Foorumi

Karsinnat Kiekkoliigan 2. divariin kaudelle 2/2006
Anonymous

26.03.2006 13:31
Ja taas on yksi kausi lähenemässä loppuaan ja on aika suuntaa katseet tuleviin divarikarsintoihin.
Karsinnat alkavat 29.4.2006

Jaossa on 3 paikkaa 2. divariin tulevalle kaudelle. Vmtl, Hc Eituumitään ja Fortune Club ovat varmistaneet osallistumisensa. Tulen valitsemaan 8-18 joukkuetta karsintoihin(johtokunnan muillakin jäsenillä äänivaltaa), riippuen hakemusten jättäneiden joukkueiden tasosta ja valmiudesta.
Hakemusten viimeinen jättöpäivä on 25.4.2006. Tämän jälkeen hakemuksia ei saa enään muuttaa ja kokoonpanot jäädytetään.


Divarikarsinnoilla on oma kanava IRCnetissä, #divarikarsinta.. Siellä voitte kysellä divarikarsinnoista ja siihen koskevista asioista. Päivystän kanavalla lähes kokoajan.. Kyseisellä kannulla tullaan myös sopimaan pelejä, kun sen aika tulee. Olisi erittäin tärkeää karsintojen alkaessa, että joka joukkueesta olisi kyseisellä kannulla mahdollisimman vahva edustus.

Tässä muutama asia, joita painotetaan valintoja tehdessä:
- asiallisuus
- pelillinen taso (rankingeja ei katsota)
- pelillisen tason osoittaa parhaiten pelaamalla "kovia" pelejä, muita karsintoihin haluavia ja Kiekkoliigan (liiga+divarit) joukkueita vastaan. Paino liigan sekä divarin joukkueilla.

- 4vs4 pelit ovat must, 3v3 pelejä ei noteerata millään lailla

- Jos joukkueenne on perustettu Marraskuun jälkeen, voitte aika pitkälle unohtaa mahdollisuutenne näihin karkeloihin. Väärinkäytöksiä suunnitteleville tiedoksi; pelikielto on taattu kiinnijääneille.


Lisää infoa valintakriteereistä Paitsiosta: (osittain jo vanhentuneet kriteerit, mutta edelleen suht ajankohtaiset, esim. nykyään tiimissä tulee olla vähintään 7 jäsentä, mieluusti enemmän, jotta pelaajamäärää ei katsota miinukseksi)

http://kiekkoliiga.net/verkkolehti/viewtopic.php?t=72

Tämän topicin jatkoksi laitetaan hakemukset divarikarsintoihin. Haluamme asiallisia ja informatiivisia hakemuksia, jotka on tehty huolella. Emme halua lukea hakemuksia, joissa lukee vain kyseisen tiimin nimi, ja että haluavat kovasti divariin.

Hakemuksissa tulee olla seuraavat tiedot:
- Joukkueen nimi
- perustamisajankohta
- pelaajien lukumäärä ja "elääkö" kokoonpano vielä
- avoin kertomusosa, jossa joukkue esittää miksi juuri heidät tulisi valita mukaan divarikarsintoihin
- joukkueen vastuuhenkilö/henkilöt
- joukkueen tavoitettavuus (IRCnet, mese, muut...)
- joukkueen kokoonpano *
- eikä kierrätetä sitä vanhaa hakemusta, eikä kopioida toisten hakemuksia

* Kokoonpano tulee ilmoittaa nimitarkasti. Pelaajien mahdolliset kakkosnickit muissa karsintaporukoissa/Kiekkoliigan sarjoissa mainittava. Lisäksi tulee mainita jokaisen pelaajan kohdalla onko hän pelannut liigaa tai divaria kaudella 1/2006 ja missä joukkueessa. Karsinnoissahan on voimassa sääntö, jonka mukaan edellisellä kaudella Kiekkoliigan sarjassa pelannut pelaaja (3 tai enemmän pelejä pelannut) on pelikiellossa seuraavalla kaudella Kiekkoliigan sarjoissa, jos oma karsintajoukkue ei selviä divariin (tämä ei koske divarista putoavia joukkueita). Mahdolliset muutokset kokoonpanoissa pitää editoida omaan hakemukseen. Kokoonpanot menevät jäihin sinä hetkenä, kun päätökset mukaan otettavista joukkueista on tehty. Sen jälkeen pelaajia ei saa siis enää lisätä. Valinta-ajankohta ilmoitetaan etukäteen. Poistaa pelaajia saa kaikissa vaiheissa. Sama pelaaja saa olla _vain_ yhden joukkueen kokoonpanossa, tuplaedustusta kahden tai useamman joukkueen riveissä ei saa olla. Kiekkoliigassa pelikiellossa olevia _ei_ saa merkitä kokoonpanoihin.

Jokainen joukkue tekee VAIN yhden hakemuksen tänne. Tähän topiciin ei tule muuta kuin hakemukset, minun tekstini sekä niiden joukkueiden kokoonpanot, jotka ovat jo karsinnoissa automaattisesti.
Karsinnat Kiekkoliigan 2. divariin kaudelle 2/2006
Hulk

26.03.2006 13:40
Masters Of The Universe ilmoittautuu puolustamaan 2divarin kunniaa!



Kivikausi

MOTU perustettiin tässä pauttiarallaa kymmenisen kuukautta sitten. Alussa tarkoitus oli olla vain mukava höntsäjengi, missä olisi kiva pelata kiekkoa jos aikaa riittäisi. He-Man kokosikin tutuistaan nelikon (He-Man, Duda, Tump3lo & Valittaja). Valittaja harmittavasti ei ollut ikinä kovin aktiivinen. Pian mukaan otettiin myös Teukka (nyk. lugussa). Näin tämä aktiivinen nelikko + Valittaja, alkoikin pelata pelejä sen minkä ehtivät. Mukaan tuli myös hetkeksi Tiina (Heatley), joka piiskasi joukkueen aikamoiseen pelitahtiin. "Iltapelit", mitkä normaalisti loppuivat 23:00 pintaan, jatkuivat aamuyölle. Ottelut olivat etenkin iltaisin kovia joukkueita vastaan, ja turpaan tuli niin kovaa että monesti itsekin olin kompassi ja kartta kädessä etsimässä itseäni. Mutta pelimäärän mukana tullut kehitys oli todella kovaa.

Pronssikausi

Kesällä joukkue huomasi paikan tulleen, mahdollisuus pyrkiä johonkin sarjaan! Hokidivariin päästiin hakemuksen jälkeen, ja siellä alettiin urakoimaan joukkueella, jonka pelaajat oli 2-3kk peliä pelanneita keltanokkia. Taistelu oli kovaa, ja muutama voitto ropsahti oikeasti. Lisäksi listaan tuli myös nippu luovutusvoittoja. Kauden lopuksi rahkeet olivat riittäneet liigakarsintaan. Mutta senhetkinen miehistö (He-Man, Duda, Gifu, Mäkkäri-X, Tex.W, Teukka & Eevokki), oli auttamatta liian pieni liigakarsintoihin, kun kaikilla oli vielä kesäloman riennot päällä. Näin päätettiin luopua sekä liiga- että divaripaikasta, kun koettiin että joukkue ei ollut vielä riittävän iso niihin karkeloihin.
Kuitenkin seuraaviin karsintoihin valmistauduttiin innolla. Peliä hiottiin koviakin joukkueita vastaan, ja miehistöä suurennettiin muutamalla. Mutta huonosti menneiden karsintojen loppusuoralla, jätti samaan aikaan kolme pelaaja joukkueen. Teukka, Eevokki ja Tex.W, jotka olivat allekirjoittaneelle kuin omia lapsia. Ero teki todella kipeää nuorelle ja suht kapealla materiaalilla painaneelle motulle. Avainpelaajat jättivät huonosti karsineen joukkueen oman onnensa nojaan. Lisäksi joukkueen kolme masteria olivat kuin selkään puukotettuja. Omat lapset olivat lähteneet rangin ja statsien perässä maailmalle.


Pimeä keskiaika

Olihan se tiedossa, että kun n. 7 miehen aktiivisesta ryhmästä kolme lähtee, on vaikea saada pelejä. Pelaajahaku tuotti vain enemmän tuskaa, kun kaikista hakijoista lupaavimmat ilmenivät täysin vääränkaltaisiksi ihmisiksi. Moni huijasi ikänsä päästäkseen pelaamaan, jotkut lähtivät yhden pelin jälkeen, jotkut taasen olivat oikeasti hyökkääjiä, vaikka ilmoittautuivat puolustajiksi. Pelaajaliikenne jäädytettiin täysin kun mitään ei muutenkaan tullut. Näin mastersissa jatkoivat joukkio; He-Man, Duda, Tump3lo, Architect, herra47, PITA ja Pot.

Uusiaika

Joukkue on onnistunut kuukausien aikana löytämään todella ideaalin kokoonpanon. 5 puolustajaa ja 6 hyökkääjää tuntuu toimivan loistavasti. Pelaajia on kiekossa "aina peliaikaan", eli 18:00 - 01:00 välisenä aikana.  Muuttuvuus on ollut äärimmäisen pieni, joukkueeseen on tullut jykevän rungon lisäksi nelisen pelaajaa, jotka ovat osoittautuneet äärimmäisen sopiviksi pelityyliä, yhteishenkeä ja yleistä sähläystä ajatellen. Aktiivisuutta löytyy lähestulkoon takuuvarmasti joka ilta. Alkuaikojen virheistä on opittu, ja tiedossa on, että 7 miehen joukkueella ei mennä kuuhun asti.

Kirjoittajan mielikuva motusta

Kolmen miehen yhteistuumin perustama motu, on onnistunut alta vuodessa kasvamaan aina sieltä kiekkoranglistan pohjalta, joukkueeksi, joka nykyään pystyy pelillisesti haastamaan joukkueen kuin joukkueen tasaiseen mittelöön. Ja se ei ole sattuman kauppaa.
Joukkue on aina pelannut ottelut alusta loppuun luovuttamatta, vaikka dunkkuun on tullut tennislukemin ties mitä maajoukkuetähtiä vastaan. Myös sitkeä junnaaminen selkeästi kovempia vastaan, joukkueen perinteisissä iltapeleissä, on kasvattanut joukkuetta pelillisesti.
Nykyään on myös ollut paljon puhetta "keräilytiimeistä". Kaukana motusta, mikä on paiskinut töitä nykyisen paikan eteen sen sijaan, että olisi anottu muutama suberuber nostamaan rangia ja mielialaa.

Pelillisesti motu pyrkii pitämään kiekkoa paljon, ja pelaamaan helpoilla syötöillä aina maalipaikkaan asti. Taktiikan opettelu vaati paljon harjoittelua, sillä aikanaan opittu "nopeat harppuunat ja keso maalille" -taktiikka oli vielä monen takaraivossa. Kiekollisella dominoinnilla pyritäänkin ennen kaikkea pitämään vastustaja pois maalipaikoista.


Miksi valita MOTU muiden ehdokkaiden sijaan?

Tämä on se vaikein. Miksi meidät, eikä joku muu?
Itse pidän kenties tärkeimpinä pointteina sitä, että joukkue on aloittanut aivan omiltaan. 3 kiekon ensikertalaista on kasvanut vajaan vuoden aikana parintoista pelaajan aktiiviseksi ryhmäksi, mikä on peleissä kova luu kenelle tahansa. Etenkin 4vs4 otteluissa on laitettu moni kiekkoliigan alainen joukkue siltaan.
Myös joukkueen reilu parikymppinen miehistö on tunnettu kohtalaisten pelitaitojen lisäksi erittäin hyvästä joukkuehengestä. Pelaajat ovat kuin kotonaan ja laittavat /team keskustelun useimmiten kovalle koetukselle enemmän tai vähemmän hauskoine juttuineen.
Tietysti paikka divarikarsinnoissa toisi uskoa niille tiimeille, jotka eivät pidä itsestää isoa mekkalaa, ja tekevät sitä omaa juttuaan aina ruohonjuuritasolta.

Joukkueen pelaajista Hiimän ja Tumppi kehittivätkin tälläisen pikkuruisen runon, mikä oli heidän mielestään passeli tähän hakemuksen loppuun:

Tanssi unessani kuovi
kuiskasi kysyen miksi kiekossa monen imago on muovi
Itki kun oli joki ajaton ja kalaton
Niin kuin on moni joukkue kiekossa hajuton ja mauton

Kuovit ne kasvaa munasta täyteen mittaansa ajan kanssa
miksi kiekossa kehitystä yrittää nopeuttaa moni kansa
vetää kiekon kuovit uberpelaajia kasvuhormoonina
ei niin kasva kaunista kuovia
vaan ruma frankenstein joka on pahvia ja muovia

Jos kauniin kuovin joukkueessasi haluat nähdä
mielessäs pyrähdä
näe kauemmaksi kuin stats ja rang
muuten tulee noutaja niinku bumerang



Nippelitiedot

Nimi: Masters Of The Universe
Perustettu: 22.04.2005
Kotisivut: http://motu.urli.net
Perustaja: He-Man
Keski-Ikä: 19-20
Pelatut ottelut: 1550, Voittoja 738, Tasapelejä: 212, Häviöitä 600
Joukkueen IRC-kanava: #naamajänis @ Quakenet
#motu @ IRCnet

Paidan Värit: KOTI: Pun-Sin-Must (8) VIERAS: Val-Pun-Pun (2)

PELAAJIEN TIEDOT

Nick: He-Man (Vastuuhenkilö)
Muut Nickit: Raudo (Hc Humba),  Gimmeli (DarkShadows), Kickback (Insecticons)
Kokemusta kiekkoliigasta: Ei.
IRC: HulkHogan tai HulkHogan-
Ikä: 20


Nick: jedi (Vastuuhenkilö)
Muut nickit: suikero (Eurooppa3), raikkonen (Zambolaatio)
Kokemusta kiekkoliigasta: Liiga; HCH-HardCoreHokia, Zambolaatio & Kiekko-Hobiitit, 1divari: Zambolaatio, 2divari: Marshallsaarten Mainiot
IRC: suiq
Ikä: 17

Nick: kölli
Muut nickit: DJkölli (DJveljekset), naaras (3 Pientä possua), .mono (Reilukerho)
Kokemusta kiekkoliigasta: Ei
IRC: koelli
Ikä: 17

Nick: Ram-Man
Muut Nickit: Pitiz (Pitäjänmäen Tarmo), Häkki (Varpaisjärven Vire)
Kokemusta kiekkoliigasta: Eip.
IRC: -
Ikä:24

Nick: Puputyttö
Muut Nickit: Tarmo (Pitäjänmäen Tarmo), PITAfan (Varpaisjärven Vire), Tarmohoki (Ylävirran Yritys), Snendis (Hc E)
Kokemusta kiekkoliigasta: eip
IRC: -
Ikä: 22

Nick: Roque
Muut nickit: Roq (Kiekko-hobiitit), Ponteva (3 pientä porsasta), Clyde (California), -Bender- (Futurama)
Kokemusta kiekkoliigasta: ei
IRC: Roqqqq
Roque
Ikä: 17

Nick: Sartek
Muut Nickit: Sartekar (Reilukerho), -sartek- (kierreperuna), Uruk-Hai (-)
kokemusta kiekkoliigasta: Ei olla.
IRC:-
Ikä: 21

Nick: Tumppi (Vastuuhenkilö)
Muut nickit: Tumppi- (Team OHRAPIRTELÖ), Kärppä (HC Veivarit), TuomasH (Pitäjänmäen tarmo), Kirottu (Kirotut), Bat (Immortals), Tup3h4x0r (-)
Kokemusta kiekkoliigasta: 2.divaria Kiekko-Leijonissa kaudella 3/2005 (joukkue ei saanu pelattua pelejä loppuun, joten tilastot poistettiin)
IRC: tumppiii
Ikä: 18

Nick: K.Draper
Muut nickit: Shatalov(Tigers), Tulyakov(S.K.A), Petrov(Hylkiöt), Graves(Hönääjät), K.Draper.(Trauma ER), Kasatonov (-), Z0ller (-).
Kokemusta K-liigasta: Ei. Karsinnat H.C.A.P:sä 3/2005.
IRC: Bondra
Ikä: 18

Nick: Tollo
Muut nickit: loco (Reilukerho)
Kokemusta K-liigasta: Noup
IRC: Tollo
Ikä: 17

Kokoonpano erittäin todennäköisesti tässä.

Case Duda & Tump3lo:

Mitä tästä nyt sanoisi. Jo pidemmän aikaa epäaktiivisen aktiivisesti pelanneet dinosaurukset katsoivat parhaaksi jättää joukkueen. Syitä moiseen temppuun olivat peliaikojen sopimattomuus, kiinnostuksen puute ja keski-iän kriisin tuomat sopeutumisongelmat ;)
Luonnollisesti koko joukkue suree kahden perustajan poismenoa, henkisellä puolella lähti pois korvaamaton määrä joukkuetta. Pelilliseen puoleen lähdöt eivät liiemmin vaikuta, sillä Duda ja Tump3lo pelasivat tämän vuoden puolella vähemmän ja vähemmän.
Joukkueessa onkin ottanut vastuunpallin sittemmin Tumppi, Ram-Man ja jedi. Nähtäväksi jää, miten 24 vuotta elämästää massakaudella olleen tump3lon saappaat on täytettävissä, tai että mahtuuko Dudan pelipaidan kaula-aukko kokonaan jedin hartioiden ympäri.

Koko joukkue kiittää semivanhuksia vietetyistä kuukausista ja toivottaa molemmille rattoisaa kotielämää vaimokkeiden kanssa.

EDIT:
-He-Man, jedi & Tumppi vastuuhenkilöinä.
-Kotisivut lisätty.
-IRCnetin kanava lisätty
-Nickien vaihtoja
-Kahden pelaajan tietojen poisto.
Karsinnat Kiekkoliigan 2. divariin kaudelle 2/2006
Kerkko

26.03.2006 13:45
Les Boys ottaa osaa neuvotteluihin karsintataistelusopimuksen syntymiseksi.

Legenda 10 miehestä.

Vapaapalvelussotilasjoukkomme ydinjäsenistön yhteistyö alkoi jo viime huhtikuun aurinkoisena  kevätpäivänä  Kimsin alaisena HC Ambri-Piotan:n valtakunnassa.  Tämän valtakunnan  sotilasjoukkoihin lyöttäytyi kolmena muskettisotilaana tunnettu tarunhohtoinen kolmikko, joka koostui kahdesta tarkka-ampujasta, Elmano ja Kerkko sekä heidän suojelijasta sekä selustan turvaajasta Kilusta eli Kilgeristä. Nämä kolme legendaarista taistelijaa solmivat palvelussopimuksen Ambrin reserveissä.

Pian mukaan löydettiin  Al-Qaida ryhmästä ankarana sissinä ja tarkka-ampujana tunnettu Jallis, joka pelastettiin Yhdysvaltojen salaisenpalvelun joukkojen kynsistä Bangladeshin sankkojen viidakoiden keskeltä. Nelikko jatkoi taisteluaan Ambrin riveissä, kunnes alkusyksystä valtakunnassa oli puutetta puolustusvoimista. Maailmankiertäjänä Jallis tiesi heti mistä etsiä, joten nelikko suuntasi Japaniin määränpäänä eräs Tokiolainen tissibaari, jota entiset hylätyt Kiekko-sotilaat pitävät kantapaikkanaan.

Saavuttuaan Tokioon, he suuntasivat heti taksillaan kyseiseen baarin.  Muutaman pelimerkin köyhempinä sekä pienen tiedusteluretken jälkeen ne huomasivat seinällä nuhjuisia note-ilmoituksia. He löysivät kaksi sopivaa ehdokasta, jotka vieläpä sattuivat olemaan samalla hetkellä onlinessa: MZA, joka ennen tunnettiin Japanin suojeluprikaatin ylipäällikkönä sekä entinen Japanin ilmavoimien kapteeni exteban. Kaverukset päättivät heti lähteä matkaan taistelemaan Kiekko-maailman kuninkuudesta. MZA on sittemmin osoittanut taitojaan myös hyökkäysjoukoissa ja exteban on erittäin pätevä ilmajoukkojen perämies pommittaen korkeita keskityksiä hyökkäyslinjamme eteen (joskus myös vihollisen puolustuslinjan taakse).

Näin kului seitsemäs kuukausi, ja koitti kylmä Marraskuu. HC Ambri-Piotta:n valtakunta jakautui kahtia pari kuukautta ennen vuoden 2006 alkupuoliskon karsintataistelujen alkua. Sisällissota tuhosi joukkueen sielun ja synnytti ilmaan kipinöintiä, jolloin tämän tarinan radikaaliryhmittymä päätti perustaa oman demokraattisen tasavallan nimeltä Les Boys, jossa kaikilla jäsenillä on päätäntävaltaa. Kuuden kaverin muodostamaan ryhmään tykistöpatteriin värvättiin Deny sekä kokenut Bobo sekä lisävahvuutena puolustusvoimiin Extebanin veli vänrikki Manzikkah. Myöhemmin joukkueen reserviä puolustamaan löydettiin roskakorista eräänä kylmänä helmikuunpäivänä alokas Disazenko, joka toimii nykyisin alimpana puolustusmuurina. Diktatuurin ja vastakkain asettelun aika on ohi ja aiomme päätyä taistelemaan Kiekkoliigan herruudesta.

Miksi LB mukaan taistelemaan Kiekkoliigan herruudesta?

Vaikka puolustusvoimistakin löytyy tarvittavaa potentiaalia, meille hyökkäys on paras puolustus. Taistelemme hyökkäävällä taktiikalla, jossa pyrimme saamaan tykistöstämme parhaan iskukyvyn irti. Emme tyydy sumputtamaan  sissitaktiikalla puolustusvoittoa vaan hyödynnämme parhaan potentiaalin hyökkäyksestä ja rynnistämme avoimeen rintamasotaan, jossa pyrimme musertamaan vastustajan massataktiikkamme avulla. Yli 800 yhteistä harjoitustaistelua Ambrissa sekä yli 600 LB:ssä on luonut meille tarvittavan yhteisen sotataktiikan sekä olemme monesti todistaneet iskukykymme 1. ja 2. divisioonan joukkoja sekä korkeimman mahdin eli Liigan joukkoja vastaan.

Joukkue on aktiivinen ryhmittymänä, joka harjoittelee taktiikkaansa noin 3-4 kertaa päivässä. Usein joukkueen sotilaat löytyvät kasarmilta joutilaana osoitteessa #LB @IRCNet, joten olemme usein valmiita taistoon. Miehistöä voi löytyä myös sulkeisharjoituksista public-huoneissa tai omilta ampumaradoilta practice-huoneissa.

Taistelijat ovat iältään 16-18-vuotiaita nuoria miehiä, joilta löytyy tarvittavaa kypsää asennetta. Jäsenet ovat tosiaan kohtaan lojaaleita sekä heitä sitoo mystinen M.H.S eli Maastrichin Hajoamattomuussopimus. Salaisen sopimuksemme sisällöstä voimme paljastaa ulkopuoliselle vain ensimmäisen perustuslakiasetuksen pykälän viisi sisällön: "Karkaamista ei hyväksytä, ja siihen syyllistyneet tuomitaan maanpettureiksi, jotka ensimmäisen pykälän nojalla liqvitoidaan".Emme siis ole ranking-metsästystä harrastava hajoava teinilauma vaan tavoitteet ryhmällä on korkeammalla.

Tällä hetkellä joukkueessa vallitsee harmoninen ja dynaaminen tasapainotila, ja ilmapiiri on erittäin seesteinen. Joukkueen jäsenet ovat oppineet tuntemaan toisensa niin taistelutantereella kuin kasarmilla sekä jotkut myös kasarmin ulkopuolella. Joukkueella on ollut kuluneen vuoden aikana verinen taival Rukajärven juoksuhaudoista kiekon valtaeliittiin. Historia on opettanut meitä ja olemme sitoutuneet tähän ryhmään. Tarkoituksemme on edetä karsintalinjan yli 2 divisioonaan ja sitä kautta kiekon valtiaaksi ja vapauttajaksi, mutta tietenkin se vaatii palvelusopimuksen muodostumista karsintataisteluihin. Olemme ainakin omasta puolestamme valmiita, mutta suurin kysymys lienee onko viholliset sekä Kiekkoliiga valmis kohtaamaan meidät?

-LB

Informaatiota :

Perustettu: 07.11.2005
Nimi: Les Boys
Perustaja: Jallis
Valtiomuoto: Demokraattinen tasavalta
Asukasluku: 10
Ylipäälliköt: Kerkko,Jallis ja exteban
Kasarmin osoite: #LB @IRCnet
Kotiasu: valkoinen,oranssi,oranssi
Vieras: oranssi,valkoine,valkoinen

Taistelijat karsintoihin sekä heidän tiedot:

BoBo
K-Liiga: 3/2005 Divaria Kuolemassa
IRC: BoBo @ Quakenet BoBotti @IrcNet
Ikä: 16
Toiset persoonat: NoBo

Disazenko
K-liiga:-
IRC: Disa/Disa_/Disazenko
Ikä: 19
Toiset persoonat:disaster,Disa,xDisa,Disazenov,TheRaipe

Deny
K-liiga:-
Ikä: 16
Toiset persoonat: jätski, Sonny, Daalevi, d3n7.


ElMano
Kliiga: 3/05 Kalma HC
Irc: ElMano
Toiset persoonat: Manoe, Donatello
Ikä:18

exteban
K-Liiga: -
IRC: Exte
Ikä: 18
Toiset persoonat: ZiZ, Exteberri, Exteberr

Jallis
K-Liiga: Kiekko-Hobiitit 1/2006 (Riddick)
Irc: Ircnet Jallis, Quakenet Lollis
Toiset persoonat: Jursinovi, Riddick, Lollis, Joona, Petra, Sinclair, Plextor
Ikä: 17

Kerkko
K-Liiga: -
IRC: Kerkko @IRCnet
Toiset persoonat: T.Vertala, M.Angelo, lasutina, KerKKo69, Kerkko2
Ikä: 16

Kilger
K-Liiga: Rävelöt 1 kausi, Munkkiducks 2 kautta
IRC: Kilger@ircnet , Entacol@quakenet
Ikä: 18
Toiset persoonat: Entac


Manzikkah
K-Liiga: -
IRC: Manzi@ircnet
Ikä: 16
Toiset persoonat: Muhku,Muugel,yevgen

MZA
K-Liiga: -
IRC: MZA^
Ikä: 17
Toiset persoonat: ÄMZEEAA, Zuilukka, miir0, Hyvöne
Karsinnat Kiekkoliigan 2. divariin kaudelle 2/2006
Körsklieg

26.03.2006 16:21
H.C.P, kiekon legendaarisin sumppu, mukaan karsintoihin tai ... !

H.C.P aloitti nousun kiekkotaivaalle kylmänä iltana 11. päivä Lokakuuta vuonna 2004.
Team JoJyn kerma, P.Varis, Dankura ja Körsklieg päättivät koota uuden sumpun jäälle ja
elävä hunajainen legenda sai alkunsa!

"Ehkä kiekon taitavin hyökkäyskalusto" tokaisi "partaveitsi" - D-fence muinoin paitsion powerrankingissaan. Ja tämän hyökkäyskaluston siivittelemänä H.C.P osallistui kauden 1/05 kauden puulaakiin, silloiseen 2. divariin. Tuloksena runkosarjan 8. sija kovatasoisessa turneessa, jossa olivat mukana mm. Narrilauma, penet ja viru valge. Mitä sitten tapahtui?

Tuli aika jokaisen kokeilla omien siipiensä kantoa kiekkoliigan sarjoissa ja H.C.P:sta ponnistikin todella iso määrä pelaajia aivan kliigan huipulle, mm. Pelijengin rautaranne Vlad, nykyisin peneissä vaikuttava taivava PoliZei, Darrassa loistanut P.Varis ja tietysti Ajaxin tehottomuustilastot uuteen uskoon mättänyt Körsklieg. Jotain tästä loistosta kuitenkin puuttui ja se oli "pippelitissi"

Kiekko.tk pelin iloisimpiin hetkiin kuului ilotulituksen loisteessa ja paraatien pauhussa tapahtunut, kuin uuden tähden syntyminen taivaalle, H.C.P re-union! Yhteinen sävel löytyi nopeasti ja se poiki mullistavan uuden pelitaktiikan, joka on ilo silmälle ja nautinto koko keholle! H.C.P, Hard Core Sumppu, pisti jäälle kovan kokoonpanon lisäksi joukkuepelin huipentuman eli 4 yhden miehen sumppua karvaamaan hyökkäyspäähän, ja olipahan tuhoisaa jälkeä! (Jätetään mainitsematta kummassa päässä)

Viime kaudella neljä sumppua liikkui menestyksekkäästi hoki-divari jäillä, jossa joukkueiden hylkäämiset lopulta veivät voiton PePo:lle. Tulos osoitti kuitenkin sen, että H.C.P pärjää myös "tosi-peleissä" kuten myös harjoitusotteluissa.

On siis tullut aika päästää sumppukiekon aateliset kiekkoliigan jäille jälleen kerran!

