Foorumi

Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
Boomhauer

25.04.2008 19:43
Jääkiekon MM-kisat alkavat viikon päästä ja on jälleen Kiekkoliigan MM-kisaveikkauksen aika. Tämän veikkauskisan historia ulottuu aina vuoteen 2007 saakka, jolloin järjestin tämän ensimmäisen kerran. Viimevuotiseen kisaan osallistui kymmenen veikkaajaa. Tämän vuoden aktiivisuutta en osaa veikkailla, mutta sehän selviää vain järjestämällä.

Viime vuonna valitsin yhdessä barcon, Desedin ja niwon kanssa alkusarjasta 13 ottelua joita veikattiin vakioveikkaustyyliin. Tänäkin vuonna mukana on 13 alkusarjan ottelua, mutta en jaksanut kysellä muilta mielipiteitä vaan valitsin ottelut itse. Päätin myös suosiolla jättää ensimmäisen pelipäivän ottelut pois veikkauksesta, jolloin osallistumisaikakin pitenee päivällä. Kisat alkavat perjantaina 2.5. mutta veikkaukseen osallistumisen takaraja on siis vasta lauantaina 3.5. juuri ennen ensimmäistä veikkauskohdetta. Päädyin tähän ratkaisuun siksi että perjantaina pelataan ainoastaan yksi ottelu joka olisi saattanut 13 ottelun listalle mahtua. Samalla saamme ehkä mukaan jonkun mattimyöhäisen joka huomaa kisojen alkaneen vasta ensimmäisten pelien pyöriessä TV:ssä.

Veikkaus alkaa siis lauantaina 3.5., jolloin pelataan kolme veikkauslistalle kelpuutettua ottelua. Sunnuntaina on vuorossa kaksi veikkausottelua, kuten myös maanantaina ja tiistaina. Veikkaus huipentuu keskiviikkona 7.5., jolloin kaikki neljä ottelua ovat mukana veikkauksessa.

Jokaisessa kohteessa pelataan varsinaisen peliajan jälkeistä tulosta. Kukin veikkaaja saa laittaa jokaiseen kohteeseen yhden merkin (1, x tai 2), sekä sen lisäksi kuuteen kohteeseen lisämerkin. Vakioveikkaustermeillä tämä tarkoittaa 64 rivin systeemiä. (Tarkennuksena mainittakoon että kyse on juurikin kuudesta kahden merkin kohteesta eikä kuudesta lisämerkistä jotka voitte sijoittaa mihin vaan. Ette siis voi tehdä riviä jossa jossain kohteessa on kaksi lisämerkkiä eli yhteensä kolme merkkiä.)

Osallistumismaksu on yksi pelimerkki. Pelimerkki maksetaan kiekko.tk:ssa nimimerkille Boomhauer. Pelimerkkisiirtoviestiksi laitetaan "MM-veikkaus - kiekkoliigaforum-nick", eli omassa tapauksessani "MM-veikkaus - Boomhauer".

Kaikki pelimerkit laitetaan voittopottiin, joka jaetaan parhaiden veikkaajien kesken. Tarkkaa pelimerkkijakosuunnitelmaa en viitsi tehdä, sillä osallistujamäärä on vielä suuri kysymysmerkki. Viime vuonna pelimerkit jaettiin kolmelle parhaalle suhteessa 60-30-10, mikä kymmenen osallistujan kisassa tarkoitti sitä että voittaja sai kuusi pelimerkkiä, kakkonen kolme merkkiä ja kolmonen yhden merkin. Pyrin ilmoittamaan pelimerkkijakosuhteen pian deadlinen umpeutumisen jälkeen, jolloin siis tiedämme lopullisen osallistujamäärän.

Voittaja on luonnollisesti veikkaaja, jolla on eniten kohteita oikein. Jos usemmalla veikkaajalla on sama määrä kohteita oikein, ratkaisee oikein veikattujen varmojen määrä. Jos nämäkin ovat tasan palkintosijojen osalta, pyrin kehittämään jonkinlaisen tie-break-veikkauksen välisarjalohkojen otteluista, joten kilpailijoiden kannattaa pysyä hereillä alkusarjan päättymisen ja välisarjan alkamisen välisenä aikana. Laittakaa vaikka IRC-nickinne veikkausviestiinne jotta saan teidät kiinni mahdollisia tasatilanneratkaisuja koskien. IRCnet-kanava #mm-veikkaus.kl saattaa myös ehkä palvella teitä.

