Jaksokatsaus 1

Artikkeli

Kahdeksasluokkalaisen ikäisen Kiekkoliigan 45. kausi lähti hienosti liikkeelle hieman yli kaksi viikkoa sitten. Jokainen kauden 13 joukkueesta onnistui pelaamaan ajallaan ensimmäiselle jaksolle vaaditun pelimäärän, ja kaukaloissa nähtiin jälleen maailman kovatasoisinta 2D-nettilätkää.

Jaksokatsaus 1 pitää sisällään jo tuttuun tapaan viisi esiin nostettua asiaa, jotka tapahtuivat ensimmäisen jakson aikana.

Ennakkosuosikit odotetun vahvoja

Kausiennakossa runkosarjan kärkisijoille arvioidut joukkueet loistavat myös ensimmäisen jakson jälkeen sarjataulukossa. Ainoastaan Voodoo People puuttuu vielä ennustetusta top-vitosesta – joskin selkeästi muita vähemmän pelanneena.

Ainoan hieman suuremman poikkeuksen joukkoon tekee kärkisijoja havitteleva HC Tyrmäys. Joukkue koki ainoastaan kaksi täyttä pistemenetystä ensimmäisen jakson kymmenessä ottelussa.

Molemmat kyseisistä tappioista tulivat Devilsiä vastaan, joka shokkialun jälkeen on onnistunut kokoamaan pakkansa kasaan. Kolme rökäletappiota sai joukkueen johdon toimimaan; seuraava tappio on antanut odotuttaa itseään jo seitsemän ottelun verran.


Tältä näyttää liigan kärkikuusikko, kun hieman jo toista jaksoa on ehditty pelata

Ensimmäisen jakson positiivinen yllättäjä HC Tyrmäys miehittää myös sarjan pistepörssiä, kun Hjerpe, seqe sekä selänne10 muodostavat pistetehtailijoiden kärkikolmikon.

Häntäpäässä tilanne jännittävä

Kuluvalla kaudella ainoastaan kolme joukkuetta jää pudotuspelien ulkopuolelle, mikä lisää sarjataulukon häntäpään tilanteen jännitysarvoa. Kun ainoastaan kolme joukkuetta täytyy jättää taakseen, peliä on vaikea menettää runkosarjan alkuvaiheessa.

Näin on myös Godsentin kohdalla, vaikka ensimmäinen Kiekkoliiga-voitto ei olekaan vielä irronnut. Debytanttijoukkue on onnistunut raapimaan ainoastaan kaksi pistettä jatkoaikatappioista Kamloops Blazersia sekä Gunz For Hireä vastaan. Silti matkaa säälipudotuspelisijoille on vain viisi pistettä, kun yli puolet otteluista on pelaamatta.


Kaikki on vielä avoinna pudotuspelipaikkojen suhteen

Ensimmäisen kierroksen jälkeen viimeistä pudotuspelisijaa pitää nimissään Kauniit ja Rohkeat kahdella suoralla voitollaan sekä yhdellä jatkoaikatappiolla kahdeksasta ottelusta. Tältä sijalta matkaa suoraan pudotuspelipaikkaan on viisi pistettä, joten kaikki on luonnollisesti täysin avoinna ensimmäisen jakson jälkeen.

Sivutapahtumalla lisämielenkiintoa kauteen

Ensimmäisen jakson aikana Kiekkoliigan johtokunta laittoi nopealla aikataululla pystyyn klassisen 2vs2-turnauksen. Pääasiallinen syy turnaukseen on Kiekkoliiga-kiekkojen – joita on jäljellä paljon – jakaminen, mutta samalla turnaukseen ehtineet pelaajat pääsevät verestämään muistojaan Kiekon alkuaikojen suositulla peliformaatilla.

Kiekkoliiga aloitti toimintansa vuonna 2004 3vs3-formaatilla, mutta tuolloin Kiekon harjoitusotteluita pelattiin kovalla tahdilla vain neljän pelaajan voimin. Monia vuosia myöhemmin 2vs2-ottelut näkivät jälleen päivänvalon uudella ranking-järjestelmällä, mutta suosio jäi lopulta vain hetkelliseksi.


Myös Two-On-Two Tournamentissa on jaossa palkintoja

Two-On-Two Tournamentissa on Kiekkoliiga-kiekkojen lisäksi jaossa myös rahapalkintoja. Kyseiset palkinnot irrotettiin liigan budjetista erilleen – ne eivät siis vaikuta itse kauden palkintopottiin. Loppujen lopuksi 2vs2-turnauksen palkinnot nousevat verrattain suuriksi, sillä esimerkiksi viime kaudella Kiekkoliigan mestarijoukkueen Oklahoma City Thunderin neljä pelaajaa ”rikastuivat” kukin noin 40 euron edestä. TOT-kilpailun voittajakaksikko pokkaa yhteisesti saman summan euroja.