Tylsää tilastotietoa:

Perustettu: 2004-10-11 22:19:17
Nimi: H.C.P
Perustaja: P.Varis
Vastuuhenkilöt: Körsklieg, Helhammer, P.varis
Peeloiluun voi ottaa osaa osoitteessa: #hcp @IRCnet
Kotiasu: Violetti - harmaa - valkoinen (kuvio 10)
Vierasasu: tumman harmaa- vaalean harmaa- keskimmäinen harmaa (kuvio 10)

Kokoonpano, jonka kovuusluokka ilmoitetaan 10:n seitsemännessätoista potensissa:

Nick: chou
Muut Nickit: chouman, machouman (col, Volga ja Clover veljen nickejä)
Kokemusta kiekkoliigasta: ei
IRC: chou-
Ikä: 21


Nick: Dankura
Muut Nickit: -
Kokemusta kiekkoliigasta: puulaakia H.C.P:ssa kaudella 1/05 ja Pirkkalan Pingiineissä kaudella 2/05
IRC: Dankura
Ikä: 16


Nick: hawk
Muut Nickit: Onicron,
Kokemusta kiekkoliigasta: puulaakia H.C.P:ssa kaudella 1/05, Kiekkodivaria Ylikunnossa 2/05 ja pelijengissä 3/05
IRC: haukkeliini
Ikä: 17

Nick: Helhammer
Muut Nickit: Helvasara, Luopio, helistin
Kokemusta kiekkoliigasta: puulaakia H.C.P:ssa kaudella 1/05, Kiekkodivaria Muukalaisissa 2/05
IRC: Helhammer
Ikä: 26

Nick: Juho
Muut Nickit: .Lupu, Juhostin, Rust
Kokemusta kiekkoliigasta: puulaakia H.C.P:ssa kaudella 1/05 ja Pirkkalan Pingiineissä kaudella 2/05 Kiekko-leijonissa kiekkodivaria kaudella 3/05
IRC: juhostin
Ikä: 18

Nick: K.Kolanos
Muut nickit: k0la, Kolaa
Kokemusta kiekkoliigasta: -
IRC: k0la-
Ikä: 19

Nick: Körsklieg
Muut nickit: Hokke, s.m.o.h, Kultalapa, Körsä, Mikälieg
Kokemusta kiekkoliigasta: puulaakia H.C.P:ssa kaudella 1/05, Kaudet 2/05 ja 3/05 kiekkodivaria Ajaxissa
IRC: Korsklieg
Ikä: 22

Nick: Liuos
Muut nickit: Louis, Darin (muut veljen nickejä tai bugeja :) )
Kokemusta kiekkoliigasta: Divarikarsintoja 7 veljeksessä 2/05, 2. divaria Kiekko-Leijonissa kaudella 3/05
IRC: Liuos
Ikä: 14

Nick: P.Varis
Muut nickit: Lintunen
Kokemusta kiekkoliigasta: puulaakia H.C.P:ssa kaudella 1/05, Kaudet 2/05 ja 3/05 kiekkodivaria Darra OY:ssa
IRC: Varis--
Ikä: 17

Nick: SirMazgu
Muut nickit: JPJ   Riikka   Mazgumus   SirMazku
Kokemusta kiekkoliigasta: Divaria Ajaxissa kausina 2/05 ja 3/05
IRC: Mazgumus
Ikä: 21

EDIT: Mazgu mukaan
Lugu
Ami

28.03.2006 15:13
1-vuotisjuhliaan huhtikuun puolivälissä viettänyt Lugu hakee paikkaa 2. divariin enemmän kuin tosissaan. Joukkue on pelannut kolme kautta (I/II/III 2005) Hoki-divaria ja yhden kauden (I/2006) Hoki-liigaa. Parhaillaan vielä käynnissä olevassa Hoki-liigassa joukkue pokkasi kotiedun puolivälieriin ja jatkaa taivaltaan kohti finaaleja.

Tässä kuitenkin jotain perustavammanlaatuista tietoa::
Joukkueen nimi
Lugu

Perustamisajankohta
16.4.2005 klo 22:00:00. Perustaja: Normio.

Pelaajien lukumäärä ja "elääkö" kokoonpano vielä
Kokoonpanossa on tällä hetkellä kaksitoista pelaajaa, joista yksi on try-outilla. Hoki-liigan jälkeen saattaa tulla muutamia, mutta tuskin sen suurempia muutoksia. Joukkueen runko rakentuu neljän Lugun historian alusta lähtien pelanneesta pelaajasta (allekirjoittanut Normio, Beezer, Hulikoli ja pelsu) ja sen jälkeen pitkään seurassa viihtyneistä tulokkaista (-Samperi- ja Teukka).

Historia, lyhyt oppimäärä
Aloittelin kiekko.tk-uraani Huhu-areenan joukkueessa, jossa jo entuudestaan pelasivat mm. pelsu, Hulikoli ja Beezer. Täysin uutena pelaajana etsin joukkueesta paikkaani, mutta lopulta päädyin onnettomana siirtymään pois tiimistä ja kehittymään muualle. Itsekehitystarkoituksissa perustin Lugun (joka tarkoittaa rauman giälel lukkoa). Tiimiin aloin kerätä samoihin aikoihin orastavaa kiekko.tk-uraansa aloitelleita raumalaisia. Joukkue otti aluksi turpaansa yli kymmenen kertaa, kunnes päädyin pyytämään mukaan Huhu-areenasta tuttua kolmikkoa. Sittemmin tiimiin alkoi kerääntyä muita potentiaalisia lahjakkuuksia ja omanlaisekseen pelaajahautomoksi perustettiin vielä Lugun rinnalle Lugu reserve, jonka kautta kiekko.tk-uraansa on aloittanut sitäkin suurempi lössi.

Kesällä 2005 joukkueen ydin oli alkanut hahmottua. Kun joukkue alkoi pelata 4vs4-otteluita tiimin täytyi alkaa etsiä muitakin pakkeja allekirjoittaneen tueksi. Missio oli hankala ja tietynlaista systeeminluomisen velkaa oli nähtävissä kun joukkue pelasi ensimmäisen kautensa Hoki-divarissa. Melkoisen pelaajakierrätyksen jälkeen joukkueen nykyrunko alkoi hahmottua tulevilla Hoki-divarikausilla ja koko kehitysvaihe kulminoitui ensimmäiseen Hoki-liigakauteen, joka toi mukanaan joukkueen historian parhaan runkosarjasijoituksen (3.) vuoden 2006 alussa.

Miksi juuri heidät tulisi valita mukaan divarikarsintoihin
Historiansa alusta lähtien Lugu on ollut hyvin kilpailuhenkinen, sen lisäksi se on kaiken aikaa painottanut harjoittelua ja eteenpäinpyrkimistä. Alkuaikoina mottona oli: "kaikki pelaa" ja se on hionut muutamista pelaajista timantteja kiekko.tk:hon. Käynnissä oleva Hoki-liiga on osoittanut joukkueen venymiskykyä ja halua pelata korkeammalla kuin mihin Hoki-divarissa totuttiin. Kolme kautta meni lähinnä oikeaa kokoonpanoa, pelityyliä ja kokemusta hakiessa. Joukkue on valmis vähintään Kiekkoliigan kakkosdivariin, mutta tietysti oikeamman kuvan antaisi karsinnat, josta parhaiten näkisi, missä joukkue tarkalleen kiekko.tk:n kriteeteissä menee. Vaikka joukkue ei pelaa rankingista se on silti pysynyt jo useamman kuukauden ajan hyvin 1500-1650 ranking-pisteen haarukassa ja käynyt rankingissa sijalla 6. Hoki-liigan finaalit tulevat vielä näyttämään erikseen joukkueen kyvyn pelata paineen alla ja voitoista. Toki joukkue kävi pari kautta sitten Hoki-divarikarsinnassa ja selvisi sieltä divariin ylivoimaisella esityksellä, mutta liiga on liiga ja sen pudotuspelit ovat pudotuspelejä.

Voitonnälkää riittää.

Joukkueen vastuuhenkilö/henkilöt
Beezer ja Hulikoli.

Joukkueen tavoitettavuus
Joukkueella on IRCnetissä kanava #lugu. Lisäksi kaikki pelaajat löytyvät MSN Messengerillä. Lisäksi viestiä voi lähettää joukkueen kotisivujen kautta:
http://www.beezer.info/lugu/
ja lisää tietoa joukkueesta:
http://www.beezer.info/lugu/magazine/

Joukkueen kokoonpano
Joukkue pelaa tällä kaudella Hoki-liigassa seuraavalla kokoonpanolla:

Maalivahti:
Pietari Luggari
Ikä: 1
Sarjapelikokemus:
Hoki-divari: Lugu I + II + III / 2005
Hoki-liiga: Lugu I / 2006
IRC: BeezBot

Puolustajat:
Beezer
Ikä: 17
Muut nickit: Shanny, Darth
Sarjapelikokemus:
Hoki-divari: Lugu I + II + III / 2005
Hoki-liiga: Lugu I / 2006
IRC: Beezer

Hulikoli
Ikä: 16
Muut nickit: Amitar, Hulitar
Sarjapelikokemus:
Hoki-divari: Lugu I + II + III / 2005
Hoki-liiga: Lugu I / 2006
IRC: Hulikoli

Lumme
Ikä: 23
Muut nickit: C.Murphy (Team Jupiter), Piri
Sarjapelikokemus:
Hoki-divari: Tigers I / 2005, Lugu II / 2005
Hoki-liiga: Sienimiehet III / 2005, Lugu I / 2006
Kiekkoliiga: Team Jupiter III / 2005 ja I / 2006 (C.Murphy)
IRC: Murppi

Normio
Ikä: 33
Muut nickit: Ami, Lumipallo, punakuono, hätäri
Sarjapelikokemus:
Hoki-divari: Lugu I + III / 2005
Hoki-liiga: Lugu I / 2006
IRC: amitabh

Sepi
Ikä: 18
Muut nickit: Zukkah, Sukkeri, Prvstar, Hulitar, Pelaaja66
Sarjapelikokemus:
Hoki-divari: Divine Scorers and Joska II / 2005
Hoki-liiga: DSAJ III / 2005, Lugu I / 2006
Kiekkoliigakarsinnat: DSAJ III / 2005
IRC Sepi66

Teukka
Ikä: 18
Muut nickit: Zakk, He-ManFAN
Sarjapelikokemus:
Hoki-divari: Masters of the Universe I / 2005, Lugu III / 2005
Hoki-liiga: Lugu I / 2006 (+ All Star)
IRC: Teukka^

Hyökkääjät:
Samperi
Muut nickit: Sampperi
Ikä: 14
Sarjapelikokemus:
Hoki-divari: Lugu II + III / 2005
Hoki-liiga: Lugu I / 2006
IRC: Samperi

Desed
Muut nickit: Dessu
Ikä: 15
Sarjapelikokemus: -
IRC: Desed

Fenni
Ikä: 12
Muut nickit: Aave, Fenni
Sarjapelikokemus:
Hoki-divari: Tigers I / 2005
Hoki-liiga: Sienimiehet II + III / 2005, Lugu I / 2006
IRC: Hottis

pelsu
Ikä: 12
Muut nickit: Hark
Sarjapelikokemus:
Hoki-divari: I + II + III / 2005
Hoki-liiga: I / 2006 (+ All Star)
IRC: pelsu

pby
Ikä: 15
Muut nickit: Seedorf, PantisFan
Sarjapelikokemus:
Hoki-divari: Lugu I / 2005
IRC: pby

Joukkueen pelipaidat
Kotona: oranssi-sininen-oranssi ( 8 )
Vieraissa sini-kelta-sini ( 13 )
Karsinnat Kiekkoliigan 2. divariin kaudelle 2/2006
jambo2

28.03.2006 16:00
Patriots hakee 2. divarin karsintoihin kaudelle 2/2006

Perustiedot joukkueesta

Nimi: Patriots
Perustettu: 15.08.2004
Perustaja: jambo
Ottelumäärä: 1353 (17.04)
Kokemustaso: pro
IRC-kanava: #patriots (IRCnet)
Pelaajien keski-ikä: 19,0
Pelipaidat: Kotiasu: Sini-Tummansini-Vaal.harmaa (2), Vierasasu: Tummanpuna-Puna-Valko (2)
Vastuuhenkilöt: jambo, anvil, Nyrpa


Pelaajat

Nimi: anvil (Vastuuhenkilö)
Ikä: 15
KL-sarjojen kokemus: Ei ole
Muut nickit: kampela, kenguru, möö, v0.71b, W.Wanker, löpömato
IRC: anvili
Messenger: polviapina@suomi24.fi

Nimi: craps
Ikä: 24
KL-sarjojen kokemus: Ei ole
Muut nickit: crap81, crapster
IRC: -
Messenger: -

Nimi: Daigle
Ikä: 21
KL-sarjojen kokemus: Ei ole
Muut nickit: -
IRC: Daigle
Messenger: -

Nimi: Fioldur
Ikä: 13
KL-sarjojen kokemus: Kausi 3/2005 liiga, runkosarja
Veljekset Mysiini
,  1/2006 2. divari Hc Halko, 2/2005 puulaaki HC Roikkulämy
Muut nickit: -Ispi, Gudmur, Temezor, Takkku, Kerio, Huhtala, Filitsu
IRC: Fioldur/Fioldur-
Messenger: teme28@luukku.com

Nimi: Fruktus
Ikä: 26
KL-sarjojen kokemus: Kausi 1/2006 1. divari, runkosarja & divarikarsinnat Rowdyruff Boys
Muut nickit: Fuktus, T.Ilola
IRC: tahvob
Messenger: tahvob@hotmail.com

Nimi: jambo (Vastuuhenkilö)
Ikä: 17
KL-sarjojen kokemus: Ei ole
Muut nickit: ARCHITECT, JOKERIjmb, Haydar
IRC: jambo-
Messenger: jambo@helsinkilainen.com

Nimi: laelo
Ikä: 19
KL-sarjojen kokemus: Ei ole
Muut nickit: laelo, spena, lallels, alkoman, alkaline, reppa, smaigul, sepittäjä
IRC: lallels/laelo
Messenger: -

Nimi: Nyrpa (Vastuuhenkilö)
Ikä: 23
KL-sarjojen kokemus: Ei ole
Muut nickit: Nyrpä
IRC: Nyrpa
Messenger: mika@nyrhinen.net

Nimi: talakkari
Ikä: 19
KL-sarjojen kokemus: Ei ole
Muut nickit: Merde, tonmi, gister
IRC: talakkari
Messenger: tonmi_@hotmail.com

Nimi: thundar
Ikä: 14
KL-sarjojen kokemus: Ei ole
Muut nickit: Tusk@, Repjiä, karvakasa, cronaldo
IRC: thundar
Messenger: tuntari@hotmail.com


Sama vanha historia

Elokuussa 2004 jambo ja Sisu saivat idean joukkueen perustamisesta ja perustivat yhdessä joukkueen Hockey Emirates. Joukkue oli täysin pelailupohjalla, eikä minkäänlaisia tavoitteita ollut. Nimi vaihtui keväällä 2005 HE:stä nykyiseen muotoonsa (Patriots) ja uusien pelaajien (mm. anvil, S.Hawking, thundar) myötä joukkue alkoi asettamaan tavoitteita ja pelaamaan enemmän "tosissaan". Joukkueesta tehtiin myös TÄYSIN 1. nickitetty, myös tulevat hankinnat tulivat 1. nickeillä joukkueeseen.
Alkukesästä joukkue otti uuden askeleen ja ilmoittautui ensimmäiseen liigaansa, Hoki-Divariin. Joukkueessa oli tällöin n. 12-15 pelaajaa. Jambo (minä) oli silloin täysin yksin vastuunkantajana (ainoa Master, ainoa vastuuhenkilö joukkueesta) ja joukkueen runko oli todella epävakaa. Otteluita pelattiin todella harvoin ja silloin harvoin kuin pelaajia oli tarvittava määrä ja kaikki olivat halukkaita pelaamaan, niin otteluiden järjestäminen oli vaikeaa, sillä vastustajien valikoima ei ollut kovin suuri. Muitakin joukkueita oli, jotka jättivät divarin kesken. Lopulta vain osa määrätyistä otteluista saatiin pelattua aikarajaan mennessä, ja divari Patriotsin osalta loppui harmittavasti siihen. Kaikki joukkueen "riskipelaajat ja seiloripelaajat" lähtivät tai saivat kenkää ja joukkue siirtyi kesätauolle.
Elokuussa joukkue heräsi kesätauolta, kokoonpano oli supistunut n. kuuden pelaajan mittaiseksi. Hoki-Divarissa pelanneita oli joukkueessa jambon lisäksi enää anvil, thundar, S.Hawking ja cannon. Kokoonpanoa alettiin taas rakentamaan isommaksi ja vakaammaksi. Mukaan kutsuttiin mm. jambon veli Daigle ja  anvilin pitkäaikainen tuttu talakkari. Mukaan liittyi myös pitkäaikainen pakkihalukas Nyrpa.
Jambo ei halunnut enää johtaa yksin joukkuetta, koska ei kyennyt siihen yksin ilman, että taso ja ylläpito olisivat pysyneet korkeina. Näin ollen anvil, Daigle sekä Nyrpa tienasivat itselleen johtajien pestit. Uudet muutokset toimivat loistavasti, taso nousi huimasti ja pysyi vakaana (tähän päivään asti). Joukkue osallistui myös Sulttaanien järjestämään Sheikkisarjaan (nykyinen Elite Hockey League), minkä joukkue hoiti hienosti ja voitti lopulta mestaruudenkin. Ensin joukkue voitti seitsemän joukkueen runkosarjan ja pudotuspeleissä joukkue pelasi puhtaalla pelillä mestaruuden kotiin. Joukkue pelasi runkosarjan ottelunsa loppuun reilusti ennen aikarajan umpeutumista, samoin playoffseissa joukkue osoitti aktiivisuutta ja mallia muille pelaamalla pelejä reippaalla tahdilla. Alkuvuonna 2006 joukkue haki Hoki-Divariin, mutta karsinnoissa joukkue tuppasi jäätymään totaalisesti ja jäi pisteen verran divarin ulkopuolelle. Sen joukkue pyrki tietysti mahdollisimman nopeasti unohtamaan, eikä sitä pahemmin enää kukaan muistelekaan.
Kokoonpano muuttui harvoin, kuusi pelaajaa oli vakiona joukkueessa, joskus joukkueeseen liittyi joitakin pelaajia, mutta tähän päivään asti kymmenestä pelaajasta kuusi on ollut pitkäaikaisesti mukana Patriotsin organisaatiossa. Yksi näistä uudemmista pelaajista on Fioldur. Fioldur on joukkueen 3. uusin pelaaja, hän saapui joukkueeseen hiihtolomien aikana, ja on todellinen taitopuolen vahvistus. Kovasta temperamentista huolimatta Fioldur tulee ehdottomasti parantamaan joukkueen mahdollisuuksia päästä mukaan  huipputasoiseen kiekkoliigan 2. divariin.
Lisäksi Soltecin paljastuttua vanhaksi huijariksi nimeltä Prospal (joka johti myös potkuihin), tilalle hankittiin uusi pelaaja craps, joka tuo rauhallisuutta peleihin ja on myös mukavaa peliseuraa. Viime hetkellä karsintojen alla 1.divarikarsintojen päätyttyä joukkueeseen liittyi vielä Fruktus, joka siirtyi Patriotsiin divarikokemusta omaavana Rowdyruff Boysista, sekä laelo, joka palasi armeijasta hetki sitten ja Nyrpa poimi vanhan tuttunsa joukkueeseen pakittelemaan. Tällä 10 miehen kokoonpanolla olisi tarkoitus lähteä  yrittämään murtoa 2. divariin.


Miksi joukkue pitäisi valita mukaan karsintoihin?

Joukkue on erittäin kokenut kiekon mittapuulla, perustusaikakin (15.08.2004) kertoo tämän. Harjoitusotteluitakin joukkue on ehtinyt takoa jo vajaat 1300, näissä peleissä kiekkoliigan suosima 4vs4 -pelimuoto on tullut rutiiniksi. Joukkueella on runsaasti kokemusta sarjoista, Hoki-Divarista ja Elite Hockey Leaguesta. Jälkimmäisestä on tullut menestystäkin. Joukkueen pelaajat ovat sitoutuneita Patriotsiin ja tuntevat toisensa hyvin (eivät kuitenkaan IRL-puolella, paria poikkeusta lukuunottamatta). Jokainen pelaaja myös pelaa ns. 1. nickillään joukkueessa. Joukkue on pitkään odottanut sitä, että on kypsynyt tasapainoiseksi, yhtenäiseksi, taidokkaaksi  ja tarpeeksi kokeneeksi joukkueeksi, joten se todella täyttää kiekkoliigan kriteerit ja on kelpoinen joukkue pelaamaan 2. divarissa. 1,5 vuotta vanha joukkue, jossa suurin osa pelaajista on pelannut vähintään viimeiset 10 kuukautta, ansaitsee ehdottomasti saada pitkän ja kärsivällisen odotuksen jälkeen vuoron yrittää päästä mukaan himoitsemaansa sarjaan, jossa pelaamista kaikki joukkueen pelaajat ovat hartaasti odottaneet, joten aktiivisuuskin karsintojen ja mahdollisen liigan läpiviemiseksi kunnialla on taattu.


- Hakemuksen rustannut jambo.

Editoinnit: typot.
Edit: roskat siivottu (Soltec).
Edit: Soltec "korvattu".
Editoinnit: tietoja päivitelty.
Karsinnat Kiekkoliigan 2. divariin kaudelle 2/2006
Musti

29.03.2006 12:35
HC Lightning uljaammin taistoon karsintoihin kaudelle 2/06

Info:
Joukkueen nimi: HC Lightning
Perustettu: 29.5.2005
Perustaja: Myllaro
Tilastot: pelattu: 1552, voitot: 715, tasapelit: 208, Häviöt: 629  (25.huhtikuuta)
Vastuuhenkilöt: Myllaro, Näätä
Keski-ikä: 19.44 (ilman Teletuupia)
IRC-kanava: #HCL @ Ircnet
Pelaajien yhteydet: (Hakemuksen lopussa)
Pelityyli: 4vs4

Ja mistä kaikki alkoi...

Joukkue perustettiin nimellä Happometsä  toukokuun lopulla vuonna 2005. Myllaro perusti oman joukkueen, joka aloitti toimintansa suossa rämpimällä ja 2.nickien sumalla. Joukkueessa oli siitä huolimatta erittäin lempeä joukkuehenki, Jeccu ja Näätä saatiin kourittua kokoonpanoon, ja mikä tärkeintä - Pelit olivat erittäin hauskoja. Näin muutama sataa ottelua saatiin pelattua "Speedy Bros Hockey" -meiningillä kunnes joukkuetta kohtasi epäaktiivisuus. Myllaro karsi suurimman osan pois, ja jäljelle jäivät vain vakiorinki; Myllaro, Jeccu ja Näätä ykkösillään, sekä Jorrrma ja Pönssi 2.nickeillään.

Joukkue pelaili kuukauden verran tällä kokoonpanolla, kunnes sitten haaviimme tarttui Wonderseista erittäin tarmokas puolustaja - toto (Tonsta). Joukkue kohtasi uudet haasteet nyt varmemmalla puolustuspelaamisella ja alkoi kurkkia jo top-100 listoille. Myllaro ja Näätä olivat perustaneet 2.nick tiimin nimeltä Polecats. Hieno logo, joukkueen ulkoasu sekä nimi saivat päät pyörälle Happometsän sisäisyydessä. Joukkueen ensimmäinen nimenvaihdos oli tullut eteen. Päätettiin lopettaa Polecats ja ottaa sen "lisenssi" Happometsälle. Muutama pelaajakin sieltä tuli haalittua mukaan. Äänestys joukkueenfoorumilla raukesi nimenvaihdoksen myötä puoltavaksi lähes 90 prosentilla. Siitä alkoi Polecatsien aikakausi.

Aktiivisuus joukkueen sisällä sen kuin nousi ja nousi. Pelaajat alkoivat uskoa joukkuetta pidemmällekin jo mitä siinä tilanteessa olisi voinut toivoa. Itseluottamus kohosi askel askeleelta ja joukkueen menestys parani. Pari sataa ottelua Polecatseilla ja päätettiin siirtyä 1.nickien aikaan. Kaikki muut olivat valmiita tulemaan joukkueeseen ykkösellään, paitsi Jorrrma ja Pönssi, joten he sitten tipahtivat kuvioista (Jorrrma Innossa ja Pönssi Kouvola Sabresissa nykyään).

Syyskuun tienoilla värväsin Selanteen, ja häneltä tuli joukkueeseen "lisenssi" HCL:ää varten. Sillä nimellä hän oli perustanut itse joukkueen jo 2004 vuoden puolella Selanne nickillä. Kuitenkin hän poisti hieman Selanne nickinsä  jälkeen tulonsa nykyisiin salamoihin, vahingossa. Joukkueeseen tuli nimenvaihdoksen myötä Rd27, jolle nimi HCL on ollut sydämessä aina. Hyvä pakki mukaan, virallisempi nimi ja mukava imago - mitä muuta voisi toivoa?

Monta kuukautta pelailtiin tiiviillä kokoonpanolla. Joukkueeseen lähetettiin hakemuksia monta kymmentä päivittäin. Muutamasta niistä noteerattiin Cerpentin ja Flashi. Heidät otettiin mukaan rosteriin. Joulun aikoihin joukkue laittoi hakemuksen 2.divarikarsintoihin kaudelle 1/06. Paikka aukesi ja joukkue oli erittäin motivoitunut kiekko.tk:seen. Jokainen pelaaja pelasi monta tuntia päivässä, ja aktiivisuus oli huippuluokkaa. Alettiin kaatamaan entistä kovempiakin vastustajia, ja itseluottamus tukevoitui.

Karsintojen alla kohtasi pettymys: Tonsta oli sopinut siirtyvänsä Voodoo Peoplen leipiin heti karsintojen jälkeen kävi miten kävi. Joukkue kokosi itsensä, pelaili harjoitusotteluita samanlaiseen tahtiin kunnes ensimmäinen tosinäytös punnittiin. Joukkue hävisi puhtaasti 5-0 HautausmaaTarkastajille. Loppujen lopuksi karsinnoissa tuli vain yksi voitto kuudesta. Ainoan päänahan saimme kynittyä viimeisestä ottelusta Polkupyörän Dynamoa vastaan lukemin 5-4.

Karsinnat olivat ohi ja joukkue oli pettynyt. Vain yksi voitto. Kuitenkin tiivis joukkuehenki ja irl-suhteet pitivät joukkueen kasassa. Muutama pelaajien menetys tapahtui: Tonsta ja Selanne siirtyivät Voodoo Peopleen, Flashi ja Cerpentin olivat liian epäaktiivisia ja ilman motivaatiota pelaavia jatkaakseen. Selanteen tilalle hommattiinkin hyvin nopeasti Myllaron vanha tuttu Justicesta; raaka-ari. Maalitykki oli saapunut joukkueeseen ja pelit luistivat jälleen.

Puolustuksessa oli aukkoja vähän väliä. Joskus pakit pelasivat unelmapelin, joskus taasen sama kuin niitä ei olisi ollutkaan. Siitä huolimatta koviakin voittoja tuli. Joukkueen vastuuhenkilöt Myllaro ja Näätä hankkivatkin lisää väkeä joukkueeseen. Myllaron puolelta tuli pitkäaikaistuttu hercules. Näädän puolelta taasen entinen fudiskaveri ja tutkapari Beyonce. Puolustus alkoi olla horjumaton ja joukkue saavutti ensimmäistä kertaa historiansa aikana top-10 sijalla kärkkymisen ranking-pisteikössä. Äkkiähän sieltä tipuimme, mutta paikkamme on silti säilynyt keskimäärin top-50 pintaan.

raaka-ari ansaitsi joukkueessa suuren luoton. Hän sai poimittua kaksi pelaajaa joukkueeseen, jotka hän tuntee oikeassakin elämässä. Näin Hemulin ja abarthin tie päätyi HCL:ään. Hetki siitä, niin löysin kaksi tuttua mukaan joukkueeseen - Teletuupi ja Brocchi. Heidän kanssaan on tullut paljon pelattua muissa tiimeissä, ja Brocchihan pelailikin ennen viime karsintoja meidän riveissä myös.

Miksi juuri HCL?

Joukkueemme on erittäin yhtenäinen, muutoksia ei tule tapahtumaan radikaalisti ja pelimme ovat kovaa tasoa. Pystymme näyttämään salamamme jokaisessa pelissä puhtaasti kovempiakin joukkueita vastaan. Aktiivisuus joukkueessamme on kiekko.tk:ssa erittäin korkealla. Pelaamme päivässä 1-10 peliä. Joka päivä meidän joukkueemme pelaa harjoitusotteluita aina yleensä klo 18 jälkeen. Otollisinta tässä on se, että joukkue on ilta-aktiivinen joten kaikki parhaat kamppailut ovat pelattavissa. Joukkue pystyy pelaamaan pelinsä ajoissa ja siitä ei tule olemaan minkäänlaisia ongelmia.

Joukkueessamme on pelaajista tällä hetkellä 8 jotka tulevat tuntemaan / tuntevat jo toisensa oikeassakin elämässä. Asiallisuutta meiltä löytyy, ja tiimin sisäinen henki on horjumaton. Läppää lentää vähän silloin tällöin kuka nyt sillä tuulella sattuu olemaan, mutta sekin pysyy asiallisuuksissa ja yleensä oman tiimin keskuudessa. Missään nimessä emme häpäise vastustajiamme, vaan kunnioitus on korkealla kaikkia kohtaan pelissä kuin pelissä. Joukkueellamme on myös sopivan korkuinen keski-ikä, joka tuo asiallisuutta ja ammattimaisuutta joukkueen käytökseen kuin myös kiekkoliigan alaisuudessa olemiseen. Rimpuilua ja peeloilua emme sallitse.

Joukkueellamme on takana jo yli 1300 ottelua, ja kokemusta on runsaasti kaikilla. Jokainen on pelannut jo vuoden 2005 alkupuolelta vähintään ja pelaaminen kiekkoliigan alaisuudessa on tärkeää jokaiselle pelaajalle.  HCL:n puolesta pelaaminen on vannottu miekka sydämellä, eli uskollisuus on kaiken kaikkiaan täydellistä.