Veikkaukseen osallistumisen takaraja on lauantai 3. toukokuuta kello 19.55 Suomen kesäaikaa. Tämän jälkeen veikkausviestejä ei saa enää muokata. (Ennen takarajaa muokkaaminen on siis sallittua.) Pelimerkin tulee myös olla maksettuna tuohon ajankohtaan mennessä.


Veikattavat ottelut ovat:

1. Valko-Venäjä - Ruotsi
2. Saksa - Suomi
3. Sveitsi - Ranska

4. Tšekki - Venäjä
5. Italia - Tanska
6. Sveitsi - Valko-Venäjä

7. Slovakia - Saksa
8. Kanada - USA
9. Slovenia - Latvia

10. Ruotsi - Sveitsi
11. Suomi - Slovakia
12. Ranska - Valko-Venäjä
13. Norja - Saksa

Pelimerkkimaksutilanne (Jos nickisi ei ole kummallakaan listalla vaikka olet veikannut ja/tai maksanut pelimerkin, tarkoittaa se vain sitä etten ole päivittänyt listaa ajan tasalle.)

Maksaneet:

Boomhauer
Saarinen
Jere-
Kashmir
Def

Sekka
Klesla
Toni
hyda
XoX

Akademiks
Tony
feeb
Herra
Hauer

Sephirot
Cloudi
Wrss
Titleist
Mor

Maksamatta:

tommii
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
Boomhauer

25.04.2008 19:47
Oma rivini:

1. Valko-Venäjä - Ruotsi 2
2. Saksa - Suomi 2
3. Sveitsi - Ranska 1

4. Tšekki - Venäjä 12
5. Italia - Tanska 12
6. Sveitsi - Valko-Venäjä 12

7. Slovakia - Saksa 12
8. Kanada - USA 1
9. Slovenia - Latvia 12

10. Ruotsi - Sveitsi 1
11. Suomi - Slovakia 1
12. Ranska - Valko-Venäjä 12
13. Norja - Saksa 2
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
Saarinen

25.04.2008 20:44
Selkeä voittorivi:

1. Valko-Venäjä - Ruotsi 2
2. Saksa - Suomi 2
3. Sveitsi - Ranska 1

4. Tšekki - Venäjä 12
5. Italia - Tanska 2
6. Sveitsi - Valko-Venäjä 1X

7. Slovakia - Saksa 1X
8. Kanada - USA 12
9. Slovenia - Latvia 2

10. Ruotsi - Sveitsi 1X
11. Suomi - Slovakia 1X
12. Ranska - Valko-Venäjä 2
13. Norja - Saksa 2
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
Jere

26.04.2008 08:16
Oikea rivi on seuraava:

1. Valko-Venäjä - Ruotsi 2
2. Saksa - Suomi 2
3. Sveitsi - Ranska 1

4. Tšekki - Venäjä 2,X
5. Italia - Tanska 2
6. Sveitsi - Valko-Venäjä 2,X

7. Slovakia - Saksa 1,X
8. Kanada - USA 1,X
9. Slovenia - Latvia 1,2

10. Ruotsi - Sveitsi 1
11. Suomi - Slovakia 1,X
12. Ranska - Valko-Venäjä 2
13. Norja - Saksa 2
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
M1rr1

27.04.2008 13:34
1. Valko-Venäjä - Ruotsi 2
2. Saksa - Suomi 2
3. Sveitsi - Ranska 1

4. Tšekki - Venäjä 12
5. Italia - Tanska 2
6. Sveitsi - Valko-Venäjä 12

7. Slovakia - Saksa 12
8. Kanada - USA 12
9. Slovenia - Latvia 2

10. Ruotsi - Sveitsi 1
11. Suomi - Slovakia 12
12. Ranska - Valko-Venäjä 2
13. Norja - Saksa 12
Defun veikkaukset
Def

28.04.2008 13:03
1. Valko-Venäjä - Ruotsi 2
2. Saksa - Suomi 2
3. Sveitsi - Ranska 1