Snake among us

Usein joukkueurheilussa fanit tykästyvät lojaaleihin pelaajiin, joille seurauskollisuus on tärkeä osa omaa uraa. Esimerkiksi Valioliiga-joukkue Chelsean kannattajat antoivat maalivahti Thibaut Courtoisin kuulla kunniansa, kun tämä vaihtoi nyrpeänä seuraansa muoviseen Espanjan liigaan Real Madridin väreihin.


Käärmeen leima on helppo saada

Kyseinen esimerkki vetää lähes vertoja Kiekkoliigassa tapahtuneelle siirrolle, jossa snidi vaihtoi vihreänpuhuvan Anaheim Mighty Ducks -pelipaidan HC Tyrmäyksen oranssiin. Aiemmin alempi puolustaja oli vannonut uskollisuuttaan entiselle joukkueelleen, mutta lopulta kiusaus yltyi liian suureksi.


snidi lupaili asioita ennen aikojaan

Omalta osaltaan päätöstä voidaan pitää onnistuneena, sillä pelkkä vilkaisu sarjataulukkoon kertoo jo paljon. Puolustaja on myös selkeästi kotiutunut uuteen joukkueeseensa hyvin, sillä Tyrmäys on kokenut snidin pelatessa ainoastaan yhden pistemenetyksen, joka sekin tuli Oklahoma City Thunderia vastaan jatkoajalla.

On kuitenkin oma asiansa, mistä pelaaja tullaan kaiken päätyttyä lopulta muistamaan.


Lopulta uusi osoite löytyikin Kiekkoliigasta

Panda vei voiton

Kauden ykkösjakson aikana nähtiin myös outo Paitsio-kirjoitus, jossa tarjottiin mahdollisuus voittaa jo monesti hehkutettu Kiekkoliiga-kiekko omaksi. Der Zoologische Garten Berlin -eläintarhassa majailevat söpöt eläimet löysivät tiensä myös Kiekkoliigan sivuille.

Lopulta pandakarhu vei äänestyksessä voiton pingviinistä ja strutsista. Harvinaisen ruma strutsi kuitenkin ällistyttävästi nousi tasapisteisiin pingviinivauvan kanssa, mitä voidaan pitää pienimuotoisena yllätyksenä.

Nähtiinpä nettipalstakeskusteluille ominaisena ilmiönä kommenttiosiossa paheksuntaakin vankeudessa elävistä eläinkappaleista. Tämä toisaalta sopii hyvin itse kirjoituksen teemaan, jossa johtokuntalaisia verrattiin näihin eläimiin.

Ehkäpä mielenkiintoisinta olisi varmaankin silti tietää, kuka kirjoituksen äänestykseen ohjeiden mukaan vastanneista käyttäjistä arvottiin Kiekkoliiga-kiekon voittajaksi. Kiekkoliigan tapoja noudattaen myös tästä arvonnasta täytyi tehdä huikaiseva spektaakkeli – katso arvontatulos alapuolelta löytyvästä videosta!

Kakkosjaksolla jokaisen joukkueen tulee pelata vähintään 12 ottelua, mutta vähintään kerran jokaista joukkuetta vastaan. Johtokunta haluaa kehottaa joukkueita tarkkanäköisyyteen, sillä ottelumäärät eivät saisi ylittää 16 ottelun maksimirajaa kakkosjakson aikana, vaikka jokainen joukkue tuleekin olla kohdattuna kauden puolivälissä.

Kakkosjakson deadline on 16.9.2018 klo 22.00, jonka jälkeen on todennäköisesti Jaksokatsaus 2:n aika!

Tietoja
Kirjoittanut: Ratakses
Julkaistu: 29.08.2018 02:34
Luettu: 1367 kertaa

Kommentit (3)

snidi, 29.08.2018 02:40
kommenttejani on vääristelty, oikeustalolla nähdään...
rekku, 29.08.2018 12:41
voitinko just 1kpl palkintoja :o
Spears, 29.08.2018 14:54
Mukavan oloinen jaksokatsaus. Keskitytään kokonaisuutena liigan toimintaan eikä yksilöllisesti joukkueidein suorittamiseen / viretilaan.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.