Tosiaankin haluamme näyttää mistä salamat on peräisin. Emme ole sokerista kuten viimekarsinnoissa kävi, vaan tulemme uudella jännitteellä mukaan taistelemaan ja hikoilemaan paikkamme sarja-alaisuuteen. Joukkueen pelaajat ovat kehittyneet hurjasti näiden neljän kuukauden aikana, ja se on ehkä se suurin syy, miksi uudelleen haemme karsintoihin. Haluamme todistaa kiekkokansalle sen, että meitä ei tulla nöyryyttämään yhtä koreasti kuin viimeksi.

Kokoonpanot: (29.maaliskuuta 2006)

Hyökkääjät:

Myllaro (vastuuhenkilö)
Muut nickit: Myll- -Hupu- R.Hamrlik Myl- Polecat Rocha SamiM
Pelikokemus: 1/06 2.divaria  joukkueessa Hc Eituumitään
Ikä: 16
IRC: Myll- / Myllaro
MSN: Myllari_89@hotmail.com

Näätä (vastuuhenkilö)
Muut nickit: hemuli3 pröcell fedo fertsi
Pelikokemus: -
Ikä: 18
IRC: Naata
MSN: simila87@hotmail.com

Jeccu
Muut nickit: JeccuZ JeccuIII Jeccuh Rotolla
Pelikokemus -
Ikä: 20
IRC: Method^
MSN: On

cppr
Muut nickit: Horopaa
Pelikokemus: -
Ikä: 18
IRC: horopaa
MSN: On

raaka-ari
Muut nickit: karju-ari pikkuari
Pelikokemus: -
Ikä: 22
IRC: karju-ari
MSN: On

abarth
Muut nickit: A.Karelin M.Tyson
Pelikokemus: -
Ikä: 21
IRC: -
MSN: On

Puolustajat:

Hercu
Muut nickit: Pronger Viulu hercuu fyly Hull Tiedemies
Pelikokemus: puulaakia Tre Kronorin riveissä kesällä -05
Ikä: 22
IRC: Hercules-
MSN: On

Hemuli
Muut nickit: -
Pelikokemus: -
Ikä: 21
IRC: -
MSN: On

Brocchi
Muut nickit: Arcanum Shredder
Pelikokemus: -
Ikä: 17
IRC: Brocchi / Silppuri
MSN: On

Beyonce
Muut nickit: Roskakori
Pelikokemus: -
Ikä: 19
IRC: Beyonce
MSN: On

Teletuupi
Muut nickit: rasha Teletuubi
Pelikokemus: -
Ikä: 22
IRC: satunnaista
MSN: On

(Joukkueessa on kuusi hyökkääjää ja viisi puolustajaa. Kokoonpano lukittu.)

EDIT:
29.3 - Otsikko uusiksi.
31.3 - Hemuli lisätty kokoonpanoon ja keski-ikä muutettu oikeaksi. Myös pelit päivitetty.
3.4   - Hercu lisätty, Rd27 poistettu kokoonpanosta. Info päivitetty.
17.4 - Brocchi lisätty. Pelit päivitetty.
24.4 - Teletuupi lisätty, joukkue täysi! Kokoonpano lukittu ja pelit päivitetty.
25.4 - Pelit päivitelty ja hakemus viimeistelty loppuun.

Se o menoa ny! (klo 23.54)
Karsinnat Kiekkoliigan 2. divariin kaudelle 2/2006
kanapoika

29.03.2006 20:07
Kanat peruvat ilmottautumisensa
Karsinnat Kiekkoliigan 2. divariin kaudelle 2/2006
Sammakkoo

31.03.2006 15:38
Neliapila ht on valmis taistelemaan 2. divarin karsinnoissa!

Apilat, jo ammoisina aikoina kasvaneet viattomat kasvit, ovat pieniä, yleensä kolmilehtisiä, vihreitä kasveja. Harvoin, hyvin harvoin voit löytää neliapilan. Kerrotaan, että neliapila tuottaa hirmuisesti onnea. Hannu Hanhikin, tuo Aku Ankan serkku, löytää lähes jokaisessa tarinassa neliapilan. Tuottaako neliapila oikeasti onnea? Me uskomme että se tuottaa. Niin uskoi luultavasti myös Juxo, kun hän perusti talvisena iltana, oikeastaan yönä, Neliapila ht:n. Hän toivoi että joukkueesta tulisi yhteishenkinen, pelitavaltaan syötteleväinen joukkue. Sitä lähdettiin hakemaan, kun Juxo etsi pelaajia joukkueeseen. Hän otti remmiin pari hyvää ystäväänsä, ja muitakin, totta kai. Apilat pelasivat tuurilla, ja nousivat kiekko.tk joukkueiden keskikastiin. Joukkueeseen tuli sitten sisäisiä erimielisyyksiä, kuten niistä erilaisista mielipiteistä aina kauniisti sanotaan, ja joukkue hajosi. Hajosi kuin lattialle tippunut posliinivati. Sitten kuraisesta lammikosta, lumpeenlehden päältä, pomppasi Sammakko, jalo ja aktiivinen kiekkoilija, ja nappasi joukkueen Juxolta, Juxon suostumuksella tietty. Sammakko alkoi rakentaa uutta Apilayhdyskuntaa ympärilleen. Sammakko piti Apiloistaan hyvin huolta. Ei antanut koirien kuseskella päälle, ettei homma liukenisi jälleen rinnuksille. Apiloista piti kasvattaa suuria ja vahvoja, nelilehtisiä Neliapiloita. Joukkueen pelaajarivistö vaihtui alkuaikoina jonkin verran, mutta se sama ydinporukka on ollut koko ajan mukana, ja se on edelleen.

Joukkueen historia:

Historia, osa 1 (Juxo):

Info: Joukkueen perusti alunperin Juxo. Tässä Neliapiloiden historiaa hänen sanoin.

Neliapila ht on perustettu 2005-01-29 23:41:12. Juxo oli jo pitkään ajatellut 2. nick tiimiä, jossa syöttelytaito olisi tärkeintä. Juxo perusti tiimin ja odotti innokkaita pelaajia, joita ei löytynyt. Juxo otti remmiin Pihlin ja Sammakon (pelaavat nykyisinkin Apiloissa). Sen jälkeen hän tapasi publicilla kinkun, joka erottui "pelitaidoillaan". Juxo päätti ottaa hänet mukaan. Mukaan (luultavasti) tuli Repo, joka silloin ei ollut niitä aktiivisimpia pelaajia, ja niinpä hänet ja kinkku kickattiin, koska Juxo halusi pelata vain kavereidensa kanssa. Sitten joukkue hieman kärsi, ja Juxo päätti ottaa nämä kaksi aikaisemmin erotettua peluria mukaan joukkueeseen, kun Pihli ja Sammakko olivat lähteneet.
Siinä oli sitten pelaajavirtaa. Kinkku sai pari k-liiga pelaajaa mukaan (Vahalahti, Bänhäm, oliko muita?). Kokoonpanossa oli silloin ehkä 10 pelaajaa, ja homma "toimi". Joukkue alkoi kärsimään epäaktiivisuudesta, ja niinpä siitä tuli jälleen 2. nick tiimi. Sitten Juxo teki "hurjan" comebackin, ja muutti Neliapiloiden nimen Apiloiksi. Tämä yritys kuitenkin kaatui yhtä nopeasti kuin oli syntynytkin, ja Juxon innostus laski taas. Hän antoi joukkueen Sammakolle ja ...

Historia, osa 2 (Sammakko):

Info: Sammakko sai Neliapilat Juxon lopetettua kiekon. Tämä osa on hänen kertomustaan.

Neliapila ht sai uuden nousunsa aikaiseksi Sammakon ja Juzzon toimesta. Alku sujui hyvin, pelejä voitettiin, porukkaa saatiin, ja kaikki vaikutti "täydelliseltä". Jostain kumman syystä kuitenkin Sammakolle ja Juzzolle tuli riitaa aina sunnuntai aamupäivisin. Pariin otteeseen Juzzo keräsi tavaransakin ja lähti matkoihinsa, mutta ihme kyllä, muutaman päivän päästä Juzzolla oli jälleen Apilapaita päällä. Nämä riidat johtuivat siitä, kun Juzzolla sattui olemaan huonot oltavat sunnuntaisin, kun hän krapulassa yritti päätöksiään tehdä. Näistähän mentiin helposti yli, kunnes osa Apiloista kertoi, ettei kiekko enää yksinkertaisesti kiinnosta. Tuumasta toimeen, osa jätkistä lopetti siihen paikkaan. Tosin Apilathan eivät siihen kaatuneet. Sammakko sai idean, että jos hän pyytäisi paria ystäväänsä pelaamaan Apiloihin, ja saisi heiltä suostumuksen jäädä joukkueeseen, niin hommahan lähtisi siitä jälleen pyörimään. Näin sitten kävikin ja homma todellakin pyöri, kunnes EHL -kauden lopussa Pizza sanoi sopimuksensa irti ja lähti matkaamaan Wild Frogsien mukana. Pizzan mukana lähti pari Apilaa Wild Frogseihin. Noh, hyvinhän siitäkin selvittiin, ja Apilat nappasivat EHL:n mestaruuden kaudella 2/05(!!!). Ja siitä hetkestä nykyhetkeen pelaajia on tullut lisää, ja homma on mennyt erinomaisesti eteenpäin.

Miksi juuri Neliapilat mukaan divarikarsintoihin?

Neliapila ht:lla on viiden pelaajan ydinryhmä, joka ei ole hajoamassa. Muut neljä ovat olleet myös aika pitkään mukana, ja kaikki pelaajat ovat tuttuja toisilleen. Joukkuehenki on huippuluokkaa, ja aktiivisuus on hyvää, näinkin pienellä porukalla. Pelejä kertyy keskimäärin 2-3 päivittäin, jopa enemmän. Joukkue on asiallinen, eikä niitä kuuluisia ylilyöntejä ole tapahtunut. EHL (liiga, jossa Neliapilat pelaavat jo toista kautta) julkaisi viimeisimmässä verkkojulkaisussaan pienimuotoisen arvostelun joukkueiden tyylikkyydestä. Siellä Apiloiden pelaajat kehuttiin ”hieman hiljaiseksi, mutta tyylikkääksi porukaksi”. Tämä on vähintäänkin totta, sillä Apiloiden pelaajat haluavat antaa itsestään sellaisen kuvan kuin he oikeasti ovat.
Pelitaidoista ja kokemuksesta sen verran, että kaikki pelaajat ovat kokeneita, erittäin hyviä pelaajia. Joukkue yleensä pelaa 4 vs. 4 otteluita tasokkaita joukkueita vastaan, ja on pystynyt haastamaan kaikki ne joukkueet, keitä vastaan on pelannut. Harjoitusotteluita onkin kertynyt pian 1000, sen lisäksi, että Neliapilat ovat niittäneet menestystä EHL:ssä.

Perustietoa joukkueesta:

Perustettu: 29.1.2005 klo 23:41
Perustajat: Juxo, Sammakko
Pelit: Kirjoitushetkellä 926 peliä pelattu.
Kotisivut: www.apilat.urli.net
Joukkueen kokemustaso: pro
Vastuuhenkilöt: Sammakko, Baumn
Pelimuodot: Pelaamme 3 vs. 3, 4 vs. 4 ja 5 vs. 5 pelejä.
IRC: Pyrimme käyttämään aktiivisesti IRCiä ja oma kanavakin meillä sieltä löytyy, #neliapilat. Jokaiselta joukkueilaiselta IRCin käyttö onnistuu.
Pelaajat: Joukkueessa on tällä hetkellä yhdeksän pelaajaa + EHL-205 nick, joka on EHL:n kauden 2/2005 palkintonick. Joukkueen kokoonpano ei elä!

Pelaajat:

Baumn (vastuuhenkilö)
Pelipaikka:
Hyökkääjä
IRC-nick: Baumn
Messenger-osoite: waltsu_92@hotmail.com
Kiekkoliiga tausta: -
Asema joukkueessa: master
Muut nickit: -

Cien
Pelipaikka:
Hyökkääjä
IRC-nick: Cien
Messenger-osoite: tepsu_@hotmail.com
Kiekkoliiga tausta: -
Asema joukkueessa: master
Muut nickit: Milk (Wamu 4) ja Ninni (WP - Warkauden Ponnistus)

Jantunen
Pelipaikka:
Puolustaja
IRC-nick: Jantunen
Messenger-osoite: mibu35@hotmail.com
Kiekkoliiga tausta: -
Asema joukkueessa: admin
Muut nickit: bubbble (Rannikon Lämäri)

kaka
Pelipaikka:
Hyökkääjä
IRC-nick: kakaf
Messenger-osoite: arii.ilmola@netti.fi
Kiekkoliiga tausta: 1/2006 Kiekkoliigan 2. divarikarsintaa joukkueessa Polkupyörän Dynamo.
Asema joukkueessa: admin
Muut nickit: Crosby (Old & Notorious)

LDDB
Pelipaikka: Puolustaja
IRC-nick: LDDB
Messenger-osoite:Suhonen_@hotmail.com
Kiekkoliiga tausta: -
Asema joukkueessa: Admin
Muut nickit: poppana(Naamakala HC) ja marmori

opu
Pelipaikka: Hyökkääjä
IRC-nick: -
Messenger-osoite: prof112@luukku.com
Kiekkoliiga tausta: -
Asema joukkueessa: admin
Muut nickit: -

pile
Pelipaikka: Hyökkääjä
IRC-nick: piletus
Messenger-osoite: talvikalamies@hotmail.com
Kiekkoliiga tausta: -
Asema joukkueessa: master
Muut nickit: Peltsi (Wamu 4),  Sukka (WP - Warkauden Ponnistus) ja K.Law

Sammakko (vastuuhenkilö)
Pelipaikka: Puolustaja
IRC-nick: Sammakko
Messenger-osoite: nikotiini@msn.com
Kiekkoliiga  tausta: -
Asema joukkueessa: master
Muut nickit: Kvaak (Divine Scorers And Joska)  ja Jat-Q (Heinola ht)

Seppe
Pelipaikka: Puolustaja
IRC-nick: Seppe
Messenger-osoite: severi.jauhiainen@hotmail.com
Kiekkoliiga tausta: -
Asema joukkueessa: admin
Muut nickit: Kiprusoft (MOI) ja Tölli (HT Kumiankat)

-Hakemus on Sammakon ja Sepen käsialaa.

Edit: Turhat 2.nickit + typot pois.
Jerusalem Hakee 2. divarikarsintoihin!
Lipponen

02.04.2006 13:59
Jerusalem
Perustettu: 10.9.2005
Perustaja: Lipponen
Vastuuhenkilöt: Lipponen&Mojojojo
Pelatut ottelut: 940
Kokemustaso: Pro
Kotisivut: Tekeillä
IRC-Kanava: #jeru ircnet
Liigakokemus: Joukkue on mukana saunaliigassa kaudella 1/2006.

Pelaajat

Lipponen
Pelipaikka: Hyökkääjä
IRC-nick: Lipponen_
MSN Messenger: aleksi_1990@hotmail.com
Asema joukkueessa: Master
Muut nickit: Malaria

Kamikase
Pelipaikka: Puolustaja
IRC-nick: Kamikase^
MSN Messenger: nokkjus@hotmail.com
Asema joukkueessa: Admin
Muut nickit: -Tyhjä-

Lemmy-45
Pelipaikka: Puolustaja
IRC-nick: Lemmy-45
MSN Messenger: highwaystar90@hotmail.com
Asema joukkueessa: Master
Muut nickit: Blackmore, Fasteddie, Speedking, Bomber, Stealer, L.west, Gillan.

Metu
Pelipaikka: Puolustaja
IRC-nick: metu
MSN Messenger: metuz@jippii.fi
Asema joukkueessa: Master
Muut nickit: Metu2

Sande
Pelipaikka: Hyökkääjä
IRC-nick: sande
MSN Messenger: -
Asema joukkueessa: Master
Muut nickit: banzku, Systems

Worrell
Pelipaikka: Puolustaja
IRC-nick: worrell
MSN Messenger: -
Asema joukkueessa: Master
Muut nickit: Kharlamov, Brucelee

Erotus
Pelipaikka: Puolustaja
IRC-nick: erotus_
MSN Messenger: pajat91@hotmail.com
Asema joukkueessa: Admin
Muut nickit: Westcott3

Marlboro
Pelipaikka: Puolustaja
IRC-nick: Pirimaster_
MSN Messenger: Zaibatsu_Boss@hotmail.com
Asema joukkueessa: Admin
Muut nickit: Cuban, Hoffnar, Garmiwa

Peke
Pelipaikka: Hyökkääjä
IRC-nick: peke_
MSN Messenger: black_rambage@hotmail.com
Asema joukkueessa: Master
Muut nickit: Peks

MojoJojo
Pelipaikka: Hyökkääjä
IRC-nick: niko-^
MSN Messenger: Pirkkalainen@jippii.fi
Asema joukkueessa: Master
Muut nickit: Mozo, Yipi

Lar1
Pelipaikka: Hyökkääjä
IRC-nick: lar1
MSN Messenger: -
Asema joukkueessa: Admin
Muut nickit: -

Yleistä
Joukkue on ollut hajoamatta kasassa kohta 8kk. Joukkue pelaa saunaliigaa, mutta tavoitteet toki kiekkoliigassa. Joukkueella on IRC-Kanava jota pelaajat käyttävät aktiivisesti. Joukkue pelaa n.4 harkkapeliä päivässä. Joukkue painottaa 4vs4 peleihin. Joukkueen keski-ikä on n. 17vuotta.

Historia
Eräänä syyskuisena iltana Lipponen päätti, että perustaa kovan piilotiimiin. Lipponen alkoi ensin kyselemään tiimiin "tunnettuja" pelaajia ja osa heistä Lipposen yllätykseksi tulivatkin 2nickillä tiimiin. Aluksi joukkueessa oli n. 10 pelaajaa. Pelaamassa yleensä olivat Gaborik, Fenni ja Kapu Lipposen lisäksi. Joukkue voitto tasaseen tahtiin kärkijoukkueita lähinnä 4vs4 pelityylillä. Lokakuun alussa monet huippupelaajat kiinnostuivat jerusta kuten djbobo, smurffi, tilpero yms. Joukkue pelasi tasaseen tahtiin pelejä. Joulukuussa Lipposella nousi into, että tällä joukkueella voisi, vaikka päästä hoki tai kiekkoliigaan. Näin joukkueesta tuli "1nick" tiimi. Joukkuetta ryhtyivät pitämään Lipponen ubel ja Malkin. Joukkue menestyi aluksi todella hyvin, mutta sitten ubelin ja malkinin into katosia ja he lähtivät matkoihinsa. Lipponen ei luovuttanut vaan keräsi uuden porukan joulukuun lopussa ja suurin osa heistä edustaa edelleen jerusalemia. Joukkue tahkoi tammikuusta alkaen harkkamatseja hyvällä hengellä, kunnes tuli mukava note omenalta "olemme perustaneet saunaliigan toivottavasti joukkuettanne kiinnostaisi. Hakemuksen voitte tehdä saunaliigan kotisivuilla". Lipponen värkkäsi hakemuksen ja joukkue pääsi, kun pääsikin liigaan. Tavoitteet ovat kuitenkin kiekkoliigassa olleet jo kuukausikaupalla ja nytkun mahdollisuus karsintoihin niin lisäsin tämän hakemuksen tietenkin.

Miksi meidät karsintoihin
Joukkue ollut kasassa melko pitkään. Joukkueella on todella hyvä organisaatio. Pelaamme pelimme lähinnä 4vs4 formaatilla. Joukkueen keski-ikä luulisi olevan tarpeeksi korkea. Joukkue on todella aktiivinen ja asiallinen. Joukkueen irc-kanavan käyttö erinomaista. Joukkue osallistui myös laserliigaan tammikuussa, mutta se kaatui järjestäjään. Jerusalem oli pelannut viikossa lähes kaikki runkosarjaottelunsa. Joukkue pelaa aina pelinsä loppuun asti ja käyttäytyy muutenkin otteluissa hyvin.

Hakemuksen tehnyt Lipponen

Onnea myös muille hakijoille!
Karsinnat Kiekkoliigan 2. divariin kaudelle 2/2006
Jurgeni

02.04.2006 16:37
Team JälkiHiki-Hockey hakee divarikarsintoihin kaudelle 2/06

Perustietoa:
Nimi: Team JälkiHiki-Hockey
Lyhenne: TJHH
Perustettu: 2005-08-20 23:05:40
Perustaja: Wunder
Ottelut: Pelattu: 875 Voittoja: 400, Tasapelejä: 123, Tappioita: 352
Pelipaidat: tummansinen - vaaleansinen - valkoinen (5)
tummansininen - valkoinen - tummansininen (5)
Yhdeydet: #jalkihiki @ quakenet
Vastuuhenkilö: Jurgeni


Historiaa:
TJHH:n taipale alkoi, kun neljä kaverusta päättivät perustaa uuden joukkueen elokuussa 2005. Kyseiset kaverit olivat Waakku, Finn, Wunder ja Jurgeni. Joukkueemme nimeksi tuli ehkä vähän naurettavaltakin kuullostava Team JälkiHiki-Hockey, jolla ei monista kyselyistä huolimatta ole mitään tekemistä Tampereen tai Tampereen teknillisen korkeakoulun kanssa.

Ensimmäiset kuukautemme olivat täynnä uuden joukkueen vaikeuksia. Lausahdus: "Oikeaa kokoonpanoa ei tuntunut löytyvän millään", kävi todella hyvin toteen meidän kohdallamme. Ensimmäinen hankintamme oli birrel. Lokakuun aikana tilanteemme helpottui hieman Lelun, Edwardin ja Roccon saapuessa joukkueeseemme. Lelu oli Jurgenin ja Wunderin vanha tuttu ja oli juuri palannut Ranskasta takaisin koto-Suomeen. Roccon saimme Waakun kautta, irl-kavereita kun ovat. Nämä seitsemän äijää muodostivat "vanhan ajan Jälkihien". Tällä porukalla pelasimme joulukuuhun asti, kunnes alkoi vaikeimmat ajat historiassamme.

Joulukuu ja joulu eivät tuoneet pehmoisia lahjoja, tai oikeastaan minkäänlaisia lahjoja meidän tupaan. Kiekkoliigan divarikarsinnat veivät 2 äijää, armeijaan lähtö kolkutti kahta olalle, 3 äijää "lopettivat" kiekon ja Lelun oli palattavat vaimon töiden perässä Ranskaan. Pöljempikin kaveri ymmärtää minkälaiseen tilaan joukkue menee, kun 80% joukkueesta katoaa alle viikossa. Joulukuun lopun ja uuden vuoden alun elimme kuin hengityskoneessa, 3v3:lla höntsäten.

Lomien hellittäessä alkoi joukkueessamme näkyä taas heräämisen merkkejä. Aivan vuoden alussa värväsimme nykyisen hyökkääjämme Wain. Myös Wunder palasi pelaajien hautuumaalta rosteriimme. Pari viikkoa tämän jälkeen mukaan liittyivät vielä Het ja Dylan. Tuossa kuukausi sitten värväsimme Dunbiksen alakertaamme vahvistamaan. Nyt vielä viimeisellä viikolla hankimme yhden puolustajan, Jupsan ryhmäämme ja alamme olla piirua vaille valmiita divarikarsintojen haasteita varten. Nykyiseen pelaajistoomme kuuluu siis 11 pelaajaa, joista Rocco ja Lelu ovat hieman muita epäaktiivisempia.


Miksi TJHH tulisi valita?
TJHH:n perusarvoihin kuuluvat:
1) Sitoutuminen joukkueeseen
- Joukkuehenkemme on loistava. Suuresta ikähaarukasta (15-26vuotta) huolimatta tulemme hyvin toimeen toistemme kanssa. Avoin keskustelu on tapa hoitaa asioita TJHH:ssa, ei niiden kiertäminen tai joukkueesta eroaminen.

2) Olemme aina kunnioittaneet rehtiä peliä
- Joukkueessamme ei suvaita minkäänlaista huonoa käytöstä! Paras keino parantaa kiekko.tk-yhteisöä on oma esimerkki. Meidän kanssa pelannut joukkue, pelaaja ja tuomari on kiitoksensa pelin jälkeen aina ansainnut.

3) Pelaajien kunnioittaminen
- Kenenkään yksittäisen pelaajan tai joukkueen tekemiset eivät saa vaikuttaa omaan käytökseemme. On olemassa muita keinoja tuoda pelin epäkohtia esiin kuin julkinen forum tai chat-osio.

4) Toiminnan kehittäminen
- Vastuu Kiekkoliigan ja koko kiekko.tk:n kehittämisestä on jokaisella siihen kuuluvalla pelaajalla. Tarkoitus on rakentaa ja kehittää, ei vain olla mukana virran vietävänä.

Viimeisen kuukauden ajan olemme pelanneet EHL-liigaa, joka on entisestään nostanut aktiivisuuttamme pelaajien keskuudessa. Se on ollut myös hyvää harjoitusta sarjatoimintaan tutustumiselle. Sarjaotteluiden lisäksi pelaamme päivittäin 3-6 harjoitusottelua.

Jokaisen pelaajamme tavoitteena on ollut päästä pelaamaan Kiekkoliiganalaisia sarjoja ja olemme nyt mielestämme valmiita näyttäämään sen mitä osaamme. Mielestämme pystymme haastamaan jokaisen Kiekkoliigaa pelaavan joukkueen tasaväkiseen taistoon.


Kokoonpano:
birrel
Pelipaikka: Puolustaja
IRC-nick: birrel @ quakenet
Muut nickit: Ponityttö (Hc Pilit)
Kokemus: -

Canaille
Pelipaikka: Puolustaja
IRC-nick: project- @ ircnet & quakenet
Muut nickit: project (Vichy)
Kokemus: 2/05 Puulaakia PDynamo, 3/05 2. Divari PDynamo, yhteensä 36 ottelua

Dunbis
Pelipaikka: Puolustaja
IRC-nick: Dumbokorva @ ircnet & quakenet
Muut nickit: -Dumbo- (-), Dumbokorv (
Kölner Haie
), KSS (tenorit)
Kokemus: 3/05 Divarikarsinnat (tenorit)

Dylan
Pelipaikka: Hyökkääjä
IRC-nick: Dylan @ quakenet
Muut nickit: NooBson (Hard Rcok Cafe), Dean (KMK), Dyltsy (Silver Fang)
Kokemus: -

Het
Pelipaikka: Hyökkääjä
IRC-nick: Het @ ircnet & quakenet
Muut nickit: Hetfield (Hard Rock Cafe), Hetuk (PetPet), Nrg (Leppävirran Lukio)
Kokemus: -

Jupsa
Pelipaikka: Puolustaja
IRC-nick: Jupsa @ ircnet & quakenet
Muut nickit: Aimolämy (Rowdyruff Boys), Jupsa9 (
MaaliSepot
), juspa9 (ReD DeViLs)
Kokemus: -

Jurgeni
Pelipaikka: Puolustaja
IRC-nick: jurgenii @ ircnet & quakenet
Muut nickit: jurgenii (Oy Lakaisijat Ab), Angus (Hard Rock Cafe), jurge (-)
Kokemus: 1/06 Divarikarsinnat (Polkupyörän Dynamo)

Lelu
Pelipaikka: Puolustaja
IRC-nick: -
Muut nickit: Lelu2 (Into)
Kokemus: -
Tällä hetkellä Ranskassa, eikä pysty pelaamaan aktiivisesti.

Rocco
Pelipaikka: Hyökkääjä
IRC-nick: -
Muut nickit: Mjää (-)
Kokemus: -
Tällä hetkellä armeijassa, siispä toinen epäaktiivinen jäsenemme.

Wai
Pelipaikka: Hyökkääjä
IRC-nick: Wai @ ircnet & quakenet
Muut nickit: Walki (Hard Rock Cafe), Wälki (Juventus), Psiit (Ravens) ja Iwa (Tuomitut)
Kokemus: -

Wunder
Pelipaikka: Hyökkääjä
IRC-nick: j0ni @ ircnet & quakenet
Muut nickit: Wndr (-)
Kokemus: -


Kiitos meihin uhratusta ajastasi ja yhteydenottoa odottaen,
Jurgeni ja muu Team Jälkihiki-Hockey:n pelaajisto

EDIT 1: ulkoasun viilausta, 2. nickejä päivitetty
EDIT 2: Toni poistettu kokoonpanosta
EDIT 3: piäntä viilausta
EDIT 4: Sepelle poistettu, Jupsa lisätty ja piäntä viilausta taas
EDIT 5: Canaille lisätty
Voodoo People viimein valmis ottamaan osaa karsintoihin...
somebody

02.04.2006 20:34
Voodoo People viimein 2. divarin karsintoihin(?)


HISTORIA:
Voodoo People on alunperin luotu nk. kakkosnick -joukkueeksi, jonka tarkoitus oli vain muutamien tuttujen turvin pelata kovia höntsäpelejä, jos semmoisia edes on?
Myöhemmin kun itse henkilökohtaisesti kyllästyin kiekon jatkuvien muutosten takia puolustushommiin, josta syystä jätin muun muassa HC Penetratorsit, halusin kovasti viedä oman joukkueen kiekkoliigan alaisuuteen, sillä silloin saatoin pelata paikkaa mitä itse halusin, tästä syystä tein VP:stä ykköstiimin.