4. Tšekki - Venäjä x2
5. Italia - Tanska 2
6. Sveitsi - Valko-Venäjä 1x

7. Slovakia - Saksa 1
8. Kanada - USA 1x
9. Slovenia - Latvia x2

10. Ruotsi - Sveitsi 1x
11. Suomi - Slovakia 1x
12. Ranska - Valko-Venäjä 2
13. Norja - Saksa 2
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
Titleist

28.04.2008 16:25
1. Valko-Venäjä - Ruotsi 2
2. Saksa - Suomi 2
3. Sveitsi - Ranska 1

4. Tšekki - Venäjä X 2
5. Italia - Tanska X 2
6. Sveitsi - Valko-Venäjä 1 2

7. Slovakia - Saksa 1
8. Kanada - USA 1 X
9. Slovenia - Latvia X 2

10. Ruotsi - Sveitsi 1
11. Suomi - Slovakia 1 X
12. Ranska - Valko-Venäjä 2
13. Norja - Saksa 2
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
Klesla2

28.04.2008 19:55
1. Valko-Venäjä - Ruotsi X2
2. Saksa - Suomi 2
3. Sveitsi - Ranska 1

4. Tšekki - Venäjä 12
5. Italia - Tanska 2
6. Sveitsi - Valko-Venäjä 1

7. Slovakia - Saksa 1X
8. Kanada - USA 1
9. Slovenia - Latvia 1X

10. Ruotsi - Sveitsi 1X
11. Suomi - Slovakia 1
12. Ranska - Valko-Venäjä 2
13. Norja - Saksa X2
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
Sekka

29.04.2008 00:23
1. Valko-Venäjä - Ruotsi 2
2. Saksa - Suomi 2
3. Sveitsi - Ranska 1

4. Tšekki - Venäjä 1/2
5. Italia - Tanska 1/2
6. Sveitsi - Valko-Venäjä 1/2

7. Slovakia - Saksa 1/X
8. Kanada - USA 1
9. Slovenia - Latvia 2

10. Ruotsi - Sveitsi 1/X
11. Suomi - Slovakia 1/X
12. Ranska - Valko-Venäjä 2
13. Norja - Saksa 2
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
Toni

29.04.2008 13:22
1. Valko-Venäjä - Ruotsi   2
2. Saksa - Suomi       x,2
3. Sveitsi - Ranska   1

4. Tšekki - Venäjä  x,2
5. Italia - Tanska    1,2
6. Sveitsi - Valko-Venäjä  1, x

7. Slovakia - Saksa   1, 2
8. Kanada - USA   1, 2
9. Slovenia - Latvia  2

10. Ruotsi - Sveitsi   1
11. Suomi - Slovakia   1
12. Ranska - Valko-Venäjä  2
13. Norja - Saksa   2
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
hydä

29.04.2008 13:23
1. Valko-Venäjä - Ruotsi 2 X
2. Saksa - Suomi 2
3. Sveitsi - Ranska 1

4. Tšekki - Venäjä 2 1
5. Italia - Tanska 2
6. Sveitsi - Valko-Venäjä 2 1

7. Slovakia - Saksa 1 X
8. Kanada - USA 2 1
9. Slovenia - Latvia 2

10. Ruotsi - Sveitsi 1
11. Suomi - Slovakia 1 X
12. Ranska - Valko-Venäjä 2
13. Norja - Saksa 2
XÖX arvaa
XoX

29.04.2008 13:26
1. Valko-Venäjä - Ruotsi 2 x
2. Saksa - Suomi 2
3. Sveitsi - Ranska x

4. Tšekki - Venäjä 2
5. Italia - Tanska 2
6. Sveitsi - Valko-Venäjä 1 x

7. Slovakia - Saksa 1 2
8. Kanada - USA 1 x
9. Slovenia - Latvia 1 2

10. Ruotsi - Sveitsi x
11. Suomi - Slovakia 1 x
12. Ranska - Valko-Venäjä 2
13. Norja - Saksa 2
MM-veikkaus
Akademiks

30.04.2008 09:20
1. Valko-Venäjä - Ruotsi 2
2. Saksa - Suomi 2
3. Sveitsi - Ranska 1

