpano on lähes sama kuin viimekaudella, ei merkittäviä muutoksia. Sisäinen nokkimisjärjestys on selvä, allekirjoittanut vie ja muut vikisee. Stadia nussitaan jatkuvalla tahdilla.
Asiallisuudessa ei (on) ongelmaa, kabinettipeli ja myllyt on pidettävä aina mielessä ja niitä käytettävä, jos vihu ei pysy aisoissa. Keski-ikä jossain parinkympin tienoilla.

Ai miks meiät?

Meiät on laimennettu monessa sopassa, mut tässä me vielä ollaan. 4 vuotta hejj, kelatkaa. Puhdas historia liigoissa, ei sulkemisia, ei diskauksia, ei ongelmia. Pelaajistosta löytyy sen verran kokemusta kiekkoliigasta, puhumattakaan sitten SHL:stä ja Hokista. Me ollaan voittajia, meillä on voittamisen kulttuuri ja muut vittu vikisee ja jää jalkoihin! Tää on kiekkoa, tää on muutakin kun pelkkää kiekkoa! Kabinettipeli on tärkee osa meiän stradegiaa myös enskauvella! Meiän draivi tappaa teiät, meillä on hurmosta ja jos sitä ei tahota näkyvän enskauella, niin sit sanotte vaan et ei kiitti. Mut se on jo ennenkuulumatonta!


Kiekkoliigassa pelanneet:

Chile (Entiset nickit ilzei)

2/2005 divari Los Amigos
3/2005 divari Ajax Amsterdam
3/2005 liigakarsinta Ajax Amsterdam
1/2006 liiga Ajax Amsterdam
1/2007 2. divari H.C.P
1/2009 cup Anaheim Mighty Ducks

manee (entiset nickit: manerna, Mane)

1/2007 2. divari Takapihan Kollit
2/2007 2. divari Takapihan Kollit
3/2007 2. divari Takapihan Kollit
1/2008 2. divari Takapihan Kollit
2/2008 2. divari Takapihan Kollit
3/2008 2. divari Takapihan Kollit
1/2009 cup Anaheim Mighty Ducks

Massu (Entiset nickit Subu)

3/2006 liiga HC Playboys
3/2006 cup HC Playboys
2/2007 divarikarsinta Firenze
2/2007 2. divari Firenze
1/2008 2. divari Firenze
1/2009 cup Anaheim Mighty Ducks

pulsku (kultsu)
(Entiset nickit: Hilu, Marion, L'amour, kltsu)

1/2006 divari Habs
2/2006 liiga HC Playboys
2/2007 2. divari Sverige
2/2007 divarikarsinta Sverige
1/2008 liiga HC Kauhava
2/2008 liiga HC Kauhava

Ratakses

3/2007 2. divari Arctic Circle Athletics
1/2008 2. divari Arctic Circle Athletics
1/2008 divarikarsinta Arctic Circle Athletics
2/2008 divari Arctic Circle Athletics
1/2009 cup Anaheim Mighty Ducks

Pelaajisto:
Aksa
Berner
Chile
Chucky
Deco
ilmriohmo
Knoxville
manee
Massu
pulsku
Ratakses
Rubio
Subaru
Undulaati
Uuttu
Hc RoikkuLämy
Lehtis

12.04.2009 14:55
Jooh karsinnois aatteli pelata:

Lehtis
Muppet
jugi
ankerias
Mowers (ei pelannut kokoonpanossa runkosarjaa)