Kaksi kertaa on viime kesän jälkeen pitänyt jo karsintoihin hakea, mutta aina viime tipassa ilmeni joukkueessa paljon epäaktivisuutta ja paljon muuta, jonka takia loppujen lopuksi luovuin ajatuksesta suosiolla. Nyt, kolmannella yrityksellä, olen mielestäni pystynyt yhdessä D'Argon kanssa luomaan tasapainoisen, kohtalaisen pienellä materiaalilla pelaavan, mutta sitäkin aktiivisemman joukkueen joka pystyy haastamaan kiekosta jok'ikisen joukkueen.


KOKEMUS & KOKEMATTOMUUS:
Kokemusta ehkä eniten tuo meillä Hentai (siis minä itse) sekä Orr tosipeleistä, joskaan ei pitäisi väheksyä myöskään erittäin kokeneita kiekkoilijoita D'Argoa, zonkia sekä Tiedotusta, joiden kanssa on ollut ilo pelata kiekkoa jo noin puolitoista vuotta yhdessä. Kokemattomammasta kaartista voisin rohkeasti mainita pelaajat Supersam sekä Tonsta, joista kummatkin ovat osoittaneet kuitenkin kyvykkyytensä kiekon eliitissä ja ehdottomasti paikkansa ansainneena joukkueessa, jossa kokemusta ja taitoa riittää.


PELITYYLI:
Pelimme on aina perustunut aktiiviseen lyhytsyöttö- sekä karvauspeliin, sillä runkomme koostuu pelisilmän omaavista ja positiivisella tavalla "röyhkeistä" pelaajista. Orrin tultua joukkueeseen tietynlainen suoraviivaisuus on vain syventäny peliämme, mikä sekin on vain positiivista. Emme myöskään pelaa muita kuin 4vs4 pelejä, paitsi ehkä satunnaisesti silloin tällöin 5vs5 pelimuoto menee.


MEDIASEKSIKKYYS:
Alusta asti olen kiekossa vaalinut asiaa, joka eittämättä monilla tiimeillä ei ole hallussa. Logo, peliasut sekä joukkueen yhtenäinen olemus (nickit, descriptionit etc.) ovat aina olleet tärkeä osa joukkueen imagoa. Mielestäni Voodoo People ja Kanaheim ovat aina olleet ykkösluokkaa tässä suhteessa. Myös maine on mielestäni hyvä. Me olemme rento joukkue emmekä tahallisesti käytä minkään sortin vilppiä ja haluamme pelata kovia, rehtejä ja tasaisia pelejä.


VALINNAN VAIKEUS:
Miksi siis Voodoo People pitäisi valita karsintoihin? Mielestäni joukkue on ehdottomasti yksi kiekon kokeneimpia ainakin niistä, jotka vielä eivät kiekkoliigan alaisuudessa pelaa. Myös imago sopisi täydellisesti kiekon varteenotettavimpaan sarjaan ja pelaahan meillä jo vanhoja kiekkoliigalaisia sekä pelaajia joilla on jo kokemusta karsinnoista aiemmin, joten mikään uusi juttu ei edessä ole. Ja täytyyhän toki muistaa, että joukkueemme syttyy parhaiten nimenomaan tosipeleihin! Joukkuehenki on hyvä ja pelkoa joukkueen hajoamisesta ei ole, koskaan ei voi varmuudella sanoa etteikö kukaan lähtisi lätkimään, mutta runkomme koostuu pelaajista joiden luottamusside on monien kuukausien varrella muodostunut vahvaksi.

Joukkueemme mukava höyste on sopivasti sekoitettu ikäryhmä "papparaisia" sekä "lapsukaisia".


PERUSTIEDOT:
Nimi:                  Voodoo People
Joukkue luotu: 13.12.2004
Pelit:        G: 828, W: 397, D: 130, L: 301
Kotisivu:     www.voodoopeople.us
Kokemustaso:   Pro (luonnollisesti)


KOKOONPANO:
Nimi: Hentai (somebody, Jery)
Pelipaikka: Hyökkääjä
Kokemus: Divarikarsinnat 1/2005 @ Kanaheim, Kiekkodivari 1/2005 @ GWBHC, Kiekkodivari 2/2005 @ HC Penetrators, Kiekkoliiga 3/2005 @ GWBHC
IRC: somebody
Ikä: 24v.

Nimi: D'Argo (Selänne, Selanne)
Pelipaikka: Hyökkääjä
Kokemus: Divarikarsinnat 1/2005 @ Kanaheim, Puulaaki 1/2005 @ S.S.K, Puulaaki 2/2005 @ Varpasaaren Vauhti, Divarikarsinnat 1/2006 @ HC Lightning
IRC: Angelus^
Ikä: 21v.

Nimi: Orr (Örr, Curiel)
Pelipaikka: Hyökkääjä
Kokemus: Kiekkoliiga 2/2004 - 05/2004 @ Habs, Kiekkodivari 01/2005 - 02/2005 @ Kalma HC, Kiekkodivari 3/2005 @ Rowdyruff Boys
IRC: Orr-
Ikä: 25v.

Nimi: Tiedotus (Report, Tiedo)
Pelipaikka: Puolustaja
Kokemus: Divarikarsinnat 1/2005 @ Kanaheim, Puulaaki 1/2005 @ Hc Prozac Nation
IRC: Tiedotus
Ikä: 14v.

Nimi: Tonsta (Toto)
Pelipaikka: Puolustaja
Kokemus: Divarikarsinnat 1/2006 @ HC Lightning
IRC: Tonsta
Ikä: 15v.

Nimi: zonk
Pelipaikka: Puolustaja
Kokemus: -
IRC: zonk, zonk_
Ikä: 17v.

Nimi: Supersam (Referee, Refe)
Pelipaikka: Puolustaja
Kokemus: -
IRC: Supersam, Supersam^
Ikä: 13v.

Nimi: Flat
Pelipaikka: Puolustaja / Hyökkääjä
Kokemus: -
IRC: Flat-
Ikä: -

Nimi: D.Gilmour
Pelipaikka: Puolustaja
Kokemus: -
IRC: D`Gilmour
Ikä: 16v.


Yhteystiedot & vastuuhenkilöt:
Hentai
hentai@voodoopeople.us
D'Argo
dargo@voodoopeople.us
msn: AngelusCS@hotmail.com
Tiedotus
tiedotus@voodoopeople.us
#voodoopeople @ IrcNet
Aaltoliike REDUX hakee näytönpaikkaa
Tsuna

06.04.2006 19:58
Joukkueen nimi
Aaltoliike REDUX

Perustamisajankohta
15.11.2004 kello 13:52:22

pelaajien lukumäärä ja "elääkö" kokoonpano vielä

6 pakkia+5 hyökkääjää = 11 spelaajaa
99% varmuudella kokoonpano ei tästä muutu


Pikkuinen Historiikki

Oli synkkä ja myrskyinen marraskuun päivä herran vuonna 2004 kun HCH:n penkinlämmittäjä Tsuna sekä silloinen nevari Kanzuli yhdessä kiekkolegenda Kinnusen kanssa löi päänsä yhteen ja syntyi Aaltoliike REDUX. Nimi luonnollisesti askarrutti kahta sankareistamme, sillä se juontaa juurensa allekirjoittaneen ensimmäiseen joukkueeseen.

Eeniwei, rautainen 2nick joukkue sai heti kättelyssä kaksi vahvistusta Darra Oy:n kauhukaksikon (Juakko ja Puasonen) muodossa. Tämän jälkeen joukkuetta täydennettiin vielä Alfonsolla ja Wayloolla, sekä kaikkien rakastamalla Solilla ja näillä eväillä siirryimme terrorisoimaan kiekko.tk:n iltajäitä. Tämä oli status quo aina Tammikuuhun 2005 asti jolloin meistä kaksi (Alfonso ja minä itse) aloitimme miettimään mahdollisuutta tehdä tiimistä jotain suurempaa. Kiekko –Hobiitit sekä liiga olivat vielä silloin kuitenkin liian suuri kiusaus.

Kausi 1/2005 menikin sitten ”menestyksekkäästi” allekirjoittaneen pitäessä pitkät tovit pistepörssin kärkisijaa ja Hobiittien kaataessa vastustajan toisensa jälkeen. Ilo kuitenkin loppui kauden kanssa. Kausi 2/2005 meni Hobiiteilta penkin alle ja itseltäni valmentaessa espanjalaisia kiekko.tk:n saloihin kunnes palasin nostamaan FHR:n ensimmäistä kertaa pitkän tauon jälkeen takaisin pleijareihin. Tämän jälkeen FHR:n tehdessä minulle ”Manit” ja Alfonson turhauduttua Hobiittien alavireisyyteen, teimme ratkaisevan hypyn ja siirryimme 1nickeillämme Aaltoliikkeeseen.

Nimi Aaltoliike REDUX vaihtui mediaseksikkyyden etsinnässä Reservoir Dogs muotoon, Alfonso ja Tsuna tunnettiin paremmin tämän jälkeen Mr.White ja Mr.Pink nimimerkkeinä. Tiimistä poistettiin kaikki 2nickit ja tilalle värvättiin enemmän tai vähemmän kovia luita kuten Westcott, Walkeri, serve, jne. Mutta voi, keskinäisten kahnausten ja muun lystin takia joukkue ei kauaa pyristellyt kiekkotaivaalla vaikka korkealla kävikin. Masentunein mielin tarinamme voimakaksikko Alfonso ja Tsuna siirtyi takaisin Hobiittien tylsänväriseen paitaan. Kausi 3/2005 meni nopeasti ohi, kun suunnittelimme Aaltoliikkeen uutta tulemista mikä tapahtuikin heti kun Biittien divaripaikka oli saatu säilytettyä.

Jälleen kerran teimme hypyn tuntemattomaan mutta tällä kertaa olimme valmistautuneet huomattavasti paremmin. Joukkueen pitkäaikaisen rungon päälle värvättiin harkiten vahvistuksia joista heikommat ovat tämän 5kk sisään jo tippuneet pois.

Miksi juuri Aaltoliike REDUX divarikarsintoihin?

Joukkueemme pelillinen taso on luonnollisesti kokenut vaihteluita aikojen saatossa roimastikin alun pelaajamuutosten sekä epäaktiivisuuden takia. Nykyään en kuitenkaan pysty sanomaan yhtään joukkuetta jota emme pystyisi voittamaan. Pelaamme lisäksi rehtiä kiekkoa eikä ”lagimaaleja” nähdä Ainoa valituksen aihe on ollut johtoasemassa sulkeminen mutta tämänkin idean on eräs kiekkoliigan johtohenkilö lanseerannut eikä se näin ollen pitäisi olla ongelma. Lisäksi käytännössä jokaisella meillä on runsas kiekkoliiga kokemus takana ja tämäkin tuo tietynlaista stabiliteettia. Aaltoliike takaa jokaiselle vastustajallemme vähintään tiukan haasteen sekä rehdin pelin ja sehän on tämän pelin ideaali tilanne.

Pelillinen taso siis riittänee. Tämän lisäksi joukkueemme toisi varmasti väriä kiekkoliigan harmaaseen massaan. Onhan monet meistä tunnettuja persoonia niin hyvässä kuin pahassa ;)

Miksi ei meitä?

”Keräilytiimi”
Kautta aikain niin oikean elämän puolella kuin kiekossakin organisaation kuin organisaation tavoite on värvätä soveliaimmat lahjakkuudet vaikutuksensa piiriin. Niin myös me olemme hakeneet vapailta markkinoilta parhaimmat meille sopivat vahvistukset jotta voimme taata kiekkoliigalle sopivan pelillisen tason.

”Aamu-ulostetta tuoreempi”
Joukkueen runko on ollut kasassa aina Marraskuusta 2004 asti. Vivahteikkaan historian jälkeen nykyinen vakiintunut kokoonpano on pelannut yhdessä about 5kk. Lyhytikäisten tiimien lieveilmiöitä kuten hajoaminen ja pelaajien pyörittäminen eivät siis ole ongelmia meidän päässämme.

Kaiken kaikkiaan tarjoamme kiekkoliigalle nousukuntoisen joukkueen täynnä ”vanhoja” kiekkoliiga-konkareita, joka ottelu toisensa jälkeen tarjoaa viihdyttävää kiekko.tk meininkiä niin katsojille kuin vastustajilleen. Tasokas väriläiskä on jotain, mitä tämä liiga tarvitsee kipeästi näinä tylsinä virkamieskiekon aikoina.



Joukkueen vastuuhenkilö/henkilöt
Tsuna
Whiplash

Joukkueen tavoitettavuus
#aaltoliike IRCnet
tsunah@hotmail.com

Joukkueen kokoonpano


Pakkikalusto:

.jorma. (HC Kiviniemi kaudella 1/2006)
3/2005 2. divari FC Kiviniemi
3/2005 divarikarsinta FC Kiviniemi
1/2006 2. divari FC Kiviniemi
Ikä: 16
Muut nickit: MunQ, Red, Scorpion

Cloudi (Team Viru Valge kaudella 1/2006)
1/2005 puulaaki - Team Viru Valge
1/2005 puulaaki playoffs - Team Viru Valge
2/2005 divarikarsinnat - Team Viru Valge
2/2005 puulaaki - Team Omistus
2/2005 divari - Failed Ones
3/2005 divari - Failed Ones
3/2005 liigakarsinta - Failed Ones
1/2006 divari - Team Viru Valge
Ikä:17
Muut nickit: Cloudi.jr,  jokutyhmä,  oleva, Chocobo

Isolutka
Ikä: 21
Muut nickit: tzuiz

Jöntrik
3/05 2 Divarikarsinnat Kanat
1/06 2 Divarikarsinnat DSaJ
Ikä: 14
Muut nickit: Snook, Jönkka, M15

WayLoo
4/2004 divari Muukalaiset HC
5/2004 puulaaki Team Viru Valge
5/2004 liigakarsinta Kalma HC
1/2005 divari HCH - HardCoreHokia
2/2005 puulaaki Pirkkalan Pingviinit (ISMO nickillä)
Ikä:19
Muut nickit: WayLoL, Jong_Pong, Y.Liapkin

Whiplash
Ikä: 15
Muut nickit: Tyr, Escape, Vortex

Syömähampaat:

Tsuna
5/2004 liiga HCH-HardCoreHokia
5/2004 liigakarsinta HCH-HardCoreHokia
1/2005 liiga Kiekko-Hobiitit
2/2005 liiga  FHR
2/2005 playoffs FHR
3/2005 divari Kiekko-Hobiitit
Ikä: 23
Muut nickit: Tsunami(Kalma HC), Lag-0-Mat, alfaomega

Clymer
Ikä: 17
Muut nickit: Clymer1, M15

Wilzu (Darra Oy kaudella 1/2006)
1/2005 divari Darra OY
2/2005 divari Darra OY
3/2005 divari Darra OY
3/2005 liigakarsinta Darra OY
1/2006 liiga Darra OY
Ikä: 17v
Muut nickit: wilzuxor, balbuli, siekkeli


Woolley
2/2004 liiga Kalma HC
2/2004 playoffs Takapenkin Tytöt
3/2004 divari Hc Humba
4/2004 liiga Hc Humba
5/2004 divari Kalma HC
1/2005 liiga Völlig Zugefroren EM
1/2005 playoffs Völlig Zugefroren EM
2/2005 liiga Habs
2/2005 liigakarsinta Habs
Ikä: 13
Muut nickit: Nisse1

zimppa
Ikä:17v
Muut nickit: reyes, zimxori

Antakaa mahdollisuus, ette kadu!
Karsinnat Kiekkoliigan 2. divariin kaudelle 2/2006
Omena

07.04.2006 16:06
Jazz-Trio ilmoittaa haluavansa mukaan näihin karkeloihin 8)

Mistä se alkoi, mihin se loppuu?
Joukkueen juuret juontavat jo vuonna 2004 perustetusta Smokey Dog Troublemakersista. Joukkueen omistivat Apari ja Koho, jotka erehdyksessä kutsuivat Omenan kakkosnickin joukkueeseensa, vaikka tarkoitus olikin kutsua Omenan veljen eli Piparin kakkonen. Omena kuitenkin jatkoi pelailua kakkosellaan melko aktiivisesti Troublemakerseissa, ja kuinka ollakaan tiimin jäsenistä neljä huomasivat, että heidän täytyisi perustaa oma tiimi; he perustivatkin sen aluksi kakkosnimimerkeillään pelkkään höntsäilyyn tarkoitettuna, joukkueen nimeksi tuli Omena Fanclub.
Nämä neljä pelaajaa (Omena, Gaborik, Apari sekä Koho) pelailivat noin kuukauden kakkosnimimerkeillään tiimissään, mutta sitten oli muutoksien aika; Gaborik siirrettiin kokoonpanosta pois sekä siirryimme ykkösillä joukkueeseen ja pienen mietinnän jälkeen nimikin päätettiin muuttaa Jazz-Trioksi. Kolmistaan sitten pelasimme syys-lokakuuhun asti, viihdyimme myös rängränglistojen kärkijoukoissa kunnes Apari ja Koho päättivät lopettaa kiekonpeluun.
Omena kuitenkin yritteliäästi jatkoi pelaamista joukkueessa sekä yritti kasata kovan ja hieman suuremman joukkueen kasaan vielä. Omena keräsi veljensä, Piparin, naapurin CodeFX:n, myös vanha jazzaaja Gaborik otettiin takaisin. Tämä kokoonpano ei kuitenkaan kovin kauaa pysynyt kasassa.

Kuukauden ajan Omena yritti ja yritti, mutta sitä oikeaa kokoonpanoa ei vain löytynyt. Niinpä hän päätti yrittää suostutella Aparin ja Kohon takaisin kiekonpeluuseen, ja onnistuikin. Vanhat rakkaat kumppanit alkoivat jälleen jatkaa uraansa Jazz-Triossa, Koho tosin muutti nimimerkkinsä Muiluksi.
Joukkueeseen otettiin tämän trion lisäksi mm. ilbaland sekä CodeFX. Tällä kokoonpanolla pelailtiin jonkinaikaa, kunnes Omena siirtyi Vintiöihin.
Myöhemmin myös CodeFX, Apari sekä Muilu liittyivät Vintiöihin, ja Jazz-Trio siirtyi jälleen kakkosnimimerkkijoukkueeksi. Aktiivisuus kakkosnimimerkeillä ei kuitenkaan ollut riittävää, joten tarvitsimme vielä muutaman lisähankinnan. Tiimiin otettiin FC MalPon poikia Djbobo sekä Kuhta. He eivät kuitenkaan viihtyneet kuin noin kuukauden joukkueessa, jonka jälkeen peli jatkui normaalilla kokoonpanolla.

Vuosi 2006 lähti käyntiin, ja Omena siirtyi pelaamaan kakkosdivaria H.C.A.P:n riveihin, ja Vintiöistä palasivat Jazz-Trioon vanhat jazzaajat Apari, Pipari & Muilu ja nappasivat pari kaveria mukaansa (Marenki & Dalla16). Omena pelasi kauden 1/2006 kakkosdivaria mutta siirtyi runkosarjan jälkeen omasta tahdostaan takaisin rakkaaseen Jazz-Trioon vanhojen kavereiden luokse. Päätimme tehdä vielä yhden pelaajaostoksen rosteriimme ennenkuin lopullinen kokoonpano on kasassa, tällä kertaa noukimme mukaan Naattorin. Naattori ei kuitenkaan kauan tiimissä pysynyt, kun vanha koti kutsui takaisin, HC Kauhava. Näin ollen otimme toisen vaihtoehtomme, Sulakkeen.

Loppua ei ole vielä näkyvissä pitkään aikaan, ja tällä kokoonpanolla olisikin tarkoitus jatkaa vielä kauan!

Mikä se on nykyään?
Nykyään Jazz-Trio on seitsemän pelaajan joukkue, joka pelaa yleensä ainoastaan 4on4-peliformaatilla. Joukkue viihtyy tänäpäivänä melko paljon myös ränglistojen kärkisijoilla. Tiimin jäsenet ovat melko aktiivisia, joka arkipäiväkin tulee pelailtua muutamia harkkapelejä. Jäsenistä mm. Omena ja Apari ovat naputtaneet eri nimimerkeillä reilustikin yli 1000 pistettä Jazzissa.  Olemme aina pelanneet rehtiä peliä ja tulemme pelaamaankin, osaamme käyttäytyä asiallisesti kaikkia kohtaan.
Joukkueen jäsenet saavat toisensa kiinni kännyköillä, joten pääsemme yleensä järjestämään aina peliä kun sitä tarvitaan.
Jäsenistä Omena sekä Pipari ovat veljeksiä, Apari ja Muilu IRL-tuttuja sekä myös Marenki, Dalla16 sekä Sulake tuntevat toisensa IRL, joten peliaikojen sopiminen ei ole vaikeaa. Olemme päihittäneet matkalla huipulle monia kiekkoliigan alaisia joukkueita, joten uskon että hyvä vire pysyisi myös karsinnoissa ja olen varma, että saisimme pelattua kaikki pelit ajoissa, vaikka jäsenmäärä ei olekaan mikään hirvittävän suuri. Joukkueen jäsenistä kaikilla on kokemusta myös hoki-liigan alaisuudesta. Kokemusta on myös yhdellä pelaajalla kiekkoliigan alaisuudesta sekä kahdella viimekauden karsinnoista. Tällä hetkellä pelaamme myös Omenan perustamaa liigaa, Saunaliigaa. Siellä asiat ovat hyvällä mallillaan ja Jazz onkin sarjaykkönen.

Miksi Jazz-Trio mukaan karsintoihin?
Joukkue on riittävän aktiivinen, lisäksi taitotasonkin luulisi riittävän pitkälle karsinnoissa sekä mahdollisesti myös tulevilla kausilla paljon pidemmällekin. Pelaamme myös rehtiä peliä ja sitä toivoisimme myös muilta.
Joukkueen runko on ollut kasassa pitkään jo sekä olemme pelanneet noin vuoden jo yhdessä eri joukkueissa, joista mainittavimpana luultavasti Vintiöt. Olemme aktiivisia kiekkoliigan sivustoilla sekä IRC-kanavalla. Seuraamme kaikkea tarvittavaa myös foorumeilla. Pelaisimme varmasti kaikki ottelut kunnialla loppuun asti. Kokemusta pelaajilla on erilaisista liigoista, kaikilla pelaajilla sekä Saunaliigan että Hoki-Liigan alaisuudesta sekä yhdellä myös Kiekkoliigan alaisuudesta. Tunnemme toisemme IRL, joten pelit saadaan ajoissa myös kännyköiden avuilla sovittua.
Tulemme antamaan kaikille joukkueille kovan vastustajan, vapiskaa!

Perustietoa
Nimi: Jazz-Trio
Nimen lyhenne: JT, joskus käytetään myös lyhennettä Jazz
Perustettu: 27.6.2005
Pelatut harjoitusottelut: 473, joista voittoja 276, tasapelejä 48 sekä tappioita 149
Vastuuhenkilöt: Omena &  Apari
IRC-kanava: #jazz-trio @ IRCnet
Peliasut: keltainen-ruskea-ruskea (5)
ruskea-keltainen-keltainen (5)

Aktiivisuus kliigaa kohtaan: #kiekkoliiga, #kiekkodivari sekä #divarikarsinnat -kanavilla on yleensä ainakin Omena, Sulake sekä Apari, muutkin siellä tosin joskus vierailevat. Seuraamme myös nettisivuilta sekä niiden foorumeilta uutisia sekä muuta tarvittavaa.

Kokoonpanoomme kuuluu tällä hetkellä seitsemän pelaajaa, ja se ei tule muuttumaan vielä pitkään aikaan, joten joukkueen kokoonpano ei elä.

Omena (hyökkääjä) <- Vastuuhenkilö
Muut nickit: Promena, 0mena, olenomena, Omppu, Ciao
Kliiga: kakkosdivari 1/2006 @ H.C.A.P (13 ottelua)
IRC-nick: Omena

Apari (hyökkääjä) <- Vastuuhenkilö
Muut nickit: JoeSakic, Arapi
Kliiga: -
IRC-nick: Apari^

Pipari (hyökkääjä)
Muut nickit: CandyPipa, TyntsiPip, Try-Pipa, Pipori, 'Mignon
Kliiga: -
IRC-nick: Pipari tai Pipari^

Sulake (all-around)
Muut nickit: Dharok, Jager, Snelli
Kliiga: -
IRC-nick: Sulake-

Marenki (puolustaja)
Muut nickit: -
Kliiga: -
IRC-nick: Marenki

Muilu (puolustaja)
Muut nickit: Moilu, Jakeesi
Kliiga: -
IRC-nick: Muilu

Dalla16 (puolustaja)
Muut nickit: Pulse, Desler, Dal, Daal
Kliiga: -
IRC-nick: Dalla16


EDIT (7.4.): Naattori siirtyi takaisin Kauhavaan, Sulake tilalle.  :? Kokoonpanossa ei tule enää tapahtumaan muutoksia.
EDIT (17.4.): Piparille yksi kakkosnimimerkki lisää :)
EDIT (21.4.): Muilulle yksi kakkonen lisää.
muut editoinnit on pelkästään ottelumäärien päivittelyä...
Karsinnat Kiekkoliigan 2. divariin kaudelle 2/2006
Paltsa

09.04.2006 17:45
El Los Bananas

Perustiedot:
Perustettu: 2005-06-16 09:51:01
Pelaajien lukumäärä: 7
Pelatut ottelut: 933
Joukkueen vastuuhenkilöt: Paltsa (Paltsa @ IRCnet) ja Eastwood (Awntsa @ IRCnet)
IRC-kanava: #losbananas @ IRCnet

Peliasujen värit:
Kotiasu: kelta-musta-kelta ( 8 )
Vierasasu: musta-kelta-musta ( 8 )


Mitä, missä milloin?
El Los Bananas on perustettu kesäkuussa 2005. Joukkueen perustajajäsenet Paltsa, kinkku, Eastwood ovat kaikki olleet mukana lähes alusta asti. Joukkueen runko on pysynyt miltei samana jo lähes vuoden ajan. Pelaajien pieni lukumäärä voi kuulostaa huonolta, mutta tällä määrällä olemme pelanneet jo 3 kautta Hoki-Divaria ja yhden kauden Hoki-Liigaa. Näiden sarjojen johtokunnalta voitte kysellä lisää aktiivisuudestamme ja käytöksestämme.

Tunnemme toisemme myös kiekon ulkopuolelta ja olemme järjestäneet jo aiemmin tänä vuonna miitin. Joukkuehenki on joukkueellamme jotain mitä millään muulla joukkueella ei taida olla - näin ainakin uskomme. Kaikki seitsemän pelaajaamme käyttävät aktiivisesti irkkiä. Kanavamme (#losbananas) löytyy IRCnetin puolelta, jossa voi käydä juttelemassa kanssamme.

Miksi banaanit?
Tässä on 7 pelaajan joukkue, joka on kypsä näyttämään, mistä on esimerkkillinen 2.Divarijoukkue tehty. Taistelunhalua on nyt jos koskaan kaikilla pelaajilla korviin asti. Jokaikinen peli tullaan pelaamaan 120% teholla loppuun asti. Me pelaamme joukkeena, emme jatkuvilla yksilösuorituksilla. On jo monesti todettu, että olemme tähänkin asti olleet iskukykyisiä kiekon eliittijoukkueitakin vastaan. Miksei myös jatkossakin? Vähiten päästettyjä maaleja tällä kaudella Hoki-Liigassa kertoo maltillisesta, puolustusvoittoisesta pelistä. Hyökkääjien korkeat sijat pistepörssissä kertovat myös sitä, että tuhoa tapahtuu myös hyökkäyspäässä. Aktiivisuus ei meidän kohdalla ole miinus, päivittäin pelejä tulee pelattua keskimäärin 4-9, kesällä "ennätys" oli 22 peliä 24h sisällä. Kaikki pelaajat ovat joukkeen sisällä vain puhelinsoiton päässä toisista. Kokoonpanot ei elä banaaneissa, samat naamat ovat kohta olleet jo melkein vuoden yhdessä.

Pelillinen taso
Aloimme hakemaan kokemusta sarjoista lähes heti perustamisajankohdan jälkeen. Teimme hakemuksen Hoki-Liigaan, mutta jouduimme divarin puolelle joukkueen läheisen perustamisajankohdan vuoksi. Divarissa kerkesimme pelata kolme kautta, ennenkuin nousimme liigaan.

Hoki-liiga
1/2005 Hoki-Divari 3.
2/2005 Hoki-Divari 5.
3/2005 Hoki-Divari 5.
1/2006 Hoki-Liiga 7.