4. Tšekki - Venäjä 2
5. Italia - Tanska 1 2
6. Sveitsi - Valko-Venäjä 1 2

7. Slovakia - Saksa 1 2
8. Kanada - USA 1
9. Slovenia - Latvia X 2

10. Ruotsi - Sveitsi 1 2
11. Suomi - Slovakia 1
12. Ranska - Valko-Venäjä 2
13. Norja - Saksa 1 2
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
Tony

01.05.2008 19:26
1. Valko-Venäjä - Ruotsi 2
2. Saksa - Suomi 2
3. Sveitsi - Ranska 1

4. Tšekki - Venäjä X2
5. Italia - Tanska 2
6. Sveitsi - Valko-Venäjä 12

7. Slovakia - Saksa 1X
8. Kanada - USA 1X
9. Slovenia - Latvia 2

10. Ruotsi - Sveitsi 1
11. Suomi - Slovakia 12
12. Ranska - Valko-Venäjä 2
13. Norja - Saksa X2
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
feeb

02.05.2008 01:14
1. Valko-Venäjä - Ruotsi 2
2. Saksa - Suomi 2
3. Sveitsi - Ranska 1

4. Tšekki - Venäjä 2
5. Italia - Tanska 2
6. Sveitsi - Valko-Venäjä 1x

7. Slovakia - Saksa x2
8. Kanada - USA 1
9. Slovenia - Latvia 12

10. Ruotsi - Sveitsi 1x
11. Suomi - Slovakia 1
12. Ranska - Valko-Venäjä 12
13. Norja - Saksa 12
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
Herra

02.05.2008 12:59
1. Valko-Venäjä - Ruotsi  2
2. Saksa - Suomi  2
3. Sveitsi - Ranska  1

4. Tšekki - Venäjä x, 2
5. Italia - Tanska  x,2
6. Sveitsi - Valko-Venäjä  1,2

7. Slovakia - Saksa  1, 2
8. Kanada - USA  1
9. Slovenia - Latvia  1, 2

10. Ruotsi - Sveitsi  1
11. Suomi - Slovakia 1, 2
12. Ranska - Valko-Venäjä  2
13. Norja - Saksa  2
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
Hauer

02.05.2008 14:15
1. Valko-Venäjä - Ruotsi  2
2. Saksa - Suomi 2
3. Sveitsi - Ranska 1

4. Tšekki - Venäjä x2
5. Italia - Tanska 2
6. Sveitsi - Valko-Venäjä 1x

7. Slovakia - Saksa 1x
8. Kanada - USA 1
9. Slovenia - Latvia 2

10. Ruotsi - Sveitsi 1x
11. Suomi - Slovakia 1x
12. Ranska - Valko-Venäjä 2
13. Norja - Saksa x2
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
Sephirot

02.05.2008 18:29
1. Valko-Venäjä - Ruotsi 2
2. Saksa - Suomi 2
3. Sveitsi - Ranska 1

4. Tšekki - Venäjä 2
5. Italia - Tanska X 2
6. Sveitsi - Valko-Venäjä 1 X

7. Slovakia - Saksa 1
8. Kanada - USA 1 X
9. Slovenia - Latvia 1 2

10. Ruotsi - Sveitsi 1
11. Suomi - Slovakia 1 2
12. Ranska - Valko-Venäjä 2
13. Norja - Saksa 1 2
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
Cloudi

02.05.2008 18:29
1. Valko-Venäjä - Ruotsi X,2
2. Saksa - Suomi 2
3. Sveitsi - Ranska 1

4. Tšekki - Venäjä 1,2
5. Italia - Tanska 1,2
6. Sveitsi - Valko-Venäjä 1,2

7. Slovakia - Saksa 1
8. Kanada - USA 1
9. Slovenia - Latvia 2

10. Ruotsi - Sveitsi 1,X
11. Suomi - Slovakia X,2
12. Ranska - Valko-Venäjä 2
13. Norja - Saksa 2
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
tommii

02.05.2008 18:35
En o viel maksanu, riippuu maksaako kalleh velkansa.


1. Valko-Venäjä - Ruotsi x,2
2. Saksa - Suomi 2
3. Sveitsi - Ranska 1

4. Tšekki - Venäjä x,2
5. Italia - Tanska x, 2
6. Sveitsi - Valko-Venäjä 1

7. Slovakia - Saksa 1,x
8. Kanada - USA 1, x
9. Slovenia - Latvia 2

10. Ruotsi - Sveitsi 1,x
11. Suomi - Slovakia 1
12. Ranska - Valko-Venäjä 2
13. Norja - Saksa 2
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
Wrss

02.05.2008 18:45
1. Valko-Venäjä - Ruotsi 2
2. Saksa - Suomi 2
3. Sveitsi - Ranska 1

4. Tšekki - Venäjä 2
5. Italia - Tanska 2
6. Sveitsi - Valko-Venäjä 1

7. Slovakia - Saksa 1
8. Kanada - USA 1
9. Slovenia - Latvia 2

10. Ruotsi - Sveitsi 1
11. Suomi - Slovakia 1
12. Ranska - Valko-Venäjä 2
13. Norja - Saksa 2
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
Mor

03.05.2008 09:51
1. Valko-Venäjä - Ruotsi 2
2. Saksa - Suomi 2
3. Sveitsi - Ranska 1X

4. Tšekki - Venäjä 2
5. Italia - Tanska 12
6. Sveitsi - Valko-Venäjä 12

7. Slovakia - Saksa 1
8. Kanada - USA 1X
9. Slovenia - Latvia 12

10. Ruotsi - Sveitsi 1
11. Suomi - Slovakia 1
12. Ranska - Valko-Venäjä X2
13. Norja - Saksa 2
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
Boomhauer

04.05.2008 09:07
No niin, deadline on nyt turvallisesti ylitetty ja on aika kertoa asioita. Veikkaukseen tuli yhteensä 21 riviä, mutta koska tommii ei saanut merkkiä maksettua, ei hänen riviään huomioida kisassa.

20 pelimerkillistä osallistujaa tarkoittaa sitä että viimevuotista 60-30-10-palkintosysteemiä on helppo soveltaa tänäkin vuonna. Tämä tarkoittaa siis sitä että voittaja tulee saamaan kaksitoista (12) pelimerkkiä, kakkonen kuusi (6) pelimerkkiä ja kolmonen kaksi (2) pelimerkkiä.

Veikkausriveistänne voi todeta sen, että harva lähtee hakemaan suuria yllätyksiä, ainakaan jättämällä sitä pelatuinta merkkiä pois. Vaihtomerkeissä on hajontaa, mutta peräti seitsemästä kohteesta löytyy joku merkki joka on kaikilla riveillä mukana. Lopuissa kuudessa kohteessa yksi veikkaaja on päätynyt jättämään sen pelatuimman merkin pois. Jos siis rivi muodostuu sellaiseksi että jokaisen kohteen oikea merkki on se eniten pelattu, on jokaisessa kohteessa vähintään 19 oikein veikannutta. Suosikkirivin sattuessa XoX jäisi veikkauksen viimeiseksi 11:llä oikein. Neljä veikkaajaa saisi 12 oikein ja peräti 15 saisi kaikki oikein. Ehkä kuitenkin toivomme että joissain kohteissa nähdään yllätyksiä.

Erityismaininnan muuten ansaitsee Wrss, joka jätti vaihtomerkit käyttämättä ja veikkasi vain yhden suoran rivin, joka sattuu olemaan juuri se suosikkirivi.

Veikkauksienne perusteella etukäteen selvin ottelu on Saksa-Suomi, jossa kaikki veikkasivat Suomelle ja vain yksi veikkaaja käytti vaihtomerkin, tässä tapauksessa ristin. Myös Valko-Venäjän tappiota Ruotsille ja samaisen Valko-Venäjän voittoa Ranskasta pidetään suhteellisen varmoina. Ranskan mahdollisuuksia ei pidetä hyvinä myöskään Sveitsiä vastaan.