Joukkue:

Nick: Eastwood (vastuuhenkilö)
Kakkosnickit:
Kokemus kiekkoliigasta: -
Pelipaikka: hyökkääjä
Syntymävuosi: 1990
IRCnick: Awntsa

Nick: Paltsa (vastuuhenkilö)
Kakkosnickit:
Kokemus kiekkoliigasta: 3/2004 kiekkoliiga HC BL (Bänhäm), 1/2005 divarikarsinnat S.K:A (Bänhäm), 1/2005 puulaaki S.K.A (Bänhäm)
Pelipaikka: hyökkääjä
Syntymävuosi: 1990
IRCnick: Paltsa

Nick: Edward
Kakkosnickit:
Kokemus kiekkoliigasta: -
Pelipaikka: hyökkääjä
Syntymävuosi: 1989
IRCnick: Get_ED

Nick: Ortin
Kakkosnickit:
Kokemus kiekkoliigasta: -
Pelipaikka: hyökkääjä
Syntymävuosi: 1990
IRCnick: Ortin

Nick: raivokana
Kakkosnickit:
Kokemus kiekkoliigasta: -
Pelipaikka: puolustaja
Syntymävuosi: 1990
IRCnick: JoPo-

Nick: RcT
Kakkosnickit:
Kokemus kiekkoliigasta: -
Pelipaikka: puolustaja
Syntymävuosi: 1990
IRCnick: RcT

Nick: kinkku
Kakkosnickit:
Kokemus kiekkoliigasta: -
Pelipaikka: puolustaja
Syntymävuosi: 1990
IRCnick: coolfool


EDIT: muokattu ulkoasua
EDIT (15.4): Saarine ulos <-> Ortin sisään
Karsinnat Kiekkoliigan 2. divariin kaudelle 2/2006
PtG

11.04.2006 18:16
HC Tylykone hakee divarikarsintoihin


Infopläjäys:
Joukkueen nimi: HC Tylykone
Perustettu: 14.08. 2004
Perustaja: Koli
Vastuuhenkilö: PtG
IRC-kanava: #hctylykone @ IRCnet

Historia:

Historiaosuuden pitäisi olla jo kaikille tuttua, sillä tämä on kolmas karsintahakemus putkeen, jonka kirjoitan. Laitetaan nyt kuitenkin lyhyt kertauksenpoikanen. Kaikki alkoi jo 14. elokuuta 2004, kun Koli perusti joukkueen. Alfonso, Plaz ja PtG oli ensimmäisiä pelaajia. Nelikko oli kauan yhdessä ja pelasi yhdet divarikarsinnat ja yhden puulaakikauden, tosin muitakin pelaajia oli mukana tietenkin. Tammikuussa 2005 nelikko erkaantui, kun kaikki halusivat lisää haasteita, sillä Tylykone ei päässyt enää divarikarsintoihin. Nyt Tylykone on ollut jälleen kauan pystyssä PtG:n voimin. Kolikin oli alkuvaiheessa mukana, mutta hän on ilmeisesti hukannut hiirensä, kun ei ole enää vähään aikaan ollut paikalla. Nämä ovat siis kolmannen divarikarsinnat, joihin haetaan peräkkäin. Edellisiin kahteen emme päässeet erinäisten syiden takia.

Miksi Tylykone?

Tylykone on todellakin perinteikäs seura. Joukkueessa on pelannut monia kovia pelimiehiä, jotka ovat lopulta nousseet aina Kiekkoliigan huipulle asti. Tämä nykyinen runko on ollut jo kauan kasassa. Muutoksia ei ole tullut hirveästi ja joukkuehenki onkin siksi nivoutunut loistavaksi. PtG, Weezo, Klesla, Typhoon ja Väpä ovat muodostaneet joukkueen rungon jo pitkän aikaa. Sanoisin, että harvinaisen hyvin kasassa pysynyt joukkue karsintapettymyksistä huolimatta. Viime akrsinnoista ovat mukana vielä Klesla, PtG, Väpä (nikillä LOSTEDT),  Weezo ja Typhoon. Thunder liittyi joukkueeseen aivan heti karsintojen jälkeen.

Pelillisesti olemme varmasti tarpeeksi hyvä divarikarsintoihin. Hyvänä päivänä pystymme voittamaan kenet tahansa ja huonon päivänkin tasoa olemme pystyneet nostamaan ylöspäin, joten emme välttämättä enää onnistu häviämään aivan kenelle tahonsa. Olemme nyt löytäneet peliimme hyvän tason ja olemme varmasti mielenkiintoinen joukkue. Meillä ei ole mitään supersumppua, josta ei pääse mitenkään ohi, vaan pyrimme enemmän panostamaan näyttävään hyökkäyspeliin. Häviömme johtuvat yleensä vastustajan hirveästä sumpusta tai hullusta tuurista tai meidän veskarin surkeesta pelistä.

Olemme jo pitkään pelanneet lähes yksinomaa 4vs4-pelejä, koska emme osaa 3vs3-otteluita.

Kokoonpano:

Kokoonpano ei luultavasti tule kovinkaan paljoa elämään. Paitsi uutta veskaria etsitään vielä. Thunderin tiedot lisätään, kun hän saapuu matkoilta.

Puolustajat:

Galutin
Ikä: 16 (kk päästä 17)
Muut nickit: Gltn, Leskinen (HC Hätäri)
Pelikokemus: -
IRC-nick: Galutin

Jopo
Ikä: 15
Muut nickit: JMc, Jopozor, Jopi, Jopissimo, -Hopo-, Carbine, Ilves-21
Pelikokemus: -
IRC-nick: Jopi-TM

PtG
Ikä: 24
Muut nickit: Kuoppala (Blue Fox), PetGe
Pelikokemus: Kokemusta divarikarsinnoista ja puulaakista (Tylykone ja HCH)
IRC-nick: PtGee

Väpä
Ikä: 16
Muut nickit: Moberg (HilloHockey)
Pelikokemus: -
IRC-nick: sixtyone

Hyökkääjät:

JoniH
Ikä: 16
Muut nickit: Jepa (Hatebreeders), Kiähnä (HC Hätäri)
Pelikokemus: -
IRC-nick: JoniH90

Klesla
Ikä: 16 (kk päästä 17)
Muut nickit: Tomahawk (El Spurgos), Palmu (Blue Fox), Abib (HC Hätäri)
Pelikokemus: njet
IRC-nick: Klesla

Thunder
Ikä: 14
Muut nickit: zomglol, lolxDlol, Thunderi, Thunderii, Tuntsi
Pelikokemus: Liiga (pari ottelua Humbassa), Divari (Darra OY), Puulaaki (Kumu JT, S.S.K.)
IRC-nick: vattu

Typhoon
ikä: 17
Muut nickit: jänö (löylynheittäjät), Silence (löylynheittäjät)
kokemus: ei kokemusta Kiekkoliigasta/Kiekkodivarista
IRC-nick:
Typhoon


Weezo
Ikä: 15
Muut nickit: Fowler, Barnes (Full Metal Jacket), Weezou
Pelikokemus: - (se hoki divari 2/05 jos täytyy ilmottaa)
IRC-nick: Weezo

EDIT: LOSTEDT vaihtoi nikkiään. Nykyään tottelee nimeä Väpä. JoniH lisätty.
Hakemus Kiekkoliigan 2. Divarikarsintoihin kaudella 2/2006
Rider

12.04.2006 17:37
HELSINGIN JOKERIT ILMOITTAA SUUNNATTOMAN HALUNSA PÄÄSTÄ KIEKKOLIIGAN 2. DIVARIKARSINTOIHIN KAUDELLA 2/06!

ESIPUHE


Edellisen kauden virheistä on toivottavasti nyt opittu jotain ja Jokerit lähtee seuraavalle kaudelle mitä suurimmalla halulla päästä kiekkoliigan 2. divarikarsintoihin. Toivottavasti tätä hommaa ei tulla ainakaan ratkaisemaan jonkun pelaajan tai muun yksityiskohdan takia, sillä koko joukkue on yhtä mieltä siitä, että vaiva on palkittava ja kiekkoliigan 2. divarikarsintoihin on päästävä edes kokeilemaan! Mutta jos päätöksenne tulee olemaan, että tästäkään kaudesta ei tule läpimurtoamme niin uskoakseni olemme valmiita yrittämään samaa sitten seuraavalla kaudella. Toivottavasti hakemuksemme on selvä ja mukavaa luettavaa!

INFO

Perustaja: Tomekki
Perustamisajankohta: 2004-10-19 20:23:32
Pelatut ottelut: p: 1564, v: 678, t: 232, h: 673
Pelimuoto: 4vs4
Keski-ikä: 18.4
Yhteydet: IRCnet: #Helsingin_Jokerit MSN: Cearider@msn.com

KOKOONPANO


Pelaajien lukumäärä: 13
Mukana kiekkoliigan peleissä: 11
Ulkona kiekkoliigan peleistä: 2 (R.Lang ja S.Lepistö)
Onko kokoonpanoon tulossa muutoksia: Ei
Vastuuhenkilöt: JoKeR, Tomekki ja Jokerider
Paitojen värit: Koti: Pun-Sin-Pun (3) Vieras: Pun-Valk-Sin (3)

Puolustajat:


JoKeR
Muut nimimerkit: Stidi
Kokemus kiekkoliigasta: -
IRC: JoKeR~
MSN: -
Ikä: 24
Muuta: Joukkueen vastuuhenkilö

Zakka

Muut nimimerkit: @possu@, whiteball, @sika@, Zäkä ja Eztola
Kokemus kiekkoliigasta: -
IRC: Zakka
MSN: estola83@hotmail.com
Ikä: 22
Muuta: Kokemusta hokidivarista sekä liigasta Firenzen paidassa @possu@ nimimerkillä

rämö
Muut nimimerkit: kokoliha, NENÄ, römpsä, ilotikku, Hevosman ja _-iIi-_
Kokemus kiekkoliigasta: -
IRC: -
MSN: kevytlenkki@hotmail.com
Ikä: 23
Muuta: -

Korhon3n
Muut nimimerkit: Hesote, Helmin3n ja Korhoo
Kokemus kiekkoliigasta: -
IRC: Jyrkka-
MSN: Jyke_box@hotmail.com
Ikä: 17
Muuta: -

Hyökkääjät:

Tomekki

Muut nimimerkit: Alokas, Einstein, Hjallis, NOVICE ja -M.BROS-
Kokemus kiekkoliigasta: -
IRC: -
MSN: dosnascimento@hotmail.com
Ikä: 20
Muuta: Suorittaa inttiä ja toimii joukkueen vastuuhenkilönä

Kuhta.
Muut nimimerkit: Z.Saileti, T.Tiitu, Croko, Ali.G, moukari ja Luomala
Kokemus kiekkoliigasta: -
IRC: -
MSN: laatikkoukko@jippii.fi
Ikä: 16
Muuta: -

ilbaland
Muut nimimerkit: ilir, Enrico, Unikkatil, -Lucky-, J.Park ja Laa-laa
Kokemus kiekkoliigasta: -
IRC: -
MSN: ilbaland@hotmail.com
Ikä: 15
Muuta: -

Ikijokeri (ex. -metro-)

Muut nimimerkit: Suhonen ja Bushman
Kokemus kiekkoliigasta: -
IRC: metro-
MSN: manninen_@hotmail.com
Ikä: 18
Muuta: -

Metrak
Muut nimimerkit: Miutrak ja Kuisma
Kokemus kiekkoliigasta: -
IRC: Metrak
MSN: Metrak-@hotmail.com
Ikä: 15
Muuta: Pelannut harjoituspelejä Darra OY:ssä

Ennuil

Muut nimimerkit: Ennu, Rändy, Ennui-l, naa-ma ja ennuli
Kokemus kiekkoliigasta: -
IRC: Ennuil
MSN: Ennuil@hotmail.com
Ikä: 17
Muuta: -


Jokerider

Muut nimimerkit: Metropolt
Kokemus kiekkoliigasta: -
IRC: Rider-
MSN: Cearider@msn.com
Ikä: 14
Muuta: Joukkueen vastuuhenkilö

HISTORIA


Synkkänä lokakuisena iltana tapahtui kiekon kannalta jotain odottamatonta ja järisyttävää. Juuri kiekkoon rekisteröitynyt pelaaja nimeltään Tomekki sai kuningasajatuksen: "Jokerit tänne ja äkkiä!" Edellämainittu pelaajamme oli nimittäin erittäin suuri jokerifanaatikko oikeassa elämässään ja halusi jakaa intohimonsa myös toisten kiekko.tk pelaajien kanssa. Niin sitten tapahtui, että Helsingin Jokerit pulpahti kiekkoon. Tuskimpa tomekki uskoi, että tällä joukkueella pelattaisiin vielä vuodenkin jälkeen. Tuskin uskoi myöskään, että joukkue nousisi vielä joskus kiekon eliittiin. Jokatapauksessa kiitos tämän upean pelaajan ja hyvän ystäväni, Jokerit on tässä tänään ja valmiina divarikarsintoihin!

Siirrytäämpä sitten tuosta loistosta hieman harmaampiin asioihin. Jokereiden alku ei todellakaan ollut helppo. Joukkueella oli tapana haastaa joukkueita ilman sen suurempia kriteereitä (novit vs proot yms.). Niin sitä sitten usein ajauduttiin "väärään seuraan" ja turpaan tuli sen mukaisesti. Hahmottaakseni paremmin tilannetta, voisin vielä kertoa, että rank killui siinä 600-1200 paikkaille. Tämän ns. Jokereiden "synkän ajan" aikana luotiin kuitenkin suuriltaosin se runko, millä nykyisin pelataan.

Sitten siirryttiin vaiheeseen, jossa alettiin hakemaan 3vs3 peleissä menestystä. Joukkueessa pyöri tällöin kaikenlaista siipiveikkoa ja tähtöstäkin, mutta samat pelaajat kuten alussakin jatkoivat aktiivisesti mukana oloa joukkueen toiminnassa. Näiden 3vs3 pelien aikaa voisin kutsua jokereiden historian käännekohdaksi sillä silloin opittiin pelaamaan jo jonkin kaltaista syöttelypeliä ja menestyttiin peleissä. Kaikesta tästä kehityksestä huolimatta suurin oli vielä edessä. Olimme tehneet päätöksemme. Me emme aikoisi hakea menestystä 3vs3 peleistä vaan tavoitteiksi tulivat 4vs4 pelimuoto ja Kiekkoliiga!

Niin sitä sitten noin 6-7 kk sitten lähdettiin kohti kiekkoliigaa ja 4vs4 pelejä. Alku ei tälläkään kertaa ollut helppo ja monet pelaajat, Rider (nyk. Jokerider) etupäässä olivat paljon sitä vastaan. Heillä ei ollut rohkeutta kokeilla uutta, he tahtoivat pysyä turvallisen tutussa 3vs3 pelimuodossa, jonka he hallitsivat. Onneksi lopulta kuitenkin päästiin yhteisymmärrykseen. Kiekkohan on alati muuttuva peli. Jos se pysyisi kokoajan samana niin tuskinpa hirveän kauaan sitä jaksettaisiin jauhaa? Niin sitten hitaasti, mutta varmasti joukkueemme alkoi kehittyä näissä peleissä. Keksittiin jo hiukan omaa tyyliäkin ja passipeli saatiin kuntoon. Reenattiin ja reenattiin. Halu oli kova jokaisella pelaajalla ja taidotkin tuntuivat olevan kohdallaan. Kiekkoliiga näkyi yhä selvemmin edessä ja toiveikkaat katseet osoittivatkin jo karsintoja kohti.

Mutta sitten tuli isku vyön alle. Kun karsinnat alkoivat me emme olleetkaan mukana. Emme olleet täyttäneet kaikkia kriiteereitä ja se oli erittäin kova isku. Joukkueemme oli tällöin lähellä loppuaan, sillä suurin osa sen pitkäaikaisita pelaajista lähti. Saatiinkin selville, että monet olivat olleet mukana pelkästään kiekkoliigan takia (myönnettäköön, että minäkin olin lähellä lähtöä) ja etteivät he jatkaisi harjoittelua enää seuraavaa kautta varten. Suurin osa rungosta oli kuitenkin edelleen jäljellä ja pelejä päätettiin takaisukuista huolimatta jatkaa. Sitten sitä huomattiinkin, että peli helpottui valtavasti kun suurin osa joukkueesta oli karsittu/lähtenyt.  Hankittiin vielä hiukan uusia nimiä sekä yksi vanhempi tuttu ja menestystä alkoi kertyä. Näin joukkue alkoi jälleen harjoittelemaan seuraavaa 2. divarikarsintaa varten loistavin tuloksin ja tässä me nyt sitten seisomme.

EIHÄN NE PÄÄSY VIIMEKSIKÄÄN, MIKSI NYT

Viime karsintoihinhan emme päässeet.  Luulen, että se johtui suurilta osin erittäin surkeasta hakemuksesta ja joidenkin pelaajien "peeloilut". Toivottavasti kuitenkin tällä kertaa onni on myötä ja meidät kelpuutetaan seuraavien avujemme takia kiekkoliigan 2. divariin kaudella 2/2006!

Näin aluksi voisin mainita sanasen jokereiden "paljon puhutusta" asiallisuudesta. Keski-ikä on siinä 18.4 kohdilla, joten yleisesti luulisi olevan homman kunnossa ja siinänsähän se lähes onkin. Usein kuitenkin joukkueen peleissä ja muuallakin on törmätty pelaajaan nimeltä Metrak. Tämä pelaaja on näet aiheuttanut poikkeuksellisen paljon eripuraa paikoissa missä on käynyt. Liekö sitten syynä kiivas luonteensa vai joku muu, mutta jokatapauksessa häntä yritetään hillitä ja hän on itsekkin pannut asiansa tärkeysjärjestykseen suurilta osin. Hän haluaa fanittamansa joukkueen kanssa 2. divariin ja jos joku on siinä esteenä, hän haluaa varmasti poistaa sen tieltään. Näin ollen voidaan olettaa, että metrak tulee hillitsemään käytöstään vastaisuudessa ja jos näin tulee tapahtumaan niin luultavastihan joukkueen asiallisuudesta ei tule moitteita.

Entäs pelilliset avut sitten? Toisaaltahan jokereiden pelaajat ovat varsin kokemattomia kiekkoliigasta, mutta tuskinpa kovin moni kiekkoliigan alainen joukkue on voinut sanoa, ettei jokereista olisi ollut vastusta. Monet ovat jopa joutuneet toteamaan, että heistä itsestään ei sitä ollut! Lisäksi joukkueen peli on usein erittäin viihdyttävää ja siihen kuuluu oma taktiikkansa. Näiden tilanteiden valossa voidaan reilusti sanoa, että pelillisiin avuihin tämän homman ei pitäisi ainakaan kaatua.

Mutta miten se kokoonpanon vaihdos? Siitä voimme onneksemme kertoa pelkkää hyvää! Joukkueen pitkäaikainen runko (pitkäaikaisella tarkoitan noin. vuoden pelannutta ryhmää) on edelleen tallella lisäysten kera ja joukkue kovimmassa kunnossa ikinä. Ainoana uutena pelaajana voisimme pitää
Keijon Pojat
:sta saapunutta Korhon3n :a. Kokoonpanossa on myös erilliset peluutus kentät ja niiden pelisäännöt, joka tehostaa pelien taisteluja. Hyökkääjiä on tosin määrältään puolustajia paljon enemmän, mutta olemme aina eläneet tämän kanssa ja ihan hyvinhän se on sitten sujunutkin. Jokatapauksessa tuskin tämäkään osa-alue tulee olemaan jokereiden "akilleen kantapää".


JOKERIT KIITTÄÄ JA KUMARTAA!

EDIT: Pieniä ja useita muutoksia tekstissä.
Karsinnat Kiekkoliigan 2. divariin kaudelle 2/2006
Hauer

13.04.2006 13:52
HautausmaaTarkastajat hakee 2.divarikarsintoihin kaudelle 2/2006!

Perussälät:
Nimi: HautausmaaTarkastajat (HT)
Perustamisajankohta: 3.4.2005
Perustajat: arche, öhman ja Juhi
Ottelut: 2873, voitot:1109, tasapelit:376, tappiot:1388
Vastuuhenkilöt: arche ja Hauer
Pelaajien lukumäärä: 12
Tavoitettavuus: #hautausmaatarkastajat @ ircnet
Peliasut: Kotiasu: tummanvihreä (ilman ekstroja musta) - valkoinen - musta (8), Vierasasu: valkoinen - tummanvihreä (ilman ekstroja musta) - musta (8)


Historiaa

Kevään merkit olivat jo ilmassa lauantaiyönä, kun kolme nuorta miehenalkua puhuivat innoissaan kiekko.tk:sta ja upeista läpiajomaaleistaan. Hetki tämän jälkeen tuli idea oman joukkueen perustamisesta kuin salama kirkkaalta taivaalta. Asiaa toki mietittiin pitkään ja hartaasti, sillä lähtö Jäkkäreistä olisi kova pala meille kaikille, jonka lisäksi opiskelijapoikien saldorajat olivat estää aikeet. Kuitenkin viimeisten pussikaljojen jälkeen arche lupautui maksamaan joukkueen perustamiseen tarvittaman pelimerkin. Seuraavaksi olikin edessä tärkeääkin tärkeämpi nimen valinta. Ehdotuksia tulvi poikien suusta laidasta laitaan, mutta lukuisista ehdotuksia huolimatta emme päässeet asiassa yhteisymmärrykseen. Loppujen lopuksi tyydyimme valitsemaan kaksi sanaa sanakirjasta, jotka yhdistämällä muodostuikin yksi kummallisimmista kiekko.tk-joukkueiden nimistä: HautausmaaTarkastajat.

Seuraavana aamuna lievähkössä kanuunassa Juhista tuli HT:n ensimmäinen virallinen puolustaja, kuten kaikki muistavat hänen vapaan tekstin: "Älä valita tehoista, oon pakki". Lähdimme siis pelaamaan 3vs3-otteluita tutulla Hervanta-triollamme miettimättä ulkopuolisten haalimista rinkiin, kunnes öhmanin kyltymättömät pelihalut kasvoivat liian suuriksi samalla Juhin kyllästyessä noviporukkamme heikkoihin esityksiin. Archen ollessa vielä kiltisti lukion penkillä öhman ei kestänyt ranking-tärinöitään ja värväsi klassisesti lobbysta/publalta puolustajan ja hyökkääjän. Tämä puolustaja oli daMacho, joka vieläkin pysyy uskollisena Tarkastajana. Tällaisia herätehankintoja oli lukuisia tuohon aikaan, joista osa vielä jatkaa joukkueessa tänäkin päivänä. Tähän ryhmään kuuluvat Hauer, HOUSTON, Ollivaa sekä hiljattain aktiiviuransa päättänyt absinthe.

Jo ennen edellämainittuja hankintoja joukkueemme pelejä seurasi muuan Miikka, joka selosti otteluitamme vapaaehtoisesti. Pian saimmekin Miikasta aka Omista oivan pelaajavalmentajan, mikä takasi loistavat puitteet joukkueen menestykselle. Hän kannusti ja opetti meitä lähinnä joukkuepelin saloihin. Kesän alkupuolella saatoimme irl-kaverimme tanelin mukaan kiekkomaailmaan ja näin ollen Hervanta-trio oli muuttunut Hervanta-kvartetiksi. Näihin aikoihin mukaan sotkeutui 4vs4-ottelut, joissa menestys oli mitä oli, mutta se ei porukkaa häirinnyt, vaan sen sijaan kannusti opettelemaan lisää kyseistä pelimuotoa. Pian peleissä opittiinkin pelaamaan joukkueena ja voittojakin ropisi silloin tällöin.

Elokuussa päätimme hakea ensimmäistä kertaa johonkin sarjaan mukaan, kun meidät valtasi halu tavoitella jotain suurempaa kuin muutamaa ranking-pistettä ja teimmekin hakemuksen kiekkoliigan divarikarsintoihin. Jäimme karsintojen ulkopuolelle, mutta pian tämän jälkeen saimme kutsun Hoki-divarin kaudelle II/2005. Ensimmäinen kausi sujui yli odotusten ja olimmekin runkosarjan toisia. Runkosarjaa seuranneet liigakarsinnat olivat kuitenkin pettymys ja se tiesi sitä, että seuraavakin kausi meni divarin puolella. Ennen III/05 kauden alkua joukkuetta täydennettiin Kesiksellä sekä KaVosta lähteneellä Rickyllä. Kausi sujui kohtalaisesti ja runkosarjan 4.sija takasi pääsyn Hoki-liigaan. Kauden loppuvaiheilla joukkueeseemme liittyi Wind, joka oli pelaillut jo alkuaikoina muutamia otteluita porukassamme. Joulukuussa haimme kiekkoliigan 2.divarikarsintoihin, joihin pääsimmekin. Alkusarja meni hyvin, mutta jatkokierroksella VMTL osottautui liian kovaksi vastukseksi ja jäimme 2.divarin ulkopuolelle.

Hokiliigakausi I/06 sujui tasaisesti paria heikkoa peliä lukuunottamatta. Runkosarjassa olimme viidensiä ja playoffeissa tarumme päättyi ensimmäisellä kierroksella Rykälättyä vastaan. Karsintapettymyksen jälkeen peli-into laantui hetkeksi ja yksi karkulainenkin havaittiin, kun Kesis matkasi shokeeraten kaikki paukkukaupunki Amsterdamiin. Mutta kaikki oli väliaikaista vaan, Kesiksen lähtöä lukuunottamatta. Hänen kautta saimme kuitenkin hommattua oivan korvaajan, thc:n, vahvistamaan puolustuskalustoamme.


Miksi ihmeessä HautausmaaTarkastajat kannattaisi valita 2.Divarikarsintoihin?

Kolmas kerta toden sanoo, eikös se näin mene? Kyseessä on siis kolmas hakemus, ei suinkaan mahdollisesti kolmannet karsinnat. Pelitapamme on muuttunut jokseenkin yksinyrittämisestä entistä enemmän joukkuepelaamiseksi. Hyökkäämme ja puolustamme joukkueena ja se onkin kantanut hedelmää niin harjoitusotteluissa kuin Hoki-liigan peleissä. Olemme siis kasvaneet viime karsintoihin verrattuna ennen kaikkea joukkueena, vaikka vieläkin uskomme kehittyvän niin joukkueena kuin yksilöinä. Yksi merkittävä tekijä on myös meidän mahtava porukkahenkemme, joka on ollut pohjana kehitykselle ja pitkäjänteiselle työlle. Tämä on peräisin pitkäaikaisesta rungosta, joka on kohta pelannut lähes vuoden yhdessä ilman hajoamisia tai pidempiä taukoja. Joukkue on myös äärimmäisen aktiivinen, ennen kaikkea iltaisin kello 20-01 välillä, jolloin useimmiten pelaamme. Toki sekaan mahtuu pelejä myös päivällä ja alkuillasta, mutta silloin on yleisesti ottaen hiljaisempaa. Kolme kautta on tullut pelattua Hoki-Liigaa (2 näistä Hoki-Divaa) ja aina on tullut kaudet vedettyä kunnialla läpi jättämättä yhtään ottelua pelaamatta sekä ilman minkään sortin ongelmia. Tämä osoittaa, että joukkue on luotettava ja onnistuu viemään sarjan läpi annetussa aikataulussa. Pelaajistomme keski-ikä roikkuu 18-vuoden tietämillä, mikä osaltaan on selitys sille, että joukkue on aina asiallinen ja kunnioittaa vastustajia. Lähes kaikki pelaajistamme käyttävät irkkiä, mikä auttaa pelien sopimisessa ja muissa yleisissä joukkuetta koskevissa asioissa. Tämäkään ei olisi siis ongelma, mikäli karsintoihin meidät valittaisiin.


Sitten jonkin sortin loppuspiikki:

"Ennen HautausmaaTarkastaja, nyt vain raitapaita". Tuon lauseen näen mielessäni Kesiksen sanomana kahden kauden kuluttua. Aion myös pitää sanani viime karsintojen tappion jälkeen: "Tullaan takas ens kerralla kovempana!" Näin myös aiomme tehdä.


Kokoonpano:

absinthe
Muut nimimerkit: veljes-k, absintti, jansson
Kiekkoliigakokemus: -
IRC: -

arche
Muut nimimerkit: M.Pukka, Juanes, Reetu, Tauskifan, Hotboy93, H153Y
Kiekkoliigakokemus: -
IRC: arche^

daMacho
Muut nimimerkit: Kummisetä, Smuts, boltsu, woah
Kiekkoliigakokemus: -
IRC: -

Hauer
Muut nimimerkit: Jarna10, Häilis, Bilettäjä, Volmari
Kiekkoliigakokemus: 1.divaria Pelijengissä kaudella 1/2006 (Häilis nimimerkillä)
IRC: Hailis

HOUSTON
Muut nimimerkit: HUOHSTON, Nicole, Tomas, Spiidi, Vans, eki-setä.
Kiekkoliigakokemus: -
IRC: -

Juhi
Muut nimimerkit: Valdemar, RonMoss, Adonis, Jouhe, EinoLeino
Kiekkoliigakokemus: -
IRC: Juhiiiiiiiiii

Ollivaa
Muut nimimerkit: A-ttack, Höpsö, Herska, Opi
Kiekkoliigakokemus: -
IRC: Ollivaa

Ricky
Muut nimimerkit: WayUp, Street, R.Martin, Rikcy, -Kiekko-
Kiekkoliigakokemus: 2/2005 puulaakia sekä 3/2005 2.divaria Kangasalan Voitossa (-Kiekko- nimimerkillä)
IRC: Ricky^

taneli
Muut nimimerkit: -
Kiekkoliigakokemus: -
IRC: taneltra

thc
Muut nimimerkit: deepdish, boom
Kiekkoliigakokemus: -
IRC: thc_ee

Wind
Muut nimimerkit: Jasuka, Salmari, 0wn3d, powned
Kiekkoliigakokemus: -
IRC: Jasuka

öhman
Muut nimimerkit: TaneliFan, maffesetä, öbe
Kiekkoliigakokemus: -
IRC: Maffeseta

Kokoonpano on lopullinen!

Hakemus on archen käsialaa, muokkaajana toimi Hauer.
Hakemus karsintoihin..
Jorrrma

15.04.2006 20:05
Into tavoittelee paikkaa Kiekkoliigan 2.divarikarsintoihin 2/06

Joukkueen nimi: Into
Kotisivu: http://students.oamk.fi/~t3ikar00/kiekkointo.html
Perustettu: 18.11.2004
Perustaja: jersku
Ottelut: 1528, joista voittoja 771, tasureita 212 ja tappioita 545
Keski-ikä: 19-20w
Pelaajien lukumäärä: 16, joista yhdellä kokemusta aiemmin Kiekkoliigan sarjoista ja 12 kokemusta Hoki-Liigasta. Kokoonpano on tähän muotoon kuoletettu.
Vastuuhenkilöt: Jorrrma, pikku-myy, Asiamies
Kontakti: #kiekkointo @ ircnet, meset/skypet löytyy myös.
Peliasu: Koti: Valkoinen-Punainen-Tummanharmaa(6)
        Vieras: Punainen-Musta-Musta(8)




Historiaa

Oli kaunis iltapäivä 18.11.2004, kun ystävämme Jersku(pikku-myy) sai mallikkaan idean istuessaan hämärässä huoneessaan seilaillen kiekko.tk-sivustolla.
-Hmm,olisipa kiva pelata noita "tiimipelejä",mitä isot pojat tuolla pelailevat,tuumi hän.
Ja ei aikaakaan kun hän oli jo luomassa Dynastiaa nimeltä Into.