Valko-Venäjä on edustettuna myös tiukimmissa otteluissa, sillä Sveitsi-Valko-Venäjä-ottelussa käytettiin peräti 18 vaihtomerkkiä. Varma-Wrssin lisäksi siis ainoastaan yksi veikkaaja (Klesla) jätti vaihtomerkin käyttämättä tässä. Sveitsi on kuitenkin suosikki tässä pelissä, sillä 19 veikkaajalla on ykkönen tässä kohteessa. Valko-Venäjälläkin on toki kannatuksensa 11 kakkosen myötä. Risti on löytänyt tiensä kahdeksalle riville tässä kohteessa. Myös Tšekki-Venäjää, Slovakia-Saksaa, Slovenia-Latviaa ja Suomi-Slovakiaa pidetään aika tasaisina.

Merkkijakaumat: (1-x-2)

1. Valko-Venäjä - Ruotsi 0-4-20
2. Saksa - Suomi 0-1-20
3. Sveitsi - Ranska 19-2-0

4. Tšekki - Venäjä 7-7-20
5. Italia - Tanska 6-3-20
6. Sveitsi - Valko-Venäjä 19-8-11

7. Slovakia - Saksa 19-8-7
8. Kanada - USA 20-7-4
9. Slovenia - Latvia 8-4-19

10. Ruotsi - Sveitsi 19-8-1
11. Suomi - Slovakia 19-9-5
12. Ranska - Valko-Venäjä 2-1-20
13. Norja - Saksa 4-3-20
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
Boomhauer

07.05.2008 07:44
Tulokset:

1. Valko-Venäjä - Ruotsi 2
2. Saksa - Suomi 2
3. Sveitsi - Ranska 1

4. Tšekki - Venäjä x
5. Italia - Tanska 2
6. Sveitsi - Valko-Venäjä 1

7. Slovakia - Saksa 2
8. Kanada - USA 1
9. Slovenia - Latvia 2

10. Ruotsi - Sveitsi 2
11. Suomi - Slovakia 1
12. Ranska - Valko-Venäjä 2
13. Norja - Saksa 1

Kisassa nähtiin hurjaa draamaa loppusuoralla. Ennen viimeistä päivää näytti siltä että Toni ja Herra ratkaisevat voiton, mutta kuinkas sitten kävikään? Sveitsin ja Norjan yllätysvoitot pistivätkin pakan uusiksi. Akademiks haistoi nämä molemmat tulokset ja nousi lopulta kisan voittoon. Kashmir ja feeb haistoivat myös Norjan voiton Saksasta, ja nousivat täten jakamaan toisen sijan jättäen entisen johtokaksikon Tonin ja Herran oikein veikattujen varmojen turvin jakamaan sijan neljä.

Lopputulokset: (oikein veikatut varmat)

1. Akademiks 12(6)
2. Kashmir 11(6)
2. feeb 11(6)
4. Toni 11(5)
4. Herra 11(5)
6. Hauer 10(7)
7. Tony 10(6)
8. Boomhauer 10(5)
8. Def 10(5)
10. Titleist 10(4)
10. Sephirot 10(4)
12. Wrss 9(9)*
13. Saarinen 9(6)
13. Sekka 9(6)
15. Jere- 9(5)
15. hyda 9(5)
17. XoX 9(3)
17. Mor 9(3)
19. Klesla 8(7)
20. Cloudi 8(5)

*Veikkasi vain yksinkertaisen rivin ja täten kaikki oikein menneet kohteet olivat varmoja. Onneksi tällä ei ollut vaikutusta palkintosijoihin, sillä siitä olisi ehkä saattanut tulla sanomista. Jos ensi vuonna järjestän tämän uudelleen, lienee paikallaan hieman viilata sääntöjä.

Otan vastaan valituksia vielä jonkin aikaa jos joku on sitä mieltä että olen laskenut tulokset väärin tai jotain muuta vastaavaa.

Akademiks on siis voittanut koko roskan, ja tulee täten saamaan 12 pelimerkkiä ellei joku keksi jotain valitettavaa. Kashmir ja feeb etenevät jatkoveikkaukseen toisesta sijasta, ja olen informoinut heitä tarkemmin asiasta.
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
Boomhauer

10.05.2008 08:18
Kashmir ja feeb ovat saaneet jatkoveikkausrivinsä lähetettyä. Tässä taistellaan siis nyt kakkossijasta. Ykkössijanhan vei Akademiks, mutta kakkossija jaettiin, joten nämä kaksi miestä ratkovat nyt sen kohtalon jatkosarjaveikkauksessa. Julkaisen nyt heidän rivinsä:

feeb

1. Tšekki - V-Venäjä 1
2. Saksa - Kanada 2
3. Venäjä - Ruotsi 1

4. Slovakia - Slovenia* 1
5. Italia - Ranska* 12
6. Norja - Latvia 1

7. Tanska - Sveitsi 2
8. Suomi - USA 12
9. Ruotsi - Tšekki x2

10. Sveitsi - Venäjä x2
11. Kanada - Suomi 12
12. V-Venäjä - Tanska 12
13. Latvia - Saksa 2


Kashmir

1. Tšekki - V-Venäjä 1
2. Saksa - Kanada 2
3. Venäjä - Ruotsi 1

4. Slovakia - Slovenia* 1
5. Italia - Ranska* 12
6. Norja - Latvia 1x

7. Tanska - Sveitsi 12
8. Suomi - USA 12
9. Ruotsi - Tšekki 2

10. Sveitsi - Venäjä 2
11. Kanada - Suomi 1
12. V-Venäjä - Tanska 12
13. Latvia - Saksa 12

*Putoamiskarsintaottelusarjan toinen ottelu.

Kohteet joissa molemmat ovat veikanneet samaa merkkiä tai samoja merkkejä eivät voi ratkaista mitään, joten vertailen nyt eroavaisuuksia riveissä.

Eroavaisuudet (feebin veikkaus ensin mainittuna)

6. Nor-Lat 1 vs. 1x
7. Den-Sui 2 vs. 12
9. Swe-Cze x2 vs. 2
10. Sui-Rus x2 vs. 2
11. Can-Fin 12 vs. 1
13. Lat-Ger 2 vs. 12

Nämä kuusi ottelua siis ratkaisevat kakkossijan kohtalon. Lauantain tuloksilla (kohteet 1-5) ei siis käytännössä tule olemaan mitään merkitystä veikkauksen kannalta, joten veikkaus alkaa oikeastaan toden teolla vasta sunnuntaina.
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
Boomhauer

12.05.2008 04:09
Tuloksia:

1. Tšekki - V-Venäjä x
2. Saksa - Kanada 2
3. Venäjä - Ruotsi 1

4. Slovakia - Slovenia x
5. Italia - Ranska 2
6. Norja - Latvia 2

7. Tanska - Sveitsi 2
8. Suomi - USA 1
9. Ruotsi - Tšekki 1

10. Sveitsi - Venäjä 2
11. Kanada - Suomi 1
12. V-Venäjä - Tanska x
13. Latvia - Saksa 2

Vähän on ollut netin kanssa ongelmia ja on edelleen joten päivitykset ovat viivästyneet.

Mutta tasanhan tämäkin meni. Informoin jatkosta Kashmirille ja feebille.
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
Boomhauer

17.05.2008 09:50
No niin, nyt on kakkossijakin ratkaistu. Puolivälieräveikkauksesta tuli vähän liian kiireellä tehty, joten ratkaisu siirtyi huikean monimuotoiseen välieräveikkaukseen, jonka Kashmir vei selvästi pistein 8-2.

Lopullinen kärkikolmikko on siis:

1. Akademiks
2. Kashmir
3. feeb

Pistän merkit jakoon luultavasti tänään tai huomenna. Jos joku vielä keksii jotain valittamista tuloksista niin nyt on viimeiset hetket.
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
Boomhauer

18.05.2008 13:50
Pelimerkit lähetetty onnellisille voittajille.
Kiekkoliigan MM-kisaveikkaus 2008 (pm-panos, pm-palkintoja)
Andre

15.02.2009 18:18
1. Valko-Venäjä - Ruotsi 2
2. Saksa - Suomi 2
3. Sveitsi - Ranska 1

4. Tšekki - Venäjä 2
5. Italia - Tanska 2
6. Sveitsi - Valko-Venäjä 1x

7. Slovakia - Saksa x2
8. Kanada - USA 1
9. Slovenia - Latvia 12

10. Ruotsi - Sveitsi 1x
11. Suomi - Slovakia 1
12. Ranska - Valko-Venäjä 12
13. Norja - Saksa 12

Vastaa

Kirjaudu sisään, jotta voit vastata.