Ensimmäiseksi joukkueeseen Jersku halusi jo silloin äärimmäisen taitavat ja kovahermoiset veljensä hirvi13(Jorrrman) ja Föbban(Typho).
Mutta, koska tähän välineurheiluun tarvittavia laitteita ei ollut riittävästi ei koko kolmikko voinut pelata samassa jengissä samaan aikaan matseja, joten Typho seikkaili omia polkujaan keräten kokemusta ja taitoa. Sen sijaan Jorrrma ja pikku-myy värväsivät tiimiin parhaan ystävänsä Hiatsun, jonka tietokoneverstaalla otettiin matsia viikonloppuiltaisin parin nallelimpparin siivittämänä.

Kun sitten saatiin lisää masiinoita tukikohtaan nimeltä Koti oli mahdollisuus ottaa myös Typho samaan aikaan tiimipeleihin.
Jossain vaiheessa Hiatsu alkoi tippua kyydistä työkiireiden tms. syiden takia. Ehkä hän löysi elämän tarkoituksen jostain muualta kuin kiekon parista.

Pojat pelailivat aikansa kolmestaan ja huomasivat ettei pelaajamäärä ollut riittävä.(laatu kylläkin) Kun kiekkomaailman gurutkin alkoivat jauhaa 4vs4-matseja oli siihen suuntaan itsekkin astuttava. Oli siis aika alkaa etsiä uusia pelaajia. Tästä alkoi varsinainen Dynastian rakennus. Alkuun otettiin publalta satunnaisia sankareita, jotka kuitenkin katosivat lähes yhtä nopeasti kuin olivat saapuuneetkin.

Jossain vaiheessa joukkueeseen liitettiin huippulahjakkaat Repo, Gaborik ja maalaaja. Scouttauksen tulos oli tyhmä Tsadilainen Repo, Kelliksen kuumakalle Gaborik ja Lahden lahja, hidas hämäläinen maalaaja. He olivat kuitenkin oiva lisä täydentämään Innon
pakkaa. He ansaitsivat paikkansa tiimissä kurinalaisuudella ja nöyryydellä. Paitsi
Gaborik, joka oli tullessaan armoton kinuaja ja vinkuja. Aikojen saatossa on kuitenkin Innon periaatteita ja attitudee taottu hänen tajuntaansa. Välillä kuuma latinoveri meinaa silti pulputa yli äyräiden ja kiehahtaa pohjaan.

Tuolloin matsia pelattiin matsin perään. Aamuisin, päivisin, iltaisin, öisin. Viikolla, viikonloppuna. Kesällä, talvella. AINA.
Jossain vaiheessa kuitenkin tuli hillitön tarve saada uutta verta kokoonpanoon sillä Jorrrman mielestä näin pieni määrä pelaajia ei vielä ansaitsisi Dynastia-nimeä.

Into löysikin etsimänsä sattumalta kun myöhemmin Innon farmitiimiksi muuttuneesta Pajauttajista löydettiin "kova" Kuopiolaiskolmikko Pawe, Sepsi ja hiukka jäätävä/jäätyvä E.Malkin. Kiero savolaiskolmikko olisi huikea lisä Innon kokoonpanoon, ajatteli Jorrrma joka oli ottanut Innon diktaattorimaisesti siipiensä suojiin.

Kesken Kuopion poikien rattoisan kalakukkoaterian Pawen puhelin soi ja toisessa päässä oli Innon Pj. Jorrrma. Jorrrma ehdotti suoraan ilman mitään lapsellisia tryout-kikkailuja, että " TE TULETTE TIIMIIN! ". Pari päivää kuitenkin meni tiukkojen neuvotteluiden parissa kunnes sopimukset lähetettiin diplomaattipostissa Kuopioon ja nimet saatiin kontrahtiin. (Myöhemmin Kuolema korjasi Sepsin talteen, mutta onneksi tiimissä löytyi korvaajia ja menetys ei pelimenestykseen vaikuttanut.)

Tämän vahvan rungon jälkeen on joukkueeseen saatu vielä hankittua muutama loistava vahvistus. Asiamies, kiekon paras 1vs1 pelaaja saatiin vahvuuteen kun KolmenKopla harmittavasti hajosi. Loput kuusi pelimiestä on hommattu yksittäin napsien. Suurin osa tiimin pelaajista on irl-tuttu tiimin jonkun toisen pelaajan kanssa. Tästä on muodostunut eräänlainen vahvistava side koko joukkueen toimintaan. Hommaa ei oteta liian vakavasti, mutta tosimielellä kuitenkin. Tiimissä on pari epäaktiivista pelaajaa. Toinen intin takia ja toinen sen takia, että toimii pääasiassa maskottina keräten kokemusta ajoittaisilla peliminuuteilla.
Aiemmin oli ajatuksena, että kun vanha veri on alkanut vapista tai muuten aktiivisuus ei ole ollut aina riittävää on etsitty uutta tilalle. Tästä syystä materiaali on tarkoituksella laaja. Se tuo omat hyvät ja huonot puolensa. Positiivista on se, että pelaajan joutuessa epäaktiiviseen vaiheeseen löytyy toinen pelaaja korvaamaan aukon. Toisaalta 5vs5 matseja odotellen on hyvä pitää osaavia pelaajia tiimissä.




WE HAVE A DREAM!


Unelma siitä, että valinta tällä kolmannella kerralla kolahtaa meihin. Viimeksi pääsimme säälikarsintoihin. Mahdollisuushan se on sekin, mutta liikaa menee arpapelin puolelle, jos yksi matsi ratkaisee paikan auringossa. Kiekossa kun on kymmeniä joukkueita, jotka voivat voittaa keskinäisessä matsissaan toisensa. Kukaan ei ole voittamaton ikuisesti.
Kun joskus kiekko pomppii toisille ja joskus ei pompi, vaan liukuu.

Aikojen varrella on opittu, että mitään staroja on turha etsiä. He kun pilaavat yleensä peli-ilon ja joukkuehengen  leijailuillaan. Siksi luotamme vahvasti omaan Kiekkoliigasta hyvin kokemattomaan rosteriimme. Totuus kuitenkin on se,  että kuka tahansa voi olla stara, jos vain viitsii pelata nöyrästi noudattaen joukkueen sopimaa pelistrategiaa.
Kun kentällä on neljä omaa pelaajaa niin tärkeintä on auttaa siellä toinen toistaan. Loppupeleissä yksilösuoritukset ratkaisevat otteluita, mutta ratkaisuhetkille päästäkseen on koko paketin toimittava.  

Innon nykyisen joukkueen voima on pysyvyys ja vahva usko joukkueeseen. Joukkueen sisällä vallitsee toisaalta hurja sotilaallinen kuri ja toisaalta rennon letkeä meininki. Into pitää yllä kirjoittamattomia lakeja joihin käyttäytyminen pääosin perustuu.(Jorrrman 10 käskyä)  Periaate on, että omille saa sanoa mitä lystää, mutta vastustajille avautujat ammutaan. Tai vähintään heivataan ulos tiimistä ja kirotaan alimpaan Helvettiin.  Edelleen pyritään etenemään menestykseen ja kuuluisuuteen vain ja ainoastaan pelaamalla. Harmittavia tunteenpurkauksia tietysti joskus sattuu kun kyse on ihmisistä, mutta minimissä ne kuitenkin ovat pysyneet ja tulevat minun ollessa ruorissa myös pysymään.

Tällä hetkellä on kolmas kausi menossa kovatasoisessa Hokiliigassa, jossa menestys on ollut kiitettävää epäilyistä huolimatta:
II/05 Runkosarjan voitto, 4. sija
III/05 Runkosarjan 6.
I/06 Runkosarjan 2., Finaalissa.


"Vastustajia kunnioitetaan, mutta ketään ei nöyristellä! Täysillä vedetään loppuun asti oli tulos mikä tahansa."


Mielestämme olisimme täydellinen tulokas Mahtavaan Kiekkoliigaan!


- Jorrrma -



Pelaajatiedot:

Jorrrma
Muut nickit: hirvi23, hirvi13, Hirwi666, AriI, Viikate, Dliriumdx, RJK
Ikä: 22w
Kiekkoliigakokemus: 2.divaria Hc Kalmassa 3/05

pikku-myy
Muut nickit: jersku, Raipe_14, keimänni, TeiniX, JereA
Ikä: 18w
Kiekkoliigakokemus: -

Typho
Muut nickit: Typho., Typho-, Typho', JesseA, Föbba
Ikä: 15w
Kiekkoliigakokemus: -

Gaborik
Muut nickit: Goc, Bros, Suntti
Ikä: 17w
Kiekkoliigakokemus: -

Pawe
Muut nickit: M.Luovi, Monni, Mix82
Ikä: 23w
Kiekkoliigakokemus: -

maalaaja
Muut nickit: Silli, maalaaja., hämäläine
Ikä: 16w
Kiekkoliigakokemus: -

Larza
Muut nickit: Lare, LarSa, -LauriH-, Datiivi, Larzan, T3nkr4t, Lale
Ikä: 15w
Kiekkoliigakokemus: -

Asiamies
Muut nickit: Asiämies
Ikä: 15w
Kiekkoliigakokemus: - )

Repo
Muut nickit: Yashin, ohimo, Asian, Gvrmental
Ikä: 19w
Kiekkoliigakokemus: -

oona
Muut nickit: nopqr, Puukko, velho
Ikä: 18w
Kiekkoliigakokemus: -

r.mäkinen
Muut nickit:Kovalchuk,Iginla12
Ikä: 14w
Kiekkoliigakokemus: -

E.Malkin
Muut nickit: MIMI
Ikä: 24w
Kiekkoliigakokemus: -

Tammelin
Muut nickit: Vuorisalo, Since
Ikä: 19w
Kiekkoliigakokemus: -

Odez
Muut nickit: Ådez, Ödez, 0dez, BMW, nro.19, Körssi
Ikä: 18w
Kiekkoliigakokemus: -

Mack
Muut nickit: Eightball, Superior, J.Doe
Ikä: 25w
Kiekkoliigakokemus: - None -

AnzaH
Muut nickit: andypandy, antsuh
Ikä: 18w
Kiekkoliigakokemus: -
Karsinnat Kiekkoliigan 2. divariin kaudelle 2/2006
Ojis

19.04.2006 17:31
Laitataklaus pistää kortensa kekoon ja hamuaa paikkaa 2/06 karsintoihin!


Tietopaketti:
Joukkueen nimi: Laitataklaus
Perustettu: 4.5.2005
Perustaja: Ojis (nykyinen Laita)
Vastuuhenkilöt: Laita , asonic ja Kurosawa
Pelejä kertynyt: 1144, Wins: 532, Draws: 167, Losses: 445
Keski-ikä: n. 18v.
Pelimuoto: 4vs4
Kotisivut: www.laitataklaus.tk
IRC: #Laitataklaus @ IRCnet



Historiikki
Laitataklaus luotiin Ojis nimimerkin toimesta kauniina, toukokuisena päivänä, vuonna 2005. Perustajina toimivat siis Ojis (nykyinen Laita) ja asonic. Ensinmäiset pelit olivat sitä tyypillistä "noviisii settiä" ja tietenkin 3vs3 muodolla höystettynä.  Pääsääntöisesti joukkueessa pelasivat, nykyajankin Laitataklaus konkarit: Laita, asonic ja Kurosawa, sekä antza, joka on tosin lopettanut aktiiviuran. Toki joukkueemme pelaajahistoriaan kuuluu useita muita pelaajia, jotka pelasivat joukkueessamme melko pitkään, mutta sittemmin tiet ovat erkaneet syystä tai toisesta..

Ensimmäiset askeleet kohti "tasokasta" pelailu otettiin kesällä 2005, jolloin Laitataklaus aloitti 4 vs 4 otteluiden pelaamisen. Leikkiin oli saatava hyviä pelimiehiä . No, mutta  eihän kukaan tuntemattomaan joukkueeseen ns. 1 nimimerkillä  tullut,  joten otimme tasokkaiden pelaajien kakkos nikkejä mukaan pelailemaan. Näistä hetkistä lähtien Laitataklauksen kehitys käyrä nousi suunnattomasti. Kehityimme hurjasti pelatessamme kovia vastustajia vastaan 4vs4 muodossa. Otimme turpaan useilta vastustajilta, mutta joukkueen johto tiedosti sen, että kovia pelejä pelatessa kehittyisimme entistä paremmaksi joukkueeksi. Kova harjoitus lopulta palkittiin, siitä seuraavassa..

Syksymmällä, kun Laitataklaus oli alkanut vakiinnuttamaan paikkaansa top - 100 listalla ja pelit kulkivat siihen malliin, että monet joukkueet jyrättiin mennen tullen, joukkueen kannalta oli tehtävä iso muutos. Joukkueesta tehtiin täysipainoisesti ykkös  nick joukkue. Useat pelaajat siirtyivät pelaamaan meille ykkös nimimerkillä ja saimme muutaman uuden hyvän vahvistuksen. Muutoksen jälkeen joukkueen itseluottamus kasvoi. Laitataklauksesta oli kiistatta syntymässä kiekon tähtitaivaalle uusi valopilkku.

Joulun jälkeen odotimme jännittyneenä päätöstä kiekkoliigan divarikarsintoihin 1/06 pääsystä, kun saimme tiedon, ettemme päässeet, oli joukkueemme  jokainen pelaaja hieman pettynyt. Siitä sisuuntuneena haimme Hoki-Liigan divarikarsintoihin, jonne meidät valittiin. Karsinnat suoritettiin mallikkaasti, hävisimme vain yhden pelin karsinnoissa ja olimme lohko kakkosia. Nousu Hoki-Divariin oli siis selvä. Hoki-Divarin runkosarja pelattiin mallikkaasti loppuun asti, jos pieniä pelaaja lähtöjä ei lasketa mukaan. Olimme runkosarjassa lopulta kolmansia. Hoki-Divari kausi viimeistään opetti meille sen, että minkalaista on pelaaminen sarjassa, antoi kokemusta jokaiselle joukkueen jäsenelle, sekä nostatti itseluottamusta, joka on näkynyt meidän nykyajan suoritustasossa. Mainittakoon vielä, että joukkueessamme kaksi pelaajaa on ylittänyt maagisen 1000pisteen rajan.

Kaiken tämän värikkään historian jälkeen ydinporukka on pysynyt joukkueen sydämmessä ja tulee aina pysymään.



Miksi juuri Laitataklaus divarikarsintoihin 2/06?
Laitataklaus on tehnyt pitkäjänteistä työtä juuri sen eteen, että me pääsisimme johonkin kovatasoiseen sarjaan. Okei, Hoki-Divari opetti meille lähes kaiken mahdollisen mitä sarjassa pelaamiseen tarvitaan. Nyt olemme kasanneet tiiviin ja uskollisen porukan valmiina taistoon, ehkä kiekon kovimpia karsintoja varten? Olemme vakuttuneet siitä, että taitotasomme ja asiallisuutemme riittävät Kiekkoliigan alaisiin sarjoihin. Uskoakseni Kiekkoliigan 2.divisioona olisi meille täydellinen sarja. Karsinnoissa haluaisimme näyttää, että me myös kuulumme juuri sinne.

Olemme rehellinen, asiallinen ja uskollinen joukkue, joka omaa hyvän rungon sarjassa pelaamiseen. Joukkue omaa pitkät perinteet, siitä osoituksena  mm se, että kolme pelaajaa on pelannut joukkueessamme novi ajoista lähtien. Vaikka joukkue on tiivis, näen sen silti eduksi, sillä aktiivisuudesta ei ole pulaa, lähes jokainen pelaaja on puhelinsoitolla paikalla ja pelit saadaan sovittua ripeästi. Joukkueessamme jokainen pelaaja käyttää irkkiä ja meillä on oma kanavakin; #Laitataklaus. Erityisesti joukkueen johdon Kurosawa ja Laita ovat aktiivisia irkin käyttäjiä, heidät sieltä tavoittaa lähes aina, kun kone on päällä. Irkissä sovimme kätevästi pelit ja muuhunkin rupatteluun riittää aikaa.

Joukkueemme vahvuudesta löytyy kolme  pelaajaa, jotka omaavat  kiekkoliiga kokemuksen  ja  viisi pelaajaa, jotka eivät ole ennen päässeet kokeilemaan kiekkoliigan alaisissa sarjoissa pelaamista. Niinpä nälkää riittää varmasti kylliksi asti.

Laitataklaus pelaa pääsääntöisesti  4vs4 muotoa, toki 3vs3 muotoa pelaillaan joskus huvikseen, jos ei ole tarpeeksi pelaajia paikalla.. Pyrimme pelaamaan kovatasoisia pelejä ja pystymme haastamaan tiukkaan vääntöön joukkueen, kuin joukkueen. Varmasti lähes jokainen Kliiga/Hokiliiga joukkue on saanut nokkiinsa juuri meiltä.

Joukkueemme peli on kehittynyt jatkuvasti parempaan suuntaan ja edelleen haetaan uusia ulottuvuuksia, mitä erinlaisemmilla taktikoilla. Jokainen jätkä joukkueessamme tuntee toisensa pelityylin melko hyvin, joten taktiikoiden muuttaminen tilanteiden mukaan onnistuu helposti.  Olemme yleensä se joukkue, joka hyökkää ja luo painopistettä vastustajan päätyyn, suosimme syöttelypeliä ja pyrimme rakentamaan tilanteet mahdollisimman huolella vastustajan verkkoon. Pelillisesti siis pystymme kaatamaan kenet tahansa, mutta tietenkään emme voi  aina olettaa  jokaisen joukkueen pelityylin sopivan meille. Nautimme suunnattomasti  haasteista,  kunnon vääntö on parasta peliä, päättyi peli sitten voittoon tai häviöön.

Runko on niin vahvassa kunnossa, että emme tule missään tapauksessa hajoamaan, joten olisimme ehdottomasti varma ja kokenutkin valinta karsintoihin. Joka tapauksessa Laitataklaus lähtee nälkäisenä vihollisen kimppuun, jos sellainen tilaisuus meille tarjotaan.




Ikä ja asiallisuus
Laitataklauksen johto koostuu kolmesta täysi - ikäisestä kaverista.Tämä seikka takaa sen, että jutut pysyvät tarpeeksi asiallisina ja pelihenki on hyvä, sekä kannustava, sillä me kunnioitamme niitä vastustajia, jotka meitäkin kunnioittavat. Reilu peli, sekä asiallinen käytös on kaiken a ja o , tätä noudattaen meidänkin joukkue on pyristellyt eteenpäin, niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Toki huumoria käytetään runsaasti ja ns. puujalkavitsejä kertoillaan tietyssä määrin.

Joukkueessamme vallitsee eräänlainen demokratia. Eli joukkueemme "pääjehut" päättävät suurimman osan asioista, mutta yleinen joukkueen mielipide asioista otetaan vahvasti aina huomioon ja jokainen siirto tehdään harkiten.



Kokoonpano

Laita
Ikä: 18
Muut nimimerkit: Ojis & Cobain
Kiekkoliiga kokemus: 2.divari 1/06 H.C.A.P & 1.Divarikarsinnat 1/06 H.C.A.P
IRC: Laita

asonic
Ikä: 19
Muut nimimerkit: -
Kiekkoliiga kokemus: Ei kokemusta
IRC: asonic

Kurosawa
Ikä: 22
Muut nimimerkit: n0viisi, Saibu & Coachman
IRC: Doctor_

Hentui
Ikä: 16
Muut nimimerkit: Hentunen9, Vyborny, Whois, MICROPOP & Hentuinen
Kiekkoliiga kokemus: 3/2005 liiga Hc Humba, 1/2006 divari Failed Ones,
1/2006 divarikarsinta Failed Ones
IRC: Hentui

Brain
Ikä: 16
Muut nimimerkit: Murder, Mynne , Wickerman & R.Kantor
Kiekkoliiga kokemus: 1/06 1.divari Habs
IRC: Brain-, Brain^^

cerveza
Ikä: 17
Muut nimimerkit: veza, Ujsic, Wiktor & Viktor.U
Kiekkoliiga kokemus: Ei kokemusta
IRC: cerveza

mono
Ikä: 18
Muut nimimerkit: olpe, m0n0 & HuLLuMoNo
Kiekkoliiga kokemus: Ei kokemusta
IRC: monoo

T.Mäkelä
Ikä: 17
Muut nimimerkit: Mäksy-, Tuunanen , sylvi , kapus & werto
Kiekkoliiga kokemus: Ei kokemusta
IRC: Maksy_

Tässä on lopullinen kokoonpano! Tattis.

24.4 - Elite poistettu kokoonpanosta, koska hänen koneensa on hajonnut. Jatkaa silti joukkueessamme toistaiseksi, muttei pysty osallistumaan karsintoihin.

25.4 - Hakemus päivitetty lopulliseen muotoon.

© 2006 Laita
Karsinnat Kiekkoliigan 2. divariin kaudelle 2/2006
Perkele

20.04.2006 16:24
Lasersit ilmoittautuvat mukaan kilpailuun karsintapaikoista!



Faktatietoa:
Joukkueen nimi: Lasers
Joukkue luotu: 18.7.05
Pelatut harjoitusottelut: 763, Joista voittoja: 371, tasapelejä: 94, tappioita: 298
Kokoonpanon koko: 6 hyökkääjää ja 5 puolustajaa, tällä hetkellä muutoksia ei näköpiirissä.
Vastuuhenkilöt: Perkele & Poro_
Nykyinen liigataso: Hoki-liiga
Peliasut: Kotiasu: sininen-valkoinen-punainen Vierasasu: sininen-musta-punainen
Irc-kanava: #lasers @ ircnet


Historiaa:

Lasers perustettiin kesällä ´05 Kempeleläisten IRL-kaverusten toimesta. Aluksi joukkue oli 2. nick joukkue, mutta hyvin menneiden pelien jälkeen joukkue päätti siirtyä 1. nickeille. Joukkue sai hyviä pelejä alle ja pelit kulkivat, mutta ei aina. Pienen tappioputken jälkeen pelaajia lähti toisensa jälkeen ja myös perustaja Junnu poisti nickinsä, jolla teki joukkueen sekä silloisen 1. nickinsä. Joukkue "kuoli" täysin, mutta kaikkien onneksi Poro_ jäi joukkueeseen.

Reilun kuukauden jälkeen joukkue heräsi. Junnu kysyi Poro_:lta, voisiko päästä takaisin joukkueeseen. Kutsu tuli nopeasti ja masterit myös. Junnu alkoi koota vanhoja pelaajia takaisin ja myös muutamia uusia. Näin joukkue alkoi vakiintua ja onnistui tekeämään oikeat valinnat vapaiden pelaajien suhteen. Tästä alkoi Lasereiden uusi aika, ja nykyisistä pelaajista iso osa on ollut mukana noista ajoista lähtien.

Joukkue haki Hoki-Divarin karsintoihin kautta 3/05 varten, ja onnistuikin pääsemään niihin. Karsintapelit sujuivat aluksi hyvin, mutta muutaman pelin lepsuilu meinasi kostautua, ja lopulta joukkue selvisi Hoki-Divarin ain vaivoin. Tässä vaiheessa joukkueen johtohenkilöstö päätti siivota rönsyilleen kokoonpanon, ja iso liuta miehiä sai lähteä. Samalla vakiintui noin 10:n pelaajan kokoinen kokoonpano, joka on osoittautunut käytännölliseksi.

Itse Hoki-Divari sujui Lasersilta loistavasti, vaikka alussa joukkue hävisi pelin toisensa jälkeen ja suupielet olivat jyrkästi alaspäin. Vaikean alkukauden jälkeen joukkue sai juonen päästä kiinni ja voittoja alkoi tulla tasaiseen tahtiin. Lopulta joukkue ylitti tavoitteensa olemalla peräti kolmas ja nousemalla näin suoraan Hoki-Liigaan kaudelle I/06.

Hoki-Liiga sujui alkuun vähän takkuillen, mutta piakkoin Lasereiden asema sarjan keskikastissa vakiintui. Puolessa välissä kautta tapahtui kuitenkin jotain, joka meinasi hajottaa koko joukkueen, nimittäin joukkueen perustaja, pidetty ja rakastettu kapteeni, Junnu ilmoitti lopettavansa kiekon peluun. Osa joukkueesta oli jo lähtökuopissa, kun uutta johtohahmoa ei tuntunut löytyvän. Yksi lähtökuopissa olleista pelaajista oli myös joukkueen pitkäaikainen puolustaja, Perkele. Mutta yksi lause paljon muuttaa voi – KurGo sanoi muutaman taikasanan, ja Perkele päätti jäädä joukkueeseen ja ottaa samalla kontolleen vastuuhenkilön toimen, sekä lähes kaiken muunkin joukkueeseen liittyvän.

Ja näin karavaanin kulku sen kuin jatkui, vaikka koirien haukkuminen meinasi sen jo pysäyttää. Hoki-Liigan play-offit sujuivat hyvin, ja Lasers kaappasi kauden päätteeksi pronssisen mitalin. Joukkue onnistui myös löytämään uuden puolustajan Junnun tilalle, Sniffin, ja näin kokoonpano on tällä hetkellä jäässä.



Ja miksi Lasers mukaan karsintoihin?

Lasers on pitkään kasassa pysynyt joukkue, joka on kokenut jo pari kautta eri liigatasoilla, eli kokemusta pelata liigoja löytyy. Lasers on saanut omat liigapelinsä pelattua aina keskimääräistä nopeammin kuin muut liigan joukkueet, joten pelien pelaamisen/pelaamatta jättämisten suhteen Lasereiden kanssa ei tule olemaan ongelmia. Lasers on myös pelaamillaan Hoki-Liiga/Divari – kausillaan osoittanut, että se pystyy tällaisessa pelimuodossa myös menestymään.

Kovia pelejä Lasers on pelannut toki harjoitusotteluissakin. Lasers on ehtinyt pelata lähes kaikkia nykyisiä Kiekkoliigan alaisia joukkueita vastaan, ja myös usein on käynyt niin, että ihan liigajoukkueita myöten on vastustaja poistunut kiekosta pelin jälkeen pää kallellaan.

Nuoresta keski-iästään (n.16,5-vuotta) Lasersien joukkue on erittäin asiallinen, joten asiallisuuden vuoksi ei Lasers tule närää aiheuttamaan.

Suurin osa Lasereiden pelaajista on pelannut yhdessä jo päälle puoli vuotta, joten yhteispeli on kehittynyt saumattomaksi. Juuri tiiviin joukkuepelin ansiosta Lasers pystyy parhaiten suurempia joukkueita haastamaan, sillä Lasereissa ei yksinyrittäjille ole sijaa, eikä sellaisia pahemmin kaivata.

En usko, että Lasers tulisi 2.divisioonatasolla heittopussiksi jäämään, saati sitten, että se ei pärjäisi pelillisesti tasavertaisesti karsinnoissakaan.


Kokoonpano:

Perkele, vastuuhenkilö
Muut nickit: Abyss, KillAgain, HellAwait, BloodRed
Ei aiempaa kokemusta k-liigan alaisuudessa pelaamisesta.

Poro, vastuuhenkilö
Muut nickit: Kauris_, Hirvi_, Aslak_
Ei aiempaa kokemusta k-liigan alaisuudessa pelaamisesta.

KurGo
Muut nickit: elmos
Ei aiempaa kokemusta k-liigan alaisuudessa pelaamisesta.

Sniff
Muut nickit: Holla
Ei aiempaa kokemusta k-liigan alaisuudessa pelaamisesta.

veiKa
Muut nickit: aKiev, veiCCa, veo, veiKamoi
Ei aiempaa kokemusta k-liigan alaisuudessa pelaamisesta.

Glem
Muut nickit: nAb
Ei aiempaa kokemusta k-liigan alaisuudessa pelaamisesta.

Vaic
Muut nickit: Athene, chao, Apollon, -Gagne-, Raatis
Ei aiempaa kokemusta k-liigan alaisuudessa pelaamisesta.

Forsberg.
Muut nickit: Fobba69, Wanksta, PForsberg, Mr.Pervo, Peter, Kovacik, Sählääjä
Ei aiempaa kokemusta k-liigan alaisuudessa pelaamisesta.

Koivu11.
Muut nickit: Kallio
Ei aiempaa kokemusta k-liigan alaisuudessa pelaamisesta.

Koltsov
Muut nickit: M.Näslund, Invisble
Ei aiempaa kokemusta k-liigan alaisuudessa pelaamisesta.

Lisäksi Wickerman kuuluu hoki-liiga, sekä harjoituspelivahvuuteemme, mutta pelasi edelliskauden Brain - nickillään Habseissa, joten hän ei karsintakokoonpanoon kuulu.
Karsinnat Kiekkoliigan 2. divariin kaudelle 2/2006
Hok

20.04.2006 21:39
Hc Mose peruuttaa hakemuksen 2divarin karsintoihin!
Karsinnat Kiekkoliigan 2. divariin kaudelle 2/2006
Timbero

22.04.2006 12:19
Fortunen kokoonpano:

antQn
Chozeno
Dogmeat
k-apina
Lodetto (Lode)
Lämäri82
Pezel (Nikolol)
Probert
Spöpä
Timbero
Vaselin
Velours (Velvet)
Karsinnat Kiekkoliigan 2. divariin kaudelle 2/2006
Kamikase

22.04.2006 16:27
Rykälätty ilmoittautuu palvelukseen!


Pikainfo:
Nimi: Rykälätty
Lyhenne: RYK
Perustettu: 4.1.2005
Perustaja: Pena
Pelattuja otteluita: n.1600
Vastuuhenkilöt: Pena ja Kamikase
IRC-kanava: #Rykis @IRCnet
Peliasut: Kotiasu: Sininen - Valkoinen - Musta (6)
               Vierasasu: Vihreä - Musta - Valkoinen (6)



Historian havinaa

Kukapa olisi arvannut, että yhdestä tikku-ukko jääkiekkopeli-joukkueesta voisi tulla tällainen yhteisö, mitä Rykälätystä on sen pelaajille tullut. Joukkueessa on edelleen 5 pelaajaa, jotka olivat jo aivan Rykälätyn alkuvaiheessa mukana (Dopi, Kamikase, J.P.O, -Ninja- ja Pena). Joukkueesta onkin muodostunut varsinainen koti kaikille sen pelaajille. ”Erittäin vaikeaa olisi tämä joukkue jättää, ehkä jopa mahdotonta” on useimpien pelaajien suusta kuultu. Senpä takia joukkueeseen on ollut sekä uusien että vanhojen pelaajien naurettavan helppo sopeutua.

Jostain kumman syystä Penalla välähti kerrankin päässään jotain järkevää. Tänä ikimuistettavana päivänä 4.1.2005, hän loi joukkueen joka kantoi nimeä Rykälätty. Hänen tavoitteensa oli aivan järjetön: Luoda kiekkoon pitkällä tähtäimellä menestyvä, mutta rennolla meiningillä ja asiallisuudella matseja loppuun asti vetelevä lauma. Ilmeisesti hän onkin onnistunut siinä varsin mallikkaasti, koska tuskin olisimme muuten tässä tilanteessa.

Joukkueen kasaamisvaiheessa kaikilla pelaajilla oli ura vielä aivan alku metreillään, joten pojilla oli mielessään vain 3vs3 matsit, jotka nekin menivät aluksi pakaroille. Siinä rangin heitellessä tajusimme yhden asian; eli rankillahan ei ole väliä kunhan hauskaa on... Monet joukkueet ovatkin tässä vaiheessa tulleet teidensä päihin, kun pelit eivät luista ja rankki ei ole tarpeeksi korkealla, mutta jo tässä vaiheessa rykästä oli tullut kuin uusi koti, (Penalle koulun lisäksi) joten lopettaminen tässä vaiheessa ei käynyt mielessäkään. Aktiivisen yrittämisen ja monen monien pelien jälkeen tasomme nousi kohti "keskikastia"

Tässä välissä joukkueelle aukeni uusi mahdollisuus; päästä mukaan johonkin kunnon liigaan entisen luottopuolustajamme, rakkaan Jas05:n kautta. Hänen vihjeestään haimme Hoki-liigan eriskummallisiin karsintoihin, joissa oli liigapaikka tarjolla, vaikka sarjassa oli myös Hoki-divari. Tietäessämme, että silloiseen puulaakiin ja divarikarsintoihin pääsy vaatisi ns. kovien pelien tahkoamista ja kokemusta, oli Hoki-liiga meille oikea paikka kehittyä. Karsintoihin osallistuimme melko kokemattomalla joukkueella, mutta se ei menoa haitannut, vaan tiukan karsintalohkon jälkeen olimme toisia Tigersin jälkeen. Näin meille aukesi paikka Hoki-liigasta.

Ensimmäinen kausi meni kokemusta ja rutiinia hakiessa kohtalaisen hyvin: tuloksena oli 5.sija ja pleijari paikka. Kesälomamme alkoi, kun Waken Elite Razor tuli vastaan puolivälierissä ja pudotti meidät jatkosta kahden tiukan pelin jälkeen lopulta voitoin 2-0. Epäilimme kokemattomuutemme olevan heikoin kohtamme, johon myös lopulta kaaduimme ja osuimme kaiketi oikeaan arvioissamme. Ensimmäisen kauden tuoma kokemus toi joukkueeseemme rutkasti lisää itseluottamusta, mikä näkyikin parempana menestyksenä seuraavalla kaudella.

Tynkä kauteen III/05 lähdimme luottavaisin mielin. Tavoitteena oli viime vuoden sijoituksen parantaminen eli pääsy 4 parhaan joukkoon. Tähän tavoitteeseen pääsimmekin petraamalla runkosarjan sijaa yhdellä ja se riitti tynkä kaudella pleijari paikkaan. Tällä kertaa aloitimmekin pleijarit vahvasti kukistamalla ensimmäisessä ottelussa kauden selkeän ennakkosuosikin, Kouvola Sabresin, mutta 2 seuraavaa peliä Kouvola käänsi, joten finaalipaikka jäi taas haaveeksi. Pronssiottelussa sisuuntuneena finaalipaikan karkaamisesta Halko kaatui melko helposti 4-1 numeroin, joten pojat saivat pölyiseen ja tyhjään palkintovitriiniinsä ensimmäiset pronssiset mitalit.

Haimme jo kaudella III/05 Kiekko-liigan 2.divarikarsintoihin, mutta silloin olimme vielä kiekkokansalle liian tuntematon joukkue, joten valinta jäi uupumaan. Pienen harmittelun jälkeen jatkoimme vankasti matkaamme kohti I/06 karsintoja, jotka antoivatkin jo enemmän eli paikan esikarsintaan, josta selviydyimme kunnialla läpi. Täten pääsimme pitkän ja piinallisen odotuksen jälkeen vihdoin pelaamaan virallisia divarikarsintoja. Peli luistikin varsin mallikkaasti ja saimme vastaamme pudotuspeleissä kaudella I/06 2.divaria pelanneen Fortune Clubin. Maali häämötti jo edessä, mutta aivan viime hetkillä kävi samalla lailla, kuin Jenson Buttonin Australian gp:ssä. (hajosi moottori viimeisen kierroksen viimeisellä suoralla n 50m ennen maalia) Kahden tiukan matsin jälkeen Fortune osoitti kuitenkin olevansa vahvempi voittamalla molemmat ottelut. (2-1 ja 2-0)

Näin ollen jatkoimme pelailua Hoki-liigassa vielä kaudella I/06. Samalla rungolla toki jatkoimme, mutta koimme muuten melko paljon muutoksia joukkueessamme, mikä jossain määrin sekoitti peliämme. Runkosarja sujui varsin mollivoittoisesti ja lopullinen sijoituksemme runkosarjassa oli vasta 5. Mutta tosipelien alkaessa ryhdistäydyimme ja aloimme vetää yhtä köyttä. Pleijareissa lähetimme ensiksi Hautausmaan Tarkastajat ja sitten vielä Kahvakiekon lomille, joten Finaali paikka oli tosiasia! Finaaleissa vastaan asettui Into joiden kanssa matsit tahkottiin samana sunnuntai päivänä ja peli vire oli tyystin kadonnut joten otimme hymysuin kuitenkin hopea mitallit!


Ai miksikö Rykä mukaan karsintoihin?

Tuossa edellä mainitsinkin jo muutamia asioita, jotka mielestäni lisäävät mahdollisuuttamme päästä mukaan 2.divariin. Joukkueessa ei hajoamisen vaaraa ole, joukkuehenki on taivaallisissa lukemissa, joukkue pelaa (ainakin yrittää pelata mahdollisimman usein) tasokasta, ja ennen kaikkea rentoa ja reilua hokia. Pyrimme rakentamaan pelimme syöttelyn pohjalle, ennen kaikkea lyhytsyöttelyn ja nopean liikkeen varaan. Paikka paikoin se onkin toiminut erinomaisesti, kun oikea pelifiilis löytyy.

Joukkue on nostanut tasoaan hyvin ja tasaisesti. Tokihan on menty välillä kovaakin alamäkeä, mutta jarrut on saatu kuntoon ja matka on kääntynyt ylöspäin, ja sinne ylös ollaan tietenkin kokoajan menossa. Olemme löytäneet yhteisen juonen peliimme, joka oli välillä hieman kateissa pelaajamuutosten aikana. Viime kaudella olimme karsinnoissa vielä keltanokkia, mutta tällä kertaa mielessämme vain yksi asia: murtautuminen lopullisesti Kiekkoliigaan ja sen 2.divariin.

Rykälätyn ikähaarukka menee vuosien 15 ja 18 välille. Asiallisuutta todella löytyy ja pidämme mölyt mahassamme, vaikka huomauttamisen aihetta olisikin. Jo kolmen kauden kokemus Hoki-liigasta kertoo, että olemme tosissamme mukana tässä leikissä. Nyt olisi kuitenkin aika jättää hyvästit Hoki-liigalle ja liittyä vielä astetta tai kahta kovempaan sarjaan, Kiekkoliigaan.

Kokoonpano:

Joukkue koostuu 3 pakista ja 7 hyökkääjästä. Kokoonpanoon ei ole tulossa muutoksia ennen karsintojen alkua.

-Beyer-
Muut nickit: Enni, Bomba, Bey, Siiseli ja Beyer
Ikä: 16
K-Liiga: 2.divarikarsinnat 1/06 Rykälätyssä (Beyer)
IRC: Beyer

-Ninja-
Muut nickit: -Ninja-2
Ikä: 18
K-Liiga: 2.divarikarsinnat 1/06 Rykälätyssä
IRC: ei

Baggio
Muut nickit: retkellä, Jagr ja Serj
Ikä: 18
K-Liiga: 2.divarikarsinnat 1/06 Rykälätyssä
IRC: ei

Dopi
Muut nickit: Kuuskasi
Ikä: 15
K-Liiga: -
IRC: Dhile

feeb
Muut nickit: Jucci ja beef
Ikä: 16
K-Liiga: ei
IRC: feeb

J.P.O
Muut nickit: dOlpPa, -Nimo-, T.Mäntylä ja Mariana
Ikä: 15
K-Liiga: 2.divarikarsinnat 1/06 Rykälätyssä
IRC: Jippoo

-Tyhjä-
Muut nickit: Kamikase, Shamifani, Kamifani, Liba ja Try-Kami
Ikä: 16
K-Liiga: 2.divarikarsinnat 1/06 Rykälätyssä
IRC: Kamikasee

Noob-Dogg
Muut nickit: Dogg, Kuolema ja Lagi_Luke
Ikä: 16
K-Liiga: ei
IRC: Noob-Dogg

Pena
Muut nickit: Penasan, Tuohi ja Wayne99
Ikä: 17
K-Liiga: 2.divarikarsinnat 1/06 Rykälätyssä
IRC: Pena^

uizii
Muut nickit: voxe ja coce
Ikä: 15
K-Liiga: 2.divarikarsinnat 1/06 Rykälätyssä
IRC: uizii
Karsinnat Kiekkoliigan 2. divariin kaudelle 2/2006
RicFlair

23.04.2006 13:13
vmtl:lännän kokoon-pano:

Datsyuk (entinen Datsjuk)
Doran
g-spot
hakaristi (vastuu-henkilö)
Hulkster (vastuu-henkilö)
huuhah
Jim-T
koksu
Liero
Pete80
RicFlair (vastuu-henkilö)
Vertical (entinen Westcott)
Wanted
Kouvola Sabres osoittaa intonsa 2. divarikarsintoja kohtaan!
zippo_fin

23.04.2006 16:23
Kouvola Sabresin hakemus 2.Divariin!

Perus infoa:
Joukkue: Kouvola Sabres
Perustettu: 15.3.2005
Perustaja: Zippo
Pelatut ottelut: 1616, voitot: 901, tasapelit: 219, tappiot: 496
Kokemustaso: Pro
IRC-Kanava: #KSabres (IRCnet) - Tavoittaa Zipon 24h/7
Keski-ikä: n. 16 vuotta

Kokoonpano:

Kokoonpanossamme on 5 hyökkääjää ja 7 pakkia, joista kuudella on kokemusta kiekkoliigan sarjoista ja 8 pelaajista haki viime kerralla joukkueessamme kliigan 2. divarikarsintaan. Tällä hetkellä joukkueen kokoonpano on selvillä ja viimehetken hankinnat Ayoso, Def ja takaisin Habsista värvätty Orja ovat joukkueessa, mutta mahdollisesti hyökkääjä karsintojen jälkeen etsinnässä.

Hyökkääjät:

Zippo (1. vastuuhenkilö)
Ikä: 1990, 15 v.
IRC-nick: Zipp0

Pönssi

Ikä: 1990, 15 v.
IRC-nick: rantane

D-M (2. vastuuhenkilö)
Ikä: 1989, 16 v.
IRC-nick: D-M
Kliiga kokemus:
2/2005 Puulaaki Bagdad Snipers

fouba
Ikä: 1990, 15 v.
IRC-nick: fouba

Fender
Ikä: 1988, 18 v.
IRC-nick: Fender-
Kliiga kokemus:
2/2005 Puulaaki Bagdad Snipers

Pakit:

sydis.
Ikä: 1990, 16 v.
IRC-nick: sydiss

Masta

Ikä: 1990, 15 v.
IRC-nick: Masta-

Mänty

Ikä: 1984, 22 v.
IRC-nick: ManeXD/Makkis

Pappis
Ikä: 1990, 15 v.
IRC-nick: Pappis
Kliiga kokemus:
3/2005 2. divari Polkupyörän Dynamo
1/2006 2. divari Elite Razor (9 ottelua!)

Orja
Ikä: 1990, 16 v.
IRC-nick: Orjah^
Kliiga kokemus:
1/2006 1. divari Habs (6 ottelua!)

Def
Ikä: 1990, 15 v.
IRC-nick: Def-
Kliiga kokemus:
1/2006 liiga HC PU (7 ottelua!)

Ayoso
Ikä: 1991, 15 v.
IRC-nick: Ayoso
Kliiga kokemus:
1/2006 2. divari Hc Halko (15 ottelua!, Greene nimimerkillä)
+ divarikarsinta 2 ottelua.


Miksi meidät mukaan kiekkoliigan karkeloihin? :o

Historia:
Joukkue on perustettu reilu vuosi sitten eli tuo joukkueen perustamis raja alitetaan helposti. Joukkue on pelannut 2/2005 – 3/2005 kausina Hoki-Liigassa, jonka aikana joukkueen runko muokkautui ja on siitä asti pysynyt lähes samana. Ainoat pelaaja muutokset ovat johtuneet pelaajien lopettamisesta, tosin onha muutama kaveri eksynyt kiekkoliiga joukkueisiinkin. Ydin runkoon kuuluvat Zippo, sydis., Pönssi, D-M, Fender, fouba ja nykyään myös Masta. Tällähetkellä Mänty ja takaisin ER:stä värvätty Pappis ovat jo tuttu näky joukkueen peleissä. Uuteen kaartiin kuuluu Ayoso ja Def, jotka otettiin aktiivisuutta parantamaan ja siinä ovat totisesti onnistuneet. Joukkupelikin rupee rullaamaan uusien kavereitten kanssa koko ajan paremmin. Tässä karsintojen alla päätimme ottaa vanhana pelurina takaisin Orjan, joka on muutaman harkkamatsin jo pelannut.

Asiallisuus:
Joukkueen pelaajien suusta ei ole mielestämme kuulunut winejä viime karsintojen jälkeen ainakaan montaa kertaa. Tällä hetkellä ollaan pahimmista peeloista jo eroon päästy ja muu peeloilu taakse jäänyttä. Vaikka joukkueen pelaajista suurin osa ei ole vielä aikuisia he ovat silti hyvin käyttäytyviä ja jos ongelmia tapahtuu asiasta jutellaan ja pahimmassa tapauksessa pelaaja kickitään. Harkkamatseissa joukkue vetää aina pitkää, jos näemme että vastustaja lagaa tai tilttaa, myös omia maaleja tehdään, jos on selvästi meidän vika, että teimme lagi-maalin.

Pelillinen taso:
Joukkueen pelillinen taso ollut jo useamman kuukauden hyvää luokkaa, voittoja tullut tasaisesti kovista joukkueista, sekä vähän heikommista. Joukkueen runko pysynyt samana jo reippaat puoli vuotta ja osa ollut pidempäänkin, joka takaa hyvän joukkuepelin. Pelityyliimme kuuluu suurehkossa määrin syöttelypeli ja hyökkäykseen panostetaan paljon. Jos meidät valittaisiin, pelaisimme näyttävää kiekkoa ellei sitten paineet syö miestä...;)

Aktiivisuus ja harkkamatsit:
Joukkueen aktiivisuus on tässä karsintojen alla ollut kovaa luokkaa ja harkkapelejä tullut pelailtua jopa reippaat kymmenen päivässä. Joukkueen kokoonpano on laajaa, joka takaa pelien 99% varman läpiviennin. Harkkapeleissä pelaamme kaikkia pelimuotoja ja kaikenlaisia joukkuita vastaan ja rankin perusteella emme vastustajia valitse, vaan miten ovat kohdelleet aikasemmin joukkuettamme ja Kiekkoliiga sekä Hoki-Liiga joukkueet ensisijaisesti.

Hakemuksen tehnyt Zippo & muut KS:n pelaajat.

EDIT: Orjan IRC-nick lisätty ja siinä sivussa pelit päivitetty ja kirjotusvirheitä korjattu.
TRE Kronor hakee karsintapaikkaa 2. divariin kaudelle 2/2006
TommiH

23.04.2006 20:22
TRE Kronor hakee karsintapaikkaa 2. divariin kaudelle 2/2006


Info:

Perustettu: 31.7.2004
Perustaja: Maximus (=Kamensky)
IRCnet: #tre_kronor
Joukkueen pelipaitojen värit: Koti: sininen – keltainen – sininen Vieras: keltainen – sininen – keltainen
Vastuuhenkilöt: Korpisalo ja TomppaH
Played: 938, Wins: 441, Draws: 140, Losses: 357


Historiasta nykypäivään:

Joukkue perustettiin kaveri/sukulaispohjalta jo 31.7.2004 eli aika kauan Ruotsi on ollut kasassa jo. Perustajina olivat Kamensky ja Korpisalo. TRE Kronor olikin aluksi aika kauan 2-nick joukkue, mutta sitten kaudeksi 1/2005 kokosimme joukkueen kasaan ja pääsimme divarikarsintoihin jossa sijoituimme kuudenneksi.

Kausi 2/2005 meni puulaakin parissa, jossa meillä oli alkukaudesta suuria vaikeuksia pitää joukkue kasassa, kun miehiä siirtyi liigaan ja milloin minnekin. Loppukaudeksi kuitenkin saimme joukkueen tiiviiksi värväämällä pari hyvää, aktiivista ja luotettavaa pelaajaa ja siitä innostuneina pelasimme peräti 13 ottelun voittoputken. Runkosarjan päättyessä olimme sijalla 4. Play-offeissa vastaan tuli Team Omistus jolle hävisimme suoraan 3-0 ja rantapallot lentelivät.

Kausi 3/2005 oli ns. välikausi, jolloin esim. Korpisalo ja TomppaH kävivät koittamassa pelailua toisessa joukkueessa ja niitten kokemuksien jälkeen ei tule ihan ensimmäisenä mieleen mennä “vieraaseen” joukkueeseen. Joten päätimme yrittää koota Ruotsi takaisin huipulle yhdessä TomppaH:n, Korpisalon ja Kamenskyn toimesta.

Kaudeksi 1/2006 oli siis tarkoitus hakea divarikarsintoihin, mutta meillä oli liian pieni rinki ja kahden epäluotettavan pelaajan viime hetken lähdön vuoksi peruimme hakemuksen viime hetkellä ja Ruotsi siirtyi osittain 2-nick joukkueeksi. 2-nickillä joukkueeseen siirtyi Korpisalon ja Kamenskyn irl-tuttu hezefa. Korpisalo ja Kamensky ovat olleet pitkään joukkueessa 1-nickillä. Myös TomppaH & hezefa ovat olleet joukkueessa pitkään 2-nickillä, kunnes siirtyivät 1-nickillä. Joukkueen ydin on ollut kasassa siis pitkälti yli puoli
vuotta.

Nyt kasassa on tarpeeksi iso rinki ja joukkuetta on rakennettu puulaaki-kauden loppuvaiheen menetelmällä; värväämällä hyviä, asiallisia, aktiivisia sekä joukkueuskollisia pelaajia, jotka eivät lähde joukkueesta pahimmankaan vastoinkäymisten aikana. Joukkue vain vahvistuu vastoinkäymisten aikana ja nousee tuhkasta yhä korkeampaan liitoon kuin Feenix-lintu. Korpisalon, Kamenskyn, hezefan ja TomppaH:n lisäksi joukkueeseen on värvätty esim. TomppaH:n tuttu Kalman ajoista Logia ja tämän irl-tuttu GRammat. Joten joukkueen kivijalka on siis todella tukeva. Ruotsiin on lisäksi värvätty uudempia pelaajia, jotka ovat pelanneet sarjojen ulkopuolella pitkään ja joilla on kova halu näyttää taitonsa kiekkoliigassa kolmen kruunun keltasinisessä pelipaidassa.



Miksi TRE Kronor divarikarsintoihin?

Joukkueita missä on taitavia, kokeneita, uudempia sekä asiallisia pelaajia ei ole kiekkoliigassa koskaan liikaa ja mielestämme täytämme kiekkoliigan kriteerit enemmän kuin hyvin! Uudemmat pelaajamme odottavat innosta jäykkinä mahdollisuutta nousta suurempaan tietoisuuteen kiekkoliigan suurimpien tähtien rinnalle valokeilaan. Kokeneemmat pelaajat haluavat päästä juuri ruotsin paidassa kiekkoliigaan. Heidän sinikeltainen sydän sykkii TRE Kronorille.

Pelillisesti olemme kovassa iskussa yleensä aina emmekä häviä koskaan huonolla pelillä. Joukkuehenki on loistava ja kiekko liikkuu todella hyvin. Olemme aktiivisia, päivittäin 3-5 peliä. 80% joukkueesta on todella aktiivisia, joten ei ole mitään ongelmia pelien suhteen. Pelit tulee 100 % varmuudella pelattua, kuten Puulaakissakin huomattiin. TRE Kronor pelasi ensimmäisten joukossa pelit. Ensimmäinen tavoite on divarikarsintoihin pääsy ja divariin nousu ja sen jälkeen vain kiekkoliigan mestaruus on rajana.

Virheistä on opittu paljon.


Kokoonpanomme:


Puolustajat:

TomppaH
Muut nickit: TomH
Pelikokemus: divari 3/2004 (Rowdyruff Boys), divari 4/2004 (Rowdyruff Boys), liiga 5/2004 (Tsernobilit), divari 1/2005 (Darra OY), liiga 2/2005 (HC PU) & puulaaki (TRE Kronor), divari 3/2005 (HC Ylikunto),
2. divari 1/2006 (HC Eituumitään) & (Kalma HC)
IRC: TommiH
MSN: tommi.hautamaki@netikka.fi
Ikä: 19

Logia
Muut nickit: Hitec, Symantec
Pelikokemus: puulaaki 1/2005 (SSK), 2. divari 1/2006 (Kalma HC)
IRC: Logia
Ikä: 15

Kamensky
Muut nickit: Maximus, Siemens
Pelikokemus: puulaaki 2/2005 (TRE Kronor)
IRC: -
Ikä: 19

Dunce
Muut nickit: Dunc
Pelikokemus: Ei kokemusta kiekkoliigan sarjoista
IRC: Dunc
Ikä: 14

hezefa
Muut nickit: veitikka, hezefa1, puuman  
Pelikokemus: Ei kokemusta kiekkoliigan sarjoista
IRC: -
Ikä: 17

GRammat
Muut nickit: Safiirigu, Cerpentin, Ryymy, -Y-
Pelikokemus: divari 1/2005 (Muukalaiset HC), divari 2/2005 (Muukalaiset HC), 2. divari 1/2006 (VMTL)
IRC: Cerpentin
Ikä: 15


Hyökkääjät:

Korpisalo
Muut nickit: Demitra, Eloveena, KorPakki, Maitomies
Pelikokemus: divari 5/2004 (Playboys), divari 1/2005 (Kalma), puulaaki 2/2005 (TRE Kronor), 2 divari 3/2005 (FC Kiviniemi)
IRC: Korpisalo
MSN: Skorppari_17@hotmail.com
Ikä: 17

Samu
Muut nickit: Mamanboy, Samuski, LagiLuke
Pelikokemus: Ei kokemusta kiekkoliigan sarjoista
IRC: Samuski
Ikä: 15

Tåg
Muut nickit: A.Wichser, Rauno
Pelikokemus: Ei kokemusta kiekkoliigan sarjoista
IRC: Tag_
Ikä: 16

Dip
Muut nickit: Lankku, Pwall
Pelikokemus: Ei kokemusta kiekkoliigan sarjoista
IRC: orga
Ikä: 18

suihkari
Muut nickit: Jingpo
Pelikokemus: Ei kokemusta kiekkoliigan sarjoista
IRC: suihkari
Ikä: 16

Edit: Päivitetty pelatut pelit 25.4 klo 23:36
Trauma ER
Alfa

24.04.2006 15:48
TRAUMA ER hakee kauden 2/2006 divarikarsintoihin.

Joukkue on perustettu pitkästi viimevuoden puolella, eli 6.3.2005. Varsinainen
herääminen on joukkueella tapahtunut viimevuoden alkusyksystä, josta lähtien joukkueella on ollut tietty
perusrunko, eli Alfa,hiphurraa ja Wanker. Joukkueen kokoonpano on nyt tuossa ja ei ole syytä muuttaa. Joukkueeseen kuuluu 8 pelaajaa. Minu sanoi jäävänsä pois kokoonpanostamme.

Joukkueen pelaajat:

nick: Alfa
muita nickejä: Alfukka,kuakka
ikä 17
Kokemusta kiekkoliigasta: on
IRCnet: Alfa---

nick: hiphurraa
muita nickejä: hip
ikä: 23
Kokemusta kiekkoliigasta: ei
IRCnet: hiphurraa

nick: Purre (ent. Purity)
muita nickejä: ---
ikä: ~17
Kokemusta kiekkoliigasta: 1/2004 @Muukalaiset HC ( 14gp ) 4vs4 pelimuodolla, Puulaakia (nyk. 2.divari) 3gp @TRE Kronor, 2. divarin karsinta @kiekko-leijonat.

nick: Wanker
muita nickejä: Pepper,Toporowsk.laeppae
ikä: 15
Kokemusta kiekkoliigasta: ei
IRCnet: Unna

nick: Net
muita nickejä:
ikä: 14
kokemusta kiekkoliigasta: ei
IRCnet:

nick: villaw
muita nickejä: Siuhti, vill4w
ikä: 15
Kokemusta kiekkoliigasta: ei
IRCNet: villaw

nick: Dorrado
muita nickjä: --
ikä:19
Kokemusta kiekkoliigasta: ei
IRCnet: Dorado

nick: Doan
muita nickejä: doani
ikä: 16
Kokemusta kiekkoliigasta: on
IRCnet: Doan

Trauma ER:n tulisi päästä divarikarsintoihin, koska joukkueemme on tullut jäädäkseen kiekko.tk:hon ja osaamme parhaimmillamme näyttää
hienoa ja reilua kiekkoa, pelaamme viimeiseen asti, olkoon takaa-ajo tilanne kuinka suuri tahansa. Joukkue on kokenut myös useita iskuja,
mutta kaikki on selvitetty ja meno on niistä jatkunut. (Iskuilla tarkoitan pelaajien kiinnostuksen loppumista joukkuetta kohtaan, mutta tosiaan se
perusrunko on pysynyt aina.)

Joukkueen vastuuhenkilöitä ovat:
Alfa, msn: matti.perkkila@kotinet.com , IRCnet: Alfa---
hiphurraa, msn: --- , IRCnet: hiphurraa


Irkkiä käyttää suurin osa joukkueesta ja meidät saa kiinni useimmiten ainakin kanavalta: #TraumaER @ IRCnet
Karsinnat Kiekkoliigan 2. divariin kaudelle 2/2006
zonza

24.04.2006 18:13
HC Roikkulämy hakee haasteita divarikarsinnoista!

Lyhyesti historiasta:
Yli vuosi sitten perustettu HC Roikkulämy omaa varsin värikkään historian. Kuten jokaiselle kunnianhimoiselle joukkueelle, on Roikulle koittanut vuoroin rankat, vuoroin hyvät ajat. Huipulla on käyty esimerkiksi Puulaakin muodossa, toisaalta sieltä on myös tultu alas. Kuin ihmeenkaupalla kuitenkin Roikkulämy nousee aina Fenix-linnun lailla, kuten nyt edellisten karsintojen tuoman pettymyksen jäljiltä.

Jotakin pelaajista:
Kallen perustamasta joukkueesta on jäljellä enää kaksi alkuperäistä jäsentä, muiden jo siirryttyä eläkkeelle kiekkoilusta. Kuitenkin nykyinen pelaajisto on ollut joukkueen runkona jo pitkään, vaikkakin kukin on vuorollaan kokeillut siipiään myös muissa joukkueissa. Tuleviin karsintoihin Roikkulämy lähtee lähes tulkoon samalla miehistöllä kuin viimeksikin, parilla pelurilla vahvistettuna. Aktiivisuudesta ei ole ollut viime kuukausina puutetta, eikä tahti näytä hiipuvan karsintojen allakaan, päinvastoin! Pelaajien usko omaan tekemiseen todistunee jo sillä, että kokoonpano tulee olemaan pitkälle sama kuin lähes tulkoon vuosi sitten. Pelaajia lopullisessa karsintakokoonpanossa tulee olemaan 9-10. Tämä määrä on riittänyt pelaamiseen lähes kaikkina vuorokaudenaikoina ympäri viikon. Aktiivisuutta siis löytyy, elämää ei.

Mitenkäs se pelillinen puoli?
Pelillisesti HC Roikkulämy lienee todistanut tasonsa useaan otteeseen haastamalla ja voittamalla kovia liigajyriä. Notkahduksia tulee toki, kuten jokaiselle joukkueelle, mutta kukapa haluaisikaan aina vain voittaa? Olemme keskittyneet edellisten karsintojen jälkeen pelkästään 4vs4-peleihin, ja joukkuepeli tuntuu vain kehittyneen tämän kuivan kauden aikana. Vastuksia ei toki liikaa valkata, mutta pääasiassa pyrimme aina haastamaan itseämme ennakkoon vahvempia joukkueita.

No, miksi muka me karsintoihin?
Uskomme, että sitkeä yrittäminen tuottaa lopulta tulosta. Tiedämme myös, että 2. divarissa meillä olisi eväitä pitkällekin. Pystymme pelaamaan erittäin näyttävää, mutta myös tehokasta kiekkoa. Mikäli meille mahdollisuus annetaan, tulemme todistamaan hyökkäävän kiekon olevan avain menestykseen. Tietty joskus sumputtaminen tulee välttämättömäksi, mutta siihen emme ole ikinä varsinaisesti pyrkineet. Asiallisuus on myöskin yksi valttimme, josta tullaan pitämään kiinni myös näissä karsinnoissa. Keskitymme vain olennaiseen, eli voittamiseen!

Info
Perustaja: Kalle
Perustettu: 12.1.2005, kello 18:11
Ottelut: 1952, Voitot:903, Tappiot: 766, Tasapelit: 283
Vastuuhenkilöt: Kalle & Zonza
IRC-kanava: #roikku @ IRCnet
Paidat: Kotipaita: Sininen - Valkoinen - Musta (8), Vieraspaita: Valkoinen - Sininen - Musta (8)

Pelaajatiedot

Hyökkääjät:

Kalle
Syntymävuosi: 1990
Kokemus: 1/05 Puulaakia Kumu JT:n paidassa, 2/2005 Kiekkoliigan 2. Divarikarsinnat RoikkuLämyssä, 2/2005 Puulaakia RoikkuLämyssä, 1/2006 Kiekkoliigan Divarikarsinnat RoikkuLämyssä
Irc-nimimerkki: Kall3
Muut nimimerkit: -Kalle-, Rahvok

Zonza
Syntymävuosi: 1990
Kokemus: 2/2005 Kiekkoliigan Divarikarsinnat RoikkuLämyssä, 2/2005 Puulaaki RoikkuLämyssä, 1/2006 Kiekkoliigan 2. Divarikarsinnat RoikkuLämyssä, 1/2006 Kiekkoliigan 1. Divaria Failed Onesissa (nimimerkillä Sontsa)
Irc-nimimerkki: Zonza
Muut nimimerkit: Sontsa, Housley, Kwah

Filppula
Syntymävuosi: 1990
Kokemus: 2/2004 Kiekkoliigaa HC Rävelöissä, 3/2004 Kiekkodivaria HC Rävelöissä, 5/2004 Kiekkoliigaa HCH:ssa, 1/2005 Kiekkodivaria HC Playboysseissa
Irc-nimimerkki: Filppula
Muut nimimerkit: Fipe

Metaphor
Syntymävuosi: 1986
Kokemus: 5/2005 Puulaakia Futismaailmassa (nimimerkillä BostnoRS), 1/2006 Kiekkoliigan 2. Divarikarsinnat RoikkuLämyssä
Irc-nimimerkki: BostnoRS
Muut nimimerkit: BostnoRS, Hellas

Puolustajat:

Napoleon
Syntymävuosi: 1986
Kokemus: 2/2004 Puulaakia Futismaailmassa, 2/2005 Kiekkoliigan Divarikarsinnat RoikkuLämyssä, 2/2005 Puulaakia Team Viru Valgessa, 2/2005 Hoki-Divaria Futismaailmassa (nimimerkillä rama), 3/2005 Hoki-Divaria Futismaailmassa (nimimerkillä rama), 1/2006 Kiekkoliigan 2. Divarikarsinnat RoikkuLämyssä
Irc-nimimerkki: rama
Muut nimimerkit: rama, Lipiansky

Sorokin
Syntymävuosi: 1987
Kokemus: 1/2005 Puulaakia HC Ylikunnossa, 1/2006 2. Divarikarsinnat HC RoikkuLämyssä
Irc-nimimerkki: Sorokin
Muut nimimerkit: Awoi, Otevrel

CeeMa
Syntymävuosi: 1984
Kokemus: 5/2004 Kiekkoliigaa Tsernobileissa, 2/2005 Divarikarsintaa TRE Kronoreissa, 2/2005 Puulaakia HC RoikkuLämyssä, 3/2005 1. Divaria Takapenkin Tytöissä
Irc-nimimerkki: CeeMa
Muut nimimerkit: seema, keema

Defender
Syntymävuosi: 1992
Kokemus: 2/2005 Puulaakia HC RoikkuLämyssä (nimimerkillä Holy), 3/2005 2. Divaria joukkueessa H.C.A.P
Irc-nimimerkki: Defee / Defender
Muut nimimerkit: Defeteq, Tyui

Pepsy
Syntymävuosi: 1990
Kokemus: Divarikarsinnat HC RoikkuLämyssä 1/2006
Irc-nimimerkki: Pepsy
Muut nimimerkit: Pepekunq, Pepekung, Pepsier, Holy-R
Karsinnat Kiekkoliigan 2. divariin kaudelle 2/2006
Jtl_

24.04.2006 18:35
HC Eituumitään  kokoonpano:

...M5...
Ohho
böögeli
Iltsu
Jaromir
Jtl
Kapusta
mmm
nuuska
Static-x
Pingut karsintoihin
kahone

25.04.2006 14:47
Pirkkalan Pingviinit haluaa mukaan divarikarsintaan 2/2006

Perustietoja:

Nimi: Pirkkalan Pingviinit
Perustettu: 6.9.2004 klo 19:52:27
Perustaja: Helminen
Pelit: Pelattu: 1341, voitot: 489, tasapelit: 177, häviöt: 675
Kotisivut: http://pinkkarit.eu.tt
IRC-kanava: #pirkkalan_pingviinit @IRCnet
Vastuuhenkilöt: Helminen, Sic
Pelaajien määrä: 14 kpl
Peliasut: Kotiasu: valkoinen-oranssi-sininen (2), Vierasasu: sininen-valkoinen-musta (6)
Yhteydet: Irkki


Historiaa:

Pirkkalan Pingviineiden taru alkaa kesäkuulta 2004, kun kaksi kaverusta Jose_Bachin Ilves-joukkueessa kyllästyivät Suuren Johtajan (Jose_Bachin) diktaattoriuteen. He päättivät perustaa oman joukkueen. Nimeksi tuli Pirkkalan Pingviinit. Tämä joukkue kuitenkin tuhottiin muutaman kuukauden päästä perustamisestaan. Uudella voimalla Pingviinit tulivat kiekkoon syyskuussa 2004, ja sen jälkeen emme ole hajonneet (lukuun ottamatta pientä epäaktiivisuutta 2005 joulun tienoilla).

Viime vuoden puolella haimme kerran tai kaksi mukaan divarikarsintoihin. Ensimmäisellä kerralla ei onnistanut. Päätimme hakea myös Puulaakiin, mikä tuottikin tulosta. Pääsimme Puulaakikaudelle kesäksi 2005. Pingviinejä veikattiin jopa jumboksi kovahkossa sarjassa, mutta joukkueen sisällä tiesimme, että tasoa oli vaikka mihin. Pelit menivät hiukan ailahdellen; rajun taistelun jälkeen päädyimme sijalle 10. Kakkosdivarin karsintoihin haimme kaudelle 2/2005 ja pääsimme mukaan karsintoihin. Jäimme kuitenkin täpärästi kakkosdivarin ulkopuolelle.

Puulaakin lisäksi olemme pelanneet kuluvalla kaudella EHL:ssä. EHL:n runkosarja on päättynyt ja se meni meidän osaltamme kohtalaisen hyvin. Olimme B-konferenssin kolmansia ja pääsimme play-offseihin.

Nykyisestä joukkueesta:

Joukkue uudistui hiukan vuoden 2006 alussa. Mitään suurta muutosta pelaajien ottaminen ei tuonut, sillä ”perusjätkät” ovat olleet tiimissä jo ainakin vuoden. Muutamia uusia pelureita kuitenkin tarvitsimme. Niistä esimerkkinä Smolinski, joka on nykyään yksi peruspuolustajistamme.

Uudet pelaajat eivät ole sekoittaneet porukkaamme, vaan päinvastoin tuoneet vakautta sekä ehkä hieman uskaliaampaa pelityyliä, joka on vain hyväksi. Pelit sujuvat nykyään varmemmin ja paremmin kuin ennen. Aktiivisuutta on enemmän kuin ennen eikä hajoaminen ole mitenkään mahdollista 2 vuotta vanhalle joukkueelle.

Kokoonpanoon ei tule muutoksia. Yksi puolustaja on kiikarissa mutta jollei nimeä tule kontrahtiin vielä tänään, niin neuvotteluja jatketaan kunnes kausi alkaa. Lisäyksiä ei siis ole luvassa yhtä enempää tällä hetkellä.

Miksi Pingviinit:

Olemme varma valinta kakkosdivarin karsintoihin, sillä pelaamme reilua peliä emmekä varmasti tule hajoamaan. Emme ole ns. ”heittopussi”joukkue, joka hakee karsintoihin, jotta muilla olisi helpompaa. Toisaalta emme ole myöskään joukkue, joka tulee puskista ja yllättää, vaan olemme joukkue, jonka taso ei ailahtele. Ne ajat ovat kaukana takanapäin.

Pirkkalan Pingviinit on mukava joukkue, joka kannattaa ottaa mukaan divarikarsintakarkeloihin!


Kokoonpano:

Kokoonpano:

ben-amor (Schanz, Valli, N.Lehti )
IRC-nick: Benis-amor
Ikä: 16
Kokemusta: 2/2005 Puulaaki: Varpasaaren Vauhti, 3/2005 2-divarin karsinnat
Varpasaaren Vauhti
Muuta:

Fediuk (Fehr, Fedi, Feddy,  Fägr)
IRC-nick: Fediuk
Ikä: 15
Kokemusta:  -
Muuta:

fogo (Unpro, fogof)
IRC-nick: fogo
Kokemusta: 5/2004 divarikarsinnat: S.K.A, 1/2005 Puulaaki: S.K.A.
Ikä: 18
Muuta:

Ganymedes (pk1, Klubux, Gany)
IRC-nick: Gany
Ikä: 16
Kokemusta: 2/2005 Puulaaki: Pirkkalan Pingviinit, 2/2005 2-divarin karsinnat: Pirkkalan Pingviinit.
Muuta: http://seko.homelinux.net/pinq/joukkue.html#Ganymedes

Helminen (kahone)
IRC-nick: kahone
Ikä: 16
Kokemusta: 4/2004 Divari: HC Rävelöt, 2/2005 Puulaaki: Pirkkalan Pingviinit, 2/2005 2-divarin karsinnat: Pirkkalan Pingviinit
Muuta: http://seko.homelinux.net/pinq/joukkue.html#Helminen

jkopsi
IRC-nick: jkopsi
Ikä: 24
Kokemusta: -
Muuta: http://seko.homelinux.net/pinq/joukkue.html#jkopsi

Karalahti
IRC-nick: Fiski
Ikä: 17
Kokemusta: 2/2005 Puulaaki: Pirkkalan Pingviinit, 2/2005 2-divarin karsinnat: Pirkkalan Pingviinit.
Muuta: http://seko.homelinux.net/pinq/joukkue.html#Karalahti

Nedved
IRC-nick: Nedved
Ikä: 17
Kokemusta: 1/2004 & 2/2004 Liiga: Paatuneimmat Passaajat, 4/2004 divari & 5/2004 Liiga: Team Jupiter, 2/2005 Puulaaki: HC BL.
Muuta: http://seko.homelinux.net/pinq/joukkue.html#Nedved

Pukama (K.Cobain)
IRC-nick: -
Ikä: laitetaan jos keritään
Kokemusta: -
Muuta:

Riuku (Ponterosa)
IRC-nick: Gugi
Ikä: 17
Kokemusta: -
Muuta: http://seko.homelinux.net/pinq/joukkue.html#Riuku

Sic (Janzek)
IRC-nick: Sic_
Ikä: 14
Kokemusta: 2/2004 Liiga: HC PU, 4/2004 divari: HC Rävelöt, 1/2005 Puulaaki: S.S.K, 2/2005 Puulaaki: Pirkkalan Pingviinit, 2/2005 2-divarin karsinnat: Pirkkalan Pingviinit.
Muuta: http://seko.homelinux.net/pinq/joukkue.html#Sic

Smolinski (Merikotka, Sincere, ThePwnzr)
IRC-nick: Smolinski
Ikä: 14
Kokemusta: 1/2005 Puulaaki: Kumu JT.
Muuta: http://seko.homelinux.net/pinq/joukkue.html#Smolinski

sätkäkone (Wirta, Tatsi)
IRC-nick: satkis
Ikä: 16
Kokemusta: 1/2005 divarikarsinnat: tenorit, 2/2005 2-divarin karsinnat: tenorit
Muuta: http://seko.homelinux.net/pinq/joukkue.html#satkakone

zemig (iso-Z, s.centomo)
IRC-nick: zemig
Ikä: 22
Kokemusta:
Muuta: http://seko.homelinux.net/pinq/joukkue.html#zemig

Kukaan pelaajista ei siis ole pelannut Kiekkoliigaa kaudella 1/2006.
Karsinnat Kiekkoliigan 2. divariin kaudelle 2/2006
Hockey Suomi

25.04.2006 18:54
Onko Hockey Suomesta kevään yllättäjäksi?

Team name: Hockey Suomi
Created: 2005-06-25 13:00:19
Founder: -element- (joukkue tosin luotiin toisella jo poistetulla tunnuksella)
Statistics: Played: 935, Wins: 405, Draws: 111, Losses: 419
Homepage: www.hockeysuomi.urli.net
Vastuuhenkilöt: Jokainen HS:n pelaaja on kykeneväinen hoitamaan joukkueen asioita. Tiimiämme koskevat asiat siirtyvät kaikkein kätevimmin koko joukkueen tietoisuuteen ja päätettäväksi -element-:n, muukan tai C.Perryn kautta.

Puuta, heinää ja muutama vesiperä

Vuoden 2005 kesäkuun 25. päivänä muuan erinomainen kiekkoilija pelasi tovereidensa kanssa Crosswords -sananmuodostuspeliä, jonka voitettuaan hän viskasi onnensa pauloissa pelilaudan kirjaimineen ilmaan. Crosswords -pelilaudalla siistissä ojennuksessa sanoiksi järjestäytyneet sananmuodostuspelissä varsin oleelliset kirjainnappulat M, I, K, Ä sekä J, O, U, K, K, U, E ja T, U, L, I, S, I ünd E, H, D, O, T, T, O, M, A, S, T, I och V, A, L, I, T, A and D, I, V, A, R, I, K, A, R, S, I, N, T, O, I, H, I ja N lensivät komeassa kaaressa kuin Salmelaisen viskaama roskakori konsanaan Auringon kuumaksi lämmittämän ja meille vielä tuntemattomasta syystä kostuneen ilman halki. Tällä kertaa kuitenkaan äiti eikä isä työntänyt päänuppiansa pelinappuloiden tappavalle lentoradalle, joten huoltajat selvisivät tunteenpurkauksesta säikähdyksellä.

Kun kurinpitolautakunta oli hurjan episodin videolta tarkistanut, antanut ankarat sanktiot sekä pitänyt hermoja raastavan saarnan siitä kuinka Crosswords -pelin nappuloiden heitteleminen on järjetöntä ja vaarallista puuhaa, kääntyivät vielä tovi sitten ankarasti tavailleen poikaporukan katseet vieläkin höyhenen lailla ilmassa leijaileviin ja suurta tuhoa kylväviin kirjainnappuloihin. Täysin uskomattomasti juuri tällä samaisella hetkellä yksi kerrallaan pyökkiparketille alkoi tippumaan korvia vihlovan metelin kera kirjaimia toinen toisensa jälkeen. H. O. C. K. E. Y (tässä kohdassa pidettiin retoriikan korkeimpien oppien mukaan lyhyt tauko). S. U. O. M. I.

Tämän vain niukin naukin mahdollisen tapahtuman innoittamana tarinan hero päätti perustaa joukkueen, joka myöhemmin tultaisiin tuntemaan nimellä Hockey Suomi epäilemättä Internetin parhaassa kiekkopelissä. Vielä tälläkin päivämäärällä kyseisen joukkueen kivikova perusrunko perustajalla sekä muutamalla muulla raudanlujalla ammattilaisella höystettynä pelaa ehkäpä maailman parasta kiekkoa. Jotta liki vuosi sitten tapahtunut satumainen sattuma - jota myös enteenä edelleen pidetään - kävisi toteen, on Hockey Suomi nyt hakeva divarikarsintoihin.

Aikojen saatossa on HS:n rosterissa irvistellyt toinen toistaan kummallisempia kiekkoilijoita, joista suurimmalle osalle kuuluu suuri kiitos omasta panoksestaan, jonka he ovat joukkueelle itseään säästämättä antaneet. Tästä huolimatta yli puolet joukkueen nykyisistä pelaajista ovat aloittelija-ajoistansa lähtien kiekkoilleet Hockey Suomessa. Syvien aallonpohjien ja huikeiden downswingien karaisema Hockey Suomi aikoo äärimmäisen tiiviin ydinryhmän ponnistelujen ja koko joukkueen verrattomiin henkisiin kykyihin luottaen nyt kömpiä ulos yksivuotissynttäreiden kunniaksi vauhdíkkaalla nelivetokonttauksella untuvakehdostansa suoraan isojen poikien hiekkalaatikolle painimaan tasapäisesti kokeneiden hiekanheittäjien kanssa.

Hockey Suomen pelivire on sahannut ylös ja alas kuin öljyn maailmanmarkkinahinta konsonaan, mutta nyt se on - kuten on myös öljyn hintakin - tutussa ja turvallisessa kursissa kohti tähtitieteellisiä lukemia. Tästä on epäilemättä kiittäminen niitä HS:n sheikkejä, jotka ovat dominoineet bittimaailman jääkenttiä vastustajille armoa antamatta.

HS:n mediaseksikkyys

Joukkueemme suurimmalle osalle kiekon kiekkoilijoista melko tuntematon pelaajakaarti on pysytellyt visusti poissa skandaalinhakuisista lööpeistä jättämällä kaikenlaisen toisia loukkaavan tahi muuten vain ärsyttävän käyttäytymisen lähinnä vain kuun valaisemiin snägärijonoihin. Myös pelaajiston melko vaatimattomat henkilökohtaiset taidot ovat saattaneet olla osasyyllisiä paparatzien liipaisimien jäykkyyteen.

Kokoonpano

-Element- (-Timonen-)
…jagr.. (Evi, Evian, Muuri ja Stone)
C.Perry (McAmmond ja Räikkönen)
Felix
Jacko (Austin)
muukka (akkuum)
Simelä (zidane89, juQ ja Lörppö)
joopajoo (Ritari,joopajoo2,ZaxelsoN ja HesoteFan)

Yhdelläkään Hockey Suomen pelaajalla ei ole aiempaa kokemusta Kiekkoliigasta. Ircin käyttäminen sen sijaan luonnistuu lähes jokaiselta joukkueemme jäseneltä.

Valintoja perusteluineen innolla odotellen,
HS
Karsinnat Kiekkoliigan 2. divariin kaudelle 2/2006
Saunatoke

25.04.2006 19:30
Team Viperin hakemus kakkosdivarin karsintoihin kaudelle 2/06!

Infopaketti
Perustettu: 13.12.2004
Perustaja: Tokee
Vastuuhenkilöt: Tokee ja Mige
Ottelutilastot: 1404 pelattua ottelua, 584 voittoa, 184 tasapeliä sekä 636 tappiota.
Yhteystiedot: Kanava #teamviper IRCnetin puolella, sekä vastuuhenkilöiden MSN Messenger osoitteet mahdollista saada.
Pelipaidat Kotiuniformu: punainen-oranssi. Vierasuniformu: musta-valkoinen.
Joukkueen keski-ikä: 16,0

Pala historiaa

Joukkueemme historia on varsin pitkä, minkä näkee jo perustamispäivästä. Joukkueen tasoon aloimme - minä ja Tokee - panostaa helmikuun 2005 alussa. Sen jälkeen jokaista pelaajavärväystä on mietitty tarkasti. Aluksi taso oli tietysti hieman vaatimattomampaa, mutta ajan myötä sekin kehittyi ja kehittyi. Tästä osoituksena valinta Hoki-Liigaan kaudelle 2/05. Siellä olemme nyt pelailleet kolme täyttä kautta hieman vaihtelevalla menestyksellä. Ensimmäisellä kaudella tipuimme divarikarsintojen kautta Hoki-Divariin. Siellä olemme nyt tahkonneet pelejä divarin keskikastissa kaksi kautta. Hyökkäyspäämme on aina ollut hyvissä kantimissa, josta kertoo viime kauden runkosarjan maalipörssin ykkössija joukkueemme pelaajalle, sekä tämän kauden runkosarjan pistepörssin voitto. Silti joukkueen saavutukset ovat jääneet varsin mitättömiksi. Tämän takia pari turhaa omaan pussiin pelaavaa pelaajaa sai poistua kokoopanosta, joidenka tilalle hankittiin saman verran joukkueelle pelaavia veijareita. Matkan varrella on tarttunut pari kiekkoliigan alaisuudessakin pelannutta pelaajaa. Savard liittyi joukkueeseemme viime kauden divarin alla, sekä serve tämän kauden lopussa. Heidän lisäkseen joukkueessa pelaa monia pelaajia, jotka haluavat kokea jotain uutta ja ennennäkemätöntä, tässä tapauksessa kiekkoliigan kakkosdivarin karsinnat.

Pelillinen taso

Pelillinen tasomme on mielestäni riittävän hyvä kakkosdivarin karsintoja varten. Tänä päivänä voimme haastaa joukkueen kuin joukkueen tasoväkiseen otteluun. Pelillistä tasoa yritetään pitää mahdollisimman ylhäällä pelaamalla aina kun on mahdollista kiekko- tai hoki-liigan alaisia joukkueita vastaan. Olemme huomanneet, että joukkueemme pystyy venymään varsin hyvin tiukoissa otteluissa.
 Joukkue olikin taistelemassa tiukasti paikasta Hokiliigasta, mutta siihen rahkeet eivät vielä aivan riittäneet, mutta viime ajat ovat osoittaneet, että taso alkaa vihdoin olla siellä missä sen pitääkin olla. Kiekkoliigan- sekä myöskin hokiliigan alaisia joukkueita on nujertunut tavallista enemmän viime aikoina ja uskomme pelillisen tason tosiaan riittävän kiekkoliigan kakkosdivarin karsintaan.

Aktiivisuus

Joukkueen aktiivisuus on ollut yksi pelillisen nousun nostattaja ja onkin se askel, joka täytyy olla kunnossa jotta joukkue menestyisi. Tämä tavoitteemme onkin jo muutaman kuukauden ollut toteutettuna josta kertoo noin 3-10 peliä päivää kohden, toki juhlapyhinä emme kovinkaan aktiivisesti pelaile, jos ylipäätään pelaamme. Joukkueemme pelaa paljon iltapelejä, mutta päiväpelitkin onnistuu siinä missä iltapelitkin. Myöskin yöpelit onnistuu hyvin viikonloppuisin, jos siihen tarvetta on. Aktiivisuutta luonnehtii myös noin 1400 pelattua harjoituspeliä, joista n. 500 on pelattu 3-4 kuukauteen, jolloin oli viime kauden karsinnat. Hoki-liigan alaisuudessa on kaikki pelit tullut pelattua ajallaan ilman mitään moitteita.

Asiallisuus

Joukkueemme on aina painottanut asiallisuuden tärkeyttä pelaajilleen, josta kertoo myös valinta hokiliigan karsintoihin 1/05. Hokiliigan alaisuudessa ei yksikään huonomaineinen joukkue pelaa, eikä varsinkaan joukkue, joka on pelannut siellä yhteensä kolme kautta. Myöskin valinta Hoki-Cup II:seen on lisänäyttö asiallisuudestamme.
 Huonon pelinkään jälkeen ei vastustajille kirjoitella rumia, vaan ärräpäät puretaan tykönään tai sitten joukkueen kesken. Turhia kommentteja vastustajia kohtaan vältetään aina. Joukkueen keski-ikä ei ole aivan siellä 18,0:ssa, mutta asiallisuutta se ei haittaa ensinkään. Uusia pelaajia värvätessä aina mietitään tarkoin pelaajan asiallisuus ja käytöstaidot.

Miksi juuri me?

Miksipä ei? Ylempänä mainutut asiat tukevat varsin hyvin(?) valintaamme päästä mukaan kokeilemaan. Olemme rehellinen ja asiallinen joukkue, sitähän kaikki joukkueet kiekkoliigan alaisuudessa ovat, myös me tulisimme olemaan. Joukkue on porskuttanut eteenpäin varmalla tahdilla koko ajan jo kuudentoista kuukauden ajan. Pelaajarunkomme on todella vankka, eikä sitä mikään ole rikkomassa eikä tule rikkomaankaan. Pelitaso on kehittynyt sinne missä sen pitää olla, aktiivisuus on hyvää sekä ennenkaikkea asiallisuus kunnossa. Joukkuepelimme on hioutunut ensiluokkaiseksi, ja syöttelypelin omaavaksi joukkueeksi, joka myöskin osaa käyttää tätä tuliluikkua aseenaan. Vaikka joukkueessamme on muutama juniorikin, niin heidän käytöksensä on valioluokkaa. Sen voin taata missä ja milloin tahansa. Lisäksi Team Viper on hakenut pakkomielteisesti Kiekkoliigan alaisuuteen tätä kertaa ennen kolmesti, ja odottaa edelleen innolla sitä tilaisuutta näyttää osaamistaan nyt lähes vuoden odotuksen jälkeen. ;)

Pelaajat

Mige vastuuhenkilö
Ikä: 13
Pelipaikka: Hyökkääjä
Muut nickit: Tombolo (Team Viper), Laddie (-)
KL-sarjojen kokemus: Ei ole
IRC-nick: Mige

Savard
Ikä: 15
Pelipaikka: Hyökkääjä
Muut nickit: Mont (Hc Rangers), C.Drury (KieHa)
KL-sarjojen kokemus: Puulaakia Kiekko-Leijonissa 1/2005, Kiekkodivaria Kiekkoleijonissa 2/2005
IRC-nick: Savard

serve
Ikä: 15
Pelipaikka: Hyökkääjä
Muut nickit: Tho (Maleira), Moso (Hc BL), oonkauris (Iskuryhmä), Servemoke (Nollakerho)
KL-sarjojen kokemus: 5/2004 Kliigaa HC BL:ssä, 5/2004 liigakarsintaa HC BL:ssä, 1/2005 Kdivaria HC BL:ssä
IRC-nick: Serve

Taji
Ikä: 14
Pelipaikka: Hyökkääjä
Muut nickit: Zokki (Svetogorskin Hurjat), Täji (
Kölner Haie
), Täysi0 (Acquisitive Bastards), Hmm (Knalli ja Sateenvarjo), ijaT (Sinaapikone)
KL-sarjojen kokemus: Eip ole
IRC-nick: Taji

Makkara99
Ikä: 15
Pelipaikka: Hyökkääjä
Muut nickit: GEWTRA (Team Hemuli), pala (Team Germany), LaFarge (Team Hemuli- farmi), palao (Putkimies & Kolmipäiset koirat)
KL-sarjojen kokemus: Eip ole
IRC-nick: Makkara99

OnniK
Ikä: 17
Pelipaikka: Puolustaja
Muut nickit: Fore (Team Thunder Hockey), B.Allen (Merijalkaväki)
KL-sarjojen kokemus: Eip ole
IRC-nick: OnniK

Tokee vastuuhenkilö
Ikä: 16
Pelipaikka: Puolustaja
Muut nickit: Boileau (Hc Germanzola), Leopold (
Haunted
)
KL-sarjojen kokemus: Eip ole
IRC-nick: Saunatoke

Ovetshkin
Ikä: 18
Pelipaikka: Puolustaja
Muut nickit: Machulda (Vichy), Kapanen (Speedy Bros Hockey)
KL-sarjojen kokemus: Eip ole
IRC-nick: Ovetshkin

Taber
Ikä: 19
Pelipaikka: Puolustaja
Muut nickit: -
KL-sarjojen kokemus: Eip ole
IRC-nick: Taber

Those
Ikä: 15
Pelipaikka: Puolustaja
Muut nickit: Sence (-),Adder (Acquisitive Bastards)
KL-sarjojen kokemus: Eip ei
IRC-nick: Those

tLx
Ikä: 16
Pelipaikka: Hyökkääjä
Muut nickit: Telsu (-), Corelat (HC Germanzola), xLt (Blow), kikhero (-), Ilola (-), Luxe (Ht-Koskenkorva)
KL-sarjojen kokemus: 3/2005 1.Divaria Kuolemassa
IRC-nick: teLuxe

Kirjoittanut: Tokee ja Mige